marraskuu 2009


Mitä elämä on, kysyi fyysikko Peter Weightman Britannian tiedeviikolla. Tarjoaako suomalaiskeskustelu eväitä ”syvällisten” kysymysten pohdintaan? Vilkaisemme uusimpia puheenvuoroja, seuraavia:

  • Vicente Todoli, Ars Fennican valitsija, Tate Modernin johtaja
  • Berndt Arell ja Risto Nieminen
  • Sitra
  • innovaatioiden kierto
  • oikeusministeriön puoluetutkimus
  • demarien julkilausuma talouspolitiikasta

Vicente Todoli – uusi kieli, uusi maailma

”Taide laajentaa maailmaa jossa elämme, se on ruokaa sielulle. Ars Fennican voittajalla on oltava selkeästi omanlaisensa kieltä ja sanastoa. Töissä pitää näkyä persoonallinen maailma sekä kyky välittää se yksilöllisellä tavalla. Haluan nähdä maailmoja, joista en ole tiennyt aikaisemmin.”
(esim. Kauppalehti, STT).

Arell ja Nieminen – omin voimin, ohi hierarkioiden

Helsingin juhlaviikoilta eronnut Risto Nieminen moitti kulttuurin yksinapaisuutta. Kiasmasta eroava Berndt Arell sanoo vuorostaan: Kuvataidekenttää on hallinnut samanmielisten sisäpiiri. Taiteessa pitää ottaa riskejä, katsoa eteenpäin, esitellä taidetta jota juuri nyt tehdään. Maailmalla menestyneet ovat menneet sinne omin voimin ohi virallisten instituutioiden. Tämä porukka ei tiedosta rakenteita, miten meitä Suomessa on opetettu toimimaan, että on hierarkiat ja säännöt (HS 18.11.09).

Sitra

Sitra tarjoutuu uudistamaan julkishallinnon johtamista. Miten olisi taiteen keinoin johdettu Suomi?

Tiedotteensa ja STT:n mukaan Sitra tekee Suomesta teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalin edelläkävijän. Mukaan otetaan isot kansainväliset pelurit kunhan kotimaahan ensin luodaan markkinat. – Mitä ovat nämä Sitran pelurit – pääomasijoittajia, suuria ketjuja, Attendo, muita vastaavia?

Ylhäältä päin ohjattu kehitys toimi niin kauan kuin talouskasvu ja kansalaisten kokema hyvinvointi olivat kytköksissä toisiinsa, nyt tarvitaan särmää, sanoo Sitra. – Pelurien myötäkö kehitys kääntyy alhaalta johdetuksi?


Innovaatioiden kierto

Maailma on aineiden kiertoa, ajan kulkua ja elämän kiertoa. Vinhemmin kiertää Suomen innovaatiopolitiikka. Taannoin Sitra laati Suomelle innovaatiostrategian. Valtioneuvosto antoi sen selontekona eduskunnalle, puolueet ylistivät. Tuskin vuotta kului, kun arviointiryhmä kertoi Suomen tarvitsevan uuden innovoinnin. Demari-lehdessä 18.11.09 Kirsi Lindroos (opetushallituksen entinen johtaja, EU-ehdokaskin?) keksii ehdottaa innovaatioministeriötä. Ja on innovaatioita puoluesihteereilläkin, Braxin työryhmällä: kansan luottamus politiikkaan palautuu lisäämällä puoluetukea.

Oikeusministeriön puoluetutkimus

Oikeusministeriö tiedotti demokratiapolitiikasta. Seminaareissaan heillä on ollut aiheena puolueiden tulevaisuus, kansalaisten politiikkatietämys puolueiden näkökulmasta, mitä internet tarjoaa puolueille, kuinka puolueet ”ottavat huomioon” kansalaiset, miten puolueet suuntaavat tulevaisuuspohdintaa. Vanhasen ykkösellä oli kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma. Siinä ei kysytty, mitä me haluamme tehdä, vaan kuinka puolueet pelastetaan.

– Näin syvällistä on valtiollinen elämän pohdinta.
– Miten taistella valtiollista stabilaatiota vastaan?
– Oman henkilöstönsä valtio irtisanoo (THL 90 henkilöä) tai pakottaa ”demokratian” suorittajiksi – onko kyseessä kiina vai neuvostoliitto?


