essee.net

Helsingin kulttuuriväkeä ahdistaa ja suruttaa. Kristuksen morsiamen kirjoittaja Heini Junkkaala kutsuu persu-vastaiseen  mielenosoitukseen Kiasmalta kohti eduskuntaa:

Vaalien jälkeisenä maanantaina moni suomalainen heräsi ahdistuneena ja surullisena uudenlaiseen Suomeen. Vaalitulos ja Perussuomalaisten valtava vaalimenestys lamaannuttivat niin, että tuli tarve kokoontua. Haluamme irtisanoutua Perussuomalaisten taantumuksellisesta isänmaallisuudesta ja kansallisesta ylimielisyydestä, joka huokuu Perussuomalaisten puheista ja vaaliohjelmasta. Se ajaa Suomen sulkeutuneisuuden tilaan. Perustimme Facebook-ryhmän: suomalaisuus ei tarkoita perussuomalaisuutta.

Verratkaamme persu-kutsua siihen mitä Heini Junkkaala ja teatterikriitikot sanoivat näytelmästä Kristuksen morsian:

– Päästäkseen eroon ihmisten lokeroinnista ja ymmärtääkseen paremmin erilaisia mielipiteitä on oltava valmis kuuntelemaan ja asettumaan hetkeksi toisen asemaan. Ymmärrän kaikkia näytelmäni henkilöitä, en asetu kenenkään yläpuolelle. Tässä ei ole hyviä ja pahoja, vaan erilaisia ihmisiä, jotka etsivät totuutta. Nykyaika suosii sloganeiksi ja ytimekkäiksi sitaateiksi sopivia mielipiteitä, mutta monessa asiassa on niin monta puolta, ettei niistä sellaisia synny. Olen alkanut ymmärtää, ettei kaikkia sisäisiä ristiriitoja voi ratkaista ja että ristiriitainen olo voi olla pysyvä ja hyväkin olotila. (Junkkaalan haastattelu Vantaan Laurissa 18.3.2010)

– Kristuksen morsiamen teema kiertyy kysymykseen, kuka saa määritellä oman näkemyksensä painavammaksi kuin toisen. Kellä on valta sanoa, että hänen tulkintansa on objektiivinen mutta toisen tulkinta subjektiivinen. …eri puolilla orastaa ajatuksen itu, että asioita ehkä sittenkin voi katsoa toisin. (Päivi Taussi, Kymen Sanomat 30.3.2010).

– Kaikilla on varmuutta uhkuvat viiteryhmänsä ja taustajoukkonsa … kaikki ovat hanakoita tuomitsemaan toisensa, jopa täsmälleen samoin argumentein: infantiilia narsismia ja pakkoneuroosia. (Suna Vuori, HS 28.3.2010)

Kysymys

Päteekö kuunteleminen, toisen asemaan asettuminen ja ristiriitojen hyväksyntä vain kulttuuriväen omassa piirissä, teatteritaiteen sisällä, näyttämöllä ja kritiikeissä? Eikö kuunteleminen ja ymmärrys kanna katukansan keskuuteen?

Ehdotus

Te Kristuksen morsiamet, menkää ja kohdatkaa heidät. Kohdatkaa perussuomalaiset. Kun en heistä montaa tunne, saanen suositella Arja Juvosta, Hanna Mäntylää ja Teuvo Hakkaraista.

Lyökää kättä ja käykää teatteriksi, ryhtykää morsiamiksi. Draaman jännitteet ovat kuin Romeossa ja Juliassa jota koko eduskunta kiirehtii katsomaan juuri sillä hetkellä kun te osoitatte mieltä.

Pahalta näyttää. Kansa purkaa vaaleissa pahaa oloa ja herrat pukkaa sinipunasoinia. Vaalit olivat vastalause poliittista ja sosiaalista syrjäytymistä vastaan. Sinipunasoiniko vastaus!

Ajatelkaapa seuraavaa. Sosiaalitupon isä Lauri Ihalainen (tai hengenheimolaisensa) sosiaaliministerinä. Epätoden puhuja Henna Virkkunen jatkamassa Aallon lellimistä, muiden yliopistojen sulkemista, laatu- ja tulosohjausta sekä humanismin, filosofian ja kulttuurin alasajoa. Ylimieli Vapaavuori metropoliittana, impivaaran amputoijana.

Missä olisivat persuministerit? Ihmisten kannalta tyhjänpäiväisissä salkuissa: puolustus, u-kauppa, liikenne, sisä, teollisuus, finanssi kakkonen – väyrysiä kaikki.

