Kuka opettaisi Haavistolle työelämädemokratiaa – Niinistö tukiluokalle

Pekka Haavisto lipoo joka suuntaan. Lipoessa paljastuu demokratian vastainen näkemys työmarkkinoista, kolmikannasta ja korporaatioista. Näin sanoo Haavisto: kolmikanta on toimiva, suomalaista työmarkkinasopimista on vietävä ulkomaille.

Näillä lausumilla Haavisto menetti yhden äänen. Niinistölle sitä ei ollut tulossakaan.

Työmarkkinajärjestöjen syntilista on pohjaton. Puoli vuosisataa ne ovat jakaneet itselleen prosenttiperusteisia palkankorotuksia. Kumuloituneilla korotuksilla on luotu nykyiset tuloerot. Suuri osa kansaa on syrjäytetty perustuslain piiristä, yhteiskunnasta, vallankäytöstä ja elämästä. On luotu suljettu valtapiiri (kolmikanta), joka kahmii itselleen ja torjuu muut.

Kuka mitätöi Sata-komitean? Työmarkkinajärjestöjen sosiaalitupo. Kuka on syrjäyttänyt poliittisen demokratian ja tehnyt eduskunnasta viihdekeskuksen? Kolmikannan tel-lait, tel-maksut, tel-rahastot, tel-yhtiöt, järjestöjen valta tel-yhtiöissä, palkat ja palkkiot vailla rajaa ja vielä herrojen extraeläkkeet muilla maksatettuina. Parhaillaan janajevit kirjoittavat sosiaalitupo kakkosta, seuraavaa anastuslogiikkaa.

Työmarkkinajärjestöjen (kolmikannan) teot ovat kuolettava isku muita väestöryhmiä kohtaan. Iskuja voi luonnehtia taloudelliseksi rikollisuudeksi. Oikea paikka olisi valtakunnanoikeus. Mutta mitä sanookaan Pekka Haavisto: kolmikanta toimii, siitä on tehtävä vientituote. Toimii, toden totta.

Syksyllä 2011 eduskunnan vihreillä oli ihme hoppu kiitellä järjestöjen raamisopimusta. ”Sopimus luo toivoa, antaa uskoa tulevaisuuteen”, hokivat Johanna Karimäki ja Anni Sinnemäki. Mitä he kiittelivät? He kiittelivät tuloerojen rakenteellista kasvattamista (prosenttiperuste). Prosenttikorotusten ja verovähennysten rinnalla retoriset puheenne perusturvan muruista ovat pilkantekoa.

Pekka Haavisto ei ole vuosikymmenten mittaan esittänyt eduskunnassa ainoatakaan poikkeavaa näkemystä toverittarien puheista ja -teoista. Parhaillaankin Haavisto on ryhmänsä pj, Karimäki vpj. On syytä kysyä jääviyttä ja moraalia: Karimäki ja (aiemmin) Jyrki Kasvi ovat suurituloisimman ay-liiton (TEK, Akava) päättäjiä. Eduskunnasta ja suurituloisten korporaatioista on tullut personaaliunioni. Kannattaa kiitellä raamisopimusta. Vaalien alla onkin sitten kiva ”kuunnella” vähäosaisia, köyhiä ja syrjäytyneitä. Tämä on – paitsi epäuskottavaa -  pohjimmiltaan huijausta.

Julkishallinnon työpaikoille on istutettu rajaton työnantajavalta uusliberalismin nimissä. Miten tämä tapahtui? Työmarkkinajärjestöjen tupo-sopimuksilla, sopimukseen pieni liite ja liitteen väkivaltainen läpiajo työpaikoilla. Muu kansa ja (osin) eduskunta ei tiennyt eikä tiedä asiasta yhtään mitään. Vieläkin pahempaa: eduskunta ei välitä, on hiljaa, hyrisee tyytyväisyyttä.

Olen omin silmin ja käsin kokenut, kuinka työnantajavalta tappaa innovatiivisen työskentelyn ja yhteisen ilmapiirin, byrokratisoi, jähmeyttää, estää, ihmisiä vetäytyy, masentuu, sairastuu ja pökkelöityy. Tämä on vastuutonta, ikuisesti anteeksiantamatonta. Henkilöstö joutuu vielä itse syytetyksi: ”te vaan pyöritätte peukaloita ja nostatte palkkaa”. No, mitä muuta täällä voi tehdä? Sitten Pekka Haavisto menee ja kehuu kolmikannan toimivuutta ehdottaen sitä jopa ulkomaille vietäväksi.

Vaalikauden 2007-11 alkupuolella ehdottelin – naivi kun olin – silloisille uusvihreille eduskunnassa, että nostaisivat työnantajavallan esiin ongelmana. Ei hiiskaustakaan, ei myötätuntoa, ei kiitosta, ei mitään. Päinvastoin, eduskuntateoissaan ovat toimineet kuin olisivat itse työnantajia, patruunoita, orjaisäntiä. Tämä on ollut minulle järkytys, paljolti sen takia aloin kritisoida eduskunnan vihreitä.

Nyt vaalihurmiossa te parin päivän ajan ”kuuntelette” ja julistatte eheyttä. Ettepä kuunnellet aiemmin. Entä vaalien jälkeen? ”Sosiaalitupo kakkonen pelastaa Suomen”, kuulen Karimäen ja Sinnemäen sanovan.  – Juoskaa suolle, tekisi minun mieli sanoa.

Eduskunnan, Akavan ja TEKin personaaliunioni ei pysähdy palkkapolitiikkaan ja raamisopimuksiin. Yhteissävel löytyy muissakin asioissa: Aallon ja Tekesin ylistys, viimeksi veropolitiikka. Suomi nousee antamalla bisnesenkeleille verovapaus, unioni hokee.

Hakaniemi-eteläranta -akselin rinnalle on nousemassa hakaniemi-munkkiniemi-otaniemi -akseli. Höystettynä pasilalla, akavalla ja tekillä.

Ammattiliitot jo jakelevat verovaroin tuettua vaalirahaa kolmikanta-Haavistolle (aiheesta tarkemmin), eipä ihme että Haavisto kannattaa jäsenmaksun verovähenteisyyttä. Näin raha kiertää ja käy pyydyksiin. – Riikka Kämppi, joko olette palauttanut ay-liittojen vaalirahat? Vaalirahakohun aikana te esiinnyitte pulmuina. Nyt on testi, joko olette palauttanut rahat?

Sinänsä muutamalle tonnille on yksi ja sama. Olennaista on suhtautuminen työelämän ja yhteiskunnan valtarakenteeseen: työmarkkinat – kolmikanta – poliittinen demokratia – perustuslaki – eduskunta- kansalaisyhteiskunta. Minkä pätkän kuuluu toimia? Onko se kolmikanta?

Allekirjoittaneelle vaalien ja äänestämisen tärkein valintaperuste on työelämäasiat, työdemokratia, työn luovuus ja vapaus, syvällisyys ja laajuus, kokemus siitä että työstä on kestävää iloa ja hyötyä. Nyt näin ei ole. Pakkosuorittamista, näennäislorvailua.

Synkkää on ajatella seuraavaa 6 vuotta, jos maassa on ”arvojohtaja” joka kiittää, ylistää ja siunaa työmarkkinajärjestöjen kansalaisilta anastamaa valtaa samaan aikaan kun ryöstetyt on teljetty pimeään vankityrmään.

Entä Sauli Niinistö?

Niinistöllä lienee lievää kriittisyyttä työmarkkinoita kohtaan. Niin pitää ollakin, saisi olla vahvempaakin. (Myös Sixten Korkman on aika ajoin puhunut poliittisen päätöksenteon puolesta.) Toki ei pidä olla naivi näiden ”kriittisyyksien” suhteen. Mitä Niinistö ja Korkman ajavat takaa?

On erotettava kaksi kysymystasoa:

• työmarkkinaosapuolten välinen taso
• työmarkkinavallan ja poliittisen demokratian välinen taso.

Kumpaan tasoon Niinistön ’kriittisyys’ liittyy? Jos se liittyy työmarkkinatasoon, niin onko Niinistö yhden osapuolen asialla? Voisiko Niinistö olla uusi Thatcher?

Eduskunnan aiemmalta puhemieheltä voisi odottaa jykevää esiintymistä poliittisen demokratian puolesta työmarkkinavaltaa vastaan. Lienee turha toivo.

Ihailulla muistan Juhana Vartiaisen (sd) puheen 5 vuoden takaa. Jotenkin näin se meni: ”Suomi on paljon korporatiivisempi maa kuin Ruotsi. Korporatismi on Suomen suuri ongelma.”

Vartiaisen hengessä voimme kysyä: missä on Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön vastaava ajattelu? Missä on heidän yhteiskunta-analyysinsä? Miten he (muka) oikeasti nostattavat syrjään sysättyjä väestöryhmiä, kun he samaan aikaan ylistävät kolmikannan toimivuutta?

Vastaus: ristiriitaista ja epäuskottavaa vaalipuhetta, pintasurfausta, ohimenevää hurmioittamista. Masentava on politiikan ja yhteiskunta-ajattelun taso Suomessa.

Ellei Haavisto ala opinnoida työelämää, ellei Niinistö tarkenna työelämäkantojaan, valinta vaaleissa on minulle helppo: ääntäni ei saa Niinistö eikä Haavisto.

 

Antoisaa oheislukemistoa:

Nyt valitaan kaupunkilaisten presidentti.  Taloussanomat 24.1.2012.
Ammattiliitoilta rahaa Haaviston kampanjalle.  HS.fi 25.1.2012

 

Vaalikeskustelun älyllisintä antia – Hyötyniemi ja muut

Vaalikeskustelun piristävintä antia löytyi Heikki Hyötyniemen blogin kommenteista (Suvaitsevaisten Pyrrhos). Tietääkseni Heikki on ollut Aalto-yliopiston professori, tekniikan tohtori. Hän arvioi vaalipuhetta fysiikan ja informaatioteorian käsitteistöjen kautta. Erittäin inspiroivaa.

Näin Heikki: 

“Asioista voisi vetää myös systeemisiä johtopäätöksiä. – Aiemmin vaalit mukailivat luonteeltaan “kyberneettistä oppimista”, eli mitä useampi kannatti ajatuksiasi, sitä enemmän ääniä sait… Nyt kuitenkin tämä kaksivaiheinen vaalitapa ja nopeat kannatusgallupit ovat johtaneet taktikointiin, sisäiseen negatiivisen takaisinkytkennän silmukkaan: äänestetään ehdokkaita vastaan (tyypillisesti tästä kärsivät juuri ne, jotka esittävät provosoivia ajatuksia). Seurauksena on “käänteisoppiminen”, rakenteiden häviäminen: kukapa pystyy sanomaan jotakin näiden finalistien mielipide-eroista?

..tarpeeksi ei ymmärretä sitä, millaisia vaikutuksia on yleensäkin tiedonvälityksen nopeutumisella. Se saattaa vapauttaa järjestelmän sisäisen pahanlaatuisen dynamiikan … eikä se ole kerta eikä kaksi kun teknisissä järjestelmissä silmukoiden nopeuttaminen on johtanut epästabiilisuuteen.”

Seppo Oikkonen kommentissaan Heikille:

“Normaalisti kai ihmiset kokevat olevansa “oikeistolaisia” tai “vasemmistolaisia”, kannattavansa “sitä-ja-sitä puoluetta”, kuuluvansa “siihen-ja-siihen ryhmään tai mielipiderintamaan”, jne. Kaikki tällaiset käsitteelliset verkonsilmät hujahtavat nyt läpi, ja lujempaa maaperää tunnen tapaavani vasta jossain niin pitkällä, ettei käsi enää ylety äänestyslippuun.”

Jani Jansson kommentissaan:

“..kumpi on poliittiselta painoarvoltaan suurempi mielenilmaus: se että omalta osaltaan alentaa äänestysprosenttia vai se että äänestää tyhjää. Tyhjän äänestäminen on mielestäni merkki siitä, että ei kritisoi itse vaalitapaa vaan ehdokkaita. Äänestämättä jättäminen taas on epäluottamuslause itse vaalitapahtumalle tai sen järjestelyille.”

* * * *

Mielestäni nämä huomiot ovat erittäin painavia: uusien ajatusten häviö, käänteisoppiminen, rakenteiden häviäminen, vaaliflirttailu, epästabiili kierre.

Voisiko Hyötyniemen kaltaisista “oppineista” muovautua uudentyyppinen “ajatuspaja”, joka toisi syvyyttä politiikan ja vaalien analyysiin? Nykyiset valtalehtien kommentaattorit (untohämäläiset) ja yliopistojen politiikan tutkimus ovat enimmäkseen pintafraseologisia ja vielä piilointresseihin kiinnittyneitä (“haavisto-ilmiö”).

