Temppelimäinen männikkö – katedraalimainen koivikko – kryptan kaltainen kuusikko (lähde: Louekari).

Jokunen vuosi sitten kävin Karnakin temppelissä Egyptissä, Luxorissa. Temppelin pylväikkö, oikeastaan pylväikkömetsä, oli sävähdyttävä. Pyhyyden, salaperäisyyden tunne. Kiehtovuus, uljaus, tavallaan mahtavuus mihin kokee itsensä osalliseksi.

Karnakin pylväikkö on monesti tullut mieleen suomalaismetsissä liikkuessani. Metsässä on parhaimmillaan samaa uljautta. Mäntykangas joka täyttyy ruskeista rungoista, ohuista pylväistä. Siistiksi hoidettu koivikko jossa näkyy ihmisen käden jälki, maanpinnan vihreys ja runkojen valkeus leikkaavat ristiin. Tuulen humina, latvojen myötäily. Kerran haeskelin vatukkoa, oli elokuu, läheltä alkoi kuulua möreää ryminää – silloin pelkäsin, oliko se karhu vai hirvi?

Temppeli, katedraali, krypta – nämä luonnehdinnat löytyvät Lauri Louekarin väitöskirjasta Metsän arkkitehtuuri (linkin sivu 4). Koko elämäni olen seuraillut metsän hoitoa, metsäpolitiikkaa, metsähallintoa, metsäteollisuutta. Viha ja inho on minut täyttänyt, milloin epämääräinen milloin tarkemmin kohdentuva. Nähdessäni otsikon Metsän arkkitehtuuri riemastuin. Kerrankin joku ymmärtää mistä metsässä on kysymys. Muodonannosta, taiteesta, estetiikasta, arkkitehtuurista. Ihminen muotoilee elämäänsä, ihminen muotoilee ympäristöään. Muotoilu on elämän sisältö. Metsän muotoilun oikeus meiltä on vuosisadaksi viety. Sen oikeuden on vienyt Suomen metsäpolitiikka.

Oli toukokuun 20. päivä. Koivut olivat heleän vihreitä, ei täydessä lehdessä mutta melkein. Pelonsekaisin tuntein uskaltauduin yksin kaukaiselle pientilalle, jossa ainoa ääni on lintujen ääni, tuulen ohella. Joku metsäneuvonnan hölätyksiin uskonut oli joskus saanut päähänsä metsittää isänsä raivaamat pellot, mikä on tekona anteeksiantamaton. Moinen teko on suurin ahdistuksen aihe minkä elämä kykenee tarjoamaan. Tekisinkö pienen kokeen, yrittäisin muotoilla pellolla kasvavaa koivikkoa? Suuresti arvostamani Erkki Lähde sanoo, että koivuista kannattaa karsia vain kuivuneet ohuet oksat. Täysin en malttanut hänen neuvoaan noudattaa, välillä sivalsin tuoreitakin oksia. Päivän päätteeksi kiertelen mantuja kameran kanssa. Kas, tuo koivurunkojen pylväikkö tuo mieleen Karnakin temppelin. Osaanko vangita sen pikseleiksi?

img_5890.jpg

Suomalainen maa, maaseutu, pelto, metsä, yhden sukupolven elämäntyö, peltojen raivaus ja metsien muotoilu voi olla ihmiskunnan suurimman pyhyyden koti. Ja kuinka sen päälle onkaan syljetty. Metsäherrat autoillaan ajelevat halki, poikki ja pitkin, tähyävät ja touhuavat, toimistoissaan Kuopiossa mapittavat, tarkastavat, arvelevat, onko oikein käsitelty, että teollisuus saa korkealla korolla diskontatun puunsa viiden vuosikymmenen päästä. Minua eivät teidän diskontatut arvonne kiinnosta. Jos teihin uskoisin, tämänkin pellon, koivikon arvo olisi nolla. Minulle se on taideteos.

Mitä sanoo Matti Vanhasen hallituksen ohjelma? Hallitus korostaa muotoiluinnovaatioiden merkitystä, kehittämisen lähtökohtana on yritysten liiketoiminnasta syntyvä kysyntä.

Juuri näin. Yritysten liiketoiminnasta syntyvä kysyntä on ollut Suomen metsien muotoilun lähtökohta 100-150 vuoden ajan. Tämä lähtökohta on kenties suurin onnettomuus (ainakin yksi niistä) mikä Suomen kansaa on kautta aikojen kohdannut. Metsistä on ajettu pois taide ja ajettu ulos ihmiset. Kaiken vallan ovat ottaneet tehtaiden insinöörit ja ekonomit joiden koulutukseen ei ole estetiikkaa tarvittu. 100 vuoden välein on metsäsi puuroksi jauhettava, näin kulkee jaksot, jaksollinen kasvatus. Kuppiloissa viihtyvät yliopistotutkijat ja Sanomayhtiö todistavat kerran päivässä ettei valtaa enää ole, että se on hajonnut ja hajautunut, tämä postmoderni aika. Menkää metsään jos ette valtaa muuten havaitse. Pohjanmaan metsäkeskus, valtion ylläpitämä, kuskaa 80-vuotiaan miehen oikeuteen, vaatii metsärahat valtiolle, kun ei osaa hoitaa metsäänsä jaksollisesti.

Kun tuli puheeksi valta, niin vilkaistaan eurooppalaista maisemasopimusta. Sen mukaan ihmisten on voitava osallistua aktiivisesti maiseman kehittämiseen. Valtiot sitoutuvat panemaan täytäntöön maisemapolitiikkoja, sisällyttämään maisemanäkökohdat politiikkoihin, joilla on suoraa tai välillistä vaikutusta maisemaan ja ottamaan käyttöön menettelytapoja kansalaisten osallistumiselle.

Näin vastaa valtionhallinto Suomessa: ”Suomen nykyinen lainsäädäntö, hallinnolliset ohjelmat ja käytännöt täyttävät jo sopimuksen velvoitteet. Näin ollen sopimuksen voimaansaattaminen ei aiheuta muutoksia lainsäädäntöön.” Suomessa valtion ja metsälain valvojat haastavat oikeuteen, käyttävät pakkovaltaa ihmisiä kohtaan, joita elähdyttää maiseman hoito. Maisemasopimus voitaisiin yhtä perustellusti tulkita päinvastaisesti: metsälaki, metsäpolitiikka ja metsien käsittely on pantava perusteitaan myöten uusiksi.

Oulun yliopiston tiedote: Metsän arkkitehtuuri -väitöskirja pohtii metsän tilallista ja fyysistä rakennetta luonnehtien sitä arkkitehtuurin näkökulmasta. Käsittelemällä saman tutkimuskokonaisuuden osina arkkitehtuuria ja metsän biologiaa ja kulttuuria, voidaan arkkitehtuuri nähdä topologisena relaationa; yhtä aikaa sekä ’luontona’ että kulttuurisena ilmiönä. Pyrkimyksenä on tuottaa arkkitehtuuria palvelevaa uutta tietoa erilaisia näkökulmia yhdistämällä.

Suomessa valtio pitää meteliä luovuusprojekteistaan (OPM ja hallitusohjelma). Maisemasopimus tarjoaisi hyvän tilaisuuden harrastaa luovuutta käytännössä, yhdistää erilaisia näkökulmia. Eikö vaan maan hallitus, valtionhallinto ja virkamiehet kiireen vilkkaa julista ettei mitään muutoksia tarvita. Itse asiassa pahempaa: teollisuuden puuhuollon nimissä kotimaisen puun käyttöä on lisättävä 10 – 15 miljoonaa kuutiometriä vuodessa (hallitusohjelma). Sen käytön alle murskautuvat tämän maan maisemat. Ei ole Suomessa tilaa maataiteelle, ympäristötaiteelle, taiteelle eikä luovuudelle ylipäänsä.

img_58782.jpg

Suuresta osasta Suomen kansaa on tehty ylijäämäväestöä, joka on saatava pois metsäkoneiden tieltä. Kerrostalolähiöissä ylijäämäväestö popsii lääkäreiden määräämiä mielialalääkkeitä, jotta sairauskulut saadaan siirrettyä potilaiden itsensä maksettavaksi ja lääkäri saa kutsun lääkeyhtiön päivälliseminaariin. Uskon että parempi lääke mielialaan olisi jos me ylijäämät voisimme muovata ympäristöjämme, maisemia, metsiä, peltoja, vesistöjä. Ennallistetaan kaikki Suomen vesistöt, alkaen Kemijoesta, Oulujoki seuraavaksi. Tehdään metsistä elämämme taideympäristö. Emme tarvitse masennuslääkkeitänne.

Paperin tuottamisen tapa saattaa olla massiivisin huijaus mikä Suomen kansaa on kohdannut. Anni Kytömäen näkemyksiin pitää perehtyä huolella. Anni kirjoittaa: Tonnista ruokohelpeä saadaan yhtä paljon kuitua kuin tonnista koivua. Heinäsellua ei tarvitse keittää niin kauan kuin puumassaa. Puuttomista raaka-aineista pystytään tekemään sellua ja paperia, jotka laadullisesti vastaavat koivusta, haavasta ja eukalyptuksesta valmistettuja. Sen sijaan että olisi alettu kehittää puutonta sellua, tehtaita pystytetään nyt uusien raaka-ainelähteiden liepeille kaukomaille. Teollisuus näyttää tehneen valintansa: ei heiniä vaan eukalyptusta etelästä.

Tervetuloa Fray Bentosin kansa Uruguaista ja Argentiinasta vierailulle Suomeen. Meidän kannattaa yhdistää pyrkimyksemme, unelmamme.

Vuosina 1993-97 on ollut tutkimusprojekti Agrokuidun tuotanto ja käyttö Suomessa. Mukana olleen tutkijan mukaan selluteollisuus vastusti asian tutkimista, aluksi sellun laatuun vetoamalla. Kuidun laatu osoittautui kuitenkin koivun veroiseksi. Pohjimmiltaan vastustamisen syynä oli se, että yksi sellulinja vaatii 30 000 hehtaarin ruokohelpialan. Metsäteollisuushan oli edeltävinä vuosikymmeninä saanut ajettua ylijäämäväestön pois metsäpelloiltaan. Nyt se joutuisi uudestaan tekemisiin ihmisten kanssa. Se ei istu teollisuuden itseriittoisuuteen eikä insinöörin luonteenlaatuun. Onko vastaavia uusia tutkimushankkeita nyt vireillä, tutkijalta kysyttiin. ”Ei toistaiseksi. Edellytykset ruokosellun käytölle olisivat nyt paremmat kuin 1996”, vastaa tutkija. Miksi ei ole vireillä? Tämäkö on hallitusohjelman hehkuttamaa innovaatiopolitiikkaa? Hallitus sanoo muuttavansa valtion sektoritutkimuksen tilauspohjaiseksi. Ainakaan sen jälkeen ylijäämäväestön tarpeet ja unelmat eivät ohjaa tutkimusta ja tiedettä tässä maassa.

Suomessa on peltoa 2,3 miljoonaa hehtaaria. Siitä kesannolla on 11 % eli noin 250 000 ha. Jos yksi sellulinja vaatii 30 000 hehtaarin alan, niin laskennallisesti pelkästään kesantoa vastaava peltoala syöttäisi 8 sellutehdasta? Mitäpä jos karkottaisimme metsäteollisuuden muutamaksi vuodeksi tai vuosikymmeneksi kokonaan pois Suomen metsistä. Saman tempunhan teollisuus on aiemmin tehnyt meille, ylijäämille. Pelkkää vastavuoroisuutta.

Peltoalan käytöstä, ruokohelven viljelystä ja bioenergiasta Katri Pahkalan esitelmä Tieteenpäivillä 2007 sekä raportti ruokohelven viljelystä energiatuotantoon.

Kuinka erilainen olisikaan elinympäristömme, maisemamme, metsien arkkitehtuuri, elämämme, jos maan ja metsän hoito olisi ollut oman luovuutemme aineksena, ei nykyisen metsäteollisuuden vellijauheena.

24.5.2007
Juhani Kahelin

img_58702.jpg

Mainokset