essee.net

Kommentit US-blogissa

Kirjailija työstää absurdin ymmärrettäväksi, sanoo Albert Camus (Parnasso 3/10). Tässä teille, kirjailijat, kolme absurdia teosta: Kiviniemen hallitusohjelma, Hetemäen veromietintö ja Eurooppa 2020.

Euroopasta on määrä tulla älykäs ja Suomesta eheä. Mikä on tällaisen puheen uskottavuus? Miten avata ohjelmien absurdius?

Vuosien ajan Euroopan johtajat – yliopistojen rehtoreita myöten – hokivat Lissabonin strategiaa, maailman johtajuutta. Ne puheet haihtuivat taivaalle. Nyt johtajilla on pieni hätä, Suomessakin hokevat, kuinka emme tiedä missä olemme.

Euroopassa on äly välkkynyt ennenkin: Perikleen Ateena, Medicien Firenze, Danten eepos, Maxwellin sähkö, Rutherfordin ydin.

Tänään Eurooppa sanoo luovansa älykkään talouden. Strategian omistajuus on valtioiden päämiehillä, Eurooppa-neuvostolla, mediceillä.

Eurooppa 2020 on runsauden sarvi. Poimimme muutaman älykkyysnäytteen:

• Aiemmissa koettelemuksissa haasteisiin vastattiin luomalla sisämarkkinat ja yhteinen raha. (Vertaa nykytilanne: Piikki auki, EKP.)
• EU:sta tehdään älykäs talous. (Ei Älyn Taloa vaan talous.)
• Ihmisiä voimaannutetaan työmarkkinoille. (Ei siis ihmisinä sinänsä vaan työmarkkinoille).
• Tieto- ja viestintäteknologian maailmanlaajuisessa kysynnässä on kyse 2000 miljardin euron markkinoista, vain neljännes tulee eurooppalaisilta yrityksiltä. (Tätäkö on tieto, viestintä ja vuorovaikutus – markkinataistelua.)
• Luodaan teknologia, jonka avulla vanhukset voivat asua yksin ja olla aktiivisia (sisältyy innovaatiounioniksi nimettyyn lippulaivahankkeeseen).
• Varmistetaan insinöörien riittävyys (tieteen tai taiteen tutkijoita ei tarvita).Yliopistojen suoriutumisesta ja tuloksista tehdään vertailuanalyysejä.
• Luodaan tutkinnoille viitekehykset, oppiminen työmarkkinoiden tarpeita vastaavaksi.
• Verkkosisällöille ja -palveluille luodaan sisämarkkinat. ( = Sanoma-yhtiön Euroopan valtaus jatkukoon.)
• Suoritusstandardeja ja markkinalähtöisiä välineitä: päästökauppa, energiaverot, tuet, julkiset hankinnat.
• Teollisuudelle varmistetaan tehokas pääsy sisämarkkinoille ja kansainvälisille markkinoille.
• Teollisuuden, ammattiliittojen, tiedeyhteisön ja kuluttajajärjestöjen kanssa luodaan yhteinen analyysi siitä, miten säilyttää vahva teollinen pohja ja osaamispohja. EU johtamaan maailmanlaajuista kehitystä.
• Työvoimapotentiaali on hyödynnettävä täysimääräisesti.
• On taattava työntekijöiden ja kuluttajien luottamus. (Siis vain luottamus. Meidät määritellään työntekijöiksi ja kuluttajiksi, lokeroidaan. Keitä ovat toimijat?)
• Hyödynnetään ja vahvistetaan yhteistyötä työmarkkinalaitosten välillä. (Siis laitokset)
• Työmarkkinaosapuolet otetaan koulutustarjonnan suunnitteluun. (Entä vapaa tiede, vapaa taide, yliopistojen autonomia, kansalaisten vapaus, perustuslaki)
• Palveludirektiivin täysimääräinen täytäntöönpano.( = Lähiyhteisöllisen vanhushoidon hajoaminen MedOnen, Careman, Esperin, Mikevan toimesta jatkuu, hoitokuukauden hinta 4000 euroa. Kenellä on halua saati varaa maksaa? Kuntien tai Kelan kautta meidät pakotetaan maksamaan. Lähiyhteisöllisyys, vuorohoito ja omaishoito? Kiviniemen hallitusohjelman eheys, tätäkö se on.)
• Maailmanlaajuinen kasvu avaa uusia mahdollisuuksia eurooppalaisille viejille ja mahdollistaa elintärkeän tuonnin kilpailukykyisen saatavuuden ( = imperialismi)
• Voimakkaasti kasvavien talouksien keskiluokka tuo tavaroita ja palveluja, joissa EU:lla on suhteellinen etu. ( = laskelmointia, ihmisten jaottelua, hyödyntämistä – Euroopan älykkyyttä)
• EU:n yrityksille turvataan parempi pääsy markkinoille, WTO ym.
• Julkisten hankintojen markkinat pidetään avoimina EU:n laajuisesti. (Vanhusten hoitosuhde muuttuu volatiiliksi vaihdannaksi, hoitopörssiksi, elätemarkkinoiksi, pelontunteeksi.)

Euroopan älykkyys välineellistää ja lokeroi ihmisiä. Eurooppa on kansalaistensa ja ulkopuolisen maailman hyväksikäyttäjä.

Eurooppa ei ole älyllisesti globaali. Euroopan selviytymishorisontti on se itse, ei ihmiskunta eikä maailma ihmisineen. Rajattua älykkyyttä, itse asiassa epä-älyllisyyttä. Juuri samaa on myös Kiviniemen hallitusohjelma: kuinka Suomi selviää, selviytymisen elementit, selviytymisen ura, Suomi hyödyntää maailmantalouden elpymistä, Suomi on syytön lamaan jne. Ei erityisen korkealentoista kieltä, ei sosiaalisesti analyyttistä eikä innostavaa.

Eurooppa kuolettaa vapaan tieteen. Se vaatii ”yhteistä analyysiä” teollisuudelta, ammattiliitoilta, kuluttajajärjestöiltä ja tiedeyhteisöltä ja jopa niin että tutkimusintressi, tutkimustehtävä ja tavoiteltu tulos on ennalta annettu. Äärimmäisen röyhkeää, epälegitiimiä, tuomittavaa, vastoin Suomen perustuslakia, vastoin alkeellisinta tieteen moraalia.

