EU tyrkyttää eurooppalaista identiteettiä. Me menemme ohi ja pidemmälle, kohti globaalia identiteettiä. Emme hae ”Suomen menestystä”, näköalamme on maapallo kaikkine ihmisineen ja kulttuureineen. Eduskuntavaalit muutamme tätä koskevaksi ilosanomaksi.

Iltalehden blogisti Mikko Saariaho ihmetteli vaalikeskustelun alakuloa. Sellainen kansa, valtio tai yritys, joka vain vaikeroi löytämättä uutta oksaa, kuihtuu pois. On etsittävä uusi toiminta-alue, toimintatapa tai ”kasvustrategia”.

Suomelle uusi toiminta-alue tarjoutuu palloa vilkaisemalla. Suomi sijaitsee maailman laella. Täältä näkee alaspäin, näkee itään ja länteen, yli navan ja kääntöpiirin.

Ryhdymme maailman yliopistoksi, tieteen ja taiteen kehdoksi. Ei ollaksemme muita viisaampia, ei voittaaksemme muita, vaan antaaksemme, ollaksemme esimerkillisiä. Kutsumme mukaan kaikki. Elämän tehtäväksi koemme ihmiskunnan eri kulttuurien esille nostamisen, näkyväksi tekemisen, vuorovaikutukseen saattamisen, uusien synteesien synnyttämisen.

Ihmiset maailman laidoilta saapuvat kilvan ollakseen mukana tässä jälkimodernissa tietämisen, tuntemisen ja taitamisen uunissa. Lukukausimaksut ovat kielletyt. Heidän intonsa ja tietonsa, kiitollisuutensa on heidän maksunsa.

Suomen tie ei ole Nokia, ei Kone, ei Enso, ei Metso, ei edes ydinsähkö. Suomen tie on taide, kulttuuri ja tiede. Suomi on maailman Sokrates. Suomi lähtee mukaan ’kisaan’, josta Cernin johtaja kesällä 2010 puhui: ihmisiä yhdistävä identiteetti syntyi Cernin hengestä. Emme kysy, saatko tulla tai miksi tulet, sen sijaan haluamme kuulla ajatuksesi ja ideasi ja me kerromme sinulle omamme.

 

Kulttuurien oppimisen portaikko

Miten kansat ja kulttuurit oppivat suhtautumaan toisiinsa? Poimin oheisen asteikon Oulun yliopiston julkaisusta ”Interkulttuurinen opettajankoulutus” (2002), sitä hieman mukaillen:

1. Kieltäminen
2. Puolustautuminen
3. Vähättely
4. Hyväksyminen
5. Sopeutuminen
6. Yhdentyminen, lomittuminen

Kohtaamisen taidot kasvavat mitä ylemmäs noustaan. Kieltämisen vaiheessa ihminen asennoituu muihin vain omasta maailmankuvastaan käsin ja kieltää erilaisuudet.

Puolustautumisen vaiheessa erilaisuus nähdään uhkana ja oma kulttuuri muita parempana. Kulttuuristen erojen olemassaolo toki jo havaitaan.

Seuraava aste on kulttuuristen erojen vähättely. Siitä ylemmille tasoille edettäessä kulttuurierot aletaan ymmärtää, erilaisuutta kunnioittaa ja katsoa kutakin kulttuuria sen omista lähtökohdista.

Hyväksymisen tasoon liittyy jo empatiakykyä.

Sopeutumisen tasolla toisen kulttuurin edustajaa ymmärretään, sitä osataan tulkita ja kohdata se.

Integraation tasolla ihminen on välitilassa. Minkään kulttuurin arvot ja normit eivät kahlitse häntä vaan hän pystyy toimimaan muuttuvien tilanteiden mukaan erilaisten ihmisten kanssa. Onko tämä utopiaa? Pystyykö ihminen täysin luopumaan omasta kulttuurisesta kehyksestään?

Mille tasolle Suomi ja Suomen vaalikeskustelu sijoittuu? Mille tasolle voisimme sijoittua?

