Mitä maailman liikunto on? Vetovoima, painovoima, poistovoima, pimeä energia, dark fluid, kaarevuus, alkuhehku. Fyysikot eivät tiedä perimmäistä vastausta, onneksi. Mekin saamme ihmetellä. Mitä on Amerikka?

Miksi on kiehtovaa mennä New Yorkiin? Viisi vuosisataa sitten manna hatta oli kalliota ja metsää, piskuinen intiaanipolku kulki pitkin saarta. New Yorkissa ensi kerran käydessäni halusin nähdä ja kävellä saman polun  –  broadwayn – saaren eteläkärjestä sen puoliväliin. Ensikertalainen kurkkii ylöspäin, rakennusten huippuja. Toisella kerralla jo tiedät miten kadulla kuljetaan, enää et erotu joukosta.

img_7295


Muodon muutos, metamorfoosi

Ovidius kokosi ihmiskunnan tarinat kirjaansa Metamorfooseja. New York, millaisen tarinan sinä kerrot ihmisestä? Onko maailma muualla kokenut yhtä rajua muutosta kuin sinä? Mitä me sinusta opimme? Neitseellinen saari, avaudu meille.

Kun suomesta tehtiin Suomea, luotiin mytologiaa, astraa ja tuonelaa, kalervoa ja kullervoa. USAssa samaa yritti historioitsija Turner. Erityinen ’amerikkalaisuus’, yli preerian ja rajaseudun, läpi lännen, kautta mantereen, palkkio intiaanin päänahasta. Pauliina Raennon ja Ilkka Lakaniemen kirjassa Yhdysvallat erityisyyden myytti lasketaan jalustalta, vihdoin.

Jääköön siis myytit ja preeria, Ovidius. Lähdemme Lucretiuksen, Kari Enqvistin ja Jared Diamondin jäljille. Etsimme maailmaa fysiikan kautta.

Ihmisen maailma, karkeistetun kuvailun kohde, emergoitunut, informaation hukkauma. New York, atomaarinen tanssi meren ja mantereen leikkauskohdassa. Mistä sinä synnyit, miksi olet sinä tuleva? Mitä on Amerikka?

Diamond todisti (uskommeko häntä), miksi Eurooppa valtasi Amerikan eikä toisinpäin. Amerikan manner sattui olemaan pystysuora ruikula, maanmuoto ja ilmastovyöhykkeet eivät ajaneet kasveja, eläimiä ja ihmisiä vuorovaikutukseen, jätti heidät erilleen sinne ja tänne. Sen sijaan Puolikuun alueella Välimeren pohjukassa pysty- ja vaakasuora manner leikkaavat toisensa, elämänmuotojen moninaisuus ja vuorovaikutus synnytti kulttuureja, kotieläimiä, maanviljelyä, jokilaaksoja, valtioita, runoa, tietoa ja tiedettä. Mitä kulttuuria syntyykään kun pohjanpoika lennähtää Vantaalta New Yorkiin.


Voi, kuinka väärässä olin

Yliopistoväen esikuva Baudrillard kirjoitti vuonna 1991 kirjan Amerikka. Baudrillard kertoi New Yorkin olemuksen:

Todellinen, villi ja epäinhimillinen, ihmisen ylittävä anti-arkkitehtuuri on rakentunut yksinomaan New Yorkiin. Se viis veisaa ympäristön, hyvinvoinnin tai ihanteellisen ekologian vaatimuksista.

Villi? Ehkä joillekulle, aikoinaan. Tänään uppoat virtaan, löydät pienen yksityisyytesi, suljet silmäsi kuten matkustaja metrossa. Haet oman galleriasi, miksei, miksei.

Ylität ihmisen? Entä jos ihmisen ylittäminen tekee inhimilliseksi? Ihminen kulkee maassa mutta haluaa katsoa myös ylös. Tornien välissä tunnen oloni kotoisaksi. Pidän aukiosta, mutta myös rajatusta tilasta.

