syyskuu 2009


pieni nettikeskustelu aiheesta

Nimimerkki jussilaari, jota en tunne, sanoi politiikkaseteli -aihetta kommentoidessaan:

Puolueet ovat kaapanneet vallan kansalta, eivätkä siitä luovu vapaaehtoisesti. Koko kaappauksen mahdollisti aikanaan puoluetuki, joka irrotti puolue-eliitin jäsenistön kontrollista. Puolueen jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla ei enää ollut taloudellista merkitystä. Puoluekoneisto kääntyi päälaelleen. Aiemmin koneistö toteutti jäsenistön tahtoa, mutta nykyään se markkinoi johdon tahtoa äänestäjille

En haluaisi puolueita mollata. Siellä toimii hirvittävän vilpittömiä ihmisiä, ystävällisiä, halutaan aidosti luoda hyvää maailmaa. Heidän kanssaan puuhastelisi mielihyvin, jos se olisi mahdollista.

Monen puolueen johtohenkilöstö on kuitenkin valikoitunut kapeasta  sosiaalisesta taustasta. He ovat sosiaalisesti hyvinvoivia,  on kivaa, hengaillaan. Yhteiskuntaa he eivät analysoi pahoinvoinnista käsin. Pahoinvointi on heille enintään jokin ikävä sivuilmiö, jossain toisaalla, rajoite, riski, joka ”meillä on varaa hoitaa”. Monesti kieli ja sanasto kertoo puhujan yhteiskunnallisen asemoitumisen, vaikkapa lievän ylemmyydentunteen.

Ikävä kyllä, mielestäni jussilaarin näkemys puoluetuesta on täsmälleen oikea. Puoluetuki irrotti puolue-eliitin jäsenistön kontrollista, puoluekoneisto kääntyi päälaelleen. Olen, ikävä kyllä, sitä mieltä, että puoluetuki on lakkautettava.

Puoluetuella on – näin arvelen – myös syvempiä piiloperusteita. Tuella ’vakautetaan’ yhteiskunta ja sen rakenteet. Siinä menee luovuus, dynamiikka ja innovaatiot.

Muistan kuinka erään puolueen kokouksiin ja seminaareihin virtasi aikanaan reppukansaa satamäärin. Menepä tänään vastaaviin kokouksiin, vaikkapa Järvenpää-talolle. Johtavan arroganssin edessä minut valtaa pakokauhu.

Mainokset

nettikeskustelu aiheesta

Kansalaisille jaettava politiikkaseteli korvaa puoluetuet kaikissa muodoissaan. Lauri Tarastin työryhmä voidaan vanhakantaisena lakkauttaa. Politiikkaseteli on paras sosiaalinen innovaatio sataan vuoteen. Idean esitti Veera Luhtala (HS 27.9.09).

Keväällä 2009 eduskunta väitteli sosiaali- ja terveysalan palvelusetelistä. Hallitus säädätti setelistä pikalain kauppakamarin pyyntöä mukaillen. Yhtä nopeasti – kolmessa päivässä – voidaan säätää laki politiikkasetelistä.

Palvelusetelille hallituspuolueet löysivät hohdokkaita perusteluja. Ne sopivat yksi yhteen politiikkasetelin kanssa:

  • ihmisille vapaus valita, minkä hankkeen, idean tai puolueen hyväksi setelinsä käyttävät
  • kansalaisesta tulee äänen (setelin) antaja myös vaalien välillä
  • politiikkaan kehittyy uustarjontaa ja aidot markkinat (politiikka onkin viimeinen alue jolta markkinat puuttuvat)
  • politiikan laatutaso nousee, huono puolue ei löydä asiakkaita, markkinakysynnän puutteessa se kuihtuu pois, siis luova tuho
  • laitostuneiden puolueiden ja poliittisen pysähtyneisyyden tilalle kehittyy innovatiivinen yhteiskunta
  • uusyhteisöllisyys viriää, samanhenkiset laittavat setelinsä samaan koriin
  • viimeisin ja vähäisin hyöty: vaalirahakeskustelu loppuu. Ennen pitkää nykymuotoisten vaalien tarvekin vähenee ja lopulta katoaa. Siirrytään markkinapolitiikkaan.

