(kommentit US-blogissa)
Talouden kriisejä ovat olleet 1930-luvun lama, 70-luvun öljykriisi, 90-luvun lama ja nykykriisi. Miten kuhunkin on vastattu? Miten nykylamaan aiotaan vastata? Voitaisiinko vastata toisin?
Pääministeri Vanhanen eduskunnassa 13.4.2010:
… on käynnistetty kolmikantainen kuuden työryhmän valmistelu. Se on keskeinen osa valmistautumistamme taloudellisiin päätöksiin. Kyse on laajasta kansallisesta selviytymispaketista. Ne perustuvat eri osapuolten eksperttien välillä käytyyn valmistelutyöhön. Tälle valmistelutyölle ei ole olemassa kunnollista vaihtoehtoa. Tavoittelemme järjestöjen kanssa kasvun ja työllisyyden ohjelmaa, jossa muodostetaan kokonaisuus.
Ohjelman johtoryhmä on: Vanhanen, Katainen, Sinnemäki, Wallin, Fagernäs, Lyly, Mäenpää, Viljanen. Siis puolueiden puheenjohtajat sekä EK, SAK, STTK, Akava.
Millä oikeudella kolmikanta nostetaan laajan kansallisen politiikan muotoilijaksi? Millaista politiikkaa nämä ”ekspertit” edustavat? Työmarkkinajärjestöjen kanta perusturvaan, eläkekattoon sekä vallanjakoon yhteiskunnassa on valaiseva.
Ajankohtaisessa kakkosessa 20.4.2010 Sixten Korkman sanoi:
”Vuosi sitten sovittiin sosiaalitupo, jossa työmarkkinajärjestöt katsoivat asiakseen ilmoittaa, että perusturvaa ei saa korottaa suhteessa ansioturvaan. Minun mielestä sellainen päätös kuuluu eduskunnalle. Työmarkkinajärjestöillä ei ole demokratiassa legitimiteettiä tehdä sellaisia päätöksiä.”
Syksyllä 2009 keskusteltiin eläkekatosta, syynä Fortumin Lilius ja Enson Härmälä. Ministeri Liisa Hyssälä eduskunnassa 26.11.2009:
Eläkekaton mahdollisuus on nyt perusteellisesti selvitetty. Työnantaja- ja työntekijäjärjestöt kaikkinensa heti ilmoittivat, että he eivät kannata eläkekattoja. Kun meillä on eläkepolitiikka kolmikantaista valmistelua, niin tämä realiteetti on otettava huomioon ja en näe mitään edellytyksiä viedä asiaa eteenpäin.
Toisin sanoen: köyhiä ei saa nostaa ylös, rikkaille ei saa asettaa ylärajaa, kolmikanta sanelee. Tämä ylevä henki elähdyttänee myös hallituksen lamatyöryhmiä.
Vilkaisu lamahistoriaan
1930-luvun lama repäisi taloustieteen kahtia, syntyi makrotalous(tiede), kysynnän keinotekoinen nostatus (Keynes). Vuosikymmenien saatossa kysynnän säätely möyhentyi talouden ja kuluttamisen oravanpyöräksi, jonka seurauksia ympäristö-, energia-, ilmasto- ja sosiaalikriisit ovat.
70-luvun öljykriisi tuotti sanan elvytys (Sorsa). Etujärjestöt maistelivat kolmikanta-konjakkia Korpilammella. Tämä avasi tien 80-luvun finanssiliberalisaatiolle, joka Suomessa johti nykykriisiä vastaavaan lamaan. Suomi olikin kriisien tiennäyttäjä.
90-luvun lamasta pelastettiin pankit ja rikkaat: pankkituet, sosiaalileikkaukset, pääomaveron eriyttäminen. Ihmiset alkoivat syrjäytyä, ilman omaa poliittista visiota ja rintamaa – masentumista, itsemurhia, kaivoon hyppimistä. Sateenkaari ja kolmikanta valaisivat maailmaa.
Keskustelukielto – entä sananvapaus?