New York – viisveisaat ekologiasta? Sinähän olet tiivis ja kiinteä kuin Espoo vihreiden naisten synnyttämänä. Metropolin rakentajat kotosuomessa, kokoomus, demarit, vihreät, lehtipuu ja espoolaiset, lausun pahoitteluni. Kirjoitin metropolin kylmistä sieluista. New York opetti minulle, kuinka väärässä olin. Valonsäde taipuu auringon ohi kulkiessaan, yhtä todistetusti te olette oikeassa metropolia rakentaessanne. Ihmisen on oltava oppivainen ja haettava vaikutteita. Siksi eduskuntakin matkustaa.

img_7298

Amerikka on hoksaamista

Verrazano, Italian jussi pulmahti New Yorkin lahdelle 1524. Pani merkille paikan avut: leppeä lahti, suojaisa satama, joki tuo raikkaan veden, kauppaa maalta merelle ja mereltä maalle. Olihan Suomessakin tikkurila, oravannahkatori hiekkaharjulla. Maailman etsintä, kuinka polveilevaa olet: hudson-joelle nimensä antanut hudson etsi Intiaa, mutta tuli heitetyksi hudson-lahden jäiseen veteen, kohtalo kuin aikamme innovaatiotutkijalla. Manna hattan eteläkärjessä amsterdamin väki ei viitsinyt tapella Britanniasta tulleen yorkin väen kanssa. Mutta intiaanien suuntaan seinämuuri oli tarpeen. Wall Street, hoksaajien keskittymä, rahan kierrätyksen solmu, jätteiden kierrätyksen esikuva. Sieltä Suomenkin innovaatiostrategia sai keskittymän idean.


Amerikka on välistävetoa

New Yorkin lahdelta länteen löytyivät virran lisäksi suuret metsät ja vielä suuremmat järvet. Kanava Atlantilta Suurille järville valmistui 1825.  Turkiksia, puuta, mineraaleja, terästä, tupakkaa, teetä, öljyä, edestakaisin loputtomat määrät sinne ja tänne. Moisia kauppasolmuja, rahasampoja ei maailmasta montaa löydy. Unohtukoon työn vaativuus ja innovaatio. Pieni marginaali tavaraa kädestä toiseen siirrettäessä luo miljonäärin. Amerikan tuottavuus – rahan vai viisauden kasaamista?


Vanha maailma

Vanhassa maailmassa ihmiset tuuppivat toisiaan. Ellei rutto pystynyt ihmiseen, niin sitten perunaan. Laivaan ja pakoon. Työperäistä maahanmuuttoa carnegielle, rockefellerille. Jos tulijalla oli röhinää keuhkoissa, niin Ellis-saarelta takaisin kyynelten kera. Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa jo tuolloin.


Amerikka on tiimari

New York elää kaduilla, se tavallinen kansa. Mutta New York elää myös tarinoina, kohtaloina. Parhaita ovat pienet alut. Kaupan myyjä Woolworth hoksasi ryhtyä tiimariksi. Jokainen tavara 50 centtiä, hypistä ja kopista, ota ja osta. Tuloksena oli New Yorkin ensimmäinen pilven piirtäjä, Woolworth Building. Silloin vielä ymmärrettiin leikin päälle, arkkitehti muotoili pilakuvan itsestään ja kauppiaasta buildingiä ihmettelemään.


Amerikka on ruutupaperi

Amerikka on geometriaa, klassista ja suoraviivaista. Ei kaarevaa kuten Einstein väitti. Luonnonmuodot, ihmisen jäljet, veden kierto, joen mutka, kallion kieleke, kaikki on pyyhitty pois. Manhattan on jaettu 11 viivalla pituussuunnassa, yli sadalla viivalla poikittain. Siinä on kadut, eksyä et voi. Eka, toka, vika. Niin jaettiin myös manner, ruutupaperi preerian ylle, saatiin ohiot ja minnesotat. Amerikka on insinöörien, yksiviivaista ja moniviivaista. Vaihtoa, kauppaa, tuhkaa. Amerikassa syntyi talouden rationaliteetti, johon maailma kuolee. Suoraakulmaa, yhtä viivaa, high waytä, tyhjennyttä muotoa, liikelaskelmaa, kirjanpitoa, ohentumista, keinotekoista, muotoon kangistumista, dinosaurusten rymistelyä, innovaation kuolemaa. Jos ette usko, katsokaa kuvia autotehtaiden myymättömistä autokentistä. Missä on ekologia, luonnon muodot, monimuotoisuus, diversiteetti, ihmisen mieli, kallion kuve? Amerikka kaatuu kuin komea honka jonka tyven hiiret ovat nakertaneet. Aalto-yliopiston runnojat Suomessa, ettehän hae mallia Amerikasta.