Demarien julkilausuma talouspolitiikasta

Oppositioaseman turvin demarit ovat tehneet itsensä kukaties kiinnostaviksi. Puoluevaltuuston kannanotto talouspolitiikasta tuottaa pettymyksen. Kaukana on elämän analyysi siitä kannanotosta. Instituutioihin takertuvaa kieltä: talouden elvytys, työllisyys, raamitus, ostovoima, työvoimapolitiikka, talouden osaamispohja, Suomen kilpailukyky, huoltosuhteen kohentamisohjelma, työura ym. ym. Asioita sanotaan kierrellen ja peitellen. Mitä on ”ostovoiman turvaava palkka- ja ansioverosopu”? Tuskin muuta kuin piiloaskel ansioveron alentamisessa suurituloisia eniten (euroissa) hyödyttävällä tavalla, progression ahdistelua. Hävitettiinhän varallisuusverokin tupoa verhona käyttäen.

– Demarit, pyytäkää politiikan kielenne opettajaksi Vicente Todoli. Haluamme nähdä maailmoja, joista emme ole aikaisemmin tienneet.

Aiempia pohdintoja

Sivistysliikkeen tarve (2009)
Vaalivisiot – sivistys ja loppuun palaminen (2007)
Kirjasto houkuttaa (2002)

Mainokset

Eikö puoluetuki tulisi muuttaa suoritusperusteiseksi? Suoritusarviointi on nykyään pakkomenettely työelämässä yliopistoja myöten. Miksi puolueet olisivat tämän ulkopuolella?

Puoluetuki näyttäytyy puolueille ikään kuin lapsilisänä, joka subjektiivisena oikeutena maksetaan automaattisesti riippumatta siitä parkuuko lapsi vai ei. Subjektiivisia oikeuksia vaaditaan muualta pois ja omaishoitoa leikataan, onko puoluetuki poikkeus?

Jos yliopistojen ja tutkijoiden suoriutumista kyetään arvioimaan, niin olisihan kumma ellei puolueiden ja kansanedustajien. Arviointiperusteita on tarjolla pilvin pimein. Heitän tässä yhden, tosielämässä jo vastaan tulleen. Eduskunnassa oli kolmen huipputärkeän lain suma: kela-maksu, aluehallinto, akatemialaki. Oli pökerryttävää katsoa netin kautta, kun jokunen eduskuntaryhmä ei nähnyt aiheelliseksi kertoa KOKO VÄESTÖLLE perusteluja, miksi ovat mitäkin mieltä. Erityisesti tämä koskee vihreitä, pienenpienin poikkeuksin. Eivätkö puolueet tajua, kuinka olennaisesti täysistuntojen merkitys on netin myötä muuttunut? Meitä ei kiinnosta keskinäinen nahina ja hymähtely. Täysistunto on asiaraportointia KOKO VÄESTÖLLE. Jos te tästä tehtävästä pakoilette, niin kyseessä on vakava alisuoriutuminen. Vähintäänkin kyseisen puolueen puoluetuki on jätettävä maksamatta, miksei myös edustajien palkat. Näin toimitaan muuallakin työelämässä. Mikä etuoikeuden ja luimuilun saareke eduskunta muka on?

Ehdotukseni ei ole yksityisajattelua. Aamulehden sunnuntaiosiossa 15.11.09 (su/asiat) oli keskustalaisen ajatuspaja e2:n johtajan Karina Jutilan sekä vihreän politiikantutkijan Rauli Mickelssonin (Tampereen yliopisto) haastattelu. Poimien:

”Palatkaa puolueet jo tälle planeetalle. Suomalaiset maksavat joka vuosi puolueille 36 miljoonaa euroa. Nyt on aika vaatia vastinetta rahoille. Uhattuna on koko suomalainen demokratia, jollei puolueista löydy halua ja kykyä uudistua. Ykkösasiana pitäisi olla kansalaisten kiinnittyminen poliittiseen järjestelmään. Siihen velvoittaa jo avokätinen yhteiskunnan tuki. Nyt nuoret tuntevat lähinnä poliittista voimattomuutta. Pitää muuttaa politiikan toimintatapoja. Puolueiden on pakko riisua monikerroksista järjestöbyrokratiaa. Politiikan kieli pitää suomentaa niin että sitä ymmärtää. Vaalien välillä puolueiden toiminta on suunnattu pääasiassa jäsenille. Nuoret eivät välttämättä samaistu mihinkään puolueeseen. Koko puolue pitäisi miettiä uusiksi. Mielikuvapolitikoinnin huippu on ohitettu. On puhuttava globaalipuolueista, kansallinen taso ei riitä. Tavallisella ihmisellä ei muka ole lupa toimia ohi Suomen.”

