maaliskuu 2009


Politiikan masentavuus Suomessa, osa 2

EVAn tukevaisuusarvioiden julkistus 26.3.09 ja samaan aikaan taiteilija Gormleyn savikuution muovailu herättivät yhtäläisen kysymyksen: miksei politiikka ole tällaista?

Tekesin eli meidän rahoilla ja arvokkaalla tietäjäjoukolla EVA oli kasannut neljä vaihtoehtoista tulevaisuuskuvaa. Yleisömäärä Bio Rexissä toi mieleen 30-luvun propagandakokoukset Saksassa, shampanjaa ja näyttäytymistä. Pitääkö EVAn, Fortumin, Koneen, Sitran, STTK:n, Metson, UPM:n, Rautaruukin, Wärtsilän maksattaa skenaarionsa Tekesillä, kansalla, meillä? EVA on yksityistänyt meidät, se on apumme köyhille.

Skenaarioiden tarkoitus on herättää ajattelua, vahvisti Jorma Ollila. Hienoa, kunpa muutkin instanssit tyytyisivät virittämään ajattelua: yliopistot, hallituksen selonteot eduskunnalle. Selonteoissa on aina valmiiksi ajateltu totuus. Pekkarinen, Katainen tai Vanhanen julistaa totuuden nettikameran edessä. Kansan vanheneminen tuhoaa talouskasvun – näinhän se meni. Innovaattori täällä, suorittaja tuolla, todistaa TEMin ministeri yhteiskunnan kahtiajaon.

Savitaiteilija Antony Gormley todistaa toisin: jokainen osaa muovata maailman. Savikuutio hajoaa, näyttää mitä on luonto, pyytää kosketusta, on arvaamaton kuin EVAn skenaariot. Muovailussa ei ole sääntöjä, ihmisen on tunnettava itsensä vapaaksi. Muovaaja ei ole katsoja, ei spektaakkelin kuluttaja vaan maailman tekijä, välineenä oma keho. Onko tällaista kuultu politiikassa, eduskunnassa?

2007 eduskuntavaalien jälkeen koimme hurman. Eduskuntaan pulmahti persoonia täynnä lennokkaita ajatelmia, irtiottoa, visiointia, maailman muovailua, kauaskantavaa tavoitteistoa, nähdä ja sanoa asioita kauniisti. – Tänään syövereihin leviää pettymyksen tuntu. Edustuksellisen politiikan rakenteetko kuolettavat ihmisyyden? Miksi kaikki kaunis tahtoo kuolla.

Turun Sanomien päätoimittaja Aimo Massinen latasi ties kohtuuttomalta tuntuvan tuomion Fantastisille vihreille 21.3.2009. Mutta mikä siinä ei ole totta? Massisen sanoma tiivistettynä:

Vihreät istuvat yllättävän tyytyväisenä ja tyynenä Vanhasen porvarihallituksessa. Vihreät eivät ole vaihtoehtoliike, vaan seisovaa vettä, porvarihallituksen puudeli. Vihreät ovat nielleet hallituksen verolinjan ja kiistellyn yliopistolain. On alennettu tuloveroja, poistettu kela-maksut, saajapuolella etupäässä hyvätuloiset, valtio velkaantuu miljardikaupalla. Puolueen rooli on jäänyt ohueksi, ministerit näkymättömiksi. Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet elämäni parasta aikaa politiikassa, on Janina Andersson sanonut Massisen mukaan. Konkreettisimmin vihreiden muutos näkyy Ville Niinistön sliipatussa juppiasussa, liituraidassa.

Mistä elämänpiiristä, miltä foorumilta kumpuaisi tiedollinen luovuuskehittely? EVAn skenaariot, miksei, rajatussa mielessä, elinkeinoelämän näkökulma. Entä jos planeetan luonto karkaa oikeasti, siinä menee koneet, metsot ja fortumit, emmekä ole menoa murehtimassa?

Ajattelevia persoonia on muovautunut yliopistojen liepeillä tai sisällä. Onko se enää mahdollista? Yliopistojen väki yrittää nyt vain selviytyä, anoo poliittista turvapaikkaa (Varantola Tutkaksessa). Vuosikymmenten mittaan Suomen kansa on maksanut yliopistojen rakentamisen rahallisesti, kiinteistöinä ja henkisesti. Nyt hallituspuolueet toimivat kuin Venäjän oligarkit tai Argentiinan eliitti Menemin aikaan: luovuttavat yliopistomme kiinteistöineen kaikkineen muutaman oligarkin haltuun. Mitä on säätiö, eihän sitä pura mikään, eihän säätiöön voi kukaan koskea, ei sitä oio eikä lopeta kukaan eikä mikään. Sinne menee meidän varat. Joudummeko nostamaan korvauskanteen hallituspuolueita vastaan varallisuutemme poisantamisesta? Aaltoa johtaa Koneen Alahuhta, metsäteollisuus, Nokia ja muut oligarkit. TTY:n johdossa on Elinkeinoelämän Keskusliittoa, pöyryläisiä, ties mitä. Eduskunnassa Ville Niinistö hyppää pystyyn, kertoo ryhmänsä oikean kannan ”varapuheenjohtaja kun on”.

Vihreät puhuvat johtamisesta, johtamisen opettamisesta (Kasvi, Sinnemäki ym). Johtaminen vaatii johdettavat, joita yleensä on enemmän kuin johtajia. Elähdyttäisikö vihreitä taiteilija Gormleyn oppi: jokainen osaa muovata maailman. Väliin ei tarvita johtajia. Kansalaisliikkeestä johtajuuden konsultiksi, siinä vihreä elämänkaari.

Nykypolitiikka ei ole vaihtoehtoja visioiva foorumi. Tässä mielessä jopa EVAn skenariointi on avaavampaa, rajoitteissaankin. Politiikka nurkkauttaa. Edustaja, joka huokui planetaarista kunnianhimoa, ei enää keksi tai rohkene sanoa muuta kuin hallitusta puolustelevia fraasimaisia sanoja. Hallituspuolue sähisee kuin ahdistettu käärme nurkassa.

Tekniikka pelastaa maailman. Hyvin ajateltu. Mutta miksi te olette hiljaa? Ellei muualta niin Tekniikka & Talous -lehden nettiarkistosta on helppo poimia aiheesta kuin aiheesta (uusiutuva energia, biotutkimus, ilmasto, hermotutkimus, materiaalit, avaruus) loputon määrä tutkimusta, tuloksia, tietoa. Mutta maan hallitus, elvyttääkseen hallitus rakentelee siltoja, pelastelee rakennusyhtiöitä, jotka ovat vieneet kansalta maailman muovaamisen mahdollisuuden. Lennokkuus, kunnianhimo, irtiotot, mihin se kaikki jäi?