Matti Vanhanen kielsi 13.4.2010 eduskuntaa keskustelemasta lamaryhmien työstä:
Hallitus vetoaa, että ei nyt lähdetä kesken tätä luottamuksellista valmistelutyötä ampumaan alas jokaista ideaa, joka siellä liikkuu. Jos te olette vastuullisia, te tuette tätä kolmikantaista valmistelua. Jos nämä järjestöt ovat valmiita ideoimaan ja keskustelemaan näistä eri malleista, niin kyllä tällä poliittisella salilla pitää olla malttia antaa sen työn käydä. …mikä ihmeen kiire tällä salilla on lähteä ensimmäisenä ampumaan tämä keskustelu alas.
Eikö keskustelun kielto – peräti eduskunnassa ja eduskunnalta itseltään, pääministerin suulla – ole sananvapauden, siis perustuslain vastaista? Vieressä muut ministerit myhäilevät oikeusministeri Braxista alkaen, kukaan ei sanoudu irti pääministerin kielloista.
Nykyisen talouskriisin hoito valtionvelkoineen tekee elämästämme vaikean. Meillä tai eduskunnalla ei olisi oikeutta edes keskustella! Näinkö nousee hallituksen arvostus? Visioita on pohdittava vapaasti.
Tutkimushypoteesi:
Talouskriisit aiheutuvat demokratian vajauksista ja ylikävelystä. Talouden perusteet (osakeyhtiölaki ym) sekä niihin nojaavat toimijat ovat irronneet omavaltaiseksi sfääriksi – Markku Kuisman sanoin rosvoparoneiksi. Jospa ratkaisut löytyvät tyystin eri suunnilta kuin mitä sinivihreän hallituksen kolmikantaryhmissä pohditaan, esimerkiksi:
- osakeyhtiölain remontti
- talouden ja työelämän demokratisointi
- talouden toimintojen lähentäminen kansalaisiin
- eduskunnan valta kolmikannan yli
- kolmikannan vallan purkaminen
- kansalaisdemokratian mekanismien luominen
- taloustieteen uudistaminen kansalaistoimijuuden perustalle
Varjopääministeri puhuu eduskunnassa:
”Menossa on kriisistä ulospääsyn kansalaisdemokraattinen valmistelu. Haemme kokonaisratkaisua talouden kriisiin, jonka rosvoparonit USAssa, muissa maissa ja Suomessa aiheuttivat. Ideointiin on kutsuttu mukaan vähä-äänisten elämää ymmärtäviä intellektejä ja eksperttejä. Johtoryhmän puheenjohtajaksi on ehdolla joko filosofi Jukka Hankamäki tai kirjailija Riikka Söyring. Tälle valmistelutyölle ei ole kunnollista vaihtoehtoa. Hallitus huolehtii siitä, että vähemmistörikkaiden etua ajavat työmarkkinajärjestöt eivät pääse vaikuttamaan kriisiohjelman valmisteluun. Teidät, arvoisa eduskunta, otetaan mukaan ideointiin mikäli halukkaita vaivautujia keskuudestanne löytyy.”
Tieteeseen kuuluu epäilyn, vastakysymisen, kritiikin ja argumenttien tasaveroinen kilpa. Tällaista henkeä tarvittaisiin Suomen politiikkaan. Politiikka on käynyt sulkeutuneeksi. Kilpailevat näkemykset torjutaan jo ennalta. Tuorein näyte on Sinnemäen ja vihreiden omaksuma itsekehu. Pelottava on myös tapa, jolla hallitus kieltää eduskuntaa keskustelemasta ns. kolmikannan politiikkaideoista (eduskunnan pöytäkirja 13.4., asiasta tarkemmin).
Vapaa ajattelu pakenee politiikan instanssien ulkopuolelle, kansalaisten, tutkijoiden ja yliopistojen keskuuteen. Eduskunta tivaa yliopistoilta vuorovaikutusta ja innovaatioita. Eduskunta itse vaikenee tärkeimmästä innovaatiosta, kansalaisdemokratian kehittämisestä.
