Suomi täyttyy arviointineuvostoista. Tässä erään neuvoston tyylinäyte, ymmärtäköön ken voi:

”Esityksessä ehdotetaan otettavaksi tuloverolakiin säännökset vähennyksestä, joka myönnettäisiin metsätilan sukupolvenvaihdoksen johdosta suoritettavan lahjaveron perusteella. Vähennys tehtäisiin metsätalouden puhtaasta pääomatulosta. Vähennyspohjaa muodostuisi sen lahjaveron perusteella, joka kohdistuu tilan metsämaan arvon 40 000 euroa ylittävään osaan. Arvo laskettaisiin metsämaan arvojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain mukaisesti (jälj. arvostamislaki). Arvostamislain mukaisen arvon kautta määräytyisi huojennuksen edellytyksenä oleva metsämaan vähimmäispinta-ala, joka vaihtelee kunnittain verotusarvon perusteena olevan metsämaan vuotuisen hehtaarituoton mukaan. Vähennyspohja olisi raja-arvon ylittävään osaan kohdistuvan lahjaveron määrä kerrottuna luvulla 2,2.”

Runollisen säikeen sepittäjä on lainsäädänön arviointineuvosto, allekirjoittajina arviointineuvoston varapuheenjohtaja Leena Linnainmaa sekä arviointineuvos Meri Virolainen.

Lainsäädännön arviointineuvosto myös tiedostaa:

”Arviointineuvosto tiedostaa mahdollisuuden, että (työttömyysturva)lain valmistelutyössä mukana olevilla ei välttämättä ole tarvittavaa taloudellista osaamista tai taloustieteellistä koulutusta tarkempien kvantitatiivisten vaikutusarvioiden tekemiseksi. …Laskelmien toteuttaminen esimerkiksi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkijoiden avustuksella tai yhteistyössä valtiovarainministeriön asiantuntijoiden kanssa on myös suositeltavaa.”

Allekirjoittajina arviointineuvoston puheenjohtaja Kalle Määttä ja arviointineuvos Antti Moisio.

Meidät suomalaiset on varustettu myös talouspolitiikan arviointineuvostolla.

”Talouspolitiikan arviointineuvosto perustettiin vuonna 2014 talouspolitiikan tavoitteiden ja keinojen riippumatonta arviointia varten. Neuvoston tavoitteena on parantaa talouspolitiikan valmistelun ja päätöksenteon laatua sekä tuoda tutkimustietoon pohjautuva riippumaton näkökulma talouspoliittiseen keskusteluun.”

Talouspolitiikan riippumattomat arvioitsijat ovat Roope Uusitalo, Torben Andersen, Anneli Anttonen, Kaisa Kotakorpi, Jukka Pirttilä, Mikko Puhakka ja VATTin Teemu Lyytikäinen.

Edelleen meillä on Kansallinen Koulutuksen Arviointikeskus ja Arviointineuvosto.

Asiantuntijuuden keksi myös parlamentaarinen Yle-työryhmä: ”Asiantuntijoiden tulee arvioida mm. Yleisradion onnistumista julkisen palvelun tuottajana sekä sen toiminnan vaikutuksia viestintämarkkinoiden kokonaisuuteen”. Toki Britanniassa mentiin pitemmälle; siellä valtion virasto määrättiin vahtimaan ettei BBC vaaranna yksityisen median menestystä. Toisaalta BBC:llä on myös ohjelmapolitiikkaa arvioivat kansalaisneuvostot. Siis kansalaisneuvostot!

Edelleen meillä on Valtiontalouden tarkastusvirasto. Pääministeri Juha Sipilä todisti VTV:n asiantuntemattomuuden ja päätelmien virheellisyyden eduskunnan täysistunnossa (tapaus Finavia, Berner). Miksi eduskunta ylläpitää asiantuntematonta virastoa?

VTV laatii lakimääräisen lausuman finanssikurilain (fipo) toteutumisesta. Fipo-lakia säädettäessä kylläkin epäiltiin VTV:n osaamista. EU:n kansalliset kuristrategiat pitää myös valmistella riippumattomasti, niinpä tehtävä annettiin peräti VM:n osastolle.

Kaiken kaikkiaan meillä on vahva riippumattomuuden rintama: VM, VATT, VTV, arviontineuvostot, Ylen asiantuntijat ja muut.

Mutta mitä on riippumattomuus?

Jääkö eduskunnan arviointityölle tilaa ja tarvetta?

Entäs me kansalaiset? Olisiko meistä arvioijiksi?

Italian junaturman ja kuolonuhrien syyksi on kerrottu se että asemamies pelasi mobiilipeliä.

Tampereella noin vuosi sitten tapahtui väkivallan teko jonka sytykkeenä oli kännykän räplääminen.