Juuri näin hallituspuolueet perustelivat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluseteliä: tarjonnan kasvu, valinnanvapaus, markkinoiden kehittyminen, laatutason nousu,  terveyskeskusten (puolueiden) toimivuus paranee, julkisen tuen tarve vähenee.

Suomen Kuvalehdessä Osmo Soininvaarakin kehuskeli, kuinka vanhusten huollossa viriää luovuuden aalto palvelusetelin myötä. Kun (jos) valtio rahoittaa setelin, niin nokkela kunta profiloituu tuota pikaa vanhustenhoitokunnaksi. Loppuu valitus.

Näin on käyvä myös politiikkasetelin myötä. Syntyy hauskoja erityis- ja yleispuolueita. Jos 100 000 yhteisestä ideasta innostunutta ihmistä (olkoot vaikka piraatteja) laittaa setelinsä (olkoon 100 euroa vuodessa) yhteen, se tekee 10 miljoonaa eli juuri saman kuin suuren puolueen vuosibudjetti tänään. Vaviskaa Kokoomus ja muut.

Vaalilait muutetaan markkinaperusteisiksi. Setelin käyttäjät saavat vapaasti lyöttäytyä yhteen, asettaa ehdokkaita vaaleihin ilman nimien keruuta tai muita vapaan kilpailun esteitä. Puolueiden etuoikeus vaaleissa lakkautetaan. Itse asiassa jo EU:n sisämarkkinasäännöstö kieltää puolueiden monopolin vaaleissa ja kilpailun rajoittamisen, ettekö huomaa. Politiikka on elinkeino jo nykyään ja yhä enemmän kun seteli otetaan käyttöön.

Entä kuntien kirjo, siellä innovatiivisuus vasta viriääkin. Setelillään ihminen voi vapaasti tukea mitä tahansa kuntaa. Syntyy sinikunta, viherkunta, peruskunta, työkunta, apilakunta, tietokunta, oppikunta, innokunta, eduskunta, syrjäkunta, ruiskunta, liikunta, ekokunta, taidekunta, tiedekunta, virkakunta, vammakunta. Voi maailman moniarvoisuutta, luovuuden, ilon ja innostuksen renessanssia. Ja kaiken tämän mahdollistaa yksi ainoa innovaatio, politiikkaseteli. Miksi sitä ei ole aiemmin keksitty?

Meillä oli kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma, oli seminaarit, lounaat ja kilistelyt. EU-selonteossaan eduskunnalle maan hallitus julisti jopa Kansalaisten Euroopan. Vaikka selontekoa kuinka luit, vaikka istuit eduskunnan lehterillä puolueiden puheita kuulemassa, et keksinyt mitä Kansalaisten Eurooppa tarkoittaa. Nyt sen tiedämme, Eurooppa kuoriutuu ihmisten vapaan valinnan kautta, valinnan jonka suo politiikkaseteli. Puoluetuet lakkautetaan.

Fukuyaman lailla voimme vihdoin sanoa: historia on päättynyt, maailma on markkina.

Suomen puolueet, kuka teistä ensiksi keksii tarttua historian haasteeseen? Vihreät missasivat tilaisuutensa jo viikonloppuna Järvenpää-talolla. He päättivät liimautua Vanhaseen, vanhakantaisuuteen, nykyhallitukseen, puoluetukeen, kulukorvauksiin, kuuden tonnin peruspalkkaan, Tarastin työryhmään, vaalilain äänikynnyksiin, näennäislaillisuuteen, olla hiljaa moraalista tai kansalaisnäkökulmista. Kaikki muut puolueet, pelin paikan teille avaa vihreä arroganssi, näyttäkää niille, mistä niitä ideoita oikein tulee.

Vai käykö kuten palvelusetelissä: Kauppakamari ja Sitra vievät Suomea, eduskunta vikisee.

( Idean lähteenä siis käytin Veera Luhtalan kirjoitusta Puoluetuet voisi jakaa äänestäjille, HS 27.9.2009 )

nettikeskustelu aiheesta

Teknillisen Korkeakoulun tuotantotalouden laitoksella (Aalto-yliopisto) on tutkimusohjelma, jossa tutkitaan palkitsemista työelämässä, yrityksissä, valtiolla ja kunnissa. Laitos julkaisi tutkimuksen palkitsemisen tilasta Suomessa. Tutkijat olivat sähköpostilla kyselleet palkitsijoilta eli ”työnantajilta”, miten menee, miltä nyt tuntuu, onko kivaa, oletteko innovatiivisia. TKK siis kysyy palkitsijoilta näiden tuntemuksia.