Sari Kivistö luennoi poliittisesta satiirista Helsingin yliopistolla 25.3.09. Keitä ovat Suomen kirjallisuuden satiirikot, kysyi joku. Pitkään miettien luennoija keksi Paasilinnat ja ”ehkä Jari Tervon”. – Kirjoja julkaistaan tuhansittain eikä satiirin hiventäkään, onko näin, maan henkinen ilmasto? Vihreät, ei ole teistäkään hengon kylväjiksi, oliko tarkoituskaan. Eduskunnassa on kiva hengailla, sanoo sihteeri. Kuka eduskunnassa tapailee irtiottoja? Pakko on sanoa: Pertti Virtanen, onko muita?

Jos olisin vihreä komentaja, kävelisin hallituksesta ulos tänä päivänä. Fantasiaa, näköaloja, poretta, valoa, iloa, mukaan ottavuutta, villintää – sitä Suomenne tarvitsee. Ei latteaa empirismiä, näennäiskommentointia, ylivarovuutta, selittelyä, vaikenemista, kuivettunutta sivistyneisyyttä. Räiskyntää. Käytännöt tulee perässä, kun on joku joka kääntelee oksia pois edestä.

Vihreät hylkäävät valtion (lähestulkoon), mutta pyrkivät raivoisasti valtion johtoon, eduskuntaan. 30 edustajaa, ilmoittaa Puoskari. Jäseniä pikapikaa maksajiksi, mainontaa rahoittamaan, viestintää virittämään. Miksi pitää välineellistää ihmisiä? Mitä on politiikan sisältö, mitä on elämän sisältö, mikä on maailman tila – eikö tällainen ole hauskempaa pohdittavaa. Ihmisetkin voisivat innostua, tulla mukaan huomaamattaan, mikäli pääsevät.

Olette heittäytyneet kansallisen kielen hurmaan: Suomi, kansallinen taso, me, meidän kaikkien hyvinvointi, kaikkien rakastama hyvinvointiyhteiskunta, maailman kärkeen, huippuosaaminen, laatu, johtajuus.

Tällainen puhe karkoittaa, ei ole uskottavaa. EVAn skenaariotilaisuudessa joku, Antti Herlin taisi olla, sanoi että maapallo on jo ylirasittuneessa tilassa, kriisejä, pulia. Kansakunnan ja ihmiskunnan sosiaalisen tilan ymmärrys vaatii analyyttisempää otetta mitä vihreä eduskuntaryhmä nykyisellään tarjoaa. En jaksa luottaa Soininvaarankaan mekanistiseen tilastonikkarointiin. Taiteilija Gormleyn ajatus, että jokainen osaa muovata maailman, on sittenkin hyvä lähtökohta. Vihreät, takaisin kansanliikkeeksi, pois pikkuparlamentista. Unohtakaa autismi.

27.3.2009
Juhani Kahelin

Mainokset

Suomen politiikassa törmää päivittäin masentaviin ilmiöihin. Tuoreimpia ja ensiksi mieleen tulevia:

  • Kokoomuksen nuorten liitto
  • Vihreiden älyllinen kuolema, erityisesti eduskuntaryhmä
  • SAK:n ja työmarkkinajärjestöjen piilopeli hyväosaisten puolesta
  • Valtion velkaa ei tarvitse maksaa takaisin (Jaakko Kiander ynnä muut)
  • Kokoomuslainen ylimielisyys (Katainen, Virkkunen)
  • Työelämän ihmiskuva: ihmisen määrittely suorittajaksi ja työvoimaksi
  • Eduskuntakeskustelujen vähäinen analyyttisyys

Kirjoitamme masentavista ilmiöistä yksi kerrallaan. Miten suhtautua, miten toimia. Sarjan avaa kokoomuksen nuorten liitto.

Kokoomuksen nuorten liitto

Vuonna 2008 Israelin valtion ja armeijan murhatessa Palestiinan kansaa, kokoomuksen nuorten liitto antoi julkisuuteen kannanoton jossa liitto ilmaisi täyden tukensa Israelin toimille. Kannanoton puhemiehenä toimi varapuheenjohtaja Wille Rydman.

TV:ssä on nyt kerrottu, että YK:ssa Israelin sotaretki nähdään rikoksena ihmisyyttä vastaan ja että rikoksiin syyllistyneet on saatettava kansainväliseen oikeuteen. Eikö samaan oikeuteen kuuluisi myös ne jotka antoivat täyden tukensa Israelin toimille, esimerkkinä kokoomuksen nuorten liitto Suomessa. Kuinka monen palestiinalaislapsen maahan valunut veri on kokoomusnuorten omallatunnolla?

24.3.2009 STT:n uutinen kertoi:

”Kokoomuksen nuorten liitto esittää sosiaalimenojen rajua karsimista, jotta Suomi välttyisi kymmenien miljardien eurojen lisävelalta. Varapuheenjohtaja Wille Rydmanin mukaan Suomella ei ole enää varaa lähimainkaan nykyisen kaltaisiin sosiaalietuuksiin ja julkisiin palveluihin.”

Kannanotto lienee oikeilla jäljillä sikäli, että politiikka Suomessa kohtaa rajuja muutoksia ns. laman seurauksena. Mitä tehtiin 90-luvun ’laman’ varjolla: työelämään palautettiin rajaton työnantajavalta (palkkausjärjestelmät), valtiolle päällikkövirastot, ihmisten oikeusturva ja perusturva ajettiin alas ja on siellä edelleen, ihmisiä nöyryytetään työssä tai työn ulkopuolella, ihmiset juovat hädissään viinaa, kuolevat siihen, elämästä puuttuu ilo, näköalat, yhteisyys, meininki, elämä on selviytymistä, nurkissa oloa, anelua, rimpuilua – muilla paitsi kokoomuksen nuorilla.

Kokoomuksen nuorten kanta merkitsisi saman linjan jatkoa. Se lähestyy asiaa ylhäältä päin, olevista instituutioista, valtiontaloudesta, se syyllistää ihmisiä ja ajaa heitä osattomuuteen, syrjään, heitteille. Yhteiskunnan uudistamista on finanssien sijasta haettava syvemmältä, ihmisten osallisuudesta työelämässä ja muussa yhteiskunnassa, käsistä karanneen yritys- ja muun vallan purkamisesta.