Mikä on ”vaalirahakohun” keskeinen ja ties ainoa lopputulos? Kameroiden edessä Tuija Braxin, Taru Tujusen, Jarmo Korhosen ja Panu Laturin kasvot olivat yhtä Naantalin aurinkoa heidän kertoessaan uudesta innovaatiosta: lisätään puoluetukea ja jaetaan sitä lakiperusteisesti myös kuntatasolle. Eikö tämä ole ristiriidassa kunnan ja VÄESTÖN itsehallinnollisuuden kanssa? Kuntavaaleissa väestön tulee saada kokea itsensä paikallisena itsehallinnollisena yhteisönä, jonka piiristä pulppuavat ehdokkaat ja äänestäminen ilman ulkoa tulevaa ohjailua. Nyt Helsingin puoluetoimistot pääsevät valtiollista rahaa jakaen sekaantumaan paikallisyhteisöihin. Eikö tämä ole oikeustajun vastaista? Menettelyä harjoittelivat Vihreät naiset viime vaaleissa.

Suomeen on suurella tohinalla luotu huippuosaamisen keskukset, shokit. Tekesin kautta niihin upotetaan valtion rahaa tänä vuonna 50 miljoonaa euroa. Puoluetuki on nyt siis 36 miljoonaa, kohta enemmän, samaa suuruusluokkaa kuin shok-raha. Shokkeja on ulkomaita myöten moitittu suuryrityskeskeiseksi epäonnistuneeksi rahankylvöksi. Puoluetuesta on tehty vastaavanlainen olemassaolevien organisaatioiden säilöntäraha. Eikö löydy toisenlaista innovointia?

US-blogeissa pohditaan ihmisläheisen teknologian ja sosiaalimedian mahdollisuuksia sekä blogikirjoittamisen merkitystä.

Tomi Astikainen esittää hyviä ideoita:

”Jo nykypäivän teknologia mahdollistaisi oikean demokratian toteutumisen. Asioiden valmistelua voitaisiin hoitaa avoimesti vaikkapa wikeissä, niin että kaikilla olisi aikaa tuoda ideansa pöytään ja ymmärtää asia läpikotaisin. Ennen eduskunnan äänestyksiä kansalta voitaisiin kysyä suuntaa antavaa mielipidettä vaikka tekstiviestitse. Ja paikallistason määrärahoista osa voitaisiin jakaa avoimesti osallistuvalla budjetoinnilla. … Osallistumisesta puheen ollen, nämä US-blogit mahdollistavat ryhmäkirjoittamisen.”

Helge V. Keitel kysyy:

”Sosiaalisen median puhuvat päät ovat lisänneet tuntemattomien ihmisten välistä vuorovaikutusta. … Saammeko täällä jotain uutta aikaiseksi, vai onko tämä pöytälaatikkokirjoittamiseen verrattavaa toimintaa? … kouriintuntuvat hyödyt pitäisi punnita … Ehkä yhdessä pystymme jotenkin muokkaamaan ja muovaamaan maailmaa?”

Mistä politiikka syntyy? Jos seurailee politiikan ihmisten tekemisiä, niin usein teot ovat arkisia ja mittasuhteiltaan pieniä. Joku järjestää seminaarin, paikalle tulee 5 tai 10 ihmistä. Eduskunnassa pidetään pikkunäppäriä puheita, osa on toki pohdittuja. Moni blogijuttu vetää hyvin vertoja eduskuntapuheille. Miksi valtakuntaa ohjataan politiikan pienillä teoilla ja muu ajattelu jää merkityksettömäksi? Vai jääkö?

Politiikasta on tehty monopolirakenne: edustajuus, vaalilait, puoluelaki, puoluetuki, vaaliraha. Vanha media kohdistaa huomion tähän monopoliin turvaten samalla omia etujaan. Puoluetuen myötä seurojentalot mätänivät tai ne entisöitiin nostalgiamuistoiksi. EU nitistää yrityskilpailun nimissä nyt jo muitakin kansalaisjärjestöjä (de minimis).

Voisiko sosiaalimediasta ja kansalaisteknologiasta kuoriutua uusi seurojentalo, järjestö ja puolue, elävöitettyä demokratiaa, sosiaalisuuteen yhtyvää itseilmaisua, elämän taiteellistumista?

Mitä tämän hyväksi tekisimme? Tomi Astikaisen ajatus ryhmäkirjoittamisesta on kiintoisa. Minkähänlaisen muodon se saisi? Millainen seura tai ”puolue” siitä syntyisi?

