Miten nykytaide vaikuttaa? Näkyykö vaikutus politiikan, eduskunnan ja kansanedustajien ymmärryksessä?

Taiteen ja politiikan vuorovaikutusta saatoimme havainnoida tiistaina 13.4.  Pirkko Siitarin kokoama näyttely Yhteisiä asioita avattiin Kiasmassa. Samalla hetkellä eduskunta keskusteli valtiontalouden kehyksistä vuosille 2011-2014.

Taide vapautti itsensä kehyksistä ajat sitten. Valtio toimii takaperin, kehystää itseään kuin linnanherra keskiajalla. Näennäisesti kehys rajaa valtion menoja, pohjimmiltaan kehys on tiedollinen, ideologinen. Pääministeri Vanhanen todisti tiedollisen takalukon sanoessaan, että vaihtoehtoa ei ole – kyse oli kolmikannan roolista politiikan suunnittelussa. Matti Ahde sentään sanoi valtion kehyspolitiikkaa virheeksi.

Kiasman näyttelyssä Jari Silomäki kuvaa ihmisen ulkopuolisuutta suorituskulttuurissa. Ihminen yksinäistyy, syrjäytyy, katkeroituu, alkaa hautoa kostoa. Näitä kostoja onkin viime vuosina nähty. On köykäistä kuvitella kostonhengen hoituvan aselain tai psykiatrian hienosäädöllä. Kyse on yhteiskunnan peruskulttuurista. EVAn kyselyn mukaan nuoret eivät koe nykyistä työelämää omakseen. Valtio kulkee tässäkin takaperin, otti käyttöön suorituslisän. (Eduskunnassa suorituslisää täydennetään oikeudettomin ikälisin, kun kyse on järjestelmän takuumiehestä.)

(kuva kristina Myntzingin nukketeoksesta
lähde: http://www.kiasma.fi)

Jyrki Katainen myös puhui suoriutuvuudesta. ”Julkisen talouden vauriot meidän on pystyttävä korjaamaan, jotta hyvinvointiyhteiskuntamme nyt ja jatkossa pystyisi suoriutumaan”. Kataisella kyse on siis yhteiskunnan suoriutumisesta.

Hyvinvointiyhteiskunta, mitä se on? Liirum laarumia. Hektiset kansanedustajat, menkää Kiasmaan katsomaan Anna Ekmanin kuvasarjaa Narkissos, häntä joka rakastui kuvajaiseensa veden pinnalla, siis itseensä. Kuva vääristyi tunnistamattomaksi, lopulta Narkissos menehtyi itsekin. Ekmanin pirstoutuva kuvasarja on hyvinvointiyhteiskunnan kuva, yhä useampi meistä pirstoutuu, vajoaa, hukkuu. Kataisen ja vihreiden pyhäkoulutyttöjen eduskuntapuheet ovat silti täynnä hyvinvointia: meidän kaikkien rakastama hyvinvointiyhteiskunta (Andersson), hyvinvointia meille kaikille (Karimäki).

Näyttelyn teoksista juuri Anna Ekmanin kuvasarja askarruttaa. Esitteen mukaan Anna peilaa nykyaikaa itsekeskeisyyden symbolin (Narkissos) kautta. USAn sijoituspankit, talouksien henkinen lama, valtion ajaminen velkavankeuteen, vanhusten pakkosiirrot, yhteiskunnan näivetys, yhteisyyden puute. Anna sanoo enemmän ja viiltävämmin kuin maailman kaikki ekonomistit yhteensä. Asuuko Narkissos myös minussa ja sinussa?

Hyvinvointiyhteiskuntaa on helppo hokea, se ei tarkenna mitään, kätkee sisälleen millaisen politiikan tahansa. Epäuskottavaa, vieraannuttavaa, raivostuttavaa puhetta, koston henkeä ruokkivaa.

Ulrika Wärmlingin maalaus kertoo salaisesta koodistamme. Pelaamme roolipelejä. Nuoret pukeutuvat mustanpuhuviksi gooteiksi, milloin miksikin. Työelämä on ulkoinen väline, jos sitäkään. Näyttelemme suorittajaa, valtion mieliksi. Esimiehet luulevat olevansa esimiehiä. – Työelämäpelaaminen Suomessa, oi mikä vientituote, uusi toimiala ja nokia. Aalto, Finpro ja Tekes asialle, pelitalouden aika alkaa nyt.

