Vaalikeskustelun piristävintä antia löytyi Heikki Hyötyniemen blogin kommenteista (Suvaitsevaisten Pyrrhos). Tietääkseni Heikki on ollut Aalto-yliopiston professori, tekniikan tohtori. Hän arvioi vaalipuhetta fysiikan ja informaatioteorian käsitteistöjen kautta. Erittäin inspiroivaa.
Näin Heikki:
“Asioista voisi vetää myös systeemisiä johtopäätöksiä. – Aiemmin vaalit mukailivat luonteeltaan “kyberneettistä oppimista”, eli mitä useampi kannatti ajatuksiasi, sitä enemmän ääniä sait… Nyt kuitenkin tämä kaksivaiheinen vaalitapa ja nopeat kannatusgallupit ovat johtaneet taktikointiin, sisäiseen negatiivisen takaisinkytkennän silmukkaan: äänestetään ehdokkaita vastaan (tyypillisesti tästä kärsivät juuri ne, jotka esittävät provosoivia ajatuksia). Seurauksena on “käänteisoppiminen”, rakenteiden häviäminen: kukapa pystyy sanomaan jotakin näiden finalistien mielipide-eroista?
..tarpeeksi ei ymmärretä sitä, millaisia vaikutuksia on yleensäkin tiedonvälityksen nopeutumisella. Se saattaa vapauttaa järjestelmän sisäisen pahanlaatuisen dynamiikan … eikä se ole kerta eikä kaksi kun teknisissä järjestelmissä silmukoiden nopeuttaminen on johtanut epästabiilisuuteen.”
Seppo Oikkonen kommentissaan Heikille:
“Normaalisti kai ihmiset kokevat olevansa “oikeistolaisia” tai “vasemmistolaisia”, kannattavansa “sitä-ja-sitä puoluetta”, kuuluvansa “siihen-ja-siihen ryhmään tai mielipiderintamaan”, jne. Kaikki tällaiset käsitteelliset verkonsilmät hujahtavat nyt läpi, ja lujempaa maaperää tunnen tapaavani vasta jossain niin pitkällä, ettei käsi enää ylety äänestyslippuun.”
Jani Jansson kommentissaan:
“..kumpi on poliittiselta painoarvoltaan suurempi mielenilmaus: se että omalta osaltaan alentaa äänestysprosenttia vai se että äänestää tyhjää. Tyhjän äänestäminen on mielestäni merkki siitä, että ei kritisoi itse vaalitapaa vaan ehdokkaita. Äänestämättä jättäminen taas on epäluottamuslause itse vaalitapahtumalle tai sen järjestelyille.”
* * * *
Mielestäni nämä huomiot ovat erittäin painavia: uusien ajatusten häviö, käänteisoppiminen, rakenteiden häviäminen, vaaliflirttailu, epästabiili kierre.
Voisiko Hyötyniemen kaltaisista “oppineista” muovautua uudentyyppinen “ajatuspaja”, joka toisi syvyyttä politiikan ja vaalien analyysiin? Nykyiset valtalehtien kommentaattorit (untohämäläiset) ja yliopistojen politiikan tutkimus ovat enimmäkseen pintafraseologisia ja vielä piilointresseihin kiinnittyneitä (“haavisto-ilmiö”).
Demareilla on identiteettikriisi, sanoo Liisa Jaakonsaari. A-studiossa vaalipäälliköt. kokoomuksen Taru Tujunen ja vihreiden Riikka Kämppi fiinistelivät puoli tuntia sanomatta juuri mitään, kiertelivät ja kaartelivat. Muiden tieteenalojen käsitteistöjen kautta poliitikkojen identiteettikriisit ja peittelevä vaaliflirttailu avautuisi paremmin, ties jopa heille itselleen.
tammikuu 25, 2012 at 8:06 pm
Minun mielestä suurelle osalle kansalaisista on vain käynyt selväksi viime vuosien aikana että suuri osa poliitikoista on vain keskinkertaisia ihmisiä, meikäläisiä.
He ovat jonkun meistä sukulaisia, jotka jo “lapsesta saakka hakivat huomiota, olivat aina hyviä supliikkimiehiä tai halusivat loistaa porukan keskipisteessä”.
Tuntuu turhalta sotkea kybernetiikkaa suomalaiseen politiikkaan. Mediakin kaivaa ensimmäiseksi vain henkilöön ja persoonaan liittyvät tiedot.
Minä ajattelen, että itse poliittisen järjestelmän jälkeenjääneisyyteen ja rappioon vaikuttaa paljon eduskunta- ja presidenttiinstituutioiden virkamiehistö. He ovat vuosikymmeniä virassa olleita “kehittäjiä”, laitostuneet ja pitävät laitostaan ihan omalla radallaan…
Näihin rakenteisiin ei ole kansalla paljonkaan sanomista. Äänestäminen toistuu mekaanisesti samanlaisena…
Nyt on sitten jäljellä kaksi suurta tuntematonta ja tilanne tuottaa epävarmuutta lähinnä siinä, että joko PELÄTÄÄN ikivanhaa ja historiallista “valkoisten voittoa punaisista” tai keskustalaiset pelkäävät valtaamiensa ministeriöiden perinteisten käytäntöjen ja aluepolitiikan pasmojen kääriytyvän sykkyrälle,
Minä toivon vain todella kriittistä keskustelua siitä, halutaanko me nykyisenlaista parlamentarismia? Onko sille olemassa parempi vaihtoehto?
