Touko 2010


Suomen johtajisto kehuu teknologista osaamisstrategiaansa: Tekes, VTT, Sitra, huippuyksiköt, Shokit, Aalto ym. Rahaa siihen on mennyt ja menee mittaamaton määrä. Se raha on pois vaihtoehtoisesta käytöstä.

Olisiko tiedettä ja kehitystyötäa voitu ohjailla toisin? Onko tällaista kysymystä kukaan edes esittänyt, saatikka yrittänyt vastata (vaihtoehtovertailut, vaihtoehtoiskustannus)? Olisiko osaamista voitu kehittää laveammalta pohjalta, kansalaislähtöisemmin, mukaan innostaen, virikkeitä etsien ja tarjoten? Onko Suomen ”osaamispolitiikka” rajaavaa, vaihtoehtoja poissulkevaa, yksiarvoista?

Mitä kehuttu ”osaaminen” itse asiassa on? Ennen kaikkea mitä se ei ole: syvyys, laveus, sivistys, kauneus, hyvyys, totuus? Minkä tyyppisiin kysymyksiin ja kenen tarpeisiin ”osaaminen” pyrkii vastaamaan? Mitä kysymyksiä ja tarpeita se ei ole huomaavinaan?

Ihmiskunnan tietämys on monessa asiassa huteralla ja eettisesti kyseenalaisella pohjalla. Menneen viikonlopun uutistarjonnasta poimin kolme juttua, joissa tämä huteruus tavalla tai toisella pilkistää.

Kauppalehden otsikko: Nassim Taleb ryöpyttää talousviisaita :

Taleb sanoo ihmettelevänsä, miksi sellaisia ammatteja kuin arvopaperianalyytikko tai ekonomisti on edes olemassa. Valitettavasti ei ole poliisia, joka valvoisi taloustieteilijöiden tekemisiä. Rehellisyyttä on vain Einsteinin ja Darwin kaltaisilla riippumattomilla tieteilijöillä.

Taloussanomien otsikko: Markkinoita hermoromahduksen partaalla :

Maailman rahoitusjärjestelmän ja rahatalouden perustana on ”oikeaa” rahaa, kuten käteistä ja milloin tahansa nostettavia pankkitalletuksia vähän vaille 6 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria vastaava määrä. Eri tavoin sovittua velkaa ja muuta ”korvikerahaa”, kuten johdannaissopimuksin luotua likviditeettiä on liikkeessä yhteensä yli satakertaisesti ”oikeaa” rahaa runsaammin. Kaiken ”korvikerahan” määrä on lähes 750 000 miljardia dollaria.

Maailman viime vuoden tavarakaupan ja palveluiden arvo oli Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan vajaat 60 000 miljardia dollaria. ”Oikeaa” rahaa oli siis liikkeessä karkeasti kymmenesosa maailman bkt:stä, mutta erilaista ”korvikerahaa” noin kymmenen kertaa maailman vuotuista bkt:tä suurempi määrä.

Talouden eri toimijoiden velka voi kasvaa talouskasvua nopeammin vain aikansa, mutta ennen pitkää mitta tulee täyteen. Jos velka kasvaa suoranaiseksi velkakuplaksi, on edessä kuplan puhkeaminen ja romahdus. Independent Strategyn mukaan maailmantalouden eri osissa on parhaillaan niin paljon erityyppisiä velkavastuita, että käsillä on taloushistorian mittavin velkakupla.

Erittäin suuri osa rahoitusmarkkinoiden velkavastuista on tarkoitus maksaa velalla rahoitettujen sijoitusten tuotoilla tai oletetuilla myyntivoitoilla. Tätä kaikkein epävarminta luottojen muotoa Minsky kutsui pyramidirahoitukseksi.

Tekniikka&Talouden otsikko. Metsäteollisuus kartoitti tarpeita Kiinasta Tansaniaan (linkki kommentissa 1):

Rami-projektin (Radical market innovations) ensimmäisessä vaiheessa seitsemän tutkijatiimiä kartoitti muun muassa kehitysmaiden kuluttajien tarpeita, pakkauksiin liittyviä arvoverkostoja, metsäklusterin kaupallistamisosaamista ja nuorten mediakäyttäytymistä. Mukana oli tutkijatiimejä Aalto-yliopistosta, Helsingin yliopistosta, Tukholman kauppakorkeakoulusta ja VTT:ltä. Tutkimustulokset lupaavat hyvää: mahdollisia uusia liiketoimintaideoita on tunnistettu lukuisia, ja suomalaisen metsäklusterin osaaminen verrattuna kansainvälisiin kilpailijoihin on vahvaa. Tekes edesauttaa strategisen huippuosaamisen keskittymien toimintaa sekä rahoittaa niiden tutkimusohjelmia ja hankkeita.

