joulukuu 2010


Jos minun pitäisi nimetä henkilö jota juuri nyt ihailen eniten kuka hän olisi?

Hän olisi kirjailija J. M. Coetzee. Puhukoon hän itse, poimin lainauksia Huonon vuoden päiväkirjasta:

Sydän halkeaa:

Tällä suudelmalla rakkaus tekee itsensä tiettäväksi. He viettivät yön yhdessä, ensimmäisen yönsä, ja heräsivät sylikkäin. Miehen sydän on äkkiä haljeta hellyydestä. Samoin naisen, joka on valmis antautumaan miehelle tuhat kertaa. Ja niin he suutelevat.

Kirjailijat ja leijonat:

Auktoriteetin luomisessa suuret kirjailijat ovat mestareita. Jos auktoriteetin voisi saavuttaa pelkillä retorisilla metkuilla (vaikkapa suomen leijonilla), silloinhan Platon olisi ollut oikeassa karkottaessaan runoilijat ihannevaltiostaan. Mutta entä jos auktoriteetin voikin saavuttaa vain avaamalla runoilijaminän jollekin korkeammalle voimalle, lakkaamalla olemasta oma itsensä ja alkamalla puhua profeetallisesti? Jumalaa voi huutaa avuksi. Opi puhumaan ilman auktoriteettia.

Kilpailusta:

Miksi hallitus patistelee australialaisia työskentelemään entistä pitempiä päiviä. Meille vastataan, että uudessa globaalitaloudessa meidän on työskenneltävä ahkerammin pysyäksemme kärjessä tai edes mukana. Joutilaisuuden (itsensä kehittämisen) soimaaminen ja herkeämättömän aherruksen pyhittäminen perustuvat oletuksiin, joita ei enää tarvitse selitellä, niin itsestään selviltä ne tuntuvat.

Vertauskuva talouselämästä kilpajuoksuna tai kamppailuna on tarkemmin katsottuna epämääräinen. Talouselämän kilpajuoksulla ei ole maaliviivaa eikä luonnollista loppua. Juoksijan ainoa tavoite on päästä johtoon ja pysyä siellä. Kukaan ei kysy, miksi elämän on oltava kilpajuoksua tai miksi kansantalouksien on juostava kilpaa sen sijaan että hölkkäisivät toverillisesti yhdessä, terveyssyistä. Kilpailu on sublimoitua sodankäyntiä

Markkinat ovat paikka, minne olemme joutuneet. Me emme saa kysyä, kuinka olemme sinne joutuneet. Kuin olisimme syntyneet maailmaan, jota emme voi valita, tuntemattomille vanhemmille. Miksi maailman on oltava gladiaattorien amfiteatteri, missä tapetaan tai tullaan tapetuksi, eikä esimerkiksi mehiläispesä tai muurahaiskeko, missä toimitaan yhteistyössä?

Yliopistot:

Yliopistot ajautuivat 1980- ja 1990-luvuilla häpeälliselle tielle, kun rahoituksen uhatessa supistua ne suostuivat muuttumaan liikeyrityksiksi. Aiemmin suvereenissa vapaudessaan tutkimustyötä tehneet professorit alennettiin piinatuiksi palkollisiksi, jotka joutuivat täyttämään kiintiöitä ammattijohtajien valvonnassa. Sopii vahvasti epäillä, saako professorikunta vanhoja valtuuksiaan koskaan takaisin.

Puolassa oli kommunistikomennon aikana toisinajattelijoita, jotka pitivät kotonaan iltakursseja, seminaareja kirjailijoista ja filosofeista (mm Platon), jotka oli suljettu virallisen kaanonin ulkopuolelle. Rahaa ei peritty. Jotta yliopiston henki jäisi eloon, jotakin vastaavaa olisi ehkä pantava toimeen maissa, joissa korkeakouluopetus on kokonaan alistettu liike-elämän periaatteille. Toisin sanoen kunnon yliopiston on ehkä siirryttävä ihmisten kotipiiriin ja myönnettävä oppiarvoja, joiden ainoa vakuus on todistuksen allekirjoittaneiden oppineiden nimikirjoitus.

(jk:n kommentti: yllä sanotun kirjoittaakseen Coetzeen on täytynyt kuunnella ministerien Sari Sarkomaa ja Henna Virkkunen, puoluejohtaja Kataisen sekä kokoomuksen ja vihreiden yliopistolakifanaatikkojen puheita Suomen eduskunnassa.)

Lainaus Montaignelta:

On uskomatonta nähdä, kuinka alistettu kansa yhtäkkiä unohtaa aiemman itsenäisyytensä niin tyystin, ettei enää pysty ryhdistäytymään ja vaatimaan sitä takaisin; päinvastoin kansa heittäytyy palvelemaan niin oma-aloitteisesti, niin auliisti, ettei sitä voi kutsua vapauden menettämiseksi vaan orjuuden saavuttamiseksi. Ikeen alla syntyneet, orjuuteen kasvatetut ihmiset tyytyvät siihen elämään, johon he ovat syntyneet ja pitävät synnyinolojaan luonnollisena tilana.

Tuhannet ja miljoonat ihmiset valitsevat päivittäin hiljaisuuden tien, harkitun syrjäytymisen, sisäisen siirtolaisuuden.

Demokratian suvaitsemattomuus:

Demokratia ei suvaitse politiikkaa järjestelmän ulkopuolella. Tässä mielessä demokratia on totalitaarista. Jos kyseenalaistaa demokratian, millaista onkaan saada vastaansa valtio virkamiehen hahmossa. Kuka palvelee ketä? Kuka on palvelija, kuka isäntä?

Purkaisimmeko valtion:

Me tai esi-isämme olisimme voineet luoda valtion muodoltaan toisenlaiseksi, jos olisimme halunneet. Voisimme muuttaa valtiota, jos yhteistuumin niin päättäisimme. Ranskassa oli hetki, jolloin ei hallinnut kukaan. Haluammeko sellaisen hetken päättyvän vai ryhtyä nykyajan ensimmäiseksi kansaksi, joka purkaa valtion?

Kun Australiassa käytetään sanaa ”paskiaiset”, kaikki ymmärtävät mihin sillä viitataan. Aikoinaan vangit kutsuivat ”paskiaisiksi” miehiä, jotka väittivät olevansa parempia kuin he ja ruoskivat heitä, jos he olivat eri mieltä. Nykyään ”paskiaisia” ovat valtiota johtavat miehet ja naiset. Kuinka todistaa oikeaksi tuo vanha näkökulma, alamaisen näkökulma, vangin näkökulma.

* * * * * *

Kauneuden kosketuksen jälkeen ei enää pitäisi palata maan tasalle. Mutta jos sallitte…

ensinnäkin, joulunpyhinä – jos Jumala suo – kirjoitan Coetzeestä lisää.

