Kello on neljä, hieman yli tai ali. Lähestyvän työpäivän ahdistavuus karkottaa unen. Minulla on kaksi tuntia aikaa miettiä. Jätänkö menemättä kokoukseen, johon esimies – näin he häntä kutsuvat – pyysi (siis käski) tulemaan. Päätän, en mene. Kirjoitan esimiehelle viestin, aamulla kello 4 mietin sanat valmiiksi. Junassa puoli seitsemän aamun jo sarastaessa kirjoitan sanat muistiin.

Aamulla kello neljä mietin tapaamiani ihmisiä, kuinka he ottavat kiitoksen vastaan, mietin tulevien kirjoitusteni sanamuotoja. Tiedän mikä masentaa.

Eduskunnan kupeessa työpaikalla kello 7.15 alan kirjoittaa viestiä esimiehelle. Näin se alkoi:

”Sosiaalisen asetelman loukkaavuuden takia osallistuminen tarkastusryhmän kokoukseen on henkinen mahdottomuus, valitettavasti. Viittaan työnvaativuutta koskevassa oikaisuvaatimuksessa esittämääni. Katson tulleeni laillisuusmurhan uhriksi.”

Kello 7.29 painan Lähetä-nappia etten ehdi katua. Tiedän, tästä seuraa jotain, vatsassa kutisee. Erottavatko he minut? Minulla on valtion virka, vakinaiseksi sanottu, eduskuntaorganisaatiossa. Ei taida riittää erottamisperusteeksi, harmi. Tulla erotetuksi työelämästä alkaakseen elämäntyön – ajattele tätä. Ei kenen tahansa oikeus.

Aamulla kello neljä, ovatkohan päivän lehdet tulleet? Jälkiä lumessa. Joka aamu lehtiä hakiessani mietin milloin lopetan paperilehtien tilaukset. Ovat ohentuneet puoleen entisestä, hinta ei ole laskenut, vaikka sisältö on ohentunut. On päiviä ja lehtiä jolloin niissä ei ole mitään mieleen painettavaa. Paperilehdet tekevät kuolemaa, kuolkoot. Meillä on netti. Kirjoitamme itse. Keskiuusimaa -lehden maksan vain siksi, että siinä on sivu tai kaksi STT:n juttuja. STT:llä on sentään vielä toimitusetiikkaa, aidontuntuista analyysiä, ripaus tervettä persoonaa, toisin kuin Helsingin Sanomilla. HS on peluri, yhtiöpeluri. Sanomia vilkaisen jos vilkaisen vain siksi mitä ne tänään yrittävät väittää, mistä ne nyt vaikenevat. On tylsää se että Sanomien politikointi jaetaan joka yö postilaatikoihin. Vieläkö ne kutsuvat itseään puolueettomaksi, olisi siinä ironiaa. Yhtiöpolitiikkaa. Romahtakoon kate mahdollisimman nopeasti.

Milloinkahan esimies avaa viestin? Lopulta hoksaan, tietokone näyttää vanhaa sivua, viesti on luettu jo 8.33, tunti ennen kokousta.

Työelämä syrjäyttää. On mahdotonta mennä kokoukseen, siellä on niin paljon johtavia. Johtavien tarkastusryhmä teki peräti raportin syrjäytymisen ehkäisystä, se on myös STM:n eli valtion painopiste kuten tiedätte. Ovat asiantuntijoita siinä asiassa.

Pikkuparlamentin ruokalassa harmahtava virkamies astelee kesken ruokailun monen pöytärivin takaa luokseni, olen imarreltu. Miten teillä suhtaudutaan eepeejiihin (eduskunnan palkkausjärjestelmä), harmahtava virkamies kysyy. Hän on ihmeissään, peloissaan ja huolissaan siitä että eduskunnan paarialuokalta oltiin jo viemässä ja yhä meinataan viedä muille myönnetyt yleiskorotukset, mitä ilmeisimmin lainvastaisesti, täällä lakipesässä. Hermostuiko Sauli Niinistö vai kuka maineestaan ja tulevaisuudestaan, pani sopimuksen pikkuriikkisen uusiksi? Nuoret ovat vaatimuksissaan hämmästyttävän röyhkeitä, harmahtava virkamies sanoo, valtion johtavana valtuutettuna toiminut.

Masentava päivä. Masennus tuo myötään vihan. Siksi viestin kirjoitin. Enää minulle ei tarvitse muiden kertoa, miten masennus vie kyvyn käydä asioihin käsiksi. Yhden asian minä kyllä teen, teetän 32 uutta paperikuvaa Kuuba-kuvistani, sen ehtii tehdä työajan ulkopuolella. Illalla tuttava tutkii kuvia tuntikaupalla, pyytää kertomaan kuviin liittyviä tarinoita.

Työajan kuljettua ohi vien kirjoja kirjastoon, huomenna niistä menisi sakkoa. Tutkin uutuushyllyt, en muuta koska muun jo tunnen. Lainaan viisi kirjaa. Valtuutetun käsikirjan lainaan vilkaistaakseni miten Jyrki Kasvi neuvoo pitämään blogia. Huhhuh, onneksi en ole Jyrki Kasvi. ”Valtuutetun kannattaa ottaa yhteyttä vaalikampanjan tukiryhmän jäseniin, ystäviin ja sukulaisiin ja pyytää heitä omilla sivuillaan kommentoimaan tai suorastaan mainostamaan valtuutetun sivuja.” Avasin minäkin joskus blogin, löytyy päiviä jolloin yksikään ihminen ei edes vahingossa ole eksynyt sivuilleni. Jyrki Kasvi mainitsee jotakuinkin usein että hänen sivuillaan on päivässä oliko se 2000 kävijää. Minä vain kirjoitan. Historia on minut löytävä, vai onkohan? Vielä en tiedä, mihin haluan tulla haudatuksi.

Jyrki Kasvi puhuu koko ajan valtuutetuista, edustajista, päättäjistä. Jossain toisaalla ovat äänestäjät. Tässä on syy miksi olen alkanut vierastaa edustuksellista demokratiaa. Poika tai tyttö lipsahtaa valtuustoon, ties minne, pakkohan jotakuta on äänestää mikäli äänestää. Huomenna poika kirjoittaa Länsiväylään kolumnin ”Me päättäjät”. Me päättäjät rakentaa ympärilleen muurin, heillä on hauskaa, he ovat kollegoita. Me jotka kirjoitamme katsomme uutisia televisiosta, ihaillen ja ihmetellen.

Kolme kiinnostavaa kaunouutuutta löytyi: Juhana Vähäsen Avaa, tule, Helena Kallion Kalarakastaja ja Kaisa Ijäksen Siskot, veljet. Tuo Kaisan kirja – tuntikaupalla istuin kirja polvillani, yritin lukea samalla kun kuuntelin joka ikiset uutiset Helsingin Yliopiston valtauksesta. Upeaa, upeaa, upeaa. Kirja ja valtaus. Tätä Suomi tarvitsee. Ulos kauppaporvarit. On aika muodostaa sivistyshallitus. On aika aloittaa uusi aikakausi. Pari päivää aiemmin olin löytänyt Kaisan netistä, alkoiko se Kiiltomadon arvostelusta. Heti tiesin, tässä on jotain.

Kaisan innoittamana aloin kirjoittaa tätä juttua, jota nyt, lukijani, juuri nyt luet.

Me syrjäytetyt, sinä ja minä. Päättäjä, miten otat kiitoksen vastaan?

19.2.2009

Juhani Kahelin