Akatemia-lain puolesta äänesti kuusi vihreää: Andersson, Juurikkala, Järvinen, Karimäki, Ojansuu ja Tynkkynen. Lain olisivat hylänneet Alanko-Kahiluoto ja Pulliainen. Poissa oli kuusi vihreää: Brax, Haavisto, Kasvi, Niinistö, Sinnemäki ja Sumuvuori. Puheenjohtajien Niinistö ja Sinnemäki poissaolon syytä eduskunnan pöytäkirja ei tunne.

Kaikkiaan lain puolesta oli 86, vastaan 64, tyhjiä 1, poissa 48. Kokoomuksen Sanna Lauslahti oli poissa äänestyksestä, vaikka olikin paikalla. Tutkimuspoliittinen pohdinta puuttuu, järkiperusteet vähäiset, ei tältä vuosituhannelta, sanoi hallintotieteen tohtori Lauslahti yleiskeskustelussa. – Arvostettava protesti lakia ja hallitusta vastaan, vaikka asian jatkon kannalta merkityksetön.

Samaa voisi sanoa Pulliaisesta ja Alanko-Kahiluodosta, mutta vihreän ryhmän toiminta kummastuttaa. Kumpikin ministeri poissa, puolueen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja poissa. Yleiskeskusteluun vihreät eivät osallistuneet, eivät tainneet olla paikallakaan (paitsi Pulliainen ja osin Alanko-Kahiluoto). Kyseessä oli tiedemaailman ilmapiirin ja tieteen yhteiskunnallisen merkityksen kannalta vaalikauden tärkeimpiä asioita yliopistolain ohella. Vihreillä ei ole mitään sanottavaa kansalle, niinkö? Miksi te siellä olette? Herää myös vaikutelma, että toimintanne on ryhmänä laskelmoitua. Yksi kerää ääniä Otaniemestä, toinen muualta, ollaan joka suuntaan kallellaan.

Puheittenne uskottavuus kaipaa kohennusta. Sanoihan edustaja Karimäki aiemmin, että Aalto-yliopiston rahoitus ei ole muilta pois. Viimeksi eilen (12.11.09) FST-kanava kertoi Kuvataideakatemian, Åbo Akademin ja OPM:n Anita Lehikoisen suulla, miten asiat oikeasti ovat.

Helsingin Sanomat pohtii Suomen tieteen pysähtymistä pääkirjoituksessaan 12.11.2009:

”Bengt Holmström korostaa erilaisuuden ja vapauden kunnioittamista ja laadun tunnistamista. Jos joku on fantastinen ihminen, hänet palkataan, vaikka kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa siitä, mitä hän aikoo tehdä, Holmström kuvaa yhdysvaltalaisten huippuyliopistojen ajattelua. Hallinnon rutiinien alle kaatuvassa ja pätkärahoituksella sinnittelevässä suomalaisessa tiedemaailmassa tällainen ajattelu on kuin kaikuja vieraalta planeetalta. …Sekin on vaarallista, jos poliittinen eliittimme sotkeutuu tieteentekoon. Ulkopuolelta komentamalla ei tieteen asiaa edistetä.”

Jacob Söderman eduskunnassa 10.11.2009:

”huhtikuussa kun tästä keskusteltiin, oli Suomen Kuvalehti juuri julkaissut 37 akatemiaprofessorin kirjoitukset, jotka arvostelivat ankarasti tätä lakiesitystä ja sanoivat, että se on hyppy pimeään. Me saimme myös kirjeen tieteen akateemikoilta … jotka myös arvostelivat tätä esitystä. … joutuu kysymään, miksi tätä ajetaan ja kuka lopulta on tämän takana”

Viidet hautajaiset eduskunnassa – kirjoitukseni:

Suomen Akatemian tutkijan virat ovat olleet tutkimisen ja ajattelun vapauden saareke. Porvareiden hallitus kirjoitti uuden lain akatemiasta. Hallinnollisin nippeliperustein saareke hävitetään. Valvonnan lonkerot solutetaan yliopistoihin, akatemiaan ja ajatteluun. Jopa Helsingin Sanomat tuomitsi hallituksen pikkusieluisuuden ja epäinnovatiivisuuden. Samaan aikaan Koneen Alahuhta tienaa 4 miljoonaa, vaatii kansan palkkoja alas, on Aalto-yliopiston puheenjohtaja, hoputtaa tuotekehittelyä Keilaniemen firmoille, valtio pettää lupauksiaan muille yliopistoille, pääoman keruu on mahdottomuus. – Kauniit hautajaiset.