Demareilla on identiteettikriisi, sanoo Liisa Jaakonsaari. A-studiossa vaalipäälliköt. kokoomuksen Taru Tujunen ja vihreiden Riikka Kämppi fiinistelivät puoli tuntia sanomatta juuri mitään, kiertelivät ja kaartelivat. Muiden tieteenalojen käsitteistöjen kautta poliitikkojen identiteettikriisit ja peittelevä vaaliflirttailu avautuisi paremmin, ties jopa heille itselleen.

 

Politiikan ylimielisyyden syyt pilkistivät suuressa vaalikeskustelussa

Viime aikojen vihastuttavin ja vieraannuttavin ilmiö on ollut eduskuntaan ja hallituspuolueisiin pesiytynyt ylimielisyys. Se näkyy heidän käyttäytymisessään viimeistä piirtoa myöten: kikattelevat, halailevat, ivailevat ja naureskelevat oppositioedustajille. Tämä ilmiö on paha, todella paha.

Kyseessä on politiikan rakenneongelma. Vähemmistön suoja poistettiin perustuslaista. Ihme kun suoja yhä on osakeyhtiölaissa. Viimeinen ulkoinen ja ajoittain arvaamaton pidäke hallituspuolueiden ylivallalta poistettiin kun presidentiltä vietiin oikeus olla mukana hallitusta muodostettaessa tai peräti hajottaa eduskunta.  Tällä hetkellä hallituspuolueiden ylimieltä ei uhkaa mikään, ei mikään.  Se näkyy ja on tuhoisa.

Politiikasta katoaa keskustelevuus, uusiutuvuus ja dynamiikka. Hallitusohjelma on enemmän tai vähemmän hätäpäin kasattu kyhäelmä, joka jäykistää politiikan vuosikausiksi. Ohjelmaa laadittaessa kullekin puolueelle lahjoitetaan keppihevonen, suuri tai pieni, joka yhteishengen nimissä ajetaan väkisin läpi. Järkyttävä esimerkki on tuulivoimatariffi (vihreiden keppi), jolla meidät kaikki pakotetaan maksamaan muutaman suursijoittajan suurtuotto, törkeistä törkein.

Mauno Koivisto teki uroteon katuessaan yliparlamentarismia. Olennaista ei – minun mielestä – ole vahva presidenttiys vaan se että ylimielisyyteen taipuvaisten puolueiden vallalle on tarvittaessa jokin ulkoinen pidäke, olkoon se vaikka presidentti. Nyt sellaista ei ole. Nykyisten kriisien pohjimmaisena syynä niin taloudessa kuin politiikassakin on vallan pidäkkeettömyys.

Parlamentarismi on tyylikäs sana ja sellaiseksi imagoitu. Tänä päivänä parlamentarismiin kätkeytyy pikkudiktaattorien pidäkkeetön valta, pehmennetty diktatuuri.

Mitä lie perussuomalainen (en muista nimeä) tarkoittanut sanoessaan että poistaa varmistimen kuullessaan sanan parlamentarismi. Unohdetaan hetkeksi tunteet, fraasit, hokemat ja mantrat ja kysytään viileällä tutkija-asenteella, voisiko noissa sanoissa olla jotain perää? Ensinnäkin: parlamentarismi on tietyllä tavalla vastakohta kansalaisdemokratialle, ehkä jo vanhakantainen aikansa elänyt kuollut ja epädemokraattinen instituutio. Toiseksi: mikä on parlamentin innovatiivisuus? Onko se ajatuspaja, think tank, tutkimushenkinen instanssi, kansakunnan henkisen ja älyllisen elämän inspiroija? Ei vakuuta, ei innosta. Kolmanneksi: onko parlamentti eturyhmien bulvaani ja samalla myös oman itsensä eturyhmä? Tältä näyttää. Kiistättekö?

Suuressa vaalikeskustelussa 19.1. sivuttiin hallituksen muodostamista keväällä 2011. Paavo Väyrynen moitti ja kysyi, miksi relevantteja vaihtoehtoja ei päästetty edes pohdintaan (esim. sd + ps + kesk). Nyt kun seurataan miten ylimielisellä, lukkiutuneella ja epäanalyyttisellä tavalla hallitus toimii, niin keväisen laiminlyönnin rasite kasvaa päivä päivältä. Tämä havainto saattaa olla presidentinvaalien 2012 merkittävin tulema ja vaikutus riippumatta siitä kuka valitaan niin sanotuksi presidentiksi.

Onko Mauno Koivisto ainoa ajattelukyinen ihminen Suomen politiikassa? Nyt kypsään ikään ehdittyään.

 

The Darwin Economy – darwinismin ohi ja yli

USAssa keskustellaan Robert Frankin kirjasta The Darwin Economy. Suomessa Stubb ja Katainen ylistävät darwinismia ja liberalismia. Ekonomisti Frank sanoutuu irti Adam Smithistä ja viitoittaa tietä darwinismista eteenpäin. Kuka kulkee edellä, keille syötetään näennäistiedettä?

Poimintoja Frankin kirjasta ja keskustelusta, lähteet jutun lopussa:

Adam Smithin näkymätön käsi ei toimi. Vuosisataisen kehityksen jälkeen on päädytty stagnaatioon, eriarvoisuuksiin ja ympäristövaurioihin. Smithin perusolettamus on kyseenalaistettava ja hylättävä.

Yksilö- ja yrityslähtöinen kilpailu on tuhoisaa yhteisölle pitkällä aikavälillä. Oman edun tavoittelu tekee yhteisöstä haavoittuvan. Yksilön ja yhteisön edut eroavat jopa jyrkästi. Eroa havainnollistaa biologinen analogia: uroshirven sarvien ylikasvu auttaa yksilöä kilpailussa naaraista mutta on lopulta tuhoisaa lajille. Eläimet toimivat näin, mutta ihmisillä on kyky toimia toisin.

Markkinavirheet (market failures) juontuvat kilpailun sisimmästä logiikasta. Kilpailussa merkitseviä ovat suhteelliset asemat, ei absoluuttiset tasot. Voittajat vievät kaiken rapauttaen yhteisen hyvän.

Smithiläisen kilpailun vaihtoehtoa Frank ei vasemmiston tavoin perustele oikeudenmukaisuudella, vaan tehokkuudella ja tuottavuudella. Frank käyttää esimerkkinä yhteistä takapihaa. Lähtien pieni-ja suurituloisten erisuuruisesta maksuhalukkuudesta sekä tiedon vastavuoroisudesta löydetään ‘puolivälin’ ostopäätös, jossa yhteinen hyvä on suurempi kuin smithiläisessä kilpailussa ja kaikki saavat vielä ’kuluttajan ylijäämää’. Menettely pätee talouteen, yhteiskuntaan ja julkiseen valtaan. (tarkemmin: Thoman kirjoitus)

USA:ssa (ja Suomessa) yhteiskunta jakautuu yhä enemmän. Eriarvoistuminen ja kulttuurinen polarisaatio jakaa väestön kilpaileviin ryhmiin, joiden edut erkaantuvat yhä enemmän. Mahdollisuus kaikkia hyödyttäviin ratkaisuihin vähenee.

Veroprogression perusteena tehokkuus

Hallitusten tulee ohjata yhteiskuntia pois yksilöiden ja firmojen tuhokäyttäytymisestä. Ihmisillä on, toisin kuin eläimillä, kyky kesyttää Darwin-talous. Keinot Frankin mukaan löytyvät veroista. Rikkaiden progressiivista verottamista perustelee tehokkuus (toisin kuin Ben Zyskowiczin ajattelussa, jossa rikkaiden lisävero on ”vertauskuvallinen ele” / Keskisuomalainen 10.1.2011).

Villi talous kesytetään verottamalla korkeakulutusta ja haittakäyttäytymistä. Amerikkalaiskirjoittajien mukaan näin jopa vältetään julkinen velka, saadaan paremmat palvelut ja isompi kakku.

Kuluttamisen progressiivinen verotus

Nykytaloudessa kuluttamista kiihdyttää suhteellinen kulutuskilpailu. Sellaisesta auttaa eroon progressiivinen kulutusvero, jolla korvataan progressiivinen tulovero.

Progressiivinen kulutusvero ei ole nykyinen arvonlisävero, ei myöskään vihreiden ekologinen tasavero. Progressiivisen kulutusveron laskentaperusteena ovat tulot vähennettynä säästöillä (verotettava  kulutus). Paljonko kulutat vuoden aikana, tulot miinus säästöt, kannattaa siis säästää ja investoida ja vähentää kulutusta. Verotus toimii säästämis- ja investointikannustimena.

Jälleen perusteena on parempi tuottavuus. Nykytalous on tehottomampi kuin Adam Smith oletusten pohjalta väitetään. Nykyverotus tuhoaa talouden tulevaisuuden.

Julkisen talouden (mahdolliset) leikkaukset on  kohdistettava kilpailulliseen kulutukseen. Säätelyn tai verojen vähentäminen ei ole ratkaisu darwinilaisessa nykymaailmassa.

Ovatko talouden tukipaketit virhe

Frankin kirjan pohjalta voidaan päätyä näkemykseen, että nykyiset tukipaketit yrityksille ja pankeille ovat maailmanlaajuinen virhe.

Oma kommentti: Eurooppa tuo jo nyt mieleen latinalais-amerikkalaisen kehitysmaan, jossa suurtilalliset (Euroopan pankit, yritykset ja poliitikot) häätävät asein tiluksiaan lähestyvät (meidät muut) säilyttääkseen omat etunsa ja asemansa (talouden toimijuus. tuloerot). Politiikan rakenteet ja sisältö on Frankin tavoin ajateltava läpeensä uusiksi.

Onko arvonlisäveron tasapaksu nosto hyvä

Frankin kirjan perusteella vastaus on ei. Nykyinen alv on tasavero, ei progressiivinen. Sama koskee vihreiden tyrkyttämiä ekologista verouudistusta ja energiaveroja.

Kannattaako ETLAa kuunnella

ETLAn analyysi ja politiikkasuositukset pohjautuvat smithiläiseen kilpailutalouteen. Arvonlisäveron (tasapaksu) nosto ja yhteisöveron alentaminen eivät käy yksiin frankilaisen politiikan kanssa. ETLAn ehdottama tuloveron alentaminen (esim. tasaprosentilla) supistaisi tuloverotusta, mutta pahentaisi talouden perustavia ongelmia, tuloeroja, yhteiskunnan jakautumista, ylikulutusta. ETLAa ei siis kannata kuunnella.

Mihin muuhun kilpailuspiraali johtaa?

Kilpailu ruokkii voittajaa pidäkkeettä kuten Frank esimerkeillään kuvaa: hirven sarvet, riikinkukon pyrstö. Kilpailulta katoaa pidäke, voittaja vie kaiken ja tuhoaa lopulta lajin, yhteisön, maan ja valtion.

Pidäkkeetön kehitys ei ilmene vain talouden nykykriiseinä vaan monessa muussakin. Poliittinen valta keskittyy pidäkkeettä. Kun väestöä haalitaan pienelle alueelle (Suomessa pääkaupunkiseutu), nykysääntöjen mukaan sen alueen poliittinen valta ylittää muiden vallan lopulta jopa yhteensä. Pieni alue voi tehdä muille mitä tahansa, kierre on pidäkkeetön, voittaja vie kaiken, eduskunta edustaa vain pientä plänttiä Suomessa. Ennen pitkää seurauksena on kriisi kuten taloudessa nyt. Myös ns. kuntauudistusta on tutkailtava tässä valossa.

 

Suomalaistieteen evolutionäärinen taso

Ei ole hyvää evoluutiota eikä huonoa evoluutiota, on vain evoluutiota (John Whitfield).

Suomessa Tieteenpäivien 2009 aiheena oli evoluutio (Darwin). Mieleen ei jäänyt ainoatakaan esitelmää, jossa Frankin tapaan olisi asetettu kysymys (sosiaali)darwinismin yläpuolelle kohottautumisesta, sivistymisestä, täysi-ikäistymisestä. Päiväkaupalla hoettiin evoluutiota, kilpailua ja luonnonvalintaa sellaisenaan, kaikkiin mahdollisiin asiayhteyksiin ängettynä.

Mikä selittää näin vaatimattoman kysymyksenasettelun Suomessa? Väittäisin, että eläimellisen evoluution suosioon Suomessa vaikuttaa hyväosaisen tiedeväen, tiedeinstituutioiden ja poliitikkojen (Stubb ja muut) oma suhteellinen  etu (Frankin perusargumentteja). Johtava tiedeväki on valmiiksi voittajia, heille nykyevoluutio on  kiva, todiste paremmuudesta. Kannattaa siis olla darwinisti. Sama koskee politiikan toimijoita. Tämä on yhteiskunnan tuhon tie kuten jo näkyy.

Onneksi USA:sta löytyy moraalisia ekonomisteja.

Robert H. Frank on professori Cornellin yliopistossa. Kirja ‘The Darwin Economy: Liberty, Competition and the Common Good’  ilmestyi 2011.

