Saman aikaan kun puolueet lässyävät ”hyvinvointivaltiota”,  ”Suomen menestystä”, ”yhteistä hyvinvointia” ja ”Suomen leijonaa”, niin jokunen professori katsoo asioita syvemmältä. Taloussanomat kertoo Matti Tuomalan näkemyksistä muun muassa:

– Eriarvoisuuden lisääntyminen ei kurjista vain häviäjien asemaa, vaan koskee enemmistöä. Se lisää kustannuksia, pelkoa ja eristäytymistä (lähteenä myös brittikirja The Spirit Level).

– Nykyiseen köyhyyteen liittyy enemmän näköalattomuutta kuin sotien jälkeiseen. Silloin pääosa väestöstä oli pienituloisia, mutta tulevaisuudenusko oli luja. Nyt moni vähävarainen junnaa päivästä toiseen, eikä keksi mahdollisuuksia tilanteensa parantamiseen.

– Tuloerojen kasvu liittyy työmarkkinoiden eriytymiseen, mikä on kasvattanut palkkaeroja. (Sanooko työministeri Sinnemäen Leijona-julistus tästä asiasta mitään?)

– Verotuksen muutos on tärkeä syy tuloerojen kasvuun.

– Eriarvoistuminen vaikuttaa siihen, miten suomalaiset sitoutuvat yhteiskuntaansa ja suhtautuvat verojen maksuun.

Professori Olli Kangas (Kela) piti Sosiaalipolitiikan päivien avajaisluennon ”2010-luvun sosiaaliset ongelmat: köyhyys, syrjäytyminen, perusturvan puutteet”. Kankaan esityksessä kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti

kuvioon 4: Perusturvaetuudet ja ansiokehitys 1990 – 2009.

kuvioon 5: Minimieläkkeiden suhde keskipalkkaan 1980 – 2009.

kuvioon 9: Tulojen reaalikasvu tulokymmenyksittäin 1966 -2010.

Perusturvan jumiuttaminen ja ansioerojen repeäminen ovat parin vuosikymmenen ajan olleet tietoisen ja tavoitehakuisen politiikan tulos. Kuten Jaakko Kiander eduskunnan köyhyysseminaarissa taas kerran rehvakkaasti todisti, helpoin tapa on jättää perusturva oman onnensa nojaan, olla ikään kuin huomaamatta.

Lopuksi siteeraan Peter Rumjantzeffin kommentin Bjarne Kalliksen tämänpäiväiseen (6.12.) blogiin Mies täynnä katkeruutta:

” Katkeruus on amatööreille. Moni pitkäaikaistyötön ei tunne enää minkäänlaista katkeruutta. Että pitkän pitkäaikaistyöttömyyden kestää, on ympäröivä yhteiskunta henkisesti hylättävä kokonaan. Siinä tilassa vallitsee täydellinen välinpitämättömyys itsensä suojelemiseksi, ei katkeruus. Siksi kiinnittymimen takaisin yhteiskuntaan on monelle vaikeaa, koska se tarkoittaa negatiivisten tunteiden kohtaamista taas. Parempi olla kokonaan irti, kuin ulkomailla. Turisti omassa maassaan.
Nämä ihmiset ovat aivan ennenkuulumattomassa tilanteessa psykologisesti, eikä tämä koneisto, jonka perusta on arbeit macht frei, tajua heistä yhtään mitään. Palaaminen yhteiskuntaan tarkoittaa heille samaa kuin palaamista vanhaan avioliittoon myrkyllisen eron jälkeen. ”