Televisiossa näin haastattelun, sitä oli ilo katsoa. Ihminen josta huokuu hiljainen vaatimattomuus mutta myös – sen aisti – kanssaihmisten kunnioituksesta kumpuava arvokkuus. Tänään, kun on joulukuun 23. päivä voisi kai sanoa: joulun henki. Coetzeen Nobel on mennyt oikealle henkilölle.

Huonon vuoden päiväkirja, pitäisiköhän minunkin sellainen kirjoittaa. Tämä vuosi on ollut tosi huono. Vai oliko se hyvä? Päättyvänä vuonna, pitkään jo elettyäni koin ensi-ihmeen: maailmasta löytyi taho, joka kuuli minua. Se taho oli työnantajani, Suomen eduskunta, arvovaltainen filiaali, revitoiva virasto. Kuulemisen tulos jäi odottamaan vaalivuotta 2011. Jännitystä siis piisaa, yhtä paljon kuin Espoon vaaleissa. Huikaiseva tulos ei toista kertaa – näin toivomme – petä eikä hajoa. Niin, minne he menivät, nämä taiteilijasielut. Minäkin, samansukuinen, tulen huomatuksi ja huomautetuksi.

Kuluneen vuoden suorituksista me kaikki olemme ylpeitä – näin täällä eduskunnassa on tullut tavaksi sanoa, työministerikin.

En kuitenkaan tohdi pyrkiä Coetzeen jäljille, niinpä olen ristinyt ensi romaanini ei huonon vuoden vaan Hyvän vuoden päiväkirjaksi.

Arviointeja Coetzeen kirjasta ja kirjailijasta:

Parnasso

Helsingin Sanomat

Kansan Uutiset

Savon Sanomat

The NewYork Review of Books

Wikipedia

kirjasto.sci

Mainokset

Tunnettu japanilaisekonomisti Richard Koo esittää uuden tulkinnan Euroopan kriisistä. Amerikkalaisprofessorit Roubini ja Mihm kuvaavat kapitalismin kriisejä, myös nykyisen kriisin syitä ja ulospääsyä kirjassa Kriisitaloustiede. Suomesta puuttuu vastaava kriittinen talousymmärrys.

 

Richard Koo: on väärin syyttää Euroopan ylivelkaisia maita


Eurokriisistä on helppo syyttää ylivelkaisia maita, Kreikkaa ja Irlantia. Richard Koon mukaan tämä on väärä tulkinta ja epäoikeudenmukaista, minkä takia myös kriisitoimet menevät pieleen. Heikoimmat euromaat ollaan uhraamassa, niiltä vaaditaan mittavia julkisen talouden kiristystoimia. Kriisi on yhtä paljon Saksan sekä euron rakennevirheiden syytä.

Kriisin kolme syytä Richard Koon mukaan ovat 1) EKP:n yhden koon korkopolitiikka, sen taustalla olivat Saksan talousvaikeudet, 2) pankkeihin pakkautui ylimääräisiä säästöjä syötettäväksi korkeapaineella asunto- ja kulutusluottoina reunamaihin, 3) eri maiden ylijäämät ja alijäämät, jotka johtuivat kohdista yksi ja kaksi.

Velkajuhliin reunamaita houkuttelivat EKP:n korkopolitiikka ja saksalaispankit. Reunamaiden ulkoiselle velkaantumiselle, siis saksalaispankkien riskinotolle ei ollut pienimpiäkään pidäkkeitä. Velkajuhlien avulla nimenomaan Saksa sai oman taloutensa tolpilleen. Se on hyötynyt eniten eurosta.

Suomi ilakoi ja hyötyy, niinkö

 

Suomessa ilakoidaan siitä, että Suomi hyötyy Euroopan kriisistä alhaisina korkoina. Richard Koon analyysin valossa tätä voi pitää itsekeskeisenä ja epäeettisenä asenteena.

Mari Kiviniemen kanta ”tämä ei ole Suomen etu” (koskien eurobondeja) on osittaisoptimointia, samaa tasoa kuin ”Suomen kilpailukyky”.

Itsekeskeisen hyötymisen sijasta on suuntauduttava eettiseen analyysiin Euroopan ja maailman tilasta. Oma hyötyminen tai muiden kansakuntien syökseminen kurimuksiin pinnallisen ja yksipuolisen analyysin nojalla ei ole oikeutettua. Suomea johdetaan epäeettisesti ja epäfilosofisesti.


Roubinin ja Mihmin Kriisitaloustiede


Roubinin ja Mihmin valokeilassa on globaali maailma ja ihmiskunta. Heidän analyysinsä talouskriisien syistä on varsin yhtenevä ekonomisti Koon kanssa.

Talouden kriisit syntyivät kapitalismin myötä 1600-luvun alussa. Satojen vuosien ajan kriisit etenivät melko ennustettavasti. Kriisi kehittyy vuosien jopa vuosikymmenten ajan. Vuonna 2007 alkanut kriisi ei ole poikkeus. Vuosikymmeniä jatkunut vapaiden markkinoiden fundamentalismi loi olosuhteet romahdukselle.

Talouden kuplien edellytyksenä on löysä luoton lähde sijoittajille. Maailmantaloudessa hölskyi sijoituskohdetta etsivää rahaa. Keskuspankit kasvattivat asuntokuplia, grynderit rakensivat aina vaan uusia lähiöitä. Luokittajat, palkitsijat ja bonustajat korruptoivat talouden.

Nykysotkun perimmäinen vastuu on Yhdysvalloilla, erityisesti Bushin uhkarohkeilla veronalennuksilla ja asuntokuplan rahoituksella. Verojen alennukset kasvattivat valtion alijäämiä. Yhdysvallat kaivoi itsensä syvään kuoppaan. Siitä on tullut maailman suurin velallinen. Sillä ei ole enää samaa painoarvoa kuin 1970-luvulla. Se on altis samoille kriiseille, jotka iskivät kehittyviin talouksiin 90-luvulla. Yhdysvallat seuraa Britannian polkua, jonka valta ja valuutta heikkenivät vuosikymmenten mittaan. Punnan syrjäytymiseen kului 80 vuotta. Dollarin päivät voidaan laskea vuosissa, ei vuosikymmenissä.

Kiinaan kasautui suuria säästöjä, koska maan bkt:stä vain 36 % tulee kulutuksesta (Yhdysvalloissa 70 %) ja koska Kiinalla ei ole sosiaalista turvaverkkoa, työttömyysvakuutusta, terveydenhoitoa eikä kulutusluottoja. Ylijäämien sijoittaminen globaaliin talouteen, joka on hukkumassa ylikapasiteettiin, ei olisi ollut pelastus, niinpä niitä virtasi USAhan. USAn velkojat eivät halua tappioita dollarin heikkenemisestä (setelirahoitus ja US-inflaatio).

