essee.net

kommentoitu US-versio

Helsingin vihreiden puheenjohtaja Ville Ylikahri kirjoittaa blogissaan: ”viime vaaleissa vihreiden pääteemana oli perustulo .. se on edelleen ajankohtainen.” Myös Ville Niinistö muistaa mainita  perustulon puolueensa lehdessä. Saanko tehdä tarkentavia kysymyksiä?

Olisiko perustulolla tarkoitus korvata syyperusteinen sosiaaliturva: vammaisuus, sairaus, työttömyys ja vastaavat? Mikäli näin on, niin eikö ajatus ole täysin mahdoton ja tuomittava? Kaikki saisivat saman perustulon mutta erityisen syyn perusteella ei enää saisi erityistukea? Eikö tämä olisi heitteillejättöä? Syyperusteisuudella on vankat perusteet. Tietenkin syitä on useammanlaisia ja eriasteisia. Missä kulkisi syyperusteisuuden ja yleisen perustulon raja? Vaikka erityissyyn perusteella edelleen saisikin korvausta, niin silti perustulo nielisi valtaosan sosiaalirahoista, mikä olisi uusi epävarmuuden lähde ’erityissyille’. He jäisivät entistä enemmän  marginaaliin.

Ville Ylikahri kirjoittaa: ”Perustulomallissa jokainen suomalainen saisi noin 500 euron perustulon tililleen ja verotus muutettaisiin yksinkertaiseksi tasaveroksi. Lopputuloksena on selkeä  sosiaaliturvan ja verotuksen yhteen sovittava malli, jossa pienituloiset saavat tarvitsemaansa tukea ja verotus kasvaa käytännössä progressiivisesti.”

Mitä tämä on: verotus tasaveroksi ja verotus kasvaa progressiivisesti! En ymmärrä. Eikö tämä ole siansaksaa?

Ville Ylikahri: ”500 euroa, sen saavat kaikki ja sen päälle voi tienata palkkatuloja vapaasti”.

– Minun oikeustajuni sanoo: TÄMÄ EI KÄY. Ajattelen omassa työyhteisössäni lukuisia herroja, joilla on suomeksi sanottuna helvetin suuri palkka. Ja heille vielä maksettaisiin joka kuukausi 500 euroa sen palkan päälle. Ei ikinä. Jos näin aletaan tehdä, veikkaan sen merkitsevän kansannousua, kuten nyt Egyptissä.

Ville Ylikahri: ”Perustulo kannustaisi työhön.”

– Erinomaista, jos näin on. Mutta tätä perustetta pitäisi yksilöidä: kannustaa ketä, miten, missä, millaiseen työhön jne. Onko asiasta kokemuksia Suomessa tai muualla, onko asiaa tutkittu? Ansioveron alentamisen perusteena Hetemäki, Katainen ja muut käyttävät väitettä, että se lisää työntekoa ja työntarjontaa. Kuitenkin yllättävän monet taloustutkijat (varovaisesti jopa valtiollinen VATT) kiistävät näyttöjen olemassaolon. Vastaavalla tavalla pitää kysyä perustuloargumentaation näyttöjä ja kokemuksia. Eikä heitellä ylimalkaisia kevythintaisia väittämiä.

Ville Ylikahri: ”Nyt kannattamattomat osa-aikatyö, yrittäjyys ja lyhyet keikkatyöt tulisivat kannattaviksi niille ihmisille, jotka ovat nyt pakotettuja olemaan toimettomina työttömyysturvan avulla. ..nykyisten sosiaalitukien varassa voi käytännössä elää työtä tekemättä. Perustulo ei pakottaisi saajiaan toimettomuuteen, vaan nimenomaan kannustaisi lisätulojen hankkimiseen.”

– Tämä kuulostaa hyvältä. Mutta kysymys vihreille ja vihreälle eduskuntaryhmälle: oletteko päättyvällä vaalikaudella toimineet tämän argumentin mukaisesti? Kannatitte ns. aktivointilakia sekä nuorten toimeentulotuen leikkauslakia pakottaaksenne nuoret työhön tai koulutukseen. Eikö tämä ole perustuloidean vastaista. Edustajanne työelämävaliokunnassa (Karimäki) kävi eduskunnan pöntössä asti hymistelemässä aktivointilakia, puheesta huokui porvareiden yhteisymmärrys. Aktivointilaki ja leikkauslaki ovat peräisin tammikuun 2009 ”sosiaalituposta”, joka pani Sata-komitean naurun alaiseksi. Vihreät hyväksyivät eduskunnassa totaalisen kiltisti nämä sosiaalitupolait. Siitä huolimatta, että ”viime vaaleissa vihreiden pääteemana oli perustulo” kuten Ylikahri ja Niinistökin nyt taas sanovat.

Vähin mitä vihreiltä olisi toivonut, olisi ollut julkisen kritiikin nostattaminen perustulon vastaisista orjalaeista. Ei, te olitte hiljaa, painoitte jaa-nappia, lopulta yrititte piiloutua. Viime vaiheen piiloutumisyritys kertoo ehkä siitä, että aloitte tajuta toimivanne vaalipuheittenne vastaisesti. Mutta kuinka ollakaan, TAAS te alatte julistaa perustuloa. Jotakin häpyä pitäisi sentään olla.