Entä mitä tapahtuu takahuoneissa? Sosiaalitupot väijyvät, hiovat kynsiään, lipovat huuliaan, körmyttävät leijonan iskuvalmiudessa. Tammikuussa 2009 ne yhdessä yössä ahmaisivat Sata-komitean, poistivat Kela-maksun, eduskunnan pyhäkoulutytöt alkoivat livertää ekologista verouudistusta (liverrys lakkasi vaaleissa).

Keitä nämä tupo-hyeenat ovat: Lasse Laatunen, Lauri Lyly, varallisuusveron poistaja Mikko Mäenpää, Akavan ja Tekniikan Akateemisten Liiton herrat.

Minkä tilaisuuden takahuone tällä kertaa haistaa? Ellei muuta, niin kaikki rahat tel-yhtiöille, maksut ylös, herroille miljoonaeläkkeet (Härmälä, Lilius), Varman ja Ilmarisen tel-rahat hömppäkeskuksiin, namuja eduskunnan tytöille. Peruskansan perusturva ajetaan yhä alemmaksi tellin tieltä.

Lausuiko vaalien alla yksikään puolue sanaa eläkekatto tai tasaeläke? Pohdittiinko ihmisten alisteisuutta työelämässä ja muussa elämässä? Pohdittiinko sosiaalista ja poliittista syrjäytymistä? Ei mitään näistä. Sosiaalinen vaiettiin. Euroopan talous ja finanssit nähtiin ainoina ratkottavina.

Sinipunien, sateenkaarten ja sinivihreiden jäljet lähihistoriassa ovat järkyttäviä: pääomien vapauttaminen, markkinaistaminen, ansiosidonnaisuus sosiaaliturvassa, perusturvan alasajo ja pilkka, ihmisten orjuutus työmarkkinoilla.

Jos kokoomus alkaa vetää hallitusta ja sanelee ehtoja muille, niin politiikka ei olennaisessa mielessä muutu miksikään. Tämä olisi vaalituntojen ivaa ja pilkkaa. Mitä siitä seuraa, mitä arvelette?

Suomi ei tarvitse uutta nationalismia, ei kansallisrintamaa eikä kansallista kokoomusta vaan kansojen rintaman, yhteenkuuluvuuden maailman. Kreikan, Portugalin, Irlannin kansa ei ole vastapuolemme vaan osa yhteistä rintamaa hyeenoja vastaan.

On kehitettävä sosiaalinen malli maailmalle. Löytyykö uusien kansanedustajien joukosta tähän innostuvia ajattelijoita ja uudistajia? Anna Kontula? Hanna Mäntylä? Arja Juvonen? Silvia Modig?

– Perussuomalaiset, jos hallitukseen rynnitte, niin tehkää Sallan Hannasta saman tien sosiaaliministeri. Sosiaalihyeenojen vahtijaksi, Uuden Suomen alullepanijaksi.

Vaalimainosten kehunnasta tuli allekirjoittaneen harraste tänä viikonloppuna. Vilkaisin HS:n henkilömainoksia vaalipäivänä 17.4. Kokoomuslaisten rahankäyttö on kammottavaa, senhän toki arvaa. Ei tarvitse jatkossa flirttailla kokoomuksen kanssa.

Mutta hyvänä kakkosena, lukumääräisesti ja rahallisesti, näyttäisivät tulevan vihreät. Tämä minua ihmetyttää. Tai tarvitseeko sitä enää ihmetellä. Vihreiden politiikka on kautta vuosien on ollut piilevästi isotuloisia hyödyttävää, vaikka suu puhuu toista ja varsinkin vaalimainokset. Olipa raha omaa tai lainattua, saatua tai vietyä, niin jo se että rahan avulla pystyy ja uskaltaa vaaleissa operoida, kertoo turvallisesta olosta.

Onko Sinnemäen 40 000 aidosti ”omaa” rahaa? Työministerin palkasta, kansanedustajan palkasta, verottomista kulukorvauksista, ties mistä jemmattua. Nykypolitiikka on kierre joka vahvistaa itse itseään. Ja siihen päälle äänikynnys, etteivät vihaiset pääse liian lähelle.

Otetaan Hesarista yksi aukema, sivut A16 – A17. Aukeaman vaalimainoksista jotakuinkin puolet on kokoomusta, toinen puoli vihreitä. Kuva vasemmalla ylinnä tuo minulle mieleen Tallinnan hotellien tyttötarjonnan toppauksineen kaikkineen.

