Sukupolven ylitys

Sukupolvet ja rajat ylittävä ajattelu on sinivihreän hallituksen johtoajatus. Näin julisti Vanhasen hallitus ohjelmassaan huhtikuussa 2007. Mitä hallitus tarkoitti sukupolven ylittämisellä?

Vastauksen saimme joulun alla 2007. Ministeri Jyrki Katainen piti eduskunnalle juhlaisan puheen Suomen vakausohjelmasta. Kyse oli pääministerin tiedonannosta ja koko hallituksen, myös vihreiden hyväksymästä vakausohjelmasta. Euroopan valtiojohtajat, Eurooppa-neuvostoksi itsensä nimeten, olivat vuosia aiemmin kokoontuneet ja antaneet EU:n nimissä käskyn, että valtioiden on toimitettava komissiolle vakaus- ja kasvuohjelma.

Vakausohjelman ja Kataisen puheen ydinsanoma: talouskasvua rajoittaa väestön ikääntyminen. Suomen menestyksen este on se että ihminen ikääntyy. Me syntiset! Suurten ikäluokkien sukupolvi on kasvun tiellä, se on ylitettävä. Hallitus noudattaa, paitsi ohjelmaansa, myös historiallista esikuvaa: antoihan kuningas Herodeskin käskyn että tietynikäiset pienokaiset on valtion vakauden nimissä surmattava.

Pakosta voi tehdä hyveen, myötäili Katainen. Valtiovarainministeriössä on hoksattu, että pysähtyneestä ikäluokasta (mikä siis ei koske ikää) eroon pääsy mahdollistaa laajat uudistukset. Vanhoja organisaatioita ja työprosesseja voidaan päivittää, nyt on kultainen hetki toteuttaa julkisen sektorin uudistukset. Ellei näin tehdä, kansan hyvinvoinnilta katoaa moottori: valtion imu söisi talouden elintilan, estäisi dynamiikan. Näin Katainen kertoi. Epäkurantti tavara, tehtävänsä tehnyt sukupolvi viedään hoivakotiin, välivarastoon tai jätelaitokseen. Valtiolla on 120 000 suorittajaa (palkannostajaa), niistä joka kolmas eli 40 000 pääsee jätehuoltoon vuoteen 2020 mennessä.

Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa. Tarvitsemme tulevaisuustalkoot Hyvinvointi-Suomen luomiseksi uudelleen, Katainen jatkoi hallituksen nimissä.

Sinivihreä hallitus asettaa sukupolvet vastakkain. Tätä se sukupolvet ylittävä ajattelu siis tarkoitti. Yksi työn syrjään, toinen syrjään. Demarinaiset kutsuisivat tätä ikärasismiksi. Sen sijaan vihreiden Johanna Sumuvuorelle hallituksen sukupolviylitys tuottaa hurmoksen: hän ylistää sitä vihreän politiikan kovimmaksi ytimeksi (puhe 17.12.2007).

 


Suuren ikäluokan tarina

Ministerit Katainen ja Vanhanen, vihreät, keskusta ja kokoomus sekä vakausohjelman kirjoittajat valtiovarainministeriössä. Saanko kertoa suuren ikäluokan tarinan?

Joskus 1950-luvulla, sotien jälkeen, ihmisiä luonnehti yhteisen tekemisen ilo, maan rakentaminen, toivon ilmapiiri. Varmaan sama Toivo joka elähdytti kokoomuksen vaalikampanjaa 2007.

Ministereille tai edustajille ei ikipäivänä olisi juolahtanut mieleen, että osa kansaa olisi rajoite kansakunnan (talouden) kasvulle. Tuolloin syntyneiden ei tarvinnut kokea itseään ulkopuolisiksi, ei rasitteeksi eikä ongelmajätteeksi.

1960-luvun lopulla alkoi politiikka, jonka viisaat nimesivät talouskasvuksi ja hyvinvoinniksi. Sen politiikan myötä alkoi ihmisten syrjäyttäminen yhteiskunnasta, ulkoistaminen omasta elämästään. Aluksi syrjäyttäminen koski selvärajaisia väestöryhmiä, pienviljelijöitä ja metsätyöväestöä. Maatalous monopolisoitiin perheyrittäjille, jotka äänestivät keskustaa. Metsät sosialisoitiin teollisuuden monopoliksi. Suuri osa kansaa oli yht’äkkiä tarpeetonta ja – vieläkin pahempaa – tuotannon tiellä ja esteenä. Tarpeeton kansa ajettiin tielle, pois tuotannon jaloista. Viisaat keksivät politiikalle neutraalin nimen: suuri muutto, murros, rakennemuutos.