Kehätie

Euroopassa kaupunki suojattiin muurilla. Amerikan kaupunki suojautuu moottoritiellä. Näin kertoo kirja Yhdysvallat vuodelta 1999. Katsoin uusin silmin Manhattania. Toden totta, 8-kaistainen autotie, milloin ilmassa milloin maan päällä tai tunnelissa, kiertää saaremme. Ollapa espoolaista imaginaatiota, rakentaisimme rantaraitin. Ajatellaan Manhattan uusiksi. Kaunismuotoinen saari kohoaa merestä ja joen kainalosta. Vihreät rannat, juttelevat ihmiset, aurinko lämmittää, kuppi kahvia. Kaupungin siluetti nousee asteittain kohti Midtownia. Kuin maailman pyhitys, glooria. Kuinka on tänään? Saari sulkee ihmisen, ei avaa merta. Vain kaduilla ja kuiluissa elät, kohottaudut jos vielä jaksat. Amerikka käpertyy, ei ymmärrä muuta maailmaa. Lentokone livahti muurien sisään.

img_7276
Jätteiden long island

Astelen Macyltä thanksgiving-ostosten jälkeen kohti Dylania klo 22. Hämärät kadut pursuavat mustia jätesäkkejä, röykkiöittäin. Pakkauslaatikoita ei ole liitsattu, raivostuttavaa. Venäläisautoa muistuttava jäteauto möyryää, miehet heittelevät säkkejä käsin. Nobel-päivänä LeClesio juttelee televisiossa, sanoo asuneensa intiaanien mailla, vuonna 1855 nujerrettu päällikkö ennusti amerikan hukkuvan jätteisiin. Ellis-saari paisui metrotyömaan jätteistä. Tämän päivän säkeistä syntyy uusi pitkäsaari, longisland. Amerikka, innovaatioiden kehto. Suomi ja lassila&tikanoja, ympäristöteknologian markkinat odottavat teitä kuin intiaanien hävitys muinoin.

Melkein ympyrä

Raideliikenne pelastaa maailman, jos vapaavuorta ja sumuvuorta uskomme. New Yorkin metro rämistää, meteli huumaa korvat, hajoaako vaunu. Mutta halpaa on, john f kennedyltä kahdella dollarilla mihin tahansa, roomassa veivät kympin. Vasta paluumatkalla tajuan tutkia karttaa espoolaisekologin silmin. Linjathan ovat lähes ympyröitä, Queensistä Midtownin kautta takaisin Queensiin. New York koostuu isoista saarista. Metro punoo saaret yhteen. Lähellä Kennedyn kenttää Brooklynissä vilahtaa hautausmaa. Osa siitä on törkeässä kunnossa, ei auta vaikka taiteilijat Paul Auster, vaimonsa Hustvedt ja ketkä muut kehuvat brooklyniaan, amerikan ihanaa. Täällä en jaksaisi asua. Metron matkustajista huokuu sulkeutuvuus, kyräilyä, tuo on nukkuvinaan, yksi lukee ääneen itselleen, nuoret pojat ottavat tilansa, housut löksöttää kuin Suomessa.

Ajan kanssa

New York Pass ei ole halpa, mutta taidemuseot sillä näkee. Jos hyvä näyttely osuu kohdalle, täytyisi olla aikaa, pysähtyä, istua, miettiä, kirjoittaa muistiin, koko päivä. Amerikan taide hakee amerikkalaisuuden olemusta, yrittää antaa sille hahmoa. Mikäli olemusta on. Valokuvaa on paljon mutta lähinnä sitä mitä televisiosta Suomessakin näkee, walmartilaisuutta. Kuka sanoi, että amerikkalainen ei etsi alkuperää, ei kaipaa henkeä eikä syvyyttä. Aloin lukea uusin silmin euroopan viisaita, tutkijoita ja filosofeja. Totta, älkää koko ajan hakeko sitä syvyyttä. Mitä se on? Ollaan vaan, nautiskellaan, riennetään.

Guggenheim taisi olla valokuvista runsain, mutta muuten hökötys kumisi tyhjyyttään. Laitoksesta puuttuu draivi. Whitney on toista maata, pääsisinpä uudestaan, oleillen ja koko päiväksi, koko matka meni hukkaan kun ei saanut miettiä. Moman paras osio, suuri kerros pelkkää patjaa, ihmisiä vieri vieressä torkkuillen, oi mikä taideteos.