1930-luvun laman jälkeen maailman rahoitusjärjestelmä jotakuinkin vakautui kahdeksaksi vuosikymmeneksi. Nyt maailman rahoitusjärjestelmä on laho. Vaihtotaseet pitäisi tasapainottaa järjestyneesti. On luotava uusi varantovaluutta. Onko se SDR? Mitä roolia eurobondeille jää (joita Suomi siis vastustaa)?

Pystyvätkö suuret taloudet työskentelemään yhteiseksi hyväksi, Roubinin kirja kysyy.

Kirjassa vastausta haetaan myös ihmisen ja reaalielämän tasolta. Miljardit ihmiset pitäisi yhdentää globaaliin työvoimaan. Kiinassa ja Intiassa on 2,5 miljardia ihmistä, muissa kehittyvissä maissa 2 miljardia lisää. Maailman jännityspisteet ja taseongelmat hoituvat suhteessa tähän yhdentymiseen. Tulojen ja vaurauksien erot on ratkottava, muuten syntyy levottomuuksia. Kiinaan on luotava sosiaaliset turvaverkot, työttömyysvakuutus ja terveydenhoito. Turvaverkkojen ja eläketurvan on kuljettava ihmisten mukana. Talouskuplien taajuutta ja tarttuvuutta on vähennettävä.

Yhdysvalloissa tämä Roubinin kirjan mukaan tarkoittaa progressiivista verotusta. Bushin tekemät veroalennukset on peruttava, jätettävä jatkamatta. Yhdysvallat on tienhaarassa, sen on saatava vajeensa kuntoon ja säästöt kasvuun.

Yksikään rahaliitto ei ole kestänyt ilman budjetti- ja poliittista liittoa. Yhdysvalloissa kriisejä voidaan ratkoa liittovaltion tasolla. Euroalueella ei tällaisia mekanismeja ole (siis vielä). EU:n jäsenmaat eivät jaa verotaakkaa kuten tekevät Yhdysvaltain osavaltiot.

Entä globaali taso? Kiina ja Yhdysvallat päättävät kahdestaan, niinkö? G8 tai G20? Eikö YK ole luontevin, eettisin ja oikeudenmukaisin foorumi.

Entä globaalin kansalaisen taso? Turvaverkko ja perusturva kulkee ihmisen mukana, liikkuipa hän missä päin maailmaa tahansa. Maailma ilman rajoja – mikä globaali visio!


Euroopan polut


Mitä polkuja Euroopalla ja yksittäisillä mailla voisi olla edessään? Mitä eväitä Richard Koon ja Roubinin analyysit antavat Euroopalle?

  • erota EU:sta
  • euro ja EU hajoaa sisältä käsin
  • yhdenmukaistettu liittovaltio kuten USA
  • eettinen, ihmiskunta- ja historialähtöinen talousymmärrys, kriisien hallinta
  • uusi Eurooppa, joka on muuta kuin nykyinen EU, ei kilpailusuhteessa ihmiskuntaan

Kriisitaloustieteen opetus Suomelle


Suomen valtion ”kestävyysvajeen” syy on paljolti sama kuin Yhdysvalloissa: uhkarohkeat tuloveron alennukset (8 miljardia, sanoo Backman). ”Kestävyysvajeen” ratkaisu on paljolti sama kuin Roubinin suositus Yhdysvalloille: veronalennusten peruuttaminen.

Faktarintama Suomessa – VM, Etla, Teknologiateollisuus, Hetemäki, Sailas jne – pelottelee kansaa ”kestävyysvajeella”, omii niinsanotun oikean tiedon. Pelottelu ja syyllistäminen on epäoikeudenmukaista samalla tavoin kuin Richard Koo näkee Kreikan ja Irlannin syyllistämisen.

Maailma tarvitsee globaalia eetosta ja syvempää ymmärrystä, ei osittaisoptimoivia Sailaksen ja Kiviniemen faktoja.

Talouden kriisien taustalta löytyy aina taloutta koskevan demokratian puute, tänään se ilmenee finanssien hallinnan heikkoutena. Peruslääke nykykriisiin on talouden demokratisointi. Siitä avautuu toisenlainen politiikka kuin VM:n sosiaalileikkaukset.

Suomessa on hoettu osaamista pari vuosikymmentä. Uutta osaamista tarvitaan, se on oleva ymmärrystä maailman tilasta ja kehitysprosesseista. Tässä suhteessa esim. Aalto-ideologia on katastrofi, osittaisoptimoija, Suomen pärjääminen, tuotekehitys. Yliopistollinen kysymyksenasettelu Suomessa on vajonnut alas.

Lähteet

Nouriel Roubini ja Stephen Mihm: Kriisitaloustiede. Terra Cognita 2010.

Eurokriisi ei ole vain tuhlaajamaiden syytä. Taloussanomat12.12.2010.

Kuuntelin tänään (15.12.) pari pätkää eduskunnan talousarviokeskustelua. Sattumaakohan oli, kuulin kaksi kertaa sanat ”tästä olen ylpeä”. Lausujana oli vihreä, ensin Karimäki, sitten Sinnemäki. Sanat särähtivät korvaan siksikin, että pari viikkoa aiemmin Helsingin yliopistolla oli paneeli Suomi maailmantaloudessa, mukana Anni Sinnemäki. Kaikki mitä hän siellä lausui huokui itsetyytyväisyyttä.

Tänään Sinnemäki vastasi edustajien ja SAK:n tutkimuksen kritiikkiin, jonka mukaan työvoimakoulutuksessa ollaan tyytymättömiä. ”Ehkä tutkimukseen on osunut erityistyytymättömien ryhmä”, vastasi Sinnemäki. ”Elinkeinotoimistoissa asiakkaita palvellaan hyvin, tästä olen ylpeä”, hän jatkoi.

Aiemmin päivällä kunta-asioiden kohdalla Johanna Karimäki sanoi (siteeraan ulkomuistista): ”Espoossa olemme onnistuneet nostamaan palvelujen tuottavuutta 2,5 prosenttia. Meille päättäjille tämä on ollut haasteellista. Vanhus- ja terveyspalvelujen taso ei kuitenkaan ole laskenut, mistä olen erityisen ylpeä.”

Helsingin Sanomissa oli 16.11.2010 kirjoitus otsikolla: ”Perusterveydenhuolto on Espoossa rappiolla”. Kirjoituksen olivat laatineet Puolarmetsän erikoislääkäri sekä Leppävaaran terveysaseman erikoislääkäri ja sairaanhoitaja.”Taustalla on kaupungin virkamiesten ja päättäjien tietämättömyys terveydenhuollon arjesta”, he sanoivat.