Sanotun aukeaman puoleensavetävin (tämä jos mikä on omakohtainen mielipiteeni) mainos on se piskuisin. Silvia Modig, Helsinki, Vasemmistoliitto. (Rohkenen sanoa tämän koska olen eri vaalipiiristä ja peräti toisen ryhmän ehdokkaanakin). Katsokaa noita lämpimiä värejä, värisävyjen istuvuutta. Tuon laittaisin julisteena kotini seinälle. Kuuntelin kerran Silvian juontoa eduskunnan K-infossa, sen perusteella uskon että kuvan ilme on aito. Tuollaisia ärhäköitä tyttöjä eduskuntaan, heitä tarvitaan.

Toinen minuun elävänä vaikutuksen tehnyt on Hanna Mithiku (kuinka ollakaan, sama vaalipiiri, sama puolue). K-infossa olivat paneelissa kaikkien puolueiden maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat. Näin silloin Hannan ensi kerran, en edes kuullut hänen puoluekantaansa. Mutta kuulin hänen puheensa, ihastuin puheiden sisältöön ja ajattelin, tuota tyttöä äänestäisin jos olisin Helsingissä. Katsoin taustatietoja, ahaa opiskelee teologiaa ja kehitysmaatutkimusta, hienoa, sopii hyvin, vaikka en itse teologinen mielenlaadultani olisikaan.

Selasin kaksi aamun lehteä (HS, Keski-Uusimaa). Tuli surullinen olo. Hirvittävä rahan käyttö lehti-ilmoitteluun. Eräiden ehdokkaiden kohdalla on mielestäni kyse taantumisesta. Vuoden 2007 vaaleista jäi mieleen henkilöitä jotka vetosivat ihmisiin olemuksellaan. Nyt samat tyypit turvautuvat mittavaan lehti-ilmoitteluun, ties kymmeniä kertoja sama ei aivan pieni ilmoitus. Sama hymynaama, samat ”puolesta” fraasit. Minulle lehti-ilmoitus viestii etäisyydestä. Ehdokas on jossain kaukana, mistä hän ”viestii” ja yrittää ”vietellä” (äänestämään). Ei onnistu, ainakaan minun kohdalla, päinvastoin.

Puolueiden listoilta ja tapahtumista on jäänyt mieleen henkilöitä ”tuotapa olisi kiva äänestää”. Kun sama naama ilmestyy mittavana lehtien palstoille niin siinä meni sekin äänensaaja.

Pakostihan lehti-ilmoittelulla ääniä kertyy. Mutta kun ajattelee vaalien jälkeistä aikaa, niin rahakkaalla, etääntyneellä ja epäpersoonallisella sanomalla läpimenneet eivät ole minun arvostuslistani kärjessä, kaukana siitä. Mieluummin kuljen ohi. Haen yhteistyökumppaneita vaatimattomilta tahoilta joilla on asiasisältöä eikä fraseologista hömppää.

Lehteä selatessa ensimmäisenä pisti silmään vihreiden valtaisa rahan (ja paperin) käyttö. Satunnaisessa järjestyksessä: Soininvaara, Puoskari, Brax, Karimäki, Sinnemäki, Kousa, Alanko-Kahiluoto, Hiilamo, Mikkola jne jne. Voisi kysyä, onko tämä ”vihreän ideologian” mukaista? Mikä on perimmäinen motiivinne? Onko se kuten kokoomuksen (ja Yrittäjäin) Eero Lehdellä: kansanedustajuus on maailman helpoin ja kivoin ja vielä hyväpalkkainen ”työ”, kunhan vähän jutustaa.

Valtaisan rahan käyttäjiä on monia muitakin: Kiviniemi, Katainen, Rossi, Vapaavuori, Männistö, Kauma, Asko-Seljavaara, Stubb, Zyskowich, Pelkonen, Jungner, Torsti, Salolainen, Laaninen, Thors, Räty, Wallin, Arhinmäki, Eerola, Hetemaj jne. jne.

Ja te kehtaatte kysyä, mistä ärtymys, ties tulkoon viha politiikan kentillä johtuu. Ja vielä tuomitsette ärtymyksen.

Saanko sanoa mitä ajattelen: hävetkää.

Vuosisatoja Suomi oli aatelisten, säätyjen ja kartanoiden sotaleiri. Kansa kalasteli vesistöjen varsilla. 1900-luvulla oli liikehdintää: ihmiset muuttivat, säätyjen tilalle tuli puolueet, politiikka poreili, torpasta pääsi yliopistoon. Nyt – auvoisena vaalivuonna 2011 – sääty-yhteiskunta on täällä taas.

Vaalien jälkeen sama politiikka jatkuu. Miljoona vähäväkistä on vailla näköalaa. Sosiaalinen kierto on pysähtynyt ja yhteiskunta betonoitunut. Etelän kaupungeista kaikaa ivanauru. Poliitikot ovat sisäänpäin kääntyvä ammattikunta.

