Oppia Hannu Raittilalta, ripaus Anja Snellmania, pyritään Kirjailijaliittoon.

Aletaan ammattikunnaksi. Maassa on muitakin ammattikuntia. Eduskunnan lehtihuoneessa naisedustaja lausui huolen ammattikuntansa maineen puhtaudesta. Ei pidä, hän sanoi, kähmiä huolimattomasti. Edustajat ovat ammattikunta. Niin olemme mekin, kirjailijat.

Muuttuuko kirjailijuus? Pari tuntia kysymys leijui Villa Kiven täydessä salissa 4.3.2008. Paikalla oli heitä, kirjailijoita. Oli myös kuvataiteilija, Silja Rantanen, hän lausui ajatuksia. Ilta ansaitsee runoelman. Kuten laulussa käy, ajatus karkasi, kauas, tähtien väleihin.

Meillä alkajilla on kilpailuetu, jota Levola ei huomaa. Voimme formatoida itsemme. Sanasta on kiittäminen Hannua, vaikka Otavan Antti Kasper ei formatointia todeksi myöntänyt. Millaiseksi formatoituisimme? Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus sattuu lojumaan työpöydällämme virastossa, löytyisikö siitä mallia? Italian futuristiksi, muuten hyvä mutta Mussolini pilaa, Venäjän imaginistiksi, visuaaliseksi runoilijaksi, savun ja tulen lähettilääksi, Toivo Toivioksi (Jyrkin ja Tarun vaalikiertue), tulentuojaksi, sotkanmunaksi? Vai pitääkö meidän tyytyä – kuten Anja Snellman vakuutti – dekkaristiksi, kuningattareksi. Who done it?

Emme tyydy kirjailemaan, hoidamme myös liikkeen. Siinä selviämme ilman Akatemian ja Tekesin apua. Hädässä vasta käännymme bisnes-ohjelmien puoleen. Tuona iltana Villa Kivessä kääntyminen olisi tosin käynyt helposti. Paikalla oli akatemian humanistijohtaja, tietokirjapalkitsija. Kääntyi Paavalikin, formuloi uuden uskon.

Miksi emme tarvitse akatemian tekesin emme edes sitran apua? Vastauksen antoi Anja Snellman, paljasti liikeidean. Ryhdytään privatförlagiksi, niitä on jo Ruotsissa. Auli Viikarin neuvon mukaisesti hylkäämme formaatin. Aulin ehdotus olikin illan paras. Katsokaa tätäkin blogia. Olemme kirjoittaneet kirjaa ties kuinka kauan, tietämättä, ajattelematta. Kirjoitamme pätkiä. Kutsukoot Kari Levola, papinniemi näitä miksi haluavat. Joskus ilottelemme, silloin kutsumme juttujamme novelleiksi. Novelli, mikä se on? Uusarvoako, no miksi ei?

Esseemme alkuosa, tähän asti sanottu, on ikävä kyllä puijausta, vielä toisarvoista. Muuttuuko kirjailijuus -illan aihe oli oikeasti vakava. Uusasiallisuus houkutti meidätkin paikalle. Siihen siirrymme nyt.

 

lallin pessimismi

Voi pessimismin määrää, kiitämme erityisesti Hannu Raittilaa. Kirja on menettänyt aloitteen. Kotimainen tietokirja kuolee. Romaaneja ei viitsi kirjoittaa. – Konteksti tuli selväksi, tiedämme liikemiehen logiikan, on ostettava huonona aikana. Hetkemme on koittanut.