Vaalien alla käydään niukalti läpi edustajien tekoja, ihmetteli Matias Kivikangas (HS 11.2.2010). Vaalit ovat hidas, epäselvä ja toissijaisille vaikutuksille altis. Kansalle tarvitaan parempia välineitä edustajien valvomiseen. Nykyinen demokratian malli ei ole kovin oikeutettu, kirjoitti lääkäri Jarno Ylitalo (HS 20.4.2010). Välillinen demokratia on umpikujassa, sen on luovuttava pöhöttyneestä ja omia etuja ajavasta yksinvallasta. Mikään puolue ei aja kansalaisdemokratian lisäämistä.
Eduskuntavaalien lähestyessä voimme me – blogistit, tutkijat ja muut – käynnistää systemaattisen eduskunnan, puolueiden ja edustajien toimien arvioinnin.
Arvioinnin kohtioita:
- yksittäisen edustajan teot ja tuotos
- eduskuntaryhmän tuotos
- tietyn vaalipiirin tietyn puolueen edustajien tuotos
- vaalipiirin tuotos
- puolueen tuotos
- hallituspuolueiden tuotos
- opposition tuotos
- eduskunnan tietyn valiokunnan tuotos
- valiokuntamenettely
- täysistuntomenettely
- eduskunnan tuotos
- politiikan tuotos
- tuotokset asiateemoittain, politiikan aloittain
Sisältöesimerkkejä alustavasti
Täysistuntomenettely. Eikö eduskunnan täysistunto ole absurdi? Iso joukko ihmisiä nököttää tuoleillaan, osa on kuuntelevinaan puheita, joista harvoin löytyy kehiteltäviä ajatuksia. Valtaisaa älyn, energian ja rahojen tuhlausta. Työaika (elämä) valuu moisella nököttämisellä hukkaan. Jörn Donnerille riitti yksi kausi. Onkohan tämä sitä valtion tuottavuusohjelmaa? Eikö eduskunta voisi toimia luovemmin suhteessa itseensä, älypotentiaaliinsa sekä suhteessa julkisuuteen, kansalaisiin? 200 ihmisen luova joukko!
Valiokuntamenettely. Valiokuntien esityslistoista löytynee syy politiikan sulkeutuneisuuteen. Samat eturyhmät – SAK, Akava, STTK, EK, yrittäjät, MTK jne – juoksevat valiokunnissa päivästä toiseen. Lukkiutuneen ajattelun ja lukkiutuneiden etujen kehä. Valiokunnat kahvittelevat vuorostaan samaisissa järjestöissä, ystävyyksiä kehittyy, muu kansa alkaa näyttää tyhmältä. Jos valiokuntatyö on – kuten edustajat sanovat – tärkein osa eduskunnan työtä ja jos politiikan on tarkoitus olla läpinäkyvää, niin kaiken työn, myös valiokunnissa tulee olla julkista.
Perustulo ja perusturva. Vaalikauden tuotos näiden suhteen? Perustulo-ideologian vastaisia lakeja: Kela-maksun poisto, kuntouttavan työtoiminnan (aktivoinnin) laki, perusturvan ehdollistus ja perustuslain murentaminen aktivoinnin nimissä, sosiaalitupo. Näitä lakeja hallituspuolueet ovat riemuiten esitelleet, myös perustulolla vaaleissa ratsastaneet vihreät, onko johdonmukaista. STKL:n kokoama Sosiaalibarometri kertoi juuri, että monet viranomaisjohtajatkaan eivät usko aktivointisanktioihin (perusturvan ehdollistus). Ihmisissä sanktiot herättävät aggressioita eli nimenomaan ylhäältä käsin ruokitaan vihayhteiskuntaa, täysin arvattavasti.
