Kuka saa, kuka osaa innovoida?
Mitä innovaatiopuhe peittää, rajaa, kätkee?
Innostaa vai innovoida?


Valtioinnovaatio

Politiikka Suomessa on innovaatiopuhetta, tuskin muuta. EU julistaa vuoden 2009 Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuodeksi.

Valtio suoltaa strategiaa. Elämänalue toisensa jälkeen ohjelmoidaan, kaavoitetaan: tiede, tutkimus, koulutus, innovaatiot, luovuus, alueiden käyttö, metropoli, maaseutu, metsä, koheesio, kilpailukyky, sisäinen turvallisuus, EU-rahastot, Lissabonin sopimus. Sosiaali- ja terveysala (STM) on oikea strategioiden äiti, ollapa ne kaikki todeksi tarkoitettuja, edes. Saamme masennusohjelman, hyvä niin, tiedämme miten masentua oikein.

Tekes kääntyy sisäänpäin, ihmettelee itseään, tutkituttaa konsulteilla ohjelmiensa toimivuuden, kummeksuu kun kaikki eivät innostu. Stakes eli itseihmettelyn aikaa alusta alkaen, valtiollista kehittämistä. Sitra sinnittelee, löysi mission, kansakunnan innovaatioketteryyden. Akatemia seuloo huiput, turhauttaa tutkijakunnan.

Mari Kiviniemen esittelystä valtion hallitus päättää: 200 yliohtajan palkat yritysten (wahlroos, lilius) tasolle, jotta valtio säilyttää innovaatiokykynsä. Sellainen on hallituksen ja puolueiden (kesk, kok, vihreät, rkp) sosiaalinen innovaatio.

Valtion strategioiden maailma on suljettu, logistinen, toimijoiltaan rajattu, kehystetty kuten valtion talous. Kansa ei innovoi. Yhteiskunnan luokkajako kulkee ’innovaatioiden’ rajaa pitkin.

Innovaatioyliopistoa on toteutettu ylimielisellä otteella. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta miettii miten valiokunnan innokeskustelu saadaan viedyksi suureen saliin. Entä suuri kansa?


Puolueiden kriisi?

Näkevätkö puolueet valtion innovaatiopuheen onttouden, yhteiskuntaa hierarkisoivan ja kansaa jakavan luonteen? Voisivatko puolueet olla sosiaalisen innovoinnin katalyyttejä, vaihtoehto sitralle ja tekesille. Tekesin bisnesohjelmien varaanko meidän pitää jättäytyä? Vastauksen tiedämme: valtion innovaatiopolitiikka on puolueiden luomus.

Puolueiden kriisi -kirjan julkistamisinfossa ja itse kirjassa esitettyjä näkemyksiä:

  • Politiikan käsitteistö on tyhjentynyt. Politiikan kieli on vieras.
  • Puolueiden asema poliittisessa järjestelmässä on tarpeettoman vahva.
  • Puolueet ruokkivat kuvaa yhtenäisestä Suomesta jakamattomine intresseineen.
  • Ideologisten valtarakenteiden analyysi ja ymmärrys puuttuu.
  • Puolueiden pitäisi avautua ja radikalisoitua.
  • Politiikan painopiste on materialismissa.
  • Tarvitaan ohjelmallista, teoreettista, ideaalista politiikkaa.
  • Ihmisille osallisuutta ja autonomiaa.
  • On laajennettava elämänalueita, joihin markkinalogiikka ei ole yltänyt.
  • Ihmisten oikeus palkkatyöstä vapaaseen elämään.

Kansalaisinnovointi, perustulo

Kansansivistyksen, koulujen perustamisen, peruskoulun luomisen ja yliopistojen laajentamisen aikoihin puhuttiin lahjakkuusreservien löytymisestä. Ei puhuta enää. Innovaatiot kuvitellaan rajatun joukon erityiskyvyksi. Valtion innovaatiopolitiikka jakaa kansaa. Aiemmin sivistyspolitiikka kokosi ja nostatti, mahdollisti sosiaalista liikettä.

Antti Hautamäki luonnehtii valtion innovaatiopolitiikkaa ylhäältä johdetuksi. Hän ehdottaa avointa innovaatiota, innovaatiodemokratiaa. Kuka tällaisia kuuntelisi, näinä kataisen, vanhasen, pekkarisen ja sarkomaan aikoina.

Puolueiden kriisi -kirjassa huhuillaan autonomiaa, osallisuutta ihmisille. Miksi tyytyä tavoittelemaan osallisuutta? Osallisuutta mihin? Eivätkö ihmiset samantien voi innovoida uusiksi maailman, elämän.