Suhteessa mihin meidän pitää pessimistyä? Kenet teistä on maanpakoon ajettu? Kaukana Firenzestä Dante kirjoitti näytelmänsä, jumalallisen. Olkaa tekin oma lallinne. Kirves olkaan, järven jäälle, sompa käteen. Ovidiusta emme lakkaa ihailemasta. Mustan meren rannalla kuoli kun Kunnioitettu ei tykännyt. Aleksis Kivi, mitkä pisteet hän olisi työmarkkinalaitokselta saanut? Olisi kuollut kurjuuteen, jos olisi upj-aikana elänyt. Juuri tästä syystä, koska alekseja olemme, me vain kirjoitamme. Sana lentää, ajatus kulkee, rytmi polkee, tulla taivaan vastaan. Tässäkö on formaattimme: ryhdymme imaginisteiksi. Madonreiän kautta kuvittelemme muut maailmat, emme anna tiuran emme vanhasen virtaa jakaa, kasvin varsinkaan. Leipämme on kuvitus, mielikuvitus. Miten Pentti Linkola kirjoittaa? Hänellä on kuvituskykyä (HS 5.3.2008). Pentti on futuristi, mistä tiedämme. Tai Chagallin lehmät. Hannu, ajattele lentäviä lehmiä, eduskunnassa lentävät luvutkin. – Mikä performanssi olisikaan tarjolla: eduskunnan parvelta pyrähtää lentoon, yli salin, yli edustajien päiden joukko lentäviä lehmiä, Niinistö hämääntyy ei tiedä mitä tekisi suojaa päätä käsillään.

Kirjailijat, ottakaa oppia meistä valtion palvelijoista. Kuinka meitä pompotellaan, muserretaan puolien väliin, arvioidaan (arvostelu, sitähän tekin kaipaatte), edustajat pakenevat meitä, eivät halua tervehtiä saati tuntea. Mutta meillä on jotain mikä teiltä puuttuu: meillä on arvo, pisteytetty arvo, minun arvoni on 267/500. Raha jaetaan pisteiden perusteella, alle 300 merkitsee palkan pidätystä. Mutta – tämä on asian ydin – pisteet eivät meitä heivauta. Valtion työmarkkinalaitos, löydättekö maailmasta kornimpaa, keksikää nokkelampi sana, helppo tehtävä Hannulle. Sanan pitää olla laitos, markkinaperusteinen, työhön liittyvä, älyllisesti valtion tasolla. Arvaamme mitä ehdotatte: kirjailijaliitto – ehdotus hyväksytään ilman lisänäyttöä.

Te kirjailijat, me palvelijat, mehän löydämme toisemme. Olemmeko me valtion pistepirkkoja? Teidät pisteytetään, jotta apuraha osuu oikealle katalle? Valtio, joka pisteyttää ihmiset, löytyykö historiasta vastaavaa, yhtä orjuuttavaa, yhtä loukkaavaa, yhtä alentavaa, yhtä typerää. Sellainen valtio saa mennä.

Kavafis, virkamiehenä elelit Aleksandriassasi. Mukamas.


Futuristi

Anja Snellman, illan globalisti. Muistutti kuinka harvinainen asia lukutaito maailmassa on. Me vain pohditaan kirjailijuutta.

Sananvapaus, siitä A oli ihmeissään. Lukematta näkemättä tuomitsevat taiteen? Älkää ampuko, anelee matti ja risto. Venäjällä räppäävät kiinni ei teatteria vaan yliopiston, oli vaarassa palaa. Mitä teemme putinille, tätä pohdittiin eduskunnan Kansalaisinfossa hetki ennen Villa Kiven iltaa. Puhetta johti Outi A-K. Rehtorit Pietarista ja Suomesta miettivät vapaan tieteen mahdollisuutta, siis tuhoa. Edistys, siinä sinä siis olit? Kohti innovaatioyliopistoa, rahat kansalta, enemmän kuin perintöveron tuotto, Teknologiateollisuus johtoon, laatu korkealle, pietari ja espoo maailman huiput, Martti Mäenpää rehtoriksi.

