helmikuu 2011


EU on laatinut Eurooppa 2020 -strategian. Suomen on toimitettava kansallinen vastineensa EU:lle huhtikuussa. Vastineen poliittinen merkitys on hallitusohjelman luokkaa, ehkä suurempikin. Vaalikeskustelussa EU:n strategiaa silti tuskin on mainittukaan. Suomen vastinetta laativat VM:n virkamiehet. EU:n strategia 2020 ja Suomen vastine pitää nostaa vaalikeskusteluun.

Millaisen Euroopan haluamme? ”Eurooppa on älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua”, sanoo Eurooppa 2020. Mitä nuo sanat tarkoittavat ja mitä niiden soisi tarkoittavan.


Euroopan älykkyys?

Älystä on tullut muotisana Suomessa ja Euroopassa. Älyä löytyykin monesta paikasta: sähköverkot, luonnonvarastrategia, Oras Tynkkynen.

Mitä on EU:n älykkyys? Eurooppa 2020:n sanoin: innovaatiounioni, tuotekehitykseen 3 prosenttia bkt:stä, digitaalistrategia, koulun keskeyttämiskielto.

Mitä on EU:n digitaalistrategia? Sisältönsä se taloudesta ja vain siitä. Tavaroiden myymiseksi on rakennettava digiyhteyksiä, kytkettävä kodit ja yritykset sisämarkkinoihin. Verkkopalveluille luodaan omat markkinat. Digialan maailmanmarkkinat ovat 2 000 miljardia euroa, vain neljännes siitä on euroyrityksillä. Markkinat pitää hyödyntää paremmin, tähdentää EU vaatien lisää insinöörejä.

Puuttuuko EU:n älykkyydestä jotain? Strategia ei kysy ihmisten älykkyyttä, omaehtoista uteliaisuutta, tieteen älykkyyttä eikä kulttuurista älykkyyttä.

Kulttuurinen älykkyys – eikö siinä olisikin Euroopan tilaisuus profiloitua? Ei, EU ei tätä hoksaa. Voisiko Suomi ottaa kulttuurisen älykkyyden ohjelmansa ytimeksi? Asia kaatuu väärään valmistelijaan, VM:n ekonomistien äly pysähtyy kaupankäyntiin?

Digikulttuuri ja sosiaalimedia voisivat olla yhteisöllisen älykkyyden viriämisalusta (vertaa US-blogisto). Mutta ei, EU:lle digistrategia on yhtä kuin yritysten markkinointi. Mielestäni tämä on älyllisen tason madaltamista.

Suomellakin on oma digistrategia, eduskunta keskusteli siitä juuri (pöytäkirja 17.2.2011). Digitalisointi nähtiin tuottavuuden välineeksi. Siinä siis Suomen ja Suomen eduskunnan älykkyys.


Osallistavuus

Pankaa merkille sävy. Ei itsellisyys, ei omaehtoisuus, ei osallistuvuus. Osallistavuuden passiviteetti paljastaa EU:n olemuksen: ylhäältä ohjausta ja ehdollistamista. Suomessa eduskunnan työelämävaliokunta on tätä jo harjoitellut: etsinyt, puuttunut, aktivoinut, leikellyt nuorten toimeentuloa.

EU välineellistää väestön, asemoi, urauttaa, määrittelee työvoimaksi (ammattikoulutus), kurittaa ja kiristää. Ihmiset eivät ole vapaita etsijöitä, itsellisiä toimijoita. Verrataanpa tätä USA:n historiaan. Siellä väestö ajateltiin etsijöiksi, onnensa sepiksi. Siitä kehittyi kansallista älyä. Sen sijaan EU:n osallistavuus on putkitettua ja vieraannuttavaa. Vapaa äly on siitä kaukana. EU:n Eurooppa on kangistunut, harvalukuisten yritysten temmellyskenttä. Ihmiset, teknologia ja luonto alistetaan palvelemaan temmellystä.

