Touko 2009


Kuunsäteellä asuessani ikkunasta pilkisti meri, horisontissa lipui laiva, näkymä alas kalliolle huimasi. Mieleni yleni, olin espoolainen. (lisää…)

Jorma Ollila kiteytti Nouseeko Suomi -seminaarin sanoman (EVA 5.5.2009):

Kukaan ei tunnu tietävän, minkä kortin varaan Suomen tulevaisuutta pitäisi rakentaa. Tilanne poikkeaa aiemmista kriisiajoista.

1950-luvulta 60-luvun alkuun tehtiin massiivisia teollisuusinvestointeja. 70-luvun alussa korostui koulutuksen merkitys. 1990-luvulla ryhdyttiin panostamaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä innovaatioihin. Edessä oleva tilanne on haasteellisempi.

Tulevaisuus ei löydy politiikan tai valtion päätöksin.

Tarvitaan virikkeellisyyttä, avointa keskustelua, vuorovaikutusta, kylähulluja.  Autoritaarisuus ja yhden totuuden ajattelu on jätettävä taakse.

Suomen talouden tulee nojata kulttuuriin ja sivistykseen, insinöörin ja humanistin yhteistyöhön.

Kulttuuri ja sivistys. Insinöörin ja humanistin yhteistyö.  – Voi kuinka harvoin kuultuja sanoja. Tarkoittakoon Ollila sanoilla mitä tahansa, ihana on kuulla.

Eduskunnan ja puolueiden keskusteluja seuratessa on vaikea välttää toivottomuuden tunnetta. Puolueiden ajattelu on kummallisen kangistunutta. Alttius etsiä uusia aineksia sivistyksen ja kulttuurin suunnalta puuttuu puolueilta kokonaan. Jos eduskunnassa on Akatemia-laki tai yliopistolaki, niin sali tyhjenee muutamassa sekunnissa. Heitä ei edes kiinnosta. He kuuntelevat Elinkeinoelämän keskusliittoa, SAK:ta ja Akavaa, toimivat bulvaaneina, ylistävät kolmikantaa. Kuvittelevatko puolueet, kokoomuksesta alkaen, että into-hömpällä pari viikkoa ennen vaaleja saatte meidät mukaanne? Pääministeri ylistää Kiinan autoritaarisuutta ja alistaa EU-edustajat hallituksen äänitorviksi. Yksi totuus, autoritaarisuus – entä mitä Ollila sanoi?

Vihreiltä olisi odottanut muuta. Heidän kannatuksensa on (kai) pitkään tullut akateemisista piireistä. Vihreiden analyyttinen lukkiutuminen hämmästyttää ja itkettää. Milloin olet viimeksi kuullut vihreän harrastavan analyyttistä irrottelua, näkökulman kääntämistä nurin, uudenlaisen etsimistä, ahaa-elämysten tarjoamista? En ole Soininvaara-fani mutta hän sentään joskus kääntää kysymyksen ylösalaisin: voisiko ihminen alkaa elää työelämän sijasta? Tällaiset kysymykset ovat ihania, niistä kehkeytyy tulevaisuus.

Millä vihreä lukkiutuminen selittyy?

  • Työministeriys-ansa. Samalla tempulla kuoletettiin smp ja demarit (Urpo Leppänen, Tarja Filatov). Selittelevät tilastoa, puhuvat kangistuneella ja sokkoisella käsitteistöllä: työ, työllisyys, työsuhde, työmarkkinat, kolmikanta, työura, ammatillisuus, oppisopimus jne.
  • Insinööriajattelu. Insinööritietämys on mitä kiinnostavin, tarpeellisin ja tervetullein maailman aspekti. Mutta jos ”liika teoria” tuomitaan, jos opintovaatimuksia leikataan, haetaan nopeita ja simppeleitä väyliä työelämään, niin onko tämä innostavaa? Jorma Ollila sentään peräänkuuluttaa insinöörin ja humanistin yhteistyötä. Vihreät kannattavat yliopistolakia, kansakunnan varallisuuden siirtoa Aalto-yliopistolle, työ tekijäänsä opettaa, sanovat. Heidän kieleensä on ilmestynyt pakottavuutta: saattohoito, auringonlaskun ala, ehdoton, välttämätön. Vihreiden työelämävetäjät, insinöörejä kaikki (ja naisia)? Vihreiden varapuheenjohtajavaali on kevään poliittinen arvovalinta.
  • Elitisoituminen ja vihreä kapitalismi. Pari vuosikymmentä sitten vihreiden kokouksiin virtasi tavisten massaa, tänään vihreät ovat liike-elämän konsultteja. ’Kilpailu resursseista kovenee, Suomen kansainväliset kilpailuasetelmat’ – puoluekokouksen EU-julkilausuma on viherkapitalismin tiivistys. Vihreä EU-ehdokas, konsultti ilmoittaa missiokseen EU:n liberalisoinnin.