Kommentti: Miten tällainen ”kehitysmaiden kuluttajien kartoitus” eroaa siitä kilpajuoksusta jota Euroopan siirtomaavallat harjoittivat ensimmäisen maailmansodan alla ja joka osaltaan pohjusti sotaa? Näin toimii Suomen osaamisstrategia, Metsäklusteri Oy, yksi Shok.

Lisää ajatteluhaudontaa (vertaa Taleb)

Suomessa on joitakuita ajatuspajoiksi kutsuttuja instansseja. Kullakin puolueella taitaa olla omansa, valtion rahalla osin ylläpidettyjä: Keskustalla E2, demareilla Sorsa-seura, Vasemmistoliitolla mikä sen nimi oli, Kokoomuksella mikähän se oli? Elinkeinoelämällä niitä on kasapäin: EVA, Etla, EK, Aalto ynnä muut, niissä raha roiskuaa. Joka paikan tietäjä ja lemmikki on Demos-Helsinki. Tuskin löydät seminaaria, jossa ei olisi Demoksen puhujaa. Puheen sisällön arvaat ennakolta: cityelämän ihanuutta, kuluttajuuden ylistystä, modernisaatiota, sanahelinää, käteen ei jää mitään.

Suomeen tarvitaan lisää ja erilaisia ajatushautomoja. Kansan vaaliliitto, tehän (mehän) voisitte pystyttää oman!

Mainokset

Metro-lehdessä osui silmään Johanna Karimäen K-infon tilaisuutta koskeva ilmoitus. Ilmoituksessa oli henkilökohtaisen vaalimainonnan sävy kuvan kera. Herää kysymys kuka maksoi ja mistä varoista: vihreä eduskuntaryhmä eduskunnalta saaduista toimintarahoista, vihreät puoluetuesta vai Karimäki itse?

Sama kysymys koskee kokoomusta juuri nyt. Mistä rahoista maksetaan kokoomuksen julistautuminen vihreäksi valtaisine lehti-ilmoituksineen?

Eikö olisi asianmukaista edellyttää, että tällaisissa ilmoituksissa kerrotaan, kuka on maksaja sekä (mahdollisen valtion) rahan lähde, peruste ja määrä? Jos kyseessä on tuleva vaaliehdokas, niin eikö olisi moraalista sisällyttää tiedot vastaiseen vaalirahailmoitukseen?

Vaalirahakohussa vihreät ovat näytelleet maan pelastajaa. Tätä on vaikeahko uskoa. Puoluesihteerit laajensivat puoluetuen jaon myös kuntatasolle, lehtikuvissa leveimmän hymyn läväytti vihreiden Panu Laturi. Vihreä oikeusministeri Brax toi eduskuntaan vaalilakiesityksen valtakunnallisine äänikynnyksineen, jolla myös vihreät rakentavat muuria uusia tulokkaita vastaan vieden politiikalta uusiutumismahdollisuuden. Tämäkö on maan pelastamista, vihreiden saavutus? Eduskunnan hallitusaitiossa oikeusministeri Brax hymyili epäilijöille ivallisesti. Viime vaaleissa vihreät naiset jakoivat rahaa (täytyi olla peräisin puoluetuesta) naisehdokkaille ympäri maan. Jos temppu toistuu tulevissa vaaleissa, niin toivon, että joku tekee tasa-arvovalituksen.

Tiedoksi puolueille: vaaleissa en äänestä vaalirahan käyttäjiä, tapahtuipa se missä muodossa ja missä vaiheessa tahansa.

Epäuskoisena olen kuunnellut, kun Johanna Karimäki eduskunnan tilaisuuksissa esiintyy köyhyyden syvimmän alhon kokeneena ja kuitenkin köyhäilijällä on yht’äkkiä varaa heittää 20 000 euroa tai enemmän riskialttiiseen vaalimainontaan. Minulla, eduskunnan takuupalkkalaisella (palkka lienee puolet edustajan palkasta, vuosittain laskee reaalisesti kuin Kreikassa konsanaan), irtisanomisuhan alaisella, työelämän orjuuttavuuden joka päivä näkevällä ja kuulevalla, ei moisia kymppitonneja ole.

Politiikan ja työelämän sfääri repeää kahtia: toisaalla proletarisoituva, unohdettu ja ylenkatsottu valtion palkkatyöläistö, toisaalla puoluerahoilla melskaava politiikan joukko. Ehdotukseni ja toiveeni on, että vaalirahat ja puoluetuet kaikissa muodoissaan lakkautetaan sataprosenttisesti. Tulkaa joukkoomme juttelemaan, älkääkä sievistelkö lehti-ilmoituksissa (jotka nekin lopulta me maksamme).