Tuntemusten perusteella tutkimuksessa tehdään universaaleja päätelmiä palkitsemisjärjestelmien tilasta, vaikuttavuudesta ja innovatiivisuudesta. Graafeja kymmenittäin, nelikenttää, vaikka mitä. Ei pienintäkään varausta tai varoitusta menetelmän yksipuolisuudesta, pinnallisuudesta, sattumanvaraisuudesta (reliabiliteetti ja validiteetti). Riittäisikö lääkärille että hän kysyy potilaan (tai peräti tämän työnantajan) tuntemuksia jos potilaalla on verisyöpä? Heräsitkö tänään hyvällä tuulella? Huippuyliopiston metodi alittaa alimmankin gallup-kyselyn tason. Tällaisella tutkimuksella generoidaan innovaatiohenkeä Suomeen ja Suomessa.

Tutkimuksessa kysyttiin palkitsijoilta ”mikä on ainutlaatuista ja kenties innovatiivista teidän yrityksenne palkitsemisjärjestelmissä”. Taulukon 26 mukaan valtion vastaajista 39 ei nähnyt mitään innovatiivista, 4 ei osannut sanoa mitään ja 7 oli keksinyt mitäänsanomatonta fraseologiaa. Valtion toimijat eivät siis itsekään näe luomuksiaan innovatiivisina. Miksi ne sitten on luotu, tupo-perusteista pakkovaltaa käyttäen? Maailmaa jähmettämään, niinkö, kenen hyväksi? Jos valtion henkilöstön annettaisiin toimia innovaatiopotentiaalina, ajattelevina ja tuntevina persoonina, niin eikö valtion ”palkitsemisjärjestelmä” pitäisi kiireen vilkkaa laittaa uusiksi?

Eikö innovatiivisuutta pitäisi tutkia monipuolisemmin, monitasoisemmin ja asiapitoisemmin kuin kysymällä mutu-tuntemuksia ja niitäkin nimenomaan yhdeltä osapuolelta? Työpaikoilla näiden palkitsijoiden kannustavuuspuheita on kuultu iät ja ajat, tiedetään miten suhtautua. Aalto-yliopistolle puhutun ymmärtäminen on liian vaativaa, ylittää tehtävän vaativuuden.

Ulkoisen kontrollin puute – vaaliraha ja valtion palkitseminen

Valtion palkkausjärjestelmä on olennaisempi seikka kuin vaali- ja puoluerahat, arvelee eduskunnan virkamiesyhdistys ry:n hallituksen jäsen Hannele Isola-Miettinen blogissaan.

Jos (kun) vaaliraha hajottaa eduskunnan, niin minkä instanssin valtion palkitsemisjärjestelmä hajottaa, Aallon vai Euroopan Tiedesäätiön? Vaaliraha on kertakorruptio, valtion ”palkitseminen” sen sijaan on jatkuva, systematisoitu korruptioluonteinen järjestelmä vailla pienintäkään ulkoista kontrollia.

Valtion henkilöstöltä on – yleisesti ottaen – viety luovuuden ja innovoinnin mahdollisuus työssään. Heistä puhutaan suorittajina. Mitenkähän yliopistoissa? Jos Suomen pitäisi nousta – niin kuin Sitra, EVA ja TEM hienosti sanovat – niin miksi te meidät vaiennatte? Millä perusteella valikoitte osallistujat työpajoihinne?

Aalto-yliopiston vaikuttavuus

Aalto-yliopistoa ei virallisesti ole vielä olemassa. Kuinka ollakaan, siitä on ehditty tehdä ulkoinen arviointi! – Nokkelaa, mitä arvioijat ovat löytäneet? He kiittävät Aaltoa yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Pätevää arviointia, harmi että miinus-etumerkki on unohtunut. Joukko Turun yliopiston proffia kirjoitti taannoin että yliopistolaki kärkihankkeineen on tarkoitettu masentamaan heitä. Vaikutusta siis on, empiirisesti. Mitä pikkukömmähdyksistä, sattuu niitä isommillekin, kuten  Aallon eduskuntaohjuksille. Yksi heistä (vihreä) sanoi pöntössä: ”Aalto-yliopiston menestys on hyvinvoinnin rahoituspohjalle tärkeää, eikä panostus siihen ole muilta pois”.  – On hyvä että insinööriys on tavoittanut myös vihreän puolueen. Havainnoista kertoi myös HS 24.9.09.

