Pekka Haavisto lipoo joka suuntaan. Lipoessa paljastuu demokratian vastainen näkemys työmarkkinoista, kolmikannasta ja korporaatioista. Näin sanoo Haavisto: kolmikanta on toimiva, suomalaista työmarkkinasopimista on vietävä ulkomaille.
Näillä lausumilla Haavisto menetti yhden äänen. Niinistölle sitä ei ollut tulossakaan.
Työmarkkinajärjestöjen syntilista on pohjaton. Puoli vuosisataa ne ovat jakaneet itselleen prosenttiperusteisia palkankorotuksia. Kumuloituneilla korotuksilla on luotu nykyiset tuloerot. Suuri osa kansaa on syrjäytetty perustuslain piiristä, yhteiskunnasta, vallankäytöstä ja elämästä. On luotu suljettu valtapiiri (kolmikanta), joka kahmii itselleen ja torjuu muut.
Kuka mitätöi Sata-komitean? Työmarkkinajärjestöjen sosiaalitupo. Kuka on syrjäyttänyt poliittisen demokratian ja tehnyt eduskunnasta viihdekeskuksen? Kolmikannan tel-lait, tel-maksut, tel-rahastot, tel-yhtiöt, järjestöjen valta tel-yhtiöissä, palkat ja palkkiot vailla rajaa ja vielä herrojen extraeläkkeet muilla maksatettuina. Parhaillaan janajevit kirjoittavat sosiaalitupo kakkosta, seuraavaa anastuslogiikkaa.
Työmarkkinajärjestöjen (kolmikannan) teot ovat kuolettava isku muita väestöryhmiä kohtaan. Iskuja voi luonnehtia taloudelliseksi rikollisuudeksi. Oikea paikka olisi valtakunnanoikeus. Mutta mitä sanookaan Pekka Haavisto: kolmikanta toimii, siitä on tehtävä vientituote. Toimii, toden totta.
Syksyllä 2011 eduskunnan vihreillä oli ihme hoppu kiitellä järjestöjen raamisopimusta. ”Sopimus luo toivoa, antaa uskoa tulevaisuuteen”, hokivat Johanna Karimäki ja Anni Sinnemäki. Mitä he kiittelivät? He kiittelivät tuloerojen rakenteellista kasvattamista (prosenttiperuste). Prosenttikorotusten ja verovähennysten rinnalla retoriset puheenne perusturvan muruista ovat pilkantekoa.
Pekka Haavisto ei ole vuosikymmenten mittaan esittänyt eduskunnassa ainoatakaan poikkeavaa näkemystä toverittarien puheista ja -teoista. Parhaillaankin Haavisto on ryhmänsä pj, Karimäki vpj. On syytä kysyä jääviyttä ja moraalia: Karimäki ja (aiemmin) Jyrki Kasvi ovat suurituloisimman ay-liiton (TEK, Akava) päättäjiä. Eduskunnasta ja suurituloisten korporaatioista on tullut personaaliunioni. Kannattaa kiitellä raamisopimusta. Vaalien alla onkin sitten kiva ”kuunnella” vähäosaisia, köyhiä ja syrjäytyneitä. Tämä on – paitsi epäuskottavaa - pohjimmiltaan huijausta.
Julkishallinnon työpaikoille on istutettu rajaton työnantajavalta uusliberalismin nimissä. Miten tämä tapahtui? Työmarkkinajärjestöjen tupo-sopimuksilla, sopimukseen pieni liite ja liitteen väkivaltainen läpiajo työpaikoilla. Muu kansa ja (osin) eduskunta ei tiennyt eikä tiedä asiasta yhtään mitään. Vieläkin pahempaa: eduskunta ei välitä, on hiljaa, hyrisee tyytyväisyyttä.
Olen omin silmin ja käsin kokenut, kuinka työnantajavalta tappaa innovatiivisen työskentelyn ja yhteisen ilmapiirin, byrokratisoi, jähmeyttää, estää, ihmisiä vetäytyy, masentuu, sairastuu ja pökkelöityy. Tämä on vastuutonta, ikuisesti anteeksiantamatonta. Henkilöstö joutuu vielä itse syytetyksi: ”te vaan pyöritätte peukaloita ja nostatte palkkaa”. No, mitä muuta täällä voi tehdä? Sitten Pekka Haavisto menee ja kehuu kolmikannan toimivuutta ehdottaen sitä jopa ulkomaille vietäväksi.