Viimeksi muokattu 12.1.2010
– erityisesti vihreitä koskevilta osin.

Politiikan sisältö Suomessa on ”vakautettu” monin piilomenettelyin: edustuksellisuuden ylikorostus, politiikan käsitteellinen monopolisointi, kansalaisten henkinen lamauttaminen (perusturvan ehdollistaminen, ns. kuntouttava työtoiminta eli aktivointi),  puoluetuki, vaalilait, vaaliraha.


Suomeen tarvitaan poliittinen uusrintama

Minkähänlainen se olisi?  Mikä tökkii nykypuolueissa?

Demarit. Miksei, ehkä.  Yksi seikka kaataa kaiken: perustulon vastaisuus, yhteiskunnan kietominen ulkoa annetun työn,  ansioperiaatteen, työterveyshuollon, työeläkkeen, työeläkeyhtiöiden ympärille, ylipäänsä ay-ideologia.

Kokoomus. Porskuttaa liike-elämän pinnalla. Liike-elämän murentuessa alistaa valtion pelastajakseen, mieletön velka, velka syö yhteiskunnan koheesion, rakentelee piilopakkoja, orjuuttavaa työelämää, ehdollistettua perusturvaa, klassista elitismiä, tsaarin paluuta. (Ikävä sanoa näin koska joukosta löytyy esikuvallisia henkilöitä. Kuka eduskunnassa paneutuu joka ikiseen asiaan suurella antaumuksella, osallistuu keskusteluihin, on myönteisen utelias toisinajattelevia kohtaan, ei hymähtele muille, päätyy usein järkeviin ajatuksiin. Koostuisipa politiikka heistä.)

Keskusta. Pohjimmiltaan samoja porvareita, kartanonherran mentaliteetti, pinnallista talousajattelua, nousukashenkeä, vapaan sivistyksen tajun puute.

Vasemmistoliitto. Kaipaisi laajempaa perspektiiviä, maailmankävijän tietämystä ja itsetuntoa. Luottamusmiesmentaliteetti ei riitä. – Tässähän meillä olisikin työkenttä, nostaa vasemmistoliitto uuden sivistyksen airueeksi ja johtavaksi puolueeksi.

Vihreät. Rakentavat politiikkansa holhoavan ihmiskuvan pohjalle: nuorten ’katoaminen’ työelämästä, kadonneiden etsintä, varhainen puuttuminen, kuntouttava työ, työmarkkinoille palauttaminen, ammatillistaminen, oppisopimus, aktivointi, elinkeinotoimiston määrittelemä ’omaehtoinen koulutus’, työura, suorite, arviointi, palkan alenta, Aalto-yliopiston suosinta, epäuskottavia yliopistoväittämiä, ylhäältä ohjattua ekologiaa. Loputon lista ylhäältä holhoavaa suhtautumista ihmisiin.  ’Kuntouttavan työtoiminnan’ laki eli ns. aktivointi, käytännössä perusturvan ehdollistaminen, Suomen perustuslakia mielivaltaisesti tulkitseva laki, vihreän työministerin toimialaa. Entä mikä oli Sinnemäen ensi teko puheenjohtajana? Yhteinen seminaari kokoomuksen kanssa ekologisesta verouudistuksesta. Vallan käytävillä vihreä politiikka näyttäytyy kikatteluna, hymähtelynä, kopsantana, ylenkatseena junttikansaa kohtaan.  Suomen arrogantit ry.

Vaalit?

Päivittäiskeskustelussa vilahtelee näkemyksiä jotka ovat syvässä ristiriidassa nykypolitiikan kanssa, esimerkiksi:

”Ihmisiä ei tule kohdella pelkkänä työvoimana eikä tuontitavarana” (Markus Lehtipuu US-blogi)

”Valtio omistaa sinut, vihamielisyys ihmisten omia elämänvalintoja kohtaan” (Pasi Matilainen US-blogi).

”Entä jos emme halua uusia haittaveroja? Onko eduskunnalla valta pakottaa kansa oikealle tielle? Mistä eduskunta aikoo hankkia mandaatin päätöksille” (Petteri Järvinen, Espoo, HS 10.11.2009).

Hallituspuolueet siunasivat 11.11. akatemialain. Sillä heikennetään vapaata tutkimusta ja ajattelua.