Keskustelua USA:ssa:

Robert H. Frank: Darwin, the Market Whiz, New York Times 17.9.2011.
Robert H. Frank: Charles Darwin, Economist, American Interest Magazine, Nov/Dec 2011.
Mark Thoma: The Great Economic Divide Makes Everyone Poorer, Fiscal Times 20.12.2011.
Belsky & Gilovich: What Darwin Can Tell Us About Black Friday, Time 30.10.2011.
The Darwin Economy and the Hamlet Problem of Economics, Wall Street Journal 12.10.2011.
The Darwin Economy, kirjaesittely
Ezra Klein: Robert Frank on ‘The Darwin Economy’, Washington Post 26.9.2011.
John Whitfield: Robert Frank’s The Darwin Economy, Slate.com 28.9.2011.
Ryan: The Darwin Economy, Swift Economics 9.1.2012.
Starve the Beast, Cornell Alumni Magazine 17.1.2012.
Has America Become an Oligarghy?, Peak Oil. 
Ronnie J. Phillips: The Darwin Economy.
Zyskowicz Ben: ”Suurituloiset talkoisiin”, Keskisuomalainen 10.1.2011.

 

Mikä kääntää länsimaisen tuhokierteen?

Toisen maailmansodan jälkeen länsimaiden johtajisto pelkäsi kommunismin leviämistä. Tartuntavaaraa vastaan luotiin kevyitä estoja, Suomessa mm. lapsilisä, kansaneläke, kouluja ja yliopistoja. Yhteiskunnassa vallitsi joltinenkin yhteistunne.

Parin viime vuosikymmenen aikana kehitys on kääntynyt ja revennyt täysin holtittomaksi. Yhteistunne ja vuorovaikutus kansanryhmien väliltä on kadonnut. Eliitit ovat käyneet tunnottomiksi, eivät näe etuuksiensa olevan uhattuja millään tavoin, he suorastaan rehvastelevat.

Politiikan toimijat on kytketty mukaan, tavallaan lahjottu: hyvät etuudet, politiikan ammatillistuminen, hämäävä retoriikka (“perusturvan korotus”) sekä raaka vallankäyttö (Kataisen hallituksen muodostaminen).

Yhteiskunnan rakenteet on säädetty betonoimaan eriarvoisuutta: palkkaerot, työeläkejärjestelmä, osakeyhtiön vastuurajat ynnä muuta. Ohessa pari kuvaa kehityksestä Suomessa 1990 alkaen.

USA:ssa The Economic Collapse -blogi on koonnut tilastoja, jotka kertovat amerikkalaisten putoamisesta köyhyyteen. Tässä Taloussanomien hyvä uutisointi blogin jutusta.

New York Times’n kolumni Our Fantasy Nation.

Ja vielä suomalaisnäkemyksiä siitä millä palkalla ‘jungnerit’ arvioivat selviytyvänsä.

Kysymys kuuluu, mikä voima palauttaa takaisin aiempien vuosikymmenten sosiaalisen suhdanteen, joka loi yhteiskuntiin yhteistunnetta ja mukaanottavia rakenteita. Kataisen hallitukselta tätä on vuorenvarmasti turha odottaa.

Entä edustuksellisen politiikan oppositio tällä hetkellä? Ei hyvältä näytä. Timo Soinilta on kadonnut sosiaalisten kysymysten tunto, tosin sitä löytyy puolueen muutamilta muilta edustajilta. Keskusta on häilyväinen ja ajelehtiva, lipsahtaa herkästi kuri- ja kasvupolitiikan puolelle (Kiviniemen kolme koota).

Mikä on siis vastaus otsikon kysymykseen?

 

Piristävä puhe eduskunnassa – tervetuloa tarinapolitiikka

Liimauduin kuuntelemaan Arja Juvosen eduskuntapuhetta 20.12.:

“Etiikan ja yhteiskuntafilosofian professori Timo Airaksinen kertoo kirjassaan Vanhuuden ylistys kansakoulunopettajaltaan kuulemansa tarinan eettisen tunteen heräämisestä: Vanhusta pidettiin nurkassa ja ruoka-aikaan hänelle tarjottiin vain jätteitä puukiposta. Samaan aikaan muu perhe aterioi ruokapöydän ympärillä syöden kunnon ruokaa. Perheen lapsi oli vaistonnut tilanteen ja kysynyt, syövätkö isä ja äitikin sitten vanhoina nurkassa jäteruokaa puukiposta. Lapsen herännyt eettinen ajattelutapa ja omatunto olivat herättäneet myös vanhemmat tajuamaan hyvän kristillisen etiikan mukaisen kultaisen säännön “Tee toiselle se, minkä toivoisit myös itsellesi tehtävän”. Vanhemmat olivat pyytäneet vanhukselta anteeksi ja ottaneet hänet takaisin ruokapöytään muiden ihmisten rinnalle.”

Tarina jäi mietityttämään. Olenko minä tuo vanhus tai ruokaileva isä vai tuo kyselevä lapsi? Onko ruokapöytä yhtä kuin yhteiskuntamme ja nykypolitiikka? Onko jossain myös kartanonomistaja?

Arjan tarina antaa viitteen, jättää tilaa kuulijan pohdinnalle mutta se myös viiltää.

Arjan puhe on jouluevankeliumi.

Eduskunnassa intetään hirveästi, leijataan tilastoissa, keskiarvoissa ja prosenteissa. Harvoin eläydytään yksilön tuntemusten tasolle tai käytetään esitystapaa, joka johdattaa pohtimaan yhteiskunnan inhimillistä olemusta. Tarina ja muu taide on keino avata politiikkaa koskettavuuden kautta. Kunpa eduskunta olisikin taidekunta.

Tunti Arjan puheen jälkeen eduskunnassa oli taas fanaattinen intos päällä, tällä kertaa ympäristöpolitiikasta. Fanaattisuutta oli puolin ja toisin, myös keskustalla, mutta ehkä enemmän ympäristöpoliitikkojen riveissä. Ville Niinistö, Johanna Karimäki, Oras Tynkkynen, miksei Susanna Huovinenkin ovat sokaistuneet vihreän kapitalismin visioon. Kuitenkin nykymaailma on niin häilyvä ja onnahteleva, että edes ilmaston nimissä ei kannattaisi kiinnittyä sokeasti yhteen näkökulmaan, yhteen analyysiin, yhteen politiikkaan, yhteen sopimukseen (Durban) ja kieltää muiden kysymyksiltä arvo kokonaan. Siitä ei ole pitkä matka fanatismiin. Fanatismia ei tarvitse etsiä Lähi-Idästä eikä Afganistanista, lähempääkin löytyy.

Uuden vuoden lupaukseni olkoon: herramentaliteettia vastaan, olkoon se sinistä, vihreää tai pikkupunaista.

Kuunnellaan koskettavia tarinoita.

 

Arja Juvosen puhe eduskunnassa 20.12.2011:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_90_2011_vp_1_68_68_p….

 

Sosiaalidarwinismi valtaa eduskuntaa: Jungner, Karimäki, Männistö, Pelkonen

Eduskunnan Start up -verkosto järjesti seminaarin. Puhujat oli valinnut Johanna Karimäki. Tilaisuudessa vallitsi rikkumaton hurmos. Kun miettii puheita jälkeenpäin ilman hurmosta, selkäpiitä karmii. Jos pitäisi arvata, keiden tilaisuus oli kyseessä, sanoisin sosiaalidarwinistit.

Näin startupit puhuivat:

- Hoivakulttuuri tappaa. Unohtakaa opintotukien ja muiden pikkusiivut. Tasa-arvo ei vain toimi. Firmassa on oltava johtaja. On luotava uutta. (Ville Simola ja Antti Ylimutka, Aalto-yliopiston Startup Sauna)

- Bisnesenkeleiden verohelpotus on uskomattoman isänmaallinen teko. Kilpailu maailmalla on uskomattoman kovaa. Se on ainoa asia maailmassa millä on merkitystä. Ainoa tärkeä on voittava joukkue. (Ilkka Paananen, Supercell Oy)

- Ei real people vaan right people. Suomen tulevaisuus on kasvuyritykset, nyt on kiva noste. On tiedettävä kuka päättää. Enkeliverkosto tuo esiin osaavimmat. Tähän tilaisuuteen on saatu hieno porukka keskustelemaan. (Risto Setälä, Tekes)

- Tekes-rahojen päätöksentekoa pitää ulkoistaa, ilmeisesti NIY- ja Vigo-verkostoille. (Moaffak Ahmed, Aallon Startup Sauna)

- Maksimi-irtisanomisajaksi 2 viikkoa. (Harri Jyrkiäinen, Pienyrittäjät)

- Show fanatic. ‘Yrittäjät’ tekevät yritystyönsä salaa ‘nokiatyönsä’ ohessa (tässäpä idea meillekin). (Petteri Koponen, Aallon Startup Sauna)

Darwinistiset härskiydet

Härskeimpiä noista lausumista olivat “ei real people vaan right people”, “hoivakulttuuri tappaa”, “bisnesenkelien verovapaus on uskomattoman isänmaallinen teko”. Tällaiset lausumat käyvät yksiin Alexander Stubbin darwinismi-hehkutuksen kanssa. Näitä ei lausuttu Brysselin opintosessiossa, vaan Suomen eduskunnassa, järjestäjänä eduskunnan start up -ryhmä, valikoijana Karimäki.

Ei real people vaan right people. Tämä tarkoittaa sitä että suuri osa kansaa (real) joutaa taivaan tuuliin. Maailma on oikeiden (right) ihmisten maailma. Jos haetaan historiallisia vertailukohtia, niin kelpaisiko kulakkien hävitys Neuvostoliitossa tai väärärotuisten kohtelu Euroopassa 1930-luvulla?

Right not real -periaatteen lausui Tekesin virkamies. 600 miljoonaa valtion rahaa vuodessa jakava elin siis luokittelee kansan right- ja real -väkeen. Me emme ole oikeita ihmisiä (right people). Eikö näin asennoituva hallinto, virkamiehistö ja poliitikko kuulu vaihtoon?

Kulttuuri on Suomen vahvuus, sanottiin 1800-luvulla. Osaaminen nostaa Suomen, sanottiin 90-luvulla. Bisnesenkelit ja startupit ovat Suomen tulevaisuus, sanovat Mikael Jungner, Johanna Karimäki ja Lasse Männistö sekä Tekes tänään. Onko ajattelun taso noussut vai laskenut, syvennyt vai pinnallistunut?

 

Mitä on Start up – yksi esimerkki

Aallon ja Sanoma-konsernin yhteinen tiedote 7.9.2011:
Sanoma News ja Aalto-yliopiston Start Up Center sopivat yhteistyöstä. Yhteistyö tukee Sanoman digitaalista kasvustrategiaa ja nuoria suomalaisia yrityksiä. Sanoman edustajat tapaavat säännöllisesti Aalto Start Up Centerin -hautomon kasvuyrityksiä. Lupaavimmat ja Sanoman strategiaan parhaiten sopivat konseptit tulevat saamaan vahvaa tukea. Etsimme erityisesti Sanoma Newsin kaltaisia kumppaneita, joilla on itsellään voimakas strateginen ote tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksiin, sanoo Aallon Paakkala.

Aalto-yliopistolla ei ole moraalista, tuskin laillistakaan oikeutta tehdä tällaista sopimusta, ryhtyä suurimman mediakonsernin bulvaaniksi, ideoiden rahoittajaksi, kokoajaksi ja välittäjäksi. Bulvaanius lyö käsille kansalaislähtöistä, omaehtoista ja sosiaalista mediaa. Aalto on saanut rahaa valtiolta (meiltä), mikä oikeus sillä on käyttää saamaansa rahaa meitä vastaan? Onko tässä aihetta kanteluun?

Sanoma-konserni on sosiaalisen median kilpailija ja elintilan syöjä. Kun kerran valtio, Aalto ja Sanoma lyöttäytyvät yhteen, tarvitaan Suomeen Vallatkaa Aalto -liike. Olisikohan se englanniksi Occupy Unsocial Wave.

Johanna Karimäen naivius: “kun se on uutta”

“Hallitus on sitoutunut bisnesenkelien verovapauteen tai yritysten t&k -tukeen. Kannatan enkelien verovapautta koska se on uutta”, sanoi Karimäki.

Karimäen oppia soveltaen minkä tahansa tukimuodon, verovapauden, lain tai rangaistuksen perusteeksi tästä lähtien riittää “se on uutta”. Eduskunnalle vastedes tehtävien kansalaisaloitteiden perusteluiksi riittää “se on uutta”.

Eero Lehdeltä nyhdettiin tilaisuudessa kommentti. Nyt joudun kehumaan Keravan rikkainta, tätä gallup-tutkijaa, lehtien valtaajaa, edustajaa, yrittäjien puheenjohtajaa: “Jos enkeleille luodaan nollaverokanta, niin pian kaikki yritykset ovat enkeleitä”. Siinä puhui harkinnan, viisauden ja kokemuksen ääni. Ottakoot opiksi Jungner, Karimäki ja Männistö.