TKK:n tuotantotalous ja eliittien kartelli

TKK:n tuotantotalouden laitokselta tulivat myös professori Niemen laskelmat aluepolitiikan uusinnovoinnista, eikö niin? Entä Paul Lillrank, häneltä olemme tieteellisesti oppineet että sairaala on tehdas. Nyt tuotannon tutkijat todistavat millainen tyytyväisyys hyrisee palkitsemismaailmassa. Hyville enemmän, innostui jo Kauppalehtikin otsikoimaan Aallon tutkimusta 14.9.09 uutisoidessaan.

Suomessa on eliittien kartelli. Hyvin suunniteltu, pitkäjänteinen, integroitu. Elinkeinoelämä, työmarkkinajärjestöt, tupo, niinsanotut valtion ja kuntien työmarkkinalaitokset, VM, jokunen rahasto, jokunen laki ja päälle päätteeksi huippuyliopisto joka todistaa kaiken hyvyyden. Näin se kulkee.

Tarvitaan UPM:n Niemelä kavaltamaan kartelli. Puoluerahalakia kiireellisempi on kartellilaki sekä korruption tutkimus- ja kehittämiskeskus (kotuke).

Työsuojelurahasto ja lainmukaisuus

Rahastot? TKK:n palkitsemistutkimuksen tilasi ja rahoitti Työsuojelurahasto. Rahastoa koskevan lain ensimmäinen pykälä (407/1979, muutos 168/1988):

”…työnantajien ja näiden palveluksessa olevien työntekijöiden etuja palvelevan työsuojelun edistämiseksi on työsuojelurahasto. Rahaston tehtävänä on myöntää varoja työsuojelututkimukseen, työsuojelukoulutukseen, työsuojelutietouden keräämiseen ja työsuojelua koskevaan tiedottamiseen sekä työnantajien ja työntekijöiden välisten työelämän suhteiden edistämistä tarkoittavaan tutkimukseen, koulutukseen ja tiedotukseen.”

Täällä työelämän kentällä on kiistatta kuultavissa ja nähtävissä, millaista pahoinvointia valtion palkitseminen, siis palkkausjärjestelmä aiheuttaa, ei tietenkään kaikissa. Ihmisiä vetäytyy, turhautuu, vaikenee, masentuu, pakenee kuka milläkin tavalla, tulee myös tyhjäkäyntiä. Miten on tuottavuus, VM? Työntekijöiltä on kielletty oma persoona, heidän taipumuksiaan tai erityistaitojaan ei kuunnella eikä ’hyödynnetä’ ellei se satu istumaan johdon strategiaan. Eräänlainen orjavaltio. Orja-sanaa kuulin kulttuurineuvos Hannele Koivusenkin kerran käyttävän. Porukan valikointiin ja palkitsemiseen järjestelmän luojat ovat nimenomaan pyrkineet. – Sen kun pyritte, mutta älkää ihmetelkö jos yhteiskunta pirstoilee, puheen sävy kovenee.

Kantelu?

Toimiiko Työsuojelurahasto lakimääräisen tehtävänsä suuntaisesti rahoittaessaan vain yhden osapuolen mutu-tuntemuksia esilletuovaa ja ne universaaliksi totuudeksi julistavaa tutkimusta? Palveleeko tämä työntekijöiden etuja? Edistääkö tämä työelämän suhteita?

On harkittava kantelun tekemistä (esim. eduskunnan oikeusasiamiehelle) Työsuojelurahaston tavasta rahoittaa työelämätutkimusta.

muokattu 22.9.09.
oppisinpa kirjoittamaan kauniisti

Miehen tehtävä on (lisää…)

Räksytys vaalirahoista tuskin on kunniaksi kenellekään. Analyyttinen pohdinta köyhyydestä, heikkojen hoivasta tai työelämän ahdistavuudesta rakentaisi yhteiskuntaa enemmän. Mutta tämän yhden kerran saanen minäkin purkaa pahaaoloani vaalirahan avulla, antakaa anteeksi.