Anja löysi itsestään modernin futuristin. Kertoi lähteneensä södikalta hippu ennen hetkeä jolloin sanoma södikan söi, pian pari vuosikymmentä. Omistavat ristiin rastiin toisiaan, nämä kansittajat. Venäjä Suomesta tulee. Sananvapaudesta A puhui, näin yllytti meitä, alkajia:

lukutaito – sananvapaus – vallan kritiikki – kirja

Mitä yllytyksestä sanoo Lissabonin sopimus (188 r artikla, kohta 4)? Euroopan maat yhteistoimin yllytystä vastaan, eduskunta ratifioi tänä keväänä. A augustus jatkoi: kirja voi olla raketti, ottaa aloitteen, en ole pessimisti. Perässähiihtäjät avaavat södikan oven vasta huomenna. Syntyy pieniä, independenttejä.

 

Valon tuoja

Katat ja siltalat ovat skuuppeja. Katsokaa, mitä me oikeasti julkaisemme. Otavan kasperilla oli vahva usko, taustajoukot tukivat. Sellaista on kilpailu liike-elämässä. Evoluutiota, murenee colosseum.

Toimitusjohtajasta konsultiksi – liike-elämän salakieltä tämäkin. Jaakko Tapaninen sanoi monta kertaa: kustannusmaailma on menettänyt aloitteen. Laatat sentään liikkuvat. Mihin nousee seuraava Himalaja? Mihin kerrostuu ravitseva muta, ganges ja jamuna? Saako Niili tulvia? Voi Roomaa ja Tiberiä, kuinka suonesi onkaan tukittu.

Villa Kiven pääopetus: instituutioiden sisältä ei näe maailmaa. Totuuden sanoi ulkopuolinen, Silja Rantanen. Kirjallisuus paetkoon instituutioista, siinä Siljan ehdotus. Onnistutteko paossanne? – Onneksemme me alkajat olemme instituutioiden ulkopuolella. Siinä rakomme markkina.

Blogeilla olemme harjoitelleet. Anjalta saimme privaatförlaakin. Silti: pelkkä kirja ei luo kulttuuria (paitsi Anjan raketit). Tarvitaan kanssakäymistä, yhteentuloa, juttelua, kiivailua. Perustetaan Tiedon talo, sellainen oli Bagdadissa ennen Bushia. Perustetaan yliopisto. Kansalaisinfo. Pidetään seminaareja. Unohdetaan Sanoma, lapsenomaisuuden keskus, instituutionsa vanki.

Emme ala ammattikunnaksi. Meistä ei tule kirjailijoita. Emme hae jäsenyyttäsi, kirjailijaliitto. Meillä on jo kaksi ammattikuntaa, joiden esimerkki riittää: edustajat ja kirjailijat. Kuinka he keskustelevat? Sisälähtöisesti, vain siten. Minkä yhtiön hallintoneuvostoon sinä kuulut, minä juutuin veeärrään, tarjotaanko teille lounas? Kirjailijaliitto vastaa laadusta. Skandinaviassa ovat leväperäisempiä, hölmöt. Suomessa pidetään tasoa, kilpailukykyä. Kenen kanssa te kilpailette?

 

Futurismi kirkastui

Jaakko Tapaninen taitaa pelkistämisen, Timo Soinin kirkkauden. ”Talous ei taiteellistu, taide taloudellistuu.” Kustantamo asettaa myyntitavoitteen, etsii sen jälkeen kirjan joka todentaa tavoitteen. Poliitikot puhuvat taloudesta, innovaatioista, teknologiasta.

Kuvataiteissa populismi on jyrännyt 20 vuotta, sanoi Silja R. Nyt se tulee kirjallisuuteen. Näin voi käydä, arveli panelisti. Nuoret hurahtavat Raittilan ohi, löytävät populismin, missä raha kiertää. Taustahymni otavalta: markkinoitava on, jos kirjamessuille halaatte niin ennen juhannusta.