Kahtia repeää myös maa. Citystä pääsee eduskuntaan oikeanlaatuisesti hymyillen. Henkilömääriin sidotut tuolit ja puoluetuet kasvattavat tilallista epätasapainoa vaali vaalilta. Tuloksena on metropoliylimielisyys, minkä loisteliain näyte on juuri tänään (19.5.) eduskunnalle annettava kulttuuriselonteko.

Oma hauskuutensa vaaleissa on kuvamanipulaatio. Mitä manipuloidumpi kuva, sitä vähäisempi asiauskottavuus, ajattelen minä.

Vastauksen saamiseksi yllä olevia kysymyksiä on turha esittää. Kollegiaalisten edustajien ”hyviin käytäntöihin” kuuluu olla kommunikoimatta maallikoiden kanssa. Vastaako Päivi Lipponen, vastaako Johanna Karimäki, vastaako Outi Alanko-Kahiluoto, vastaako Timo Soini blogikommentoijien kysymyksiin?

Professori Atte Korhola kertoi 10.5. Hartwell-ilmastokannanotosta. Tutkijaryhmä eri puolilta maailmaa ehdottaa ilmastopolitiikan uudistamista. Korholan tiedotteesta ja Hartwell-kannanotosta voimme poimia seuraavaa:

Kannanoton perusperiaate on ihmisarvoisen elämän edistäminen kaikkialla maapallolla.  Ilmastokysymyksen uudelleenarviointi ihmisarvoisen elämän näkökulmasta ei ole ainoastaan jalomielistä, vaan se on myös välttämätöntä ja todennäköisesti tuloksellisempaa kuin ihmisten vikoihin, puutteisiin ja pahoihin tekoihin keskittyminen. Ihmisarvoisen elämän takaava ilmastopolitiikka tarkoittaa energiansaannin tasapuolisuutta, maapallon ekojärjestelmän suojelemista ja ilmastoriskeihin varautumista. Yhteiskuntien on varauduttava poikkeuksellisiin sääilmiöihin riippumatta niiden syistä.

Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on tärkeä asia, mutta se voidaan saavuttaa vain muiden, poliittisesti kiinnostavien ja äärimmäisen käytännöllisten tavoitteiden sivutuotteena.

Ilmastopolitiikka tulee hajottaa osiinsa, joita punnitaan omien meriittiensä mukaan: metsät, ilmanlaatu, maankäyttö, adaptaatio jne.

The Paper therefore proposes that the organising principle of our effort should be the raising up of human dignity via three overarching objectives: ensuring energy access for all; ensuring that we develop in a manner that does not undermine the essential functioning of the Earth system; ensuring that our societies are adequately equipped to withstand the risks and dangers that come from all the vagaries of climate, whatever their cause may be.

The ultimate goal of doing this is to develop non-carbon energy supplies at unsubsidised costs less than those using fossil fuels.

To reframe the climate issue around matters of human dignity is not just noble or necessary. It is also likely to be more effective than the approach of framing around human sinfulness – which has failed and will continue to fail.

The problem is epistemological. It is a characteristic of open systems of high complexity and with many ill-understood feed-back effects, such as the global climate classically is, that there are no selfdeclaring indicators which tell the policy maker when enough knowledge has been accumulated to make it sensible to move into action. Nor, it might be argued, can a policy-maker ever possess the type of knowledge – distributed, fragmented, private; and certainly not in sufficient coherence or quantity – to make accurate ‘top down’ directions. Hence, the frequency of failure and of unintended consequences.

Therefore, in our view, the organising principle of our effort should be the raising up of human dignity and in that pursuit, our re-framed primary goals should be three:

1) to ensure that the basic needs, especially the energy demands, of the world’s growing population are adequately met. ‘Adequacy’ means energy that is simultaneously accessible, secure and low-cost

About 1.5 billion worldwide people lack access to electricity.

The primary rationale for the policy goals articulated below is to improve the quality of human life – through securing public benefits in developed and developing countries and through managing the multi-faceted natural asset of tropical forests.

Securing access to low-cost energy for all, including the very poor, is truly and literally liberating. Building resilience to surprise and to extremes of weather is a practical expression of true global solidarity.

All-inclusive “Kyoto” type of climate policy needs to be broken up into separate issues again, each addressed on its merits and each in its own ways. Adaptation, forests, biodiversity, air quality, equity and the many other disparate agendas that have been attached to the climate issue must again stand on their own.

In stating these goals we assume a radically different framing of what the idea of anthropogenic climate change means for an early twenty-first century world and what that, in turn, means for practical politics.