Helsingin kaduilla kännykän esiinveto toimii pistoolin korvikkeena. Kännykän esiinotto on tapa viestiä että vastaantuleva henkilö on epämiellyttävä, häntä vastaan pitää suojautua ja piiloutua.

Helsingin kaduilla ihmiset höpäjävät yksikseen. Sellaista on Helsingin yhteisöllisyys, jota Anni Sinnemäki ylistää.

Helsingin Sanomat ei muusta puhu kuin Pokemonista.

Peliteollisuus pelastaa suomalaisten työllisyyden, sanoo Helsinki Demoksen Tuuli Kaskinen.

Politiikka on alennustilassa, populistista huutelua. Toisin on Instagramissa, sanoo Ellun Kanojen Taru Tujunen.

Olin työkäynnillä ministeriössä (LVM). Nuori naisjuristi pöydän toisella puolella räpläsi kännykkää, ensin pöydän alla mukamas näkymättömästi, kohta avoimesti pöydällä. Toista kertaa en siihen ministeriöön mene, ajattelin.

Kännykkä – disconnecting people.

Työväenkirjastossa keskusteltiin tulevaisuuden hallinnasta. Lopuksi päädyttiin pohtimaan median ja somen roolia. Esiin tuli kaksi vastakkaista linjaa:

1) Somessa kansalaiset voivat aidosti ilmaista itseään ilman median välitystä. Some on myönteinen ihmisten keskinäisen kommunikoinnin muoto. Siinä ihmiset rakentavat itselleen uusia välineitä. Tätä puolta korostivat Ismo Luimula ja Jouko Kajanoja. Vanha media ei raportoi mitään esim. kansalaiskeskustelusta Euroopassa.

2) Helsingin yliopiston entinen rehtori, kansleri ja filosofian professori Ilkka Niiniluoto näki somen ikävänä. Some antaa tilaa vihapuheelle, tutkijoita uhkaillaan. Somen vastakohta on valistunut henkinen tila. ”Itse uskon, että edustuksellisella demokratialla on tärkeä rooli, se on valistunut ja perehtynyt. Ajatelkaa, millainen olisi Trump-maailma. Oikeaa tapaa edustavat millennium-tavoitteet ja kestävän kehityksen tavoitteet”, sanoi Niiniluoto.

Sanoisin että tulevaisuus on enemmän Luimulan ja Kajanojan linjoilla. Nykysomessa on lastentauteja ja sivuhäiriöitä. Yksi tapa suhtautua lastentauteihin on jättää niihin turvautuvat vaille huomiota, antaa niiden kuihtua pois kuten huono tuote häviää markkinoilta. Kuulemma katupartiointikin on sammumassa. Vieläkö joku jaksaa lukea Halla-ahon, Immosen tai Luhtasaaren tekstejä?

Ilkka Niiniluodon ja kaltaisensa (yliopisto)sivistyneistön asenne someen on vaillinainen. He juuttuvat yhteen sivujuonteeseen, ehkä siksi että se hipaisee heitä itseään. Juuttuminen estää heitä näkemästä ja kuvittelemasta sosiaalisen median ’edistyksellistä’ roolia. Tilanne muistuttaa aikaa jolloin väiteltiin kansakoulujen, yleisen äänioikeuden tai peruskoulun käyttöönotosta ja vastaavista. Nykyinen (yliopisto)sivistyneistö – ei suinkaan kaikki – linnoittautuu puolustamaan asemiaan ja sen myötä sokaistuu.

Timo Soini on plokissaan kuulemma kirjoittanut (tarkemmin Sillanpään blogissa): ”Vihertuherruksella ja lässytyskristillisyydellä ei sieluja pelasteta.”

Puhuminen tuherruksesta ja lässytyksestä kertoo että edustuksellisen demokratian valistuneisuus, jota Niiniluoto kehuu, ei taida kaikenkattavaa olla.

 

Pasi Sillanpää: Somessa stara pilkkaa sivistystä

Ylen olisi hyvä olla avoin omasta linjastaan. Yrittääkö Yle profiloitua BBC:ksi, kysyy Pasi Sillanpää Uuden Suomen blogissaan. Kysymys kumpuaa mm. Pekka Ervastin erottamisesta. Entä miksi Yleleaks halutaan lakkauttaa?

Eduskunnan auditoriossa oli 19.4. kyselytunti, vastaajina Yle-työryhmän jäseniä. Ylestä paikalle vaivautui Mällinen, ei johtajistoa.

Erikoinen oli eräiden edustajien (Alanko-Kahiluoto, Kiuru) näkemys Ylen riippumattomuudesta. Heitä huoletti se, että vain hallituspuolueet pääsevät ohjaamaan Yleä mutta ei kaikki puolueet. Miksi ylipäänsä puolueet? Parlamentaarinen omistajaohjaus, kuuluu heidän hieno sanontansa. Parlamentaarinen = puolueet. Eduskunnassa ihmiset sokaistuvat; puolueet ovat kaikki kaikessa.