Voisivatko vaalit olla vastarintaman generaattori? Voisiko vaaleista tehdä uusia perusteita teatterimaisesti esille nostavan tapahtuman, ikään kuin performanssin? Ei niinkään valituksi tullakseen, vaan syöttääkseen yhteiskuntaan uusajattelua, kehitellä ideoita, virittää, ärsyttää pohtimaan ja väittelemään.

keskustelua aiheesta

Politiikka näyttäytyy hokemina. Tieteellisessä mielessä sellainen ei ole vakuuttavaa eikä uuteen ajatteluun virittävää. Elävöityäkseen ja vakuuttava ollakseen moni osa-alue kaipaa tieteellistä hahmotusta. Tällaisia ovat elvytys, työllisyys, metropoli, ilmasto, alue- ja yhdyskuntasuunnittelu, ekologisen ja sosiaalisen suhde, talousliberalismi, moni muukin.

Tieteelliseen hahmotukseen kuuluu:

  • ennakkoasenteettomuus
  • havaintojen monipuolisuus
  • vaihtoehtoiset hypoteesit
  • punninta eri näkökulmista
  • virikkeitä tarjoava esitystapa, päätelmiä

Tieteellisyyteen kuuluu herkkyys poikkeaville havainnoille. Fysiikassa poikkeavat havainnot mullistivat käsityksen universumin luonteesta (kiihtyvä laajeneminen, pimeä energia). Poikkeavia havaintoja vilahtelee myös politiikan alalla, usein niitä ei olla huomaavinaan, esimerkiksi:

  • diabetes yleistyy, koska asumismuoto tekee ihmisistä toimettomia
  • vanhusväestö dementoituu virikkeiden puutteessa, toimettomina ja yksinäisinä
  • kerrostalossa energian käyttö on tehottomampaa kuin muissa asumismuodoissa
  • Ylen Mot-ohjelmassa MIT:n, Metlan ja HY:n professorit kiistivät ilmastotilastojen oikeellisuuden.

Poikkeavia havaintoja ei pidä ohittaa vaikenemalla. Niiden merkitys täytyy arvioida, selittää ja ymmärtää. Vanhusten hoidosta tai diabeteksesta puhutaan irrallisina kysymyksinä. Toisenlaisissa asumisoloissa 80- ja 90-kymppiset ihmiset hoitelevat puutarhaa, raivaavat metsää, kalastavat, eikä dementiasta ole ikinä kuultukaan. Millaisia hypoteeseja, suosituksia ja päätelmiä tieteellisesti vapaa mieli muodostaisi näistä havainnoista?

Soininvaaran hurmahenki

Näitä kysymyksiä jouduin miettimään törmättyäni Osmo Soininvaaran blogiin. Soininvaara opettaa kaupunkisuunnittelua espoolaisille ja kehyskuntalaisille. Moista ylimieltä ja hurmahenkeä en uskonut enää löytyvän.

Katajanokan vihreä älykkö opettaa: ”Kehyskunnat eivät ole kypsiä ottamaan väestöpainetta vastaan. Päätöksentekokoneisto ei osaamiseltaan ja vahvuudeltaan ole siinä kunnossa, että se pystyisi käsittelemään rationaalisesti kymmenien miljoonien eurojen kaavoitushyötyjä… Kunnilla ei ole tähän taloudellisia, poliittisia eikä henkisiä edellytyksiä.”

Kellä on henkisiä edellytyksiä, kellä ei ole? Tämä taitaa olla Soininvaaran rotuoppia. Me ’kehyskuntien’ asukkaat voimme nostaa kunnianloukkauskanteen Soininvaaraa vastaan.

Entä kymmenien miljoonien kaavoitushyödyt? Nämä ovat samaa tyhjästä tehtyä virtuaalipeliä kuin oli USA:ssa arvopaperistaminen, josta talouslama sai alkunsa. Tämä peli (kaavoitusmonopoli) joutaa kunnilta pois.

Soininvaaralle Espoo on reuna-aluetta. ”Reuna-alueet eivät selviä investoinneista, joita nopea väestönkasvu edellyttää, elleivät lähetä arveluttavaa ainesta Helsinkiin”. Siis väestönkasvua itsestäänselvyytenä. Diabetesta, dementiaa…

”Espoon kaavoitusta ei tehdä liikenteen ehdoilla, voiko osittaisoptimoinnin selkeämmin määritellä” (Soininvaara).