Panelisti, useampikin oudoksui södikan ja tervon kolmen kirjan sopimusta. Miksi kummastutte? Yritysstrategia, tulosjohtamista, laadunvarmistus, kate ja vakaus, olette sitran tarpeessa, sittenkin. – Tämän kirjoittaja puolestaan on hakoteillä kun veikkaa että kansanedustaja Sanna Lauslahti Espoosta tai laadun tuntija O. Mäkelä Nurmijärveltä on opettanut södikalle liikeoppia, onhan edustaja kirjoittanut aiheesta oppikirjoja. Södikalle oppikirjat tuottavat mainiosti kun lukiolaiset pakotetaan syksy toisen perään maksamaan samat kirjat södikan kassaan. Maksukehotuksen lähettää Espoon opetuslautakunta, jota johtaa kansanedustaja. Euroopan sisämarkkinat avoimiksi, oppikirjatuotanto globaaliksi, sanomalle positiivinen tulosvaroitus.

img_64791.jpg

Näin kirkastui futurismin olemus. Tervo ennakoi tulevaisuuden, kolmen kirjan sopimus. Suomessa on oppivelvollisuus, onneksi ei lukuvelvollisuutta. – Tämän kirjoittajalla on lainassa 55 kirjaston kirjaa, 2 runokirjaa. Tervoon en ole vielä päässyt. Tervola ei kiinnosta, koska Kemijoki on tuhottu kuin Tevere. Siinä se, Suomen kirjallisuus on Tevere, ahdistava betonikanjoni, jonka tieltä raivattiin Rooman kauneus, kosken kuohunta, virran pyörre. Sanoma kätkee puistatuksen lasikuoreen. Kulkija ohittaa juosten. Mihin voimme paeta, kleopatra?

Vakautta liike-elämä halaa, jatkuvuutta. Ihmisiltä viedään perusturva jotta liike-elämällä olisi turva. Me jotka ymmärrämme heikkoja signaaleja, huomaamme mistä on kysymys. Liike-elämä on tullut tiensä päähän. Liike-elämästä on kadonnut riemu, ilo, intuitio. Rimpuilevaa toimintaa. Kirjoita kolme kirjaa. Kuolleiden kaupunki, instituutioiden maailma.


Miten sen koemme

Hitaus on kirjallisuuden vahvuus, sanoja taisi olla Kasper. – Toinen runokirja laukussani, se joka kertoo sateesta ja saaresta. Mitä maailma merkitsee, miten sen koen, miten eduskunnan puheet minua koskettavat tai eivät kosketa. Valtio ja hallitus hokee vaikuttavuutta. Minä vaikutun runoudesta.

Aamuin illoin kannoin laukussani Barbaarien tuloa. Aihelmansa Kavafis löytää hellenismin ajalta, parin vuosituhannen takaa. Kaatui Antonius, kaatui Caesar. Rooman valtakunta oli yhtä absurdi kuin valtiovarainministeriön kestävyyslaskelmat. Voi meitä jotka olemme taakka Vanhasen laskelmissa. Tuokaa käärme, pyysi Kleopatra. Barbaarien rostra, arkadialla. Tulen alttari, lähde keskellä foorumia, en sinua löytänyt, kuivunut oli vetesi, rauniota. Politiikasta puuttuu tunne ja tunto. Kirjallisuus, tarvitsemme sinua. Sadut ja tommit, kirjoittakaa runoja.

 

Formaattimme löytyy

Etsimämme formaatti hahmottuu aste asteelta. Emme ole jarkkotontti, emme akisalmela, emme tyydy kierrättämään vanhoja ajatuksia. Aineksiksi ne saavat kelvata. Me teemme synteesejä. Vaistoinen lukija, kaksi on keskeistä: kuvitus ja katsannot. Imagismi ja kubismi, sanoisi taiteentutkija. Miksi sitä itse nimittäisimme? Ubiikki maagismi. Ei liian totinen ei vanhakantainen. Tärkeintä on katsantojen lomitteisuus, leikillisyys.