2020 -strategiassa vilahtaa tuskin kertaakaan sana vapaus. Kulttuuri ehkä kerran sivulauseessa. Tällaista on eurooppalainen nyky-älykkyys, ei sijaa vapaudelle, ei tarvetta kulttuurin virittävyydelle, ei tieteen kriittisyydelle. Niiden sijaan strategia hokee markkinoille pääsyä ja saatavuutta. Sata tai pari sataa vuotta sitten silloiset älyköt (Millit ja muut) perustelivat yhteiskuntien ylösrakennusta vapaudella, tänään ei edes retoriikan tasolla. Tämä kertoo vallan itsetäyteydestä ja sokaistumisesta. Suomessa jopa perustuslaki tuntee monia vapauksia. Unohtuvatkohan ne siellä Eurooppa-neuvoston käytävillä? Poliittinen ja juridinen vastuu!

Eurooppa on instituutioiden, laitosten Eurooppa, koteloitunut. Työmarkkinalaitokset – sana on virhe potenssiin kolme. Eurooppa ei ole ideoiden kehittelyn tyyssija. 800-luvulla Bagdadissa oli Viisauden Talo, oli niitä muitakin. Eurooppa ei ole Viisauden Talo, pelkkä talous. Eurooppa ei ole Maxwell. Täällä tähytään markkinoita.

2020-strategiasta Euroopan Parlamentti antaa lausunnon, siis vain lausunnon. Parlamentti lausui:

Voidakseen paneutua suureen ja kasvavaan työttömyyteen EU:n on toteutettava kunnianhimoinen sosiaalinen ohjelmansa, johon sisältyy toimet köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi, koulunkäynnin keskeyttämisen vähentämiseksi ja elinikäisen oppimisen edistämiseksi.

Entäs se Suomen eheys?

Kiviniemen hallitusohjelma elää irrallistuneessa, esoteerisessa maailmassa: pankit, rahoitus, selviytymisura, edelläkävijämarkkinat, kehykset. Pilvissä tai maan mudassa möyryävän koneen hoitoa. Ei sanaakaan tuloeroista, köyhyydestä, reunautumisesta, kulttuurista, sivistyksestä, tieteestä, taiteesta, yliopistoista, kansalaisten omaehtoisuudesta vaihtoehtona edustuksellisuudelle. Kiviniemi ei innosta, ei eheytä. Hetemäen ryhmä ehdottaa samaan aikaan verojen siirtoa:

• yrityksiltä henkilöille
• työstä kulutukseen
• suurituloisilta pienituloisille
• progressiosta tasaveroihin.

Näinkö rakentuu yhteiskunnallinen eheys, näinkö rakentuu älykäs Eurooppa?

Talousuutinen: Piikki auki, EKP!

kommentoitu versio US-blogissa

Puolueet peräävät yhteiskunnan vakautta ja kansallista eheyttä (referaatteja lopussa). Omassa kotipesässään ne murentavat eheyden. Eduskunnan takuupalkkaisille ei makseta kaikille muille tulevaa yleiskorotusta.

Tämä on ehkä ensimmäinen kerta Suomen työmarkkinahistoriassa, kun ”yleiskorotus” ei olekaan yleinen. Olennaista on tunne- ja kokemustaso, ei välttämättä raha, vaikka rahallinenkin vaikutus on elinikäinen. Yleiskorotuksen piiristä poistetut eivät kuulu joukkoon, eivät yhteiskuntaan ja heitä  halvennetaan. Löytyykö Suomen työmarkkinoilta toista tällä tavalla ulosheitettyä joukkoa?

Suomen ay-liikkeen historiassa tämä on käännekohta, ehkä ay-liikkeen lopun alku. Eikö ay-liikkeen keskeinen vaade ole ollut yleissitovuus? Mitä se tarkoittikaan, kenen yleisyyttä? Mihin periaate katosi? Ay-liike ei aja universaalioikeuksia (’hyvinvointivaltio’). (lisää…)

Miten voi sijoittaa sosiaalista hyvää tuottaen, maapallon ekologiaa edesauttaen, maailmaa kaunistaen, ylipäänsä mielekkäästi?

Aiempi kokemus tekee epäuskoiseksi. Sukupolvet pakotettiin maksamaan asuntoa ikään kuin asuminen olisi elämän tehtävä. Nyt Finanssialan Keskusliitto siirrättäisi samat asunnot pankeille piskuista eläkesuoritusta vastaan. Näinkö meitä kierrätetään?

Entä pankkien itsensä kehitys? Postisäästöpankki – Postipankki – Leonia – Sampo – Danske Bank – Nordea – Björnia – karhula. ”Ei rahaa köyhille eikä rikkinäisille perheille”, sanoo Björn Wahlroos. – Ei rahaa pankeille, olkoon puolestaan meidän mottomme.

Postipankista soitettiin. Kun en ole Matti Vanhasen oppilas, en kuluta mitään, en liiku autolla vaan pyörällä, ruokalasku 30 euroa viikossa, velat maksettu, niin pankkikin kiinnostuu. Pankin sytykkeestä aloinkin pohtia sijoittajan uraa!

Bricetit ja oligarkit

Leoniapankki tyrkytti kehittyvien maiden arvopaperia (BRIC-maat: Brasil, Russia, India, China). Paperin tuotto olisi sidottu bric-indeksiin, pääoma maksettaisiin takaisin 2015. Bric-maiden kasvuennuste on 3 tai 4 % tai enemmän.

Sanoin ei. Liian pitkäpiimäistä, liian passiivista. Pitää olla omakohtaista otetta ja toimintaa. Toisekseen: Foxconnin itsemurhat, Venäjän oligarkit, Amazonin sademetsät, Intian maaseutu – tuotto olisi nyhdetty näistä. Siinähän tulisi osalliseksi rikoksenomaiseen toimintaan. Eikö maailma enemmänkin kaipaa henkistä ylöskohotusta, lönnroteja? Mieluummin alan kerätä runoja, sijoitan runot kohdalleen, laadin kalevalan, Intialle vedan.