Menkää konkretiaan, materiaan. Otamme esimerkin, metsien hoidon. Metsien hoidon pakko-ohjaus pois, siitä aukeaa autonomia. Hallinto (MMM) on tulkinnut metsälakia omavaltaisesti ja hakkauttanut Suomen metsät seulaksi. Emme tarvitse metsälakia, emme metsäohjelmia. Palautetaan ihmisille oikeus muotoilla maita ja metsiä järkensä ja esteettisen tajunsa mukaisesti. Luotetaan ihmisten täysi-ikäisyyteen kuten Kant ehdotti. Eduskunnassakin kaksi viisainta ovat kaksi vanhinta: Jacob Södermann ja Claes Andersson. Tehdään Suomesta ekologinen ja maisemallinen taideteos. Siinä yhteisyyttä, kansallista henkeä, Suomen pärjäämistä, innovaatiota.

Maatalousinvestointien tilarajat pois, ehdottavat vihreät maaseutuohjelmassaan. Pieni tila voi olla kannattava oikein organisoituna. Oikein. Antaa ihmisten päättää kokonsa ja tilansa itse.

Perustulokokeilu syvälle maaseudulle, ehdottavat vihreät edelleen. Viriääkö innovointi perustulon avulla? Kiintoisa ajatus, ehkä. Maaseudulta alkoi peruskoulu ja kansanterveystyö? Näyttäisikö maaseutu jälleen tietä?

Mitä on perustulo, käsitteellisesti purettuna, lähtökohtaan palautettuna? Rahaa vai fysiikkaa, silta niiden välillä, kumpaan suuntaan silta vie?

1960-luvulla alettiin maksaa työttömyyskorvausta. Ihmiset irrallistettiin, saatiin liikkeelle, työvoimaksi. Siitä alkoi ”kansantalous”, vaihdanta, rahankierto. Luonnonvaroista tuli vaihdantaa, ihmisistä ylijäämää. ”Kansantalouden” hurrikaani tuhoaa altaan kaiken. Omavaraisuus missä tahansa muodossa on ”kasvun” este. Uudeksi esteeksi on nyttemmin keksitty kansan vanhettuminen. Kunpa kansaa ei olisi.

Onko perustulo hurrikaaniin kyytiin hyppäämistä, rahankiertoon sitomista. Vai akanvirta ”taloudessa”?

Taannoin oli pinta-alalisä. Sittemmin maataloustuottajat ja heitä myötäilevä valtio joutuivat nöyrtymään tuotantoon sitomattomaan maataloustukeen. Perustulon alkioita molemmat? Pintalisän avulla pientilan lapsi saattoi päästä oppikouluun. Perustulo – lahjakkuuden, luovuuden, taiteilijuuden, älyllisten irtiottojen, keksimisen, irtautumisen ja kapinoinnin alusta? Siksi puolueet sitä vastustavat, demarit varsinkin. Puolueet eivät vapauta ihmistä, vaan sitovat heidät instituutioihin, työmarkkinoihin, ay-liikkeeseen, palkansaajaksi, eläkejärjestelmään, ruumisarkkuun.

Perustulo kohtaa ihmisen, harmi vain myös ne joita ei pitäisi kohdata, wahlroosit. Perustulo, innovaatiodemokratia, avoin innovaatio – näistä voisi koota innovaatiopaketin. Elämänmuotojen kirjoa, erilaista fysiikkaa.

Mitä hokevat Vanhasen ministerit? Omavastuuta ja kannustavuutta sosiaaliturvaan, terveyteen, työhön. Peittelevää ja petollista puhetta. Väestön pitäisi alkaa omavastuisiksi, kun heidät ensin on karkotettu ”aidon tuotannollisen toiminnan” jaloista. Tällainen kevytlevite, omavastuu ilman materiaa, ei toimi. Perustulo kaikille, tuskin onnistuu. Perusturva matalaksi ja kapeaksi, näin käy mikäli Katainen ja Vanhanen valtiota johtavat. Vihreät juovat kalkin. Työ on velvollisuus, sanoivat demarit vaaliohjelmassaan 2007, jatkoivat teemaa puoluekokouksessa 2008, vaativat vastikkeellisuutta. Vastiketta kenelle, demareiden järjestelmille?