Miksi puheet ja väittämät menevät aina niin kummasti ristiin? Kertokaa te jotka tunnette asioita omakohtaisesti.

Aiemmin syksyllä sanottu vihreä ylisti asunnottomuuden hoitoa Espoossa, mainitsi päihdeongelmaisten ensisuojan. Sosiaalipolitiikan päivillä törmäsin kolmeen espoolaiseen asunnottomuusprojektin työntekijään. Kysyin heiltä, onko kuva oikea. He kertoivat että Espoossa asunnottomiksi jäävät perheet ovat täysin tuuliajolla, joutuvat pakenemaan kuka minnekin.

Eduskunnassa äänestetään tänään klo 14 nuorten toimeentuloturvan leikkaamisesta. Kyseessä on ensimmäinen leikkaus, joita ministereiden mukaan ei pitänyt tulla. Alla poimintoja eilisestä eduskuntakeskustelusta:

”Mieltään osoittaneet nuoriso- ja opiskelijajärjestöt paheksuivat sitä, että heitä ei ole kuultu, vaikka nuorisolain mukaan näin tulisi tehdä.” (Anneli Kiljunen)
( – kuulostaa vahvalta argumentilta, onko lakiesitys valmisteltu toista lakia rikkoen? )

”Istunnon alussa käsiteltiin verolait ja annettiin hyvätuloisille jälleen selviä veronkevennyksiä.” (Toimi Kankaanniemi)

”Sosiaaliasiamiehet ry viittasi omassa lausunnossaan jopa perustuslakiin, jonka mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä. Heidän mielestään laki viittaa nyt koulutuspakkoon (nuori joutuu väärin valitsemansa alan vangiksi). Minkälaisen viestin täältä eduskunnasta me lähetämme näille nuorille.”  (Maria Guzenina-Richardson)

”Soitin Soininvaaralle … hänen hyvin selkeä viestinsä oli, että älkää hyvänen aika hylätkö tätä lakiesitystä.”  (Heli Järvinen)

”Täällä säädetään todellakin nyt vain tätä lakia. Muista laeista ..  ei kukaan valiokunnalle kertonut eikä myöskään Soininvaara mitään maininnut.” (Guzenina-Richardson)

”Viime perjantaina äänestimme tämän lain sisällöstä, jolloin nimenomaan oli mahdollisuus korjata tätä lakia.”  (Arhinmäki)

Nuorisojärjestöjen mielenosoitusjoukkoa eduskunnan edessä 7.12. ”yhdisti iso banderolli, jossa luki: Lyödään lyötyä. … Kaikkien kolmen muun hallituspuolueen (paitsi kokoomus) nuorisojärjestöt olivat sitä mieltä, että tätä Lex Soininvaaraa ei pidä hyväksyä… Miten perustuloa edistetään sillä, että leikataan ei perusturvaa vaan vielä sen alapuolelle menevää minimitoimeentuloa.” (Arhinmäki)

”Ei saa tällä tavalla hämätä ihmisä.”  (Guzenina-Richardson)

”Nämä asiantuntijat .. tuntevat nuorten todellisuuden .. olivat sitä mieltä, että tämän lain toimenpide on väärä, koska tässä on kyse nimenomaan sellaisista nuorista, jotka eivät kykene perustelemaan sitä, miksi he jättävät hakematta jotakin opiskelupaikkaa tai kieltäytyvät siitä.  …kun nämä nuoret saadaan kiinni ja saadaan analysoitua nuoren elämäntilanne, niin kaikki nämä nuoret osaavat loppupeleissä vastata kysymykseen, miksi et ole aktiivinen yhteiskunnan jäsen.”  (Outi Alanko-Kahiluoto)

”Ei voi olla niin, että jos koko valiokunta huomaa virheen tapahtuvaksi, niin sen annetaan mennä läpi sen takia, että ministerin ajatus ei ole muuttunut.”  (Tuula Väätäinen)

”Kun tulee se selvitys, miten pakkohaku toimii, niin voidaan palata mielestäni tähän asiaan ja korjata vahinko.”  (Alanko-Kahiluoto)

”Tässä olisi pitänyt ehdottomasti aukaista työttömyysturvalaki.”  (Erkki Pulliainen)

”Toimeentulotuki on niin automaattinen, että näitä nuoria ei saa millään kiinni muuta kuin sillä tavalla, että heidät tavallaan velvoitetaan tulemaan sosiaalityöntekijän luokse.” (Sirpa Asko-Seljavaara)

”Kyllä jossain pitäisi kulkea omantunnon raja.”  (Erkki Virtanen)

* * * *

Kirjoittajan kommentti:

Periaatteellisesti, moraalisesti, yhteiskuntateoreettisesti tämä laki kuuluu nykyisen vaalikauden merkittävimpiin ratkaisuihin, ellei merkittävin. Vaalikausi alkoi pakkolailla sairaanhoitajia vastaan, vaalikausi päättyy pakkolailla nuoria vastaan.

Kevään 2011 eduskuntavaalikeskustelun soisi rakentuvan tämän tematiikan ympärille. Millaista yhteiskuntaa tähän maahan rakennetaan

Saman aikaan kun puolueet lässyävät ”hyvinvointivaltiota”,  ”Suomen menestystä”, ”yhteistä hyvinvointia” ja ”Suomen leijonaa”, niin jokunen professori katsoo asioita syvemmältä. Taloussanomat kertoo Matti Tuomalan näkemyksistä muun muassa:

– Eriarvoisuuden lisääntyminen ei kurjista vain häviäjien asemaa, vaan koskee enemmistöä. Se lisää kustannuksia, pelkoa ja eristäytymistä (lähteenä myös brittikirja The Spirit Level).

– Nykyiseen köyhyyteen liittyy enemmän näköalattomuutta kuin sotien jälkeiseen. Silloin pääosa väestöstä oli pienituloisia, mutta tulevaisuudenusko oli luja. Nyt moni vähävarainen junnaa päivästä toiseen, eikä keksi mahdollisuuksia tilanteensa parantamiseen.

– Tuloerojen kasvu liittyy työmarkkinoiden eriytymiseen, mikä on kasvattanut palkkaeroja. (Sanooko työministeri Sinnemäen Leijona-julistus tästä asiasta mitään?)

– Verotuksen muutos on tärkeä syy tuloerojen kasvuun.

– Eriarvoistuminen vaikuttaa siihen, miten suomalaiset sitoutuvat yhteiskuntaansa ja suhtautuvat verojen maksuun.

