Politiikan pyykkejä Suomessa ovat olleet Korpilampi 1977, sosiaalitupo 2009 sekä Kestävän talouskasvun ohjelma 2010. Näihin nähden eduskuntavaalit ovat pintavaahtoa. Merkitystä ei ole, voittavatko persut vai virsut. Vaaleissa ei ole tarjolla syvähenkistä vaihtoehtoa.

Professori Juho Saari tiesi jo syksyllä 2010: ”Vaalien 2011 tuloksesta riippumatta uusi hallitus toimii kuin Sorsan hallitus 1977. Se kutsuu koolle korkean tason päättäjäseminaarin. Vallassa olevien intressiryhmien etu käännetään kansakunnan yhteiseksi hyväksi. Kaipuu konsensukseen ja Korpilampeen on talouden kriisien myötä jälleen herännyt.” (lainaus tiivistetty)

EK:n Mikko Pukkinen ja SAK:n Lauri Lyly ylistivät televisiossa laatimaansa ’Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelmaa’. Pukkinen tyrkytti sitä hallitusohjelmaksi.

Mikä on Kestävän talouskasvun ohjelma? Poimien:

” Korkea-asteen opintoja on vähennettävä, muodollista koulutusta on liikaa, hyöty korkea-asteen lisäkoulutuksesta ei ole enää suuri. Yliopistojen itsearviointi ei ole kelvollista (kolmikanta aikoo siis ohjata tiedettä – jumala meitä varjelkoon). Koulutustarpeiden ennakointi on siirrettävä ELY-keskuksille ja Tekesille. Kunnille on pantava kehykset, kuitenkin samaan aikaan kunnille velvoite etsiä nuoret, vajaakuntoiset ja muuttajat, aktivoida ja kuntouttaa heidät työhön. Työmarkkinatuella ja toimeentulotuella eläjät on koottava valtion vuokrakasarmeihin, jotta he kannustautuvat työhön (ollaanko kaukana 1930-luvun työleireistä). Viimesijaista turvaa leikkaavien pakkolakien tuloksia on seurattava. – Entä mikä on kääntöpuoli: pääomat ovat liukkaita, karkaavat omille teilleen, niitä on ”aktivoitava” verohelpotuksin, työeläkerahastot ja niiden takaisinlainaus turvataan. ”

– Kolmikannan kasvuohjelma on hyökkäys ihmisten itseohjautuvuutta, humanismia, kulttuuria, yliopistoja, tiedettä, heikkoja ja köyhiä vastaan. Ohjelma madaltaa yhteiskunnan sivistyksellistä tasoa. Ohjelma vankeuttaa ihmisiä. Ohjelma on barbaarien ohjelma.

Ohjelman laaditutti Vanhasen hallitus, puolueina keskusta, kokoomus, vihreät ja rkp. Ohjelmaa ei laatinut eduskunta, jolle valta perustuslain mukaan Suomessa kuuluu.

Kasvuohjelma on huolissaan yhteiskunnan eheydestä. Ette turhaan, sanotuilla tempuilla te tuhoatte eheyden.

Raimo Sailas sanoo ohjelman olevan korporatismin maailmanennätys. Ohjelmassa otetaan kantaa asioihin, jotka kuuluvat selkeästi poliittisille päättäjille, ei etujärjestöille. (HS 26.1.)

”Sosiaalitupo” politiikan pelinä ja heikkojen ulossulkemisena

Juho Saaren mukaan ”sosiaalitupo” oli näyte politiikan hallinnasta, agendan sulkemisesta ulkopuolisilta ja sisäisten jännitteiden estämisestä. Oli vaara että Sata-komitea monopolisoisi sosiaaliagendan ja palauttaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan valtiojohtoiseen päätäntään. Tilanne oli ”haasteellinen”. Kyseessä oli työmarkkinajärjestöjen yhteinen valtapoliittinen intressi. Oppositiota, tutkijoita tai riippumattomia ei päästetty mukaan. Demokratian kannalta tämä toki oli ongelma. Myöskään kansalaisia osallistavien prosessien ei annettu vaikuttaa. Järjestöjen ”sosiaalitupoa” luonnehti pidättyvyys heikommassa asemassa olevaa väestöä kohtaan (Saari). Työmarkkinaosapuolet näkivät legitiimin tilaisuuden paketoida Sata-komitean uudistukset, kela-maksun poisto ja työeläkejärjestelmän kestävyys yhteen. Valtapoliittisen kolmion osat olivat VM, palkansaajajärjestöt ja työnantajat.

– ”Sosiaalitupo” oli palatsivallankaappaus. Mitä teki Vanhasen hallitus ja sen puolueet? Kutsuivat samat janajevit laatimaan Suomelle kasvuohjelmaa 2010-luvulle. Nyt vaalien alla Pukkinen ja Lyly kuin ilkkuen tarjoavat sitä hallitusohjelmaksi.

Korpilammen rituaalit 1977

Juho Saari jatkaa ilakointiaan: Korpilampi loi pohjan vaihtoehtojen ulossulkemiselle. Konferenssi oli symbolinen rituaali, joka antoi konsensukselle idean, vallan ja kulttuurisen määrittelyn aina 1980-luvun lopulle asti. Tärkeintä oli ilmapiirin luominen, kolmikantaan sitoutuminen. Korpilampi henki teollisen eliitin voimakasta valta-asemaa, mahdollisti eliittien rituaalisen, suljetun mutta julkisen kohtaamisen. Muulle kansalle se oli seremonia (vertaa inkat, mayat, faraot – jk). Korpilampi nosti esiin voittajien (Sdp, EVA, TKL, STK, VM) edut ja tukeutui heidän määritelmäänsä kansallisesta edusta. Toisen tulkinnan mukaan Korpilampi oli ahdasmielisyyden ja vaihtoehdottomuuden politiikkaa, etuaan valvovat eliitit jakoivat vallan keskenään, syyllistyivät törkeisiin nimityksiin, alistivat kansalaiset alamaisiksi ja ”hyvinvointivaltion” elinkeinoelämälle. – Juho Saaren mukaan tätä siis kaivataan uudelleen nyt, 2010-luvulla.

Kiviniemen yhteiskuntasopimus

Mari Kiviniemi ehätti ehdottamaan kolmikantaista kasvusopimusta vaalien jälkeen. Tukensa lausuivat kiireen vilkkaa STTK:n Mäenpää, SAK:n Lyly ja Akavan Viljanen.

Mari Kiviniemi: ”Tarvitsemme yhteisen näkemyksen menestyvästä, vahvan kasvun Suomesta. Tavoitteeni on kahden vaalikauden kasvu- ja investointiohjelma.. yhteiskuntasopimus.. eheä ja reilu yhteiskunta.. uhkana on sosiaalisen eheyden ongelmia.. Yksi osa kasvuohjelmaa olisi syvälle menevien rakenteiden uudistaminen. Tällä tarkoitan työurien pidentämistä, kuntien palvelureformia, verojen maltillisia korotuksia ja menojen kasvun hillintää eli menokuria.”

Tämä on siis Mari Kiviniemen syvyys: työura, palvelureformi, verot, menokuri. Onko tämä erityisen syvällistä?

Taustalla suoltavat uhkakuvia VM, Etla, EK, VTV ja muut. Pekkarisen vajeet ja Hetemäen verot – kuin inkojen veriuhrit, tai mayojen.

Investoidaan, ei väliä mitä. Työllisyyttä, ei väliä mitä. Perusturvan heikkous, muka parantaminen. Pakottaminen viimesijaista turvaa leikkaamalla.


Suomen tarina, kriisien kautta

1960-luku: iso muutto, kaivoon hypyt
1970-luku: öljy, kriisi, korpilampi, elvytys
1980-luku: pääomien vapautus, hurlum hei
1990-luku: iso kriisi, masennus, syövät, itsemurhat
2000-luku: suurrikkaat ja rutiköyhät, tunnottomuus
2008: finanssien romahdus
2010-luku: ”kestävän talouskasvun ohjelma”, työleirit
tiede, kulttuuri ja sivistys kaatopaikalle
uusi kriisi, taas kriisi.
Sivilisaation tila ja kohtalo?

Poliittinen valtakoalitio, opposition näennäisyydet

Kevään 2011 vaaleilla on yhtä vähän merkitystä kuin vuoden 1970 protestivaaleilla. Juho Saari on sukkuloinut SAK:n, eduskunnan, tulevaisuusvaliokunnan, sdp:n, Sorsa-säätiön, STM:n, hyvinvoinnin tutkimuskeskusten ja muiden instanssien väliä. Korpilammem käsikirjoitus makaa jo monessa kaapissa. Vaaleista viis.

Kolmen suuren hallitus, ehdottaa puhemies Niinistö. Keskusta, kokoomus ja vihreät ovat korttinsa jo näyttäneet (kolmikannan kasvuohjelma).

