Eduskunnassa oli 11.3.2009 seminaari yliopistoista. Puhujina olivat rehtorit Krista Varantola, Markku Kivikoski ja Tuula Teeri, teollisuudesta Matti Alahuhta ja Martti Mäenpää, kansanedustajista Kimmo Kiljunen, Inkeri Kerola, Jukka Mäkelä ja Tuula Peltonen. Mitä tuli esille?

Dramaattisin oli rehtorien neuvoston puheenjohtaja Varantolan vetoomus: mistä tiede löytäisi poliittisen turvapaikan. Yliopistojen pitää saada kehittyä omilla ehdoillaan, ei poliittisin päätöksin. – Poliittinen turvapaikka, tieteelle! Juurihan hallituspuolueet eduskunnassa todistivat, että esitys yliopistolaiksi toteuttaa rehtorien neuvoston toiveita. Mistä heittää?

Miksi yliopistojen ja tieteen sisällöstä ei keskustella?

Tuula Peltonen vaati laajempaa näkökulmaa tietoon. Miksi yliopistojen ja tieteen sisällöstä ei keskustella? Aalto-yliopiston rehtori Teeri tiesi vastauksen: akateeminen sisältö syntyy tutkijan kautta, alakohtaisia määritteitä ei ole, kyse on laadusta, siksi sisällöistä ei keskustella. Laatu ei määrity rahoituksen kautta, Leonardo da Vinci eli muiden rahoilla, Teeri todisti validisti.

Laatu-sanaa toisti myös Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta. Optimoimme lisäarvon, hän sanoi. On luotava kiertoa yliopistojen kesken, mikään yliopisto ei saa sulkeutua. – Aallon lisäarvossa riittää siis muillekin jakaa. YLEn uutiset juuri kertoi Koneen toimitusjohtaja Alahuhdan lisäarvoksi 1,3 miljoonaa vuonna 2008 (ks lähteet).

Rehtori Teeri opasti Tampereen yliopistoa menestyksen tielle: kyse on tahtotilasta. Syntyikö Aalto-yliopiston tahtotila sisältä vai poliittisin päätöksin? Aallolla surfatessa on helppo näyttää jaloa mieltä.

Oma juttu, itselle tekeminen

TTY:n Markku Kivikoski kertoi, kuinka tärkeää on kokea yliopisto omana juttuna, itselle tekemisenä. – Mistä, miten, milloin oma juttu syntyy, milloin se on kestävää? Tampereen yliopisto syntyi innostuksen vallassa Yhteiskunnallisena korkeakouluna. Tänään yhteiskunnallisuutta herjataan, tekniikka ja kauppa on hypetetty. Mitä tästä päättelemme vai kysymmekö Kataiselta, fantas´tico!

Inkeri Kerola toisti saman minkä tiesimme innovaatioselonteosta ja porvariedustajien puheista: innovaatiostrategia ei tule eläväksi ilman yliopistoja. Edustajat Mäkelä ja Karjula: yliopistoreformi on merkittävin osa suomalaista innovaatiopolitiikkaa sitä käytäntöön vietäessä.

Eikö siis elinkeinojen innovointi toimi omana juttuna, tahtotilana, endeemisti, sisältä? Miksi pitää ympätä yliopistot ruumiin valvojiksi, jos kerran oma henki puuttuu?

Kaikki yliopistot lisäarvoa tuottamaan, globaalin kilpailun voittajiksi koneet ja metsot. Identiteettimme määrittyy lisäarvon kautta. Innovaatioselonteossa tämä sanottiin: ”vain lisäarvoa tuottava yritys, alue tai yhteisö on vakavasti otettava kumppani”. Meillä muilla on vähemmän arvoa, emme ole vakavia.