Professori Olli Kangas (Kela) piti Sosiaalipolitiikan päivien avajaisluennon ”2010-luvun sosiaaliset ongelmat: köyhyys, syrjäytyminen, perusturvan puutteet”. Kankaan esityksessä kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti

kuvioon 4: Perusturvaetuudet ja ansiokehitys 1990 – 2009.

kuvioon 5: Minimieläkkeiden suhde keskipalkkaan 1980 – 2009.

kuvioon 9: Tulojen reaalikasvu tulokymmenyksittäin 1966 -2010.

Perusturvan jumiuttaminen ja ansioerojen repeäminen ovat parin vuosikymmenen ajan olleet tietoisen ja tavoitehakuisen politiikan tulos. Kuten Jaakko Kiander eduskunnan köyhyysseminaarissa taas kerran rehvakkaasti todisti, helpoin tapa on jättää perusturva oman onnensa nojaan, olla ikään kuin huomaamatta.

Lopuksi siteeraan Peter Rumjantzeffin kommentin Bjarne Kalliksen tämänpäiväiseen (6.12.) blogiin Mies täynnä katkeruutta:

” Katkeruus on amatööreille. Moni pitkäaikaistyötön ei tunne enää minkäänlaista katkeruutta. Että pitkän pitkäaikaistyöttömyyden kestää, on ympäröivä yhteiskunta henkisesti hylättävä kokonaan. Siinä tilassa vallitsee täydellinen välinpitämättömyys itsensä suojelemiseksi, ei katkeruus. Siksi kiinnittymimen takaisin yhteiskuntaan on monelle vaikeaa, koska se tarkoittaa negatiivisten tunteiden kohtaamista taas. Parempi olla kokonaan irti, kuin ulkomailla. Turisti omassa maassaan.
Nämä ihmiset ovat aivan ennenkuulumattomassa tilanteessa psykologisesti, eikä tämä koneisto, jonka perusta on arbeit macht frei, tajua heistä yhtään mitään. Palaaminen yhteiskuntaan tarkoittaa heille samaa kuin palaamista vanhaan avioliittoon myrkyllisen eron jälkeen. ”

Seurasin perjantaina 3.12. eduskunnan äänestyksiä. Yksi laki kummastutti: toimeentulotuen leikkaus nuorilta. Mistähän on kyse? Lauantaina luin edustaja Minna Sirnön kirjoituksen ”Sinivihreää perusturvaa?”. Nyt kiinnostuin todella. Lauantai-illan ”viihdenumeroni” oli tätä asiaa koskevien eduskunnan pöytäkirjojen läpikäynti.

TÄTÄ LAKIA EN ANNA KOSKAAN ANTEEKSI NYKYHALLITUKSELLE, VARSINKAAN VIHREILLE, VARSINKAAN OUTI ALANKO-KAHILUODOLLE JA JOHANNA KARIMÄELLE.

Lain mukaan toimeentulotuen perusosaan voidaan tehdä 20 prosentin alennus ammatillista koulutusta vailla olevalle, 18-25-vuotiaalle, jonka toimeentulotuen tarve johtuu siitä, että hän on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, ettei hän ole oikeutettu myöskään työttömyysetuuteen. Perusosan suuruutta voidaan alentaa enintään 40 prosenttia, jos henkilö edelleen kieltäytyy työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai hän toiminnallaan aiheuttaa sen, että toimenpidettä ei voida tarjota ja hän tämän lisäksi kieltäytyy asiakkaan itsenäistä suoriutumista tarkoittavan suunnitelman laatimisesta. Suoriutumissuunnitelman laatisivat työvoima- ja muut viranomaiset.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa lakia kannattivat kokoomus, keskusta ja rkp. Lakiin oli jätetty kolme vastalausetta ja rinnakkaislakialoite (vas , sd, kd). Mitä mieltä valiokunnassa olivat vihreät? ETSIN, ETSIN JA ETSIN. Valiokunnan jäsen Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) on ollut poissa asian ratkaisevasta käsittelystä. Pöytäkirjan mukaan myöskään valiokunnan varajäsen Johanna Karimäki (vihr) ei ole ollut paikalla. Eli vihreät piiloutuivat, olivat poissa. Eikö tätä pitäisi kutsua työstä kieltäytymiseksi?

Valiokunnassa kuultavana ovat olleet tai kirjallisen lausunnon antaneet Paula Risikko (kok), ministeriöt STM, OKM ja TEM, THL, Kuntaliitto, Osmo Soininvaara, Työpajayhdistys ja joku muu. Kiinnostaisi tietää, mitä he ovat sanoneet, varsinkin Risikko ja Soininvaara. Mutta ei, valiokunnat ovat Suomessa salaisia toisin kuin muissa maissa, esim. USAssa. Millähän kompetenssilla Soininvaaraa on pitänyt tässäkin asiassa kuulla?

Isossa salissa laista äänestettiin kolme kertaa. Kokoomus, keskusta ja rkp olivat kaikilta osin lain kannalla. Vihreistä lakia kannattivat: Andersson, Haavisto, Juurikkala, Järvinen, Karimäki, Niinistö, Ojansuu, Pulliainen, Sinnemäki, Sumuvuori ja Tynkkynen. Poissa olivat Brax ja Kasvi, minkähän takia. Juurikkala äänesti kaksi kertaa lain puolesta, kerran tyhjää. Työpajayhdistyksen puheenjohtaja Alanko-Kahiluoto äänesti kaksi kertaa ’poissa’ ja kerran lakia vastaan.  Kuten sanottu, valiokunnan ratkaisevasta käsittelystä Alanko-Kahiluoto oli kokonaan poissa eli siellä hän ei ollut myöskään lakia vastaan. Ison salin äänestys vaikuttaa Alanko-Kahiluodon julkisuustempulta.

Tämäntapaisissa laeissa (niitä on muitakin) olennaista on yksilöön kohdistuvuus, rankaisevuus, orjuuttavuus, samaan ruotuun pakottaminen, valta-asemointi. Mirja Satka kirjoitti aihepiiristä hyvän katsauksen Yhteiskuntapolitiikka lehteen 1/2009 otsikolla ”Varhainen puuttuminen, moraalinen käänne ja sosiaalisen asiantuntijat”.

Valiokunnalle jätetyissä vastalauseissa on äärimmäisen painavia näkökohtia, tässä muutama: laki loukkaa ihmisarvoa, on kohtuuton, merkitsee koulutuspakkoa vastoin nuoren omaa kiinnostusta, rankaisee viattomia. Sitä paitsi laki on, kuten sitä kannattaneet hyvin tietävät, perustuslain hengen vastainen. Mutta he tietävät (uskovat tietävänsä) myös sen, että heidän perustuslakitulkinnoilleen ei tällä hetkellä ole (näytä olevan) mitään vastavoimaa, joten he voivat tehdä mitä ikinä haluavat. Suomi on mielivallan maa, yhteiskuntasopimusta ei ole.

