Jos minun pitäisi nimetä henkilö jota juuri nyt ihailen eniten kuka hän olisi?

Hän olisi kirjailija J. M. Coetzee. Puhukoon hän itse, poimin lainauksia Huonon vuoden päiväkirjasta:

Sydän halkeaa:

Tällä suudelmalla rakkaus tekee itsensä tiettäväksi. He viettivät yön yhdessä, ensimmäisen yönsä, ja heräsivät sylikkäin. Miehen sydän on äkkiä haljeta hellyydestä. Samoin naisen, joka on valmis antautumaan miehelle tuhat kertaa. Ja niin he suutelevat.

Kirjailijat ja leijonat:

Auktoriteetin luomisessa suuret kirjailijat ovat mestareita. Jos auktoriteetin voisi saavuttaa pelkillä retorisilla metkuilla (vaikkapa suomen leijonilla), silloinhan Platon olisi ollut oikeassa karkottaessaan runoilijat ihannevaltiostaan. Mutta entä jos auktoriteetin voikin saavuttaa vain avaamalla runoilijaminän jollekin korkeammalle voimalle, lakkaamalla olemasta oma itsensä ja alkamalla puhua profeetallisesti? Jumalaa voi huutaa avuksi. Opi puhumaan ilman auktoriteettia.

Kilpailusta:

Miksi hallitus patistelee australialaisia työskentelemään entistä pitempiä päiviä. Meille vastataan, että uudessa globaalitaloudessa meidän on työskenneltävä ahkerammin pysyäksemme kärjessä tai edes mukana. Joutilaisuuden (itsensä kehittämisen) soimaaminen ja herkeämättömän aherruksen pyhittäminen perustuvat oletuksiin, joita ei enää tarvitse selitellä, niin itsestään selviltä ne tuntuvat.

Vertauskuva talouselämästä kilpajuoksuna tai kamppailuna on tarkemmin katsottuna epämääräinen. Talouselämän kilpajuoksulla ei ole maaliviivaa eikä luonnollista loppua. Juoksijan ainoa tavoite on päästä johtoon ja pysyä siellä. Kukaan ei kysy, miksi elämän on oltava kilpajuoksua tai miksi kansantalouksien on juostava kilpaa sen sijaan että hölkkäisivät toverillisesti yhdessä, terveyssyistä. Kilpailu on sublimoitua sodankäyntiä

Markkinat ovat paikka, minne olemme joutuneet. Me emme saa kysyä, kuinka olemme sinne joutuneet. Kuin olisimme syntyneet maailmaan, jota emme voi valita, tuntemattomille vanhemmille. Miksi maailman on oltava gladiaattorien amfiteatteri, missä tapetaan tai tullaan tapetuksi, eikä esimerkiksi mehiläispesä tai muurahaiskeko, missä toimitaan yhteistyössä?

Yliopistot:

Yliopistot ajautuivat 1980- ja 1990-luvuilla häpeälliselle tielle, kun rahoituksen uhatessa supistua ne suostuivat muuttumaan liikeyrityksiksi. Aiemmin suvereenissa vapaudessaan tutkimustyötä tehneet professorit alennettiin piinatuiksi palkollisiksi, jotka joutuivat täyttämään kiintiöitä ammattijohtajien valvonnassa. Sopii vahvasti epäillä, saako professorikunta vanhoja valtuuksiaan koskaan takaisin.

Puolassa oli kommunistikomennon aikana toisinajattelijoita, jotka pitivät kotonaan iltakursseja, seminaareja kirjailijoista ja filosofeista (mm Platon), jotka oli suljettu virallisen kaanonin ulkopuolelle. Rahaa ei peritty. Jotta yliopiston henki jäisi eloon, jotakin vastaavaa olisi ehkä pantava toimeen maissa, joissa korkeakouluopetus on kokonaan alistettu liike-elämän periaatteille. Toisin sanoen kunnon yliopiston on ehkä siirryttävä ihmisten kotipiiriin ja myönnettävä oppiarvoja, joiden ainoa vakuus on todistuksen allekirjoittaneiden oppineiden nimikirjoitus.

(jk:n kommentti: yllä sanotun kirjoittaakseen Coetzeen on täytynyt kuunnella ministerien Sari Sarkomaa ja Henna Virkkunen, puoluejohtaja Kataisen sekä kokoomuksen ja vihreiden yliopistolakifanaatikkojen puheita Suomen eduskunnassa.)