Perustulo, tie uuteen fysiikkaan vai rahaa sixpackiin? Fysiikkaan kuuluu materia, aine, resurssi, voimavara, tieto, ajatukset ja into. Niitä on haettava, luotava, vapauden polkuja, elämäntapojen moninaistumista. Vihreiden maaseutuohjelmasta voimme poimia yhden listan, mitä uusi fysiikka mahdollisesti voisi tarkoittaa:

keskittävän yhdyskuntarakenteen kyseenalaistaminen, ympäri maata hajautettu energian tuotanto, kotitalouskohtaiset sähkön ja lämmön tuotantolaitteistot, yksityishenkilöiden omistamat tuulivoimalat, pienet tuulimyllyt, pienet elintarvikevalmistajat, ruokaturva kaikissa oloissa, aito omavaraisuus, luomun osuus 20 %, kohtuukokoinen perheviljelmä, oikein organisoidut pientilat, investointitukien tilakokorajoitukset pois, eläinten lajinmukainen käyttäytyminen, maatiaislajikkeet ja -rodut, kevyempi metsänkäsittely poimintahakkuineen (vähentää erillissuojelun tarvetta), perinteiset laidunnustavat, pellot viljeltyinä, rakennusten kunnossapito.


He omivat Suomen

Kaikki ei ole miltä näyttää. Vihreät puhuvat bioenergiatoimialasta. Toimiala?

Suomi omitaan ”energiatarpeidemme tyydyttämiseksi”. On Suomi ja maaseutu ennenkin omittu. Suuret joet Kemijoki, Iijoki, Oulujoki kulttuuriympäristöineen tuhottiin (xrakennettiinx) sotien jälkeen. Isohaarasta se alkoi 1948. Mukana oli Helsingin kaupunki, Kemijoki Oy:n osakas, ilmaista osakassähköä 60 vuotta. Helsinki kasvoi jokilaaksojen kulttuurin tuhosta.

Valta kasvoi syödessä, insinöörit kävivät metsien kimppuun. Meraa toisensa perään. Kemijoelta ihmiset karkotettiin viinapullolla. Metsäkansan poisajamiseen ei edes viina riittänyt. 1960-luvulla metsistä tehtiin teollisuuden raaka-ainevarasto, valtion kautta saneltiin pakkokeinot.

Maaseudulla on hyvä elää mikäli siihen annetaan mahdollisuus poliittisin keinoin, vakuuttavat vihreät. Voiko nykypolitiikka kieltää itsensä? Puna- ja sinivihreällä politiikalla on kasvatettu tilakokoa, tuhottu pienviljelytalous, raiskioitu metsät, tuhottu jokilaaksokulttuurit, ohjattu voimavarat jätkäsaaren rakentamiseen, estetty elämäntapavalinnat, ajettu ihmiset sumppuun.

Bioenergiatoimialan tulema – pahimmillaan – on sama mitä tapahtui vesistöissä ja metsissä: toimialan rajaton valta. Kansa pakataan Helsingin luodoille ja Espoon rantaniityille. Kirjaton karjaton mies, osaton kansa.


Kaavoitettu innovointi

Kirjan alkusivuilla kysyimme, millainen ympäristö virittää luovuutta. Luonnonympäristö? Sosiaalinen ilmapiiri, yhteiskunnan rakenne, kulttuurin henki, sivistys? Onko innovoiva ympäristö luotavissa?

Millainen yhteiskuntarakenne on innovoiva, muuntautuva, kestävä, innostava, ihmisläheinen? Historia tarjoaa esimerkkejä siitä, miten sivilisaatio on syystä tai toisesta tuhoutunut, rapistunut, kuollut: Lähi-Idän kulttuurit, Egypti, inkat, Neuvostoliitto. Lähestymme kysymyksiä maanläheisesti, suomikeskeisesti. Vihreiden maaseutuohjelmassa sanotaan:

Trendejä pitää kääntää positiiviseen suuntaan. Suurin haaste on kääntää pessimistiset tulevaisuuden näkymät ympäri. Elämä maaseu-dulla houkuttaa yhä useampia. Nykyinen keskittävä alueiden käytön malli on peräisin fossiilisten polttoaineiden valtakaudelta, ja se saattaa muuttua toiminnallisesti epäedulliseksi öljyn ja muiden uusiutumattomien raaka-aineiden saatavuuden heikentyessä ja hintojen noustessa.

Vihreiden nettisivulta sanottiin keväällä 2008 myös näin:

Kaupungistuminen ja Suomen sisäinen muuttoliike jatkuu. Suuressa osassa maata väestö vähenee. Ilmaston muutos tukee kaupungistumista. Kasvukeskusten ja metropolialueen kestävän kasvun hallintaan tarvitaan strategista kokonaisajattelua poliittisella tasolla. YTV:n en-nusteen mukaan Helsingin seudulle tulee 165 000 uutta työpaikkaa. Väestön ja työpaikkojen kasvu edellyttävät runsasta rakentamista. Tarvitaan uusia tehokkaan rakentamisen alueita.