Millaiseen ihmiskuvaan mahtaa nojata Kiina tai Intia? Hyväksikäyttääkö Kiina väestöään, onko se Libyan tiellä? Eikö Intia ole pehmeämpi, sosiaalisesti luovempi ja sitä kautta kestävämpi?

EU:n osallistavuus on työmarkkinoiden kohtaantoa. EU vaatii työmarkkinaosapuolet ohjaamaan koulutustarjontaa. Tällaiselle vaatimukselle on sanottava Jyrkkä Ei.

”Työvoimapotentiaali on hyödynnettävä täysimääräisesti”, sanoo EU:n strategia. Sosiaalietuudet ja EU-rahastojen varat on ehdollistettava, työvoima on saatava tarjolle. EU vaatii työllisyysasteeksi 75 %. Suomi pannee paremmaksi: 78 %.

Entä jos me yhteistuumin teemme jenkit, kaikkoamme työmarkkinoilta, tulkoon työllisyysasteeksi 0 %, alamme tehdä omiamme, elämän taiteilua? Kuinka moni elää kaksoiselämää jo nyt?


Euroopan kestävyys?

EU:lle kestävyys tarkoittaa päästöjen määrää, energian uusiutuvuutta ja energiatehokkuutta. Sosiaalista, henkistä tai älyllistä kestämättömyyttä EU ei pohdi. Käykö Euroopalle kuten pohjoiselle Afrikalle? Onko väestön välineellistäminen henkisesti kestävää?

Myös uusiutuvan energian suhteen EU on jäämässä kauas tavoitteistaan, kertoi Kauppalehti 1.2.2011. EU:n tavoitteille käy kuten Lissabonin strategialle, aikansa hoettiin.


Markkinaa sisäänpäin ja ulospäin

”Sisämarkkinat on luotava palveludirektiivin pohjalta. Direktiivin täytäntöönpano lisää palvelujen kauppaa 45 prosentilla ja ulkomaisia sijoituksia 25 prosentilla, mikä merkitsee 0,5 – 1,5 prosentin kasvua bkt:hen.”

Käytännön esimerkki Suomesta: palvelukauppaa ovat terveysketjut kuten MedOne. Näiden asialla on EU.


Siirtomaahengen paluu

”Maailmanlaajuinen kasvu avaa uusia mahdollisuuksia eurooppalaisille viejille ja mahdollistaa elintärkeän tuonnin kilpailukykyisen saatavuuden. Euroopan yrityksille on turvattava parempi pääsy markkinoille.”


Valta keskittyy, sisältö kapenee

”Eurooppa 2020 edellyttää vahvempaa ohjausjärjestelmää”. Siihen kuuluu maakohtainen valvonta, raportointi, vakaus- ja kasvusopimus, järjestelmäriskikomitea (kuulostaa stasilta), komission varoitukset. Omistajuus kuuluu Eurooppa-neuvostolle, valtioiden päämiehille. Yllättäen Euroopan parlamentillekin löytyy rooli: riittää kun se keskustelee ja tiedottaa.

Tällaista on demokratia Euroopassa.

EU:lle Eurooppa näyttäytyy tienä kohti pörssiä: ”Kaikki energia ja kapasiteetti otetaan käyttöön ja keskitetään strategian prioriteettien ajamiseen. Hyvän kierteellä edetään alkuvaiheen investoinneista pörssiin listautumiseen asti. EU auttaa jäsenvaltioita tekemään vaikeita valintoja.” (lainaus valikoitu)

Lissabonin sopimusta markkinoitiin Kansalaisten Euroopalla? Missä se nyt on? Kansalaisille löytyy toki kaksi roolia: olla työvoimaa ja käydä pörssikauppaa.

EU:n tavoin myös Suomen VM hamuaa itselleen lisää finanssilähtöistä ohjausvaltaa. Katso VM:n raportti Julkinen talous tienhaarassa.


