Maaliskuun viimeinen keskiviikko, ironian päivä. Eduskunta vetää punaisen viivan. Mitä jää viivan alle? Paitsi köyhyydessä vaikeroijat.

Suurkirkkoon sanaa kuulemaan, kyyti ennen puoltapäivää. Piispan luota presidentin kuuloon, tasavallan henkinen johtajuus puhuu. Kahvin ja kakun tuoksu tunkeutuu valtiosalin puolelta, kättelyt pitää kestää ensin. Tänään on päivä, jolloin me, Eduskunta, menemme kuulemaan Aulis Sallisen oopperaa Punainen viiva. Halausten aika on viimeistään siellä. Yhteisöllisyys ei ole kuollut, vaikka sitäkin vaalitohinassa joku haikaili.

Topin vaimo Riika lämpeni Topin tuotua kirkonkylältä yllätyslahjan, kahvipavut kahteen pannulliseen. Toinen kiehautettiin heti, toinen vasta jouluna. Papujakin enemmän Riika vilkuili Topin pussia, oliko siellä se retonkikangas.

Oopperaan päästäkseen edustajaehdokkaat olivat koko alkuvuoden osallistuneet talkoisiin jakovaran ohjaamiseksi mediayhtiöille. Vaalimainonta ylitti kohtuuden rajat. Kun puoluetuki ja omat varat eivät riittäneet, säädettiin lisätuki, finanssiministerinä oli demari. Rajan vaalimainoksen koolle asettaa lehden aukeama. Kansa maksaa ja vasta sen jälkeen äänestää. Kriittinen media ei paljasta vaalien päätarkoitusta: yhteiskunnan varallisuuden ohjaaminen mediayhtiöille. Kansalainen ei enää haikaile ehdokkaaksi. Vetäytyminen ei ole haitaksi, koska median myötämieli valittuja kohtaan on ostettu neljäksi vuodeksi. Ymmärryksen osto on niin hienovarainen, että kansainväliset korruptiomittaukset eivät sitä korruptioksi havaitse.

Oopperasta piti kertomani, Punaisesta viivasta. Sata vuotta sitten säädytön kansa heräili. Toivo hulvahti yli suomenniemen. Topi ja Riika lämmittivät saunan ennen äänestämään lähtöä. Mutta kuuntelepa kansaa tänään: alistunutta toivon menetystä. Joka kolmas, olenko se sinä vai minä, ei jaksa äänestää. Onneksi kapula on pysynyt kädessä yhdellä Toivolla, kansallisella kokoumuksella.

Kansallisooppera selosti kaikelle kansalle – ilman pääsymaksua – millainen ooppera on Aulis Sallisen Punainen viiva. Tätä asiaosuutta kansanedustajat eivät ehtineet kuulemaan. Vahinko sinänsä, ehkä pukuvuokraamossa oli tungosta. On ilo kuunnella taiteilijaa, josta huokuu usko aiheeseen. Päädramaturgi Juhani Koiviston esitys kesti puolisen tuntia.

Kaksi viikkoa olin kolunnut pääkaupunkiseudun kirjastoja löytääkseni Sallisen kirjoittaman libreton. Ei mistään. Ei lie hankkimisen arvoinen. Rohkenin kysyä dramaturgilta. Sain sen, kuudella eurolla, niin minusta tuli oopperan ystävä. Ennen junamatkan päättymistä Järvenpäähän olin lukenut libreton läpi.

Oopperan nettisivuilta löytyi Topin (Sauli Tiilikainen, Jorma Hynnisen ohella) haastattelu. Tiilikaisen mielestä oopperan aihe on mitä ajankohtaisin, ooppera kuvaa vertauskuvallisesti omaa aikaamme. Ooppera on armoton selviytymistarina. Nykyarjessakin monilla on käynnissä taistelu elämästä ja elämisen mahdollisuuksista, sanoo Topi. (Onneksi kansanedustajilla taistelu on ohi, vuorossa on seurusteluvaihe.)

Dramaturgi Koivisto vertaili Kiannon romaania ja Sallisen librettoa. Libretto on parempi kuin romaani, sanoi. Olen samaa mieltä. Kianto kirjoitti Korpiloukon tolloista. Ylenkatsova, loukkaava asenne. Säätyläisten menettäessä arvostusta yrittivät pitää yllä aiempaa mielikuvaa edes taiteen avulla. Siihen kelpasi Kianto, Korpiloukko, Putkinotko ja muut. Löydämme saman asenteen ministereiltä, joiden mielestä kansa ei ymmärrä talouden dynamiikkaa ja äänestää tolloudessaan populisteja.