Pelillisyyden hoksaaminen käy yli poliitikkojen ja kolmikannan kykyjen. He puhuvat työurista, muka elämän syvimpänä olotilana. Ei ihminen ole mönkijä, ei toukka, joka kautta elämänsä möngertää mutaisen ojan pohjaa, uurrettua uraa. Ihminen on taivaan lintu, lentää ja liitää. Sirpa Asko-Seljavaaran sanoin: mitään eläkeikää ei tarvita, ihminen jatkaa niin kauan kuin haluaa. Mikä oikeus kolmikannan rasvamahoilla on asetella meille rajoja? Ei promillenkaan oikeutta. Viimeinen pyyntöni: älkää enää koskaan lausuko sanaa työura.

Ministerit ja kolmikanta jankuttaa työurien pidentämistä alusta, keskeltä ja lopusta (kas, ovat lukeneet Aristoteleen runousopin). Mikä oikeus kolmikannalla on sanella nuorten elämistä? Jos nuoret viipyilevät, niin he viipyilevät. Jos nuoret oleilevat yliopistoissa, niin he oleilevat. Onnittelut heille hyvästä elämästä, ihmiskunnan pelastamisesta, siitä että katsotte valtionjohtajien ohi.

Sinivihreän hallituksen intohimo on orjayhteiskunnan lakien nikkarointi. Pelillisyys kumpuaa juuri tästä, pakenemisen pakosta. Taas tänään eduskunta äänestää tällaisesta laista, laki työvoimapalveluista. Edellinen vastaava laki on joulukuulta 2009, ns. aktivointilaki. Sana itsessään on kertova, meitä ’aktivoidaan’. Eduskunnan työnjaossa orjuuttavien sääntöjen valmistelu on uskottu työelämävaliokunnalle. Hallituspuolueiden edustajat valiokunnassa ovat (olleet): Arto Satonen, Hannakaisa Heikkinen, Anna-Maja Henriksson, Arja Karhuvaara, Johanna Karimäki, Jari Larikka, Sanna Perkiö, Paula Sihto, Kimmo Tiilikainen.Anni Sinnemäen toimialaa.

Paras puheenvuoro maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta – mistä arvelette sen löytyvän?

Kristina Myntzingin nukketeos Kiasman näyttelyssä. Kaksi seinää täynnä pienoisnukkeja, kaikki eri kulttuureista, uusruotsalaisia, uussuomalaisia, maailman ääriltä, siinä he flirttailevat, verkottavat ihmiskuntaa. Te jotka näette maahanmuuton yhteiskunnan suurimpana ongelmana tai jotka väitätte ikääntymistä talouskasvun esteeksi (kuten Katainen ja sinivihreät), menkää Kiasmaan katsomaan nukkeja. Ei maailma niin vakava olekaan, ollaan kaikki annoja, kontuloita tai ekmaneja, reissataan, muutellaan, vaihdellaan, ollaan mitä ollaan.

Kalleisen pariskunnan videot kertovat ihmisten kokemuksista työssään sekä niihin liittyvistä koston fantasioista! Mitä sanookaan Kyösti Karjula eduskunnassa (tiivistäen):

Hollannissa, joka on aika lailla samoissa asemissa oleva Euroopan unionin jäsenvaltio kuin Suomi, työllisyyden parantamisen osalta on päädytty niin radikaaliin ratkaisuun, että alle 29-vuotias nuori ei saa minkäänlaista sosiaaliturvaa muuta kuin työn kautta. Euroopan sisällä mennään jo tällaisiin ratkaisuihin, ajattelen tätä henkistä muutosta, mitä merkitsee se, että työ on ensin. Sitä kautta todella luodaan uusia käytänteitä, panostetaan uuden tyyppisiin asioihin, jotta me eliminoimme nuorisotyöttömyyden, nuorten syrjäytymisen.

– Siinä sitä orjuuden filosofiaa taas tulee, tuutin täydeltä. On meillä eduskunta. Ministeri Sinnemäki asialle, laeiksi pukemaan.


(kuva Jari Silomäen kuvasarjasta. Lähde: http://www.kiasma.fi)

Pirkko Siitari oli valinnut näyttelyyn neljä ruotsalaistaiteilijaa. Heidän töitään luonnehtii leikkisyys, irrottelu, myyttisyys, keveys. Kuka on gootti, kuka antaa värien valua, joku viettelee peileillään katsojan mukaan, kolmas leikkii nukeilla. Suomalaistaiteilijat, Silomäki ja Kalleiset, lähestyvät maailmaa tuskaisuuden, toivottomuuden kautta: työahdistus, suorittamiskulttuurin vieraus, syrjäytyminen, kosto. Ruotsalaisuus puree tällä kertaa paremmin. Se vie mukanaan, nappaa kädestä, nauraa, leikittelee, mutta ei ole kuitenkaan hälläväliä, haastaa ajattelemaan, miettimään, suhtautumaan, vihjaa ratkaisuista, avaa maailmaa uusin tavoin.

