Eduskunnassa olevan yliopistolain perustelut ovat järkyttävää luettavaa. Yliopiston perimmäiseksi tehtäväksi moutoutuu yritysyliopisto. Tämä on yksipuolista.

Tyystin erilaisia lähtökohtia, näkökulmia ja tavoiteasetteluja löydetään jo pienellä vilkaisulla tiedekeskusteluun. Seuraavat ideat on poimittu Tieteessä tapahtuu –lehdestä. Alkuperäistekstit löytyvät linkeistä.


Autoritaarisen vallankäytön vastustaminen
Markku Vanttaja: Yliopiston on palveltava laajempia päämääriä. Tieteessä tapahtuu 3-4/2008

Eriks Allardt luetteli 80-luvulla yliopistolle kuusi yhteiskunnallista tehtävää. Yksi niistä oli autoritäärisen vallankäytön vastustaminen, tämän päivän näkökulmasta varsin keskeinen yliopiston tehtävä. Yliopistot ovat kautta aikojen olleet autoritaarisen vallankäytön tärkeimpiä vastustajia. Tehtävä on laiminlyöty viime vuosina

Yliopisto esikuvana työelämän parantamisessa
Markku Vanttaja: Yliopiston on palveltava laajempia päämääriä. Tieteessä tapahtuu 3-4/2008

Yliopistolaitos voisi näyttää esimerkkiä työelämän parantamisessa. Jatkuvan kilpailun, hiostamisen ja tehostamisen sijasta yliopistoissa olisi syytä siirtyä inhimillisempään toimintakulttuuriin. Onkin ehdotettu, että yliopistot voisivat olla eräänlaisia vastakulttuurin linnakkeita, jotka vastustavat esimerkiksi nopean ajan tunkeutumista kaikkialle yhteiskunnassa ja jotka pitäisivät yllä hitaan ajan ideaalia. Hitaan ajan vaatimus ei kuitenkaan tarkoita kehotusta laiskuuteen ja tehottomuuteen.

Tutkijakansalainen
Paraskevas Caracostas: Tiede yhteiskunnassa – katsaus tietoyhteiskunnan tulevaisuuteen. Tieteessä tapahtuu 6/2008.

EU:n tutkimusministerit ottivat 2008 kannan, jonka mukaan ERAn (European Research Area) hallinnointiin osallistuvat kaikki sidosryhmät mukaan lukien kansalaisyhteiskunta. Tieto on yhä laajemmalle levinnyt, ihmiset haastavat instituutioita. Tieto on tietämisen teko, oppimisen ja älyllisen luomisen teko. Jokainen yksilö on tutkijakansalainen ja tiedon kantaja. Käsitteeseen kuuluu tieteelle ominaisen kriittisen, tutkivan, kokeellisen ja vastuullisen lähestymistavan uusi hyväksyntä ja laajamittainen edistäminen. Kansalaisten tulee voida osallistua tieteeseen. Tiedettä ja yhteiskuntaa koskevat kysymykset täytyy tuoda poliittisen keskustelun ja tutkimuspolitiikan suunnittelun keskelle. Tieteen toimijat ja päättäjät pitävät niitä usein sivutoimintoina. Tietoa kaikkialla ja kaikkia varten, mutta minkä vuoksi? Korkeamman tuottavuuden? Kestävän kehityksen? Henkilökohtaisen kehityksen ja sosiaalisen liikkuvuuden? Avoin tiede? Mitä ovat tällaisen tiedepolitiikan pääalueet ja miten ’tietoon perustuvan päätöksenteon’ käsite muotoillaan uudestaan? Mikä on parlamenttien rooli? Tietoyhteiskunnan ’tehtaat’? Olemmeko uuden valistuksen ajan kynnyksellä?

Ihmiskäsitys
Anu Sorainen: Onko tieteiden välissä elämää? Tieteessä tapahtuu 5/2008.

Huippuyliopistohankkeessa (Aalto) on lähdetty oletetuista lopputuloksista, ei ihmiskäsityksistä, niiden artikuloinnista tai ihmistieteistä ylipäätään. Se on hämmästyttävää, sillä on vääjäämätöntä, että jos tällaisista arvostelmista ei sovita heti prosessin alussa, joudutaan ongelmiin. Mitä yhteiskunnasta ja elämästämme jää pois, jos kriittinen ajattelu loppuu ja tieteidenvälisyys kaventuu jäljitteleväksi mielistelyksi, kapeaksi kopioksi vajavaisesti ymmärretystä MIT:stä?