Mihin bisnesenkelin myyntivoiton verottomuus (uudelleen sijoitettuna) voikaan johtaa? Se olisi ikiliikkuja: enkeli pyörittää osto- ja myyntiliikettä, kumuloi verotonta myyntivoittoa ja kun veronmaksun aika tulee, niin järkätään keinotekoinen tappio, konkurssi tai jännempää. Stadighin työryhmä, viimeistään VM torpannee tällaisen veroparatiisin.

Vihreät vaativat veroparatiisien poistamista. Samaan aikaan he itse vaativat uutta paratiisia. Naivia, epäjohdonmukaista.

Startuppien “ekosysteemi” – entä väestö kaikkinensa, yhteiskunta, me?

“Ei pidä nostella esiin yksittäisiä pelureita, pientä kaveripiiriä. Yksityistalouksien varallisuus pitää ottaa mukaan “, sanoi yleisö, ehkä Arto Tuominen. Edustaja Juha Sipilän todettiin korostaneen tätä.

- Totta, meillä kansalaisilla (realoilla) on pankeissa talletuksia 71 miljardia, rahoitusvarallisuutemme on kaikkiaan 162 miljardia, lisäksi meiltä on ryövätty työeläkeyhtiöille 130 miljardia. Jopa EU:n vakausrahastot kalpenevat näiden summien rinnalla. Millaisia starttaajia me voisimmekaan olla? Mitä meidän aloitteellisuuden eteen on tehty?

Miksi rahoitus muka ylipäänsä on ongelma ja kenelle? 1950-luvulla rahoitus oli “kansallinen” ongelma. 1980-luvun lopulla pääomat vapautettiin, muutama vuosi ja Suomi oli kaikkien aikojen katastrofissa. Miten käy tänään ja huomenna, kun moraalittomista sota- ja muista pelureista (roviot) tehdään sankareita?

Nykyisten startuppien bisneksistä 80 % on soopaa, pikkupelaamista, vikittelyä, krääsää. Muutama vuosi sitten vihreät, Karimäki mukaan lukien, hokivat “vähemmän krääsää, vähemmän krääsää, vähemmän krääsää”. Nyt he hokevat: “lisää krääsää, lisää krääsää, lisää krääsää”.

Hypeä startupeilla riittää, pukeudutaan, höpötetään, käteen ei jää mitään. 10 vuotta sitten kadulla jonotti 1000 ihmistä TJ-Groupin osakkeita, arvo tänään 5 tai 2 senttiä. Onko opittavaa?

Veropolitiikan harha

Verovapauden mankuminen bisnesenkeleille paljastaa veropolitiikan isommankin harhan. Bisnesenkelit kai yleensä ovat yhtiöitä, harvemmin henkilöverotteisia. Nykylinjalla henkilöt pääomaverotetaan kuoliaiksi, mutta yhtiöistä tehdään paratiiseja. Henkilöt maksavat 30 %, yhtiöparatiisit kohta 0 %. Ovatko nämä suhteessa toisiinsa?

Verotuksella pitäisi voimauttaa meitä henkilöitä (real) yhtiöiden sijasta. Pitäisi siis nostaa yhteisöveroa ja laskea henkilöiden ja elinkeinonharjoittajien pääomaveroa sekä tehdä se voimakkaan progressiiviseksi, vai? Pitäisikö varallisuuksien keskittymistä estää verottamalla ylisuuria varallisuuksia? Ja ennemmin tuotekehitysvähennys mille tahansa yhtiölle Kinnulan Silkkiperää myöten kuin täysverottomuus Aalto-yliopiston ympärillä hyrräävän kaveripiirin startupeille.

Jaana Pelkonen – naisellista darwinismia

Pelkosen puhe eduskunnassa 14.12.2011:
“… Koska hallituksen lupaamaan yhteiskuntatakuuseen ei näillä näkymin liity pakkoa vastaanottaa tarjottavaa toimenpidettä, on houkutus jäädä passiiviseksi toimeentulotuen vastaanottajaksi osan nuorista kohdalla liian suuri. Mielestäni terveille ja toimintakykyisille nuorille ei tulisi antaa vastikkeetonta rahaa lainkaan, vaan heidät tulisi velvoittaa johonkin aktiivitoimenpiteeseen. … Ei myöskään ole eettisesti oikein, että osa jättäytyy passiivisiksi tukien nauttijoiksi osan joutuessa tekemään töitä kaksin verroin enemmän ja elättämään paitsi itsensä myös ne, jotka eivät halua yrittää ja tehdä töitä…”

Miksi sosiaalidarwinistinen ylemmyydentunto tarttuu juuri naisiin (Stubbin ohella)? Aiemmin keppipuhetta on kuultu vihreiden (naisten) suusta. Nyt kokoomuksen “naisliitto” (Pelkonen, Grahn-Laasonen) vie vihreiltä tämänkin keppihevosen.  

 

Vastaliike

Eikö eduskunnan, Aallon, Tekesin ja startuppien sosiaalidarwinistiselle liikkeelle pitäisi saada vastaliike ja mielellään pian?

Politiikkaan ja eduskuntaan tarvitaan pitempää perspektiiviä. Kansakoulut, kulttuurin ja sivistyksen perusta luotiin 1800-luvulla, 1920-luvulla keksittiin oppivelvollisuus (keppi sekin), 40- ja 50-luvuilla luotiin lapsilisä ja kansaneläke, 60-luvulla perustettiin yliopistoja, avattiin sosiaalinen kierto. Eikö tänään keksitä muuta kuin sotapelejä pelaavia startuppeja? Voi meitä realoja.

Lukemistoa:

Kotitalouksien rahoitusvarat
Aalto-yliopiston ja Sanoma-konsernin sopimus 7.9.2011.
Vertailun vuoksi: Brittiläisiä innoja ja startuppeja (Royal Society of Engineering)
Bisnesenkeli tuo rahaa ja kokemusta

Työryhmä pohtimaan kansallista strategiaa pääomamarkkinoille

Missä Suomen enkelisijoittajat piileskelevät
Jaana Pelkonen eduskunnassa 14.12.2011.

 

Kuka maksaa Sipoon metsien hävittämisen ja ilmastotuhon – Durbanin sopimus?

Jos metsien pinta-ala ja hiilinielu Suomessa supistuu, valtio joutuu Durbanin sopimuksen myötä maksamaan sakkoa 20 – 30 milj euroa.

Miksi metsien pinta-ala Suomessa supistuu? Onko suurin syy teiden ja kaupunkien rakentaminen? Esim. Helsinki otti Sipoosta väkisin 30 neliökilometriä (3000 ha). Nykyisten metsien tilalle Helsinki himoaa 30 000 – 50 000 – 80 000 uutta veroa maksavaa, uutta äänestäjää ja niiden myötä uusia kansanedustajapaikkoja Helsingin poliitikoille.

Helsinki ja Uusimaa näyttävät maailmalle mallia metsien hävittämisestä. Miksi tästä vaietaan Suomessa? Syylliset löydetään aina jostain kaukaa, kolmannesta maailmasta tai Impivaarasta.

Kuka maksaa metsien hävittämisen? Onko valtiolla oikeus maksattaa Helsingin toimesta  Sipoossa tapahtuva metsien hävitys koko kansalla?

Maailmassa häviää vuodessa metsää noin 13 miljoonaa hehtaaria eli 130 000 neliökilometria.

Alla olevassa linkissä on valokuvia Helsingin kaappaamasta Sipoon metsäalueesta.

http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/47027-sipoon-vihreat-metsat

Suomelle tulevasta sakkomaksusta – ellei EU hyvitä – väiteltiin eduskunnan kyselytunnilla 15.12.

 

Lea Mäkipää, Maria Tolppanen, Pentti Kettunen, Markus Mustajärvi – te lohdutatte minua

Kuuntelen puolella korvalla eduskunnassa meneillään olevaa talousarviokeskustelua (14.12.klo 14). Minua lohduttaa ja ilahduttaa suuresti ainakin seuraavien edustajien puheet: Mäkipää, Tolppanen, Kettunen, (yleensä myös) Mustajärvi. Uskon, että te olette vilpittömästi ja täsmälleen meidän syrjittyjen ja syrjäytettyjen puolella. Räksyttäkööt hallituksen edustajat, vasemmistoliiton Kalliorinteestä alkaen, mitä ja miten tahansa.

Mika Lintilä taisi myös puhua hyvin, mutta se pitää lukea tarkemmin huomenna, kun pöytäkirja tulee verkkoon.

Tämä ei ole kannanotto tietyn puolueen puolesta tai vastaan. Kuuntelen mitä yksittäinen edustaja sanoo, olkoon puoluekanta ihan mikä tahansa.

Silti sanon: raivoni ja suuttumukseni kiehuu kuunnellassani Osmo Soininvaaraa ja Johanna Karimäkeä, ja nyt juuri Alanko-Kahiluoto jatkaa samaa. Ylimielistä vitsailua, hyväosaisten Helsingin ja Espoon cityjen viisastelua, muun maan ja muun kansan sättimistä. Raivostuttavaa.

 

Sivistävä Ruotsi ja moukkamainen Suomi – Nobel-gaala ja Linnanjuhla

Tiedon etsintää arvostava ilmapiiri, rauhan rakentamisen rohkeus, te kolme palkittua naista, joukossa Jemenin Tawakkul Karman, millä intensiteetillä puhuitkaan. Sinä pieni ja nuori, edestäsi väistyi Jemenin yksinvaltias.

Tukholman Nobel-juhla ylensi mielen. Ruotsi rakentaa ihmiskunnan sivistystä, Suomi hukkuu moukkamaisuuteen. Ero tuli mieleen, kun vertasi Nobel-juhlaa Linnan juhliin Suomessa.

Naisten leninkien tasolle päästiin vasta TV-ohjelman lopulla ja vain pariksi minuutiksi. Ei kättelynarsismia, ei laahuksia eikä iljakoita selkiä.

Fyysikkojen puheet juhlassa olivat suurenmoisia. Voisitteko kuvitella Linnassa pohdittavan universumin mysteereitä: miksi avaruus laajenee kiihtyen, mitä ovat pimeä aine ja energia?

Nobel-juhlassa pohdittiin myös Eurooppaa, euroa, talouden ja yhteiskunnan tilaa. Ruotsin ministeri Anders Borg vaikutti poikamaiselta, mutta niinköhän vaan Ruotsi seuraa Britanniaa “talousliiton” (EU) ulkopuolelle.

Sanoiko Ruotsin opetusministeri näin: tutkimuksen keskuksia on luotava ympäri Ruotsia. Voisitteko kuvitella, että ministerit Sarkomaa (ent), Virkkunen tai Gustafsson sanoisi noin? Ei. He ovat kustannustehokkaita, tuhoavat laitayliopiston toisensa perään, lakkauttavat joka ikisen taidekoulun. Ruotsi luo sisäisesti laveaa perustaa mutta rakentaa samalla ihmiskunnan sivistystä. Suomi kapeutuu, suppenee, ohentuu ja pölhöytyy. Kaikki viisaus, tietämys, hohto ja gloria keskitetään (muka) yhteen paikkaan, Aalto-yliopistoon, pelaamisen roviolle, startuppien höpinöihin, Koneen, Fortumin ja Enson liiketoimintaa vireyttämään, puvustamaan Linnan juhlijoita.

Mutta kirjallisuuden Nobel mietitytti.

Jos koskaan niin nyt Eurooppa ja ihmiskunta tarvitsisi innostavaa maailman jäsentäjää ja kiteyttäjää. Mikä foorumi kirjallisuuden Nobel siihen olisikaan. Eikö kirjallisuuden piiristä todella löydy aatoksen kohentajaa? Tuossakin edessäni pöydällä, satunnainen kirjapino: Mievillen Toiset, Khadran Osattomien olympos, Rothin Nöyryytys, Ishiguron Yösoittaja, Edsonin Intuitiivinen matka. Toki aiemmin tajusivat palkita Coetzeen, vetäytymisen mestarin, ei kestänyt valkoisten perintöä Etelä-Afrikassa, muutti Australiaan.

Pari kertaa olen yrittänyt Tranströmeriä lukea, ei oikein imaise. Palkitun ei juhlassa annettu esiintyä kertaakaan (kuntokohan). Ylösnosteen mahdollisuus jäi tässä palkinnassa käyttämättä.

Nobel-juhlassa ei puvuista höpisty eikä keimailtu. Ihmiset olivat kuin kuka tahansa. Viktoria jutteli silmät pilkehtien, kunnes vaipui ajatuksiinsa, mahtoiko miettiä aamuista sanaharkkaa Danielin kanssa, perheenlisäystä, edustamisen tylsyyttä.

