TV1 esitti mainion ohjelman Liikevoittoa hiilipäästöillä. Mitä on päästökaupan todellisuus Intiassa, Amazonilla, Kanadassa, Wall Streetilla ja Chigacon pörssissä? Päästökauppakolonialismia, vastasi ohjelmassa Kevin Smith (Carbon Trade Watch). Kanadalaisohjelma on nähtävissä YLEn Areenalla ainakin viikon ajan, suosittelen.

http://areena.yle.fi/video/1297891819772


Kenen ilmasto – pamfletti

Päästökauppaeliitit ovat Suomessa olleet hiljaa Kenen ilmasto -pamfletista (Into, Like, Kepa, 2010). Muutama poiminta kirjasta (suluissa sivunumero).

  • Päästökompensaatioiden suurimmat ostajat ovat finanssialalta ja niiden asiakkaina pääasiassa EU:n energia-ala, hiilivoimalat. (121)
  • Nykyisin suurin osa hiilikaupasta tapahtuu vaikeasti ymmärrettävillä johdannaisilla Wall Streetin ja Lontoon pörsseissä. (188)
  • Hiilikauppa tarkoittaa sitä. että luodaan markkinat, joilla maapallon hiilikierron kapasiteetti muunnetaan hyödykkeeksi. (19)
  • Päästökauppa tulee nähdä yhtenä, tuskin edes toimivana saati parhaana tapana hillitä tulevaisuuden päästöjä. (92)
  • Hiilimarkkinat irrottavat toisistaan päästöjen määrät ja päästöjen tuottamisen tavan. (20)
  • Hiilimarkkinat kehittävät vihreän julkisivun, jonka takana suuret energiayhtiöt, teolliset saastuttajat ja maatalousyritykset voivat piileskellä. Vastavoiman rakentaminen vaatii laajempaa toimintaa kuin ilmastokokousten mielenosoitukset. (122)
  • Hiilimarkkinoiden voittokulku maailmalla valitettavasti jatkuu; siihen ei kansainvälisen ilmastosopimuksen sitovuus tai voimassaolo vaikuta. (119)
  • Ennen päästökauppaa ympäristöpolitiikka perustui sääntelyyn, ei ”markkinavetoisuuteen”. (167)
  • ”Elvytyspolitiikalla” valtiot eliminoivat päästöjä eniten vähentäneen asian eli taantuman. (s 38)
  • Vallitseva talouskasvun paradigma on yksi keskeisistä esteistä todellisen globaalin ilmastonmuutostaistelun tiellä. (75)
  • Yhtiöt piilottavat ilmastomuutoksen juuret, historiallisen luonnonvarojen liikakäytön sekä globaalin vähemmistön aikaansaaman maapallon hiilenkierrätyskapasiteetin vinoutuneen hyödyntämisen. (27)
  • Päästökaupan lähtökohdat eivät ole omiaan innoittamaan sosiologisia, poliittisia ja historiallisia tutkimuksia siitä, kuinka yhteiskunnat kykenevät radikaaleihin muutoksiin. (21)
  • Puhe ilmastonmuutoksesta ”ihmiskunnan” ongelmana on harhaanjohtavaa. Huomion kohteeksi tulee ottaa ihmiskunnan jakautuneisuus. (94)
  • Brasiliassa suuryhtiöiden (teräs, voimalat, eukalyptus) lisäpäästöt korreloivat maattomuuden lisääntymisen ja maaperän köyhtymisen kanssa. (32)
  • Kun suurin osa köyhistä ei pysty ilmastoa juurikaan muuttamaan, heidän vähäpäästöistä ja kestävää elämäänsä kohdellaan merkityksettömänä; sille ei ole tukea eikä oikeuksia. (37)
  • Maat, metsät, vedet ja ilma otetaan pois paikallisten asukkaiden kestävien elinehtojen käytöstä. Tämä kiihdyttää maaltamuuttoa ja kaupungistumista, mikä taas edelleen kasvattaa päästöjä. (37)
  • Monet köyhien maiden ryhmittymät, kansanliikkeet, alkuperäiskansojen järjestöt sekä pienviljelijöiden ja kalastajien liikkeet etsivät kehitysmalleja koko ajan. (96)
  • Tarvitaan poliittista järjestäytymistä (122). Muutosta ei saada aikaan hiilikaupan avulla (164).
  • Ilmastonmuutos ei ole irrotettavissa kolonialismiin, rasismiin, naisten oikeuksiin, maanriistoon, maanviljelykseen tai talouden ja teknologian demokraattiseen hallintaan liittyvistä keskusteluista. (176)
  • Kun hiilestä tehdään markkinoilla vaihdettava hyödyke, siitä tulee abstraktio, joka on irrotettu teknologian valinnoista, ilmakehän kemiasta, ihmisten eriarvoisuuden kysymyksistä ja historiasta. Hiilikauppa ohjaa huomion pois ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisista syistä ja seurauksista ja siten pitkittää ongelmien ratkaisua. (187)

Entä ominaispäästöt?

Perussuomalaiset ovat keksineet ilmasto-ohjelmansa lähtökohdaksi ominaispäästöt vaatien päästökauppaa lopetettavaksi (onko näin). Kyseistä lehtiuutista lukiessa tuli mieleen yllä mainittu pamfletti. Onko näillä kolmella asialla – pamfletti, kanadalaisohjelma päästökaupasta sekä persujen ohjelma – sukulaisuutta? Näin tuntuisi äkkiseltään olevan.

Maallikkojärjellä sana ”ominaispäästö” kuulostaa luontevalta ja itsestään selvältä. Siinä liikutaan maan pinnalla, reaaliasioissa. Sen sijaan jos päästöistä tehdään ”oikeuksia” ja kauppatavaraa, käy kuten kanadalaisten TV-ohjelma monin esimerkein kertoo. Se on hylättävää ja tuomittavaa politiikkaa.

Poliittisten eliittien rintamahyökkäys persujen ”ominaisohjelmaa” vastaan kummastuttaa. Eikö ilmastopolitiikan vaihtoehtoihin pidä suhtautua tieteilijän tavoin? On useita kilpailevia oletuksia (hypoteeseja): päästökauppa / ominaispäästöt / ihmiskunnan jakautuneisuus / uuskolonialismi / historiallis-yhteiskunnallinen analyysi / degrowth  / ynnä muut … Kaikkia näitä pitää tutkia ennakkoluulottomasti.

Oras Tynkkynen ehätti jo jossain todistamaan, että ominaispäästöt keskusteltiin loppuun 1990-luvulla. Voi olla niinkin, mutta siitä huolimatta tuollainen asenne henkii ylenkatsovuutta. Ei sillä tavalla maailmaa pelasteta eikä rakenneta.

( Kenen ilmasto? – ainoa arvio kirjasta? )

Mainokset