– Tällä en tarkoita etteikö perustuloidean pohjalta voisi järkevää kehittää, mutta argumentaation pitää olla tarkempaa, pitää olla laskelmia. On hyvä olla tuntumaa siihen miten ihmiset oikeasti toimisivat. Ennen kaikkea käytännön toimien eduskunnassa ja muualla pitää olla linjassa vaalipuheiden kanssa.

Suurimpana saavutuksenaan vihreät ylistävät ”ekologisen verouudistuksen” ensiaskelta: juuri voimaan tulleet energiaverot ja niihin liittyen Kela-maksun poisto. Kansaeläke on aikoinaan ollut, osin on yhä ja ennen kaikkea voisi olla perustulon kaltainen. Mutta lukekaapa tuoreita mietintöjä (esim. Kestävän talouskasvun ohjelma), joissa vihreät ovat olleet tyytyväisinä mukana, niissä hoetaan työeläkkeiden ja tel-rahastojen rahoituspainetta annettuna asiana. Samaan aikaan te poistatte Kela-maksun. Näistä teoista perustulo on kaukana.

Kela-maksun poisto ei sinänsä välittömästi heikentäne Kela-etuuksia. Mutta politiikka on pitkäjänteistä juonintaa. Kelan perustaa nakerretaan pala palalta ja laitos saatetaan riippuvaksi VM:n toimista, vuotuisbudjeteista ja Kela-vastaisista puolueista. Pari vuotta eteenpäin, niin ”pakko on lopettaa koko Kela, kun rahaa ei ole”, sanoo Katainen tai Sinnemäki.

Mikähän mahtaa takuueläkkeen tosiasiallinen toteutus ja merkitys olla? Eikös köyhimmiltä leikkaudu takuueläkkeestäkin osa pois kuten nykyään lapsilisistä.

Ville Ylikahri kirjoittaa: ”Perustuloon tulee yhdistää aktiiviset työllistämistoimet, sillä pelkkä tukien jakaminen ei riitä työllisyyden nostoon. Paltamon kunnassa kokeillaan parhaillaan järjestelmää, jossa kaikki työttömät palkataan kunnan työllistämisyhdistykseen.  Tässä mallissa on samaa yksinkertaisuutta kuin perustulossa ja sen käyttöönottoa on syytä tutkia huolella muuallakin maassa.”

– Ymmärrettävää ja hyvää pyrkimystä. Mutta tuo kieli ”aktiivinen työllistäminen” jo sinänsä on pahaenteistä ja vieraannuttavaa. Siinä ihminen ei ole oman elämänsä subjekti, luova toimija, vaan hänet ”työllistetään” jostain ylhäältä. Jälleen kerran perustuloidean vastaista.

Jos perustulo edistää ihmisten itseohjautuvuutta ja omaehtoistumista, niin mikäpä parempi. Silti uskon että mehukkaammat keinot löytyvät muualta: työelämädemokratia, työnantajuuden hylkääminen, työmarkkinajärjestöjen alasajo, voimavarojen hallinnan demokratisointi, vapaa sivistys, vapaa yliopisto, vapaa tiede, taidelähtöinen elämä jne jne.

Vasemmistoliitto näyttää kaupittelevan 750 euron yhtenäistettyä perusturvaa, oliko etuuksia 5 vai 6 vai 7, yhtenä opintotuki. Tämä kuulostaa käytännölliseltä ja ymmärrettävältä toisin kuin perustulo, johon liittyy kummallista mystiikkaa ja epätarkkuuksia. Vai enkö tunne asiaa? Neuvokaa.

Aiemmat eduskuntavaaliaiheiset kirjoitelmat:

Kevään vaaleista puuttuu syvähenkinen vaihtoehto
Toimiko Mari Kiviniemi omin luvin?
Kriisitaloustieteestä oppia myös Suomelle
Veropolitiikka (kehiteltäviä ajatelmia)

Politiikan pyykkejä Suomessa ovat olleet Korpilampi 1977, sosiaalitupo 2009 sekä Kestävän talouskasvun ohjelma 2010. Näihin nähden eduskuntavaalit ovat pintavaahtoa. Merkitystä ei ole, voittavatko persut vai virsut. Vaaleissa ei ole tarjolla syvähenkistä vaihtoehtoa.

Professori Juho Saari tiesi jo syksyllä 2010: ”Vaalien 2011 tuloksesta riippumatta uusi hallitus toimii kuin Sorsan hallitus 1977. Se kutsuu koolle korkean tason päättäjäseminaarin. Vallassa olevien intressiryhmien etu käännetään kansakunnan yhteiseksi hyväksi. Kaipuu konsensukseen ja Korpilampeen on talouden kriisien myötä jälleen herännyt.” (lainaus tiivistetty)

EK:n Mikko Pukkinen ja SAK:n Lauri Lyly ylistivät televisiossa laatimaansa ’Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelmaa’. Pukkinen tyrkytti sitä hallitusohjelmaksi.