Vaalikauden 2007-11 alkupuolella ehdottelin – naivi kun olin – silloisille uusvihreille eduskunnassa, että nostaisivat työnantajavallan esiin ongelmana. Ei hiiskaustakaan, ei myötätuntoa, ei kiitosta, ei mitään. Päinvastoin, eduskuntateoissaan ovat toimineet kuin olisivat itse työnantajia, patruunoita, orjaisäntiä. Tämä on ollut minulle järkytys, paljolti sen takia aloin kritisoida eduskunnan vihreitä.
Nyt vaalihurmiossa te parin päivän ajan ”kuuntelette” ja julistatte eheyttä. Ettepä kuunnellet aiemmin. Entä vaalien jälkeen? ”Sosiaalitupo kakkonen pelastaa Suomen”, kuulen Karimäen ja Sinnemäen sanovan. – Juoskaa suolle, tekisi minun mieli sanoa.
Eduskunnan, Akavan ja TEKin personaaliunioni ei pysähdy palkkapolitiikkaan ja raamisopimuksiin. Yhteissävel löytyy muissakin asioissa: Aallon ja Tekesin ylistys, viimeksi veropolitiikka. Suomi nousee antamalla bisnesenkeleille verovapaus, unioni hokee.
Hakaniemi-eteläranta -akselin rinnalle on nousemassa hakaniemi-munkkiniemi-otaniemi -akseli. Höystettynä pasilalla, akavalla ja tekillä.
Ammattiliitot jo jakelevat verovaroin tuettua vaalirahaa kolmikanta-Haavistolle (aiheesta tarkemmin), eipä ihme että Haavisto kannattaa jäsenmaksun verovähenteisyyttä. Näin raha kiertää ja käy pyydyksiin. – Riikka Kämppi, joko olette palauttanut ay-liittojen vaalirahat? Vaalirahakohun aikana te esiinnyitte pulmuina. Nyt on testi, joko olette palauttanut rahat?
Sinänsä muutamalle tonnille on yksi ja sama. Olennaista on suhtautuminen työelämän ja yhteiskunnan valtarakenteeseen: työmarkkinat – kolmikanta – poliittinen demokratia – perustuslaki – eduskunta- kansalaisyhteiskunta. Minkä pätkän kuuluu toimia? Onko se kolmikanta?
Allekirjoittaneelle vaalien ja äänestämisen tärkein valintaperuste on työelämäasiat, työdemokratia, työn luovuus ja vapaus, syvällisyys ja laajuus, kokemus siitä että työstä on kestävää iloa ja hyötyä. Nyt näin ei ole. Pakkosuorittamista, näennäislorvailua.
Synkkää on ajatella seuraavaa 6 vuotta, jos maassa on ”arvojohtaja” joka kiittää, ylistää ja siunaa työmarkkinajärjestöjen kansalaisilta anastamaa valtaa samaan aikaan kun ryöstetyt on teljetty pimeään vankityrmään.
Entä Sauli Niinistö?
Niinistöllä lienee lievää kriittisyyttä työmarkkinoita kohtaan. Niin pitää ollakin, saisi olla vahvempaakin. (Myös Sixten Korkman on aika ajoin puhunut poliittisen päätöksenteon puolesta.) Toki ei pidä olla naivi näiden ”kriittisyyksien” suhteen. Mitä Niinistö ja Korkman ajavat takaa?
On erotettava kaksi kysymystasoa:
- työmarkkinaosapuolten välinen taso
- työmarkkinavallan ja poliittisen demokratian välinen taso.
Kumpaan tasoon Niinistön ’kriittisyys’ liittyy? Jos se liittyy työmarkkinatasoon, niin onko Niinistö yhden osapuolen asialla? Voisiko Niinistö olla uusi Thatcher?
Eduskunnan aiemmalta puhemieheltä voisi odottaa jykevää esiintymistä poliittisen demokratian puolesta työmarkkinavaltaa vastaan. Lienee turha toivo.