Minkä trendin kääntymiseen on uskominen? Eikö Helsingissä ehdoteltu (vihreät) uusia manhattaneja, ties merelle? Espoon valtuusto tavoittelee Etelä-Espoon yleiskaavalla 70 000 lisäasukasta. Jos asukkaat tulevat Suomesta, pitää tyhjentää 30 maaseutukuntaa.

’Ilmaston muutos tukee kaupungistumista’, on puolueiden mielihokema, ei vain vihreiden. Kiintoisa väite, mikäli olisi hypoteesi. Tiivistykää, ahtautukaa, tyhjentykää, masentukaa. Entä jos kaupungistuminen – kuluttajuus, ihmisten osattomuus, sivullisuus, slummiutuminen, kerjäläistyminen – onkin ilmastonmuutoksen seuralainen, tai peräti syy. Jospa kestävä ratkaisu olisikin hajauttaminen, ihmisten omavaraistaminen, luonnon omakätinen hoito.

Vaihtoehtohypoteesi: Kaupungit on purettava hallitusti ennen kuin sama tapahtuu kaoottisesti heikompiosaisten tallautuessa jalkoihin.

Vantaan taidemuseon seminaarissa keväällä 2006 TKK:n tutkijat visioivat kaupunkia, joka tuottaa ruokansa itse maapohjaa, seiniä ym. hyödyntäen.

Puolueet käyttävät argumenttina YTV:n kasvuennusteita. Kommunismin 5-vuotissuunnitelmissa argumenttina oli tieteellistekninen vallankumous. Viisivuotissuunnitelmia ei enää ole.

Puolueet rakentavat hierarkkista yhteiskuntaa, luokittavat, arvottavat, kaavoittavat, kaava kaavan päälle. Innovointi, onko se kaavoittamista? Eikö kaava tarkoita pysäyttämistä, jähmettämistä, kaavoitusta? Rakentamista on ohjattava, palvelut kustannustehokkaiksi. Jossain on taantuva maaseutu jossa työllistäminen ei onnistu, jossa elämisen edellytykset karkaavat kauas (vihreiden maaseutuohjelma). Miksi pitäisi työllistää? Työllistää -sana kertoo ihmisen kohteena olosta. On joku joka työllistää – eduskunta, kauppakamari, hallitus. Antiikissa ilmiötä kutsuttiin orjuudeksi. Kielellä on evoluutionsa, sanoilla vivahteensa.


Poliittisen järjestelmän epäekologia

Aikamme piilotragedia: poliittisen järjestelmän epäekologia. Kansat on ahdettu kaupunkeihin, sieltä valikoituvat kansanedustajat. Edustajan ura nojaa kaupunkien kasvuun. Sipoo kannattaa ryöstää, Helsingille paikka Arkadialle. Kierre, jonka ympärille kietoutuu luonnon kato, ympäristön tuho, ilmastonmuutos, luonnonvarojen ehtyminen, ruuan loppuminen, ihmiskunnan nälänhätä, kansojen massiivinen tuho. Prosessi on käynnissä tänään, nälkäkapinat maailmalla. Niin oudolta kuin kuulostaakin, ihminen ja ääni -periaate eduskuntaa valittaessa ontuu, johtaa piilevään tuhon kierteeseen. Pitäisikö luonnolla, tilalla, pinta-alalla, alueella olla oma ’kiintiönsä’, toinen kamari!


Yhteiskunta vai jakokunta

Yhteisöllisyys. Sana, jolla voidaan perustella mitä tahansa politiikkaa. Niinpä sana löytyy myös vuoden 2007 hallitusohjelmasta. Yhteisöillä ja omavastuilla hoidetaan kansan terveys, todistivat Liisa Hyssälä, Maija Perho ja Kari Nenonen (HUS) puhuessaan Järvenpäässä. Monen muun tavoin Liisa Uusitalo kaipaa tiedeyhteisöjä takaisin (paneeli Helsingin yliopistolla). Valtio hajotti suunnitellusti palkkapolitiikallaan (upj) yliopistojen kuten muidenkin työpaikkojen yhteisyyden luodakseen isäntävallan. Anteeksiantamaton teko. Valtio ei ole yhteiskunnan koossapitäjä, sosiaalisen pääoman rakentaja. Valtio on hajottaja. Valtion sosiaalinen pohja kapenee. Tuottavuusohjelmalla henkilöstö ulos, johtajien palkat nostetaan.