Yhdessä vastalauseessa viitataan nuoriin jotka ”eivät anna rahan määrittää omaa elämäntapaansa”. Erilaisia elämäntapoja etsiviä ihmisiä suomalainen nyky-yhteiskunta ei salli, ajaa heidät nälkäkuolemaan. Järkyttävää on, että vihreät, jotka toisaalla kehuvat itseään moderneiksi, avoimiksi, suvaitseviksi ja monikulttuurisiksi, menevät riemurinnoin mukaan tähän orjanomistajapolitiikkaan. Enää vajaa vuorokausi itsenäisyysiltaan 6.12., niin näemme samaisten orjanomistajien,valtakunnan päättäjien askeltavan helyt kilisten kättelemään Tarja Halosta TV-kamera kintereillä, iho öljyttynä.

Tunnen kohtalonyhteyttä kohtuuttomuuksia kokeviin nuoriin. Yhteys tulee nykyisistä työelämäkäytännöistä. Sielläkin ongelmat yksilöllistetään, arvioidaan, pisteytetään, rangaistaan tai palkitaan kuin koiria, kukaan ei tiedä kaverinsa kohtelusta, pannaan kilpailemaan keskenään sokkona. Sietämätöntä, kestämätöntä. Jos yrität sanoa, että tällä tavalla toimien, tällaisessa ilmapiirissä minä en jaksa, en voi, niin kohtapa oletkin työstäkieltäytyjä. Aivan kuten nuo nuoret, hekin ovat kieltäytyjiä, työstä tai koulutuksesta, ei muuta kuin nälkäpalkalle. Sosiaali- ja terveysvaliokunta oli löytänyt heitä peräti 30 000, mokomat eivät ole työnhakijoina TE-toimistoissa.

Minä kysyn nyt vuorostani, milloin kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto ja Johanna Karimäki todetaan työstä kieltäytyjiksi, kun kumpikaan heistä ei mene sosiaali-ja terveysvaliokunnan ratkaisevaan käsittelyyn?

Osmo Pekosta mukaillen voimme kysyä, mikä on veropolitiikan epistemologia eli tiedonmuodostus. Miten kuvataan toimintaympäristö, mitä nähdään ongelmiksi ja mitä tavoitteiksi? Keitä pidetään veropolitiikan tietäjinä? Poliittisuus on syvällä tietoperustassa.

Hetemäki, vihreät, SAK ja Sorsa – mikä heidän veromietintöjään yhdistää? Laitoskeskeisyys. On vahvistettava valtiota, on turvattava talouskasvu, yritysten menestys, kilpailukyky, hyvinvointi, palvelut, ilmasto, on työllistettävä, työeläkejärjestelmään ei saa koskea. Tietäjät ovat itsekin laitoksia, saavat varansa virkapalkoista, puoluetuista, verotuista, valtionavuista. Laitosten vakaus on elämän suola. ”Ainoa korrekti on valtio, ei yhteiskunta”, sanoi professori Juho Saari eduskunnan Tutkas-seurassa 1.12.

Hetemäen veroryhmä katsoo maailmaa yritysten kautta. Veropolitiikan tavoite on yritysten ja talouden kasvu. Kansan on määrä ohjautua yritysten työvoimaksi.

Voitaisiinko veropolitiikka rakentaa muista lähtökohdista? Teemme ajatuskokeen. Heittäydymme nominalisteiksi: maailman perussubstanssia ovat yksittäiset ihmiset, eivät laitokset, ei valtio, eivät yritykset. Veropolitiikan tavoitteistoksi saamme seuraavanlaisia aineksia:

  • Ihmisten voimautuminen ja omaehtoistuminen
  • Voimavarojen käytettävyys suoraan, ei yhtiö- tai valtiovälitteisesti
  • Osallisuus elämän aktiviteetteihin ja tuotantoon
  • Kohtuullisuus. Aineksia antiikista ja degrowth -ajattelusta
  • Talouden, työelämän ja politiikan demokratisaatio
  • Ekologisuus kansalaisten omien aktiviteettien kautta, ei vero- ja hintapoliittisena ohjailuna ylhäältä
  • Uudenlaisten elinkeino- ja elämänmuotojen edistäminen (osallisuus, henkilö ja ääni, oy vai osuuskunta)
  • Liiketoimintojen säätely ja hallinta (finanssit, pankit, arvopaperit)

Työ ilman työnantajaa
Hetemäen, Sinnemäen ja Kianderin johtava arvo on ”työllistäminen”. Entä jos ihmisiä ei pidäkään ”työllistää”. Ihmisten on saatava itsellistyä, omaehtoistua. Verotus asettuu uuteen kontekstiin.

Palkkatyöyhteiskunnan aika alkaa olla ohi. Näin väittää viiden tutkijan kirja Radikaaleinta on arki. Vähintään miljoona kansalaista elää jo nyt epävarmuudessa (Anna Kontula). Itsensä omaehtoiset työllistäjät muodostavat innovatiivisen verkoston, vaihtelevuus synnyttää kulttuurista ja liiketoiminnallista luovuutta. On tuettava työvoiman pakoa palkkatyöläisen epäitsenäisestä asemasta, ei ikuistettava palkkatyötä – tämä on kirjan toive vasemmistolle.

Palkkatyöyhteiskunnan murentumiseksi palkkaveroa on viisasta nostaa, ei laskea (olen itse palkkatyöläinen). SAK:n ehdotus uudesta progressioportaasta yli 150 000 ansaitseville on oikeansuuntainen, mutta vaatimaton. Palkkaveron progressio edistää kohtuullisuutta hyveenä.

Nykypoliitikot laidasta laitaan puhuvat työn verotuksen keventämisestä. Tähän puheeseen peittyy kysymys palkkaeroista ja eläkekatosta. Poliitikot, virkamiehet ja toimitusjohtajat ovat itse isotuloisia eli puhuvat omassa asiassaan ja omaan pussiin.

Veroalennusten peruuttaminen

USAssa suurituloisten veroalennukset toteutettiin määräaikaisina. Miksi näin ei tehty Suomessa? Valtion jouduttua umpikujaan on luontevaa peruuttaa kaikki palkkaveroalennukset ja -vähennykset 5 tai 10 viime vuoden ajalta. Staattisesti laskien valtion velkaongelma poistuu tällä teolla. SDP:n Jouni Backman sanoi televisiossa 2.12. kuluvan vaalikauden veroalennusten olevan 9 miljardia. Valtion vuotuinen lisävelka on täsmälleen sama. Valtion velkaongelma on sinivihreän veropolitiikan tuotos ja vain sitä.

Palkkaverojen nostolla edistetään myös demokratiaa. Perustuslainvastainen työmarkkinajärjestöjen valta poliittisen demokratian yli on kummunnut palkkatyöyhteiskunnasta tuottaen ansioerot vailla rajaa. Tämä ansioton valta ansaitsee murentua.