Kuka on varapuheenjohtaja Wille Rydman? Kansanedustaja Sampsa Katajan eduskunta-avustaja, aiemmin Marja Tiuran avustaja. Kunnallisvaalien alla nimi taisi koreilla metrinkorkuisin kirjaimin Helsingin raitiovaunujen ulkokyljissä, vaalirahaa siis on kuten pomollakin, lehtitietojen mukaan Katajan vaalibudjetti oli – muistanko oikein – jotakin 60 000 euroa. Onko tällainen eduskunta legitiimi? Mikä oikeus heillä on päättää minun tai sinun elämästä?

Jokunen vuosikymmen sitten kriittiset nuoret – tavalla tai toisella – sävelsivät ja lauloivat. Tänään jotkut, kokoomuksen suunnalla erityisesti, kunnostautuvat tunteettomalla ja pinta-analyyttisellä kovuudella. Näin kulkee sukupolvien evoluutio nykysuomessa.

Pelottavaa, masentavaa.

25.3.2009
Juhani Kahelin

Espoossa on (lisää…)

Eduskunnassa oli 11.3.2009 seminaari yliopistoista. Puhujina olivat rehtorit Krista Varantola, Markku Kivikoski ja Tuula Teeri, teollisuudesta Matti Alahuhta ja Martti Mäenpää, kansanedustajista Kimmo Kiljunen, Inkeri Kerola, Jukka Mäkelä ja Tuula Peltonen. Mitä tuli esille?

Dramaattisin oli rehtorien neuvoston puheenjohtaja Varantolan vetoomus: mistä tiede löytäisi poliittisen turvapaikan. Yliopistojen pitää saada kehittyä omilla ehdoillaan, ei poliittisin päätöksin. – Poliittinen turvapaikka, tieteelle! Juurihan hallituspuolueet eduskunnassa todistivat, että esitys yliopistolaiksi toteuttaa rehtorien neuvoston toiveita. Mistä heittää?

Miksi yliopistojen ja tieteen sisällöstä ei keskustella?

Tuula Peltonen vaati laajempaa näkökulmaa tietoon. Miksi yliopistojen ja tieteen sisällöstä ei keskustella? Aalto-yliopiston rehtori Teeri tiesi vastauksen: akateeminen sisältö syntyy tutkijan kautta, alakohtaisia määritteitä ei ole, kyse on laadusta, siksi sisällöistä ei keskustella. Laatu ei määrity rahoituksen kautta, Leonardo da Vinci eli muiden rahoilla, Teeri todisti validisti.

Laatu-sanaa toisti myös Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta. Optimoimme lisäarvon, hän sanoi. On luotava kiertoa yliopistojen kesken, mikään yliopisto ei saa sulkeutua. – Aallon lisäarvossa riittää siis muillekin jakaa. YLEn uutiset juuri kertoi Koneen toimitusjohtaja Alahuhdan lisäarvoksi 1,3 miljoonaa vuonna 2008 (ks lähteet).

Rehtori Teeri opasti Tampereen yliopistoa menestyksen tielle: kyse on tahtotilasta. Syntyikö Aalto-yliopiston tahtotila sisältä vai poliittisin päätöksin? Aallolla surfatessa on helppo näyttää jaloa mieltä.

Oma juttu, itselle tekeminen

TTY:n Markku Kivikoski kertoi, kuinka tärkeää on kokea yliopisto omana juttuna, itselle tekemisenä. – Mistä, miten, milloin oma juttu syntyy, milloin se on kestävää? Tampereen yliopisto syntyi innostuksen vallassa Yhteiskunnallisena korkeakouluna. Tänään yhteiskunnallisuutta herjataan, tekniikka ja kauppa on hypetetty. Mitä tästä päättelemme vai kysymmekö Kataiselta, fantas´tico!

Inkeri Kerola toisti saman minkä tiesimme innovaatioselonteosta ja porvariedustajien puheista: innovaatiostrategia ei tule eläväksi ilman yliopistoja. Edustajat Mäkelä ja Karjula: yliopistoreformi on merkittävin osa suomalaista innovaatiopolitiikkaa sitä käytäntöön vietäessä.

Eikö siis elinkeinojen innovointi toimi omana juttuna, tahtotilana, endeemisti, sisältä? Miksi pitää ympätä yliopistot ruumiin valvojiksi, jos kerran oma henki puuttuu?

Kaikki yliopistot lisäarvoa tuottamaan, globaalin kilpailun voittajiksi koneet ja metsot. Identiteettimme määrittyy lisäarvon kautta. Innovaatioselonteossa tämä sanottiin: ”vain lisäarvoa tuottava yritys, alue tai yhteisö on vakavasti otettava kumppani”. Meillä muilla on vähemmän arvoa, emme ole vakavia.

Innovaatioselontekoon oli siis ohjelmoitu yliopistojen haltuunotto, näin:

  • innovaatiopolitiikka on elinkeinopolitiikkaa
  • kohdennetaan koulutusta elinkeinoelämän tarpeiden mukaisesti
  • toteutetaan yliopistouudistus
  • uudistetaan yliopistojen ohjaus- ja rahoitusjärjestelmää tukemaan laatua ja vuorovaikutusta elinkeinoelämän kanssa
  • yliopistot harjoittamaan nykyaikaista henkilöstöpolitiikkaa, johtamista ja hallintoa
  • työelämän osaamistarpeisiin vastaamiseksi korkeakouluille aikuiskoulutustehtävä
  • on valittava Suomen tulevan menestyksen kannalta tärkeimmät alat, niille huipputasoista osaamista ja tutkimusta
  • innovaatiokeskittymiä voi olla vain muutama
  • kansalaisten innovaatiopotentiaali hyödynnetään kansantalouden moottorina

Vihreät ja muut porvarit olivat eduskunnassa haltioissaan: Ryhmämme kannattaa, ryhmämme on tyytyväinen, on vietävä käytännön toimiksi. Suomi systeemisten innovaatioiden kärkimaaksi maailmassa. Laaja-alaisuutta. Hyödynnetty kilpailuetu. Korkeakoulukentän rakenteet ja toimintatavat uudistettava ripeästi. Yliopistojen potentiaalia käytettävä täysimittaisesti. Yksityissektorin osaamisintensiivisten työpaikkojen synty on kiinni yliopistojen pärjäämisestä.

Sivistysvaliokunta sai lausua

Innovaatioselonteko lähetettiin talousvaliokuntaan, olihan kyse elinkeinopolitiikasta. Sivistysvaliokunta sai lausua. Seminaarissa 11.3. Jukka Mäkelä, sivistysvaliokunnan kokoomusjäsen riemuitsi valiokunnan yksimielisyydestä. Mitä sivistysvaliokunta lausui:

  • tuetaan ja vauhditetaan yliopistouudistusta
  • yliopistoille annetaan mahdollisuus harjoittaa nykyaikaista henkilöstöpolitiikkaa
  • innovaatiopolitiikan johtamista kehitetään, koordinaatio talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle.