Tuomo Puumala oli ainoa jonka vastauksissa vilahti sana kansalainen. Ylen ohjelmiin ja ohjelmapolitiikkaan kohdistuva kansalaisarviointi (siis ei puolueiden välittämänä). ”Juontaako jokin ohjelmatyyppi Ylen tehtäväkuvasta”, ehdotteli Puumala arviointitehtäväksi.

Keskustelussa vilahti tieto, että BBC:llä on jonkin sortin kansalaislähtöinen arviointielin. Ehdottaako Suomen Yle-työryhmä jotain tällaista?

Eero Heinäluoma vastasi jo TV:ssä sanoen että valvovia elimiä on jo nyt liian kanssa: Ylen hallintoneuvosto, LVM, Viestintävirasto, eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta. No jaa. Entä Ylen tehtäväkuva, ohjelmasisällön arviointi suhteessa siihen ja sitäkin enemmän suhteessa kulttuuriseen vireyteen, vapauteen, luovuuteen, monipuolisuuteen, demokratiaan ym ym. Miten yht’äkkiset ohjelmien lakkautukset (Yleleaks) tai henkilöiden erottamiset (Ervasti) istuvat tähän? Kuka Ylessä ja Ylen ympärillä oikeasti häärää ja sanelee?

Itse asiassa: tämä some-keskusteluhan onkin Puumalan kaipaamaa kansalaisarviointia. Siinä se.

Perussuomalaisten Hakkarainen on työryhmässä kuulemma jo vaatinut että monikulttuurisuus on poistettava Ylen tehtäväkuvasta, laista. Jos tähän suuntaan lähdetään, niin vuoden takainen 15 000 ihmisen mielenosoitus Musiikkitalon kansalaistorilla Olli Immosta vastaan oli pientä esiharjoittelua.

Entä miksi Yleleaks lakkautetaan? Ei voi välttyä vaikutelmalta että kyseessä on piiloteltu poliittinen sensuuri. Se selitellään ties miten. Asetelma on erikoinen: eduskunnan hallinnoimassa mediassa kommentoidaan edustajien (= isännän) tekemisiä ja saman tien ohjelma lakkautetaan.

 

Pasi Sillanpää: Viestittäjän miinakenttä

Kimmo Saarikko: Erikoistoimittaja Ervastin potkut Yleisradiosta

Mitä pitäisi tehdä jotta eduskunnan kautta joskus kuulisi aidosti ajatuksia herättävän luentotyyppisen ja analyyttisen esityksen? Ei siis sellaista jossa intetään oikeaa tai väärää, joka kiinnittyy vain päiväkohtaiseen tilanteeseen, yksittäisluonteiseen asiaan tai pinnallisenoloisiin etunäkökohtiin. Puheenvuoron joka monipuolisesti jäsentäisi nykymaailmaa (ja politiikkaa), avaisi useammanlaisia näkökulmia, herättäisi uudentyyppisiä kysymyksiä.

Vikaa ja parannettavaa on:
1) eduskunnan työtavoissa
2) edustajien valikoitumisessa

Eduskuntaan valikoituu supliikki-ihmisiä joilla ei välttämättä ole taipumusta analyyttiseen ja/tai synteettiseen ajatteluun. Oletteko koskaan kuulleet yhdenkään edustajan lausuvan sanaa filosofia tai taide tai tiede? Minä en ole kuullut.

Joutuu tekemään kuten Sipilä: laittamaan television kiinni. Terveisiä Vartiaiselle ja Terholle (välikysymyskeskustelu 18.5.2016).

Sanna Marin ja Anna Kontula istuvat eduskunnassa lähekkäin. Marin hoiteli Tampereen Areena-sopimuksen kansalta pimitetyin lyhdyin SRV:lle. Kontula äänesti sopimusta vastaan. Alla on Kontulan perustelut hänen facebookistaan poimittuna.

Vasemmistoliiton puheenjohtajatilanne surettaa. Tarjolla ei ole monipuolisesti innostavaa ehdokasta. Voisiko vaaliin putkahtaa musta hevonen. Kuka? Anna Kontula. Anna on ajattelija, ihmisläheinen, ei ylpistele, hänellä on analyyttistä kykyä, tiedollista sivistystä ja kansanomaisen moraalin taju.

Miksi Tampereen Areena-sopimuksen sisältö piti piilottaa kansalaisilta? Miksi asian valmistelijat ja osapuolet vetäytyvät piiloon pykälätulkintojen taakse? Miksi valtuuston puheenjohtaja Sanna Marin piiloutui kaupungin lakimiehen ”neuvojen” taakse? Tästä lähtien tuskin noteeraan Marinin puheita, sanoipa mitä tahansa.