Ihailulla muistan Juhana Vartiaisen (sd) puheen 5 vuoden takaa. Jotenkin näin se meni: ”Suomi on paljon korporatiivisempi maa kuin Ruotsi. Korporatismi on Suomen suuri ongelma.”
Vartiaisen hengessä voimme kysyä: missä on Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön vastaava ajattelu? Missä on heidän yhteiskunta-analyysinsä? Miten he (muka) oikeasti nostattavat syrjään sysättyjä väestöryhmiä, kun he samaan aikaan ylistävät kolmikannan toimivuutta?
Vastaus: ristiriitaista ja epäuskottavaa vaalipuhetta, pintasurfausta, ohimenevää hurmioittamista. Masentava on politiikan ja yhteiskunta-ajattelun taso Suomessa.
Ellei Haavisto ala opinnoida työelämää, ellei Niinistö tarkenna työelämäkantojaan, valinta vaaleissa on minulle helppo: ääntäni ei saa Niinistö eikä Haavisto.
Antoisaa oheislukemistoa:
Nyt valitaan kaupunkilaisten presidentti. Taloussanomat 24.1.2012.
Ammattiliitoilta rahaa Haaviston kampanjalle. HS.fi 25.1.2012
tammikuu 27, 2012 at 9:26 pm
Ei minullekaan riitä pelkkä homous erottamaan näitä kahta ehdokasta toisistaan. Jo jalkaterän asento viimeksi näkemässäni Ylen vaalitentissä jäi vaivaamaan niin, että jos olisin itselleni rehellinen äänestäessäni nyt, minulla pitäisi olla kolmas vaihtoehto.
Olisin tarvinnut ehdokkaan, joka olisi luvannut tarkastaa kehityksen, jolla työmarkkinat ovat jakautuneet jo monissa työpaikoissa niin että samaa työtä tekevistä henkilöistä toinen on normaali palkansaaja ja toinen on kokonaan palkkaa saamaton orja.
Näin on käytännössä. Mutta en ole kuullut tai nähnyt kenenkään pohtivan miksi tai edes kertovan, mikä on tämän käytännön päämäärä?
Olisin kaivannut ehdokasta, joka olisi sanonut että panee TEM:n järjestykseen.
tammikuu 28, 2012 at 12:19 pm
Haluan vielä palata Heikki Hyötyniemen Usariblogiin “Suvaitsevaisten Pyrrhos” : Hänen viittaukseensa “systeemisestä vaikutuksesta”.
Asiana on: kuinka tunnistaisimme systeemin jyräävän silloin kun instituutio tai järjestelmä alkaa pyöriä itseorganisoituvasti ja ihmiset mielenilmauksineen jauhautuvat koneiston sekaan?
Tarina: Itsensä tiedostava rutiköyhä mutta sivistynyt humanisti on ollut jo pitemmän aikaa työelämäjärjestelyjen heittopussina. Tähän asemaan hän on luisunut vain sosiaalijärjestelmän armosta taatessaan minimin toimeentulon itselleen. Samalla ko. järjestelmä on ominut täyden määrittelyoikeuden tähän henkilöön.
Aikansa systemaattisen syrjäytyksen kohteena oltuaan hän hakeutui täysin vapaaehtoiseksi työntekijäksi laitokseen, jossa hoidetaan sairaita ja vanhuksia. Työtään hän tekee edelleen sosiaalitukien varassa, eikä mistään muutoksesta palkalliseksi puhu kukaan, koska laitos saa ilmaisen työntekijän, joten tilanteen pysyminen ennallaan on heille suurin etu.
Kyseinen itsensä “työelämään pelastanut” jalan ovenrakoon työntäjä tapasi esimiehensä eräänä päivänä “työpaikallaan”:
Esimies kysyi kuinka hän oli viihtynyt?
Toinen vastasi, että onhan tässä paljon hyviä puolia: TUNNEN itseni hyödylliseksi jollekin… jne. plaaplaa kivasti asian vierestäkin…
Esimies vastasi lopuksi että ” niin kuule, meillä on ollut paljon erinäisiä rikosseuraamustuomittuja nuoria koltiaisia, jotka ovat kertoneet, että “mahtava homma, he tuntevat sovittavansa ja tekevänsä jotakin hyvää”.
Oi taivas! Mitä pahaa tuo humanistiriepu on tehnyt orjaksi joutumisensa selitykseksi?