Henkilötason vai yhteisötason verotus?

Hetemäen veroryhmä pitää listayhtiöiden osakkaita merkityksettömänä joukkona, he eivät vaikuta yhtiön toimiin, investointeihin eivätkä talouden kasvuun. Ryhmä esittää painopisteen siirtoa yhteisöverotuksesta henkilötason (osinko)verotukseen. Eikö pitäisi toimia juuri päinvastoin: voimistaa yksilöitä, ovatpa he osakkeenomistajia tai muita. Talouden yhteisöt – osakeyhtiöt, yritykset, valtio – ovat käyneet ylisuuriksi suhteessa ihmisiin. Yhteisöveroa pitää mieluummin nostaa kuin laskea.

1980-luvun alussa yhteisövero Suomessa oli 60 prosentin tuntumassa, nyt kinastellaan pitääkö sen olla 22 vai 24 vai Irlannin 12,5. Yhteisöverokilpa sokeuttaa kilpailijat, he ovat kuin kilpahevosia radalla, laput silmillä, vilkuilevat vain toisiaan. Kansa katoaa näkökentästä, kapitalismi karkaa käsistä.

Pääomaveron nostoa hokevat kaikki puolueet. Sinänsä on aihetta tukkia porsaanreiät suhteessa ansiotuloihin (isojen tulojen muunto pääomatuloiksi, jopa 90 000 euron verottomat osingot listaamattomista yhtiöistä). Poliitikkojen ja virkamiesten puheissa on silti sivujuonne, lehmä ojassa, piilokateus: omia virkapalkkojaan he eivät pysty muuntamaan pääomatuloiksi. He ovat veropolitiikan osallisia, tavallaan jäävejä.

Yhtiödemokratia poliittisen demokratian korvikkeeksi

Poliittisesta demokratiasta (vaalit, eduskunta, hallitus, hallinto) on tullut harjoittajiensa elinkeino, tosin ilman elinkeinoveroa. Kun muu kansa kokee politiikan tien tukkoon menneeksi, voisi uusi avaus löytyä työelämän ja talouden demokratisoinnista.

Pörssiyhtiöiden omistajista on pienomistajia 38 %. Heidän omistustensa paino yhtiöiden osakepääomasta on silti alle 2 %. Helsingin pörssin yhtiöitä kotitaloudet omistavat 23 miljardilla, 16 % pörssin markkina-arvosta (147 miljardia syyskuu 2010). Pienomistajia kohtelevat kaltoin yhtiöt, lainsäätäjä ja verottaja. ”Jos tyytymätön omistajajoukko yhtäkkiä aktivoituisi, voisi tapahtua yllättäviä asioita”, sanoo Sari Lounasmeri. Suomalaisten varoista yli puolet (70 mrd) on pankkitileillä. Vallankumouspotentiaali sekin.

Hetemäki kiristäisi (pien)osinkojen verotusta vaatimattomat 53 %. Toisaalla on ehdoteltu pienten osinkotulojen (1000 – 5 000) verovapautta ja progressiota suuremmille osingoille. Progressio hajauttaisi yhtiöomistusta.

Yhtiövallan ongelmat ovat nousseet enenevästi esiin: isännättömyys, kasvottomuus, omistajarakenne, hallitusten valinta. Yhtiöiden sisäinen ja ulkoinen demokratisointi ansaitsee oman ”politiikkaohjelman”.

Mitä dynamiikkaa haetaan?

Suomessa on harjoitettu yrityslähtöistä ja vientiä palvellutta veropolitiikkaa. Näin Suomesta on tehty haavoittuva, minkä myös VM toteaa julkaisussaan Julkinen talous tienhaarassa. Hetemäen veropolitiikalla haavoittuvuutta yhä lisättäisiin.

Työn verotuksen keventämisestä on tullut puolueille muotihokema, varsinkin vihreille. Perusteeksi sanotaan työn tarjonnan kasvattaminen (työmarkkinain dynamiikka). Parissa julkaisussa (Kiander & Pirttilä, Uusitalo) empiirinen näyttö kuitenkin osapuilleen kiistetään. Politiikka on hokemia ja uskomuksia, he kuvittelevat ettei heidän puheittensa taustoja kukaan vaivaudu tarkistamaan.

Kianderin ja Pirttilän positiivinen kierre (tiivistäen):
”1990-luvun puolivälistä lähtien veropolitiikkaa on motivoitu työllisyydellä. Työllisyyden parantuminen laajensi veropohjaa ja loi edellytyksiä veronkevennyksille. Paraneva työllisyys ja vahva julkinen talous loivat pitkäaikaisen positiivisen kierteen, missä verotus keventyi, julkisia menoja voitiin hallitusti kasvattaa ja valtion velkaa lyhentää. Tämä päättyi vuonna 2009 syvään taantumaan, seurauksena julkinen alijäämä ja työllisyysasteen lasku. Veropolitiikan suuntaa joudutaan muuttamaan.”

Erkki Tuomioja esitti Helsingin yliopiston paneelissa ’Suomi maailmantaloudessa’ erilaisen kuvan, kriisiteorian: tuloerot ja muut erot yhteiskunnassa pääsevät kerta kerran jälkeen repeämään. Tämä johtaa tavalla tai toisella kriiseihin. Myös nykykriisi juontaa juurensa yhteiskunnan repeämistä, finanssipääoman karkailuista. Uutta dynamiikkaa (enää en puhu Tuomiojan suulla) on haettava yhteiskunnan ja kansalaisten tasolta, demokratian elvyttämisestä eri toiminnoissa, ei niinkään valtion ja yritysten vahvistamisesta kuten Juho Saari, Jaakko Kiander, Martti Hetemäki, vihreät ja monet muut vaativat.

Veropolitiikan piilomotiivi on ollut ihmisten alistaminen yritysten työvoimaksi, ”työllistäminen” (vihreille tämä on uususkontoa). Kuten sanottu, on toimittava päinvastoin: vähennettävä yhtiö- ja valtiovälitteisyyttä, ehkä myös palveluriippuvuutta. Veroilla ja ohjauskäytännöillä yhteiskunnan voimavarojen hallintaa on hajautettava, palautettava suoremmin ihmisten käyttöön. Suurten omaisuuksien vero voi olla tarkoitukseen sovelias.

Voisiko verotulojen tarve laskea?

Hetemäki, Kiander, EK ja muut vaativat julkisten menojen hillintää ja leikkauksia yrityskasvun hyväksi. Veropolitiikassa ei ole kysytty, voisiko verotulojen tarve pienentyä yhteiskunnallisia riippuvuuksia vähentävällä politiikalla. Sinivihreä hallitus on voimistanut riippuvuuksia: perusturvan alhainen taso, sosiaalitupo, työttömien pakkoaktivointi. Vaalien alla vihreät taas alkavat puhua perustulosta, hävetkää.