Työelämävaliokunnan tuotos. Orjuuttaviksi koetut työelämälait käsiteltiin työelämävaliokunnassa. Hallituspuolueilta tuskin on kuulunut ainoatakaan kriittistä sanaa, pelkkää ihastelua ja ylistelyä, näin myös vihreiden edustajalta valiokunnassa (Sinnemäki, Karimäki). Mitä työelämävaliokunta on neljässä vuodessa tehnyt? Yritti etsiä kadonneita nuoria (mitä nämä ihmiset valiokunnalle kuuluu). Valiokunnan tekemiset on käytävä läpi, tehtävä analyysi sekä arvio, tarvitaanko moista valiokuntaa tai miten muuten se voisi toimia.
Setelipolitiikasta politiikkaseteliin. Hallitus on mieltynyt setelipolitiikkaan: palveluseteli ja työllistämisseteli. Setelialoite tuli Elinkeinoelämän Keskusliitosta ja hallitus oli taipuisaa tyttöä. – Mutta: viedään mallia eteenpäin, otetaan käyttöön politiikkaseteli. Lakkautetaan puoluetuet kaikissa muodoissaan, vastaava rahamäärä jaetaan kansalaisille politiikan edistämiseen kunkin oman valinnan mukaan. Valinnan vapaudella hallitus perusteli palveluseteliäkin, olkaamme johdonmukaisia. Nykyinen puoluetuki on rahan varastamista valtion kassasta.
Politiikan innovativiteetti. Paitsi puoluetuella hallitus monopolisoi politiikkaa myös vaalilaeilla. Valtakunnallinen äänikynnys jähmettää ja monopolisoi politiikkaa enemmän kuin vaalipiireittäiset äänten hukkumiset.
Yksittäisen edustajan tuotos. Arvioitavia riittää, 200 nimeä. Poimimme Jan Vapaavuoren. Alueiden käytön ohjaus on Suomessa harvinaisen keskittynyttä ja tunnotonta kritiikille. Tämä herättää kasvavaa kritiikkiä (esim. Sami Moisio HS 16.4.2010). Espooseen ja Helsinkiin pykätään räjähdekeskuksia (kauppakeskuksia) rajattomasti, niihin ei sovelleta YVAa eikä muita viiväkkeitä (kuten ei vihreiden mukaan tuulivoimaloihinkaan). Vapaavuoren selittely TV:ssä ei vakuuttanut.
Aamulehdessä (su/asiat) 18.4.2010 oli esimerkillinen arviointi eduskunnan ja hallituksen työstä viime vuosilta. Juttuun ei saane linkkiä, mutta ohessa pari kuvaa.
Miten nykytaide vaikuttaa? Näkyykö vaikutus politiikan, eduskunnan ja kansanedustajien ymmärryksessä?
Taiteen ja politiikan vuorovaikutusta saatoimme havainnoida tiistaina 13.4. Pirkko Siitarin kokoama näyttely Yhteisiä asioita avattiin Kiasmassa. Samalla hetkellä eduskunta keskusteli valtiontalouden kehyksistä vuosille 2011-2014.
Taide vapautti itsensä kehyksistä ajat sitten. Valtio toimii takaperin, kehystää itseään kuin linnanherra keskiajalla. Näennäisesti kehys rajaa valtion menoja, pohjimmiltaan kehys on tiedollinen, ideologinen. Pääministeri Vanhanen todisti tiedollisen takalukon sanoessaan, että vaihtoehtoa ei ole – kyse oli kolmikannan roolista politiikan suunnittelussa. Matti Ahde sentään sanoi valtion kehyspolitiikkaa virheeksi.
Kiasman näyttelyssä Jari Silomäki kuvaa ihmisen ulkopuolisuutta suorituskulttuurissa. Ihminen yksinäistyy, syrjäytyy, katkeroituu, alkaa hautoa kostoa. Näitä kostoja onkin viime vuosina nähty. On köykäistä kuvitella kostonhengen hoituvan aselain tai psykiatrian hienosäädöllä. Kyse on yhteiskunnan peruskulttuurista. EVAn kyselyn mukaan nuoret eivät koe nykyistä työelämää omakseen. Valtio kulkee tässäkin takaperin, otti käyttöön suorituslisän. (Eduskunnassa suorituslisää täydennetään oikeudettomin ikälisin, kun kyse on järjestelmän takuumiehestä.)