Ps-säästäminen – ihana innovaatio

Leonia-pankissa tätäkin tarjoilivat. Olin jo hurahtaa. Ps-tilin kummallisuuksista voisi puhua sivukaupalla. Tutkin asiaa, luin lait, hallituksen esityksen, eduskunnan mietinnöt, talouslehtien ja Finanssivalvonnan infot.

• Mikä on ps-säästämisen idea ja asemointi? Ensin oli demokraattinen ja yhdenvertainen kansaneläke (rippeitä vieläkin). Sittemmin korporaatioiden itselleen nikkaroima työeläke tel on syövän lailla levittäytynyt jo 50 vuoden ajan. Ps-säästämisen sanotaan ’täydentävän’ aiempia eläkemuotoja. Ideologinen piilotavoite, ehkä ei aivan vähäinenkään on murentaa tel:n moraalista pohjaa, yksityistää ja siinä ohessa lihavoittaa pankkeja. Samaa yksilöllistämistä mitä ovat palveluseteli, terveystili, henkilökohtainen hiilijalanjälki ym.
• Ps-tilin verohyöty on olematon. Tämän totesi myös Eeva Liljeblom raportissaan TEMille. Verohyöty voi kääntyä negatiiviseksi, jos pääomavero nousee. Jos ps-rahat sijoittaa korkeaosinkoisiin osakkeisiin, niin verohyöty voi jälleen kääntyä negatiiviseksi (osinkojen veroprosentti noin 19, ps-varojen vähintään 28).
• Kuka päättää ps-varojen sijoittamisesta: säästäjä vai pankki? Laista tai Fivan ohjeista jäi epäselvä kuva. Pankissa kerrottiin, että säästäjä päättää.
• Entä pankin varainhankinta? Yleensä sillä on kustannus, korko. Ps-varat ovat pankille korotonta varainhankintaa, monet perivät jopa kuluja säästäjältä eli korkoa toisinpäin. Lain tarkoitus onkin lihavoittaa pankkeja, kertoo hallituksen esitys. Pankit pelastettiin 1990-luvun lamasta sosiaaliturvaa heikentämällä. Pankit pelastettiin 2008 lamasta, leikkauksista uhotaan juuri nyt (sailas, ek). Pankit pelastettiin Kreikan kriisistä ilman vakuuksia (ministereiltä puuttuu asiantuntemus, kirjoitti kuntien takauskeskuksen johtaja Heikki Niemeläinen, HS 24.5). Vihreä porvarihallitus on Suomen pankkipuolue.
• Entä jos ps-säästäjä huonoilla sijoituksillaan hukkaa kaikki ps-varansa. Säästöhetkellä saatu veronalennus jää pysyväksi. Valtio siis kattaa tappiosta 28 % (pian varmaan 30). Tässäpä onkin idea! Ulkoistetaan sijoitustappiot veronmaksajille, eikös tämä ole tuttu idea muustakin yhteydestä. Käymme rohkeiksi ps-sijoittajiksi, kaikki rahat Nokian osakkeisiin. Yhtiön konkurssissa valtio on jo etukäteen kuitannut tappiostamme 28 – 30 %.
• Ps-rahat ovat kiinni kymmeniä vuosia, säästäjän iästä riippuen. Milloin tahansa voi ilmaantua parempaakin rahan tarvetta.
• Ps-säästämisen ideana on vietellä ihmisiä osakesäästäjän ohentuneeseen maailmaan. Säästäjä tuijottaa papereita, lukuja, ruutua. Maailman substanssiin sinulla ei ole osaa eikä arpaa. Substanssin muovaajat (yritykset) ovat toisaalla. Olet paperoitu, tiliöity, johdannaistettu. Sinun ei tarvitse nähdä verisiä käsiä. Asian puki sanoiksi jo vuosisata sitten Olof Lagercrantz kirjassaan Ensimmäinen piirini.

Osallisuus maailmaan, mitä kautta?

Sijoittajan maailma on ohentunut, etäännytetty, vieraannutettu. Sijoitat UPM:n tai Enson osakkeisiin suoraan tai ps-tilin kautta. Yhtiöt valtaavat eteläisen Amerikan maita väkivalloin, karkottavat asukkaat kumiluodeilla slummeihin, köyhyyteen ja osattomuuteen. Ehkä et tiedä tästä mitään, ehkä et välitä, seuraat pörssikurssia voittojen kotiuttamiseksi. Teet(kö) itsesi osalliseksi rikoksenomaisiin toimiin, plantaasien monokulttuureihin, biodiversiteetin hävittämiseen, sosiaaliseen suruun. Nokia tuhosi Suomesta alihankkijansa. Eikös itsemurhayhtiö Foxconnin edeltäjä ja pesämuna ollut suomalainen Eimo?

Mitä kautta osallisuus maailman substanssiin rakentuisi? Yhtiöiden sisäinen hallinto, corporate governance. Yhtiölainsäädännön remontti. Finanssimaailman sääntely. Suurten yhtiöiden hajottaminen, iso reduktio, vertaa 1600-luku. Degrowth-talous. Deglobalisaatio. Tai ryhdymmekö bisnesenkeleiksi – ilman rahaa! Teemme nurkanvaltauksia. Olemme aktiivisia omistajia, kehittäjiä. Mitä olisikaan kansalaisten omistajuuspolitiikka? Pitäisikö säätää laki kansalaisten omistajuuden edistämiseksi! Fortum kansalle. Fennovoima kansalle. Ilmaista osakassähköä, Mankala-periaate kaikille! Eettinen sijoittaminen. Ekopankkia yritettiin joskus, se mureni osuuspankkien sisään. Hartwall Capital kertoo kriteereikseen pitkäaikaisen arvosijoittamisen ja hyvän tuoton, kehuu itseään vastuulliseksi yhtiöiden kehittäjäksi, tällaiselle on yhtiön mukaan sosiaalinen tilaus (Kauppalehti 4.6.).