Kimmokkeen sain Jyrki Kasvin kirjoituksesta ”Samalle viivalle” (17.9.09). Vihreillä on taipumus esiintyä puhtoisina ja hiljakseen niin että jyvät ropisee omaan laariin. Sama henki huokuu Kasvinkin kirjoituksesta.

Pari pientä asiaa on jäänyt kaihertamaan. TV-uutisissa ja lehdissä oli kerran kooste ay-järjestöjen tuista puolueille. Siellä vilahti myös Tekniikan Akateemisten liitto. Summa taisi olla jotain 20 000 – 30 000 euroa. Saajiksi mainittiin kokoomus ja vihreät. Kiinnostuneena jäin odottamaan tarkempia tietoja, mitä ketä missä miten ja milloin Suomen porvarillisin ja yrittäjähenkisin ay-järjestö on vaaleissa tukenut. Sen koommin ei asiasta ole näkynyt hiiskaustakaan, eikä näy, ei missään.

Jyrki Kasvi, sinä ja eduskunnan muut TEK-ihmiset selvittänette hetkessä TEK:n vaalirahamysteerin mikäli sellainen on olemassa.

Toinen matalahenkinen kaiherrus. Vihreiden naisten tiettävästi kautta maan kunnallisvaaleissa naisehdokkaille jakamaa rahaa tuskin olisin huomannut enkä välittänyt ellei Keski-Uusimaa -lehdestä olisi osunut silmiin lähestulkoon huvittava tapaus. Vihreä naisehdokas oli saanut tätä tukea enemmän kuin olivat hänen omat vaalikulunsa! Asia alkoi askarruttaa periaatekysymyksenä. Rahan lähteenä on täytynyt olla valtion puoluetuki?

Ei 142,15 euroa per ehdokas ole merkityksetön (luvun ilmoittaa yksi naisehdokas nettisivullaan tänäkin päivänä). Onko suoran rahan jakaminen osalle ehdokkaita (naisille mutta ei miehille) henkilökohtaisessa vaalitilanteessa samalla viivalla olemista, Jyrki Kasvi? Ajatellaanpa yhdistysten vuosikokouksia, tapana on pitää tarkka huoli että vaaliasetelma on tasapuolinen. Onko suoran rahan jakaminen osalle ehdokkaita vaalitilanteessa puoluelain kirjaimen tai hengen mukaista, eli onko se laillista? Entä EU:n sisämarkkinasäännökset, nehän kieltävät valtion tuen käyttämisen kilpailua vääristävällä tavalla, eikö niin? Entä kun vaalituella (puoluetuki, valtionapu?) hankitaan nettotuloa, siis yli kustannusten, miten tämä sointuu yhteen valtionapusäännösten kanssa?

Kannattaako tällaisesta välittää tuon taivaallista? Ehkä ei, hymyillään. Mutta toisaalta (nyt astuu esiin mieskatkeruuteni) samaiset naiset ihmettelevät rehvastelevaan sävyyn, kenties niskojaan nakellen kun miehet eivät heidän puolueessaan pärjää.

Maan hallitus esittää puoluetukeen taas ensi vuodelle 36 miljoonaa. Riittääkö siihen edes jäteveron tuotto? Melkoinen summa, olisi pesämuna ekologiselle verouudistukselle. Piskuisellakin piirijärjestöllä näyttää nykyään olevan palkattu toimitusjohtaja. Kyllä siinä hommat  pyörii, myös vaalitouhu. Olemmeko me samalla viivalla, me tavikset ja te puolueet, Jyrki Kasvi?

Kannatan Ilkka Vesterisen ehdotusta: ”Uusien ehdokkaiden esiinmarssin voisi suorittaa YLE ilman vaalirahabudjetteja, muut mainonnan muodot olisivat kiellettyjä, myös puolueet olisivat kiellettyjä vaalitilanteessa, ainoastaan ihminen olisi valinnan kohde.”

Vaalit ilman vaalirahaa. Vain virallinen ehdokaslista, ei sentinkään mainontaa, ei yhdelläkään ehdokkaalla. Mikä upea visio!

keskustelua kirjoituksen pohjalta

Uutinen Keravalta. Siellä alkavat keittää aamukahvinsa kannoilla, metsähakkeella ja turpeella. Valmistuvan biovoimalan sähköteho on 21 MW, kaukolämpö 48 MW, prosessilämpö 10 MW. Tehot kattavat 75 % Keravan kaukolämmöstä ja 25 % sähköstä. Helsinkiä ja Espoota lähestyvä kantoralli yltää nyt siis Keravalle, ei vielä lähemmäksi.