.
Toiseksi toivon. että maan oikeusoppineet pitäisivät parempaa huolta eduskunnan säätämien lakien järjellisyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta.
Kolmanneksi toivon, että kolmikanta uudistettaisiin radikaalisti niin että elinkeinoelämä ei ohjaisi politiikkaa vaan päinvastoin.
Ei nuo toiveet ole mitään teoreettisia rakennemuutoksia vaan ihan käytännön tekoja. Vain toimeenpano ja johtaja puuttuvat.
tammikuu 25, 2012 at 9:43 pm
Hyviä asioita kommentissasi:
1)
“poliittisen järjestelmän jälkeenjääneisyyteen ja rappioon vaikuttaa paljon eduskunta- ja presidenttiinstituutioiden virkamiehistö. He ovat vuosikymmeniä virassa olleita “kehittäjiä”, laitostuneet…”
– Tässä on perää, laitostuminen ja yli-itsetietoisuus, mitä pidetään pystyssä ‘korkeiden’ virkamiesten järjettömän suuruisilla palkoilla.
2)
“halutaanko me nykyisenlaista parlamentarismia? Onko sille olemassa parempi vaihtoehto”
– Tätä kannattaa oikeasti kysyä. Parlamentti ja edustuksellisuus voisi alkaa korvautua “luovemmilla” menettelyillä, kaikkien kansalaisten suoremmalla mukanaololla.
3)
“kolmikanta uudistettaisiin radikaalisti niin että elinkeinoelämä ei ohjaisi politiikkaa vaan päinvastoin.”
– Tämä jos mikä on tarpeen. Minua vihastuttaa, kun Pekka Haavisto on sanonut että suomalaisen työmarkkinakäytännön malli on vietävä oikein ulkomaille. Ei ikinä, ei ikinä. Päinvastoin, korporatismi (kolmikanta) on kitkettävä Suomestakin viimeistä juurenkärkeä myöten.
tammikuu 27, 2012 at 8:53 pm
Minä olen muuten alkanut epäillä, että tuo todella jälkeenjäänyt rasismi/suvaitsevaisto – kohu on joku “kaiken taakse” ujutettu strateginen menetelmä. Sitä vain yksinkertaisesti pitävät yllä ne jotka haluavat henkeen ja vereen Suomen olevan säätyläisyhteiskunta. Niin taaksepäin on jo taannuttu.
Arkielämän tasolla ilmiö näkyy siinä, kuinka toiset kutsuvat aviollista puolisoaan rouvaksi, toiset kutsuvat mieluummin joko nimellä (tasa-arvoisesti) tai muijittelevat.
Mielestäni nykyaikaan ja sivistykseen kuuluisi puhua “vaimosta” ihan luonnollisesti ja laajasti,,,
Työmarkkinajohtajille rouvittelu ,,, sopii kuin nyrkki silmään. Tämän päivän työmarkkinajohtajat ovat kuin siinä vanhassa saduksi muuttuneessa myytissä: He ovat “Yhden päivän kuninkaita”.
Satu kertonee sikopaimenesta, jolle anettiin mahdollisuus elää kuninkaana yhden päivän ajan, Ei hän ollut oikea kuningas, eikä häneltä edes odotettu mitään muuta kuin esitystä, hyvää vitsiä.
Et sitten huomioinut sinäkään tuota PELKOA ;”valkoiset voittaa punaiset”. Jo pelkästään ristiriitainen suhtautuminen Mannerhein-elokuvaan osoittaa, että haava on auki.
Sekin olisi jo edistystä, että viimeinkin tajuttaisiin, että meillä on oikeisto ja vasemmisto jotta ASIAT voitaisiin käsitellä laajasti eri suunnilta katsoen. Tämän asetelman pitäisi olla selvää kuin peli.
Ja pitäisi olla selvää, että Stalinilla ei ole mitään tekemistä Suomen nykyisen vasemmiston kanssa.
Itsensä kohottajat eivät kykene näkemään demokraattista systeemiä ilman että nimittävät koko vasemmiston kommunisteiksi edelleen.
Tässä kaikessa ollaan juuttuneena niin pahasti, että kansa senkun jakaantuu.
Haluaako joku todella “sitä,mitä tilataan”? Haluaako joku oikeasti sisällissotaa jossakin valtiossa? Miksi Brevikiä paapotaan?
Syytän “nykysäätyläisiä rouvineen” typeryydestä, joka talloo sivistystä, vääristää kunniaa ja ihmisoikeuksia…
Eikä ole kyse edes rahasta vaan asenteesta.