Espoon taidemuseolla keskusteltiin Espoon suunnittelusta, oli myös Tapiolan arkkitehtuurikävely. Liikenne ei ole kaupungin kehittämisen lähtökohta, sanoi mm. Mari Nevalainen ja Hannu Ranki. Ajatellaanpa taidehistoriaa, tieteen historiaa, maalausta, arkkitehtuuria, runoutta, romaaneja. Liikenteestäkö sisältö sikiää? Näinkö pinnalliseksi vihreä äly on käynyt? Jälki näkyy Espoossa ja metropolissa. Kaikkea perustellaan metrolla, liikenteellä, ihmisten dementointia, kaupungin sementointia, luonnon jauhantaa (Kaupinkallio).

Tarvitaan uusia hypoteeseja

Alue- ja kaupunkisuunnitteluun tarvitaan uusia hypoteeseja ja tieteellistä hahmotusta. Väestön keskittäminen ja tiivistäminen olkoon yksi hypoteesi. Tieteellisesti vähempiarvoisempi ei ole yhteisöjen ja ihmisten omavaraistaminen. Onko se katajanokkaisuutta ja leppävaaraisuutta vai jotain muuta?

Puolueet hokevat ekologista (epäsosiaalista) verouudistusta. Entä jos kannattaisi tehdä sosiaalinen verouudistus. Oheistuotoksena saattaisi syntyä uudenlaista ekologiaa.

Valtioneuvoston ilmasto- ja energiaselonteossa hoetaan ylhäältä ohjattua ilmastopolitiikkaa. Mutta jospa ilmastomuutoksen syy onkin talouden ja politiikan epäkansanvaltaisuudessa. Jospa oikea ratkaisu onkin demokratian elvytys. Maan Ystävien Marko Ulvila luennoi Helsingin yliopistolla hahmotellen demokratian elvytystä, se oli hämmentävän inspiroivaa kuultavaa.

Soininvaara tuskailee, kun Helsingillä, Espoolla, Vantaalla ja ’kehyskunnilla’ ei ole varaa kaavoittaa ja investoida riittävästi ja kun eläminen kallistuu. Miksi pitää väkisin kaavoittaa? Jospa kaupungit ovat kohdanneet luonnollisen kokorajansa kuten inkavaltio aikoinaan? Helsingin synty jo sinänsä oli irrationaali ja satunnainen. Tsaarin armeija tarvitsi linnoituksen Suomenlahden kapeimpaan kohtaan ja Turkukin sattui palamaan. Helsingin olisi suonut sammaloituvan tsaarin kasarmien mukana.

Nämä ovat esimerkkejä nykypolitiikan tieteellisen vakuuttavuuden puutteesta. Tieteellisesti asioita hahmottaen avautuisi uusia näkymiä, viriäisi uusia kehityspolkuja ja keskustelua. Eduskunnassa tällaista ei viriä, hallitusaitio on hokema-aitio. Onko sellainen demokratia mielekäs?

keskustelua aiheesta

Viikon sisällä eduskunnassa on pidetty viidet hautajaiset. Haudatuiksi ovat tulleet:

  • vapaa tutkimus
  • vapaa luontoajattelu
  • kansalaislähtöinen hallinto
  • kansaneläke
  • yhteiskunnan koheesio

Politiikan superviikko siis. On aika sanoa: nyt riittää.

Kandidaatti Pasi Matilainen kysyi taannoin, onko enemmistövalta diktatuuria. Millaiseksi kehittyy yhteiskunta, kun diktatorisia päätöksiä tehdään solkenaan kuten nyt eduskunnassa? Ylikäveltyjä vähemmistöjä syntyy vaihtelevin perustein, heistä kausautuu jätevuori, lautta. Onko tällainen yhteiskunta kestävä ja mielekäs? Vaikka ei olisi nykyopposition kannattaja, on kysyttävä, roiskivatko hallituspuolueet ylimielisiä päätöksiä vastuuttomasti?

Vapaan tutkimuksen hautajaiset

Suomen Akatemian tutkijan virat ovat olleet tutkimisen ja ajattelun vapauden saareke. Porvareiden hallitus kirjoitti uuden lain akatemiasta. Hallinnollisin nippeliperustein saareke hävitetään. Valvonnan lonkerot solutetaan yliopistoihin, akatemiaan ja ajatteluun. Jopa Helsingin Sanomat tuomitsi hallituksen pikkusieluisuuden ja epäinnovatiivisuuden. Samaan aikaan Koneen Alahuhta tienaa 4 miljoonaa, vaatii kansan palkkoja alas, on Aalto-yliopiston puheenjohtaja, hoputtaa tuotekehittelyä Keilaniemen firmoille, valtio pettää lupauksiaan muille yliopistoille, pääoman keruu on mahdottomuus. – Kauniit hautajaiset.