Helsingin seutu on Suomen vihrein, sanotaan. Niinpä onkin mahdoton ymmärtää, miksi täällä öyhyytetään Puolan hiiltä ja Siperian kaasua, kertaluonteista fossiilienergiaa, imetään maapalloa tyhjiin. Tätäkö on vihreys, cityvihreys? Miksette istu kannolle käsiänne lämmittelemään kuten Keravalla?

Ei pidä unohtaa aiempiakaan syntejä. Helsinki on kai 60 vuoden ajan imenyt ilmaista sähköä Kemijoesta. Kemijokilaakson kulttuurin tuhoaminen 1948 alkaen on rikos ihmiskuntaa vastaan. Sillä sähköllä pyörii Helsingin teatterit.

Tekojaan he kutsuvat metropoliksi. Kuinka ollakaan, jopa ekosysteemi-innovaattori Antti Hautamäki kummeksuu yhdelle metropolialueelle kasautumista (HS 8.9.09). Hautamäki on stadin poju, Sitran ketteryydestä ulkoistettu, nyttemmin periferiaan vyötetty innovaatioprofessori.

Aalto-yliopiston sosiaalisuus?

Aalto-yliopiston avajaisissa Finlandiatalolla TKK:n rehtori Matti Pursula usutti Aallon proffia aluepolitiikan kimppuun. Muistamme kuinka TKK:n tuotantoprofessori Esko Niemi laskelmin todisti alueiden ylläpidon tuhoavan Suomen hyvinvoinnin. Niemen laskelma on näyte Aallon huipputieteestä. Vorwärts, aallon tietä, science macht frei. HYn maantieteen professori Markku Löytönen esittelee vastaavanlaisia näkemyksiä.

Rahojen virtoja voidaan valita niin tai näin, todistaa näin tai noin. Pitää katsoa useampia rahavirtoja ja eri tasoja, materian ja energian virtoja, ihmisten virtoja, asenteiden virtoja, sosiaalisen pääoman virtoja jne.

Espoon metro Alajärvelle

Miksi alajärveläisten pitää maksaa Espoon metroa? Maksakoot espoolaiset kulkemisensa ja gourmensa itse – itsehän ovat pesänsä rakentaneet. Lakko päälle, veronmaksulakko, pyydetään professori Niemi konsultiksi.

Valtio elvyttää Helsingin seudun rakennusfirmoja käynnistysavustuksin, välimallein, korkotuin, investointiavustuksin, kotitalousvähennyksin, kunnallistekniikoin, voi mitä kaikkea. Politiikan portaille itsensä kustantaneet ’päättäjät’ antavat piilotukea. Esim. YIT:n kehityspäällikkö espoolaisvihreä Matti Kuronen näyttää päätyökseen järjestelevän Espoon valtuustosta käsin hommia yhtiölleen, alkaen Suomenojalta ja Jousenkaarelta.

Elämänkaarikorttelia ja muuta

Eikö voitaisi tehdä kuten amerikoissa eli antaa auto- ja rakennusfirmojen kaatuilla kasvualustaksi yhteiskunnan uusille organisoitumisille? Uusyhteisöllistä yhdyskuntasuunnittelua, rakentamista, asumista, vanhusten elämää. Suomi on muutaman firman maa, valtio on fiksautunut näiden avittajaksi, kääntää selkänsä ihmisten haaveille. Eilen satuin lukemaan Vanhustenhuollon uudet tuulet -lehdestä 5/09 hauskan idean elämänkaarikorttelista. (vai oliko se Vanhustyö-lehti?)

Valtio satsaa satakunta miljoonaa asunnottomuuden puolittamiseen. Asunnottomuus on pääkaupunkiseudun ongelma. Ihme kyllä, metropolidynamiikka on niin ovelaa, että asutettujen tilalle tulee aina uusia. Rakennusliikkeitä elvyttäen ei asunnottomuutta hoideta. Sosiaalinen pahoinvointi etsii turvaa metropolista. Tämä on sukulaisilmiö StoraEnson tavalle karkottaa ihmiset plantaasien tieltä slummeihin, laaja ekologis-sosiaalinen kysymys.