Mutta mikä oli Linnanjuhlien teema Suomessa, oliko se suvaitsevaisuus, tasa-arvo, maahanmuutto ja rasismi. Tätä ylevyyttä juhlimaan te kutsuitte lylyt ja riskit, mäenpäät ja öllölät, rakenteellisen rasismin ja eriarvoisuuden rakentajat, vähäosaisten syrjäänsysääjät. Öllöläkin, maailmalla huuhaa-ykköseksi palkittu, huipulla siis ollaan. Teille kelpaa fazerien ja kutsettien perinnöt mutta ei tämän päivän elopit. Sysäätte syrjään tieteen, ajattelun ja talouden maahan- tai maastamuuttajat. Eikö tämä ole maahanmuuttovastaisuutta ja rasismin äitiyttä itsessään Linnanjuhlassa. Eduskuntaa myöten te viserrätte: ”todella kyllä” huolestuttaa.

Linnanjuhlat ovat narsismin huipennus. Pysähdy kameran kohdalla, puku maksoi 20 000. Keikistele Tarjan edessä, nytkytä vartaloasi, kikata. Olisi siinä tieteelle tutkittavaa, narsismia ja autismia, empiirinen aineisto. Ties nobelin saisi, lääketieteestä tai henkilökemiasta. Valtiollisen tason käyttäytymistiedettä Suomessa.

Kuinka ristiriitaisia te olettekaan. Olette maailmallisia, olette eurooppaa, pilkkaatte impivaaraa. Itseännehän te pilkkaatte. Linnanjuhlat ovat vuotuinen impivaara-tapahtuma Suomessa:  Isänmaa – Isänmaa – IsänMAA, hurraa – hurraa – hurRAA.

Tekopyhyyksien tekopyhyys.

Mutta voisiko Suomessa olla oma nobel-juhlansa?

Suomen Akatemia järjestää vuotuisen kutsugaalan, asun tulee olla iltapuku, frakki ja koru. Gaalassa tieteen huippu palkitaan. Kerran oli palkittu Jari Ehnrooth. Mistähän hyvästä, onko joku kuullut? Ehkä ylimodernia ranskalaista.

Entä Tieteenpäivät? Suomessa päivät ymmärretään tyhmien valistamiseksi,  Science in Society. Kuulijat palaavat kotiin tyhmyytensä tiedostaen.

Entä Aalto-yliopiston avajaiset, tervainen soihtukulkue Finlandialta Kiasmalle, lähestulkoon nobel-tasoa, mielen se ainakin ylentää.

Totta se silti on: Suomella on matkaa nobel-tasolle.

YLE: Tukholmassa juhlittiin Nobel-palkintoja
Kirsi Piha: Missä oli Elop
YLE / FST / SVT : Nobel 2011 (netissä?)

 

Eduskunta on suurituloisten etujärjestö – mitä he sanoivat raamisopimuksesta

Raamisopimuksella suurituloiset järjestävät itselleen huomattavat lisätulot. Palkankorotusten prosenttiperuste kasvattaa tuloeroja kymmeniä kertoja enemmän kuin “sosiaaliturva” niitä supistaa.

Sopimuksesta käytettiin eduskunnassa 94 puheenvuoroa. Sana ‘prosenttiperuste’ lausuttiin yhden ainoan kerran. Lausuja oli Anne Kalmari. Eduskunta on suurituloisten etujärjestö.

Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen, miksi ette panneet VATTia laskemaan raamisopimuksen tulonjakovaikutusta? Syksyllä olitte ginikertoimesta kovin innoissanne.

52 edustajaa ylisti raamisopimusta, siis palkkaerojen kasvattamista:

Katainen, Urpilainen, Sarkomaa, Rajamäki, Kalli, Uotila, Karimäki, Nylund, Östman, Kiviniemi (oheismoitteita), Tiilikainen, Huovinen, Zyskowicz, Lapintie, Pekkarinen, Rantakangas, Salolainen, Kettunen, Saarinen, Toivakka, Filatov, Kivelä (vahvoja varauksia), Jaskari, Korhonen, Skinnari, Matikainen-Kallström, Kärnä, Myllykoski, Kurvinen, Tölli, Lindtman (ylimielisesti ja toisenmielisiä herjaten), Viitanen, Mäkipää varauksin, Grahn-Laasonen, Mäkisalo-Ropponen, Kalliorinne, Kantola, Männistö, Jaskari (lieviä varauksia), Virolainen, Kärnä, Heinonen, Mäkelä, Mäntymaa, Turunen, Pekkarinen, Mäkinen, Jääskeläinen, Kymäläinen, Autto, Kuusisto, Lipponen.

Kuuluuko valtion maksaa jo herrojen työeläkkeetkin?

Valtion velkaantuessa lisää 7 miljardia vuositasolla on röyhkeää ja moraalitonta käyttää 410 miljoonaa euroa sopimukseen, joka kasvattaa palkkaeroja. Valtion osuuteen sisältyy ansioveroalennus, mikä kasvattaa tuloeroja yhä lisää. Veronalennuksella “kompensoidaan” työeläkemaksun nosto. Epäsuorasti valtio siis maksaa ja maksattaa sivullisilla liliusten ja ihalaisten työeläkkeitä. Työeläkkeenhän piti olla myöhennettyä palkkaa, nyt siitä tulee lähestulkoon valtionapua. Kenen on valtio?

Vuosikausia demarit ovat (muka) vastustaneet tasaveroja, nyt te siirrätte veroja pois progression piiristä (ansiovero) tehdäksenne tilaa tasaprosenttiselle tel-maksulle. Tekemällä salavihkaisia pikkusiirtymiä vuosien ja vuosikymmenten ajan, niistä tulee valtavirta. Ilkka Kantolan väite, että valtion panos 410 miljoonaa on tuottava investointi, on pohjoiskorea-tasoa.

 

Ihanat naiset eduskunnassa

Pienipalkkaisten naisalojen näkökulmasta raamisopimusta moittivat Anne Kalmari, Elsi Katainen, Aila Paloniemi ja Mari Kiviniemi. – Anne, Elsi, Mari ja Aila, te ihanat naiset eduskunnassa (uskaltaisipa kukkia lähettää).

 

Eikö palkkasegregaatio kiinnosta? 

On muotia olla huolissaan asuinalueiden eriytymisestä Helsingin seudulla (segregaatio). Sen sijaan segregaatio palkkojen, tulojen, varallisuuksien ja aktiviteettien suhteen ei teitä kiinnosta. Päinvastoin, hekumoitte palkkaerojen kasvattamisella.

‘Raamisopimus on hyvä kaikille’ – ‘julkisen alan kattavuus 100 %’

Annika Lapintie sanoi: “Raamisopimus on hyvä kaikille suomalaisille juuri tällaisessa tilanteessa.”
Timo Heinonen sanoi: “sopimuksen sisällä on 100 prosenttia julkisen puolen työntekijöistä.”

- Valhetta ja vielä kerran valhetta. Tässä muutama peruste:

1) Matalapalkkaisten naisalojen sekä muiden pienipalkkaisten ja palkattomien syrjäyttäminen. Heitä (siis meitä) voi olla kansasta jopa 90 %. Ja te puhutte “hyvästä kaikille”. Te pilkkaatte meitä. Tervetuloa Wall Street -liike.

2) Kuvan 1 (alla) asiallisuudessaan liikuttava teksti. Missä on vasemmisto, missä on ay-liike, ei ainakaan pienipalkkaisten asialla.

3) Raamisopimus saattaa hyvinkin kääntyä katastrofiksi julkiselle taloudelle (kuva 2 alla).

4) Ei tarvitse mennä eduskuntatalosta ulos kumotakseen Lapintien ja Heinosen väitteet. Eduskunnan virkamieslain alaisena on satakunta työntekijää, joiden reaalipalkkaa on 5 vuoden aikana laskettu 20-30 %, osa oli alunperinkin pienipalkkaisia. Sopimuskorotuksenne eivät heitä ole koskeneet, ei yleis- eikä mikään muu korotus. Lukeudun itse heihin, minulla ei ole hävittävää, voin ajatella vapaasti. Me neljännesleikatut emme kuulu sopimustenne piiriin, emme kuulu joukkoonne, emme kuulu tähän yhteiskuntaan. Teidän Suomenne ei ole meidän suomi. Pitäkää hyvänänne. Taksi kohti Linnaa odottaa (6.12.), TV-kamera käy.

Antti Lindtman todisti: me olemmekin rakkikoiria

Lindtman opasti Kimmo Tiilikaista: “karavaani kulkee ja opposition koirat haukkuvat … ei tuo rakkikoiran rooli teille sovi”.  (huomautus: minä, tämän kirjoittaja en ole kepulisti)

Kenen sopimus?

Pentti Kettunen: kaikki kansalaiset eivät ole raamisopimuksen piirissä.
Anne Kalmari: Missä olivat tupopöydästä pienituloisten asiat … prosenttiperusteisesti jäädään jälkeen.

Mihin vaaliprotesti katosi?

Päivi Lipponen: “Suomen suunta todella muuttui viime vaaleissa … paluu sopimusyhteiskuntaan.”

- Vaalit 2011 olivat protestivaalit. Miten se protesti näkyy raamisopimuksessa? Ei vähääkään. Päinvastoin, raamisopimus on suurituloisten mielivaltainen kaappaus. Te, lipposet ja muut, poljette kevään protestin, vaalit ja demokratian jalkoihinne vielä tekoanne kehuen. Olette ylimielisistä ylimielisimpiä.

Epä-älyllinen kosmetiikka

Lea Mäkipää: “pienet kosmeettiset parannukset, isyysloman pidentäminen ja vuorotteluvapaa, ovat ihan hyvä asia, mutta…”

- Sarkomaa, Karimäki, Mäkelä, Kymäläinen, ties muutkin ratsastivat kosmetiikalla. Oheiskosmetiikan (toki hyviäkin asioita) taakse vetäytymällä välttyy laajempaa ja syvempää analyysiä vaativilta kysymyksiltä koskien prosenttilinjaa, palkkaeroja, tulonjakoa, yhteiskunnan hajoamista, katkeruutta sekä palkankorotusten ja uuden velan moraalia ylipäänsä. Epä-älyllisyys, suhteellisuudentajun puute ja enkelimäiseksi heittäytyminen vie uskottavuuden edustajalta ja asiasisällöltä.

Vihreiden hämmästyttävä vaade: keppiä kansalle

Raamikeskustelun hämmästyttävin vaade tuli vihreiltä, vpj Johanna Karimäen lausumana:

“Tämä raamisopimus on helpotus koko Suomen kansalle ja kiitos kuuluu kaikille osapuolille … Onko hallituksen piirissä pohdittu mahdollisia porkkanoita, mahdollisia keppejä, että ikääntyvät ihmiset saadaan pidettyä työelämässä.”

- Arvoisat vihreät, teillä ei ole oikeutta “pitää” meitä yhtään missään eikä osoitella meitä kepeillä. Meillä on itsemääräämisoikeus, vai eikö ole? Vihreiden herra-asenne on kiehunut yli. Keppi-vaade oli raamikeskustelun röyhkein vaade, orjuuttava. Asennemielessä kepitys ei eroa islamilaisesta kivityksestä. Keppi ja kivi, yksi ja sama. Vihreää monokulttuuria.  

- Arvoisat vihreät, arvoisa edustaja Karimäki, tuo yksi sana, keppi, jonka eduskunnassa lausuitte, on Sarajevon laukaus. Tämä sota käydään loppuun asti. Tähän aiheeseen palaan.

Eheyttä vai sotia Euroopalle?

Anni Sinnemäki ja demarit ovat ehdottaneet valtion budjettia ja raamisopimusta malliksi muullekin Euroopalle. Jos näin kävisi, raamisopimus ei hajottaisi vain suomalaista yhteiskuntaa vaan myös EU:n. EU:ta on sanottu rauhan projektiksi. Suomen prosenttilinjalla Eurooppa ajautuisi ei valtioiden välisiin vaan väestöryhmien välisiin ja yhteiskuntien sisäisiin sotiin. Ensi askelmat Välimeren maissa ja Englannissa on jo otettu.

Suurituloisten hyväksi viritetty lottomylly, muut yli laidan 

Vallankäytön rakenne Suomessa on suurituloisten hyväksi viritetty lottomylly. Taustalla odottaa piilosuunnitelmia, joiden palasia viedään läpi otollisina hetkinä. Varallisuusvero poistettiin tupon avulla, Sata-komitea mitätöitiin sosiaalitupolla, nyt raamisopimus, ansioveroalennus jne. Yliopistoihin on piilosuunnitelmia laatimaan ripoteltu “hyvinvointiprofessoreita” esim. Juho Saari Kuopiossa.

STTK:n Mikko Mäenpää kirjoitti 29.11. HS:ssä:

“Suomi on tekemässä lähiaikoina suuria ratkaisuja kestävyysvajeen hallitsemiseksi, hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden uudistamiseksi ja ennen kaikkea kasvun lähteiden löytämiseksi. Näillä asioilla on vahvat kytkennät työmarkkinapöytiin.”

