(pari kommenttia US-sivulla)

Eero Heinäluoma pillastui Tuire Santamäki-Vuorelle, kun tämä kannatti toimeentulotuen siirtoa kunnilta Kelan hoitoon. Köyhäinhoidon nöyryyttävistä perinteistä on päästävä irti, ihmistä on kohdeltava arvokkaasti, sanoi JHL-johtaja.

Kumpaa reittiä tulee parempi tulos, lähetetään rahaa kotiin vai autetaan ihmisiä palaamaan työelämään, kysyi Heinäluoma. Länsimaissa kartetaan pysyvää riippuvuutta sosiaaliturvasta, hän jatkoi.

Heinäluoman näkemys sisältää tukun piilo-oletuksia ja piilomotiiveja.
1) Se ilmentää epäluottamusta ihmisiin.
2) Se leimaa Kelan passivoivaksi rahanjakokanavaksi.
3) Työelämä esitetään erillisenä tarkkarajaisena alueena, jonne olisi päästävä ja palattava. Työmarkkinainstituutiot (ay, EK, kolmikanta, työsuhde) monopolisoivat työelämän, käsitteen, ymmärryksen ja puheen.
4) Vallitseva työelämä tulee esitetyksi ainoana toimeliaisuuden foorumina. Innovaatiopolitiikkaa on moitittu siitä, että se tukeutuu oleviin toimialoihin jolloin aidosti uutta ei pääse syntymään. Eivätkö työelämän instituutiot vasta olekin jähmettyneitä?
5) Heinäluoma ei antaudu kysymään, millaista dynamiikkaa yhteiskuntaan voisi kehittyä muilla tavoin järjestetyn perusturvan kautta. Vaihtoehtoja pohtimaton politiikka on epätieteellistä sanelua. Taloudessa sellainen olisi tuhoa tuottava riski.
6) Yhteiskunta halutaan kaikilta osin organisoida työelämähierarkioiden pohjalle: palkkaerot, sisäisen demokratian puute, ansioperiaate. Muunlaisia käytäntöjä ei päästetä syntymään tai niitä nakerretaan pikkuhiljaa (kansaneläke). Perusturva pidetään niukkana ja vaikeasti saatavana, jotta ihmiset ajautuvat työsuhteisiin, työmarkkinoille ja ay-maksujen maksajiksi. Ay-johtajiston palkat ovat senmukaiset.

Mistä perusturvan tarve syntyy

Mistä perusturvan tarve syntyy? Mikä on siihen johtanut historiallinen kehitys? Kuka perusturvaa tarvitsee? Ennen kaikkea: mihin tarkoitukseen ja mitä vaikutuksia tavoitellen perusturvan järjestämistapa valitaan?

Kysymys perusturvasta on absurdi niille, jotka saavat 7 miljardia osinkotuloja juuri nyt. Kysymys perusturvasta on absurdi niille joiden tulot ovat 6000 tai 10 000 euroa tai näiden monikerta kuukaudessa (mm. kansanedustajat). Kysymys perusturvasta on absurdi yhä harvemmille jotka kokevat työnsä mielekkääksi.

Perusturvan tarve syntyy siitä, että tuotantotoiminta on irtautunut väestön itsellisen toiminnan aineksena olosta. Tuotanto on irtaantunut yrityksiksi, toimialoiksi, järjestelmiksi. Ylijäämäväestöä ajelehtii reunamilla, tyhjän päällä. Kyseessä on, paitsi päivittäinen toimeentulo, sitäkin enemmän subjektiuden kysymys: kuka voi toimia ja miten.

Perusturvan hoitotapa on suhteutettava kysymykseen syrjäytymisestä laajassa mielessä. Vallitseviin työmarkkinoihin sitominen perusturvaa vaikeuttamalla ei paranna vaan pikemminkin pahentaa subjektiuden ongelmaa. Tämä ilmenee esim. aktivoitavien työttömien omassa nettikeskustelussa (alempana).