Ei häntä ole koskaan rangaistu mistään rikoksesta eikä hän ole millään lailla normaalista pokkeava terveydellisesti tai muuten. VAIN se, että työvoimaviranomaiset ovat saaneet vallan luokitella ja pompotella omien viranomaistensa työtä varmistaakeen ja puolustaakseen.
Kertomus on vajaa mutta tosi. Sen tarkoitus oli ainoastaan konkretisoida sitä, kuinka erinäisissä laitoksissa tyhmyys tiivistyy ja näkökulmat kapenevat kuin itsestään tai vain oman edun tavoittelun vuoksi loppujen lopulta siinä vaiheessa kun systeemi rulaa. Vai onko kyse yksinkertaisista ihmisistä liian monimutkaisten systeemien syövereissä?
tammikuu 28, 2012 at 5:16 pm
Nyt joku voisi ajatella, että “oma hegensä, mitä meni tarjoutumaan ilmaiseksi työntekijäksi:”
Tässäkin on olemassa se näkökulma, että hän kokee olevansa “systemaattisen syrjäyttämisen kohteena työvoimaviranomaisen taholta”. Viranomaisella ei yksinkertaisesti löydy palkkatyötä hänelle ja hän tiedostaa pitkäaikaistyöttömyyden vaarat:
Ennen ahdistumista on parempi toimia itse, koska jokainen pitkään työttömänä ollut alkaa oirehtia tavalla tai toisella ajan myötä.
Hänen tapauksessa on kuitenkin kyse siitä, että hän olettaa työvoimaviranomaisen pelaavan juuri tällä menetelmällä, että pitämällä henkilö riittävän kauan työelämän ulkopuolella, voidaan hänet kaapata hyvällä omallatunnolla erinäisten TOIMENPITEIDEN piiriin, tehdäänpäs “interventio”!
Lähes kaikkia näitä toimenpiteitä hän normaalina työnhakijana pitää “tahtonsa vastaisina koneiston jyräämisinä”, koska ainoa asia mitä hän itse työvoimaviranomaisilta odottaa on jo pitkään ollut, että nämä välittäisivät hänelle palkkatyötä, mitä tahansa.
Kun ihminen tulee palkattomaksi työntekijäksi palkallisen vierelle,hänet luetaan automaattisesti johonkin alempaan kastiin kuuluvaksi ja eriarvoistaminen työpaikalla kukkii muodossa tai toisessa. Siitähän ei itseorganisoituva systeemi piittaa tuon taivaallista.
Työ- ja elinkeinoministeriöllä ei minun mielestäni ole minkään maailman valtuutusta tukea tätä kehitystä, koska nämä “interventiot” perustuvat epäoikeudenmukaisen yhteiskuntakehityksen kannattamiseen. Voiko ministeriö olla sitä varten olemassa?
tammikuu 28, 2012 at 6:37 pm
Mikä tässä nyt niin huolettaa?
Olen vain sitä mieltä, että olipa kysymyksessä virallinen tai viraton yhteiskuntakehityksen tutkija niin ei saisi herpaantua KÄYTÄNTÖJEN tarkkailussa.
Ylläkertomani tarinan työnantaja on hoivapalveluyritys, jonka jokainen palvelu on erikseen hinnoiteltu. Asiakkaat maksavat itse kaikista “töistä” ja kaikesta saamastaan hoidosta, asumisesta ja aterioista…
Eräs vanhus oli kysynytkin yhdeltä työntekijältä että “mikä se on se hoiva, minkä te tarjoatte?”
Mielestäni oheista tapausta perustellaan kyllä ns, “järkevillä tulonsiirroilla”.
Maata kohti matkalla oleva varakas vanhus saa mahdollisuuden käyttää varojaan laadukkaaseen hoivaan ja työmarkkinavarat ohjautuvat työntekoon sen sijaan, että löhöttäisiin kotona…
Entäpä varattomat eläkeläisvanhukset? Kuinka tarinan päähenkilö olisi voinut löytää laitoksen, joka huolehtii heistä?
Joku tässä mättää kuitenkin…silti, ja vaikka kuinka yritän keksiä järjellisiä perusteluita omasta päästä, koska työministeriö ei niitä perusteluita kerro.