 

Tiedon osittaisuus ja näkökulmaluonne

Oulun yliopiston julkaisussa puhutaan kokemustiedon osittaisuudesta, olosuhde- ja näkökulmaluonteesta. Tämä on armollista. Maailma ei ole valmista tietämistä, erehtyä saa. Suomalaisälykköjen tuomiot impivaarasta, ääliöistä, parasiiteista, persuista kertovat älykköjen kehittymättömästä tietokäsityksestä ja ylimielestä.

Marginaaliryhmillä on jopa tiedollinen etu, sanoo Oulun yliopisto. Marginaalista näkee tarkemmin kuin valtavirran keskiöstä (Katajanokalta, Otaniemestä). Marginaali tarjoaa mahdollisuuden avoimuuteen ja valtavirran tietämyksen purkamiseen. Marginaalissa oleminen ei tarkoita osattomuutta. Valtavirran keskiön ulkopuolelle sijoittuneet lakkaavat olemasta uhreja ja näyttäytyvät vapauttavassa valossa sellaisen tiedon haltijoina, joita valtavirrassa pyristelevät tarvitsevat ymmärtääkseen maailman tilaa. Alkakoon siis Oinonen opettaa Kasvia, Soininvaaraa, Tynkkystä ja Karimäkeä.

 

Suomi-sovellus

Suomi on maailman laella, navalla, marginaalissa. Tässä on Suomen ”tilaisuus”. Laelta näkee pallon. Näkymänsä oivaltaen Suomessa voidaan oppiutua koko pallon, sen kansojen, kulttuurien, haasteiden ja ongelmien syntetisaattoriksi.

Kuinka hölmöä olisikaan käpertyä sisäänpäin, lukkiutua ajatukseen että ”satavuotias suomalaisuus on vaarassa”. Kansallisvaltiot, ehkä ne olivat alunperinkin historian tietty vaihe, osin keinotekoisia? 100-vuotias Italia rakoilee. 250-vuotias USA liukuu kohti Rooman kohtaloa. Kehkeytyykö 200-vuotiaasta Meksikosta USAn perillinen kuten kirja ’Seuraavat sata vuotta’ arvelee.

 

Ihminen maailman virrassa – globaalit hybridit?

Lainaan vielä Oulun yliopiston julkaisua:

– Paikallisten minä -rakenteiden sijaan prosessoituu globaaleja identiteettejä.

– Identiteetti ei löydy valmiina jostain ympäristöstä, vaan se on luotava suhteessa siihen, oma paikkansa löytäen. Seurauksena on sekoitusidentiteetti (hybridi), uusi muoto kulttuurien ja sosiaalisten todellisuuksien välissä.

– Elämään mahtuu yllättäviä tienkäänteitä. Yksilö voi koota ja kertoa itseään uudelleen. Itsensä kohtaaminen ja prosessoiminen on tasapainottelua.

– Identiteetissä keskeistä ei ole se mitä ihminen on ja mistä on tullut, vaan mitä hän toivoo olevansa, kuinka hänet on esitetty ja kuinka hän esittää itsensä. Ei puhuta ‘juurille paluusta’ vaan siitä kuinka yksilö tulee toimeen reittiensä kanssa, joita kulkee ja valitsee.

 

Maailman tutkimus

Aiemmin ehdotin että Suomi hankkiutusi maailman suurten kriisien (sosiaali, köyhyys, ruoka, nälkä, ekologia, ilmasto, vesi, energia, talous, finanssit) tutkimusfoorumiksi. Tämä olisi jotain muuta kuin nykyinen ”menestysstrategia”. Enso, UPM, Pöyry jne imevät tuoton köyhien syrjäyttämisestä eri maissa. Kone Oyj surfaa kiinalaisdiktatuurin aallolla, työntää hissiä ja porrasta huojuviin taloihin.

Globaali kysymys täytyy asettaa toisin. Miten köyhyyksiä eri puolilla maailmaa hoidetaan väestölähtöisesti, kansanvaltaisesti, osallistavasti, talouksien kriisialttiuksia ja haavoittuvuuksia välttäen. Tässä on Suomelle eettisen maailman strategia.

Kuinka moni vaaleissa keskustelee globaalivapauden sanomasta? Eikö kukaan?