Sallinen asettui libretossaan asujainten tasolle, yleisinhimilliselle tasolle, kun taas Kianto inhimillisti eläimet ja eläimellisti ihmiset. Näin dramaturgi sanoi ja oli jälleen oikeassa. Mietin, miksi sanonta kuulostaa tutulta, sanoiko joku jotain vastaavaa? Ahaa! Jyrki Katainen. Älkää valtiollistako ihmistä, inhimillistäkää valtio. Mistä siis löydämme ihmisen – korpiloukosta, karhunpesästä, valtiosta vai jostain muualta. Tuskin valtion virastoista.

Kajaanin teatterin nettisivuilta löytyi arvosteluja Juha Hurmeen teatteriohjauksesta Punainen viiva. Mitä enemmän juttuja lueskeli, sitä kiehtovammaksi kävi myös Sallisen libretto. Jäävät ruuneperit toiseksi, vaikka enpä ole heitä ennenkään lukenut.

Topi ei ole nujerrettavissa, vaikka onkin perusjörrikkä. Orastava itsenäistymisen henki näkyy torpparin luonteessa, sanoo Topi-roolin esittäjä. Kun karhu syö lampaat ja lehmät, Topi ottaa kirveen käteen ja lähtee kohti. Punainen veri valuu kummankin kaulalla. Näin olkoon myös tänään: köyhä kansa ei ole nujerrettavissa, kehittyköön maailman talous ja johtamisen opit miksi tahansa. Kirjoittakoot globalisaatioraporttejaan pääministerin kanslioissa.

Topin tragedia piirtyy kontrapunktina yhteisön ja vapauden voittoon, jatkaa topi oopperan nettisivulla. Mutta ovatko vapauden uhrit kadonneet tästä maasta ja maailmasta? Onko osattoman kansan tragedia muuntunut uuteen muotoon? Masennus on yleisin kansantauti.

Punaisen viivan yhteisö elää luulojen varassa, heiltä puuttuu tietoa, sanoo esittäjätopi tarkoittaen aikaa 100 vuotta sitten. Mutta elääkö kansa edelleen luulojen varassa? Näin on, jos uskomme PT:n, PTT:n, TT:n, ETLAn, EVAn, SP:n, VATTin, VM:n, TT:n ekonomisteja. Parempi onkin että kansan sivistystaso pysyy ammatillisella tasolla. Jopa valtiontalouden tarkastajilta (VTV) on talouspolitiikan ajattelu kielletty. Turhat yliopistot suljetaan.

Punaisen viivan ohjaaja Pekka Milonoff pohdiskeli Kansan Uutisissa 20.3.2007: Köyhältä kansalta vaati rohkeutta murtautua ulos auktoriteettien pelosta. Toivon esityksen herättävän oivalluksia. Yhteiskunta on haavoittuvainen. Onko kehitykselle vaihtoehtoa? Auktoriteettiuskoisesta kohtalosta voi tänäänkin murtautua ulos. Taiteen tehtävä on tunnetasolla vedota ihmisiin. Eeppisen teatterin puhuttelevuutta kaivataan jälleen.

Kriitikko Eeva Kauppinen Kalevassa 7.12.2006 : Juha Hurmeen sovitus avaa latua suomalaiseen sielunmaisemaan ja aatemaailmaan. Topi on totuttua valoisampi korpifilosofi. Missio on uudesta luotava maa. ”Sata vuotta sitten sosialistimokkuraatit tavoittelivat apteekkeja ja lääkäreitä kylille, ilmaisia lääkkeitä, kunnan avustusta lapsiluvun mukaan, teitä ja siltoja ruunun kustannuksella. Ympyrä on sulkeutunut: maaseutu tyhjenee, palvelut keskittyvät kaupunkeihin, tuloerot kasvavat.”

Kriitikko Pauli Haataja Sotkatti-lehdessä 15.12.2006: Hurme nostaa esiin pitkän kaaren ensimmäisistä vaaleista tähän päivään. Elämme nyt hyvinvointivaltiossa, jota itsekkyys ja yksilöllinen turhamaisuus ovat hajottamassa. Kaari on muotoutumassa ympyrän kehäksi, olemme palaamassa lähtökohtaan.

Jo kaaren alkupäässä maalaisväestön luottamus äänestyslipun mullistavaan voimaan alkoi hiipua. Porvaripuolueiden yhteistyön ja Venäjän keisarin vastustuksen takia juuri mikään silloisten sosialidemokraattien vaatimuksista ei toteutunut. Keisari kieltäytyi allekirjoittamasta lakeja ja hajotti eduskunnan lähes vuoden välein. Ympyrän kehällä on nyt tultu äänestysprosenttiin 67,8.