Näin käytännössä: Saksan ja Ranskan kilpailukykypaketti 2011

”Eläkeikä 67 vuoteen kaikissa maissa, perustuslakiin yläraja budjettivajeelle, yritysvero yhtenäistetään, palkkojen indeksisidos kielletään, kuhunkin maahan kriisirahasto pankeille, ammattitutkinnot päteviksi kaikissa maissa.”


Venetsialaista mahtailua

EU-visio keskittää poliittisen vallan. Ja kapeuttaa sisällöllisesti: elämämme pelkistyy taloudeksi, työvoimaksi ja kuluttajuudeksi. EU on yritysten markkinointikoneisto ja tarveaineiden saatavuuden varmistaja. EU halajaa 1400-luvun Venetsiaksi. Maailmalta mausteita ryöstelleet kauppiaat narrasivat Eurooppaa, rakensivat pömpöösejä palatseja. EU mahtailee pömpööseillä strategioilla: Lissabon ja 2020.

EU:n visio ei ole ilmava, ei avaava, ei löytävä, ei etsivä. Venetsian tavoin, vajotkoon meren aaltoihin, haihtukoon savuna ilmaan, leijukoon hiekkana pilviin, vajotkoon mutana merenpohjaan, kiehukoon magmana maan sisässä.

EU on tuulimylly, jonka kimppuun käy Sancho Panza.


On kuviteltava uusi Venetsia

Euroopalla on kaksi tietä. Hajota, palata taaksepäin, rakentaa rajoja, sulkeutua, käpertyä.

Toinen tie on kulttuurinen, tiedollinen ja tieteellinen, tutkaileva ja tunteva Eurooppa. Eurooppa on rakennettava täyteen pieniä akatemioita, omia opinahjoja, tiedon pylväikköjä kuin Platonin lehdossa. On paettava ahdistajia ja alistajia, on kierrettävä työmarkkinat. Rautaportit pois yliopistojen edestä.

Kesällä sain kuunnella CERNin johtajaa. Vapaa, avoin ja yhteishenkinen Eurooppa syntyi CERNin hengestä, hän sanoi. ”Täällä saatte kuvata vapaasti kaikkea.” Siinä se on. Tiedettä, kirjallisuutta, sosiaalista media, demokratiaa, vapaata avoimuutta vailla ehtoja. Peruselämää, ei pelkkää perustuloa tai perusoikeutta.

On kuviteltava Eurooppa, jonka ituja ovat Ovidius, Rabelais, Montaigne, Cervantes, Erasmus, Thomas More ja – rohkenemmeko sanoa – Rutherford, Bohr, Einstein, Cern. Heitä on paljon, tiedonetsintää, keksintää, humanismin mielenlaatua, innostusta, uhrautuvuutta, mukaantempaavuutta, riemua. Kaikki, kaikki tämä on murskattu EU:n rautasaappaiden alle, työnnetty syvimpään rakoon, ivan ja pilkan kohteeksi. On aika, on aika iskeä takaisin, tätä kauppapuksujen, vallanhimon raivaamien, osallistajien, älyn madaltajien maailmaa.

Sancho, me tulemme.

Eurooppa 2020. Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia.

Tuottava ja uudistuva Suomi – Digitaaliagenda 2011 – 2020. Valtioneuvoston selonteko.

Eduskunnan keskustelu digitaaliagendasta (pöytäkirja 17.2.2011)

Mainokset

Poiminta Iltasanomista 23.2.2011:

”Valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) sanoi kokouksen jälkeen kysyneensä oikeusministeri Tuija Braxilta (vihr.), voidaanko äänikynnyksen laskemisesta keskustella.
– Brax vastasi, että ei voida keskustella ja hallituksen esityksen mukainen ratkaisu (3 %) pitää hyväksyä.”