Mitä on ubiikki maagismi, esimerkki valaiskoon:
Jokainen fyysikko tietää: higgsin löytäjä on nobelisti, tänä vuonna se tapahtuu tai on tapahtumatta, lhc, tiedättehän, syvällä kalliossa. Bosoni oli helppo. Fysiikan standarditeorian todistaa empiria yhtä vahvasti kuin Sinivihreän Hallituksen politiikka on empirian todentama. Silti jokin hiertää, kummassa on virhe, kvantissa vai gravitaatiossa. Eri osat eivät loksahda saumattomasti, nuoria on kadonnut työelämän käytöstä kymmenin tuhansin, pimeä aine tai pimeä energia. Kuvituskyvyttömän tutkijan selitys: nuoret etsitään eduskunnan toimesta yhtä varmasti kuin pimeä aine galakseista. Kaiken teoria, jota Osmo Pekonen ei todeksi myönnä, vaikka on matemaatikko. Mutta: voisiko Meidän maagismi olla Kaiken teoria! Se panee merkille hallitsijan fraseologian, uusorjuutta kutsutaan kannustavuudeksi. Markku Lehdon Satakomitea todistaa käsitteet toisikseen. Hyssälästä tulee uuskubisti, toinen Picasso, guernica. – Kuten näette, me hylkäämme realismin, mutta myös Raittilan pessimismin. Sen sijaan Anjan puhe raketeista kannustaa, enemmän kuin Katainen. Teoriamme ei ole empirialähtöinen, sitä ei todisteta hallituksen tiedonannoilla. Muistatte Einsteinin joka oli valtion virkamies. Huvitteli itsensä valonsäteen kyytiin, sellaista on meidän empiria. Teoriamme on säieteoria, siinä on totuuden säie.

 

Capitoliumin nauru

Villa Kiven tietäjät kertoivat: kotimainen tietokirja on uhanalainen. Otavan tuomaa tietoa olisi elävöittänyt tietokirjapuheenjohtajan kommentti – turhaan odotimme.

Ellei kierrä tieto, niin. Taiteellistetaan elämä. Siinä missiomme. Politiikka – toivomme. Taiteellistetaan eduskunta, tehdään christot, pakettiin ja postiin.

Edellä meidät valtasi kirjailun riemu aina niin että perimmäinen kysymyksemme unohtui. Muuttuuko kirjailijuus? Kirjallisuusinstituution murros?

Hyvä että unohtui. Löysimme tärkeämmän kysymyksen. Muuttuuko edustajuus? Politiikkainstituution murros? Millaisen formaatin annamme kansanvallalle? Löysimme taivaankirkkaan vastauksen: kansanedustajat ammattikuntana – tämä on sietämätön näkemys. Arkadialta, capitoliumilta kaikaa omahyväinen nauru. Se sammukoon. Eduskuntaromaani? Ei. Eduskunta on Linnan pappila, yhtä kopea Jussi-torpparia kohtaan. Kansakuntaromaani. Sen kirjoittaa blogisti, ei Levolan hyväksi havaitsema, ei södikan sopija.

Taiteen voima -ohjelmassa Yle Teemalla kerrottiin että YK:n päämajassa guernica piti peittää ajaksi jolloin USAn Powell ilmoitti Irakin sodasta.

Kaksituntisemme iduksen neljäntenä ei mennyt hukkaan. Me kirjoitamme. Minä elän, sanoi Ovidius.

 

Juhani Kahelin
11.3.2008

luonnostyyppinen teksti

Lähteitä, linkkejä:

Linnunlaulun lukupiiri: Paneelikeskustelu 4.3.2008: Kirjallisuusinstituution murros. Muuttuuko kustantaminen ja kirjailijuus 2000-luvulla? Miten ja kuka arvioi laatua?

Kavafis Konstantinos: Barbaarit tulevat tänään.
Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus. Toim. Sakari Katajamäki & Harri Veivo.
Ovidius: Muodonmuutoksia.
Linkola Pentti: Kemijärven tehdas osa ympäristötuhon kulttuuria. HS 5.3.2008.
Rehula Juha: puhe eduskunnassa 4.10.2007.

img_6416.jpg

img_6465.jpg

(kuvat: tevere, navone, triumfi)