Mikä on Kestävän talouskasvun ohjelma? Poimien:

” Korkea-asteen opintoja on vähennettävä, muodollista koulutusta on liikaa, hyöty korkea-asteen lisäkoulutuksesta ei ole enää suuri. Yliopistojen itsearviointi ei ole kelvollista (kolmikanta aikoo siis ohjata tiedettä – jumala meitä varjelkoon). Koulutustarpeiden ennakointi on siirrettävä ELY-keskuksille ja Tekesille. Kunnille on pantava kehykset, kuitenkin samaan aikaan kunnille velvoite etsiä nuoret, vajaakuntoiset ja muuttajat, aktivoida ja kuntouttaa heidät työhön. Työmarkkinatuella ja toimeentulotuella eläjät on koottava valtion vuokrakasarmeihin, jotta he kannustautuvat työhön (ollaanko kaukana 1930-luvun työleireistä). Viimesijaista turvaa leikkaavien pakkolakien tuloksia on seurattava. – Entä mikä on kääntöpuoli: pääomat ovat liukkaita, karkaavat omille teilleen, niitä on ”aktivoitava” verohelpotuksin, työeläkerahastot ja niiden takaisinlainaus turvataan. ”

– Kolmikannan kasvuohjelma on hyökkäys ihmisten itseohjautuvuutta, humanismia, kulttuuria, yliopistoja, tiedettä, heikkoja ja köyhiä vastaan. Ohjelma madaltaa yhteiskunnan sivistyksellistä tasoa. Ohjelma vankeuttaa ihmisiä. Ohjelma on barbaarien ohjelma.

Ohjelman laaditutti Vanhasen hallitus, puolueina keskusta, kokoomus, vihreät ja rkp. Ohjelmaa ei laatinut eduskunta, jolle valta perustuslain mukaan Suomessa kuuluu.

Kasvuohjelma on huolissaan yhteiskunnan eheydestä. Ette turhaan, sanotuilla tempuilla te tuhoatte eheyden.

Raimo Sailas sanoo ohjelman olevan korporatismin maailmanennätys. Ohjelmassa otetaan kantaa asioihin, jotka kuuluvat selkeästi poliittisille päättäjille, ei etujärjestöille. (HS 26.1.)

”Sosiaalitupo” politiikan pelinä ja heikkojen ulossulkemisena

Juho Saaren mukaan ”sosiaalitupo” oli näyte politiikan hallinnasta, agendan sulkemisesta ulkopuolisilta ja sisäisten jännitteiden estämisestä. Oli vaara että Sata-komitea monopolisoisi sosiaaliagendan ja palauttaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan valtiojohtoiseen päätäntään. Tilanne oli ”haasteellinen”. Kyseessä oli työmarkkinajärjestöjen yhteinen valtapoliittinen intressi. Oppositiota, tutkijoita tai riippumattomia ei päästetty mukaan. Demokratian kannalta tämä toki oli ongelma. Myöskään kansalaisia osallistavien prosessien ei annettu vaikuttaa. Järjestöjen ”sosiaalitupoa” luonnehti pidättyvyys heikommassa asemassa olevaa väestöä kohtaan (Saari). Työmarkkinaosapuolet näkivät legitiimin tilaisuuden paketoida Sata-komitean uudistukset, kela-maksun poisto ja työeläkejärjestelmän kestävyys yhteen. Valtapoliittisen kolmion osat olivat VM, palkansaajajärjestöt ja työnantajat.

– ”Sosiaalitupo” oli palatsivallankaappaus. Mitä teki Vanhasen hallitus ja sen puolueet? Kutsuivat samat janajevit laatimaan Suomelle kasvuohjelmaa 2010-luvulle. Nyt vaalien alla Pukkinen ja Lyly kuin ilkkuen tarjoavat sitä hallitusohjelmaksi.

Korpilammen rituaalit 1977

Juho Saari jatkaa ilakointiaan: Korpilampi loi pohjan vaihtoehtojen ulossulkemiselle. Konferenssi oli symbolinen rituaali, joka antoi konsensukselle idean, vallan ja kulttuurisen määrittelyn aina 1980-luvun lopulle asti. Tärkeintä oli ilmapiirin luominen, kolmikantaan sitoutuminen. Korpilampi henki teollisen eliitin voimakasta valta-asemaa, mahdollisti eliittien rituaalisen, suljetun mutta julkisen kohtaamisen. Muulle kansalle se oli seremonia (vertaa inkat, mayat, faraot – jk). Korpilampi nosti esiin voittajien (Sdp, EVA, TKL, STK, VM) edut ja tukeutui heidän määritelmäänsä kansallisesta edusta. Toisen tulkinnan mukaan Korpilampi oli ahdasmielisyyden ja vaihtoehdottomuuden politiikkaa, etuaan valvovat eliitit jakoivat vallan keskenään, syyllistyivät törkeisiin nimityksiin, alistivat kansalaiset alamaisiksi ja ”hyvinvointivaltion” elinkeinoelämälle. – Juho Saaren mukaan tätä siis kaivataan uudelleen nyt, 2010-luvulla.

Kiviniemen yhteiskuntasopimus

Mari Kiviniemi ehätti ehdottamaan kolmikantaista kasvusopimusta vaalien jälkeen. Tukensa lausuivat kiireen vilkkaa STTK:n Mäenpää, SAK:n Lyly ja Akavan Viljanen.

Mari Kiviniemi: ”Tarvitsemme yhteisen näkemyksen menestyvästä, vahvan kasvun Suomesta. Tavoitteeni on kahden vaalikauden kasvu- ja investointiohjelma.. yhteiskuntasopimus.. eheä ja reilu yhteiskunta.. uhkana on sosiaalisen eheyden ongelmia.. Yksi osa kasvuohjelmaa olisi syvälle menevien rakenteiden uudistaminen. Tällä tarkoitan työurien pidentämistä, kuntien palvelureformia, verojen maltillisia korotuksia ja menojen kasvun hillintää eli menokuria.”