Suomessa ei ole koskaan ollut yhtä ylimielistä ministeriä kuin on vihreiden oikeusministeri Tuija Brax. Mitä muuta kuin äänikynnys hän onkaan tehnyt:

– Heti vaalikauden alussa sairaanhoitajien lakkouhan yhteydessä ministeri Brax uhkaili eduskunnan hallitusaitiosta käsin sairaanhoitajien ammattikuntaa rikossyytteellä ja rangaistuksilla. Istuin parvella kuuntelemassa, enkä ollut uskoa korviani. Muistamme että lakkouhan syynä oli Suomen historian kaikkien aikojen vikkelin ja röyhkein vaalilupauksen pettäminen (Katainen).

– Jos oikein muistan, niin kunnallisvaalien jälkeen oikeusministeri Brax vaati osaa valituista valtuutetuista koulutukseen väärien mielipiteiden takia (lienee tarkoittanut perussuomalaisia).

– Helsingin kaupungin valtuutettu ja oikeusministeri Brax edisti innokkaasti muiden helsinkiläisvihreiden kera Helsingin ja valtion yhteistuumin tekemää Sipoon kaappausta (sittemmin vastaavanlaista pakkosiirtoa ei oikeudellisesti hyväksytty Tuusulan Ristikydön kohdalla). Nyt Brax on tupannut itsensä Uudenmaan vihreiden eduskuntaehdokkaaksi Uudellemaalle, jossa Sipoo sijaitsee.

Braxin edeltäjä oikeusministerinä oli Leena Luhtanen (sd). Ei  hän ehkä kaikkien mielestä ”huippuministeri” ollut, mutta ikävä häntä näinä Braxin aikoina tulee.

( Ilta-sanomat: Heidät äänikynnys olisi pudottanut eduskunnasta)

TV1 esitti mainion ohjelman Liikevoittoa hiilipäästöillä. Mitä on päästökaupan todellisuus Intiassa, Amazonilla, Kanadassa, Wall Streetilla ja Chigacon pörssissä? Päästökauppakolonialismia, vastasi ohjelmassa Kevin Smith (Carbon Trade Watch). Kanadalaisohjelma on nähtävissä YLEn Areenalla ainakin viikon ajan, suosittelen.

http://areena.yle.fi/video/1297891819772


Kenen ilmasto – pamfletti

Päästökauppaeliitit ovat Suomessa olleet hiljaa Kenen ilmasto -pamfletista (Into, Like, Kepa, 2010). Muutama poiminta kirjasta (suluissa sivunumero).