Olkoot Hartwellin kannanoton motiivit ja pyrkimykset mitkä tahansa, niin yllä olevat lähtökohdat ALLEKIRJOITAN erittäin painokkaasti.

Suomen ja länsimaailman ilmastopolitiikka ei rakennu yllämainituille lähtökohdille. Ympäristöpolitiikka ei ole antropogeenistä, ihmislähtöistä. Ilmastopolitiikka on ylhäältä sanelevaa, rajoituksia asettavaa, suoraan tai mutkien kautta ihmisiä syyllistävää. Ilmastopolitiikka on kuuro antropologisille ja sosiaalisille kysymyksille: itsekunnioitus, saatavuus kaikille, osallisuus, alhainen hinta.

Olkoon lukija eri mieltä kanssani, mutta ei erityisen mieltä ylentävää ollut eilen (11.5.) kuulla vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuhetta Ville Niinistön suulla:

” Sinivihreä hallitus on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisessa ilmasto- ja energiapolitiikassa. (Välihuutoja) Se on ensimmäisenä hallituksena Suomessa ottanut vakavasti ilmastonmuutoksen torjumisen. Olemme toteuttamassa yhteensä miljardin euron ekologista verouudistusta. ”

’Miljardin euron ekologinen verouudistus’ on ylhäältä saneltua, sosiaalisille kysymyksille tunnotonta ilmastopolitiikkaa. Olennainen osa ’uudistusta’ oli Kela-maksun poisto. Se on yksi vaihe sarjassa, jolla murennetaan köyhien eli kansaneläkkeen varassa elävien perusturvaa. Tätä vihreät kehuvat koko vaalikauden suurimmaksi voitokseen, eilen siis Ville Niinistö vihreiden ryhmäpuheenvuorossa, reilu viikko sitten Anni Sinnemäki lauantaiaamun TV-haastattelussa.

– Vihreät, tällaisella politiikalla te teette ainakin minusta Hartwellin julistuksen ja Atte Korholan vuorenvarman kannattajan.

Sosiaalinen tunnottomuus näkyy myös EU-politiikassa juuri nyt, Kreikan ja muiden ’kestävyyskriisien’ hoidossa. Vuoden 2008 finanssikriisissä pelastitte pankkijärjestelmän, syöksitte valtiot velkoihin, suon silmään. Kreikan kriisissä te jälleen pelastatte pankkijärjestelmää. Frankfurtiin lentäen matkaava näkee koneen ikkunasta pankkien valtaisat tornit. Siinä on teidän pankkijärjestelmänne: röystäilevää elämää, rajattomia palkkioita aivan kuten Suomen pankeissa ja tel-yhtiöissä.

Kreikan, Suomen ja EU:n kansat te saatatte kuoleman partaalle ’kestävyysvajetta’ hoitaessanne. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa Järvenpään valtuustossa tarvittiin turvamiehiä, kyse oli vanhusten siirroista, siis kestävyysvajeenne hoidosta.

Euroopan ilmastopolitiikka ja talouspolitiikka syyllistää ja syrjäyttää kansoja, ihmisten osallisuutta ja itsekunnioitusta. Kreikan lainapaketissa ministereitä ei vähääkään kiinnostanut mitä mieltä kreikkalaiset ovat, riittää kun asia vieritetään parlamentin läpi. Toinen esimerkki: Suomen eduskunnassa vihreä edustaja vaatii ”tuulipuistojen massiivista ja mielivaltaista yva-lupamenettelyä kevennettäväksi, sillä liian raskas ja arvaamaton yva-prosessi on nyt kehityksen esteenä.” Kuitenkin eurooppalainen maisemasopimus edellyttää menettelytapoja, joiden kautta yleisö, paikallis- ja alue­viranomaiset ja muut asianosaiset voivat osallistua maisemapolitiikan määrittelemiseen ja toteuttamiseen. – Mitäpä sopimuksista ja laeista, kun Eurooppaa tornitetaan.

Televisiossa Katainen ja Vanhanen suoltavat populismisyytöksiä demareille, kun he äänestävät Kreikka-pakettia vastaan. Mitä on populismi, popula, kansa? Popula olemme me. Populismisyyte on syyte meitä vastaan, meidän ymmärryskykyämme vastaan. Te uskotte, että vain teillä on ymmärrys ja tieto.

Ihmisen itsekunnioituksesta (dignity) lähtevää politiikan muotoilua tarvitaan ilmasto- ja ympäristöasioihin. Sitä tarvitaan EU- politiikkaan ja talouspolitiikkaan. Ylhäältä tarjoiltu hyvinvointipuheenne on höpöä. Tarvitsemme lisää Hartwellin julistuksia.

Giovanni Pico della Mirandola: Ihmisen arvokkuudesta