(kuva kristina Myntzingin nukketeoksesta
lähde: http://www.kiasma.fi)
Jyrki Katainen myös puhui suoriutuvuudesta. ”Julkisen talouden vauriot meidän on pystyttävä korjaamaan, jotta hyvinvointiyhteiskuntamme nyt ja jatkossa pystyisi suoriutumaan”. Kataisella kyse on siis yhteiskunnan suoriutumisesta.
Hyvinvointiyhteiskunta, mitä se on? Liirum laarumia. Hektiset kansanedustajat, menkää Kiasmaan katsomaan Anna Ekmanin kuvasarjaa Narkissos, häntä joka rakastui kuvajaiseensa veden pinnalla, siis itseensä. Kuva vääristyi tunnistamattomaksi, lopulta Narkissos menehtyi itsekin. Ekmanin pirstoutuva kuvasarja on hyvinvointiyhteiskunnan kuva, yhä useampi meistä pirstoutuu, vajoaa, hukkuu. Kataisen ja vihreiden pyhäkoulutyttöjen eduskuntapuheet ovat silti täynnä hyvinvointia: meidän kaikkien rakastama hyvinvointiyhteiskunta (Andersson), hyvinvointia meille kaikille (Karimäki).
Näyttelyn teoksista juuri Anna Ekmanin kuvasarja askarruttaa. Esitteen mukaan Anna peilaa nykyaikaa itsekeskeisyyden symbolin (Narkissos) kautta. USAn sijoituspankit, talouksien henkinen lama, valtion ajaminen velkavankeuteen, vanhusten pakkosiirrot, yhteiskunnan näivetys, yhteisyyden puute. Anna sanoo enemmän ja viiltävämmin kuin maailman kaikki ekonomistit yhteensä. Asuuko Narkissos myös minussa ja sinussa?
Hyvinvointiyhteiskuntaa on helppo hokea, se ei tarkenna mitään, kätkee sisälleen millaisen politiikan tahansa. Epäuskottavaa, vieraannuttavaa, raivostuttavaa puhetta, koston henkeä ruokkivaa.
Ulrika Wärmlingin maalaus kertoo salaisesta koodistamme. Pelaamme roolipelejä. Nuoret pukeutuvat mustanpuhuviksi gooteiksi, milloin miksikin. Työelämä on ulkoinen väline, jos sitäkään. Näyttelemme suorittajaa, valtion mieliksi. Esimiehet luulevat olevansa esimiehiä. – Työelämäpelaaminen Suomessa, oi mikä vientituote, uusi toimiala ja nokia. Aalto, Finpro ja Tekes asialle, pelitalouden aika alkaa nyt.
Pelillisyyden hoksaaminen käy yli poliitikkojen ja kolmikannan kykyjen. He puhuvat työurista, muka elämän syvimpänä olotilana. Ei ihminen ole mönkijä, ei toukka, joka kautta elämänsä möngertää mutaisen ojan pohjaa, uurrettua uraa. Ihminen on taivaan lintu, lentää ja liitää. Sirpa Asko-Seljavaaran sanoin: mitään eläkeikää ei tarvita, ihminen jatkaa niin kauan kuin haluaa. Mikä oikeus kolmikannan rasvamahoilla on asetella meille rajoja? Ei promillenkaan oikeutta. Viimeinen pyyntöni: älkää enää koskaan lausuko sanaa työura.
Ministerit ja kolmikanta jankuttaa työurien pidentämistä alusta, keskeltä ja lopusta (kas, ovat lukeneet Aristoteleen runousopin). Mikä oikeus kolmikannalla on sanella nuorten elämistä? Jos nuoret viipyilevät, niin he viipyilevät. Jos nuoret oleilevat yliopistoissa, niin he oleilevat. Onnittelut heille hyvästä elämästä, ihmiskunnan pelastamisesta, siitä että katsotte valtionjohtajien ohi.