New Yorkiin minua on vuosikausia vetänyt yksi ainoa asia, päästä Agora-galleriaan. Kävelin tunnin kaksi Chelsean rantamille nähdäkseni taulut ja todetakseni että sinä päivänä galleria oli suljettu. Olisinpa edes kansanedustaja ja pääsisin valiokuntamatkalle New Yorkiin, galleriaan, agoraan. Suomen taide saisi kuulla uudesta ninaroosista, susangottbergista.


Messun arvoinen

Antiikissa marmorit ladottiin pylväiksi, koottiin kolmiot, kirjailtiin friisit. Keskiajalla pystytettiin torneja, gootteja tai romaaneja. Isle de France, manhattanin sisar sai kaksitornisen (Meidän nainen), siellä pidetään vaikuttavia messuja yhä tänään. Kaksi tornia sai myös Manhattanin eteläkärki, 411 metriä maasta taivaaseen. Siellä ei pidetty messua. Eikö maailma ollut messun arvoinen? Amerikka siirtelee tavaraa kädestä käteen ja vetää välistä, world tradea.

– Tähän sisältyy vihje, jolla Eurooppa pelastaisi itsensä, jos hoksaisi ja ellei EU pilaisi. Yhdistää materiaan messun henki, kulttuurisuus, itseisarvoinen ihmisyys ja sosiaalisuus. Tätä vihjettä ei Suomen innovaatiopolitiikassa ole tajuttu, vaikka kuinka kehuvat, pekkarinen, tekes ja eduskunta. Suomen strategia (voi mikä sana) kehuu laaja-alaisuutta, kun tosiasiassa typistää elämämme tavaransiirtelyksi, kaupankäynniksi kuten Amerikka. Olisi edes politiikan tutkijoita joilla olisi ymmärrystä pohtia kulttuuria, elämän ja ihmisyyden olemusta. Mutta ei ole niitäkään, pelkkää pernaata. Eduskunta on laitos jossa tällainen ymmärrys tuhoutuu riippumatta siitä keitä sinne tulee valituiksi, ei auta nuoruus, ei naiseus.

Amerikka on peli

Peliin lumoutuu. Enron kätkeytyi kirjanpitoon. Pankit ja investoijat kätki lumonsa johdannaisiin. Johdin venyi, oheni ja katkesi, ei ollut hiilinanon kestävyyttä. Hankitaan me uusi peli, fantasia-peli: kuvitellaan maailma, jossa pankkeja, finansseja ja suuruuteensa jäykistyneitä autotehtaita, dodgeja ei pelasteta. Uudenlaista tai vanhanlaista ekologiaa, maan tietoa, fysiikkaa. Ei meidän tarvitse Kataista ja Vanhasta uskoa.

Pyramidin houkutus

Faraon sielu tarvitsi asunnokseen pyramidin, siirtyäkseen lännen maahan, kuolemattomaksi. Augustus sanoi: jätin jälkeeni marmorikaupungin. New York on täynnä kuolemansa voittajia. Kukin Rockettes rakensi vuorollaan tornin. Woolworth, Flatiron, Chrysler, Empire State, Rockefeller, GE, PanAm, World Trade Center. Tornillaan pimensi amerikan finnair panam kaupungin taivaan pimetäkseen lopulta itse. Bushin lemmikki Enron kaatui kätkyeisiinsä. Chrysler, General Motors ja Ford anelevat polvillaan valtion edessä. Notre Dame, ainoa pystypäinen, mutta Atlantin tällä puolen. Töölönlahdelta silmään osuu Kallionkirkko, kas, empire state building.


Amerikka oli auto

New York syntyi tyhjästä. Tyhjän päälle levittäytyi myös amerikan automahti. Tänäänkin bensa maksaa 50 centtiä litra, lisää tulivoimaa Irakiin. Kuusi vuotta sitten seisoin WTC:n kuopan lautaterassilla. Kaivinkoneet möyrysivät, kuorma-autot veivät pölyävän jätteen. Takanani oli pitkään seisonut nuori tyttö äitinsä kanssa. Yht’äkkiä huomasin: tyttö itki. Itkeekö Amerikka?