Suomessa hallitus rakentaa kilpailuyhteiskuntaa, kannustaa työmarkkinoille, kilpailemaan. Puhe yhteisöistä on retoriikkaa. Se on yritys ohjata ihmiset tarrautumaan toisiinsa maailmojen luhistuessa. Mitä pelkäätte, kun laaditte sosiaalisen suojelun strategioita?

Yhteiskunnassa lainehtii irrallisten ihmisten massa, me. Sinnittelemme näennäissuorittajina kuka missäkin. Tunnistavatko puolueet meidät? Eduskunnassa lobbaa ay-liike, tuottajat, järjestöt, elinkeinot.

Ilmaston muutos synnyttää yhteisöllisyyden, arvelee Outi Alanko-Kahiluoto kirjassa Puolueiden kriisi. Tiedot Espanjan kuivuudesta ja vesipulasta eivät tue näkemystä. Solidaarisuus haihtuu veden mukana. Suomessa ilmaston muutos nähdään tilaisuutena vallata uudet markkinat. Valtiovalta puhuu Suomen pärjäämisestä.

Pari vuosisataa edistyksen ja innovoinnin on sanottu kumpuavan yksilöiden ja yksiköiden kilpailusta. Jos yhteisöpuheisiin uskoisimme, individualismin aika olisi ohi. Yksilöpreferensseille teoriansa rakentanut taloustiede oli harha-askel, sellaiseen pystyy vain ekonomistien yhteisö.

Yhteisö ei synny kaavoja piirtämällä eikä piiriin käskemällä. Mies poistuu nurkan taakse. Persoonat, omaperäisyydet, rohkeat teot, mielikuvitus, kaavoista irtautuminen, taiteilijuus – näiden ympärille syntyy yhteisöjä.

Logistiikat ympäri, paradigmat nurin. Sosiaalisesta innostamisesta puhuu brasilialainen Freire. Sosiokulttuurisesta innostamisesta kirjoitti kirjan Leena Kurki. Taloustieteen paradigmat ja insinöörien logistiikat hylkää intialainen Vandana Shiva.

Pitäisikö kieltäkin innovoida

Politiikan käsitteistö on tyhjentynyt, sanoo Arja Alho Puolueiden kriisi -kirjassa. Teemme mikroluennan, kohteena vihreiden sanasto puolueen maaseutuohjelmassa:

Tavaratuotanto. Kaupungin tuki- ja huoltoalue. Tuotannon kannattavuus. Työssäkäyntialue. Elinkeino. Toimiala. Markkinat. Työnantaja. Työelä-mään osallistuminen. Kaupungistuminen. Tiivistäminen. Yrittäjyys. Neuvonta. Rahoituspohja. Kustannustehokkuus. Työvoimapula. Kuntien yh-distäminen. Suomen ikääntyminen. Energiatoimiala. Kansantalouden kierto. Ansainta. Vientimarkkinat. Klusteri. Maatilatalous. Palvelualat. Taloushallinnolliset palvelut. Call center. Yrittämisen riskinotto. Taloudellinen arvo. Tuotteistaminen. Elinkelpoisuus. Markkinaehtoinen yritystoiminta. Tuottaja. Kansallinen vahvuus. Kansantalouden noja.

Kieli kertoo siitä millainen lobbauskeskus eduskunta on. Valiokunnissa esitelmöi aamusta iltaan tuottajien, samanhenkisten tutkijoiden ja virkamiesten joukko. Kansanedustajat omaksuvat näiden kielen, maailmankuvan, kysymyksenasettelun, ongelmamäärittelyt, toimintamallit. Edustuksellisen demokratian petollisuus. Muilla kuin eturyhmillä ei ole ääntä eduskunnassa.

Ekonomismi ja insinörismi pilkkoo ongelmat, eriyttää, määrittelee toimialoja, hakee ulkoista ratkaisua, erillisrahoitusta. Toimialat toimivat, ihminen katsoo sivusta. Luonnonsuojelu ja talousmetsä on vuosikymmenet erotettu toisistaan.

Hakkuiden lisääminen 10-15 miljoonalla kuutiolla vuodessa on haaste. Puuhuollon tarpeet voidaan sovittaa yhteen. Suojelualueiden perusta-miseksi rahoitusta on moninkertaistettava. Metsäteollisuudella säilyy edelleen merkittävä rooli Suomessa. Tuotannon merkittävä laajeneminen kotimaassa ei enää ole todennäköistä.

– Vihreää kieltä joka voidaan tulkita miten päin tahansa.

Palvelut ovat niukkenevien aineellisten resurssien maailmassa kestävä tapa tuottaa taloudellista arvoa. – Taloudellinen arvo, palvelut? Maailma tilastollisina olioina. Tilastokäsitteiden realismi. Syntyykö elämänlaatu tilastokäsitteistä?