Sivistysvaliokunnassa lausuntoa olivat hyväksymässä Paavo Arhinmäki (vas), demarit Anneli Kiljunen, Tuula Peltonen, Tommy Tabermann, Pauliina Viitamies, vihreä Outi Alanko-Kahiluoto. Tietenkin muut porvarit: Heinonen, Hänninen, E. Katainen, Kataja, Lauslahti, Oinonen, Nylander, J. Mäkelä, Puumala, Rauhala, pj Vahasalo.

Ujuttaminen selontekoihin, lausuntoihin, sivulauseisiin, milloin mihinkin on kauko-ohjelmoitua. Kuvaava esimerkki on tulosohjauksen ujutus yliopistoihin. Juridinen perusta säädettiin valtion talousarviolaissa ja -asetuksessa. Lakia eduskunnassa käsiteltäessä (talousvaliokunta kai) tuskin kukaan edustaja hoksasi kysyä lain (siis tulosohjauksen) suhdetta tieteen ja tutkimisen vapauteen? Entä upj-retoriikka: kannustusta, oikeutta ja tasa-arvoa, käytännössä raiskausluonteista työnantajavaltaa.

Lait kirjoitetaan viattoman oloisiksi

Lait kirjoitetaan viattoman oloisiksi. Ne läpäisevät eduskunnan kevyesti. Valtaeliitti taustalla tietää että se pystyy ohjaamaan yliopistojen toiminnan sisältöä, pykälät on muotoiltu sitä silmälläpitäen, puitelakina, ohjauksen sisältö määrittyy myöhemmin rahoitus- ja laatukriteerien, tuloskriteerien, strategioiden, hallitusten kokoonpanon (Alahuhta, Kone Oy, Brunila ym) myötä. Kansanedustajille on siinä vaiheessa annettu muuta kinasteltavaa.

Teknologiateollisuus ry:n johtaja Martti Mäenpää todisti: tärkeintä ovat yliopistojen johtamiskäytännöt, valtioneuvosto on antanut niiden muuttamiselle täyden tukensa (siis vihreät ja muut porvarit). Valtioneuvosto (polis, Perikles) määrää tieteen johtamisen. Rehtorien neuvoston puheenjohtaja anoo poliittista turvapaikkaa, aikamme platon. Tätä on tieteen hallinta 2000-luvulla.

Mitä nähdään tutkittaviksi ongelmiksi?

Kimmo Kiljunen kyseli tiedeyhteisön kritiikkiä, tulosten arvioinnin avoimuutta ja julkisuutta. Nokkela Teeri tiesi: tieteellä on etabloituneet vuosisataiset perinteet, sisäiset kriteerit ja arviointi, aikaväli perustutkimuksesta sovelluksiin voi olla 50 vuotta, joten huoletta voidaan julkaista.

– Varmaan totta, mutta naivismia. Teollisuus on löytänyt Aallolle hyvän selittäjän. Perustavampi kysymys: mitä nähdään tutkittaviksi ongelmiksi? Kuka on ’vakavasti otettava lisäarvoa tuottava kumppani’, kuka taas ei? Laatupuhe on niin abstraktia, että sillä voidaan tarkoittaa mitä ikinä halutaan. Yliopistolain perustelussa hukutaan laatupuheeseen, nonsenseen. Laatua on se, mikä vastaa

  • tilaajan, arvioijan ideologista maailmankuvaa
  • tilaajan toiminnallisiin tarpeisiin, hyödyttää, tuo etua (”innovaatio = hyödynnetty kilpailuetu”)

Keksintöjä ei voi tilata, spin offeja syntyy joskus, ongelma on siinä kuinka oivallus siirtyy käytäntöön, yrityksillä on siihen osaamista ja tahtoa. – Jälleen viattomanoloista, rehtori Tuula Teeren lausumana. Näkemykseen sisältyy voimistuva yhteiskunnan kahtiajako. On ne joilla on osaamista ja tahtoa, muille sitä ei tarvitse kehittyäkään. He vain maksavat Aallon ja muiden innovaattoreiden pääomia.

Factory

Pois kyynisyys, poimitaan jotain hyvää. Aallosta sekin löytyy: factory-konseptit. Teeri ja Alahuhta vakuuttivat factoreiden määräaikaisuutta. Vertikaali ja horisontaali sekoitetaan, ideoidaan rajapintojen yli. Factoreissa oleillaan ilman tulostavoitteita (tulosohjaus, suorituspalkkaus, upj, voi teitä). Muutaman vuoden jälkeen takaisin linjaan, vertikaaliin, erityisalalle. – Tässäpä onkin ideaa. Idea pitää skaalata, yhteiskunnan tasolle, miksei globaalille. Sekoitetaan yhteiskunnassa vertikaali ja horisontaali, oleillaan hetki. Parin vuoden oleilun jälkeen Aalto-yliopisto palautetaan linjaan, vertikaaliin, lapin yliopistoksi tai Yhteiskunnalliseksi Korkeakouluksi, tahtotila mukanaan.

Krista Varantola muistutti kuinka opinhaluinen kansa Suomessa on. Joka vuosi yliopistoihin pyrkii satoja tuhansia nuoria, oliko se 300 000. Matti Vesa Volanen Jyväskylästä on tuonut Suomeen käsitteen väestömittaistaminen (crowdsoursing). Teeri ja Alahuhta puhuivat opiskelijakeskeisestä kulttuurista, Mäenpää enää johtamisesta. Kansa- ja yhteiskuntakäsitys kapenee asteittain, suppiloituu mitä lähemmäksi Aaltoa tullaan.

Varantola puhui myllytyksestä, arroganttiudesta, vallantäyteydestä, kapeudesta, innovaatiomantrasta (sana esiintyy selonteossa 357 kertaa), determinismistä (tilaaja tietää), poliittisen turvapaikan tarpeesta, päättäjien oikuista, tulevan ohjauksen tiukkuudesta, kritiikin jäsentymättömyydestä.

Silmäys historiaan

Kekkonen lopetti eliittiakatemian, loi tilalle poliittisen akatemian sekä korkeakouluverkon ympäri maata. Vuonna 1967 hypetettiin Sitra, Suomen kunniaksi. 80-luvulla kaikki oli tekesiä. Millä vuosikymmenellä vtt, finprot, osket ja vastaavat luotiinkaan? 2000-luku ravisuttaa meitä yritysvetoisilla shokeilla. Mauri Pekkarinen hehkutti eduskunnalle 15.10.2008: innovaatiopolitiikan menestystarina, menestyksen dramatiikkaa maailman silmissä, Suomen nousu, uuden ajan innovaatiopolitiikka, monta hyvää pilaria, tärkein on Tekes, innovaatiopolitiikan maailmanliiga, Suomi on menestystarina.