  • Päästökompensaatioiden suurimmat ostajat ovat finanssialalta ja niiden asiakkaina pääasiassa EU:n energia-ala, hiilivoimalat. (121)
  • Nykyisin suurin osa hiilikaupasta tapahtuu vaikeasti ymmärrettävillä johdannaisilla Wall Streetin ja Lontoon pörsseissä. (188)
  • Hiilikauppa tarkoittaa sitä. että luodaan markkinat, joilla maapallon hiilikierron kapasiteetti muunnetaan hyödykkeeksi. (19)
  • Päästökauppa tulee nähdä yhtenä, tuskin edes toimivana saati parhaana tapana hillitä tulevaisuuden päästöjä. (92)
  • Hiilimarkkinat irrottavat toisistaan päästöjen määrät ja päästöjen tuottamisen tavan. (20)
  • Hiilimarkkinat kehittävät vihreän julkisivun, jonka takana suuret energiayhtiöt, teolliset saastuttajat ja maatalousyritykset voivat piileskellä. Vastavoiman rakentaminen vaatii laajempaa toimintaa kuin ilmastokokousten mielenosoitukset. (122)
  • Hiilimarkkinoiden voittokulku maailmalla valitettavasti jatkuu; siihen ei kansainvälisen ilmastosopimuksen sitovuus tai voimassaolo vaikuta. (119)
  • Ennen päästökauppaa ympäristöpolitiikka perustui sääntelyyn, ei ”markkinavetoisuuteen”. (167)
  • ”Elvytyspolitiikalla” valtiot eliminoivat päästöjä eniten vähentäneen asian eli taantuman. (s 38)
  • Vallitseva talouskasvun paradigma on yksi keskeisistä esteistä todellisen globaalin ilmastonmuutostaistelun tiellä. (75)
  • Yhtiöt piilottavat ilmastomuutoksen juuret, historiallisen luonnonvarojen liikakäytön sekä globaalin vähemmistön aikaansaaman maapallon hiilenkierrätyskapasiteetin vinoutuneen hyödyntämisen. (27)
  • Päästökaupan lähtökohdat eivät ole omiaan innoittamaan sosiologisia, poliittisia ja historiallisia tutkimuksia siitä, kuinka yhteiskunnat kykenevät radikaaleihin muutoksiin. (21)
  • Puhe ilmastonmuutoksesta ”ihmiskunnan” ongelmana on harhaanjohtavaa. Huomion kohteeksi tulee ottaa ihmiskunnan jakautuneisuus. (94)
  • Brasiliassa suuryhtiöiden (teräs, voimalat, eukalyptus) lisäpäästöt korreloivat maattomuuden lisääntymisen ja maaperän köyhtymisen kanssa. (32)
  • Kun suurin osa köyhistä ei pysty ilmastoa juurikaan muuttamaan, heidän vähäpäästöistä ja kestävää elämäänsä kohdellaan merkityksettömänä; sille ei ole tukea eikä oikeuksia. (37)
  • Maat, metsät, vedet ja ilma otetaan pois paikallisten asukkaiden kestävien elinehtojen käytöstä. Tämä kiihdyttää maaltamuuttoa ja kaupungistumista, mikä taas edelleen kasvattaa päästöjä. (37)
  • Monet köyhien maiden ryhmittymät, kansanliikkeet, alkuperäiskansojen järjestöt sekä pienviljelijöiden ja kalastajien liikkeet etsivät kehitysmalleja koko ajan. (96)
  • Tarvitaan poliittista järjestäytymistä (122). Muutosta ei saada aikaan hiilikaupan avulla (164).
  • Ilmastonmuutos ei ole irrotettavissa kolonialismiin, rasismiin, naisten oikeuksiin, maanriistoon, maanviljelykseen tai talouden ja teknologian demokraattiseen hallintaan liittyvistä keskusteluista. (176)
  • Kun hiilestä tehdään markkinoilla vaihdettava hyödyke, siitä tulee abstraktio, joka on irrotettu teknologian valinnoista, ilmakehän kemiasta, ihmisten eriarvoisuuden kysymyksistä ja historiasta. Hiilikauppa ohjaa huomion pois ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisista syistä ja seurauksista ja siten pitkittää ongelmien ratkaisua. (187)

Entä ominaispäästöt?

Perussuomalaiset ovat keksineet ilmasto-ohjelmansa lähtökohdaksi ominaispäästöt vaatien päästökauppaa lopetettavaksi (onko näin). Kyseistä lehtiuutista lukiessa tuli mieleen yllä mainittu pamfletti. Onko näillä kolmella asialla – pamfletti, kanadalaisohjelma päästökaupasta sekä persujen ohjelma – sukulaisuutta? Näin tuntuisi äkkiseltään olevan.

Maallikkojärjellä sana ”ominaispäästö” kuulostaa luontevalta ja itsestään selvältä. Siinä liikutaan maan pinnalla, reaaliasioissa. Sen sijaan jos päästöistä tehdään ”oikeuksia” ja kauppatavaraa, käy kuten kanadalaisten TV-ohjelma monin esimerkein kertoo. Se on hylättävää ja tuomittavaa politiikkaa.

Poliittisten eliittien rintamahyökkäys persujen ”ominaisohjelmaa” vastaan kummastuttaa. Eikö ilmastopolitiikan vaihtoehtoihin pidä suhtautua tieteilijän tavoin? On useita kilpailevia oletuksia (hypoteeseja): päästökauppa / ominaispäästöt / ihmiskunnan jakautuneisuus / uuskolonialismi / historiallis-yhteiskunnallinen analyysi / degrowth  / ynnä muut … Kaikkia näitä pitää tutkia ennakkoluulottomasti.