Tämä on siis Mari Kiviniemen syvyys: työura, palvelureformi, verot, menokuri. Onko tämä erityisen syvällistä?

Taustalla suoltavat uhkakuvia VM, Etla, EK, VTV ja muut. Pekkarisen vajeet ja Hetemäen verot – kuin inkojen veriuhrit, tai mayojen.

Investoidaan, ei väliä mitä. Työllisyyttä, ei väliä mitä. Perusturvan heikkous, muka parantaminen. Pakottaminen viimesijaista turvaa leikkaamalla.

Suomen tarina, kriisien kautta

1960-luku: iso muutto, kaivoon hypyt
1970-luku: öljy, kriisi, korpilampi, elvytys
1980-luku: pääomien vapautus, hurlum hei
1990-luku: iso kriisi, masennus, syövät, itsemurhat
2000-luku: suurrikkaat ja rutiköyhät, tunnottomuus
2008: finanssien romahdus
2010-luku: ”kestävän talouskasvun ohjelma”, työleirit
tiede, kulttuuri ja sivistys kaatopaikalle
uusi kriisi, taas kriisi.
Sivilisaation tila ja kohtalo?

Poliittinen valtakoalitio, opposition näennäisyydet

Kevään 2011 vaaleilla on yhtä vähän merkitystä kuin vuoden 1970 protestivaaleilla. Juho Saari on sukkuloinut SAK:n, eduskunnan, tulevaisuusvaliokunnan, sdp:n, Sorsa-säätiön, STM:n, hyvinvoinnin tutkimuskeskusten ja muiden instanssien väliä. Korpilammem käsikirjoitus makaa jo monessa kaapissa. Vaaleista viis.

Kolmen suuren hallitus, ehdottaa puhemies Niinistö. Keskusta, kokoomus ja vihreät ovat korttinsa jo näyttäneet (kolmikannan kasvuohjelma).

Turun yliopiston tutkija Jyrki Smolander (tiivistäen): ”Suomessa sosiaalidemokraatit ovat olleet hyvinvoivien palkansaajien puolue, joka on ajanut ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Tässä se on löytänyt kumppanin kokoomuksesta. Molemmat ovat ajaneet keskieurooppalaista sosiaalipoliittista mallia, jossa sosiaaliturva on kytköksissä työmarkkina-asemaan. Ay-liike on yhdessä työnantajien kanssa puolustanut ansiosidonnaista turvaa ja yksityisiä rahastoja. Tämä on merkinnyt perusturvan heikkenemistä.”

Vihreillä oli nimikkoedustajansa peräti kahdessa kasvuohjelman työryhmässä, Sinnemäen valtiosihteeri Poskiparta. Heidät on sitoutettu ja he ovat sitoutuneet, tuskin vastenmielisesti. Vihreät eivät politiikan syvyyksiin vajoa eivätkä kajoa, heillä ei ole eksistenssiongelmia, ei masennusta. Heille riittää, kun poimivat ulkoisesta konkretiasta jonkin osion, josta tehdään suuri spektaakkeli. Hiljattain se oli teknologiavienti ja Suomen pärjääminen, nyt se on cityrautatiet. Lohdullista.

Syvähenkinen vaihtoehto

Kevään vaaleihin tarvittaisiin vaihtoehto, joka loisi politiikkaa ihmisten itseohjautuvuuden, vapaan ja omaehtoisen osallisuuden, sivistyksen, syvällisen tietämyksen, tieteen, perustutkimuksen, kulttuurin ja taiteen lähtökohdista.

Sellaista vaihtoehtoa ei ole.

Kannattaako äänestää?

Jos äänestää, niin protestina.

Lukemistoa:

Juho Saari. Harvinainen hetki – tammikuu 2009 ja suomalaisen sosiaalipolitiikan tulevaisuus. Yhteiskuntapolitiikka 3:2009.
Juho Saari: Suomalainen konsensus – Korpilammen konferenssi (1977) käännekohtana. Yhteiskuntapolitiikka 5:2010.
Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelma. VNK:n julkaisusarja 16/2010.
Ohjelmatyöryhmien tehtäväksiannot ja jäsenet.
Konstantinos Kavafis: Barbaarit tulevat tänään.
Coetzee: Barbaarit tulevat.
Jyrki Smolander: Suomalaisen hyvinvointivaltion poliittinen historia. Teoksessa Suomi muuttuvassa maailmassa. Edita 2010.

****

Konstantinos Kavafis: Barbaareja odotellessa

Mitä me kaikki odotamme tungeksien agoralla?

– Barbaareja, joiden pitäisi tulla tänään.

Miksi senaatissa kukaan ei tee mitään?
Miksi senaattorit istuvat, eivätkä säädä lakeja?

– Koska barbaarit tulevat tänään.
Mitä lakeja senaattorit säätäisivät?
Tultuaan barbaarit kyllä säätävät lait.

Miksi keisarimme tänä aamuna nousi niin varhain
ja miksi hän istuu kaupungin pääportin luona
valtaistuimella, juhlallisena, kruunu päässä?

– Koska barbaarit tulevat tänään,
ja keisari odottaa siellä
ottaakseen vastaan päällikön

Hänellä on pergamenttikin valmiina tälle annettavaksi.
Siihen on kirjattu jos millaiset nimet ja arvonimet.
Miksi molemmat konsulit ja preetorit ovat liikkeellä
punaiset togat, kirjaillut togat yllä…

– Koska barbaarit tulevat tänään:
tuo kaikki on omiaan häikäisemään barbaarit.

Ja mikseivät etevät kaunopuhujat ole tapansa mukaan
pitämässä puheitaan, sanomassa mitä heillä on sanomista?

– Koska barbaarit tulevat tänään
ja heitä pitkästyttää kaunopuheisuus ja puheenpito.

Mistä yhtäkkiä nousi tämmöinen levottomuus ja hämminki?
(Ovatpa menneet naamat totisiksi!).
Miksi kadut ja torit tyhjentyvät nopeasti,
miksi kaikki menevät kotiin noin miettiväisinä?

– Koska on ilta, eikä barbaareja kuulu.
Rajalta on tullut väkeä, sanovat
ettei siellä ole enää barbaareja.

Ja nyt, miten käy meidän, kun ei barbaareja ole?
Nuo ihmiset olivat sentään jonkinmoinen ratkaisu.

Eduskunnassa aiheena oli gallupit ja politiikka. Kukin puolue kommentoi, vihreiden kommentit jäivät askarruttamaan.

”Puolueilla ei ole muita keinoja kansan mielipiteiden tietämiseksi kuin gallupit”, kommentoi vihreiden Johanna Karimäki. Näinkö todella on? Esitän muutaman ehdotelman, joilla vihreät ja muut voisivat täydentää galluppolitiikkaansa.

1 ) Nettipohdinnat.

Jos gallupit ovat ainoa keino kuulla kansaa, niin tämä todistaa, että puolueet eivät noteeraa nettipohdintoja. Gallupit eivät ole syvällistä analyyttistä tietoa, ne eivät kehittele uusia näkökulmia tai uusia kysymyksiä, eivät uudista politiikkaa. Nettikeskustelut olisivat (periaatteessa) mainio oppimisalusta avoimelle keskustelulle ja yhteiskunnalle, mutta edustuksellinen demokratia torjuu oppimisen mahdollisuudenkin. Politiikka nähdään pelinä annetuilla pelimerkeillä. Kokevatko he netin kilpailijakseen, elinkeinonsa vaarantajaksi? Mikä lie Jyrki Kasvin motiivi ollut, kun hän syksyllä 2010 blogissaan pilkkasi (linkki) kansanedustajien palkankorotusta moittinutta nettiaktiviteettia. Samansukuisia näkemyksiä esitti peräti eduskunnan puhemies. Näinköhän eduskunnan arvostus kasvaa?

2 ) Puhunta, kanssakäyminen.

Luonnollisin tapa kuulla ihmisiä on puhua heidän kanssaan. Edustuksellisuus (eduskunta) eriyttää ”päättäjien” ja muiden välin, luo segregaatiota. Metropoliselonteon yhteydessä eduskunnassa oltiin huolissaan segregaatiosta asuinalueiden välillä. Nykymuotoinen politiikka on myös segregaation lähde. Kuinka moni edustaja alentuu blogeissa tai muutoin käymään keskustelua ”ulkopuolisten” kanssa? Vaalien alla jotkut toki tuovat itseään esille kerran päivässä.

3 ) Eduskunnan täysistunnot ja kansalaiskeskustelu.

”Valiokuntatyö ei ole mediaseksikästä, mutta se on fakta” (Karimäki). – Miksi täysistuntoja ei käytetä kansalaiskeskustelun osapuolena ja virittäjänä? Edustajahan voisi toimia kuin Sokrates, tulla (kuvaannollisesti) kadulle, puhua kansalle, villitä, esittää ainekset, analyysin ja kysymykset, virittää pohdintaa. Nyt eduskunta piilottaa syvällisyytensä valiokuntien salaisiin pöytiin, täysistunto on enimmäkseen nokittelevaa teatteria. Eduskunnan tarkoitus pitäisi ymmärtää uudella tavalla, muuttaa työtapoja, vähentää lakien säätelyä, ehkä unohtaa koko lain käsite. Esim. 20.1. oli aiheena kulttuuri, 95 % edustajista pötki loukkoihinsa vaikka aihe olisi mitä herkullisimmin koskenut kansakunnan kulttuurista olemista (vertaa 1800-luku).  Ei kulturellia väkeä, miten liekin valikoitunut. Miksi he siellä ovat?

4 ) Demokratian innovaatiot.

Åbo Akademi on tehnyt osallistuvan demokratian ja kansalaiskeskustelun kokeita. Tulosten kerrotaan olevan rohkaisevia, tavalliset ihmiset pystyvät korkeatasoiseen keskusteluun, tietotaso kasvoi, luottamus eduskuntaa ja poliitikkoja kohtaan lisääntyi.

Pari vuotta sitten eduskunta keskusteli innovaatioista (selonteko). Edustajat, oletteko innovatiivisia omassa asiassanne, demokratian kehittämisessä? Vai onko innovaationne se, että segregoidutte (sulkeudutte) ja estätte muiden mielen ilmaisut jopa ulkona pakkasessa, kadulla, eduskunnan edustalla. Eihän Suomen pitänyt Valkovenäjä olla.