Kansakunnan elämänpuitteiden muokkaustyö, jossa itse kukin oli ollut osallinen, oli yhtäkkiä rajautunut elinkeinoelämän yksinoikeudeksi. Ihminen joutui sivuun muodonannosta maailmalle. Ihminen ei ollut enää kuvanveistäjä, maailmanmuokkaaja, taiteilija. Ihmisen kytkös materian maailmaan ohentui tai katosi, korvautui rahavirroilla, sosiaaliturvalla, palkalla.

Hyvinvointisuomeen, niin kuin te sitä kutsutte, me tulimme ulkopuolisina. Meidän piti etsiä sijaa, pyydellä paikkaa, olimme epävarmoja, katseemme pälyili, surimme tapiolaan jääneitä vanhuksia. Tämän päivän Tapiolassa syntyneet ja sosiaalisesti eheää elämää viettävät ihmiset, sumuvuoret ja muut, eivät tule ajatelleeksi eivätkä pienimmässäkään määrin tajua suurten ikäluokkien kokeman elämän rikkonaisuutta. Uustapiolalaisten katse on kiinteä, he löytävät tiensä hemmottelulaitoksiin, heistä valikoituvat kansanedustajat, paljolti siksi että elämänpuitteet eivät heitä ole heitelleet, on äänensä kirkas. Mitä kansaa eduskunta edustaa?

Pekka Tarkka sen kertoo Peter von Baghin Sinisessä laulussa (ss. 54-55): maaseutuköyhälistön, primitiivisen luonnonkansan kuului kokea Amerikan intiaanien kohtalo. Tarkan ja von Baghin köyhälistöjulistuksen ovat tähän mennessä (vasta) ehtineet palkita Suomen valtio ja elinkeinoelämä, kustannusala. Finlandia-palkinnon valitsija, elinkeinoelämän omistaman Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen kutsuu julistusta avaraksi maisemaksi, laajaksi perspektiiviksi, katsoa asiaa korkealta.

Joku meistä intiaaneista päätyi Stockmannin suutariksi tai alkoi leikata lasia Emmabodassa. Joku juuttui elämäntapaintiaaniksi yliopistoon – näin Björn Wahlroos luonnehti yliopistolaitosta syksyllä 2007 Järvenpään lukiolla maan koko poliittisen johdon pääministeristä alkaen sekä talouselämän johtajien kuunnellessa ja nyökytellessä hartaasti.

Miten – Wahlroos, Tarkka, von Bagh – määritellään kansanosaan kohdistuva kunnianloukkaus?

Joku harva tuli hakeutuneeksi oppikouluun, lähinnä sattumalta kun naapurin poikakin oli mennyt. Kävimme yliopiston. Ei se kummoista ollut. Suuri osa akatemiaopeista oli turhaa, oman elämänkokemuksen kannalta täysin vierasta, suorastaan vihollisoppia, haitallista. Sekin professori, joka luennoi mikrotalousteoriaa Tampereella, todisteli vuosikaupalla että talous hakeutuu aina tasapainoon. Olenko sitä oppia tarvinnut vaikka olen talousalalla. Näin meihin hyvinvointi iskostettiin.

Meistä monen imaisi – kuten Katainen tietää – julkinen sektori, valtio, kunnat ja vastaavat. Työelämässä nuo ajat, 70-luku ja 80-luku, olivat ihmisen kannalta kunniallista aikaa. Työtä tehtiin aidossa hengessä. Puhuttiin asioiden sisällöistä, kysyttiin asioiden arvoa ja mieltä. Esimiehiä oli, mutta ihmisyys kulki aina ylempänä, oli aitoa keskustelua, dialogia, keskinäistä luottamusta, yksilöä kunnioitettiin. Miltä sanahirviöltä nyt kuulostakaan työpaikkademokratia, nyttemmin valtionarkistoon siirretty.

Talouselämän, Suomen Pankin ja valtion johtajat valtasi vallan huuma, silmitön luottamus talouden tasapaino-oppeihin. Pääomat vapaiksi, maailmaa valtaamaan, pohjolan japani, presidenttinä koivisto, pääministerinä holkeri. Kun romahdus tuli, käännyttiin kuningas Herodeksen puoleen: kaikki poikalapset juudean maassa on tapettava.

Tähän tappokäskyyn päättyi suurten ikäluokkien tarina.

Vaiennettu sukupolvi

Työelämään pystytettiin uusi isäntävalta. Julkisella puolella sitä kutsutaan uudeksi julkisjohtamiseksi (new public management), tulosjohtamiseksi, uudeksi palkkausjärjestelmäksi. Agraarimaailmaa on kautta aikain syyllistetty isäntävallasta. Isäntävalta tähän maailmaan ilmaantui valtion uuden palkkausjärjestelmän (upj) myötä. Työpaikkademokratia kyydittiin valtionarkistoon, jopa sanana.

Julkishallinnon henkilöstöstä tehtiin suorittajia. Suorittaminen tarkoittaa, että et ajattele, et kysy mieltä, et arvoa. Sinä et ole persoona. Pyöreästi puolelta miljoonalta ihmiseltä kiellettiin persoona. Snellman, Jarkko Tontin katkerasti kiroama kansallinen filosofi, oli sentään kirjoittanut kirjan Persoonallisuudesta.

Suuri mutta pieneksi alistettu ikäluokka oli päätyvä kansakunnan rasitteeksi. Virallisesti meidät rasitteeksi julisti Matti Vanhasen hallitus, josta vihreät ovat ylpeitä. Todistuksen antoi hallituksen vakausohjelma, jonka Jyrki Katainen joulusanomana eduskunnalle tiedoksisaattoi 17.12.2007 klo 12, Sauli Niinistön johtaessa puhetta. Tilastokeskuksen väestöennuste sorti kansakunnan kestävyyden. Ikääntyneitä on liikaa. Kestävyysvaje leijuu kansakunnan päällä – kuin kommunismin aave muinoin. Me emme ole voima emmekä ole vara. Emme ole resurssi. Olemme epäkurantti.

Valtiovalta, Vanhasen ykkönen ja kakkonen, höpää luovuudesta, innovaatioista, kansalaisvaikuttamisesta. Oman henkilöstönsä valtio on kuolettanut pystyyn. Olet ulkoa ohjattu, ulkoistettu. Meillä on vain pelkkä elämä, kuten Erkki Pulliainen – ainoa kansan edustaja jolla on silmää elämän sisällöille – budjettipuheessaan sanoi, kiitos Erkki. Siinä on se hyvinvointi, jota Sinnemäki, Sumuvuori ja edustaja toisensa perään päätoimisesti ylistää. Eduskunnassa (tai pressan jatkoilla) on kiva hengailla.

Maailman ihmeiden pohdinta ja oma luova työ, elämäntaide on suurilta ikäluokilta estynyt. Hyvinvointisuomi on ihmisen ulkoistamisen historia. Ihmisen omakohtaisesti kokema ja luoma sivistys on polkeutunut materiaalisten ja byrokraattisten rutiinien jalkoihin. Niitä rutiineja meidän pitäisi pyörittää, tilastoja, raportteja, täyttää maailma litteällä informaatiolla, kuunnella samaa illat täyteen televisiosta. Meistä tehtiin mekaanisen rattaiston tahdottomia jyväsiä. Tilinpidon näkökulmasta meidän pitäisi maailmaa tihrustaa. Panna merkille talouden kestävyysvajeet. Maailma on kavennettu tilinpidoksi.

Euroopan ilosanoma

Tilinpidollisen ajattelun guru tällä hetkellä on Matti Vanhanen. EU:n nimissä tekivät kasvu- ja vakaussopimuksen, kirjoittivat Lissabonin strategian. Kun ei maailman johtajuus ottanut avautuakseen, strategiaa kavennettiin yhä, nyt vain työllisyydeksi ja talouden kasvuksi. Kaventamisen ilosanomaa ylinnä koko Euroopassa julistaa Suomen hallitus. Siinä Suomen EU-politiikka. Eurooppa oli (kai) joskus oikeasti sivistyksen kehto. Mitä se on tänään? Sisämarkkinaa, elintilaa yrityksille, kansojen alistamista ja pelottelua sillä että aika kuluu ja ikä karttuu.

Elämäntehtäväksi meille tarjoutui vain itsellemme vieraan maailman rakentaminen. Yritysten maailma. Yritysten kamppailu toisiaan vastaan, keskinäinen selviytyminen. Kuka kannetaan uhrialttarille tänään, Enso vai Elisa, kuka julistaa uusinta edistystä.

Alistamisestamme pidettiin hyvä huoli. Ettei pääse syntymään metsäkarkulaisia. Vaihe yksi: elämänpituiset asuntolainat, mausteena opintolainat. Vaihe kaksi: uusi julkisjohtaminen, meistä tehtiin uusorjia, meitä pisteytetään kuin kissoja, käsketään laittaa nimi alle. Alistamisen kolmatta vaihetta ei tarvita, historian ulko-ovi avataan meille nyt suoraan, eduskunnan puhujapöntöstä. Juhlavaa oli istua parvella kuulemassa. Valtion finanssihallinto ja hallitus tietää mistä puhuu, kuulkaa ihmiset, kuulkaa.