Punainen viiva kertoo siis ajasta 100 vuoden takaa, mutta myös libreton syntyajasta (1970-luku) sekä meidän ajasta. Miltähän Kiannon romaani ja Sallisen libretto kuulostaisi käännettynä omaan kokemusmaailmaamme ja sen kielelle? Alla muutama luonnosmainen, keskeneräinen, naivi kokeilu. Tummennetut tekstit ovat poimintoja Aulis Sallisen libretosta. Sisäänvedetyt kohdat ovat ehdotelmia vastaaviksi säkeiksi omasta kokemusmaailmasta.

ihmisen on hädissään tultava
kirkkoon rukoilemaan
sinua ei ole
pitkiin aikoihin nähty kirkossa

ihmisen on hädissään tultava
työvoimatoimistoon ilmoittautumaan
sinua ei ole
pitkiin aikoihin nähty työmarkkinoilla

—-

Pappi kirkossa puhuu väärin
Pappi valehtee, kun sanoo että köyhän on
oltava nöyrä.
köyhälistön on löydettävä oma Jumalansa.

Minne on Jumala mennyt?
palkkausjärjestelmää luomassa lie
tai viimesijaista turvaa
hienokseen säätelemässä?
mallia poliitikon, alla vaalien ottanut kai.

sinä olet laiska ja saamaton
mitä sinä siihen sanot?

ansio syntyy vain työstä
ei arvoa muutoin
ansiosi ylös kirjataan
sen mukaan elonturva lasketaan
työn on oltava kannustavaa ja kannattavaa
ole nöyrä ja ano

Ja arkussa makaa kolme lasta
viisikymmentä penniä multarahaa hengeltä
menköön nyt markalla
kun ovat samassa arkussa

Kansaneläkkeeseen saat
kuusi euroa lisää
hintojen noususta
peittää se puolet
Herra antaa mitä itsekukin tarvitsee

Miksi Topi yöllä niin huutaa ja hourailee?
Onkohan Topi sairas? Pahasti sairas!

Masennus uusi kansantauti
työkyvyttömyyden suurin aiheuttaja.

Sake makaa … kuollut?
Vesteri … jo kylmenee
Ei tullut elämän vapahdusta minulle.
Vanhimman pojan kautta.
ei tullut Sakesta isän auttajaa. Ei tullut.

Veli Ruotsiin lähti, lomaltaan
kädessä laukku
ennen lähtöä hyvissä ajoin äiti
perunapeltoon piiloutui, silmänsä pyyhki
kädessä vati, kelle perunat haki
käveli isä perässä pojan, Saken:
”tule pois kottiin”
seljän poikansa näki
palasi tupaan istumaan.

Pahasti tein, kun sanoin Topio tolloksi,
äijänkäppyräksi.
Hän hiihtää nyt ylös Hiisivaaraa,
kiipeää aamuauringon kanssa sen laelle
kuin kirkon harjalle.
Ja sieltä, sieltä
hän nyt katsoo taakseen.
Näkee harmaan mökin ja ikkunan.

Maaliskuussa keväthankien aikaan
suksilla hiihdin
mäkeä alas, mökin jo näin
niin yksin, yksin se on
kuin pienentynyt, hangessa seisoo. Yksin.

Lumi portaillaan
aurinkoa odottaa.

Onko Suomessa kevät?

elokuun sumu vaippana laskeutuu
kosteus iholla tuntuu ja tuoksuu
syyskuun sade rakoon tunkeutuu
pyry peittää ladun
Onko Suomessa kevät?

Vaikka lumi kuin kuolinliina
peittää ladun ja jäljet ja tienoon,
minä avaan sen ladun,
että viestintuoja osaisi tulla. Sillä viestintuojan, onnentuojan
on pian tultava, sillä en jaksa enää kauan.
Vai tuleeko se…?
jos se ei tulekaan…
Sen on pakko tulla!

Ei avata latua enää
havut varisseet
kaiken peittää pyry
ei tule viestiä ylhäältä
joka kolmas meistä, sinä tai minä
ei jaksa äänestää
osallisuuden, hyödyn tunto viety
ei oikeus ääneen hyödytä meitä
missä yksilön oma ääni ja osa?

Minä avasin ladun.
Iita Linta Maria, oma kukkani!
nyt lumi kuin kuolinliina peittää ladun,
peittää ladun, peittää tienoon, peittää ihmiset.

… toivo …. ilo … suru

Jauhaa tässä pirtissä
ainaisen puutteen ja köyhyyden paino

Työelämän ulkopuolelle jääneet
ainainen puute ja köyhyys

Tämä käy laatuun sillä tavalla
että kaikki köyhät
kautta maan valmistuvat joukossa
varakkaitten hävyttömyyksiä vastaan

varallisuusveron tupo vei
puolueet hiljaa hyväksyi
progressio kadonnut
rikkaan euro levenee
köyhän kapenee

( 30.3.2007 kirjoitti Juhani Kahelin )

Mainokset