Työvoimapula tulee melko pian. Suomi ikääntyy. Tämä on valtionhoitajien perustotuus tänään. Onko olemassa ulkopuolinen argumentaatio, josta käsin ihmiselle (kansalle) asetetaan määreitä, vaateita. Ihmispopulaatio on se mikä on. Ulkopuolinen seikka ei määritä sitä oikeaksi tai vääräksi, ei työvoimapulaksi eikä ikääntyneeksi. Poliitikot puhuvat vieraan olion suulla.

Puolueet kiinnittyvät elinkeinoihin, koteloituvat logistiikkaan, kokevat valtion innovaatiopolitiikan kohtalon.

Innovaatioyliopisto on sulkeutuvaa logistiikkaa. Se kiinnittyy oleviin instituutioihin, hakee ratkaisuja niiden tarpeisiin. Hankkeen synnyttämä vastareaktio on parasta.


Meidän vuoro visioida

Miltä Suomi näyttää 10 tai 20 vuoden päästä? Näin sen näemme:

Voimalaitospadot suurista joista on purettu. Lohi hyppää Kemijoen koskia ylös. Satoja tuhansia perheitä asustelee Kemijoen varsilla lo-hia pyytäen, yrttejä viljellen, metsiä kauniiksi muotoillen, luontopolku-ja Euroopan masentuneille kansoille opastaen. Suomen metsät ovat leikkaamaton tuuhea parta, ihmisten elämän esteettinen aines. Yhtään raiskiota ei näy. Koivut, kuuset ja männyt nojailevat toisiinsa. Raken-nustavaraa metsissä riittää, bioenergiaa on viedä maailman ääriin jos niin halutaan. Suuret energiayhtiöt (Fortum, Pohjolan Voima, Fenno-voima) ovat purkautuneet ajat sitten. Energiatuotannon tärkein taso ovat kotitalous ja lähiyhteisöt. Sisävedet täynnä muikkua, siikaa, madetta ja muuta. Metsäteollisuuden 1960-luvulla tuhoamat pienjärvet on ennallistettu, kopukat rakennettu uudelleen. Edellisten sukupolvien työn jälkiä on hoidettu ja elvytetty hartaalla mielellä. Järvien rannoilla ja korvissa on kirjastoja, taiteellistettuja ympäristöjä, ympäristötaidetta, radioliikennettä.

Kuka vielä Espooseen muuttaisi? Kuka maksaa Suurpellon alueen tyhjilleen jääneiden rapistuvien kerrostalojen kunnossapidon, ellei niitä hetimmiten pureta? Ne voidaan jättää havaintoalueeksi siitä mitä tapahtuu kun ihminen katoaa. Voikukka valtaa tilan, siili ja sisilisko, nappisilmä.

Ihminen itsessään, se on politiikkamme johtotähti. Taiteilijuus, täyteläinen elämä, seesteinen kuolema. Pois logistiikat, hierarkiat, pois työelämät, markkinat. Ulos realismin käsitteistä, kauas.

Innovaatiodemokratia. Autonominen elämä. Tärkein kuplii yhteiskun-nassa, ihmisten keskuudessa. Mentaliteetti, sivistys, tietämys, ymmärrys, taide, taiteilijuus. Jos tähän tarvitaan politiikkaa, niin ryhdytään poliitikoiksi.

Perustamme yhdistyksen. Ensi toimenaan se lopettaa ihmisen syyllistämisen siitä että ikääntyy, menettää innovaatiokykynsä ja tulee tulpaksi. Loukkaavin asiakirja, mikä Suomessa on laadittu, on valtioneuvoston vakausohjelma joulukuulta 2007. Sanoma oli: maassa on väärä kansa, vanhenee, kansan vääryys estää talouskasvun, kansa on vaihdettava jotta Suomi pärjää. Puolueet vanhimmasta nuorimpaan toistavat sanomaa. Papukaijat.

EVAn korkmannit, ekonomistit, insinöörit, poliitikot. Teillä ei ole oikeutta tuomita kansaa vääräksi. Teillä ei ole ikätuomarin valtuuksia.

Ryhdymme puolueeksi. Järjestämme seminaarin aiheesta Sosiokulttuurinen innostaminen ja valtion innovaatiokriisi.


Lähteet

Hautamäki, Antti. Kestävä innovointi. Sitran raportteja 76. Helsinki 2008.
Kurki, Leena. Sosiokulttuurinen innostaminen.
Vandana, Shiva. Biodiversiteetti on aitoa pääomaa. HS 21.7.2007.
Vihreän puolueen maaseutuohjelma 2008.

******************

Sivuaskel: luonnonsuojelun harha-askel

1960-luvulla Suomen maaseutuväestön yli tehtiin hiljainen sopimus. Yhtenä osapuolena olivat luonnonsuojelijat, toisena osapuolena oli laaja koalitio metsäteollisuutta, valtio, MMM, kepu, demarit ja oikeisto. Osapuolet sopivat reviirijaon kuten Hitler ja Stalin. Citysuojelijoille osoitettiin reservaatteja sieltä ja täältä, puuhastelualueita. Muu metsänkäsittely alistettiin teollisuudelle. Maaseutuasujamisto ajettiin pois tieltä. Luotiin ihmisten pakkomuutto. Sille on keksitty kauniita nimiä: rakennemuutos, murros, hyvinvointi. Luotiin kysyntää uusille toimialoille: rakennusteollisuus, kauppa, liikenne, demareille oma haka, ihmisille tyhjyys.

Suojeluohjelmia syntyi: suot, harjut, vedet, metsät, lajit ym. ym. ym. Rahaa olisi tarvittu ja tarvittaisiin enemmän kuin kansanterveyteen. Valtio maksaa suojelijain palkat (järjestöjen valtionapu). Suojelusta tuli oma elinkeino.

Ei tragiikka tähän päättynyt. Akateeminenkin maailma keksi suojelusta elinkeinon itselleen. Ilkka Hanskin johdolla laskettiin kolmannen ja neljännen asteen matemaattisia yhtälöitä miten suojelualueet on sijoitettava suhteessa toisiinsa. Huipputiedettä maailman huipulle Nature-lehteen. Akatemiaprofessorille Royal Societyn jäsenyys, voi esitellä Dawkinsille Helsingin yliopistolla.

Vihreiden maaseutuohjelma häilyy kuin ei tietäisi mitä mieltä olisi:

Perinteinen luonnonsuojelu on ollut ja on edelleen tärkeää. Valtion metsiä on hyödynnettävä ensisijaisesti, kun uusia suojelualueita perustetaan. Suojelualueiden tarve on verrannollinen muun maankäytön intensiivisyyteen. Tehokas puupelto voi tuottaa huomattavan määrän puuta ja luoda toisaalle mahdollisuuden säilyttää arvokkaimpia luontotyyppejä. Suuria suojelualueita tarvitaan kuitenkin vielä pitkään.

”Vielä pitkään”. Ovatko suojelualueet välivaihe, sittenkin? Puolue joka saa suojelun hoitumaan ihmisten oman ymmärryksen, ihmisten elintoimintojen kautta ilman kahtiajakoa talousalueisiin ja suojelualueisiin saa allekirjoittaneen jäsenekseen tänä päivänä.

Pientilallinen kasvatti metsän

Mies ja nainen, kolmissakymmenissä, olivat saaneet hankituksi maapalan, risukkoa ja rimakkoa. Neljä vuosikymmentä myöhemmin: salskeaa kuusikkoa, runkojen välissä tallusteli karhu, pelottelija. Pariskunta hoiti metsää pehmeästi, luontaisesti uudistaen, hevosella ajaen, lapset apuna, ei suuria aukkoja, pieniä eriä myytiin tasaiseen tahtiin, poimien. Se oli HEIDÄN luonnonsuojelunsa.

Pitäisikö kuusikkoa myydä, keksi jälkeenjääneistä joku. Tilattiin metsänhoitoyhdistyksen neuvoja, hinta satoja euroja, vaikka pakollinen jäsenmaksu oli maksettu. Me hölmöt, me uskoimme häntä. Piirsi 5,5 hehtaarin aukon, puro keskellä. Kuusikot meni, se oli elämämme katkerin erehdys. Neuvoja määräsi ostettavaksi viljellyt taimet. 90 % taimirahasta meni hukkaan, viljelytaimista ei synny metsää. Uutta puustoa syntyy luonnontaimista, terhakoita mäntyjä. Aukon keskelle luonnon siemen löytää hitaasti, jää niinsanotusti vajaatuottoiseksi. – Metsäneuvoja tai metsälain valvoja Kuopion kiiltopöydästä ei enää tontilleni astu.

Valtiontilintarkastajien kertomuksessaan 2004 raportoima tutkimus todistaa näkemyksemme. ”Ns. pehmeä oikeus kuten metsänhoitosuositukset eivät selkeästi tuo esiin erilaisia metsätalouden kannattavuutta parantavia metsänkäsittelyvaihtoehtoja.”

Hiljaisuuden atlastajat

Arvokkaan maiseman suojelu on turvattava maankäyttö- ja rakennuslailla.