Oras Tynkkynen ehätti jo jossain todistamaan, että ominaispäästöt keskusteltiin loppuun 1990-luvulla. Voi olla niinkin, mutta siitä huolimatta tuollainen asenne henkii ylenkatsovuutta. Ei sillä tavalla maailmaa pelasteta eikä rakenneta.

( Kenen ilmasto? – ainoa arvio kirjasta? )

Onko perustuslaista tullut poliittisen vallankäytön tai peräti mielivallan väline? Mitä perustuslain pitikään säädellä? Ihmisten suhteita toinen toisiinsa? Ihmisten ja ylemmän tason (”valtiovalta”) suhdetta? Valtainstanssien keskinäisiä suhteita? Onko perustuslain tulkinta ohentunut juridiikaksi, lakien sisäisten hierarkioiden ja menettelytapojen mietinnäksi?


Poliittisten sisältömääreiden ujuttaminen perustuslakiin

Suomen perustuslakiin ujutetaan mutkien kautta poliittisia sisältömääreitä. ”Suomi on Euroopan Unionin jäsen”. Eduskunta keskusteli lauseesta 9.2.2011. EU:n perussopimuksista löytyy poliittisia sisältömääreitä (talouskasvu, markkinatalous ym, aiheesta lisää). Sisältömääreiden tuominen salakavalasti perustuslakiin on vastoin läpinäkyvyyttä sekä talouden audit trail -periaatetta: tapahtumien perustelut, syyt ja seuraukset on pystyttävä jäljittämään. Toki sisältöketjua EU-pykälän osalta voidaan jäljittää, mutta poliittinen eliitti uskoo, että tyhmä kansa ei heidän jujuaan huomaa.

Valtion taloutta koskevan vallan luovuttaminen

Ilkka Kantola ja Jacob Söderman ovat eduskunnassa moittineet sitä että valtion varoja koskevaa päätösvaltaa on yliopistolailla (vastinraha) luovutettu valtioelinten ulkopuolelle. Elinkeinoelämän Keskusliiton TT-säätiö lahjoitti Aalto-yliopistolle 10 miljoonaa euroa. Yliopistolain mukaisesti valtio nyt joutuu TT:n lahjoituksen johdosta antamaan Aallolle 25 miljoonaa euroa vastinrahana. TT-säätiö siis itse asiassa päätti maksamiemme (valtion) verovarojen kohdentamisesta. Säätiö olisi yhtä hyvin voinut pakottaa valtion antamaan vastinrahana 25 miljoonaa euroa Lapin yliopistolle. Tai säätiö olisi voinut pakottaa valtion antamaan Aallolle 25 miljoonan sijasta 100 miljoonaa euroa. Valta ulkoistetaan niille, joilla on varaa tehdä isoja lahjoituksia. Tämä on paluu 1800-luvun varallisuusperusteiseen ”demokratiaan”.

Vallan ulkoistus liittyy nyt yliopistoihin. Eikö olisi yhdenvertaista ja perustuslainkin mukaista, että vastinrahasitoumus säädetään koskemaan muitakin asioita, esim. perustuloa? Nuorisosäätiö lahjoittaisi 10 miljoonaa euroa alle 25-vuotiaiden perustuloa varten ja valtio sitoutuu antamaan vastinrahana 25 miljoonaa. Eikö tämä ole yhtä legitiimiä kuin lahjoitukset Aallolle vastinrahoineen?

Perustuslain (731/1999) 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Tehtävän tarkoituksenmukaista hoitoako on se, että Suomen yliopistolaitos nuivettuu tuotekehitysyksikkö Aalloksi ja samaan aikaan yliopistojen henki muualla maassa näivettyy?