Tässä linkki lehtijuttuun, jossa ihmetellään Tampereen sopimuksen sisältöä.

Tamperelainen Matti Kääntönen kysyy Aamulehdessä 2.5., mille arvoille Tampereen ja usean muun kaupungin (mm. Helsinki) visiot perustuvat. Pintakoreus ja suunnattomat mittasuhteet ovat usein laadullisen rappion merkki.  Asukkaita on haalittava lisää ja ihmiset muuttuvat palvelurakenteiden välikappaleiksi.

SRV ja Helsingin kaupunki sopivat Jätkäsaaren bunkkerin kaupasta. Oma kummastelunsa siihenkin liittyy, tässä HS:n juttu.

Samainen SRV on keskeinen osapuoli Fennovoima-hankkeessa. Vihreitä se ei näy vaivaavan. Tampereen ja Helsingin sopimuksia he ylistävät.

Anna Kontulan kirjoitus facebookissaan:

”olin yksi niistä, jotka äänestivät vastaan. On vain kaksi syytä, miksi kunnan pitäisi sijoittaa johonkin miljoonia: joko siksi, että hanke parantaa kuntalaisten hyvinvointia (vaihtoehtoisia investointeja enemmän) tai sitten siksi, että tiedossa on hyvä bisnes. En osaa nähdä, miten jättimäinen ruotsinlaiva-simulaatio lisäisi tamperelaisten hyvinvointia enemmän kuin muut potentiaaliset 60 miljoonan käyttötavat. Enkä usko, että tiedossa on hyvä bisnes – jos olisi, se pystyttäisiin kattamaan kokonaan yksityisellä rahalla.

Ajattelen, että suurten hallien ja hotellirakennusten turismista ollaan siirtymässä hajautetumpaan malliin – ihmiset yöpyvät yhä useammin yksityismajoituksessa ja matkustavat teemojen ja yhteisöjen, eivät suurten yleistapahtumien perässä (esim assembly ja muut harrastefestarit). En oikein voi kuvitella houkuttelevani espanjalaisia ystäviäni Tampereelle sillä, että täällä pääsee suoraan junasta ostoskeskukseen… Liioin en ole vakuuttunut siitä, että liiketilojen suhteen olisi nyt Tampereella sellaista pulaa, että lisärakentaminen toisi uusia toimijoita (todennäköisemmin uusiin tiloihin siirtyy toimintaa jostain muualta talousalueen sisältä). Ja jääkiekkoväki nyt on jatkuvasti rahavaikeuksissa.

Bisnesmielessä kestävin osuus hankkeesta on asuntorakentaminen. Mahdollisuus Suomen toiseksi suurimman kasvukeskuksen keskusta-asuntoihin on se houkutin, jolla yksityistä rahaa tähän kalastellaan. Tältä osin suunnitelma olisi kuitenkin mahdollista toteuttaa kaupungin osalta huokeammallakin, ja käyttää sitten taskuun jäävä raha kaikkiin niihin pienempiin hankkeisiin, joilla kaupungeista tehdään eläviä, kiinnostavia ja vetovoimaisia.

Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden, ja aika voi näyttää arvioni vääräksi. Tässä kohtaa en kuitenkaan vakuuttunut hankkeesta niin, että sijoittaisin siihen omaa rahaani. Siksi en kannata myöskään veronmaksajien rahojen laittamista.”

Anne Bernerin firma Vallila Interiör teettää kankaansa ja mattonsa Turkissa. Ostajina meillä kansalaisilla ei ole tietoa, millaisissa oloissa, millaisella työvoimalla ja millä palkoilla kankaat ja matot valmistetaan.

Markkinataloudessa kuluttajan valinnat (preferenssit) ovat Jumalan sana. Kuluttajan valinta ratkaisee tavaran kysynnän.

Pelkästään se, että emme tiedä Bernerin kankaiden ja mattojen valmistusoloja, voi olla kuluttajan kielteisen ostopäätöksen peruste. Kuluttaja voi tehdä ostopäätöksensä millä tahansa muullakin perusteella, esim. firman moraalin tai firman johtajien ja omistajien muun toiminnan perusteella. Valinta on kuluttajan subjektiivinen oikeus sekä markkinataloustieteen perusaksiooma.

Juha Sipilä kertoi eilen että hän ei kuuntele kritiikkiä. Opposition näkemyksiä hän piti käsittämättöminä. Bernerillä on Sipilän 110-prosenttinen tuki. Mitä pahaa yhtiöissä on, Sipilä kysyi.

Ei tarvitsekaan kuunnella. Kuluttajina me olemme suvereeneja emmekä kenenkään kuuntelun tarpeessa.

Mikään ei estä meitä kuuntelemasta sisimpäämme ja laittamasta Vallila Interiörin kankaat ja matot ostoboikottiin.

Hyvin voikoon markkinatalous.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.