Me ihmiset emme jääneet osattomiksi, onneksi. 1990-luvun lama oli kätevä peruste työnantajavallan palauttamiselle, suoritusideologialle, tulosohjaukselle, yksilölähtöisen luovuuden estoille, upj:lle, ihmisen nöyryyttämiselle työelämässä. 90-luvulla meidät uhrattiin yritysten nostamiseksi.

Esitys yliopistolaiksi on askel samalla tiellä. ”Uudistuksen” sisin on opettaa yliopistot yritys- ja yhtiökäyttäytyjiksi. Lakiin on ujutettu loputon määrä tähän tähtääviä oppimistehtäviä: varojen keruutus, pääomitus, oma liiketoiminta, finanssisijoitukset, osakkeiden ostatus, tuottojen laskenta, tase, demokraattisten elinten lakkautus, hallitusvalta jne. Yliopistot opetetaan identifioimaan itsensä yhtiömaailmankuvasta käsin.

Yliopistolain kritisoijat, katsotteko tilannetta suppeasti? Hahmotatteko ajallisen kehitysperspektiivin menneeseen ja tulevaan, yhteiskunnallisen kokonaiskuvan? Krista Varantola moittii kritiikkiä jäsentymättömyydestä.

Valtiorikos

Yliopistot valjastetaan yhden ainoan tehtävän avittajiksi: yritysten pärjääminen globaalissa kilpailussa. Lue yliopistolain perustelut, jos et usko. Nykyisessä planetaarisessa tilanteessa tällainen tehtäväkuva on valtiorikos. Ihmiskunnan kulttuuria uhkaa aidosti tuhoutuminen. Yritysten silmitön kilpailu on ajanut planeetan ja ihmiskunnan tähän tilanteeseen.

Tarvitaan katsomista ulkoapäin, kaukaa, avaruudesta, uusajattelua, toisinajattelua, mielikuvitusta. ’Hyödynnetty kilpailuetu’, kuinka äärettömän ironinen sanonta. Globaali kilpailu on reliikkikäsite ikiaikojen takaa. Pysähtyykö eduskunnan ajattelu samalle tasolle? Uhraten jopa yliopistot. Sellainen eduskunta joutaa itse reliikkien joukkoon.

Yliopistojen soisi toimivan yhteiskunnallisina ja planetaarisina riskianalyytikkoina, pysytellen kaukana nykyisestä yritysideologiasta. USAssa riskianalyytikot ansaitsivat tekemällä tilaajia miellyttäviä riskiarvioita ja luokituksia syösten lopulta koko ihmiskunnan sekasortoon. Yliopistojen suhteen ei pidä tehdä samaa virhettä. Yliopistojen on saatava olla vapaan tiedon, eettisyyden ja kauneuden kasvualustoja. Miten kehittyy ilmasto? Syöstäänkö meidät valtion velan kautta pimeyteen? Ihmisten kohtaaminen, yhteiskunnan koheesio? Tällaisia kysymyksiä ei ratkaista yrityskilpailulla.

16.3.2009
Juhani Kahelin

Lähteitä:

  • Seminaari ”Yliopistouudistus ja säätiöyliopistot” 11.3.2009, Tutkijain ja kansanedustajien seura Tutkas.
  • Valtioneuvoston innovaatiopoliittinen selonteko eduskunnalle 15.10.2008.
  • Eduskunnan keskustelu innovaatiopoliittisesta selonteosta, pöytäkirja 15.10.2008.
  • Sivistysvaliokunnan lausunto innovaatiopoliittisesta selonteosta. SiVL 1/2009 vp.
  • Hallituksen esitys eduskunnalle yliopistolaiksi.
  • Yliopistolain lähetekeskustelu eduskunnassa 26.2.2009.

 

  • Elinkeinoelämän lisäarvot YLE uutisten mukaan:
    Kallasvuon muhkea tulospalkkio siivitti palkan yhteensä 3,4 miljoonaan euroon. Toiseksi eniten tienasi Koneen Matti Alahuhta 1,4 miljoonaa euroa. (2007)
    Miljoonatuloihin ylsi seitsemän johtajaa. Avokätisimmin toimitusjohtajista palkittiin Nokian Kallasvuo, joka tienasi 1,9 miljoonaa euroa. Lähelle ylsi Sammon Wahlroos 1,8 miljoonalla eurollaan. Kolmas oli Koneen Matti Alahuhta. (2008)

Eduskunnan Kansalaisinfossa pohdittiin yliopistoa ja porvarihallituksen lakiesitystä. (lisää…)

Vaasan yliopisto on julkaissut kirjan Taide ja liike. (lisää…)

Yliopistot kuolivat kerran, nyt ne viedään meiltä. Millä oikeudella he sen tekevät? Miten yliopistot nähtiin yliopistolain lähetekeskustelussa eduskunnassa, poimintoja:

  • Uhreus, epätietoisuus. Olen itsekin vanhakantaisen yliopiston uhri (Pertti Virtanen). Luudalla olisi ollut paljon töitä (TKK, Sanna Perkiö). Mitä ovat tulevat rahoituskriteerit, kannustavuus, laatukriteerit, tulosohjaus, laadulliset tavoitteet silloin kun yhteisymmärrystä ei synny, mitä tapahtuu jos vaateet eivät toteudu, yhden totuuden ideologia (Tuula Peltonen, Anneli Kiljunen, Katja Taimela, Merja Kyllönen). Toiminnan sisältö, tärkeämpi asia (Eero Akaan-Penttilä).
  • Litteä tajunta. Yliopiston ja elinkeinoelämän yhtäköyttäyhdistys Oulussa on hyvä esimerkki siitä, että juuri tällä mallilla pitää edetä, globaali maailma, vapaa maailma (Jukka Mäkelä). Tiedeperusteinen tutkimustyö ja yritysten todellisiin tarpeisiin vastaaminen, meidän pitää löytää uutta tulokulmaa (Kyösti Karjula). Yliopistouudistus on merkittävin osa suomalaista innovaatiopolitiikkaa ja innovaatiostrategiaa (Jukka Mäkelä). Turun yliopisto on hyvinvoinnin moottori, vastaa tämän vuosituhannen suuriin kysymyksiin (Anne-Mari Virolainen). Yliopistolaki vie Suomea merkittävästi eteenpäin (Sanna Perkiö). Meillä on mahdollisuus siirtyä tekniikassa maailman kärkeen. Se tulisi näkymään lisääntyvänä hyvinvointina meille kaikille. Aalto-yliopisto voi olla tie uuteen menestykseen (Johanna Karimäki).
  • Maailman avautuminen. Luovuus tarvitsee vapautta, ei kahleita. Ideat syntyvät paikoissa, joissa on erilaisia virikkeitä, luontoarvoja, historiaa, kulttuuria, mutta myös ristiriitoja ja tyytymättömyyttä. On yhteinen etumme, että korkeakoulujärjestelmämme on rikas ja monipuolinen (Johanna Karimäki). On osattava ajatella mahdotonta, epätodennäköistä, oltava rohkeutta ajatella toisin, myös mahdollisuuksia (ei yliopistoihminen, ei edes edustaja, vaan Suomen Kaupan Liiton johtaja Juhani Pekkala). Oleilu ilman tulostavoitteita, sattumat, korttipakan sekoitus, jatkuvan muutoksen luomisvoima jotta ei urauduttaisi (Aalto-yliopiston lanseeraama uusi työkulttuuri ja luovuuden kulttuuri.) Yliopistojen tuhatvuotinen vakioformaatti köyhdyttää (Veli-Markus Tapio, Sibelius-Akatemia).