Demokratian innovaatioita tutkiva Darmstadin teknisen yliopiston professori Brigitte Geissel oli Turussa käydessään sanonut: ”Vanhat edustusdemokratiat ajautuvat ongelmiin. Poliittisia eliittejä ja instituutioita kohtaan kasvaa epäluottamus. Kansa epäilee edustusjärjestelmän kykyä hallita monimutkaisia yhteiskuntia ja ratkaista nykyongelmia. Monet kansalaiset, poliitikot ja politiikan tutkijat asettavat toivonsa demokratian demokratisointiin. Poliittiseen tahdonmuodostukseen ja päätäntään kansalaisia osallistavien innovaatioiden uskotaan parantavan demokratian laatua ja poistavan poliittisen apatian ja tyytymättömyyden.”

5 ) Politiikkaseteli.

Setelit ovat muotia: palveluseteli, liikuntaseteli, lounasseteli, kulttuuriseteli. Miksei politiikkaseteli (linkki)? Jaetaan kansalaisille tietty raha korvamerkittynä politiikkaan: jäsenmaksuihin, ostoksiin, avustuksiin, lahjoituksiin, seminaareihin. Rahojen ohjautuminen kertoisi kansalaisten mielipiteen, ei siihen gallupeja tarvita. Perusteena valinnanvapaus kuten muissakin seteleissä. Valtion kautta maksetussa puoluetuessa valinnanvapaus ei toteudu. Puolueet päättävät rahanjaosta itselleen, uskomatonta, missä on jääviys. On luotava politiikan markkinat kuten kuntiin vaaditaan luotavaksi palvelumarkkinat. Politiikkaseteli korvaa puoluetuen.

6 ) Puoluetuki ja kansan kuuleminen

Gallupitko siis ovat ainoa keino selvittää kansan mielipide! Puolueet, millä rahoilla te gallupeja teetätte? Puoluetuella. Puoluetuki on ihmisten suoran kohtaamisen ja kansalaislähtöisen politiikan korvike ja tuho. Siitä on lyhyt matka ylenkatsantaan. Ainoa johtopäätös: puoluetuki on lakkautettava, viimeistä senttiä myöten, meidän kansalaisten onnen nimissä.

7 ) Kärpäsestä härkänen, niinkö?

Näin sanoisi Mari Kiviniemi. Asia ei ole näin kevyt. Parhaillaan muotoutuu demokratiaa murentava rintama, perusteena talouskriisi ja ”kestävyysvaje”. Huudetaan kuria, kuntien itsehallinnon purkamista, kehyksiä kunnille mutta ei tel-rahastoille, asiantuntijaneuvostoja, VM perää avukseen uusia sääntöjä juuri kun se normitalkoilla purki muiden vallan. Vaatijoita ovat – muutaman mainitakseni – Etla, EK, VM, Veronmaksajat, VTV, eduskunnan puhemies. Demokratiaa murennetaan juuri kun demokratiainnovaatioita olisi tarjolla.

8 ) Paikallisgallupeilla siltarumpuja

”Kuinka moninaisin tavoin gallupeilla voidaankaan hämätä, luotan silti” (Karimäki). Ja heti perään: ”Espoon metro oli vaikuttava päätös, oli aikakin, kuultiin juuri alkupaukku, ilman median ja gallupien tukea metropäätös olisi ehkä jäänyt syntymättä.” – Paikallisgallupeillako metropäätös mahdollistettiin? Ei metro ole metropolin asia, sitä maksatetaan Lapin noidillakin. Politiikka kaipaa analyyttisempää otetta.

9 ) Kirjallisuuden tutkijat työharjoittelijoiksi eduskuntaan.

Puhua ja kirjoittaa niin että lukijat tempautuvat mukaan, kommentoivat, esittävät näkökulmia, että syntyy vastavuoroinen kierre – sellainen ei ole helppoa, vaatii opettelua. Onneksi eduskunnalle tarjoutuu juuri nyt laadukas opetuspaketti, kun Helsingin, Joensuun ja Jyväskylän yliopistoista vapautuu työttömiksi kirjallisuuden ja filosofian tutkijoita – kiitos eduskunnan ja kiitos yliopistolain. Aktivoikaa heidät Elyn kautta kuntouttavaan työhön, kuuden kuukauden työharjoittelu eduskunnassa ilman korvausta. Elleivät suostu niin leikkaatte säätämänne lain mukaisesti viimesijaista turvaa. Heidän tet-tehtävänsä on opettaa edustajille kansalaiskeskustelua ja kansalaiskuulemista taiteen ja filosofian avuin. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaanto on kerrankin kohdallaan. Hankkeen mitattava tulostavoite on keskusteleva demokratia (Habermasin diskursiivinen demokratia). Hankkeen johtoryhmäksi valittaneen alan asiantuntijat eduskunnan työelämävaliokunnan pj Arto Satonen ja jäsen Johanna Karimäki.

Maria Guzenina-Richardson oli kutsunut hyvinvointiprofessori Juho Saaren Kuopion hyvinvointikeskuksesta valistamaan ihmisiä hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Yhdessä kohtaa sormi meni suuhun. Pyramidi on keikannut kärjelleen, sanoivat käsi kädessä Maria ja Juho.

