Espoossa on itsetuntoa.

Espoossa on vastakohdat. Maisema jota kuningatar ihaili, maan rumin bussipysäkki tänään, tapiola.

Espoo taitaa entropian. Ohenet, venyt, kaasuunnut, tasaannut, harmaannut, pimenet, missä on valo, universum, lämmin virtaa kylmään, pimeyden avara. Espoo tietää miten positioidaan kylmä ja lämmin. Kylmän pakkaat laboratorioon, maailman taitaja. Mihin lämpö – ihmisiin. Absoluuttinen kylmä – lämpöyden kansa. Mutta kaasua sinäkin poltat, siperian kaasua, fossiilia.

Espoo maailman kärkeen. Innopoli, uusi polis.

Menet maan alle. Leijut silkkisillä niityillä. Tuhoat itseäsi.

Tämä on tärkein: Espoo pelastaa meidät. Keksit vapauden, keksit luovuuden, mihin se ehtikin kadota. Espoo innovoi tien.

Kaksi on ennen muita: Aalto factory ja luova kulttuuri. Kumpaakin olen koskettanut.

Espoo, et kanna vastakohtia vain sisälläsi. Olet vastapuoli. Tuolla on lukittu yhteiskunta. Luovuudellasi sinä paljastat lukon, yhteiskunnan jähmetyksen.

Kerrot miten elää: risteily, oleilu. Ryhdymme risteilijöiksi. Nuo tuolla rakentavat estoja reitillemme, kaivavat uran, jota meidän pitäisi kulkea. Suoritus, tulos, houkutus, kannustus, pakotus, katainen. Ei, hyppäämme penkan yli. Emme ole uria. Ellei muuta, niin espooseen edes.

Pahan alku ja juuri tässä maassa ovat työmarkkinajärjestöt, molemmin puolin, 60-luvulta alkaen. He urauttavat meitä. Se aika olkoon ohi. Heidän ruma kielensä, mikä ihmeen eläke. Ei ihminen ole eläke eikä elätti. Ihminen toimii viimeiseen henkäykseen asti. Ellei toimi, niin viimeinen ei ole viimeinen. 80-vuotiaana me toimimme. Me kirjoitamme, kuvaamme, julkaisemme, kasvatamme kasvin, nautimme hedelmän. Työmarkkinajärjestöt yrittävät katkaista meidät, halkaista meidät, rajata meidät, pysäyttää meidät, masentaa meidät, viedä nurkkaan, lukon taa. Sonninpitojärjestöt, pysykää kaukana.

Espoo, mitä on vapautesi, jonka meille lahjoitat? Louhisalissa, bussipysäkin takana, sen kuulin. Konsepti, kulttuurikonsepti. Kulttuurikonsepti on Uudenmaan liiton alueen luovien alojen osaajia ja elinkeinoelämää lähentävä, verkottava ja kehittävä hanke, hankekehittämisrahalla. Elämys, tapahtuma, palvelu, taiteesta kaikki nousee. Meistä tulee luovuuskehittäjiä. Tämä on löytö – miksikö? Kun tupoherrat halusivat vallan, kun tupoherrat loivat lukitun ja uratun yhteiskunnan, he innovoivat suorittamisen, suoritusarvioinnin, palkinnon ja rankaisun, pavlovin. Pavlovia koiria, niitä me olemme. Paitsi että emme ole, me ryhdymme luovuuskehittäjiksi. Luomme palvelukonseptin – ketähän palvelisimme? Espoossa niitä jo on: ArteVirento, Altonova Oy, Hidas Oy, Todellisuuden Tutkimuskeskus, Loistomeininki Oy, näyttelijä Nina Nurminen. Kaiken perusta on oivallukset, Pertti Virtanen (eduskunnan veltto), oivaltaja, jo innovaatioselonteon aikana lokakuussa puhuit oivallusyhteiskunnasta. Elämämme projekti olkoon: Suomesta oivallusyhteiskunta.

Aalto-yliopisto kysyy, millainen on innostava ja oppimiskeskeinen kulttuuri? Miten syntyy innostava työyhteisö? Factoryt: design, media, service. Luovia rajapintoja, syntyy uusia ideoita, oleilla pajassa ilman tulostavoitteita, ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä, vain oleilla, suunnitellut sattumat, yllätyksellisyys ja sattuma, korttien sekoitus, muutos, urista ulos.

Tämän otamme opiksi, me kaikki. Valtion virastojen strategiat huit hiiteen. Esimiehet, suoritustemme arvioijat, näkemiin. Kellokortti, jos on leimattava, niin osaamme huijauksen, oleilemme ideoissamme ympäri vuorokauden, ympäri vuoden, kellokortin yläraja ei meitä rajoita. Emme lähde eläkkeelle, emme ikinä. Puhukoot ihalaiset, mäenpäät ja muut höpöt mitä tahansa, oikein yleislakko. Me olemme lakossa koko ajan, emme suorita, me ideoimme, me luomme, me oivallamme, teemme isänmaasta oivallusyhteiskunnan.

19.3.2009
Juhani Kahelin
minuuttinovelli

t3-symbioosi

diamondofinnovation