Omaehtoistuminen vaatii yhteiskuntatutkimusta. Mutta mitä tekevät kiandertalilaiset: ”yhteiskuntatieteiden ja humanismin opeissa ei ole kummoista omaksuttavaa, niiden opintoja voidaan leikata vuodella tai toisella” (Jaakko Kiander Tutkas-seurassa 1.12.). Näin puhuu työeläkeyhtiö Ilmarinen.

Vihreiden erityinen huoli on, että ihmiset tekevät itse sen sijaan että käyttäisivät palveluja. Palveluyhteiskunnan dynamiikkaa, soininvaaraisuutta.

Henkilö ja ääni

Osuuskunta. Yhteiskunnallinen yritys. Osakeyhtiölaki uusiksi. Henkilö ja ääni -periaate talouden yhteisöihin, periaatteessa osuuskunta on tällainen. Jäsendemokratiaa keskittyneiden ja pakkokasvuisten osakeyhtiöiden tilalle. Ilmarinen, Varma ja Tapiola ovat keskinäisiä. Mitähän keskinäisyys tarkoittaa, keskenmenoako? Mitä kanadalainen Joel Bakan sanoo kirjassaan ”Yhtiö: sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu”?

Työmarkkinajärjestöjen ansioton verotuki

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verotuki on lähes 200 miljoonaa vuodessa. Nämä valtion elättämät järjestöt sanelevat politiikan ydinsisällön Suomessa. Sosiaalitupolla ne upottivat perusturvan ja Sata-komitean. Keväällä 2010 Vanhasen hallitus kutsui järjestöt laatimaan talouden kestävyysohjelmaa. Hetemäen veroryhmä koostuu, paitsi VM:n virkamiehistä, järjestöjen ekonomisteista, ryhmä kuulee järjestöjä, ei muita. Kaiken päälle verottaja siis elättää näitä järjestöjä 200 miljoonalla eurolla vuodessa.

Ainoakaan puolue ei hiiskahdakaan jäsenmaksuvähennyksen poistamisesta, vaikka se olisi mitä luontevin ja mieleentulevin toimi valtion kestävyysvajetta ratkottaessa. Voittaja olisi koko maa, ennen kaikkea demokratia.

Jos jäsenmaksuvähennys jää voimaan samaan aikaan kun meitä uhkaillaan kriiseillä ja leikkauksilla ja kun vielä puoluetukea (36 miljoonaa plus oheiset) yhä vain maksetaan, niin Suomi pysyy itseensä sulkeutuneen, toisiaan suojelevan ja omia etujaan ajavan sisäpiirin maana.

Paot ja pakko-otot

Sixten Korkman, vihreät ja SAK kirjoittavat sivukaupalla tekstiä todistaakseen kiinteistöveron hyvyyden. Toinen hyvä vero on arvonlisävero. Mitä on tämä hyvyys? Pakko-ottoa. Kaupassa on käytävä, talo ei karkaa.

VM:n verojohtaja Arvelan mukaan tärkeintä on alentaa yhteisöveroa, jotta yritykset eivät karkaa maasta ja jotta niitä houkuteltaisiin Suomeen. Kenen puolelle verottaja siis asettuu, karkaajien vai karkaamaan kykenemättömien? Onko karkaamisen epäsuora tukeminen hyvän veropolitiikan periaate? Eikö karkaaminen ole paheksuttavaa, rikosluonteista? Eikö juuri sitä pitäisi verotuksella rangaista ja estää? Jos olisi estetty, olisiko nykyistä talouskriisiä syntynyt? Veropolitiikan tietämys ja etiikka kaipaa syventämistä, historiantajua, vaikutusketjujen analyysiä.

Missä ovat kansanedustajien ajatuspajat, missä yliopistotutkijat, Arki-kirjan kirjoittajat, filosofit?

”Vihreä modernisaatio”

Vero-ohjelmassaan vihreät vaativat ympäristöveroja taas uuden miljardin lisää. Maapallon ekologian vihreät pelastavat kliinisellä vero- ja hintapolitiikalla. Mikä on hintapolitiikan ohjausvoima ja ihmiskuva? Hoituvatko Etelä-Amerikan maakiistat veropolitiikalla (Enso, UPM)? Vihreät surfaavat ”kapitalismin” pinnalla. Voisiko ekologian jalkauttaa ihmisten ymmärrykseksi ja käsin tekemiseksi?

Liiketoiminnan ja finanssien säätely

Pörssivero, kansainvälinen varainsiirtovero, pankkivero, omaisuusvero.

Krääsätalous

Nykyinen talouskasvu ei ole kasvua vaan muodonmuutosta. Yhteiskunta käännetään ja väännetään rahankierroksi ja vaihdannaksi, jotta joku voi vetää välistä. Veropohjat, verotuotot, julkinen talous ja ”hyvinvointi” ehdollistetaan krääsätalouden kasvattamiselle. ”Arvonlisäveroa on nostettava.” ”Kulutusveroja on nostettava.”

Yhteenveto, tiivistys:

  • Palkkaverot ylös ja voimistuva progressio. Irtautuminen palkkatyöyhteiskunnasta omaehtoisen toimeliaisuuden hyväksi.
  • Pääomaverojen progressio. Yhtiöiden liikakasvua hillitään yhteisöveroilla.
  • Julkisen velan ongelma hoituu peruuttamalla kaikki tuloveroalennukset ja -vähennykset viimeisten 5 – 10 vuoden ajalta.
  • Talouksien kriisalttiuden säätely verotuksen keskeiseksi perusteeksi.
  • Talouden, työelämän ja ekologian demokratisointi, kulttuurisempi elämänmuoto.


Lukemistoa

Osmo Pekonen: Minustako professori? HS 30.11.2010.

Hetemäen verotyöryhmän välimietintö 21.6.2010.

Jaakko Kiander ja Jukka Pirttilä: Hyvinvointivaltiota vahvistava verouudistusehdotus. Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja 4/2010.

Hyvinvointivaltio rahoitetaan veroilla. SAK:n verolinjaukset 2011-2015. Lokakuu 2010.

Vihreä verouudistus. Vihreät 28.11.2010.

Roope Uusitalo: Työn verotuksesta ja työllisyydestä, 12.6.2010. VATT / VM.

Sixten Korkman: Kiinteistövero on hyvä vero. ETLA, 15.8.2008.

Lasse Arvela / YLE: Verokilpailu jatkuu veloista huolimatta.

Radikaaleinta on arki -kirja. Into Kustannus.

Joel Bakan: Yhtiö – sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu