Vaalikauden sulkeutunein eduskuntaryhmä ovat olleet vihreät. Ulkopuolisen on turha yrittää heihin mitään kontaktia. Sitäkin enemmän ilostuu ja hämmästyy, kun muiden ryhmien edustaja tervehtii ja juttelee kuin tutulle konsanaan.

Onko tämäntapainen tuntemus kelvollinen peruste politiikassa? Mielestäni on. Se miten ihminen (poliitikko tai muu) suhtautuu kanssaihmisiin, kertoo eniten hänen ihmiskuvastaan ja politiikkanäkemyksistään.

Jos kansan kahtiajakoa on olemassa, niin jakolinja kulkee ”päättäjien” ja muiden välillä. Tämä kahtiajako on edustuksellisen demokratian (eduskunnan) suurin riski. Riski on lauennut, tällä vaalikaudella erityisesti vihreiden kohdalla.

”Me päättäjät, me päättäjät, me päättäjät.” Tätä he hokevat jokaisessa lauseessaan eduskunnan pöntössä ja blogeissaan. Sanoista huokuu himo erottautua erilliseksi professioksi, päättäjiksi, politiikan ammattilaisiksi, etujoukoksi, erityisryhmäksi, avant gardeksi, edellä kävijöiksi, modernisaattoreiksi. Heidän pöytänsä on eri, he tunnistavat vain kollegan.

Sivuun sysättyjen tunnot pukee parhaiten sanoiksi Peter Rumjantzeff (työelämän pahoinvoinnin logiikka, psykoverotettu työelämä). Hyvin kirjoittaa myös sallalainen Hanna Mäntylä (ps, nuorten koulutus ja työttömyys), miksei myös Sari Niinistö (kok, miksi työelämästä katosi mieli). Tosin kokoomuksen vaalipuheisiin kannattaa suhtautua varauksella. Muistamme vaalien 2007 alta Jyrki Kataisen hehkutukset työuupumuksesta uutena kansantautina. Onko vaalien jälkeen Katainen tai muu maininnut tautilöytöään kertaakaan? Vuorenvarmasti ei, päinvastoin nuorilta napataan viimeisinkin leivänkannikka (hallituksen esitys).

Vihreiden eniten käyttämä sana on ”meidän kaikkien yhteinen hyvinvointi” – nykytilaa kuvaavassa mielessä. Ehdotan seuraavaan hallitukseen hyvinvointiministeriä, hän olkoon kompetentti vihreä, Uudeltamaalta, Helsingistä tai Turusta.

Miten hyvinvointi näkyy politiikassa? Aktivointia, kuntoutusta, osallistamista, väkisinpanoa, toimeentulon leikkausta – näitä vanhoja pikkujuttuja. Mikä muuten on aktivoinnin peilikuva – kysykää Konecranes-yhtiön johtajilta, kuinka johtajille pelataan 7 miljoonan euron edestä ilmaisia osakkeita – leikkiä kaikki. Aallon aika alkaa nyt, kirjoittaa vihreiden Karimäki (Aallon taustalla samainen Kone ja Konecranes). Työvoimapalveluista olemme ylpeitä, sanoo Sinnemäki. Ympäristö hoituu pakkoveroilla. Eurooppaa ohjataan yläkiintiöillä sekä päästökaupalla, windfall-optiot jakaa Fortum. Suomen teollisuus maailmaa valtaamaan (vihreä kapitalismi, tietä näyttää Kone). Armollinen asenne: ’meillä on varaa’ huolehtia taakse jääneistä. Tuulivoimaa pakolla ellei muuten, kaavat pikavauhdilla, unohtukoot merenpohjat ja kalastot. Vapaavuoren ihastelu, palveluiden ja verojen porrastus asuinpaikan mukaan? Juurikkala puhuu syrjäseuduista. Ojansuu vaatii syrjäseutujen lentokentät kynnökselle. Alueiden insinöörimäinen luokittelu (kaavoitus, maaseutuohjelma). – Näitä riittäisi, kirjaksi asti.

Pari vuotta sitten vihreät laativat kasvustrategian. Miten se meni: 15 – 15 – 15 ensi alkuun ja sitten potensseina ylöspäin. Tuli vaikutelma että sisällöistä ei tarvitse, ei saa keskustella kunhan valta kasvaa.  (Sisältöseikoista kirjoitan ehkä myöhemmin lisää.)

Millaisesta maaperästä politiikan ylpeily saa ravinteensa, miltä alueilta? Jos käytämme empiirisenä aineistona edelleen vihreitä (ehkä tämä on kohtuutonta, pahoittelen, olkoon tämäkin leikkiä, sitä paitsi joukossanne on loistava poikkeus, Pulliainen), niin vaalipiireittäin ylpeily kukoistaa jotakuinkin tässä järjestyksessä: Uusimaa, Helsinki, Tampere, Turku. Kuinka se keskittyykään näihin hv-kaupunkeihin?

Suomen poliittinen järjestelmä ei muutoinkaan ole tasapainossa. Uudeltamaalta ja Helsingistä on eduskunnassa liikaa edustajia (yhteensä 56, asiaa kummasteli jopa Länsiväylän päätoimittaja Pietilä). Pahinta on että rajattoman vallan makuun päässyt joukko alkaa ihmisinäkin käyttäytyä ylimielisesti. USAssa edustavuusongelma on ratkaistu kaksikamarisuudella. Jotenkin näin pitää tehdä myös Suomessa.

Nyt Suomessa hykerrellään edustavuuden hienosäädöllä (Brax, vihreät), kun kuitenkin saman aikaan uusilla äänikynnyksillä eliminoidaan vapaa kilpailu politiikasta. Talouden puolella kilpailun rajoittaminen on peräti lailla estetty, nyt politiikassa varta vasten aiotaan säätää laki markkinoille tulon ja vapaan kilpailun rajoittamiseksi (valtakunnallinen äänikynnys). On siinä Braxilla ja vihreillä ylpeilyn aihe! Eivätkö he huomaa karmeaa ristiriitaa? Tämä asia yksin riittää perusteeksi päästää vihreät levolle. Tulkoot neljän vuoden päästä takaisin nöyryyttä oppineina.

Pitäisikö eduskunta kaikkinensa korvata suoremmalla demokratialla? Netistä ja älykkäistä verkoista löytyy menettelyt jos niitä halutaan käyttää. Arkadia-professioiden aika olkoon ohi.

Lopuksi juorutasolle alentuen voisimme kysyä, onko eduskuntaprofessiolla oikeus vaieta poliisin edessä? Näin moraalin ja lain tulkitsi Jyrki Kasvi ns. ”häirintäjutussa”. Onko muillakin oikeus vaieta poliisin edessä? Sivusta seuraten tuntui loukkaavalta, kuinka viattomia(kin) miesedustajia syyllistettiin. Eikö myös aiheeton syyllistäminen ole rikos? Syyllistäjät eivät astu esiin omalla nimellään vaan katsovat oikeudekseen huudella puskan takaa (toki voimme arvailla). Hävetkää. Ja Kasvi kieltäytyy poliisin edessä, kuulemma suojelee, siis ketä. Tätäkö on avoimuus? Koppavuus ilmenee pienessä ja suuressa, tavalla ja toisella.

Kevään 2011 vaaleissa etsin sellaisen ehdokkaan jonka arvelen tehokkaimmaksi protestiksi koppavuutta vastaan. Kuka oli se istuva edustaja joka kirjoitti Hesariin nasevan kritiikin Hetemäen veroehdotuksista? Siinä se, valintani.

Mainokset