Sinivihreän hallituksen intohimo on orjayhteiskunnan lakien nikkarointi. Pelillisyys kumpuaa juuri tästä, pakenemisen pakosta. Taas tänään eduskunta äänestää tällaisesta laista, laki työvoimapalveluista. Edellinen vastaava laki on joulukuulta 2009, ns. aktivointilaki. Sana itsessään on kertova, meitä ’aktivoidaan’. Eduskunnan työnjaossa orjuuttavien sääntöjen valmistelu on uskottu työelämävaliokunnalle. Hallituspuolueiden edustajat valiokunnassa ovat (olleet): Arto Satonen, Hannakaisa Heikkinen, Anna-Maja Henriksson, Arja Karhuvaara, Johanna Karimäki, Jari Larikka, Sanna Perkiö, Paula Sihto, Kimmo Tiilikainen. – Anni Sinnemäen toimialaa.
Paras puheenvuoro maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta – mistä arvelette sen löytyvän?
Kristina Myntzingin nukketeos Kiasman näyttelyssä. Kaksi seinää täynnä pienoisnukkeja, kaikki eri kulttuureista, uusruotsalaisia, uussuomalaisia, maailman ääriltä, siinä he flirttailevat, verkottavat ihmiskuntaa. Te jotka näette maahanmuuton yhteiskunnan suurimpana ongelmana tai jotka väitätte ikääntymistä talouskasvun esteeksi (kuten Katainen ja sinivihreät), menkää Kiasmaan katsomaan nukkeja. Ei maailma niin vakava olekaan, ollaan kaikki annoja, kontuloita tai ekmaneja, reissataan, muutellaan, vaihdellaan, ollaan mitä ollaan.
Kalleisen pariskunnan videot kertovat ihmisten kokemuksista työssään sekä niihin liittyvistä koston fantasioista! Mitä sanookaan Kyösti Karjula eduskunnassa (tiivistäen):
Hollannissa, joka on aika lailla samoissa asemissa oleva Euroopan unionin jäsenvaltio kuin Suomi, työllisyyden parantamisen osalta on päädytty niin radikaaliin ratkaisuun, että alle 29-vuotias nuori ei saa minkäänlaista sosiaaliturvaa muuta kuin työn kautta. Euroopan sisällä mennään jo tällaisiin ratkaisuihin, ajattelen tätä henkistä muutosta, mitä merkitsee se, että työ on ensin. Sitä kautta todella luodaan uusia käytänteitä, panostetaan uuden tyyppisiin asioihin, jotta me eliminoimme nuorisotyöttömyyden, nuorten syrjäytymisen.
– Siinä sitä orjuuden filosofiaa taas tulee, tuutin täydeltä. On meillä eduskunta. Ministeri Sinnemäki asialle, laeiksi pukemaan.
(kuva Jari Silomäen kuvasarjasta. Lähde: http://www.kiasma.fi)
Pirkko Siitari oli valinnut näyttelyyn neljä ruotsalaistaiteilijaa. Heidän töitään luonnehtii leikkisyys, irrottelu, myyttisyys, keveys. Kuka on gootti, kuka antaa värien valua, joku viettelee peileillään katsojan mukaan, kolmas leikkii nukeilla. Suomalaistaiteilijat, Silomäki ja Kalleiset, lähestyvät maailmaa tuskaisuuden, toivottomuuden kautta: työahdistus, suorittamiskulttuurin vieraus, syrjäytyminen, kosto. Ruotsalaisuus puree tällä kertaa paremmin. Se vie mukanaan, nappaa kädestä, nauraa, leikittelee, mutta ei ole kuitenkaan hälläväliä, haastaa ajattelemaan, miettimään, suhtautumaan, vihjaa ratkaisuista, avaa maailmaa uusin tavoin.
Siinäpä nykytaidetta valtion herroille, joista (myös) huokuu koston henki. Tällaisesta hengestä todisti pääministeri Vanhanen kehyskeskustelussa 13.4. Kristillisdemokraatit ja demarit ehdottivat neuvonpitoa politiikan linjauksista puolueiden kesken. Vanhasen asenne oli ylimielinen, ilkkuva, pilkallinen. Vihreät eivät sanoutuneet ilkunnasta irti, päinvastoin säestivät Kirsi Ojansuun johdolla. Vastenmielistä.