Lainaus Montaignelta:

On uskomatonta nähdä, kuinka alistettu kansa yhtäkkiä unohtaa aiemman itsenäisyytensä niin tyystin, ettei enää pysty ryhdistäytymään ja vaatimaan sitä takaisin; päinvastoin kansa heittäytyy palvelemaan niin oma-aloitteisesti, niin auliisti, ettei sitä voi kutsua vapauden menettämiseksi vaan orjuuden saavuttamiseksi. Ikeen alla syntyneet, orjuuteen kasvatetut ihmiset tyytyvät siihen elämään, johon he ovat syntyneet ja pitävät synnyinolojaan luonnollisena tilana.

Tuhannet ja miljoonat ihmiset valitsevat päivittäin hiljaisuuden tien, harkitun syrjäytymisen, sisäisen siirtolaisuuden.

Demokratian suvaitsemattomuus:

Demokratia ei suvaitse politiikkaa järjestelmän ulkopuolella. Tässä mielessä demokratia on totalitaarista. Jos kyseenalaistaa demokratian, millaista onkaan saada vastaansa valtio virkamiehen hahmossa. Kuka palvelee ketä? Kuka on palvelija, kuka isäntä?

Purkaisimmeko valtion:

Me tai esi-isämme olisimme voineet luoda valtion muodoltaan toisenlaiseksi, jos olisimme halunneet. Voisimme muuttaa valtiota, jos yhteistuumin niin päättäisimme. Ranskassa oli hetki, jolloin ei hallinnut kukaan. Haluammeko sellaisen hetken päättyvän vai ryhtyä nykyajan ensimmäiseksi kansaksi, joka purkaa valtion?

Kun Australiassa käytetään sanaa ”paskiaiset”, kaikki ymmärtävät mihin sillä viitataan. Aikoinaan vangit kutsuivat ”paskiaisiksi” miehiä, jotka väittivät olevansa parempia kuin he ja ruoskivat heitä, jos he olivat eri mieltä. Nykyään ”paskiaisia” ovat valtiota johtavat miehet ja naiset. Kuinka todistaa oikeaksi tuo vanha näkökulma, alamaisen näkökulma, vangin näkökulma.

* * * * * *

Kauneuden kosketuksen jälkeen ei enää pitäisi palata maan tasalle. Mutta jos sallitte…

ensinnäkin, joulunpyhinä – jos Jumala suo – kirjoitan Coetzeestä lisää.

Televisiossa näin haastattelun, sitä oli ilo katsoa. Ihminen josta huokuu hiljainen vaatimattomuus mutta myös – sen aisti – kanssaihmisten kunnioituksesta kumpuava arvokkuus. Tänään, kun on joulukuun 23. päivä voisi kai sanoa: joulun henki. Coetzeen Nobel on mennyt oikealle henkilölle.

Huonon vuoden päiväkirja, pitäisiköhän minunkin sellainen kirjoittaa. Tämä vuosi on ollut tosi huono. Vai oliko se hyvä? Päättyvänä vuonna, pitkään jo elettyäni koin ensi-ihmeen: maailmasta löytyi taho, joka kuuli minua. Se taho oli työnantajani, Suomen eduskunta, arvovaltainen filiaali, revitoiva virasto. Kuulemisen tulos jäi odottamaan vaalivuotta 2011. Jännitystä siis piisaa, yhtä paljon kuin Espoon vaaleissa. Huikaiseva tulos ei toista kertaa – näin toivomme – petä eikä hajoa. Niin, minne he menivät, nämä taiteilijasielut. Minäkin, samansukuinen, tulen huomatuksi ja huomautetuksi.

Kuluneen vuoden suorituksista me kaikki olemme ylpeitä – näin täällä eduskunnassa on tullut tavaksi sanoa, työministerikin.

En kuitenkaan tohdi pyrkiä Coetzeen jäljille, niinpä olen ristinyt ensi romaanini ei huonon vuoden vaan Hyvän vuoden päiväkirjaksi.

Arviointeja Coetzeen kirjasta ja kirjailijasta:

Parnasso

Helsingin Sanomat

Kansan Uutiset

Savon Sanomat

The NewYork Review of Books

Wikipedia

kirjasto.sci

Mainokset