Joulun alla hallituspuolueet ja demarit paljastivat olemuksensa säätäessään työttömien aktivointilain. Perusturvaa leikkaamalla ja ehdollistamalla – perustuslakia murentaen – ihmisiä pakotetaan työmarkkinoille. Lain säätämisessä olivat innolla mukana myös vihreät, perustulopuolueeksi itseään kehuvat!

Renessanssifilosofi Pico kirjoitti kirjan Ihmisen arvokkuudesta. 500 vuoden jälkeen Suomesta löytyy yksi ay-johtaja, jolle juolahtaa mieleen kysyä samaa. Eduskunnasta ei löydy yhtäkään.

Nöyryytyskulttuuri

Tuija Kotiranta kuvaa nöyryytyskulttuuria väitöskirjassaan Aktivoinnin paradoksit. ”Aktivointi on jo sanana ristiriitainen, työttömän kohtaloksi jää olla aktivoitava.”

Aktivoidut kertovat omista tunnoistaan Kauppalehden nettikeskustelussa. Tässä tiivistelmä:

Sanktioiden uhalla pakotetaan tekemään työtä ilman palkkaa. Alentavaa ja loukkaavaa kohteiksi joutuneille. Absurdia, ihminen haluaa selviytyä, itsensä huonoksi kokeminen ei ole sitä. Ihminen etsii kunnioituksen muualta. Palkkatyöorjuuden aikakausi on päättymässä. Mitä tapahtui antiikin roomalaisille, sitä myös meille. Työ perinteisessä mielessä on liian ylikorostettu, sitä ei synny keinotekoisin jipoin. Tärkeintä olisi turvata taloudelliset edellytykset ihmisarvoiseen elämään, kannustaa sivistäviin ja terveisiin vapaa-ajan toimintoihin. Kansalaispalkalla voisi keskittyä tuottamaan uusia palveluja tai vaikka taideteoksia. Rahaa tärkeämpi on henkinen vapaus, ihminen haluaa tehdä omaa, työllistyä itse. Aktivointi on ihmisoikeussopimusrikos.

Nöyryytyskulttuurin viimeaikaisia ylöskirjauksia ovat työmarkkinajärjestöjen sosiaalitupo ja Sata-komiteaan liittämä lausuma sekä mainittu aktivointilaki, joka sekin juontaa juurensa sosiaalitupoon. Miksi eduskunta, tämä toimeenpanoelin on olemassa?

Nöyryytystä sisältyy lukuisiin työelämäkäytäntöihin.  Professori Risto Heiskala sanoo Tieteessä tapahtuu -lehdessä, että ’uusi julkishallinto’ palkkausjärjestelmineen on vastoin oppineen kunniaa, kolonisoi yliopistot, estää yhteisen kilvoittelun kohti uutta tietoa ja solidaaristen tutkimusympäristöjen synnyn. Professori Sirpa Jalkanen kysyy, kuka tätä orkesteria oikein johtaa, poliitikot ja hallintoihmiset, jotka eivät tiedä mitä tieteellinen tutkimus on. Tiede on kuin taidetta, hän myös sanoo.

Julkishallinnon palkkausjärjestelmät ovat poliittisluonteisen piilo-ohjauksen välineitä. Työ nimetään suoritteiksi, suoritteiden sisällöt sanelee mielensä mukaan jokunen päällikkö. Missä on hallinnon lainalaisuus, missä kansalaisten palvelijaksi itsensä kokeva virkamies? ’Vääränlaisten’ suoritteiden tekijät syrjäytetään ylijäämäväestöön.