Sotien jälkeen Suomi oli köyhä kehittymätön maa. Kansan enemmistö oli köyhää. Rikkaita oli hippunen. Nyt on toisin päin. Meitä varakkaita on paljon, mutta sinne alapäähän on jäänyt pieni joukko ihmisiä, jotka eivät VIELÄ ole varakkaita. Näin professori todisti ja Maria säesti. Professorin mukaan tämä viimeinenkin jälkijoukko on nostettava ylös jotta kaikilla on hyvä.

Oli hyvä että menin kuuntelemaan professoria koska olin jo miltei alkanut nähdä maailman toisin. Kansa köyhtyy, näitä köyhiä ilmaantuu aivan lähipiiriinkin aina vaan uusia ja uusia. Hekö ovatkin vain pyramidin kapea alasuippo. Hyvinvointiprofessorin mukaan hyvinvoiva enemmistö ei viitsi välittää näistä köyhistä. Ehkä ainoa syy miksi alapäällekin pitäisi jotakin tehdä, on turvallisuus. ( – Niin, Tunisia)

Intuitiivisesti ajatellen (tilastoista en nyt tiedä) en pidä professorin ja demareiden maailmankuvaa uskottavana. Demareiden älykköpää on, totta kai, itse rahallisesti hyvinvoivaa porukkaa, nämä professorit ja ay-johtajat, puku istuu hyvin.

Miten on ns. ”keskiluokan” laita? Pirstoutuuko se, jakautuu kahtia tai useampaan tasoon? Esim. valtion ja kuntien palkkausmenettelyillä osa porukasta nostetaan palkallisesti taivaisiin, osa irtisanotaan tai palkka nimellisesti jäädytetään. Tosiasiassa, kun otetaan huomioon hintojen, energiaverojen ja muiden verojen nousut, palkkaa leikataan joka vuosi jotakuinkin 5 prosenttia. Mitä tämä leikkaus tekee 5 tai 10 vuodessa? Hyvinvointiprofessorin palkkaa ei leikata, siitä olen varma. Samaan aikaan, sanotaan nyt vaikka kansanedustajat kertovat kuinka paljon heidän palkkaansa PITÄÄ nostaa. He eivät tiedä eivätkä (keskimääräisesti ottaen) välitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Millaista sitoutumista virallisiin valtiollisiin arvoihin voi odottaa ihmisiltä, jotka irtisanotaan tai joiden palkkaa leikataan 5 % vuodessa? Jaakko Kiander taisi taannoin olla oikeassa kun hän jossain seminaarissa sanoi, että ”älymystön” (typerä sana) sitoutuminen katoaa.

Mutta Valtoa pitää kiittää. Takapenkissä, Marian tilaisuudessa, hän lupasi vielä ennen edustajauransa päättymistä maaliskuussa kertoa eduskunnalle, millaista on elää syrjäytyneenä hyvinvoinnin keskellä. Valto Koski, tulen parvelle kuuntelemaan.

Vaalikauden sulkeutunein eduskuntaryhmä ovat olleet vihreät. Ulkopuolisen on turha yrittää heihin mitään kontaktia. Sitäkin enemmän ilostuu ja hämmästyy, kun muiden ryhmien edustaja tervehtii ja juttelee kuin tutulle konsanaan.

Onko tämäntapainen tuntemus kelvollinen peruste politiikassa? Mielestäni on. Se miten ihminen (poliitikko tai muu) suhtautuu kanssaihmisiin, kertoo eniten hänen ihmiskuvastaan ja politiikkanäkemyksistään.

Jos kansan kahtiajakoa on olemassa, niin jakolinja kulkee ”päättäjien” ja muiden välillä. Tämä kahtiajako on edustuksellisen demokratian (eduskunnan) suurin riski. Riski on lauennut, tällä vaalikaudella erityisesti vihreiden kohdalla.

”Me päättäjät, me päättäjät, me päättäjät.” Tätä he hokevat jokaisessa lauseessaan eduskunnan pöntössä ja blogeissaan. Sanoista huokuu himo erottautua erilliseksi professioksi, päättäjiksi, politiikan ammattilaisiksi, etujoukoksi, erityisryhmäksi, avant gardeksi, edellä kävijöiksi, modernisaattoreiksi. Heidän pöytänsä on eri, he tunnistavat vain kollegan.

Sivuun sysättyjen tunnot pukee parhaiten sanoiksi Peter Rumjantzeff (työelämän pahoinvoinnin logiikka, psykoverotettu työelämä). Hyvin kirjoittaa myös sallalainen Hanna Mäntylä (ps, nuorten koulutus ja työttömyys), miksei myös Sari Niinistö (kok, miksi työelämästä katosi mieli). Tosin kokoomuksen vaalipuheisiin kannattaa suhtautua varauksella. Muistamme vaalien 2007 alta Jyrki Kataisen hehkutukset työuupumuksesta uutena kansantautina. Onko vaalien jälkeen Katainen tai muu maininnut tautilöytöään kertaakaan? Vuorenvarmasti ei, päinvastoin nuorilta napataan viimeisinkin leivänkannikka (hallituksen esitys).