Mitä ovat “vahvat kytkennät työmarkkinapöytiin”. Jyrki Katainen vastasi 29.11. eduskunnassa:

“Nämä toimenpiteet, joihin hallitus on osaltaan valmis ryhtymään, eivät ole irrallisia tai hetkessä keksittyjä toimenpiteitä, vaan ne ovat olleet hallituksen työlistalla muutoinkin siinä mielessä, että olemme ajatelleet, että nämä toimenpiteet olisivat niitä oikeita rakenteellisia parannuksia ja että olemme niihin valmiita, mikäli meillä mahdollisuus niihin on. Nyt tämä raamiratkaisu tämän mahdollisuuden tuo, eli järkevä palkkaverotus, järkevä yritysverotus ja työvoimapolitiikan vahvistaminen, nämä kaikki, ovat rakenteellisesti järkeviä toimenpiteitä, ja nyt meillä on mahdollisuus näihin toimenpiteisiin tarttua.”

Sosiaalitupolla estettiin vähäosaisten asemien parantelu. Raamisopimuksella ei ainoastaan estetä hyväosaisten etujen leikkauksia vaan niitä jopa parannetaan. Lauri Ihalainen, varmaan Juho Saaren ja muun akateemisen viisauden tukemana, viimeistelee sosiaalitupo kakkosta. Kaikki valta ja rahat työeläkeyhtiöille, näille kasvuyrityksille.

Samaan aikaan nuorten toimeentulotukea leikataan, meidän palkkoja on jo alennettu kymmeniä prosentteja ja nyt meille vaaditaan vielä keppiä (vihreät). Jokohan meno riittäisi.

Eduskunta six packeineen on elimellinen osa sulle-mulle-keppi muille -verkostoa. Ari Alsio kyseli rakenteellisen korruption perään. Korruptio-sana voi olla ahdasmääritteinen, mutta lopputulema on täsmälleen sama. Ottakaa te, niin mekin saamme.

 

Arkadianmäen vihapuhe

Me jotka emme ole sopimustenne ja suomienne piirissä, koemme hekumalliset puheenne, toinen toistenne kiittelyt vihapuheena. Näin koettuun meillä on oikeus, jota ette edes te, arvoisat edustajat, meiltä voi pois ottaa. Ellette ota kaikkea.

Eduskunnassa 29.11.2011 käyty keskustelu raamisopimuksesta

       

 

Onko Suomi hyvä ideaympäristö?

Millaiset olot suosivat ideointia? Millainen ympäristö virittää luovuutta? Tätä kysyy Steven Johnson kirjassaan Mistä hyvät ideat tulevat? Hän on käynyt läpi 200 tieteellistä ja muuta ideaa viimeisten 500 vuoden ajalta.

Löytyykö luova ympäristö Kiinasta, USAsta, Euroopasta, Intiasta, Suomesta, Brasiliasta, Afrikasta tai jostain muualta? Onko luova ympäristö yliopisto, markkinat, darwinismi, netti, politiikka, puolueet, ajatuspajat?

Johnson asettaa ristikkäin kaksi kysymystä: syntyvätkö ideat yksilöllisesti tai verkostomaisesti, virittääkö ideointia markkinainen vai ei-markkinainen ympäristö? Näin saadaan neljä vaihtoehtoista ympäristöä: 1) markkinainen yksilöllinen, 2) markkinainen verkottunut, 3) ei-markkinainen yksilöllinen ja 4) ei-markkinainen verkottunut. (kuva)

Mihin ruutuun sanotut 200 keksintöä sijoittuvat? Voiton vie kirkkaasti ei-markkinainen verkottunut ympäristö (kuva). Toiseksi nousee ei-markkinainen yksilöllinen keksiminen. Heikoiten ideoita on tuottanut markkinainen individuaalinen ympäristö (yksilö ja yritys).

Luovan ympäristön ominaisuuksia Johnsonin mukaan ovat:

• satunnaisuus, törmäilyt, aivomyrsky (serendipisyys, kuva)
• likvidit verkostot, ei liikaa järjestystä
• lainailu ja analogioiden poiminta vierailta kentiltä (exaptation), mentaalinen ristiin hedelmöitys, naapuriyllätykset (keksintöjen historia on tällaista täynnään)
• aavistelut, alustavat ajatelmat, muistikirjat, saarekkeisten käsitteiden välttely, dokumenttien assosiointi, oma intohimo ja tekeminen työelämässä
• verkostoiva ja kierrättävä alusta, esim. netti, suurkaupunki, koralliriutta, puutarha, ehkä yliopisto
• vierekkäisyys
• rajojen yli hyppely

Ideoita ei pidä eristää eikä suojella vaan niiden tulee saada yhdistyä, fuusioitua, kombinoitua, ylittää käsitteellisiä rajoja. Ideoiden tulee täydentää toisiaan enemmän kuin päteä itsessään. Muureja rakentavat yhteisöt eivät tuota hyviä ideoita.

Entä stubbilainen darwinismi?

Johnsonin mukaan Stubbin yrityslähtöinen markkinaympäristö olisi heikoin ideoiden tuottaja. Ristiin hedelmöittämisen sijasta darwinismi tuhoaa kilpailijansa. Darwinismi pelaa rajoilla (yritys, yksilö), ei hyppele yli, ei kierrätä, ei verkostoi.

Darwinismin voi nähdä 1800-luvun alkeellisena ja mekaanisena tulkintana maailmasta.  Olisiko aika omaksua sivistyneempi evoluutio-käsite? Tuhoavan kilpailun tilalle nousee ylevämpi kysymys ideoiden synty-ympäristöistä ja syntytavoista. Yhteisöllisen luovuuden maailma on uusi kehityskuva, paradigma. Sellaisen maailman rakenteluun ei nykyhallituksen stubbilainen politiikka ole sovelias.

Suomen politiikasta, valtiolta ja yrityksistä voi luetella kymmenittäin asioita jotka eivät ole linjassa luovan ympäristön kanssa:

• yrityksen käsite jo sinänsä on siiloutunut, yksilölähtöistä kilpailua toisia vastaan
• valtio ja hallinto on siiloutunut, tulosohjaus on lineaarista, siilomaista ja sen takia epäluovaa
• tuloksellisuuden nostaminen johtavaksi käsitteeksi estää hyppelyn, rajojen ylityksen, lainaamisen, vierekkäisyyden, analogiat (pitää olla tehokas omassa karsinassaan)
• johtamis- ja palkkausjärjestelmillä (suorite, tulos, palkinta, rankaisu) estetään yksilöllinen ja verkottava omaperäisyys
• innovaation käsite Suomessa on kapea, mekaaninen, markkinainen
• valtion oma tutkimus aiotaan tilauspohjaistaa (vastavetona tutkimuslaitokset verkottuvat mikä juuri onkin oikein)
• taidekoulujen (amk) lakkauttaminen olisi luovien ympäristöjen tuhoamista
• poliittisen järjestelmän mahoutuminen, Seppo Oikkosen kirjoitus
• nuoriin kohdistuva uhittelu, pakot ja pakkourat, Jonna Purojärven kirjoitus, kuntoutus- ja työurasuunnitelmat, sopimuspakot, toimeentulotuen leikkaus
• stubbilainen markkinadarwinismi hallituspolitiikan syväjuonteena
• Aalto-yliopiston sosiaalinen irtautuneisuus, kuihduttava vaikutus muuhun yhteiskuntaan

Aalto-yliopisto nikkaroitiin valtiollisen luovuuspolitiikan lippulaivaksi. Kuitenkin Aallon toiminta on intressilähtöistä (elinkeinoelämä, suuryritykset) sekä annettuun käsitteistöön nojaavaa (yritys, start up). Irrallisuudellaan Aalto kuihduttaa laajemman yhteiskunta- ja kansalaisideoinnin.

Aallon suhteen vaihtoehtoinen toimintamalli olisi vaikkapa Battle of Ideas -tapahtuma. Tapahtumassa (2011) pohdittiin paljon kansalaisen mielen riippumattomuutta, itsemäärittelyä ja itseluottamusta. Autonominen yksilö ei ole darwinistinen, vaan myötätekevä. Persoonallisen autonomian estyminen tuhoaa yhteiskunnan vahvuutta, meidät alistetaan apinaihmisiksi, ape-like.

Steve Johnson: Where good ideas come from – the natural history of innovation.
Juhani Kahelin: Millainen ympäristö virittää luovuutta
Juhani Kahelin: Kohti älyllistä autonomiaa.
Battle of Ideas, Lontoo 2011.
Hannu Salmi: Serendipisyys – tieteen onnenkantamoiset, kirjassa Kaikki irti arjesta.
Sattuma tieteessä.

 

Suomesta maailman kulttuurien keskus

New York voisi olla esikuva Suomelle. Kymmenet miljoonat ihmiset maailman eri kulttuureista ovat virranneet New Yorkiin, osa on jäänyt, osa jatkanut sisemmälle. Onko kuultu maahanmuuton vastaisuudesta New Yorkissa? Tuskin paljoakaan, vai olenko väärässä?

Maahanmuutto alueelle alkoi nelisensataa vuotta sitten. Tänään New Yorkissa on alakulttuureja maailman kaikilta kolkilta: on kiinalaisia, italialaisia, irlantilaisia, suomalaisia, karibialaisia, Meksikosta jne.

Jos maahanmuutto ei ole ongelma New Yorkissa, miksi se olisi ongelma Suomessa? Miksi rasismista täällä tehdään hirvittävä ongelma?

Eikö pitäisi olla päinvastoin? Erilaisten kulttuurien edustajat maapallon eri puolilta otetaan riemusaatossa vastaan. On ainutlaatuinen visio olla maailman kaikkien kulttuurien kohtaamispaikka, kulttuurien kooste, risteymä ja sulauma. Kulttuurien kohtaamisista kehkeytyy uusi kehitysspiraali. Mitähän siitä syntyisikään?

New York – realisteja ollaksemme – kasvoi edukkaista olosuhteista. Sijainti valtameren rannalla kohti Eurooppaa, hyvä paikka satamalle, vettä juotavaksi. Kenties tärkein oli Keski-Lännen suurille järville puhkaistu kanava. Kanava avasi valtaisat ainevarannot paronien liiketoiminnalle, metsiä, mineraaleja, vettä, energiaa, hiiltä ja muuta. Ainemassoja kuskattiin vesireittejä pitkin, Manhattanin salmien ja satamien läpi. Paronit ottivat siivunsa joka välissä, siitä sikisi öljypohattoja, rockefellereitä ja carnegeitä. Välistä vedetyt siivut kohosivat kohta torneina korkeuksiin, paronien uljautta julistaen. Tavallisempi väestö, ne maahanmuuttajat poimivat rippeitä ja murusia joenpenkoilta ja katuvarsilta.

Tänä päivänä New Yorkin Zuccotti-puistossa sadat telttailijat vastustavat rosvoparonien valtaa. NYCin Bloomberg tyhjentää puiston kuin Kiina Tiananmeren aukion, veri pulppuaa vähintäänkin mielissä. Ei siis pidä ihailla Amerikan onnelaa liikaa.

Kuitenkin nuo kaksi tekijää – onnekkaat olosuhteet ja eri kulttuureista tulleiden ihmisten virta – tuottivat sykkeen, kehitysspiraalin. Mihin spiraali päätyy tulevaisuudessa, se on avoin kysymys. Bloombergin toimet eivät lupaa hyvää. WTC:n tornien paikalla on tyhjää.

Suomi tuskin on oloiltaan yhtä onnekas kuin New York. Mutta onhan täälläkin monenlaista. Käsituntumassa maapalloa kiertävä Jäämeri. Itämeri avautuu kohti Atlantia. On metsää, vettä, ilmaa, valoa. Pitäisikö olla jotain enemmän? Ihmisiä, erilaisuutta, kulttuurien tajua, maailmalle avautumista.

Tervetuloa kaikki maahanmuuttajat. Mitä erilaisimmista kulttuureista tulette, sen parempi. Ei työvoimaksi nykykatsannossa, vaan erilaisten kulttuurien edustajia. Etelä-Amerikasta, Andeilta, Atacamasta, intiaaneja, Kuubasta, Meksikosta, Indonesiasta, Tasmaniasta, Siperiasta, mantuja tai hantuja.

Suomi maailmankulttuurien kohtaamispaikkana, kulttuurisen sulauman ja kypsynnän uutena maana (New Land).

Kuinka muut maat eivät ole tätä jo hoksanneet!

Aiemmin blogissani:
Maahanmuuttajat ovat maailman ihanimpia
Kommentteja US-Puheenvuorossa

 

Vasemmistoliitto, ajatelkaa nyt vähän – missä arvot ja kulttuuri

Sotien jälkeen Suomen kansan demokraattinen liitto (mikä upea nimi) nousi suurimmaksi puolueeksi. SKDL oli rakentamassa tuon ajan kirkkaimpia luomuksia, lapsilisää ja kansaneläkettä. Puolitoista vuosikymmentä kestänyt rakennustyö kumpusi kulttuurisesta aallosta, joka oli sivistyksellistä, taiteellista ja kansanläheistä. Kulttuurinen ymmärrys ja kansansivistys loi innoituksen sotia seuranneille rakennustalkoille. Aiempi yläluokkainen sivistyneistö oli tuuliajolla.