Turun yliopiston tutkija Jyrki Smolander (tiivistäen): ”Suomessa sosiaalidemokraatit ovat olleet hyvinvoivien palkansaajien puolue, joka on ajanut ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Tässä se on löytänyt kumppanin kokoomuksesta. Molemmat ovat ajaneet keskieurooppalaista sosiaalipoliittista mallia, jossa sosiaaliturva on kytköksissä työmarkkina-asemaan. Ay-liike on yhdessä työnantajien kanssa puolustanut ansiosidonnaista turvaa ja yksityisiä rahastoja. Tämä on merkinnyt perusturvan heikkenemistä.”

Vihreillä oli nimikkoedustajansa peräti kahdessa kasvuohjelman työryhmässä, Sinnemäen valtiosihteeri Poskiparta. Heidät on sitoutettu ja he ovat sitoutuneet, tuskin vastenmielisesti. Vihreät eivät politiikan syvyyksiin vajoa eivätkä kajoa, heillä ei ole eksistenssiongelmia, ei masennusta. Heille riittää, kun poimivat ulkoisesta konkretiasta jonkin osion, josta tehdään suuri spektaakkeli. Hiljattain se oli teknologiavienti ja Suomen pärjääminen, nyt se on cityrautatiet. Lohdullista.

Syvähenkinen vaihtoehto

Kevään vaaleihin tarvittaisiin vaihtoehto, joka loisi politiikkaa ihmisten itseohjautuvuuden, vapaan ja omaehtoisen osallisuuden, sivistyksen, syvällisen tietämyksen, tieteen, perustutkimuksen, kulttuurin ja taiteen lähtökohdista.

Sellaista vaihtoehtoa ei ole.

Kannattaako äänestää?

Jos äänestää, niin protestina.

Lukemistoa:

Juho Saari. Harvinainen hetki – tammikuu 2009 ja suomalaisen sosiaalipolitiikan tulevaisuus. Yhteiskuntapolitiikka 3:2009.
Juho Saari: Suomalainen konsensus – Korpilammen konferenssi (1977) käännekohtana. Yhteiskuntapolitiikka 5:2010.
Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelma. VNK:n julkaisusarja 16/2010.
Ohjelmatyöryhmien tehtäväksiannot ja jäsenet.
Konstantinos Kavafis: Barbaarit tulevat tänään.
Coetzee: Barbaarit tulevat.
Jyrki Smolander: Suomalaisen hyvinvointivaltion poliittinen historia. Teoksessa Suomi muuttuvassa maailmassa. Edita 2010.

****

Konstantinos Kavafis: Barbaareja odotellessa

Mitä me kaikki odotamme tungeksien agoralla?

– Barbaareja, joiden pitäisi tulla tänään.

Miksi senaatissa kukaan ei tee mitään?
Miksi senaattorit istuvat, eivätkä säädä lakeja?

– Koska barbaarit tulevat tänään.
Mitä lakeja senaattorit säätäisivät?
Tultuaan barbaarit kyllä säätävät lait.

Miksi keisarimme tänä aamuna nousi niin varhain
ja miksi hän istuu kaupungin pääportin luona
valtaistuimella, juhlallisena, kruunu päässä?

– Koska barbaarit tulevat tänään,
ja keisari odottaa siellä
ottaakseen vastaan päällikön

Hänellä on pergamenttikin valmiina tälle annettavaksi.
Siihen on kirjattu jos millaiset nimet ja arvonimet.
Miksi molemmat konsulit ja preetorit ovat liikkeellä
punaiset togat, kirjaillut togat yllä…

– Koska barbaarit tulevat tänään:
tuo kaikki on omiaan häikäisemään barbaarit.

Ja mikseivät etevät kaunopuhujat ole tapansa mukaan
pitämässä puheitaan, sanomassa mitä heillä on sanomista?

– Koska barbaarit tulevat tänään
ja heitä pitkästyttää kaunopuheisuus ja puheenpito.

Mistä yhtäkkiä nousi tämmöinen levottomuus ja hämminki?
(Ovatpa menneet naamat totisiksi!).
Miksi kadut ja torit tyhjentyvät nopeasti,
miksi kaikki menevät kotiin noin miettiväisinä?

– Koska on ilta, eikä barbaareja kuulu.
Rajalta on tullut väkeä, sanovat
ettei siellä ole enää barbaareja.

Ja nyt, miten käy meidän, kun ei barbaareja ole?
Nuo ihmiset olivat sentään jonkinmoinen ratkaisu.