Siinä meidän tarinamme, josta meidät nyt syyllistätte. Oskupajamäet, jyrkikataiset sekä kaikkitietäjät, sanotte suuren ikäluokan olevan teidän elämänne tulppana, pitävän hallussaan työpaikkoja. Tiettyä totta, kenties. Totta on myös se, että suuret ikäluokat ovat kokeneet työelämäorjuutuksen, heistä on tehty vankeja. Orjuus jatkuu, pyrkii voimistumaan.

Voisimmeko syyllistämisen ja eriseuraisuuden sijasta pohtia työelämän, oikeammin sanoen elämän työn näkemistä uudella tavalla, mielekkääksi koettavan sivistyksen, kulttuurin, maailmalle muodonantamisen, taiteen aineksena. Kysyä mieltä eikä vain hoitaa yritysten tai valtion kirjanpitoa.

On loukkaavaa kuulla, vielä eduskunnan puhujapöntöstä, maan hallituksen nimissä, kutsu tulevaisuustalkoisiin ja hyvinvointisuomen uudelleenluomiseen kun ensin on päästy eroon tulppana olevasta ikäluokasta. Pysähtyneeksi väitetyllä ikäluokalla olisi ollut, on, ja on oleva samat kyvyt ajatella ja toimia luovalla, uudistavalla, erilaisia vaihtoehtoja kehittelevällä tavalla, mutta – tämän haluan sanoa – tämä on meiltä estetty. Meistä tehtiin teidän ”hyvinvointisuomenne” tahdottomia rakentajia, vailla omaa ajattelua, vailla mielikuvitusta, kuten te halusitte luulla ja uskotella. Meistä tehtiin valtionne kirjanpitäjiä, tulosohjattuja suorittajia. Eduskunnan yhteydessä toimii tänäkin päivänä virasto, jossa yhdellä ihmisellä on valta sanoa, mitä 149 muuta saa ajatella tai olla ajattelematta. Luo siinä uudesti maa.

Otetaan oppia Kataiselta, kun hän sanoo: ”Nynnyyteen, saamattomuuteen tai laiskuuteen ei ole varaa, vaan nyt tarvitaan ensiluokkaista suoritusta niin hallitukselta kuin eduskunnaltakin.” Tämä on hyvä alku, jatkaisi vihreä edustaja.

Hallitus ei unohda kannustaa ensiluokkaisia suorittajia, näin sanoo: riittää kun meillä on ”riittävä” sosiaaliturva. Lukutaitoa vaatii ymmärtää mitä riittävä tarkoittaa. Pitää juuri ja juuri hengissä, pulliaisen pelkkä elämä. Toistaiseksi se, vielä. Perusoikeuksien priorisointi pakkotyölain yhteydessä oli vain koeharjoitelma.

Eduskunnalle Sokrates-seura

Meille ei riitä pelkkä elämä. Emme ala yrittäjiksi, emme tottele mauria, emme cronbergiä, emme ala katais-moottorin suorittajiksi. Emme ryhdy innovaattoreiksenne. Omaksumme sokrateen roolin. Ryhdytään villitsemään nuorisoa. Todellakin – villitä nuorisoa! Mitä me ikäluokista välitämme. Tuomitkoot vakauspoliitikot meidät ylijäämikseen. Ryhdytään itse poliitikoiksi. Mitä välittää hallituksesta, joka tuomitsee meidät kasvunsa rajoitteeksi. Lennelkööt taivahan sinessä vakausohjelmapuolueet keskusta, kokoomus ja vihreät. Taivaan tuuliin poliittinen järjestelmä jossa pieni sirpale kansakuntaa (yritysjohtajat, hallitus, eduskunta) tuomitsee kokonaisen ikäluokan kansakunnan rasitteeksi. Olkoon tämä meidän kultainen hetkemme, mahdollisuuksien ikkuna. Hankkiutua eroon ylimielihallituksesta. Kultainen hetki luoda uutta politiikkaa.

Eduskunnassa toimii tunnetusti paljon kerhoja. Perustetaan vielä yksi: eduskunnan Sokrates-seura.

Juhani Kahelin
(viimeksi muokattu 6.1.2008)


Lähteet ja linkit:

Hallitusohjelma
Jyrki Kataisen esittelypuhe vakausohjelmasta ja talouspolitiikan haasteista
Vakausohjelman tarkistus 2007
Suomen kannanotto Lissabonin strategian välitarkistukseen
Erkki Pulliainen: puhe eduskunnassa 17.12.2007
Johanna Sumuvuori: puhe eduskunnassa 17.12.2007
Finlandia-hymni, taivahan kansi, sini
Sininen laulu
Matti Apunen: TietoFinlandia-puhe
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta: palkitsemisperusteet
J.W.Snellman: Persoonallisuuden idea
Sokrates