(Lähteet: yliopistolain lähetekeskustelusta eduskunnassa 26.2.2009, HS 27.2.2009, Suomen Kuvalehti 4 ja 5 / 2009)


Minkä näkemyksen varaan yliopistojen tulevaisuus kannattaa rakentaa?

Ehdotus: erilaiset virikkeet, ristiriidat ja tyytymättömyys, monipuolisuus, mahdottoman ajattelu, toisinajattelu, mahdollisuuksien näkeminen, oleilu, sekoitus ja muutos.

Lue yliopistolain perustelut, siellä oleva toimintaympäristön kuvaus, näkemys yliopiston tehtävistä ja asemoinnista. Kuinka toisenlainen onkaan vallanhaltijain yliopisto.

Tietämys – brownin liike

Tietämyksen luonnetta ja yliopiston asemointia hahmotamme oheisella kuviolla. Kenellä on oikeus, kenellä on tehtävä, keltä toivoisi minkäkinlaisen tietämyksen tuottamista? Mitä on tietämys, tieto, yliopisto?

Tietämys – parhaimmillaan – on brownin liike. Se ei ole hallittavissa, se ei ole kuvattavissa. Se risteilee holtittoman näköisesti sinne ja tänne, törmää, karkaa, kiitää valon lailla, tulee luo. Mitä kiivaampaa risteily on, sitä korkeampi on lämpötila, sitä intensiivisempää on tieto, innostus ja liikutus. Antakaa meidän risteillä, älkää yrittäkö hallita meitä. Voittonne ovat hetkellisiä. Hiukkanen meni jo. Sulkekaa meidät umpioonne, paine nousee, räjähdys.

tietamysekologia

Formatoitu yliopisto

Yliopistouudistus on laaja ja tarpeellinen, sanoo mainittu vihreä edustaja. Yliopistojen tuhatvuotinen vakioformaatti köyhdyttää, sanoo Sibelius-Akatemian tutkija. Entä jos he ovat oikeassa, katsannossaan? Missä on yliopistolain laatijain tieteellinen itsekritiikki, kysyy Susanna Huovinen Henna Virkkuselta. Hyvä kysymys, voisiko myös yliopisto harrastaa itsekritiikkiä?

Yliopistosta on tullut formaatti. Yliopisto on eriyttänyt, formatoinut, monopolisoinut, hierarkisoinut tietämyskulttuurin. Yhteiskuntaan leviää – kiitos teknologian – toisenlaista tietämysalustaa, nettiä, wikiä, ajattelua, blogistiikkaa, brownin liikettä – kuka sen tuomitsee ensimmäisenä? Tieteellisen laadun valvojat, yliopistoväki. Ei maailma etene poteroista. Jääkää sinne.

Mutta te, ministerit ja eduskunta, te pystytätte uutta formaattia. Kohtelette yliopistoa kuin ekavuoden lastentarhaa. Lapset kahtia, tuosta joukosta valitaan leikinjohtaja (hallituksen koostumus ja pj). Eikö tällainen ole lapsellista, nöyryyttävää epäluottamusta? Litteän tajunnan ylivallan taataksenne te nolaatte itsenne. Te panette yliopistot tet-jaksolle (työelämään tutustuminen), kerjäämään aitoa rahaa aidoilta yrityksiltä, oppimaan liike-elämän tavoille, aikaa reilu vuosi.

Tutkijoiden ja yliopiston nöyryyttäminen ja alistaminen on aidosti vaarallista. Maailmaa pitää katsoa vapaasti, avaruudesta, kaukaa. Siihen tarvitaan yliopistoja. Jokunen harva politiikan tarkkailija on jo ihmeissään ja peloissaan, miten yrityksiä elvyttäville valtioille käy. Ne eivät aidosti selviä veloistaan, joihin ne itsensä syöksevät. Ministerit ja elinkeinoelämä, kannustamalla ja pakottamalla te vaiennatte yliopistot ja tutkimuksen. Mikä meidät enää pelastaa, kun ette salli itsellistä ajattelua. Lopettakaa puheenne hyvinvoinnista meille kaikille. Pitääkö meidän blogistien ryhtyä yliopistoksi? Tytöt ja pojat Pariisissa keksivät jo keskiajalla kutsua itseään universitaaksi.

Onko siis toivoa, pandora? On, on todella.

Entä jos tytöt ja pojat ja yliopistot löytävät uudelleen toisensa? Yliopistolain säätäjät, teiltä jäi yksi portti sulkematta. Yliopiston hallitukseen on valittava puolet ulkopuolisia ml. puheenjohtaja. Heureka, nurkanvaltaus, me valtaamme yliopiston. Meillä on missio, viemme yliopistoon uudenlaisen tiedon ja tietämisen mallin, heitämme laadunvalvojat portista ulos kuin Jeesus rahanvaihtajat temppelistä tai jesuiitat Tuomas Akvinolaisen Pariisin yliopistosta.