Innovaatioselontekoon oli siis ohjelmoitu yliopistojen haltuunotto, näin:

  • innovaatiopolitiikka on elinkeinopolitiikkaa
  • kohdennetaan koulutusta elinkeinoelämän tarpeiden mukaisesti
  • toteutetaan yliopistouudistus
  • uudistetaan yliopistojen ohjaus- ja rahoitusjärjestelmää tukemaan laatua ja vuorovaikutusta elinkeinoelämän kanssa
  • yliopistot harjoittamaan nykyaikaista henkilöstöpolitiikkaa, johtamista ja hallintoa
  • työelämän osaamistarpeisiin vastaamiseksi korkeakouluille aikuiskoulutustehtävä
  • on valittava Suomen tulevan menestyksen kannalta tärkeimmät alat, niille huipputasoista osaamista ja tutkimusta
  • innovaatiokeskittymiä voi olla vain muutama
  • kansalaisten innovaatiopotentiaali hyödynnetään kansantalouden moottorina

Vihreät ja muut porvarit olivat eduskunnassa haltioissaan: Ryhmämme kannattaa, ryhmämme on tyytyväinen, on vietävä käytännön toimiksi. Suomi systeemisten innovaatioiden kärkimaaksi maailmassa. Laaja-alaisuutta. Hyödynnetty kilpailuetu. Korkeakoulukentän rakenteet ja toimintatavat uudistettava ripeästi. Yliopistojen potentiaalia käytettävä täysimittaisesti. Yksityissektorin osaamisintensiivisten työpaikkojen synty on kiinni yliopistojen pärjäämisestä.

Sivistysvaliokunta sai lausua

Innovaatioselonteko lähetettiin talousvaliokuntaan, olihan kyse elinkeinopolitiikasta. Sivistysvaliokunta sai lausua. Seminaarissa 11.3. Jukka Mäkelä, sivistysvaliokunnan kokoomusjäsen riemuitsi valiokunnan yksimielisyydestä. Mitä sivistysvaliokunta lausui:

  • tuetaan ja vauhditetaan yliopistouudistusta
  • yliopistoille annetaan mahdollisuus harjoittaa nykyaikaista henkilöstöpolitiikkaa
  • innovaatiopolitiikan johtamista kehitetään, koordinaatio talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle.

Sivistysvaliokunnassa lausuntoa olivat hyväksymässä Paavo Arhinmäki (vas), demarit Anneli Kiljunen, Tuula Peltonen, Tommy Tabermann, Pauliina Viitamies, vihreä Outi Alanko-Kahiluoto. Tietenkin muut porvarit: Heinonen, Hänninen, E. Katainen, Kataja, Lauslahti, Oinonen, Nylander, J. Mäkelä, Puumala, Rauhala, pj Vahasalo.

Ujuttaminen selontekoihin, lausuntoihin, sivulauseisiin, milloin mihinkin on kauko-ohjelmoitua. Kuvaava esimerkki on tulosohjauksen ujutus yliopistoihin. Juridinen perusta säädettiin valtion talousarviolaissa ja -asetuksessa. Lakia eduskunnassa käsiteltäessä (talousvaliokunta kai) tuskin kukaan edustaja hoksasi kysyä lain (siis tulosohjauksen) suhdetta tieteen ja tutkimisen vapauteen? Entä upj-retoriikka: kannustusta, oikeutta ja tasa-arvoa, käytännössä raiskausluonteista työnantajavaltaa.

Lait kirjoitetaan viattoman oloisiksi

Lait kirjoitetaan viattoman oloisiksi. Ne läpäisevät eduskunnan kevyesti. Valtaeliitti taustalla tietää että se pystyy ohjaamaan yliopistojen toiminnan sisältöä, pykälät on muotoiltu sitä silmälläpitäen, puitelakina, ohjauksen sisältö määrittyy myöhemmin rahoitus- ja laatukriteerien, tuloskriteerien, strategioiden, hallitusten kokoonpanon (Alahuhta, Kone Oy, Brunila ym) myötä. Kansanedustajille on siinä vaiheessa annettu muuta kinasteltavaa.

Teknologiateollisuus ry:n johtaja Martti Mäenpää todisti: tärkeintä ovat yliopistojen johtamiskäytännöt, valtioneuvosto on antanut niiden muuttamiselle täyden tukensa (siis vihreät ja muut porvarit). Valtioneuvosto (polis, Perikles) määrää tieteen johtamisen. Rehtorien neuvoston puheenjohtaja anoo poliittista turvapaikkaa, aikamme platon. Tätä on tieteen hallinta 2000-luvulla.

Mitä nähdään tutkittaviksi ongelmiksi?

Kimmo Kiljunen kyseli tiedeyhteisön kritiikkiä, tulosten arvioinnin avoimuutta ja julkisuutta. Nokkela Teeri tiesi: tieteellä on etabloituneet vuosisataiset perinteet, sisäiset kriteerit ja arviointi, aikaväli perustutkimuksesta sovelluksiin voi olla 50 vuotta, joten huoletta voidaan julkaista.