Kehittyykö vasta-aalto?

Hyökyaalto -ryhmän mielestä vihreä markkinatalous on fossiilisen kapitalismin pukemista uuteen asuun. He vaativat energiayhtiöiden kansallistamista ja siirtymistä ekologiseen paikallistalouteen. Päästökauppa hyödyttää kapitalisteja. Ryhmä hylkää markkinapohjaiset ratkaisut, puhuu tee-se-itse ilmastopolitiikasta. Mukana on pienviljelijöitä ja alkuperäiskansojen edustajia eri puolilta maailmaa. Kasselin yliopiston Tadzio Myller luonnehtii päästökauppaa sekä auto- ja energiateollisuuden modernisointia vihreäksi kapitalismiksi. Kanadalaisprofessori Stephen Gillin mielestä kriisissä on koko sivilisaatio. Valtioiden velkaantuminen saattaa lisätä paineita julkisten palvelujen heikentämiseen ja yksityistämisiin. Vaarana on kapitalismin kehittyminen entistä autoritaarisempaan suuntaan. ’Intellektuellit’ miettivät uusiksi valtiota, markkinoita, valtaa, tuotantoa, sosiaalista uusintamista ja ekologista kestävyyttä, sanoo Gill.

Takaisin kulttuuriin

Nouseeko Suomi -seminaarissa kuultiin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirenin puhe Tuoko kriisi uuden kulttuurin kulta-ajan? Toki puhe saattoi olla omanlaistaan pehmoilua, mutta jo se että asetetaan kysymys kulttuurin ja sivilisaation luonteesta ja roolista (vertaa Gill), on kiitettävää. Poliittisille puolueille laidasta laitaan kulttuurinen kysyminen on täysin vierasta. He toistelevat ’meidän kaikkien hyvinvointia’. Viriääkö uusi kulttuurinäkemys nykypolitiikan ulkopuolelta kuten Ollila arveli. EVAn paneelissa Björn Wahlroos heitti vitsinä (oliko niinkään huono) että hän ei kuuna kullan valkeana olisi arvannut että vuonna 2009 hän talouselämän johtajiston kanssa on Vanhalla Ylioppilastalolla suunnittelemassa vallankumousta.

Mitähän kulttuurivallankumous olisi

Puolueet, unohtakaa autoritaarinen käskytyksenne tyyliin Matti Vanhanen, unohtakaa into-hömppänne tyyliin kokoomus, älkää olko yksitasoisia tyyliin simppeli väylä. Antoisinta on pohtia mitä kulttuurinen näkökulma olisi. Pari pientä ajatelmaa:

  • vallitsevan käsitteistön purkaminen (työ, työllisyys, kasvu, työmarkkina)
  • me olimme kuluttajia (Demos Helsinki)
  • tee-se-itse

12.5.2009
Juhani Kahelin

Valon täyttäessä Pohjolan etsimme valoa myös kulttuurin ja tiedon maailmasta. Selaamme kirjoja, lehtiä, blogeja:

  • Missä kaikki ovat (Stephen Webb)
  • Tyhjyys (Kimmo Pasanen)
  • Tiedon tyttäret (Marjo T. Nurminen)
  • Kaiken maailman loput (Esa Vilenius)
  • Seniorikansalaisten rooli yhä haussa (Voitto Helander, TS 30.4.09)
  • aikalaismaailmankuva, ay ja oy, blogit

Assosiaatioiden meri! Fyysikko Webb pohtii millaisissa oloissa elämää voi syntyä ja millaisissa ei. Esa Vilenius käy läpi tapoja, joilla ihmiskulttuuri saattaa tuhota itsensä. Traaginen kaari – elämän synnystä kulttuurin tuhoon?

Mutta kulttuurin kaari on täynnä oivaltamisen ihmeitä, toki välillä hiipuen. Tiedon tyttärillä ajatus lensi. Tyhjyys-kirjaa ja Tiedon tyttäriä lukiessa tuli hyvä olo, ajatelmat kuplivat. Niistä huokui etsimisen riemu, maailman löytäminen uudella tavalla. Assosiointia, asioiden yhdistelyä toisin.

Elämmekö tänään hiipumisen aikaa? Ay-kieli, yhtiökieli, politiikan kieli, blogistiikka – lentääkö niissä ajatus? Blogeissa kirjaillaan päiväkohtaisia asioita, lautakuntien esityslistoja ja vastaavia.

Historia tuntee ihmisiä joita on kiehtonut mahdottoman ajattelu. Eratosthenes kurkisti kaivoon, mittasi varjon pituuden ja kulman, laski maapallon ympäryksen. Castoriadis loi tietokeskuksen aikana jolloin Forum mureni. Leonardo piirsi ja nikkaroi. Emilie du Chatelet halusi punoa yhteen Newtonin vetovoiman ja Leibnizin elävän voiman. Maria Merian lähti yli viisikymppisenä yksin Surinamiin tutkimaan hyönteisiä. – Onko siis mahdotonta ajatella mahdotonta tänään?