Nykyhetkeä lähestyttäessä kulttuurinen ymmärrys on aste asteelta kadotettu, se on työnnetty reunalle ja siitä on tehty vainojen kohde. Tänään, juuri tänään tämä saa konkreettisen ilmentymän valtiovallan vainona vapaamuotoisia taidekouluja kohtaan.

Parasta mitä Suomessa on koskaan ollut, ovat spontaanisti ja luovien ihmisten toimesta syntyneet vapaat opinahjot: taidekoulu Kankaanpäässä, muotoilu Turussa, valokuvaus Lahdessa, monet kansanopistot, nämä vain esimerkkeinä. Mutta mitä tekee Kataisen hallitus, opetusministeriö ja Jukka Gustafsson? Aikoo lakkauttaa kaikki nämä, tuosta vaan yhdellä kädenheilautuksella. Tällaista kulttuuribarbarismia ei pidä sietää. Jos hallitus pysyy suunnitelmissaan, niin hallitus saa mennä.

Kuka on kulttuuriministeri? Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Edustaako Arhinmäki sotienjälkeistä vapaata kulttuurista ymmärrystä? Ei. Ei. Ei. Oletteko kuulleet Arhinmäen tai vasemmistoliiton tai vihreiden suusta ainoatakaan kritiikin sanaa taidekoulujen ja vastaavien lopettamista kohtaan? Minä en ole kuullut. Puoskareita kaikki.

Säästötarpeisiin vetoaminen ei tässä kelpaa. Kyse on (säästöjen) kohdennuksesta (esim. aloituspaikkojen sisällä). Millaista maailmaa halutaan tavoitella, millaisesta ymmärryksestä käsin maailma rakentuu. Se että jokaisesta tehdään metallin kipristäjä nykyammatteihin, on tuota pikaa kuollut maailma. On oltava vapaata ajattelua, vapaata ideointia, etsintää, löytämistä, innoitusta, ahaata. Juuri taidekoulut ja vastaavat ovat tätä edustaneet. Itse asiassa jokaisesta pitäisi tehdä ahaa-eläjä.

Jos Suomea halutaan elvyttää, se ei lähde välimallin luomisesta asuntorakentamiseen ja tuotonmetsästykseen (Jan Vapaavuori ja valtio). Kansalaiselpyminen kumpuaa siitä mistä se kumpusi sotien jälkeenkin, laajasta ja syvällisestä kulttuurisesta ymmärryksestä, innoituksesta, tarpeellisuuden ja vapauden tunnosta ja yhteishengestä. Nyt nämä kaikki murskataan ja murretaan.

Vapaat taidekoulut ja muut ovat olleet viimeisiä vapauden saarekkeita Suomessa. “Normaalista” työelämästä on vapaa toiminta riivitty viimeistä pisuraa myöten (ellet heittäydy itselliseksi). Suorituspistettä ja salakorruptiota koko työelämä.

Täällä blogimaailmassa törmää silloin tällöin kirjoittajiin, jotka kysyvät ihmisen vapauden perään. Maltanko taaskaan olla mainitsematta Li Anderssonin keppijuttua (oma jatkojuttuni). Näyttää olevan vasemmistonuorten puheenjohtaja. Arhinmäki, Lapintie, Martti Korhoset ja kaikki muut, kuunnelkaapa joskus nuorianne, unohtakaa yhteiskuntatakuunne, pajanne ja ilmaisharjoittelunne. Tiedä vaikka sotienjälkeinen henki syntyisi uudelleen.

 

Taas eduskunnassa luikittiin piiloon

Eduskunnassa äänestettiin tänään 18.11. työmarkkinatuen tarveharkinnan poistamisesta tai säilyttämisestä. Tarveharkinta tarkoittaa että jos työttömän puolisolla on tuloja noin 1800 euroa tai enemmän, työmarkkinatuki  alkaa nopeasti supistua ja lakkaa jossain 2700 euron tuntumassa.

Äänestyksestä pois oli (jos oikein ehdi nähdä) 38 edustajaa. Tarveharkinnan poistamisen puolesta taisi äänestää 64. Tarveharkinnan säilyttämisen puolesta äänesti (jos oikein muistan) 98. Näiden täytyi tietenkin olla hallituspuolueista. Tarveharkinta ei siis poistu.

Nettikuvassa ehdin tunnistaa ainakin kaksi poissaolijaa: vihreiden Jani Toivola ja Johanna Karimäki. Vihreiden poissaolo pisti silmään siksi, että vuosi sitten vihreät piiloutuivat kun äänestettiin nuorten toimeentulotuen leikkaamisesta (elleivät nuoret tottele työmarkkinoita).

Toimeentulotuen leikkausten poistaminen ei taida sisältyä myöskään Kataisen hallituksen ohjelmaan, vaikka hallituspuolueet ohjelmaa kehuvat, ehkä juuri tästä syystä.

Keskustelua US Puheenvuorossa (linkki):

Keskustelussa Marko Kivelä kysyi – sinänsä aiheellisesti – miksi toin vihreät esille.

Vastasin näin:

Sanoin jo yhden syyn: sosiaali- ja terveysvaliokunnan vihreiden jäsenten menettely vuosi sitten nuorten toimeentulotuen leikkausten yhteydessä. Sitä minä en pysty unohtamaan kuten jo silloin tuoreeltaan mm. US-blogissani sanoin.

Toinen syy periytyy eiliseltä päivältä (siis 17.11.): Minusta näyttää vahvasti siltä, että viime päivien “rasismikohu” on tarkasti suunniteltu ja tarkoitushakuinen poliittinen manööveri, ei pelkästään puoluepoliittinen vaan laajemminkin ihmisten huomion suuntaaminen pois sosiaalisista kysymyksistä: toimeentulo, syrjäytyminen, leikkaukset, työmarkkinatuen tarveharkinta, Stubbin poliittinen darwinismi, pankkimafian vallankaappaukset Välimeren maissa ja muu tällainen.

Ehkä reagoin liian tunnepitoisesti (tekisi mieli pahoitella tai anteeksi pyytää), mutta eilisen eduskunnan kyselytunnin kohdalla minua ärsytti suunnattomasti se, että vihreä eduskuntaryhmä varapuheenjohtajansa Johanna Karimäen suulla (suullinen kysymys) lähti mukaan tähän narripeliin, liitti vihreät mukaan tähän narrinäytelmään ja vielä selvästikin suurta omahyväisyyttä tuntien, valtaherroja ja -rouvia nuoleskellen ja heidän seuraansa selvästikin himoiten.

Kansan sosiaalisen yhteistunnon ja itsetunnon murtaminen kaikenlaisella rasismivouhkaamisella on itsessään samanveroista rasismia, vähintään yhtä tuomittavaa ellei enemmänkin. Olette vielä olevinanne enkeleitä, tukahdutte omahyväisyyteenne.

 

Yhteiskuntatakuun paternalismi

Li Andersson esitti harvinaisen mutta sitäkin paremman kysymyksen: Miten ja kuka saa määritellä, mitä nuoret tarvitsevat, puhumattakaan siitä, mitä he haluavat?

Kyseenalaistat yhteiskuntatakuun, ainakin sen lähtökohdan. Niin minäkin.

Ajateltakoon uuden ajan valtioteoriaa, demokratianäkemystä, USAn itsenäisyysjulistusta tai mitä tahansa vastaavaa, lähtökohtana niissä on ihminen, joka on itsessään vapaa, määrittelee itse itsensä. Vapaiden yksilöiden varaan ja heidän ehdoillaan rakentuu valtio, demokratia, instituutiot ja hallinto.

Tänään asetelma on käännetty ylösalaisin: yhteiskunta on (muka) ensin ja ensisijainen. Yhteiskunta takaa, yhteiskunta mahdollistaa, rajaa, kieltää, yhteiskunta tekee kaiken (tai kohta ei mitään).

Yhteiskuntatakuu on paternalismia, ulkoa päin määrittelevyyttä ja holhoavuutta. Ei kauaakaan sitten ihmisen tehtävä oli toteuttaa sosialismia. Nyt ihmisen tehtävä on tulla ulkoa taatuksi.

Eikö yhteiskuntatakaajille  juolahda mieleen kysyä Lin kysymystä? Millä oikeudella he määrittelevät toisten ihmisten tarpeita ja haluja? Ulkoa määrittelevyys on vastoin luonnollista ihmiskäsitystä, ihmisarvoa, ihmisoikeuksia, perustuslakia, mitä tahansa moraalia tai etiikkaa.

Se, että (nuoreen) ihmiseen suhtaudutaan ulkoapäin taattavana, masentaa pahemmin kuin mikään muu. Se alentaa ihmisen, kohteistaa, välineistää, aliarvottaa. Se on ihmistä kutistavaa paternalismia.

Nykypolitiikka sokaisee toimijoidensa silmät, aivot ja mielen. He luulevat omistavansa maailman, ihmiset, voivansa määritellä heidät milloin miksikin, työmarkkinoiden ulkopuolisiksi, työmarkkinakyvyttömiksi, syrjäytyneiksi, taattaviksi. He hokevat eduskunnan pöntöstä “meillä on varaa pitää huolta heikoimmista”. Keitä “he” ovat, nämä varan pitäjät, nämä takaajat? Se on leuhkaa puhetta. Tuskin puhujat sitä itse sellaiseksi tajuavat.

 

Onko heillä oikeus estää haluamamme opinnot?

Ihmisten halujen ja tarpeiden ulkoa määrittely on perusteena ammattikorkeakoulujen leikkausten kohdentamisessa. Kulttuuriin, viestintään, muotoiluun, kuvaukseen, taiteeseen, kirjallisuuteen on nuorten taholta intoa ja tunkua. Eduskunnan paternalisteilla ei ole oikeutta estää ei edes moittia nuoria tästä. Nuorten halujen kautta rakentuu tuleva maailma juuri sellaiseksi kuin nuorten oma halu sanoo. Se ja vain se on maailman substanssi.

Nuorten oma kiinnostus on ainoa todellisuus. Se on tuhat kertaa tärkeämpi fakta kuin “työmarkkinain kysyntä”. Työmarkkinakysyntä on paternalismia, nykymuotoista orjuutta. Työmarkkinakysyntä on historiaan haihtuvaa maailmaa. Sinne se kuuluu, sinne sen kuuluu mennä.

Li ja muut, jos haluatte opiskella muotoilua tai taiteilua, niin opiskelkaa, vaikka väkisin. Unohtakaa nämä gustafssonit, menkööt ministerit teiskoon. Älkää välittäkö opetusministeriön pakkopolitiikasta, älkää ministerin kukkoilusta, toimeentulotuen leikkauksista vähiten (lex Soininvaara).

Työelämävalmennus ja -harjoittelu – takuun muotojako?

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) tiedote 15.11.2011 kertoo:

“Erilaisten työllistämistoimien piirissä oli viime vuonna noin 126 000 suomalaista, joista järjestöt ja säätiöt työllistivät noin 30 000 ihmistä. … Palkkatuki on ollut yhdistyksille tärkeä työllistämisen muoto. Kuitenkin palkkatuella työllistettyjen määrä on yhdistyksissä kolmessa vuodessa vähentynyt 2000:lla. Samaan aikaan muilla työmarkkinatoimenpiteillä kuten työharjoittelussa ja työelämävalmennuksessa olleiden määrä on yhdistyksissä kasvanut 3000:lla.”

Mitä ovat työharjoittelu ja työelämävalmennus? Saako niistä palkkaa, vähän tai ei lainkaan? Miksi juuri tämä toiminto on kasvanut peräti 3000:lla? Tämäkö on yhteiskuntatakuuta käytännössä? Jos näin on, niin eikö takuu jouda historiaan jo ennen syntymistään?

Li Andersson: Me emme halua enää lisää keppejä teiltä, Viikkolehti 11.11.2011.

klikkaa

 

Wall Streetin häädöt ja Sixten Korkmanin demokratia

“Poliisi pidätti 70 puiston tyhjennystä vastustanutta”. Vain vuorokausi aiemmin olin katsonut heitä (nyt häädettyjä) silmästä silmään. Häätö on raukkamainen, kääntyköön se itseään vastaan, näin veikkaan ja toivon.

Telttakylä pursusi toimintaa, satoja telttoja toisissaan kiinni, täynnä kannanottoja, useimpiin oli helppo yhtyä. Alueen reunalla herra vastailee telttaväen kysymyksiin. Alueelle oli ehtinyt moni muukin kuuluisuus, Jeffrey Sachsista alkaen.

Kulman takaa katsoo Vapauden patsas. Vain korttelin päässä ovat WTC:n tyhjä tontti ja pörssi. Edessä Ellis-saari, sieltä tulivat miljoonat vapautta ja vaurautta etsien. Nyt he palelevat puistikon teltoissa, kunnes ajetaan sieltäkin pois. Vapaa maailma, tämän saaren (Manhattan) kärjestä sen piti alkaa, tänne se päättyy.