Tel-hörhölät

Kela-maksu oli työnantajille hirveä rasite. Vähintään kymmenkertainen tel-maksu ei ole rasite lainkaan. Vihreä hallitus pelasti työnantajat Kela-kurjuudesta. Eduskunnassa vihreät naiset kokivat ilohysterian, tila jäi pysyväksi.

Yliopistoilta ja kulttuurilta perätään yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Miksi ei kysytä tel-sijoitusten yhteiskunnallista mielekkyyttä? Mitä suurempi hörhölä (elämysteollisuus, kauppakeskukset, flamingot ja libresset), sitä varmemmin rahoittajaksi paljastuu Varma tai Ilmarinen. On tutkittava ja arvioitava Varman, Ilmarisen, Eteran, Kevan ja VERin sijoitustoiminnan vaikuttavuutta, järkeä ja yhteiskunnallista mieltä. Tel-rahastot ovat hömppäkulttuurin selkäranka.

Taloutta ja valtaa on Suomessa keskitetty tel-rahojen turvin. Tel-rahastot ovat noin 120 miljardia (kotitalouksien pankkitalletukset ovat noin 200 miljardia, toisaalta velat noin 250 miljardia). Tel-yhtiöt estävät välimuotojen kehittymisen ympärilleen. Toimittaja Antti Blåfield kysyy ’Kuka määrää sijoitusmarkkinoilla’ (HS 28.3.2010). Ei saa syntyä Infraa, ei Kairaa, ei Elronia, ei Enfiaa. Varma ja Ilmarinen haluavat sijoittaa ”suoraan” eli pitää vallan itsellään. Tel-yhtiöiden kesken vallitsee kartellinomainen järjestely, jossa ala sopii, mitkä tuotteet päästetään markkinoille.

Talouden kriisit muhivat suuryhtiöiden ja finanssivallan irrallisuudesta suhteessa muuhun yhteiskuntaan. Suomi ei ole yhtään fiksumpi. Suomen tel-yhtiöt on hajotettava tai vähintään kansanvaltaistettava.

Maailma fiktioina

Sauli Niinistö sanoo talouskriisien syyksi fiktiivisen rahan (Demari 4.6.). Suomessa on kriisiydytty 10 vuoden välein. 90-luvun kriisi alkoi Niinistön mukaan valuutan vapauttamisesta, liberalisaatiosta.

Australialainen taloustieteilijä Steve Keen sanoo:

Kun jokin markkina tuottaa voittoja, hinnat alkavat nousta ja yhä enemmän sijoittajia ryntää hyötymään noususta. Nousu kiihtyy. Sijoituksista saadaan suurempia voittoja velkarahalla. Myös velka tuottaa pankeille hyvin. Hintakupla kasvaa kiihtyvällä vauhdilla, kun voitoilla ei tunnu olevan rajaa ja velkaa riittää. Kupla puhkeaa aina. (Attacin katsaus)

Amerikkalaiskirjailija David Shields: Kirjallisuus on fiktion myötä menettänyt merkityksensä.

– Emmekö me ihmisetkin ole fiktioita, irrallistettuja, tiliöityjä, paperistettuja, johdatettuja. Fiktiivinen raha – fiktiivinen kirjallisuus – fiktiivinen ihminen. Maailma pakenee kuin pankkien elinkaari, postipankista björniaan. Fiktiivinen köyhyys.

Toimintaehdotus

• Vedetään omat rahat pois hörhöjen rahoituksesta.
• Työeläkejärjestelmä yhtiöineen ja rahastoineen lakkautetaan ja puretaan pois, koska tel pitää yllä yhteiskunnallista eriarvoisuutta tulojen (eläkkeiden) jaossa sekä sijoitustoimillaan ohjaa yhteiskuntaa epävakaaseen seikkailu- ja fiktiomaailmaan.
• Ps-säästämisestä poimitaan sen demokraattinen alkio: säästäjän oikeus päättää sijoituskohteista. Säästäjien piirissä aletaan pohtia sitä miten sijoittaa sosiaalista iloa tuottaen, maapallon ekologiaa edesauttaen, maailmaa kauniiksi tehden, mielekkäästi.
• Eettisen, ekologisen, esteettisen ja demokraattisen eläkesäästämisen rinnalla eläkemuodoksi riittää kaikille yhdenvertainen kansaneläke. Sitä voisi kutsua perustuloksi. (Vihreät, olemmeko tältä osin samaa mieltä, oletteko tosissanne, uskoako teitä?)

Onko Suomi reilu maa

Onko Suomi reilu maa, kysyy maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtinen (HS 4.6.). Vain reilua maata ollaan valmiit puolustamaan:

”En usko, että kansakuntaa voi johtaa vain talouden mittareilla ja markkinaretoriikalla. Me tarvitsemme nyt henkisiä suunnannäyttäjiä, uusia runebergejä, snellmaneja, mannerheimejä tai kekkosia. Johtajuus on kriisissä kaikkialla maailmassa, koska valta on paennut kasvottomiin ylikansallisiin systeemeihin.”

Maailman Pen-klubin kanadalainen puheenjohtaja John Ralston Saul kirjoitti kirjan Fair Country – reilu maa.

Tässäpä meille sijoittajille tehtävää.