Hyvältä näyttävän mission meille muotoilivat Markku Joutsenoja ja Jari Lindh kirjoituksessa ’Sosiaaliset innovaatiot: mobilisaatioharjoitus’. Systeemimalli vai fuusiomalli, he kysyvät. Fuusiomallissa yhteiskunta ei näyttäydy hallittavana logistisena innovaatiojärjestelmänä vaan alati rajojaan muuttavana karttana. Innovatiivinen sosiaalisuus on mahdollisuusrakenteiden tunnistamista, tiedon ja osaamisen eri alueiden yllättävien yhdistelmien löytämistä. Tieteenaloiksi kutsutut lukkiumat on avattava ja mobilisoitava uudelleen. Vuorovaikutusteknologia ja innovaatiotoiminnan uusi dynamiikka viittaavat fuusiomallin selitysvoimaan tiedepolitiikan jäsentäjänä. Varmuuden tilalla on kompleksisuus, hallinnan tilalla refleksiivisyys ja systeemin tilalla mobiilit tietoyhteisöt.

varmuus —- > kompleksisuus
hallinta —- > refleksiivisyys
systeemi —- > mobiilit tietoyhteisöt

Järkyttävä yliopisto

Tuottavatko yliopistot kansalaisia ilahduttavaa ja koskettavaa tietoa? Järkytyksemme on suuri. Yliopistot ovat kaikonneet kauas juuristaan. Mistä kaikonta johtuu: yritysyhteistyöstä. Kirkkaimmin tämä koskee Helsingin Yliopistoa, vaikea uskoa.

Helsingin Yliopiston sosiaalitutkimus on älymystön pysähtyneisyyden kristalloituma. Vuosikymmeniä ovat tuottaneet julkaisuja, jotka ovat täynnä hyvinvointijargonia, yhteiskunnan rakennemuutoksen legitimointia, poliittisen hallinnan hyvyyttä, epäkiinnostavuutta, harmautta, eturyhmien (myös tiede) legitimointia. Filosofiassa on työnnetty sivuun ja piiloon kummastelijat. Mitä jää puuron pinnalle, ympäripyöreää opportunismia tyyliin niiniluoto. Toinen professori kirjoittaa elämäntyökseen pankkien ja yhtiöiden historiikkeja, kuinka yhtiöt nostivat Suomen. Ulkomailla professorit pohtivat planeetan historiaa, nykytilaa ja tulevaisuutta, Suomen professorit kirjoittavat Nokian historiaa. Minä kutsun tätä korruptioksi, tieteen näennäispehmeyteen käärittynä. No, löytyy sentään yksi Junkka, ilmastohistoria, on siis toivoa.

Suhteellisuudentajua, eduskunta

Eduskunta, olet tekemässä kaikkien aikojen suurinta erhettäsi. Alistat yliopistot yritysten litteälle tajunnalle – 12 kertaa tämän kiellät Juudaksen lailla. Katso noita esimerkkejä, mitä siitä seuraa, tien päässä häämöttää tieteen hurman kato, evoluution äkkijarrutus sekä korruptio. Aalto-yliopiston Tuula Teerikin tuomitsee sen, että tutkijat ostavat yritysten varoilla itsensä vapaaksi opetustyöstä.

Miksi yliopistosta ylipäänsä pitäisi säätää laki? Laki on formatointia, kiinteämistä, rajaamista, poissulkemista. Laki on yliopiston olemuksen vastainen. Tietämys, tietämysekologia, elämä on keksimistä, liikettä ja energiaa. Keksimisen iloa vailla mönkisimme etanoina maassa. Keksimisen pitää antaa ryöpytä. Se on meidän kaikkien oikeus.

Arvoisa eduskunta, älkää tehkö tietämyskulttuurista samanlaista harmauden massaa millaiseksi olette työelämän tehneet. Te säätelette työelämää joka suunnalta: on työsuhdetta, työehtoa, vessiä ja tessiä, lelliä ja telliä, jos minkälaista lakia, tupoa, tykestä ja tekestä. Elämämme on harmautettu, olemme sopimusoppijoita, työelämävalmentautujia, tasapaksua kehdosta hautaan. Tämä ei käy. Me olemme yliopisto. Yliopisto olemme me. Te ette vie meitä meiltä itseltämme. Me tarvitsemme uusfuusion, tiedon, tietämyksen, keksimisen, yliopiston, ihmisen fuusion. Mutta emme tarvitse yliopistoa, jonka missio on Juhlamokan sulkijateipin muotoilu.

Innovaatiostrategia – totalisoivaa ajattelua

Yliopistouudistus on merkittävin osa innovaatiostrategiaa, sanoo insinööri Mäkelä Espoosta ja kehittämisjohtaja Karjula Oulusta. Mitä eduskunnalle annetussa innovaatioselonteossa sanottiinkaan?

Innovaatio on hyödynnetty osaamislähtöinen kilpailuetu. Systeemisyys on laaja-alaisen innovaatiopolitiikan avainkäsite: toimialat, politiikkasektorit ja toiminnan tasot sovitetaan kokonaisvaltaisesti. Uudistetaan valtionhallinnon konserniohjaus systeemisten uudistusten edelläkävijäksi maailmassa. Siirrytään kysyntälähtöiseen innovaatiopolitiikkaan (onko meillä mahdollisuus kysyä). Innovaatiokeskittymiä voi Suomessa olla muutamia valikoiduilla aloilla. Rahoitus kohdennetaan yhdenmukaisin kriteerein koko maassa, kehitystyö valtakunnallisesti yhtenäisten standardien pohjalta. Pidetään kiinni hyvin toimivista instituutioistamme. Vain lisäarvoa tuottava yritys, alue tai yhteisö on vakavasti otettava kumppani. Innovaatiopolitiikka on elinkeinopolitiikkaa. Vahvistetaan tulostavoitteita yliopistoissa. Korkea-asteen yksiköiden uudistuksiin pakottaa rajusti kiristyvä kilpailutilanne. Tiivistetään yliopistojen yhteistyötä, uudistetaan ohjaus- ja rahoitusjärjestelmää. Kannustejärjestelmät palvelemaan kysyntälähtöistä innovointia. Kansalaisten innovaatiopotentiaali hyödynnettävä osana kansantalouden kehityksen moottoria.

Innovaatiostrategia hokee systeemiä, hakee hallintaa, rakentaa varmuutta, tekee täsmälleen toisin kuin edellä mainittu missiomme ja ns. fuusiomalli. Eikö valtionhallintoon, pekkarisen ja vihreiden TEMiin löydy monipuolisemmin ajattelevia ihmisiä selontekoja kirjoittamaan, eikö edes Kinnulasta?

Maan hallitus asemoi yliopistot yritysten globaalin selviytymisen välineeksi ja ennalta määriteltyyn tietämyskehikkoon. Yliopistojen alkujuurista on edetty kauas. Platon pakeni poliksen valtaa lehtoon, perusti akatemian. Keskiajalla syrjäiset nuoret loivat yhteisön toistensa turvaksi. Jälleen me joudumme pakenemaan.