Vapaan luontoajattelun hautajaiset

Maakuntien ympäristökeskukset ovat alkaneet vaikuttaa herrakerhoilta. Silti ympäristökeskusten sulauttaminen elinkeinokeskuksiin on luontoajattelun nurkkaan ajamista, elinkeinoille alistamista, muotikielellä valtavirtaistamista. Kun Iijoen, Ounasjoen tai muun vesistön betonointi ei muutoin onnistu, niin poistetaan vastahankainen hallinto, vaihdetaan esittelijä, heitetään henkilöstöä ulos, muka nostetaan tuottavuutta, nimetään uusi päällikkö, haudataan luonto.

Asian ollessa 3.11.09 eduskunnassa vihreät tapansa mukaan puikkivat pakoon, eivät kehtaa näyttäytyä, eivät selitä, eivät välitä. ’Puheenjohtaja kun on’ Ville Niinistö jäi hymähtelemään kriitikoille. Vihreät ovat TEMin elinkeinoväkeä, pelastavat toimialoja, luovat uusia, synergiovat ympäristön ja elinkeinot. – Jos näin on, niin älkää sitten moittiko metsähallituksen liikelaitoistamista tai Pallaksen rakentamista. Kyse on prikulleen samasta asiasta, elinkeinojen ja luonnon synergioinnista. Tarvittais’ syvempää ja systemaattisempaa analyysiä, ei pikkusievää irtopisteilyä tai pakoilua.

Kansalaislähtöisen hallinnon hautajaiset

Suomi rakentui, kun ihmiset raivasivat, rakensivat, kokoustivat. Ihmisten toiminnan pohjalle rakentuvan hallinnon mahdollisuus hautautuu nyt aluehallintouudistukseen. Elynne ja alunne ovat erittäin virka- ja professiokeskeisiä. Kaksi valtion superministeriötä, VM ja TEM laativat strategioita, kehyksiä, tulosbudjetteja ja muuta velvoitteiksi. Maakuntien liittojen ’demokratiapohja’ on erittäin ohut, sisäpiireissä monen väliportaan kautta seulottu joukko. Sitten vielä maakuntajohtajat, johtajat, virkamiehet, yhteistyöryhmät. Tavallinen kansa ei ole ikinä kuullutkaan.

Kansaneläkkeen hautajaiset (katso ”kansaneläkettä romuttamassa”)

Koheesion hautajaiset

Ilmasto- ja energiaselonteon sivu 53: ympäristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen välillä ei voida täysin välttyä valinnoilta ja priorisoinnilta. Valtioneuvosto linjaus sivulla 64: ilmastopolitiikan aiheuttama kustannusten nousu pyritään kompensoimaan kaikkein pienituloisimmille ja haavoittuvimmille ihmisryhmille.

– Viattomia ja siloteltuja lauseita, mutta pahaenteisiä.

Miksi Oras Tynkkysen selontekijät pyysivät tulonjakoselvityksen Jaakko Kianderilta? Työmarkkinaekonomistien intohimo tiedetään: jatkaa suurituloisia hyödyttäviä tuloveroalennuksia, päästä eroon veroprogressiosta. Selvityksessään Kiander kiertelee ja kaartelee ja kas, hokkus pokkus onkin vihreä ekologinen verouudistus.

Oikeisto, keskusta, vihreät, demarit, nämä suurituloiset löytävät toisensa ”ekologisessa verouudistuksessa”. – Lähivuosien polttavimmaksi kysymykseksi nousee taistelu ”ekologista verouudistusta” vastaan.

Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuus ei pelkisty vain tulonjakoon. Olennaisempi kysymys on, kuka voi milläkin lailla toimia, rakentaa, ’johtaa’, muokata maailmaa, tavallaan vallanjako. Tynkkysen ilmastoselonteko on tässä suhteessa äärielitistinen. Siinä hoetaan poliittista johtajuutta, valtion ylintä johtoa, johdon tukea, koherenssia, valtavirtaistamista, velvoittamista, tarpeettomien rakenteiden välttämistä. Kansalaisille tarjotaan tietoa, heitä kasvatetaan ja opetetaan.

– Hyvin muotoiltua totalitarismia. Tällaista koheesiota eduskunta hyrisee.

Seuraava sivu »