Siinäpä nykytaidetta valtion herroille, joista (myös) huokuu koston henki. Tällaisesta hengestä todisti pääministeri Vanhanen kehyskeskustelussa 13.4. Kristillisdemokraatit ja demarit ehdottivat neuvonpitoa politiikan linjauksista puolueiden kesken. Vanhasen asenne oli ylimielinen, ilkkuva, pilkallinen. Vihreät eivät sanoutuneet ilkunnasta irti, päinvastoin säestivät Kirsi Ojansuun johdolla. Vastenmielistä.

Demokratian sijasta Vanhasella ja hallituspuolueilla oli mielessään toiset valtatahot. Vanhasen puheista poimien ja kursivoiden:

… on käynnistetty kolmikantainen kuuden työryhmän valmistelu. Se on keskeinen osa valmistautumistamme taloudellisiin päätöksiin. Kyse on laajasta kansallisesta selviytymispaketista. Ne perustuvat eri osapuolten eksperttien välillä käytyyn valmistelutyöhön, jossa asiantuntijat – valtion puolelta virkamiehet – ovat sukkuloineet järjestöjen kanssa. Kolmikannassa kannetaan vastuuta, löydetään ratkaisuja. Tämän valmistelutyön aloittamisen jälkeen sille ei ole olemassa kunnollista vaihtoehtoa. Tavoittelemme järjestöjen kanssa sellaista kasvun ja työllisyyden ohjelmaa, jossa muodostetaan kokonaisuus. Hallitus vetoaa, että ei nyt lähdetä kesken tätä luottamuksellista valmistelutyötä ampumaan alas jokaista ideaa, joka siellä liikkuu. Jos te olette vastuullisia, te tuette tätä kolmikantaista valmistelua, jos se on yhteinen tahto. Jos nämä järjestöt ovat valmiita ideoimaan ja keskustelemaan näistä eri malleista, niin kyllä tällä poliittisella salilla pitää olla malttia antaa sen työn käydä. Jos nyt järjestöjen kesken ollaan, heidän eksperttinsä ovat valmiita käymään keskusteluja erilaisista malleista ja sitten niistä joku yksityiskohta tulee esille, niin mikä ihmeen kiire tällä salilla on lähteä ensimmäisenä ampumaan tämä keskustelu alas. Tässä on poliittisia tarkoitusperiä tällä salilla. Annetaan nyt työrauha tälle työlle.

Eikö kyseessä ole vallananastus? Elämänmuotomme sisältö ja tulevaisuutemme suunnitellaan järjestöjen ’eksperttien’ ja virkamiesten joukkioissa. Eduskunnassa ei olisi oikeutta sanoa mitään, pääministeri on sanomisen kieltämässä ja tuomitsemassa. Missä on sananvapaus, ei eduskunnassa ainakaan? Onko pääministeri ja hallitus yhtä kuin valtakunnan oikeus? Eroaako tällainen menettely vallankaappauksista Thaimaassa, Perussa, missä niitä onkaan, muutoin kuin retoriikan hienostuneisuudessa?

Politiikka on viety järjestöjen ’eksperttien’ piilokammioihin. Miksi eduskunta ylipäänsä on? Silmänlumetta, pelleilyä. Matti Vanhasen ilkkuva vastaus oppositiopuolueille, ’eksperttien’ nostaminen eduskunnan ja puolueiden edelle ja päälle päätteeksi vaihtoehdottomuuden julistus on isku meidän, kansalaisten kasvoihin. Teitäkö meidän pitäisi äänestää, eduskuntaan aikaa viettämään, lorvimaan?

Kun eduskunta tällä tavoin kuoletetaan, niin sitäkin tähdellisemmäksi nousee nykytaide, viimeisin toivomme. Herkkäsieluiset taiteilijat näkevät ja kertovat, mitä yhteiskunnassa on, mitä ihmisten mielissä liikkuu, millaista maailmaa he ja me haluamme.

Pirkko, jatka tielläsi, tarvitsemme apuasi.

Yhteisiä asioita -näyttely

Eduskunnan keskustelu 13.4.2010 valtiontalouden kehyksistä

Valtiontalouden kehykset vuosille 2011- 2014

Valtioneuvoston tiedote kehyksistä

Taideteoksen vaikuttavuuden arviointi. Taide 4/09.

KUVAT:  www.kiasma.fi/