Lehtikirjoituksia:

Ps-säästäminen ei innosta

Eläkesäästäjä – veroetusi onkin pelkkää vedätystä

Mikä puhe koskettaa Sinua, ÄÄNESTÄ

– yllä olevasta linkistä pääset äänestämään PARHAAN eduskuntapuheen. Valittavana on kolme aitoa ryhmäpuhetta, ryhmän nimi on piilotettu. Aiheena on palvelu- ja kuntarakenne eli PARAS-hanke. Kuka puhui viisaimmin? Äänestyksen tulos näkyy reaaliajassa äänestyssivulla. Puhujien nimet julkistetaan kunhan ääniä on rapissut.

kilpailupuheet  ’lisää’ -linkistä: (lisää…)

Hallitus antoi eduskunnalle selonteon kulttuurista. Miten selonteko viritti eduskunnan? Poimintoja edustajien puheista:

• Taide on väline nähdä ja kokea yhteiskuntaa.
• Syvällisempi kulttuuri herättää meidät ajattelemaan, muistamaan ja tiedostamaan.
• Päämäärätön, kokeileva taide on uusiutumisen edellytys.
• Me halutaan laulaa, soittaa ja tanssia (Lontoon katunuoret).
• Historia on osoittanut, että kehityksen voimat ovat kulttuurin voimia. Markkinavoimat tulevat ja menevät, poliittiset voimat vaihtuvat, mutta positiiviset kulttuurin voimat kestävät yli aikojen.
• Kulttuuri on yhteiskunnan ankkuri. Kulttuuri on kertomus ajastamme, se on kertomus ajasta ennen meitä, se on kertomus ajasta tässä hetkessä. Kulttuuri on muistimme. Kulttuuri on väline viedä meidän aikakautemme tunnelmia tulevaisuuteen.
• Jo ajatuksellisesti kulttuurin tulevaisuuden määrittäminen, etukäteen pakottaminen ruotuun, tuntuu väkinäiseltä, jopa vastenmieliseltä.
• Jos kulttuuriksi määritellään lähes kaikki ilmiöt, mitä yhteiskunta sisältää, eikö se banalisoi koko kulttuuri-käsitteen?
• Sivuuttaako Suomen kulttuuripolitiikka digitaalisen kulttuurin myös jatkossa?

Upeita näkemyksiä kulttuurin luonteesta. Millä tavalla kulttuurinen näkeminen toteutuu ajassamme? Amerikkalaiskirjailija David Shields vastaa (HS 16.5.2010):

Kirjallisuus on menettänyt merkityksensä länsimaisessa kulttuurissa. Alennustila juontaa juurensa taiteen autonomisoimiseen 1800-luvulla. Romaani puhdistettiin taidemuodoksi ja mielikuvituksen tuotteeksi. Kirjallisuus vetäytyi itseensä ja lakkasi kommunikoimasta tieteen, filosofian ja yhteiskunnallisen ajattelun kanssa. Näin tallattiin polku kohti merkityksettömyyttä. Fiktiosta ja juonikertomuksesta ei ole nykytodellisuuden hahmottajiksi, juoni lukitsee ajattelua. Formalismi ja nihilismi ovat eurooppalaista todellisuuspakoa. Todellisuus on osin ennakoimatonta. Taiteen muodon on vastaavasti oltava joustava, muuntuva. On sekoitettava tekstilajeja, ristivalotettava teemoja, harrastettava ajatuskokeita, todellisuutta on käsiteltävä henkilökohtaiseen tapaan. Tuloksena voi olla lyyrinen essee, kollaasi, proosaruno, askel kertomuksen tuolle puolen.

Leena Kirstinän haastattelusta kuvastuu taiteen ja sen tutkimuksen väheksytty asema Suomessa (KS 2.5.2010). Tiedepolitiikka hylkii humanistisia oppialoja. Elämme teknokratiassa ja tekstuaalisessa maailmassa. Kulttuurin toimintaehtojen tutkiminen on tärkeää, kirjallisuuden on pidettävä yllä vuoropuhelua.

Banaalius: kulttuuri toimialana, jalostusarvona, kulutuksena

Kulttuuriselonteko on oiva näyte kulttuurin latistamisesta ekonomistiseen käsitteistöön, elinkeinoministeriön operoitavaksi:

Kulttuurin osuus Suomen talouden arvonlisäyksestä on vaihdellut kolmesta neljään prosenttiin, kulttuurialojen työllisyys on hieman yli neljä prosenttia työllisestä työvoimasta. Kulttuurin ja joukkoviestinnän osuus kulutusmenoista on hiukan yli viisi prosenttia. Kulttuuri- ja elämysteollisuuden osuus kotitalouksien kulutusmenoista on kasvussa. Valtaosa elämysteollisuudesta on viihdetuotantoa. Kulttuurin kulutus kasvaa eri ikäryhmissä ja myös taiteen kulutuksen voidaan odottaa tulevaisuudessa kasvavan. Kulttuuritoimialojen jalostusarvo.

Lisäarvo! Jalostusarvo! Arvonlisäys! Toimiala! Kulttuurin kulutus! Elämysteollisuus! Osuus, sektori! Kultivoitunut – joskus sillä ymmärrettiin jaloa, jalostunutta. Tänään se on jalostusarvo, hallituksen kielessä kolikoiden kilinä, kassavirta, tilinpito, tuloslaskelma, markkinavoima. Modernisaatiohallitus Anni Sinnemäen sanoin.

Kulttuuri syvärakenteena

Analyyttisempi kulttuurinäkemys? Kirjastossa käteen osuivat Pertti Karkaman Kulttuuri ja demokratia, Simo Häyrysen Suomalaisen yhteiskunnan kulttuuripolitiikka sekä Humakin julkaisema Mahdollisuuksista totta. Häyryseltä vapaasti poimien:

Kulttuuri pureutuu kollektiivisen käyttäytymisen taakse, paljastaa yhteiskunnan hierarkioita, syvärakenteita, myyttien ja suorittamisen taustoja, kollektiivista tiedostamatonta, maailmankuvia, maailmanselityksiä ja niitä ylläpitäviä laitoksia ja tapoja, ’tosiasioiden’  kategorioita, ajattelun ja tuntemisen tapoja, arvorakenteita, sosiaalisina ja kulttuurisina faktoina pidettyjä asiaintiloja, sivilisaation luonnetta, kulttuurin arvo- ja tietojärjestelmiä, mentaliteettia, kulttuurista valtaa ja kurinpitoa. Kaikessa politiikassa on kulttuurinen ulottuvuus.

Kulttuuripolitiikka joko säätelee kulttuuria halutun syvärakenteen mukaiseksi (selonteossa juuri näin: ekonomismi, toimiala, sektori, lisäarvo, imago, taide työelämään kiinnittäjänä ja koheesiona)  tai kulttuuripolitiikka muokkaa syvärakenteita (Suomessa viime mainittu on tehty mahdottomaksi esim. yliopistolailla, vertaa Shields, Kirstinä, kulttuurin autonomia, toimintaehtojen tutkiminen).