Kotona avasin television. Mitä sanoo Sixten Korkman:

“…todella pahassa kriisissä säännöt ovat sellaisia, josta täytyy tehdä poikkeuksia. Juristit yleensä keksivät innovatiivisia perusteluja, miksi voidaan poiketa säännöistä tarvittaessa ja jos eivät keksi, niin sääntöjä voidaan rikkoa. Joku voi viedä asian Euroopan tuomioistuimeen, Court of Justice, joka vuosien jälkeen toteaa, että näin ei saa käyttäytyä, mutta siinä tilanteessa kriisi on kauan sitten ohi…”

Wall Streetillä sääntöä ei rikota: likainen väki ajetaan pois. Euroopassa säännöt ovat rikkomista varten, sanoo Korkman. Ovatko nämä toistensa peilikuvia: puiston puhtaus ja talouden epäpuhtaus.

Kansan ei annettu äänestää Kreikassa. Euroopan johtajat ja EKP ovat erottaneet jo kahden maan hallituksen. Korkman ylistää EKP:n salapakolla valituttamaa Mario Montia häikäiseväksi. Demokratian ylikävelyt saattavat olla eurokraattien pahin vikatikki, arvelee Jan Hurri. Euroopan kansat eivät tälläkään kerta alistu hallintokoneiston mielivaltaan vaan ennen pitkää demokratia ottaa vallan takaisin eurokratialta, sanoo analyytikko Gave Hurrin jutussa. Velkakriisin yhteiskunnalliset seuraukset ovat arvaamattomia. Rinta rinnan esiintyvät rikkaiden ja köyhien kansaosien vastakkainasettelut, kansojen väliset ristiriidat ja vielä sukupolvien väliset ristiriidat.

- Kun kaiken tämän ynnää, tulvii mieleen kuva historiasta. Wall Streetin häädöt, ovatko ne Ranskan vallankumouksen alkusoitto?

Eurokraattien vallankumous päättyy vielä kyyneliin. Jan Hurri, Taloussanomat 13.11.2011 (kannattaa lukea)

Korkman MOT-ohjelmassa 14.11.2011.

Korkman YLElle: Italian tuleva pääministeri häikäisevän taitava. Taloussanomat 13.11.2011.

Poliisi pidätti 70 puiston tyhjennystä vastustanutta New Yorkissa. YLE 15.11.2011.

Yhdysvaltalaisviranomaiset haluavat eroon mielenosoittajien leireistä. YLE 14.11.2011.

Mielenosoittajat yrittävät sulkea Wall Streetin torstaina. Arvopaperi 15.11.2011.

Viisi kuvaa, klikkaa:

 

Kimmo Kivelä on Toivon Valo eduskunnassa

Kuopiolaispapista Kimmo Kivelästä on tullut Toivon Valo eduskunnassa. Vihdoin löytyi edustaja, joka lausuu totuuden. Näin lausui pappi:

“Tällainen ulkoistaminen on osa uusliberalistista ajattelua, joka on tullut tuhoisana ja rappeuttavana julkiselle sektorille. Virtaviivaistamista on se, että joukko-osastojen kaikki toiminnot ja henkilöstö ovat sen komentajan ja komentajaa palvelevan esikunnan johtamia. Tällä toimenpiteellä ei tulla saamaan säästöjä vaan lisämenoja, katkeruutta ja työpahoinvointia. On käsittämätöntä, että vasemmisto hallituksessa on ollut hampaaton tämän asian osalta. …On järjetöntä, että säästöjä haetaan tällä tavoin pieni-, matalapalkkaisen naistyövoiman kustannuksella. Tässä loukataan ihmisarvoa. … Puolustusvoimien kokoon nähden on suhteettoman paljon korkeita upseereita eversteistä kenraaleihin. Vähempikin riittäisi.”

Kerrankin oikeita sanoja: ihmisarvo, tuhoisa, rappeutus, katkeruus, työpahoinvointi.

Julkishallinnossa on toimittu juuri näin. Virastoissa on päällikköä kuin meren mutaa. He nostavat itse omia palkkojaan ilman rajaa niin että juurelta katsoen huimaa. He ajavat ulos ‘reunaväkeä’ saadakseen tilaa omille palkoilleen. Useimmista päälliköistä on järkevälle ja luovalle työnteolle pelkkää haittaa. Siinä meidän valtio.

Jos julkishallinnossa pitää säästää, niin leikattakoon yläpään palkkoja 30 tai 50 %. Prosenttilinjalla ja progressiivisesti, pienempiä vähemmän tai ei lainkaan, isompia enemmän.

Markus Mustajärvi (vasryhmä) sanoi armeijan ruokahuollon yhtiöittämisestä näin:

“Ensinnäkin palkat alenevat vanhoilla työntekijöillä neljän vuoden kuluttua 200 euroa kuukaudessa ja uusilla heti. Vuosilomat lyhenevät, niiden vaikutus on 6 prosenttia vuodessa, ja lyhyemmän jakson työajan hyöty katoaa pidempien tasotusjaksojen vuoksi olemattomiin. Työaikakorvaukset alenevat, sen vaikutus on 8 prosenttia vuodessa. Sairausajan palkka, niiden vaikutus ja muiden tekijöitten vaikutus on vähintään 2 prosenttia. Kun tämän ynnää yhteen, niin ale yhteensä vanhoilla työntekijöillä on 3 500 euroa vuodessa ja uusilla työntekijöillä liki 6 000 euroa vuodessa. Eli järkyttävää kohtelua, jos tämä toteutuu.”

Hanna Mäntylä (ps) sanoi näin:

“Toisaalta ihmettelen myös sitä, että hallitus, joka kyllä moniin muihin asioihin vaatii hyvin kiivaasti ja kovaan ääneen tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua, kuitenkin tässä asiassa on valmis polkemaan näiden pienituloisten naisten asemaa.”

Kokoomuksen Sofia Vikman moitti Kivelää ja muita kokonaisnäkemyksen puutteesta. Aivan.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kirjoitti blogiin tekopyhän ylistyksen kuinka yhtiömuoto turvaa hyvän henkilöstöpolitiikan. Vihreiden puheet ovat suurpatruunoiden puhetta.

Viime vaalikaudella työministerinä oli vihreiden Anni Sinnemäki. Eduskunnan työelämävaliokunnassa vihreitä edusti Johanna Karimäki. Muutaman kerran yritin virittää heille keskustelua ihmisarvoa loukkaavasta henkilöstöpolitiikasta valtiolla. Ei pienintäkään vastakaikua, ei pienintäkään. Silloin tiesin, vihreiden puoleen on turha kääntyä.

Eduskunnan kyselytunnilla työministeri Sinnemäeltä kysyttiin THL:n irtisanomisista. Sinnemäen vastaus oli kylmä, siitä huokui henki ‘valtion väki menköön minne tahansa’.

Onneksi eduskuntaan putkahti yksi ymmärtäjä, Kimmo Kivelä (ps). Kiitos.

Eduskunnan keskustelu puolustusvoimien ruokahuollon yhtiöittämisestä

 

Eurooppalaisen politiikan kilpailevat mallit

Lontoossa järjestetään vuosittain Battle of Ideas. Tapahtuma on nimensä mukaisesti ideoiden kamppailu. Kysymyksiä lähestytään avoimesti eri tasoilta: ihmisyys, pahuus, empatia, yksilön asema yhteiskunnassa, katumellakat, pankkien ahneus, politiikan aatteet, teatterin poliittisuus, ovatko saksalaiset eurooppalaisia, Euroopan ja USAn tulevaisuus.

Tänä syksynä vastauksia etsittiin usein yhdeltä ja samalta suunnalta, yksilön autonomiasta.

Epäilyn kohteena oli David Cameronin Big Society. Britannian nykykonservatismi ohjailee yksilöiden käyttäytymistä. Valtio on laatinut peräti ohjekirjan (Mindspace) ihmisten säätelyksi sosiaalipsykologian ja taloustieteen keinoin. Kaukana ollaan uuden ajan alun Euroopasta, jolloin pohdittiin yksilön vapautta, yhteiskunnan sopimuksellista rakentumista sekä tiedon olemusta.

Sosialidemokratian tila on yhtä surkea. Lontoon panelistit puhuivat yläkäsitteiden kieltä, talouden kasvua ja työllisyyttä. Nainen yleisöstä sanoi: teidän puheenne eivät kosketa minua.

Britannian katumellakat ovat herättäneet kysymään, näkevätkö ihmiset itsensä sairaina, toivonsa menettäneinä, onko ajauduttu riippuvuuskulttuuriin? Cameronin Big Society yrittää omalla tavallaan tätä purkaa. Mutta Cameron kysyy, miten ihmisiä tehokkaimmin ohjaillaan. Pitäisi kysyä, onko ohjailu valtion toimesta ylipäänsä legitiimiä?

Legitiimisyyskysymys on ajankohtainen myös Suomessa: toimeentulotuen leikkaukset nuorilta, ulkoa määritelty koulutus, yksilölliset työllistämissuunnitelmat, paternalistinen sopimusmenettely muutoinkin, yhteiskuntatakuu, energian mittarointi.

Battle of Ideas -tapahtumassa kysyttiin, onko individualismi yhteiskunnalle paha? Tärkeintä on yksilön autonomia, mielen riippumattomuus, itsemäärittely ja itseluottamus? Tämä eli kaikkein tärkein puuttuu nykyiseltä Euroopalta. Voimakasta yksilöä luonnehtisi rohkeus, kuvittelukyky ja myötätekeminen. Tänään on päädytty näiden negaatioihin.

Yksilön autonomiaa nyky-yhteiskunnassa murentavat:

• paternalistinen politiikka
• ‘valintapolitiikan’ arkkitehdit
• populistinen demagogia
• mainonta

Persoonallisen autonomian estyminen tuhoaa yhteiskunnan vahvuuden. J.S.Millin sanoin meidät alennetaan apinaihmisiksi, ape-like imitation. Individualismi voisi olla yhteiskunnalle hyvä, merkitä älykkyyttä, empatiaa ja yhteistuntoa. On siis kysyttävä yhteiskunnan sisältöä.
*****

Aiempi kirjoitukseni Kohti älyllistä autonomiaa ja siinä esitetyt  professori Schwarzin kuviot näyttäisivät istuvan hyvin Lontoon seminaarien teemoihin. Schwarzin kuviot jäsentävät politiikan vaihtoehtoisia kehityssuuntia.

Battle of Ideas
Mindspace – Influencing behavior through public policy

Klikkaa kuvaa suuremmaksi:

 

Miten populismi ymmärretään Euroopassa?

Onko populismi (antielitismi) myönteinen reaktio politiikan tyhjentymiseen ja luottamuskatoon? Onko populismi politiikan paluuta vai taantumuksen voittokulkua? Ovatko vasemmisto ja oikeisto korvautuneet populisteilla ja paternalisteilla? Onko populismi rakkaan Euroopan uusi aave? Pitääkö muukalaisvastaisuuden kasvusta huolestua?

Tällaisiin kysymyksiin etsittiin vastauksia Ideoiden taistelu -tapahtumassa (kuva).

Times-lehden kolumnisti Mick Hume sanoi moneen kertaan, että populismin kasvualustana on Euroopan Unionin antidemokratia, keskittyneisyys ja vanhoillisuus.

Unkarilaisen median ja taiteen professorin Ferrenc Hammerin mielestä populistit eivät ole pelkästään väärässä. Kansa ei ole saanut sanoa kantaansa. Analyysiä on tarkennettava, on erotettava populismin eri juonteet.

Nainen yleisöstä kysyi: Miten te määrittelette demokratian? Eikö demokratia tarkoita ihmisten kanssa puhumista? Populistithan tekevät juuri niin.

Nuori poika yleisöstä: on naurettavaa puhua populismista. Populismipuhe on median nostattamaa, ääriesimerkkinä Ruotsi.

Suomessa populismin tutkijoita on ripoteltu yliopistoihin. Laura Parkkinen Turussa, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissakin joku tutkii populismia työkseen. Yhteistä heille näyttää olevan yksiniittinen ennakkoasenne: populismi on paha.

- Toki populismi voi olla pahaakin, mutta se kuvastaa myös ihmisten syrjäytymistä,  ahdistusta, vaikeuksien kokemista, politiikan koskettamattomuutta. Tässä mielessä populismin voisi nähdä kajastuksena politiikan sisällön muutostarpeesta.

Jos tutkijat olisivat viisaita eivätkä eliittilähtöisiä syyllistäjiä, he tutkisivat populismia positiivisella asenteella, etsien demokratian uusia käytäntöjä. Tässäpä tuleekin mieleen Helena Erosen blogiehdotus, että kansalle on annettava oikeus äänestyksellä kumota eduskunnan päätös. Onko sekin populismia?

  klikkaa