Perusoikeuksien hivuttava mitätöinti

Perustuslakia murennetaan työmarkkinoiden toimivuuden nimissä. On säädetty jo useampikin laki, joilla toimeentuloturvaa leikataan meidän pakottamiseksi työmarkkinoiden käyttöön tai milloin mihinkin. Ensin tämä tehtiin joillekin nuorille (vertaa perustulo edellä), sitten menettelyä laajennettiin, leikkauksia kasvatettiin, viimeksi lex Soininvaara. Lakiesitysten perusteluista on aistittavissa, että lakien laatijat hyvin tiesivät olevansa perustuslain kanssa heikoilla jäillä, mutta mikä heitä pysäyttää. Ehkä jää lopulta pettää, toivotaan näin.

Kun toimeentuloturvan pieni leikkaus ensin tulkittiin perustuslain mukaiseksi, tulkintaa käytettiin tuota pikaa laajemman leikkauksen perusteena. Säädetään toinen, kohta kolmas, sitten neljäs laki. Perustuslain takeet voidaan vaihe vaiheelta mitätöidä. Milloin määrä muuttuu laaduksi?

Vallitseva olotila perustuslain perusteena

Perustuslakiin vireillä olevaa EU-pykälää on perusteltu vallitsevalla olotilalla. Mitkä kaikki olotilat kelpaavat perustuslakiin kirjattaviksi? Jos Suomessa on 400 000 tai 900 000 köyhää kuten eduskunnassa joku välikysymyskeskustelussa 8.2. väitti, niin eikö tämäkin olotila tule kirjata perustuslakiin? Ja kun se sinne yhden kerran kirjataan, niin määrällinen laajennus, köyhien määrän lisäys 2 miljoonaan on sekin perustuslain mukaista ja siihen kirjattavaa. Lopulta päädytään siihen, että perustuslain edellyttämällä tavalla kansa on nälkään näännytettävä.

Vallitsevan olotilan logiikalla vaalirahan lain vastaisuuksia ei ole syytä eliminoida vaan päinvastoin maan tapa tulee kirjata perustuslakiin.

Vallitsevan olotilan logiikalla valtio voisi perustuslaillisesti lakkauttaa itsensä, koska se on kyvytön hoitamaan tehtäväänsä eli nostamaan sivuraiteella olevia ihmisarvoiseen elämään.

Vaalilaki politiikan vallihautana

Vaalilakiin ujutettu valtakunnallinen äänikynnys (3 %, Ilkka Kanervan sanoin hörhöjen esto) ei sinänsä liene perustuslain tulkinta-asia vaan politiikan uusiutuvuutta koskeva asia. Lehtitietojen mukaan perustuslakivaliokunnassa käyneet asiantuntijat ovat tyrmänneet kyseisen kynnyksen. Paikallisuudesta kumpuavat asiat eivät pääse enää esiin. Toimi paikallisesti, sanoivat vihreät muinoin. Onkohan Braxin kynnys uudennettua vihreää modernisaatiota?

Perustuslaillisuuden kriisi, tiivistäen

  • Perustuslain olemuksen ja eri tarkoitusperien (funktioiden) pohdinta on kadonnut. – Missä ovat valtio-oppineet? Tutkivatko Ville Pernaan tavoin Ilkka Kanervan tekstiviestien julkaisufrekvenssejä vai Aalto-insinöörien tavoin Juhlamokan teipin liimautuvuutta?
  • Perustuslain pohdinta ja tulkinta on ohentunut pikkusieväksi juridiikaksi. Kimmo Sasi saa loistaa.
  • Perustuslaki on ensisijaisesti valtion toimien oikeutusta suhteessa kansalaisiin koskeva kysymys, ei valtion hallinnan sisäinen kysymys. Nyt kansalaisnäkökulmaa ei tunnisteta lainkaan. Millä oikeudella maksamiemme verojen käytöstä päättää TT-säätiö? Eikö meillä muilla ole vastaavaa suoraa oikeutta?
  • Perustuslain tulkinta ja politiikka ovat liudentuneet toinen toisiinsa. Pukki on oikeasti kaalimaan vartijana, esimerkkeinä EU-pykälä ja lex Soininvaara.
  • Perustuslakia koskeva oikeudenkäyttö pitää etäännyttää politiikasta. Mihin on unohtunut vallanjako-oppi? Perustuslakituomioistuin vai kansan tuomioistuin – mikähän se olisikaan?