Kulttuurisen syvärakenteen pohjalta voidaan päätyä ekonomistisesta politiikasta jyrkästi poikkeaviin näkemyksiin. Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen (HS 26.5.):

Taloutta ei pidä kasvattaa vaan supistaa. Tämä on termodynaaminen ja aritmeettinen tosiasia. Kulttuurien tutkimus on osoittanut, että kulttuurit määrittelevät eri aikoina aineelliset tarpeensa ja luonnonvarojen tarpeen hyvin vaihtelevasti.

Eipä ihme että taiteen ja kulttuurin tutkimus heitetään yliopistoista ulos tai vähintään heidät masennetaan. Eduskunnalle annetun selonteon perimmäinen tarkoitus – pehmoretoriikkaan käärittynä – on vietellä kansanedustajat ekonomismiin. – Edustajat, omistakaa kesälomanne kulttuurin tutkimukselle, sivistykselle, unohtakaa selonteot.

Kulttuuri – kauppaa ja imagoa

Selonteko: Kulttuurilla on tärkeä rooli myös kehittyvien maiden talouden vahvistamisessa. Kulttuuri on henkiseen pääomaan perustuvaa taloutta sekä tuotteiden ja palveluiden kauppaa, jota voidaan käyttää tietoisesti edistämään yhteiskuntakehitystä. Kulttuuri on myös tärkeä osa kansainvälistä Suomi-kuvaa, joka voi edistää Suomen kilpailukykyä, matkailuelinkeinoa ja vientiteollisuutta kansainvälisillä markkinoilla.

Suomessa kulttuuri siis alistetaan vientiteollisuuden ja sen imagon välineeksi. Millaiseen maailmaan joudumme? Päätoimittaja Pekka Mervola kiteyttää (KS 14.5.):

Sosialismin paineessa markkinatalous ihmiskasvoistui. Sittemmin markkinatalous laajeni rajusti. Nyt kasvuvaihe on takana ja siirrytään kurjistavaan kilpailuun. Supersuurista yrityksistä tulee ongelma yhteiskunnille ja riski valtioille. Sisäisessä päätöksenteossaan suuryritykset voivat olla suljettuja diktatuureja. Globaali hallinta on tällä hetkellä hajalla, mutta superyritykset on saatava aisoihin.

Yritysmaailmasta yksi ja toinen hyppää ulos. Yritysjohtaja Mervi Wallenius siirtyi Valamon luostariin todeten: aika vaatii uudenlaisia keskusteluavauksia, on haettava uutta näkökulmaa (KS 13.5.). Samoja sanoja käytti professori Hukkinen.

Viimeisin sfääri, missä uusien näkökulmien tarvetta ei tunnisteta, on politiikka, hallitus, eduskunta. Kulttuuriselonteko olisi ollut mitä soveliain foorumi, suorastaan vaatinut sitä, mutta ei, sali on tyhjä. Minne he katosivat, baariin, nokosille, kännyä näpyttämään.

Taiteen politisointi

Suomessa on pilkattu taiteen politisoitumista 1970-luvulla. Kuka oikeasti politisoi kulttuurin? Sen tekee nykyhallitus. Poimitaanpa selonteosta:

Kulttuuri nähdään entistä enemmän alueiden tulevaisuuden keskeisenä kehitystekijänä. Aluekehitystoimijoiden ja alueellisten kulttuurihallintotoimijoiden toiminnan merkitys lisääntyy. Alueelliset taidetoimikunnat ovat osa valtion taidetoimikuntalaitosta. Valtiollisia aluehallinnon toimijoita ovat myös uudet elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset (ELY) ja aluehallintovirastot (AVI). Kulttuuri sisältyy ELYjen toimialaan (laki). Maakuntien liittojen tehtäväkuvassa kulttuurin rooli vahvistuu. Toimijoiden välinen yhteistyö nousee avainasemaan. Vahvistetaan elinkeino- ja ympäristökeskusten edellytyksiä edistää alueensa kulttuuritoimintaa ja alan työllisyyttä. Kehitetään taiteen ja kulttuurin aluetoimijoiden keskinäistä koordinaatiota ja tiivistä yhteistyötä valtion ja kuntien aluehallinnon toimijoiden kanssa.

Eduskuntakeskustelun jälkeen valtioneuvoston on määrä tehdä päätös ”laaja-alaisen yhteistyön käynnistämisestä taiteen ja kulttuurin soveltamisaloilla osana eri hallinnonalojen toimintaa … toimenpiteistä taide- ja kulttuuripolitiikan vaikuttavuuden lisäämiseksi yhteiskuntapolitiikassa eri hallinnonalojen yhteistyönä.”

Miksi vain eduskuntakeskustelu? Mihin heitätte kulttuurin ja yhteiskunnan tutkijat, yliopistoväen? Eikö keskustelulla mediassa, netissä, blogeissa, seuroissa ole arvoa? Millaista politiikkakäsitystä te edustatte? Ylätasoa, instituutiota, hallinnoitua, seisotettua.

Kuka asettaa alueelliset taidetoimikunnat? Maakunnan liitto. Eikö tämä ole pöyristyttävää!, katso laki alueiden kehittämisestä 1651/2009, § 12. Eduskunta hyväksyi lain 2009. Maakunnan liittojen ’päättävät’ elimet ovat poliitikkojen keskenään valitsemia. Taidetoimikuntien valinnoilla politiikan sisäpiiri on asetettu ohjaamaan taidetta. Kuitenkin on vaikea löytää  ’päättäjää’, joka olisi edes kiinnostunut taiteen sanomasta, tulkinnoista, vihjeistä ja ohjeista. Silti he asemoivat taiteen ’alueiden keskeiseksi kehitystekijäksi’.

Mitä sanoo perustuslaki? Taiteen autonomia on turvattu. Mitä sanoo kulttuuriselonteko toisaalla: päämäärätön, kokeileva taide on uusiutumisen edellytys.

Yritysmaailma valittelee dynamiikan puutetta, henkistä anemiaa, vanhoihin rakenteisiin juuttumista, Suomen pysähtyneisyyttä (Kauppalehti 24.5.).