img_73161
Bryant Park

Saaren ainoa vihreä keidas eikä sekään ole vihreä. Keskuspuistoon ei ole asiaa ja kuka sinne uskaltaa mennä. Kerran vietin puoli päivää Public Libraryssä. En huomannut, että kirjaston kyljessä on Bryant Park, niin pieni ja huomaamaton keidas on. New Yorkissa ihminen rajaa luonnon, ei toisinpäin, toistaiseksi. Fantasiaelokuvatko ennakoivat tulevaisuuden? Alan Weisman pohti maailmaa meidän jälkeen, mitä New Yorkille tapahtuu, kuinka vesi valtaa ja teräs hapertuu, seinät peittyvät, susi palaa. New Yorkin rakentamishistoriasta voi kenties hahmottaa linjan. Reilut sata vuotta sitten rakennettiin julkista tilaa: Public Library, Grand Central, Metropolitan Art, Metropolitan Opera, Sant Patrick’s, jopa miljonääri rakensi Carnegie Hallin. Sitten tulivat kauppiaat, terästehtailijat ja empiret. Susienko vuoro on kauppiaiden jälkeen?


Amerikka on standardi

Rockefeller perusti Standard Oilin vuonna 1870. Yhtiön nimen Rocki plagioi Suomen innovaatiostrategiasta 2008. Suomi nousee standardeilla, todisti Pekkarinen ja Cronberg.

Alussa kysyimme, mikä maailma liikuttaa. Fysiikka ja matematiikka ovat estetiikkaa. Tiede löytää maailman kauneuden. Geometria, fysiikka ja avaruus kaareutuu yhtälöiksi. Jos ihminen standardoi luonnon, onko se maailman kauneuden löytämistä? Suomi nousee standardeilla, väittää kinnulan rockefeller pekkarinen. Standardi pysäyttää liikkeen, estää uusiutumisen, sanoisimme me. Suomen valtiolla on erehtymätön taito väittää jokainen asia vastakohdakseen. Alistaminen on kannustamista. Suppeutuminen on laajuutta. Standardi on emergenssiä. Ministeri ymmärtää asian.

Eduskunnassa puhuivat tuntikausia innovaatiostrategiasta. Kukaan ei hiiskahtanut, millainen uhka kansakunnan yllä lepää, stantardointi. Ehdotan että perkele korvataan sanalla standardi. Asiaa koskeva suositus olkoon KOTUKSEN viime suorite ennen tuottavuushyppyä.

Katsot viidenneltä avenjuulta Rockefeller-centerin suuntaan. Löytyykö maailmasta uljaampaa arkkitehtuurinäkymää? Baudrillard, olen kanssasi eri mieltä. Toki tuo huikea rakennus ylittää ihmisen, mutta samalla se kohottaa ihmismielen. Äläkä unohda, mikä on asian vastapuoli: standardoidun öljytuotannon mittaamattomat rikokset muuta luontoa ja alueiden ihmisiä kohtaan. Maailman kansojen elämisen ehdot on tuhottu keskittämisellä ja standardoinnilla, pieniä eliittejä lukuun ottamatta.

Amerikka syntyy uudestaan

Mitä New York meille opetti? Amerikka ja New York syntyi siitä, että oli uutta tilaa vallattavaksi, oli suotuisa maankolkka, luonnonantimia omittavaksi, tuli jengiä maailmalta, joukossa oli hoksaavia tyyppejä. Tänään ei tule uutta väestöä, tila on tiukilla, onko uusia antimiakaan ellei fysiikka niitä keksi. Ihmisiä turhautuu ja masentuu. Millainen dynamiikka näistä lähtökohdista on mahdollinen?

Amerikan dinosauruksilta loppui sopeutumiskyky, ne jäykistyivät, uskoivat omaan ikuisuuteensa. Suuruuden ihannointi, keskittäminen, viivoittaminen, oikoistus, tulosohjaus, systeemisyys, siinä tämän päivän dinosauruksia niin Amerikassa kuin Suomessa.

Suomen innovaattorit puhuvat keskittymistä, standardeista ja systeemisyydestä. Tämä kuulostaa pahalta, tosi pahalta.

Obaman ohjelmajulistus – kuin vihreän naisinsinöörin uusi alku Suomessa.  Uusiutuva energia, uusdynamiikka.

Ihmisten ja kulttuurien liikunnot, kohtaamiset, virikkeet, vaikutteet, haasteet, diversiteetti, emergenssi, monimuotoisuus, pienet tarinat, ihmisen kohtaaminen, oma toimettuminen, eduskunnan madaltaminen vai lakkauttaminen. Ehkäpä tässä uusdynamiikan avainsanoja.

Juhani Kahelin
joulukuu 2008 (muokattu 5.1.2009)

img_72781