Demokratian sijasta Vanhasella ja hallituspuolueilla oli mielessään toiset valtatahot. Vanhasen puheista poimien ja kursivoiden:
… on käynnistetty kolmikantainen kuuden työryhmän valmistelu. Se on keskeinen osa valmistautumistamme taloudellisiin päätöksiin. Kyse on laajasta kansallisesta selviytymispaketista. Ne perustuvat eri osapuolten eksperttien välillä käytyyn valmistelutyöhön, jossa asiantuntijat – valtion puolelta virkamiehet – ovat sukkuloineet järjestöjen kanssa. Kolmikannassa kannetaan vastuuta, löydetään ratkaisuja. Tämän valmistelutyön aloittamisen jälkeen sille ei ole olemassa kunnollista vaihtoehtoa. Tavoittelemme järjestöjen kanssa sellaista kasvun ja työllisyyden ohjelmaa, jossa muodostetaan kokonaisuus. Hallitus vetoaa, että ei nyt lähdetä kesken tätä luottamuksellista valmistelutyötä ampumaan alas jokaista ideaa, joka siellä liikkuu. Jos te olette vastuullisia, te tuette tätä kolmikantaista valmistelua, jos se on yhteinen tahto. Jos nämä järjestöt ovat valmiita ideoimaan ja keskustelemaan näistä eri malleista, niin kyllä tällä poliittisella salilla pitää olla malttia antaa sen työn käydä. Jos nyt järjestöjen kesken ollaan, heidän eksperttinsä ovat valmiita käymään keskusteluja erilaisista malleista ja sitten niistä joku yksityiskohta tulee esille, niin mikä ihmeen kiire tällä salilla on lähteä ensimmäisenä ampumaan tämä keskustelu alas. Tässä on poliittisia tarkoitusperiä tällä salilla. Annetaan nyt työrauha tälle työlle.
Eikö kyseessä ole vallananastus? Elämänmuotomme sisältö ja tulevaisuutemme suunnitellaan järjestöjen ’eksperttien’ ja virkamiesten joukkioissa. Eduskunnassa ei olisi oikeutta sanoa mitään, pääministeri on sanomisen kieltämässä ja tuomitsemassa. Missä on sananvapaus, ei eduskunnassa ainakaan? Onko pääministeri ja hallitus yhtä kuin valtakunnan oikeus? Eroaako tällainen menettely vallankaappauksista Thaimaassa, Perussa, missä niitä onkaan, muutoin kuin retoriikan hienostuneisuudessa?
Politiikka on viety järjestöjen ’eksperttien’ piilokammioihin. Miksi eduskunta ylipäänsä on? Silmänlumetta, pelleilyä. Matti Vanhasen ilkkuva vastaus oppositiopuolueille, ’eksperttien’ nostaminen eduskunnan ja puolueiden edelle ja päälle päätteeksi vaihtoehdottomuuden julistus on isku meidän, kansalaisten kasvoihin. Teitäkö meidän pitäisi äänestää, eduskuntaan aikaa viettämään, lorvimaan?
Kun eduskunta tällä tavoin kuoletetaan, niin sitäkin tähdellisemmäksi nousee nykytaide, viimeisin toivomme. Herkkäsieluiset taiteilijat näkevät ja kertovat, mitä yhteiskunnassa on, mitä ihmisten mielissä liikkuu, millaista maailmaa he ja me haluamme.
Pirkko, jatka tielläsi, tarvitsemme apuasi.
Yhteisiä asioita -näyttely
Eduskunnan keskustelu 13.4.2010 valtiontalouden kehyksistä
Valtiontalouden kehykset vuosille 2011- 2014
Valtioneuvoston tiedote kehyksistä
Taideteoksen vaikuttavuuden arviointi. Taide 4/09.
KUVAT: www.kiasma.fi/
essee.net 