Taide on politisoitu perustuslain vastaisesti. Taide on alistettu ’kehityksen’ ja valtiopolitiikan välineeksi. – Jospa pysähtyneisyyden syy löytyykin tästä!  Näinhän toimi myös sosialismi, sosialistinen realismi, kulttuurin saavutusten näyttely.

Miksi iso sali tyhjenee kulttuurikeskustelun alkaessa? Pitääkö tällaista eduskuntaa kestää? Miksi hallitus saa istua?

Olisipa enemmän kuin yksi näin puhuvia kansanedustajia: ”Kehityksen voimat ovat kulttuurin voimia. Markkinavoimat tulevat ja menevät, poliittiset voimat vaihtuvat, mutta positiiviset kulttuurin voimat kestävät yli aikojen.” Olivatko Aleksis Kiven viimeiset sanat: minä elän. Päättikö Ovidius teoksensa samoihin sanoihin?

Onko Suomi Iran? Elokuvaohjaaja Kiarostami sanoi äskettäin (HS 20.5.2010):

”Valtaan kytketyistä teoksista ei tule taideteoksia vaan vallan työkaluja. Taiteen pitää olla irrallaan vallasta ja ajankohtaisuuksista, sillä vain silloin taiteella voi olla oma merkityksensä, joka on syvästi poliittinen. Taide on ikuisempaa kuin valta.”

Ketteryys

Selonteko: Luova työ edellyttää ketteryyttä ja joustavuutta. Sen voima ei ole makro- vaan mikrotaloudessa.

Miksi mikrotaloudessa? Kulttuuri ja sen tutkimus ovat laaja-alaista luovaa työtä. Pohdittavana on talouden moraali, yhteiskunnan rakenteistuminen ja mentaliteetti. Tämä jos mikä on makroa.  Kulttuuri kulkee talouden yllä, alla, sisällä ja vieressä.

Luova työ

Selonteko: Luovan työn luonteeseen kuuluvat kokeilu, satunnaisuus ja leikki. Luova työ on kulttuuritoimialojen talouden ydinresurssi ja muutosvoima. Luovuus on kyky yhdistellä asioita ja merkityksiä uusiksi kokonaisuuksiksi ennen kokemattomalla tavalla. Luovuuden edellytyksiä ovat ihmisten henkinen liikkuvuus ja ajattelun avaruus, elämänympäristöjen monimuotoisuus sekä mahdollisuus leikkiin ja kokeiluun.

– Hienoa. Mutta astukaapa valtion virastoon tai muualle työelämään. Olemmeko ennen kokemattomia? Yhdistelläänkö asioita uusiksi? Onko ajattelu avaraa? Sallitteko meidän leikkiä, tehdä avoimia kysymyksiä?

Työelämässä on puolet suomalaisista, yli 2 miljoonaa. Onko miljoonien työ luovuuden kehto? Saammeko olla yrittäjiä työssämme, oivallusyrittäjiä? Onnistumisen (suoriutumisen) mittariksi ehdotan seuraavia: yleisön kiinnostus, lukijoiden määrä ja ilo, sosiokulttuurinen innostaminen.

Luova talous ja kulttuurivienti

Selonteko: Kulttuuri on henkiseen pääomaan perustuvaa taloutta sekä tuotteiden ja palveluiden kauppaa… Kulttuuriosaaminen on tulevaisuuden luovan talouden keskeinen menestystekijä… Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa jatketaan luovan talouden strategisen hankkeen jatkotoimenpiteitä. Kehitetään kulttuuritoimialojen talouden arvoverkostojen toimivuuden, yrittäjyyden, liiketoiminta- ja markkinointiosaamisen, kulttuurituonnin ja -viennin sekä kulttuurimatkailun edellytyksiä.

Mössökieleen kätketään mikä tahansa politiikka. Sinfoniaorkesterit ry:n Kalevi Aho sekä Avantin Kari Kriikku sanoutuivat irti opetusministeriön tuesta kaupallisille yrityksille (HS 15.5.). – Viennin edistäminen on uusi tavoite, perusteena on Finpron selvitys, kulttuurivientiohjelma Kiinaan sekä hallitusohjelma, vastaa ministeriö.

Framen toiminta oli taiteilijaperusteista. Sen takia se lopetettiinkin, arvelee Taide-lehti.

Kaiken kaikkiaan: sinfonikot, kokeileva musiikki, kuvataiteilijat, kaikki heidät ja meidät raivataan pois ’lisäarvoa’ tuottavan kulttuuriviennin tieltä. – Voi maailman latteutta, kauppapuksujen kulttuuria, sinivihreää hallitusta, luovaa taloutta, syrjäyttämisen politiikkaa.

Kulttuuritutkimuksen korporaatio

Selonteko: Kehitetään kulttuurin alojen monitieteisen tutkimuksen rahoitusmahdollisuuksia. Päätoimijoina ovat ministeriöt, Suomen Akatemia, yliopistot ja tutkimuslaitokset sekä säätiökenttä.

Tällä toimijarakenteella ei ole pelkoa kulttuuristen syvärakenteiden tutkimuksen viriämisestä. Ekonomisti Juhana Vartiainen moittii Suomea äärikorporatiiviseksi. Vastaava sulkeuma on tieteen, tutkimuksen ja innovaatioiden kentässä. Sulkeuma lukittiin mm. yliopistolailla. Ajatelkaa tätä: kulttuurin tutkimuksen päätoimijoina valtion ministeriöt ja virastot, akatemia ja laitokset, tehtävänä löytää lisäarvoa, jalostusarvoa ja imagoa. Kulttuurin uusi kultakausi.

Mitä tekevät kansanedustajat? Hiipivat loukkoihinsa.