Kimmo Pasanen kertoo, kuinka Egyptin ja Kreikan kulttuureilta puuttui nolla, negatiivinen, olemattomuus, kompleksi ja imaginaari. He olivat positivisteja, geometrikkoja, piirsivät kuvioita, mittasivat maata.

Kuka keksi nollan? Nollan avulla maailmaa saattoi kuvata avoimin käsittein, hahmottaa myös ääretöntä. Eikö tieteen suurin haaste yhä tänään ole näkymätön, havaitsematon? Miksi avaruus laajenee? Tyhjiöenergia, virtuaalihiukkanen, pimeä energia, pimeä aine, puuttuva hiukkanen.

Muslimien valloituksen myötä nollan kotimaassa Intiassa tiede aleni opettaviksi kouluiksi. Näin myös meillä tänään. Yliopistot alistetaan elinkeinoille ja innovaatioille.

1920-luvulla Neuvostoliitossa kiellettiin nolla. Nolla oli tarjolla kuvataiteen kautta, mutta Malevits kärsi tappion. Tyhjyys, non-objektiivinen kuvailu katosi materiaalisen maailman uumeniin, sanoo Kimmo Pasanen. Objektiivisen maailman tieltä raivattiin pois ’nollaväestö’ (kulakit), uhreja parikymmentä miljoonaa? Raivaajien maailma kesti kuusi vuosikymmentä – hajotakseen.

Entä oman aikamme positivistit? Kolme ammattiliittoa (TEK, ekonomit, lakimiehet) haluaa kehittää yliopistoista ’yhä parempia’, näkevät yliopiston taloutena ja päätäntänä (HS 27.4.09). Insinöörejä, maanmittaajia, paikkatietäjiä antiikin tyyliin. Valtiot operoivat positiiviluvuilla, kasvua, hyvinvointia, kehitystä. Konkreettinen todellisuus ja mittaaminen, ei tyhjyyttä, ei poissaolevaa, ei olematonta. Politiikan kieli näyttää maailman käsitteellisesti määriteltynä, lukittuvana, sulkeutuvana.

Voitto Helander ei antaudu sulkevien käsitteiden vangiksi. Hän pohtii seniorikansalaisten yhteiskunnallisen roolin hahmottomuutta. Esim. huoltosuhde-käsitteen lähtökohtana on jyrkkä jako työikäisiin eli elättäjiin ja elätettäviin riippumatta siitä mitä nämä tosiasiallisesti tekevät. Helander kysyy käsitteiden mieltä, purkaa niitä ja pohtii uusia ilmaisuja. ”Ikääntynyt” ei olekaan elätti vaan omaehtoinen toimija.

Politiikan ja blogien kieleen on ilmaantunut yhä enemmän pakottavaa sanastoa: saatava kuriin, pakolliset toimet, on kiellettävä, välttämättömästi, ehdottomasti, ei vapaaehtoisesti, saattohoito jne.

Sen sijaan että haetaan pakkoja, kieltoja, poissulkemista olisi antoisampaa avata politiikan käsitteistöä Voitto Helanderin esimerkin tavoin. Huoltosuhde? Työura? Talouden kasvu? Vakaus? Edustuksellisuus?

Ruotuun pakotus voi tietyssä määrin olla toki paikallaan. Kuitenkin pakkovallan raja on lähellä. Hämmennyin lukiessani että Saimaan norpan pelastamiseksi halutaan lopettaa verkkokalastus käytännössä puolikkaasta Suomea. Onko analyysinne syy- ja vaikutusyhteyksistä varmalla pohjalla näin rajuun toimeen, entä jos norppa kuolee vedenpinnan säännöstelyn eli uusiutuvan energian takia! Hävitättekö diversiteetin nimissä diversiteettiä toisaalta? Mihin ihmisten ja kulttuurien kirjo pakenee? Helsingin, Espoon ja Jyväskylän päihdetaloihin, äänestäjiksi?

1920- ja 1930-luvuilla kansojen elämä oli sekaisin sotien jäljiltä. Tuli ns. suuri lama. Monien valtioiden politiikka muuttui pakkopolitiikaksi (Saksa, Neuvostoliitto). Ruokkiiko aikamme ’lama’ samanlaista ilmapiiriä? Meitä aletaan hallita pakoilla, kielloilla, suljetuilla käsitteistöillä.

Tarvitaan kulttuurista vastarintaa ja avaavaa kieltä. Nollan keksiminen avasi tieteessä tien uusiin maailmoihin. Vastaavaa keksimistä tarvitaan tänään politiikassa, yhteiskunnassa, elämässä. Jääkö se meidän, nollien tehtäväksi?

5.5.09
Juhani Kahelin