Akateeminen Anna Lönnroth ehdottaa pakkotyöaktivoijille potkuja, 500 työttömyyspäivän he saisivat jatkaa aiempaa työtään muutamalla satasella kuussa ehdollisvankeuden tasoisen kontrollin alla. Jaakko Kiander taisi olla oikeassa hänen pohtiessaan pelonsekaisesti, alkaako radikalisoituminen ”älymystöstä”. ”Keskiluokkaa” nöyryytetään, proletarisoidaan, ajetaan ulos, rangaistaan samalla kun toisia palkitaan ruhtinaallisesti. Näinkö yhteiskuntaan kehittyy laajaa tietämyspohjaa, kekseliästä ajattelua ja innovointia? – Renessanssin picot, teitä tarvitaan täällä tänään. Ihmisen arvokkuus.

Juuri työmarkkinajärjestöt ja valtio tupo-sopimuksillaan rakensivat sanotunlaisen nöyryytyskulttuurin. Näitä asioita ei ole käsitelty eduskunnassa eikä nykypuolueissa ole tämänkaltaisille työelämäongelmille pienintäkään vastaanottavuutta, ei porvareissa, ei vihreissä, ei vasemmistossa. Pelkkää mykkyyttä, vastaamattomuutta, kylmyyttä, itseensä sulkeutumista. Tilanne ruokkii puoluevihaa. Perustellusti.

Työelämän mielekkyyskadon vastapuolena on moraalikato. Tuore esimerkki siitä on kun työeläkevakuutusyhtiöt, Varma, Ilmarinen ja muut jakelevat palautuksia ja osinkoja vastoin eduskunnan tukeen liitettyjä suosituksia.

Tällaiseen työelämäänkö meidän pitäisi itsemme sisäistää kuten Eero Heinäluoma vaatii!

Nöyryytyskultturista eroon

Ristikoidaan kaksi kysymystä:

(1) onko perusturva ehdollistettua vai universaalia
(2) onko työ(elämä) työsuhteilla ja valtahierarkioilla ehdollistettua vai avaako työ omaehtoisuuden ja yhteisöllisyyden dynamiikkaa

Työelämä ristikuvio.jpg

Saamme neljä erilaista politiikka- ja yhteiskuntamallia:

  • nöyryytyskulttuuri
  • etuoikeussaarekkeet (Aalto-yliopiston malli)
  • byrokraattinen (vanhakantainen) sosiaaliturva
  • omaehtoisuuden dynamiikka, taiteilijuus

Mihin suuntaan ja miten irtaudumme nöyryytyksen ja näennäistöiden yhteiskunnasta?


Nykyhallituksen suosikki: etuoikeussaarekkeet

Nykyhallituksen erityispyrkimys on rakennella etuoikeussaarekkeita: huiput, osaajat, kilpailukyky, painopisteet, valinnat, strategiat jne. jne. Saarekkeiden rakentelu on tavalla tai toisella työelämälähtöistä.

Elinkeinoelämän Keskusliitto on vuosien ajan vaatinut köyhiä palvelevan sosiaaliturvan ja elinkeinoihin liittyvän sosiaaliturvan erottamista toisistaan. Sotu-maksu jaettiin kahtia vuonna 2005, elinkeinoelämä irtautui ylijäämäväestön sosiaaliturvasta. Sosiaalitupolla, jonka toimeenpanija on Suomen eduskunta, elinkeinoelämältä poistettiin perusturvaa rahoittava Kela-maksu. Television työurakeskustelussa EK:n Jukka Ahtela vaati sosiaaliturvan (eläkeputki) ja elinkeinojen erottamista toisistaan. Eero Heinäluoma kytkisi työn ja sosiaaliturvan, mutta silloin kyse onkin köyhien köyhänä pitämisestä, ansiosidonnaisuudesta työeläkkeissä ja vastaavasta.

Etuoikeussaarekkeita pystytetään yhteiskunnan eri puolille. Aalto-yliopisto on mitä kuvaavin esimerkki. Järkyttävää on, että fanaattisimmat Aallon propagandistit eduskunnassa löytyvät vihreistä: Ville Niinistö ja Johanna Karimäki. Aalto imee rahat, mutta on vapautettava normaalin työelämän rasitteista, näin vaativat. Globaaleja etuoikeussaarekkeita ovat esim. verovapausalueet, joita Enso ja UPM hyödyntävät Etelä-Amerikassa.