Millaista osaamista eduskunta ja puolueet meille tyrkyttävät? Heille me olemme työvoimaa. Voiko ihminen olla työvoima? Mitä sanalla tarkoitetaan? Työvoima jollekin, jonkun käytössä, meidän on osattava jotakin joka tulee ja annetaan jostakin. Me emme ole sahajauhoa, emme ole välineitä. Elämä on lyhyt, olkoon se hakemista, löytämistä, etsimistä, muovaamista, kysyntää sisältä.

Laadunvalvonta – tiede vai eduskunta vai tytöt ja pojat?

Tiedemaailma esiintyy Kari Raivion ja muiden suulla terhakkaana tieteellisen laadun valvojana, kykenevänä arvioimaan politiikkaa tieteellisin asettamuksin. Kenties. Toisaalta hypertieteellisyydellään yliopisto on vetänyt ympärilleen rajan, hierarkisoinut itsensä sisäisesti, ryhtynyt tietämisen portinvartijaksi, määrittelee oikean tiedon, järjestää maallikoille tieteenpäiviä, valistaa meitä ja pian, jos herra suo, arvioitsee politiikkaa.

Politiikan ja liike-elämän piirissä herännyt ajatus myllyttää yliopistoja on tietyssä mielessä ymmärrettävää, ties ovat hyvällä asialla. Tuula Teeren sanoin: muutos jopa sen itsensä vuoksi estää urautumista.

Tietämysekologian kenttää (kuvio edellä) on katseltava eri suunnilta. Nykyinen liike-elämä on ajamassa ihmiskuntaa ja planeettaa tuhoon. Pitäisikö tietämyskulttuuri alistaa tuhon välineeksi, pitäisikö yliopistot alistaa yritysten innovoijiksi? Ei kai sentään. Eikö eduskunnasta löydy laatuajattelua, humaania ja globaalia vastuuta?

Sen sijaan että eduskunta innovaatiostrategialla ja yliopistolailla suppiloi tietämystä, eduskunnan soisi ja toivoisi toimivan kentän avaajana, myös suhteessa kansalaisiin, toimintamalleihin ja teknologioihin jotka mahdollistavat uudenlaisen avautumisen. Olkaamme itse oma yliopistomme. Vaikka jumalaa ei olisi, on meillä oikeus pyrkiä jumalan luo.

Kolme toimintamallia

1) tehdään yliopisto omasta elämästämme (blogistiikasta alkaen)
2) yliopistojen valtaus, ulkopuoliset jäsenet tietämyskulttuurin piiristä, ajattelijoista
3) lähdemme kadulle, vaihdamme maan hallituksen, tuomme eduskuntaan toisenlaiset esitykset. Virastojen väki, opiskelijat ja tieteentekijät – rintamaan.

Juhani Kahelin
6.3.2009 (muokkautuva versio)

Liite: Uusittu esitys yliopistolain eräiksi pykäliksi

2 §   Yliopiston tehtävät

Yliopistojen tehtävänä on huolehtia kaikkia kansalaisia koskevasta ja koskettavasta tietämyskulttuurista, sen elinvoimasta, jatkuvasta uusiutumisesta ja taata kaikille kansalaisille mahdollisuuksia olla mukana tietämyskulttuurin ylläpidossa ja kehittymisessä.

Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä ja antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan ihmiskuntaa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä Maa-planeetan tilaa sekä biologisen ja inhimillisen kulttuurin olemassaoloa ja tulevaisuutta uhkaaviin tekijöihin.

Yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa, taiteellisessa toiminnassa, koulutuksessa ja opetuksessa noudatetaan eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä.

3 §    Yliopisto vuorovaikutusyhteisönä

Yliopisto on kaikkien kansalaisten avoin vuorovaikutusyhteisö.

Yliopiston on järjestettävä toimintansa niin että kaikkien siihen halukkaiden kansalaisten osallisuus tiedon tuottamiseen, tiedosta nauttimiseen ja tiedon hyödyntämiseen tulee mahdolliseksi.

Avoimuudella turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus sekä estetään välittömästi tai piilevästi korruptoivien toimintamallien ja menettelytapojen synty.

15 §   Yliopiston hallituksen kokoonpano

Vähintään puolet hallituksen jäsenistä tulee olla muulta kuin yliopistoa edustavista ryhmistä valittuja henkilöitä. Näiden tulee edustaa monipuolisesti yhteiskuntaelämän tuntemusta sekä yliopiston toimialaan kuuluvien tieteiden tai taiteiden tuntemusta.

Yhteiskuntaelämän monipuolisen tuntemuksen turvaamiseksi valinnassa on huomioitava erilaiset ja eri asemissa olevat yhteiskuntaryhmät.

Hallitus valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan keskuudestaan.

Uusi §   Tilaustutkimus ja muu vastaava tutkimus

Jos yliopisto ottaa vastaan tilaustutkimuksen tai palvelutehtävän osakeyhtiöltä tai vastaavalta talouselämän toimijalta, yliopiston on toteutettava tilaukseen arvoon ja volyymiin nähden 2,5 –kertainen määrä yhteiskunnan vähäosaisia, huono-osaisia, pienituloisia, syrjäytyneitä, sairauden tai muun vastaavan syyn takia huonosti toimeentulevia ja muita vastaavia ihmisryhmiä hyödyttäviä palveluksia tai tutkimuksia.

Tarkoitus on toimia liiallisia tilaustutkimuksia rajoittavana ja yhteiskuntaa monipuolisesti hyödyttävään toimintaan kannustavana elementtinä.

Lähteet:

  • Yliopistolain lähetekeskustelu eduskunnassa 26.2.2009.
  • Valtioneuvoston innovaatiopoliittinen selonteko eduskunnalle. 2008.
  • Joutsenoja Markku ja Lindh Jari. Sosiaaliset innovaatiot: mobilisaatioharjoitus.  Teoksessa Innovaatiopolitiikka: kenen hyväksi, keiden ehdoilla. Gaudeamus 2004.
  • Pekkala Juhani. Mahdotonta kannattaa yrittää. Suomen Kuvalehti 5/2009.
  • Raivio Kari. Eikö Suomessa tieteellä ole väliä? Suomen Kuvalehti 5/2009.
  • Tapio Veli-Markus: Taideyliopiston toimintaa ei voi sovittaa tiedeyliopiston muotiinn. HS 27.2.2009.
  • Tuula Teeren haastattelu. Tupatarkastus. Suomen Kuvalehti 4/2009.