Vihreiden eniten käyttämä sana on ”meidän kaikkien yhteinen hyvinvointi” – nykytilaa kuvaavassa mielessä. Ehdotan seuraavaan hallitukseen hyvinvointiministeriä, hän olkoon kompetentti vihreä, Uudeltamaalta, Helsingistä tai Turusta.

Miten hyvinvointi näkyy politiikassa? Aktivointia, kuntoutusta, osallistamista, väkisinpanoa, toimeentulon leikkausta – näitä vanhoja pikkujuttuja. Mikä muuten on aktivoinnin peilikuva – kysykää Konecranes-yhtiön johtajilta, kuinka johtajille pelataan 7 miljoonan euron edestä ilmaisia osakkeita – leikkiä kaikki. Aallon aika alkaa nyt, kirjoittaa vihreiden Karimäki (Aallon taustalla samainen Kone ja Konecranes). Työvoimapalveluista olemme ylpeitä, sanoo Sinnemäki. Ympäristö hoituu pakkoveroilla. Eurooppaa ohjataan yläkiintiöillä sekä päästökaupalla, windfall-optiot jakaa Fortum. Suomen teollisuus maailmaa valtaamaan (vihreä kapitalismi, tietä näyttää Kone). Armollinen asenne: ’meillä on varaa’ huolehtia taakse jääneistä. Tuulivoimaa pakolla ellei muuten, kaavat pikavauhdilla, unohtukoot merenpohjat ja kalastot. Vapaavuoren ihastelu, palveluiden ja verojen porrastus asuinpaikan mukaan? Juurikkala puhuu syrjäseuduista. Ojansuu vaatii syrjäseutujen lentokentät kynnökselle. Alueiden insinöörimäinen luokittelu (kaavoitus, maaseutuohjelma). – Näitä riittäisi, kirjaksi asti.

Pari vuotta sitten vihreät laativat kasvustrategian. Miten se meni: 15 – 15 – 15 ensi alkuun ja sitten potensseina ylöspäin. Tuli vaikutelma että sisällöistä ei tarvitse, ei saa keskustella kunhan valta kasvaa.  (Sisältöseikoista kirjoitan ehkä myöhemmin lisää.)

Millaisesta maaperästä politiikan ylpeily saa ravinteensa, miltä alueilta? Jos käytämme empiirisenä aineistona edelleen vihreitä (ehkä tämä on kohtuutonta, pahoittelen, olkoon tämäkin leikkiä, sitä paitsi joukossanne on loistava poikkeus, Pulliainen), niin vaalipiireittäin ylpeily kukoistaa jotakuinkin tässä järjestyksessä: Uusimaa, Helsinki, Tampere, Turku. Kuinka se keskittyykään näihin hv-kaupunkeihin?

Suomen poliittinen järjestelmä ei muutoinkaan ole tasapainossa. Uudeltamaalta ja Helsingistä on eduskunnassa liikaa edustajia (yhteensä 56, asiaa kummasteli jopa Länsiväylän päätoimittaja Pietilä). Pahinta on että rajattoman vallan makuun päässyt joukko alkaa ihmisinäkin käyttäytyä ylimielisesti. USAssa edustavuusongelma on ratkaistu kaksikamarisuudella. Jotenkin näin pitää tehdä myös Suomessa.

Nyt Suomessa hykerrellään edustavuuden hienosäädöllä (Brax, vihreät), kun kuitenkin saman aikaan uusilla äänikynnyksillä eliminoidaan vapaa kilpailu politiikasta. Talouden puolella kilpailun rajoittaminen on peräti lailla estetty, nyt politiikassa varta vasten aiotaan säätää laki markkinoille tulon ja vapaan kilpailun rajoittamiseksi (valtakunnallinen äänikynnys). On siinä Braxilla ja vihreillä ylpeilyn aihe! Eivätkö he huomaa karmeaa ristiriitaa? Tämä asia yksin riittää perusteeksi päästää vihreät levolle. Tulkoot neljän vuoden päästä takaisin nöyryyttä oppineina.

Pitäisikö eduskunta kaikkinensa korvata suoremmalla demokratialla? Netistä ja älykkäistä verkoista löytyy menettelyt jos niitä halutaan käyttää. Arkadia-professioiden aika olkoon ohi.

Lopuksi juorutasolle alentuen voisimme kysyä, onko eduskuntaprofessiolla oikeus vaieta poliisin edessä? Näin moraalin ja lain tulkitsi Jyrki Kasvi ns. ”häirintäjutussa”. Onko muillakin oikeus vaieta poliisin edessä? Sivusta seuraten tuntui loukkaavalta, kuinka viattomia(kin) miesedustajia syyllistettiin. Eikö myös aiheeton syyllistäminen ole rikos? Syyllistäjät eivät astu esiin omalla nimellään vaan katsovat oikeudekseen huudella puskan takaa (toki voimme arvailla). Hävetkää. Ja Kasvi kieltäytyy poliisin edessä, kuulemma suojelee, siis ketä. Tätäkö on avoimuus? Koppavuus ilmenee pienessä ja suuressa, tavalla ja toisella.

Kevään 2011 vaaleissa etsin sellaisen ehdokkaan jonka arvelen tehokkaimmaksi protestiksi koppavuutta vastaan. Kuka oli se istuva edustaja joka kirjoitti Hesariin nasevan kritiikin Hetemäen veroehdotuksista? Siinä se, valintani.