Eduskuntaan toinen kamari

Politiikan mekanismit on nykyään viritetty niin, että metropolista tulee itseään ruokkiva vallan kierre. Kansanedustajaksi pääsee vain Helsingistä tai Espoosta, katsokaa vihreitä tai kokoomusta. He käyttävät valtion varoja rakentaakseen lisää, saadakseen enemmän edustajia. Miksei Suomen eduskunnassa ole toista kamaria, joka tasaisi valtaa maan eri alueiden kesken?

Ekologisen rakenneuudistuksen laki

Säädetään ekologisen rakenneuudistuksen laki: kielletään yhdyskunnat käyttämästä promillenkaan vertaa fossiilienergiaa. Nykyisille yhdyskunnille (Helsinki, Espoo, Vantaa) annetaan aikaa 10 vuotta muuntautua. Ellei onnistu, niin kaupunki puretaan pois.

Vielä takaisin Keravalle sekä Jyväskylään. Hakkeen ja turpeen rekkaralli mitä Keravan biovoimalaan, Jyväskylän Rauhalahteen, kohta myös Keljonlahteen päivittäin tulee on hirvittävä, lähentelikö sataa. Sekö on kaunista? Jyväskylän pienoismetropoli imee maakunnan kuiviin. Jos ette usko menkää Mauri Pekkarisen takapihalle Kinnulaan. Kivijärvi, elokuinen tuulastuslahti, kasvaa umpeen kortetta ja sammalta. Myllätyt suot pukkaa järveen paskaa.

keskustelua kirjoituksen pohjalta

Hufvudstadsbladetin pääkirjoitus 31.8.09 käsitteli piraattiliikettä. Maailman perustava elementti seuraavat 50 vuotta liittyy tietoon, kopioitumiseen, nettiin, vapaaseen pääsyyn tietoon ilman viranomaisten, työnantajan tai muun valvontaa. Näihin kysymyksiin tarttumalla piraattiliike asettaa politiikan asialistan.

”Näin kiertää läntisen maailman oppositiohistoria. Liberaalipuolueet halusivat lyödä leimansa kaupankäyntiin. Sosialistit halusivat ohjata tehtaita. Vihreät halusivat hallita luontolähtöisesti.  Piraattiliike asettaa nyt keskiöön tiedon, informaation.” (Hbl)

Historian suurten kaarten hahmottelu innostaa ajattelemaan.

Toivottavasti piraattiliike ei rajaudu tekijänoikeuskinaan. Tiedon jakamisen ohella soisi puhuttavan tiedon luomisesta, sivistyksen sosiaalisen pohjan laaja-alaisuudesta, kulttuurista elämän kantavana voimana, yksilön kunnioituksesta ja luovuuden yhteisöllisyydestä. Olisiko tämä suorastaan uusrenessanssia? Pari mennyttä ”hyvinvoinnin vuosisataa” näyttäytyisi kulttuurisen edistymisen taantumana, kauppapuksujen ja wahlroosien aikakautena.

Lamarkismi?

Blogisti Else Turunen kirjoitti: ”Ihminen ei eläimenä edisty, jos emme aktiivisesti tee sen eteen töitä. Tällä tarkoitan kulttuurillista edistymistä, jossa hyödyllinen ja hyvä tieto siirtyy sukupolvelta toiselle (lamarkismi).”

Kirjoitus synnytti keskustelun jota vastaavaa ei yliopistolta tule äkkiseltään mieleen. Mitä on kulttuurinen edistyminen, joku kysyi. Kuuluuko siihen tiedon liikkuvuus, tiedon luomisen, käytön ja jakamisen vapaus, sosiaalisuus, vuorovaikutus, koskettavuus? Eivätkö nämä blogit ole esimerkki juuri tällaisesta? Yhä useampi ihminen löytää itselleen väylän, jota portinvartijat eivät valvo. Vapaa aihevalinta, ideoiden poikkeumat ja risteymät, ahaa-elämyksiä. Tällaistako oli Ateenan agoralla, kun sokrateet ja muut siellä keskenään käyskentelivät?