Omaehtoisuuden dynamiikka

Etuoikeuksien ja nöyryytyksen sijasta yhteiskuntaa on rakennettava universaalimmalle ja neutraalimmalle perustalle. Ehdotus toimeentuloturvan siirrosta Kelan hoitoon, mitä Heinäluoma kynsin hampain vastustaa, on hyvänsuuntainen, sellaisenaan ehkä raakile, kehittelyä kaipaava.

Tarvitaan kaksoisstrategia: perusturvan nöyryyttävyyden ja piilo-ohjaavuuden purku sekä työn ja toimeliaisuuden sisällöllinen vapautuminen. Perusturvaa on kehiteltävä ja muotoiltava siten että se mahdollistaa ja houkuttaa itsensä ja yhteisöjen kehittämiseen vapaassa ja monipuolisessa mielessä.  Perusidea löytyy seimen pohjalta kuin Jeesus-lapsi, aktivoitavien työttömien omasta nettikeskustelusta:

Tärkeintä olisi turvata taloudelliset edellytykset ihmisarvoiseen elämään, kannustaa sivistäviin ja terveisiin vapaa-ajan toimintoihin, keskittyä tuottamaan uusia palveluja tai vaikka taideteoksia. Rahaa tärkeämpi on henkinen vapaus. Ihminen haluaa tehdä omaa ja/tai työllistyä itse.

Mitä tämä tarkoittaisi käytännössä? Vaikkapa näin: Uusi yliopistolaki on kammottava virhe. Yliopistot täytyy avata kaikkien kansalaisten suoraan käyttöön ja toimintafoorumiksi. Nykyisenkaltainen yliopistojen alistanta muutaman suuryrityksen liiketoiminnan välineeksi on säädettävä rangaistavaksi teoksi. Kelasta kehitetään kaiken kansan vakuuttamisen, perusturvan ja toimeliaisuuden laitos. Moraalittomuuteen vajonneet työeläkeyhtiöt lakkautetaan. Työpaikoille rakennetaan uudelleen työpaikkademokratia. Talouden lainsäädäntöä osakeyhtiölaista alkaen uudistetaan demokratian lähtökohdasta. Antti Tanskasen kasvutyöryhmän yksioikoinen tuottavuuskohotus unohdetaan. Taiteen pikkusieluinen erillistäminen marginaaliin korvataan kansalaispainotteisella taide-elämällä. Schafhausen antoi jo vinkkejä.

Ihmiskunnan kulttuurin uutta vaihetta voi kuvata myös Suomen Antropologisen Seuran esimiehen Minna Ruckensteinin sanoin. Kansainvälisessä innovaatioajattelussa tapahtuu kulttuurinen käänne. Siirrytään antropologisempaan ymmärrykseen maailmasta. Jaetuissa tuotannon ja jakelun prosesseissa korostuvat luomisen sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet. Syntyy humanistisempi näkemys siitä mikä ihmisiä innostaa ja liikuttaa.

Lähteitä ja oheisaineistoa:

Tuire Santamäki-Vuori: Lopettakaa luukuttaminen. Demari 23.2.2010.
Giovanni Pico della Mirandola: Ihmisen arvokkuudesta.
Tuija Kotiranta: Aktivoinnin paradoksit.
Anna Lönnroth: Työn tekemisestä pitää maksaa palkkaa. HS 1.3.2010.
Minna Ruckenstein: Kohti ihmislähtöistä innovaatioympäristöä. Tieteessä tapahtuu 1/2010.
Risto Heiskala: Mitä Suomen oppineilta puuttuu? Tieteessä tapahtuu 1/2010.
Sirpa Jalkanen: Miten tässä näin kävi? Tieteessä tapahtuu 1/2010.
Sosiaalitupo.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen täydentävä lausuma Sata-komitean mietintöön.