Olemme luulleet että vesurilla. Tylsyköön kirves, katketkoon saha, rakennuslaki tekee sen mistä Heidegger puhuu: luo aukeaman. Outi Heiskanen, aukeamasta sinäkin puhuit. Katoava taide oli kirjan nimi. Taide ja taideteos, ei meitä enää tarvita. Innovaatioyliopiston kasvatit kaartavat kaavan. Suomi on kaava. Kaavassa elämme ja olemme. Eksistenssi, essenssi, olemus.

Maaseudun hiljaiset alueet olisi pikaisesti kartoitettava ja mietittävä kansallisella tasolla, miten parhaiten kyetään säästämään edes joitakin laajempia hiljaisia alueita Suomessa.

Kartoitettava kansallisella tasolla – näinkö tärkeä meistä on tullut? Onko seuraava runo kansallista tasoa?

Hiljaisuuden runo

23 kesää, elämänsä viimeiset
asui pihapiirissä, yksin, kaukana
pääskyjen liverrys, humina puissa, ukkosen pelko, sade
tuuli rakensi itsestään hurinan, joskus
autonko ääni, tuliko joku lapsista käymään?
koskaan ei tullut, ehkä kerran kesässä,
hitaat askeleet pihamaalla, kukille vettä, nukahdus sohvalle
rikkumaton hiljaisuus.
Kirkonkellot.
Syysleimu kukkii.

Pihaan ajaa maastoauto. Mittarityttö – Innovaatioyliopistosta, Valtakunnansuunnittelutoimistosta, Ympäristöministeriöstä – kapuaa ulos, vilkaisee mittaria. Onko täällä hiljaista? Tekeillä on valtakunnankaava, hiljaisuuden atlas, tuuliatlaksen sisar. Valtioneuvosto tekee periaatepäätöksen: maasta on löydetty 16 kansallisesti merkittävää hiljaisuuden aluetta, kolme niistä eteläisessä Suomessa. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki lähettää tiedotteen, kutsuu median, avustaja täyttää lasit. Valtio ja EU lupaavat erityistukea hiljaisuuden alueille. Eduskunnan vihreä: tämä on hyvä alku.

Käpy

Mittareiden maailmassa ihminen kokemuksineen on käpy. Kaavat sanovat miten emme saa elää. Syvällä maaseudulla emme tiedä kaavoista mitään (vaikka tietäisimmekin), emme rakennuslaista emmekä metsälaista. Vuosia sitten päätin: teen metsärikoksen. Palautan vanhempieni raivaaman peltomaiseman. Nuori metsikkö, joka metsälain mukaan on vuosikymmenten päässä hakkuukypsyydestä, lähtee taivaan tuuliin, päästöiksi. Säätäkää lakinne, tehkää kaavanne, meillä on oma etiikkamme.

Valtakunnan kaavoittajat vievät meiltä viimeisemme, hiljaisuuden. Hiljaisuus jonka nautinto ja tuska on ollut elämämme. He piirtävät sen lukuna karttaan. Meille ei jää mahdollisuutta kuolla hiljaisuudessa. Eläimet sen taitavat.

Piilopirttini primitiivisessä metsässä, sosiaaliturvani, innoitukseni, hiljaisuuden retriittiini. Pirtistä minä en luovu, aion nähdä päivän kun kaura lainehtii, pihlajasta puroon. En luovu tilastani vaikka Pekka Tarkka julisti minulle indiaanin kohtalon jo 100 vuotta sitten.

Juhani Kahelin
2008

Lähteet, linkit:

Puolueiden kriisi. Toim. Hanna Kuusela ja Mika Rönkkö. Into Kustannus 2008.
Vihreiden maaseutuohjelma

Alanko-Kahiluoto Outi: Miten politiikka on mahdollista. Teoksessa Puolueiden kriisi.
Itä-Suomen innovaatiostrategia. Tekes 2007.
Hautamäki Antti: Kestävä innovointi. Sitran raportteja 76.
Heidegger Martin
Kant: Täysi-ikäisyydestä.
Katoava taide (Outi Heiskanen)
Köyhälistö ja Finlandia

Puuntuotannollinen kestävyys ja taloudellinen kannattavuus Suomen metsälainsäädännössä. Olli Tahvonen ym. Valtiontilintarkastajien kertomus 2004.
Sosiokulttuurinen innostaminen.
Rantanen Tuomas: Punavihreät vastakoneet. Teoksessa Puolueiden kriisi.
Teknologiaohjelmien strategiatyön ja johtamisen arviointi. Teknologiaohjelmaraportti 6/2007. Tekes.