– Varmaan totta, mutta naivismia. Teollisuus on löytänyt Aallolle hyvän selittäjän. Perustavampi kysymys: mitä nähdään tutkittaviksi ongelmiksi? Kuka on ’vakavasti otettava lisäarvoa tuottava kumppani’, kuka taas ei? Laatupuhe on niin abstraktia, että sillä voidaan tarkoittaa mitä ikinä halutaan. Yliopistolain perustelussa hukutaan laatupuheeseen, nonsenseen. Laatua on se, mikä vastaa

  • tilaajan, arvioijan ideologista maailmankuvaa
  • tilaajan toiminnallisiin tarpeisiin, hyödyttää, tuo etua (”innovaatio = hyödynnetty kilpailuetu”)

Keksintöjä ei voi tilata, spin offeja syntyy joskus, ongelma on siinä kuinka oivallus siirtyy käytäntöön, yrityksillä on siihen osaamista ja tahtoa. – Jälleen viattomanoloista, rehtori Tuula Teeren lausumana. Näkemykseen sisältyy voimistuva yhteiskunnan kahtiajako. On ne joilla on osaamista ja tahtoa, muille sitä ei tarvitse kehittyäkään. He vain maksavat Aallon ja muiden innovaattoreiden pääomia.

Factory

Pois kyynisyys, poimitaan jotain hyvää. Aallosta sekin löytyy: factory-konseptit. Teeri ja Alahuhta vakuuttivat factoreiden määräaikaisuutta. Vertikaali ja horisontaali sekoitetaan, ideoidaan rajapintojen yli. Factoreissa oleillaan ilman tulostavoitteita (tulosohjaus, suorituspalkkaus, upj, voi teitä). Muutaman vuoden jälkeen takaisin linjaan, vertikaaliin, erityisalalle. – Tässäpä onkin ideaa. Idea pitää skaalata, yhteiskunnan tasolle, miksei globaalille. Sekoitetaan yhteiskunnassa vertikaali ja horisontaali, oleillaan hetki. Parin vuoden oleilun jälkeen Aalto-yliopisto palautetaan linjaan, vertikaaliin, lapin yliopistoksi tai Yhteiskunnalliseksi Korkeakouluksi, tahtotila mukanaan.

Krista Varantola muistutti kuinka opinhaluinen kansa Suomessa on. Joka vuosi yliopistoihin pyrkii satoja tuhansia nuoria, oliko se 300 000. Matti Vesa Volanen Jyväskylästä on tuonut Suomeen käsitteen väestömittaistaminen (crowdsoursing). Teeri ja Alahuhta puhuivat opiskelijakeskeisestä kulttuurista, Mäenpää enää johtamisesta. Kansa- ja yhteiskuntakäsitys kapenee asteittain, suppiloituu mitä lähemmäksi Aaltoa tullaan.

Varantola puhui myllytyksestä, arroganttiudesta, vallantäyteydestä, kapeudesta, innovaatiomantrasta (sana esiintyy selonteossa 357 kertaa), determinismistä (tilaaja tietää), poliittisen turvapaikan tarpeesta, päättäjien oikuista, tulevan ohjauksen tiukkuudesta, kritiikin jäsentymättömyydestä.

Silmäys historiaan

Kekkonen lopetti eliittiakatemian, loi tilalle poliittisen akatemian sekä korkeakouluverkon ympäri maata. Vuonna 1967 hypetettiin Sitra, Suomen kunniaksi. 80-luvulla kaikki oli tekesiä. Millä vuosikymmenellä vtt, finprot, osket ja vastaavat luotiinkaan? 2000-luku ravisuttaa meitä yritysvetoisilla shokeilla. Mauri Pekkarinen hehkutti eduskunnalle 15.10.2008: innovaatiopolitiikan menestystarina, menestyksen dramatiikkaa maailman silmissä, Suomen nousu, uuden ajan innovaatiopolitiikka, monta hyvää pilaria, tärkein on Tekes, innovaatiopolitiikan maailmanliiga, Suomi on menestystarina.