Olen vieläkin järkyttynyt Tieteenpäivistä 2009. Niiden aiheena oli evoluutio. Satoja esitelmiä, mutta löydätkö yhdenmukaistetumpaa (epäevolutiivisempaa) porukkaa? Esitelmistä piilohuokui sosiaalidarwinistinen evoluutiohehkutus: variaatio, kilpailu, vahvemman voitto. Else Turunen asettaa viisaamman kysymyksen kuin yliopistolaitos, tiedemaailma ja Tieteenpäivät yhteensä: kulttuurin ’lamarkistinen’ edistyminen ja mitä sen hyväksi on tehtävä, yhdessä ja vuorovaikuttaen.

Politiikan peruskysymys

Politiikan peruskysymys tänään mielestäni kuuluu: rakennetaanko portinvartijoita ohjaamaan maailmaa vai luodaanko vapaan sivistyksen, vapaan tiedon, kaikkien mukaan ottamisen maailma.

Uusi yliopistolaki on ulossulkeva portinvartija: tiede asetetaan etsimään vastauksia elinkeinoelämälle, yliopistojen hallitukset kootaan etlan vartioista. Toisinkin voisi olla: riemulla olen lukenut henkipatto Jukka Hankamäen kirjoituksia. Millainen yliopisto Helsingissä olisikaan jos sille olisi valittu hallitus hankamäeltä.

Portinvartijoita maa on täynnä. Niihin kuuluvat – joitakuita mainitakseni – puoluelaitos, vaalijärjestelmä, eduskunta, innovaatiojärjestelmä, Tekes, Akatemia, Tieteellisten Seurain valtuuskunta, toimittajaliitot (ay-liike, huhhuh).

Tekes rakensi TEMin kanssa ns. huippukeskittymiä. Hyvinvointialalle piti luotaman oma shokki. Tutkimusteemaksi ei kelvannut ihmisten selviytyminen, koska ”selviytymisen toimialalla” ei ole suuryrityksiä. Entäs Tivit, tietoalan shokki. Tivit tutkii ja jakaa valtion (meidän) rahaa suurten mediatalojen selviytymiseksi. Meitä blogisteja he eivät huomaa. – Privaatit, auttakaa edes te meitä.

Innovaatiojärjestelmä – miettikääpä tätä sanaa. Oikein järjestelmä. Suomessa piipahti MIT:n professori von Hippel. Politiikan päämäärät uusiksi, koko kansa innovoimaan, näin Hippel opetti. Liikaa vaadittu Tekesiltä ja TEMin ministereiltä, pitää olla suuryrityspohjaa.

Kaikille avoin yliopisto

Privatisoida ja yhteisöllistää tieto, tutkimus ja tiede, jääkö se meidän (tai privaattien) tehtäväksi? Ei enää euroakaan Tekesille eikä Aallon liituraidoille.

Tiedon vapaus ja sivistyspohjan laajuus ei ole kiinalainen kulttuurivallankumous. Ei se ole myöskään läntinen huippuyksikkö. Riittää kun puramme portinvartijasysteemejä ja avaamme kenttää ihmisten ideoinnille, ajatusten poikkeumille ja risteymille. Kaikille avoin yliopisto, siihen meillä, toden totta, on varaa. Katsokaa näitä blogeja, mitä ajatusten testausta, politiikkamallien pohdintaa. Tällaista et löydä nykyisestä yliopistosta vaikka kuinka etsisit. Yliopisto marginalisoi itsensä, pukeutuu liituraitaan ja pikkumustaan.

Komitea Himasen avuksi

Liberaaleista sosialisteihin. Sosialisteista vihreisiin. Vihreistä piraatteihin. Näinkö maailma kulkee? Ovatko vihreät tehneet ratkaisevan virheen? He ovat aallonhuippu, joka ohjaa planeetan ekologiaa ylhäältä: EU, päästökauppa, direktiivit, valvonta ja hallinta, Tekes, Aalto ja hyvinvointi. Heille ei tule mieleen että sosiaalinen voisi olla keino ekologiseen.

Onneksi aaltoprofessori Himanen auttaa. Hän loihtii kulttuurin. Kulttuurihimasen ja brändiollilan sijasta minä olisin asettanut komitean, joka seuloo, syntetisoi ja kehittää blogosfäärissä muhivaa ideamassaa.

Tieteenpäivät – triviaalin paluu
Millainen ympäristö virittää luovuutta
Koko kansa innovoimaan (Talouselämä 11.6.2009)
Liian hutera pohja innovaatioille (Talouselämä 17.4.2009)