Kokeileva politiikka

Päämäärätön, kokeileva taide on uusiutumisen edellytys. Luovan työn voima on mikrotaloudessa. Näin selonteko opettaa. Eikö kokeilevuus ja mikrotalous hedelmöittäisi myös politiikkaa? Miksi tämä halutaan estää? Miksi vaalilakiin halutaan 3 prosentin valtakunnallinen äänikynnys? Kynnyksellä ehkäistään ’päämäärätön, kokeileva politiikka’, oikeammin sanoen päämäärien arviointi ja etsintä, mikä on politiikan perustehtävä, estetään luovuus ja kokeilevuus. Ilkka Kanerva kertoi jo syynkin: eduskuntaan ei pidä päästää hörhöjä. Taiteessa ja yhteiskunnassa hörhöily on uusiutumisen edellytys (tosin seulottuna ja sovelluksiin ohjattuna).

Kulttuurin laaja kaari, tulevaisuus

David Shieldsin mukaan kirjallisuus (taide) on ollut syrjässä pari vuosisataa. Samaan aikaan talous on tuottanut yhteiskuntaan kriisin toisensa jälkeen. Raimo Väyrynen sanoo Euroopan unionia rakennetun rationaalisten markkinoiden mallin mukaan (Turun Sanomat 19.5.). Tämä yhtälö ei mene tasan, mistä klikkaa.

Kulttuuriministeri Wallin kirjoittaa (HS): Olemme ajautumassa kriisien pakottamana post-nokialaiseen yhteiskuntaan. Yhteiskuntien ja talouksien kriisejä ovat aina seuranneet tuotantotapojen muutos, talouden kasvu ja uudet markkinat.

Kulttuuriselonteko: talouden kasvua syntyy taiteen sovellusten ulottuessa kerrannaisvaikutuksina yhteiskunnan kaikille sektoreille. – Taiteen kerrannaisvaikutus? Tämähän kuulostaa Keynesin työllisyyskertoimelta? Valtion sykäys poikii moninkertaisen vaikutuksen. Uusi talousinnovaatio: kulttuurikerroin?

Keynesille riitti rahan ja tavaran kierron kiihdyttäminen (kysynnän lisäys), kapitalismin pelastaminen. Niinpä maailma hukkuu tänään bulkkiin. Sosiaalivaltio teki ihmisestä rahankierron välikäden, välivaraston, tukiautomaatin. Nyt talous huutaa taidetta apuun. Aallon pajat ja pojat designia Koneelle nystyröimään. Ihmiset olkoot missä ovat, onnensa nojassa.

Mikä on nykykriisin ongelma, analyysi ja ulospääsy? Onko ongelmana taiteen vuosisatainen syrjäytyminen? Vai rationaalisuusharha, talouden ratkeamaton kriisialttius? Jos ongelma on molemmat, niin pitäisikö ne ratkoa yhdessä? Eikö tässä tarvittaisi kulttuuritutkimusta, syvärakenteiden tutkimista, ei pinnallista kerroinhölöä, ei pelkkää designia, ei Etlan, VATTin eikä Kianderin ekonomismia.

Kuinkahan kulttuuri miellettiin antiikin Kreikassa, Roomassa, 1800-luvun Suomessa, 1930-luvun kriiseissä, sosiaalivaltiossa, entä tänään? Mitkä kaikki ovat kulttuurisia arvoja: hyvyys, kauneus, totuus, minuus, kohtuus, keskitie, harmonia, katharsis, uusiutuminen, dynamiikka, vointi, onni, onnellisuus.

Kulttuurin vaikuttavuus

’Vaikuttavuutta’ tungetaan kaikkialle: yliopiston vaikuttavuus, tieteen vaikuttavuus, kulttuurin vaikuttavuus, taiteen vaikuttavuus, vaikutusten arviointi: yva, sova, tava, suva. Vaikuttavuus on vallanpitäjien kieltä. Voiko ihminen vaikuttaa elämäänsä, työhönsä, politiikkaan, kulttuuriin – näin päin kysymys on asetettava.

Vaikuttavuuspuheessaan kulttuuriselonteko kulkee nurinpäin. Oikeasti taide arvioi politiikkaa, työelämää, taloutta ja yhteiskuntamoraalia.

Yhteiskunnan organisoitumisen tulee määrittyä kulttuurisesti, ei työsopimuslailla: dialogisuus, keskustelevuus, koettelevuus, haastavuus, ihmettelevyys, kyseenalaistus, nauru, leikki.

Mihin tässä tarvitaan eduskuntaa? Mitä sana tarkoittaa – edus, minkä edus? Viittaako se johonkin, mihin? Tieteilijät todistelevat luonnon ja kulttuurin itseorganisoituvuutta. Mihin siis tarvitaan eduskuntaa?

Eduskunta-Finlandia

Politiikan arviointi -blogi ryhtyy myöntämään vuotuista Eduskunta-Finlandiaa. Palkinnon saa kansanedustaja, joka laatii (puhuu) parhaan lyyrisen eduskuntaesseen.

Vuonna 2010 valinta tehdään kulttuuriselonteon lähetekeskustelun perusteella. Ehdokaskolmikko valikoitui nopeasti: Esko Ahonen (kesk), Sanna Lauslahti (kok) ja Pertti Virtanen (PS).

Palkinnonsaaja julkistetaan samana päivänä kun eduskunta äänestää ydinvoimasta. Päivän valinnalla korostetaan lyriikan ensisijaisuutta ydinvoimaan nähden. Kannustamme eduskuntaa kulttuurin ytimeen.

Tällä kertaa palkintoehdokkaiden valintaa helpotti suuresti se, että 97 % edustajista poistui salista jo ennen kulttuurikeskustelua, vaalikauden ainoaa. Vihreistä yhtään sanaa eivät sanoneet Janina Andersson, Tuija Brax, Pekka Haavisto, Timo Juurikkala, Heli Järvinen, Johanna Karimäki, Ville Niinistö, Kirsi Ojansuu, Anni Sinnemäki, Johanna Sumuvuori ja Oras Tynkkynen. – Ajatelkaa, neljä vuotta eduskunnassa eikä sanaakaan kulttuurista! Saavutus tämäkin, ei onnistu kaikilta. Elämä kai sujuu ilman kuluttavaa kulttuuriakin. Niiden kolmen vihreän, jotka jotain sanoivat, puheita ei filosofia (viisaudenrakkaus) raskauttanut.