Laajentaen: mikä on eduskunnan tehtävä ja rooli?

Perustuslain tulkintojen kyseenalaisuus ja perustuslain väärinkäyttö, kuten nyt näyttää, lieventyisi tai poistuisi pohtimalla koko lainsäädännän ja sitä kautta eduskunnan roolin mielekkyyttä ja muutostarpeita. Radikaalein kysymys kai olisi, pitääkö yhteiskuntaa ohjata valtaisan lakimassan avulla ja eduskunnan toimesta? Pitäisikö eduskunta lakkauttaa? Maltillisempi kysymys, jota edustaja Puumala näyttää pohtineen, on edustuksellisen demokratian toimintatapojen kehittäminen. Entä millä menettelyillä edetään suorempaan kansalaisdemokratiaan: kansalaisaloite, kansanäänestys, internet, sosiaalinen media, talouden ja työelämän demokratisointi?

Janne Kejo heitti hyvän idean vaihtoehtoisesta eduskunnasta ja hallituksesta. Sellaistako pitää ryhtyä kehittelemään?

Eduskunta äänestää uudesta perustuslaista ennen vaaleja 2011 ja toisen kerran vaalien jälkeen.  Perustuslakiehdotuksessa on lause ”Suomi on Euroopan unionin jäsen”.

Lissabonin sopimus, yleiset määräykset, artikla 2, kohta 3:

”Unioni toteuttaa sisämarkkinat. Se pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintatason vakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. Se edistää tieteellistä ja teknistä kehitystä. ”

Ymmärrykseni mukaan se, haluaako elää talouskasvun ja markkinatalouden maailmassa, on yksilöllinen maailmankatsomus- ja mielipidekysymys. Se on tiedollisesti ja tieteellisesti pohdittava kysymys, johon vastausta alati etsitään, vastausehdotuksia on useammanlaisia ja erilaisia ja niin tulee ollakin. Ajatellaanpa vaikka nykyistä degrowth-keskustelua. Millään lainsäätö-, oikeus- tai väkivaltaistanssilla ei ole oikeutta pakottaa ihmisiä olemaan jotakin mieltä. Sellainen on diktatorista mielipidesanelua, se on demokraattisen keskustelun, tieteen, mielipiteen vapauden ja avoimen keskustelun vastaista. Se on ihmisen luontaisen olemuksen, kulttuurisen vapauden ja moniarvoisuuden vastaista. Te höpötätte luonnon diversiteetistä, mutta missä on meidän ihmisten ja oikeutettujen näkemysten diversiteetti, arvoisat diktaattorit, kimmosasit ja villeniinistöt?

Nyt oikein Suomen perustuslakiin ängätään pykälä, jolla Suomi ja jokainen meistä sidotaan ja alistetaan EU:n mielipidediktatuuriin. Mielestäni tämä on pöyristyttävää, tuomittavaa, loukkaavaa. Tällä menolla minustakin tulee katkera EU-vihaaja.

Enää en koe kuuluvani Suomen ja EU:n perustuslain piiriin. Tähän asti olen kokenut Suomen perustuslain jotenkin omakseni, ikään kuin viime turvaksi jonka sopivan väljästi muotoiltuihin vapaus-ja oikeusmääreisiin voisi ajatella vetoavansa. Ei enää.

Ranskan vallankumouksen sanat ”vapaus, veljeys,tasa-arvoisuus” olivat väljiä, avoimia määreitä. Ne allekirjoittaa mielellään tänäkin päivänä. Entä USAn perustuslaki, mitä määreitä sieltä löytyy?

Aikoinaan Neuvostoliitossa oli pyrkimyksenä luoda uusi ihminen ja uusi yhteiskunta eli voimakkaan sisällölliset määreet. Nyt EU ja Suomi kulkee täsmälleen samaa tietä. Tervemenoa.