Me ihmiset emme jääneet osattomiksi, onneksi. 1990-luvun lama oli kätevä peruste työnantajavallan palauttamiselle, suoritusideologialle, tulosohjaukselle, yksilölähtöisen luovuuden estoille, upj:lle, ihmisen nöyryyttämiselle työelämässä. 90-luvulla meidät uhrattiin yritysten nostamiseksi.

Esitys yliopistolaiksi on askel samalla tiellä. ”Uudistuksen” sisin on opettaa yliopistot yritys- ja yhtiökäyttäytyjiksi. Lakiin on ujutettu loputon määrä tähän tähtääviä oppimistehtäviä: varojen keruutus, pääomitus, oma liiketoiminta, finanssisijoitukset, osakkeiden ostatus, tuottojen laskenta, tase, demokraattisten elinten lakkautus, hallitusvalta jne. Yliopistot opetetaan identifioimaan itsensä yhtiömaailmankuvasta käsin.

Yliopistolain kritisoijat, katsotteko tilannetta suppeasti? Hahmotatteko ajallisen kehitysperspektiivin menneeseen ja tulevaan, yhteiskunnallisen kokonaiskuvan? Krista Varantola moittii kritiikkiä jäsentymättömyydestä.

Valtiorikos

Yliopistot valjastetaan yhden ainoan tehtävän avittajiksi: yritysten pärjääminen globaalissa kilpailussa. Lue yliopistolain perustelut, jos et usko. Nykyisessä planetaarisessa tilanteessa tällainen tehtäväkuva on valtiorikos. Ihmiskunnan kulttuuria uhkaa aidosti tuhoutuminen. Yritysten silmitön kilpailu on ajanut planeetan ja ihmiskunnan tähän tilanteeseen.

Tarvitaan katsomista ulkoapäin, kaukaa, avaruudesta, uusajattelua, toisinajattelua, mielikuvitusta. ’Hyödynnetty kilpailuetu’, kuinka äärettömän ironinen sanonta. Globaali kilpailu on reliikkikäsite ikiaikojen takaa. Pysähtyykö eduskunnan ajattelu samalle tasolle? Uhraten jopa yliopistot. Sellainen eduskunta joutaa itse reliikkien joukkoon.

Yliopistojen soisi toimivan yhteiskunnallisina ja planetaarisina riskianalyytikkoina, pysytellen kaukana nykyisestä yritysideologiasta. USAssa riskianalyytikot ansaitsivat tekemällä tilaajia miellyttäviä riskiarvioita ja luokituksia syösten lopulta koko ihmiskunnan sekasortoon. Yliopistojen suhteen ei pidä tehdä samaa virhettä. Yliopistojen on saatava olla vapaan tiedon, eettisyyden ja kauneuden kasvualustoja. Miten kehittyy ilmasto? Syöstäänkö meidät valtion velan kautta pimeyteen? Ihmisten kohtaaminen, yhteiskunnan koheesio? Tällaisia kysymyksiä ei ratkaista yrityskilpailulla.

16.3.2009
Juhani Kahelin

Lähteitä:

  • Seminaari ”Yliopistouudistus ja säätiöyliopistot” 11.3.2009, Tutkijain ja kansanedustajien seura Tutkas.
  • Valtioneuvoston innovaatiopoliittinen selonteko eduskunnalle 15.10.2008.
  • Eduskunnan keskustelu innovaatiopoliittisesta selonteosta, pöytäkirja 15.10.2008.
  • Sivistysvaliokunnan lausunto innovaatiopoliittisesta selonteosta. SiVL 1/2009 vp.
  • Hallituksen esitys eduskunnalle yliopistolaiksi.
  • Yliopistolain lähetekeskustelu eduskunnassa 26.2.2009.

 

  • Elinkeinoelämän lisäarvot YLE uutisten mukaan:
    Kallasvuon muhkea tulospalkkio siivitti palkan yhteensä 3,4 miljoonaan euroon. Toiseksi eniten tienasi Koneen Matti Alahuhta 1,4 miljoonaa euroa. (2007)
    Miljoonatuloihin ylsi seitsemän johtajaa. Avokätisimmin toimitusjohtajista palkittiin Nokian Kallasvuo, joka tienasi 1,9 miljoonaa euroa. Lähelle ylsi Sammon Wahlroos 1,8 miljoonalla eurollaan. Kolmas oli Koneen Matti Alahuhta. (2008)