Synteettisten katsausten tarve
Arto Mustajoki: Suomen tieteen tulevaisuuden haasteet. Tieteessä tapahtuu 8/2008

Synteesiin pyrkivien tieteenalan viimeaikaista kehitystä peilaavien katsausten arvostusta tulee nostaa. Katsauksia voisi suunnata ainakin kolmelle kohderyhmälle: saman alan tutkijat, muiden alojen tutkijat sekä ns. päättäjät ja suuri yleisö. Tutkimustiedon systemaattisempi välittäminen tiedon käyttäjille auttaisi meitä astumaan edes vähän lähemmäksi EU-politiikkojen mantrana hokemaa tietoon perustuvaa yhteiskuntaa (knowledge based society). Jos sillä tarkoitetaan yhteiskuntaa, jossa kansalaiset, yritykset ja päättäjät perustavat toimintansa tutkimustietoon, niin olemme tästä tavoitteesta paljon kauempana kuin EU-päättäjät Lissabonin kokouksessa kuvittelivat.

Lakikielen hämäryys: ”yhteiskunta” ja ”vaikuttavuus”
Markku Vanttaja: Yliopiston on palveltava laajempia päämääriä. Tieteessä tapahtuu 3-4/2008

Mitä yliopistolain yhteydessä tarkoitetaan ”yhteiskunnalla”, jonka kanssa tulee olla vuorovaikutuksessa? Entä millaista on yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jota tutkimustuloksilta ja taiteelliselta toiminnalta edellytetään? ”Yhteiskunnan” vaatimuksista ja tarpeista puhuminen on hämärää kielenkäyttöä, joka kätkee taakseen monenlaisia ennakko-oletuksia. Yliopistojen kolmannen tehtävän eli vuorovaikutuksen pitäisi koskea myös humanistisia aloja.

Portinvartijoiden ohittaminen
Arto Mustajoki: Suomen tieteen tulevaisuuden haasteet. Tieteessä tapahtuu 8/2008.

Jotta tiede kokonaisuudessaan kehittyisi eivätkä vain yksittäiset tieteenalat, tarvitaan uudenlaisia rohkeutta poiketa turvallisilta poluilta. Yksi tieteen traditioista on kyseenalaistaa traditiot. Mutta onko se mahdollista tilanteessa, jossa tutkijan on julkaistakseen pakko päästä tieteenalan traditioita vaalivien aikakauslehtien portinvartijoiden ohi? Myös rahoituksen edellytyksenä on erinomainen lausunto asiantuntijalta, joka edustaa todennäköisesti vallitsevaa tieteenparadigmaa. Kovassa kilpailussa todella rohkeat tutkimukselliset avaukset jäävät helposti erinomaisten standarditiedettä edustavien hankkeiden jalkoihin.

Suomessa on viime aikoina tehty yltiöpäisen rohkeita tiedepoliittisia ratkaisuja, jotka ovat perustuneet ylhäältä alas (top down-ohjailuun. Ovea voisi raottaa myös rohkeille aloitteille, jotka tulevat alhaaltapäin, tutkijoilta. Akateemisessa maailmassa ihmetystä eivät herätä pelkästään Tekesin valtavat voimavarat, vaan myös sen tapa valita rahoitukseen tulevat hankkeet ilman ulkopuolisia tieteellisiä asiantuntijalausuntoja. Akateemiset piirit voisivat ottaa oppia Tekesin toimintaideasta, jonka perusarvoihin kuuluu hallittu riskinotto. Onko järkevää välttää riskinottoa kaikissa tilanteissa?

Eduskunnan olematon rooli
Arto Nevala: Sivistysvaltioksi ja tietoyhteiskunnaksi?
Arviointi kirjasta Ville Pernaa ja Allan Tiitta: Sivistyksen ja tiedon Suomi. Suomen eduskunta 100 vuotta. Tieteessä tapahtuu 7/2008.

1960-luvun jälkeen eduskunnan rooli on selkeästi muuttunut tiede- ja koulutuspolitiikassa. Koulutuspolitiikan suurjärjestelmien rakentamisen alkuvaiheissa eduskunnan rooli oli keskeinen muodollisesti ja asiallisesti, mutta viimeistään 2000-luvulle tultaessa koulutuspoliittinen aloite siirtyi toisaalle: hallitukselle, virkamiesjohdolle ja talouselämälle. Eduskunta toimii hallituksen ja eri ministeriöiden ajaman politiikan siunaajana. Eduskunnan moitteet epädemokraattisesta valmistelusta eivät ole pysäyttäneet kehitystä. Jo ammattikorkeakoulujen valmistelussa poliittinen päätöksenteko jäi syrjään. Eduskunnan roolia ja näkökulmaa koulutus-ja tiedepolitiikassa on tarkasteltava tutkimuksellisesti

7.4.2009 -jk