Yhteiskunta on pantava kiertoon, kivettyneet rakenteet murskattava. Yhteiskuntaan kasautuu räjähdysainetta.

Kiviniemi ja Katainen todistavat jalouttaan: perusturvaa ei leikata. Tällaiset sanat ovat pilkkaa. Ei riitä ”perusturvan säilyttäminen”. Ei riitä indeksikorotus (sehän voi olla negatiivinenkin). Saatte pitää myös tasokorotuksenne. Itse asiassa, ”perusturva” ei ylipäänsä kelpaa meille, olkoon taso mikä tahansa.

Me kysymme kuka omistaa maailman. Näin kysyi myös bisnesyliopistosta tarpeekseen saanut työryhmä julkistaessaan lausumansa 12.4. Me olemme maailman omistajia siinä missä tekin, ei yhtään vähempää. Te ette omista maailmaa yksin, te ette ole meidän ”huolehtijoita”. Pitäkää perusturvanne, lanttinne ja kolikkonne, me otamme setelin. Setelimme on oikeus olla mukana maailmassa toimijana, tekijänä, luojana ja rakentajana. Tämän oikeuden te olette meiltä vieneet. Nyt vaihtuu vuoro. Yhteiskunta kääntyy nurin.

Kierto on maailman olemus: luonnon kierto, aineiden kierto, elämänkierto, hiilenkierto, ajan kierto, taivaan kierto, elonkehä, universum. Vain yksi meiltä puuttuu ja sen mukana kaikki: yhteiskunnan kierto. Se avataan nyt.

Kiertoyhteiskunta on innovaatiomme. Kerronpa teille esimerkin:

Ei täällä tossuissa kävellä

Ropseja kuorittiin paljain käsin, nila-aikaan kuori irtosi helposti. Tämä tapahtui Savon perimmässä nurkassa. Tyttö (vai poikako oli) lähti oppikouluun, kirjoitti ohimennen kuusi ällää, enempää ei silloin voinut, ei äiti ällistä tajunnut. Tampereen punaiseen yliopistoon, mihinkä impivaarasta muualle. Tässä vaiheessa jo hieman nikotteli, miksikö? Mitä hittoa mikrotalouden tasapainoteoria ropsinkuorijaa auttaa, toisekseen piti metsästää (tyttöjä). Työura alkoi uljaammin kuin Katainen koskaan kuvittelisi. Kohta jo virkamiehenä eduskunnassa, herrana, ei täällä tossuissa kävellä. Palkkaansa vastaan piti kirjoittaa arvio, kuinka asunnottomat, raihnaiset ja vammaiset asumisensa kokevat. Ei tullut arviosta riittävän virallista, vierasti VTV, ties tulkoon omiansa sekaan laittanut arvion laatija. Ei ole minusta nykyvaltion ideologiksi. Alamäkihän siitä alkoi ja tässä mennään kuin laskiaisen pulkkamäessä, tunne on riemuisa. Sanoohan sen sloganini: herrat kansaksi ja kansat herroiksi. Alhaalta ylös ja ylhäältä alas, kiertoa on oltava. Minun vuoroni on nyt tulla ylhäältä alas, tervehdys vaan kaikille. Mutta hätäkö tässä, jos ei kelpaa valtiolle, niin vaihdetaan valtio. Siksi tässä ehdokkaana ollaan. Ei turhan päiten.

– Poika perkele, taasko sinä tuollaista kirjoitat! Kerran sinua jo huomautettiin koko eduskunnan voimalla (kuka yltää samaan, kysynpä vain). Vai olikohan se huomautus? – Pitää olla asiallinen.

Mitä minun pitikään todistaa? Aivan, ne innovaatiot. Miettikää tätä, jos ei ropsin kuorija olisi lähtenyt lukkarin penkille, lisensiaatiksi itsensä kohonnut, niin ettepä näitäkään esseitä lukisi. Menikö kierrätys hukkaan? Vesoja vain katkoisin, impivaaran rinteellä, kivenpyörittäjä olisin. Tässä onkin visiomme ja missiomme: kuoriutukoon jokaisesta ropsin kuorijasta kirjailija.

– Seuratkaa siis meitä. Me olemme valo, tie ja elämä. Kolminaisuus.

Vaalien jälkeen ryhdymme töihin. Vaalityömme oli esileikkiä, tiedättehän. Rakennamme Suomesta kiertoyhteiskunnan. Alennamme herrat kansaksi ja kansat herroiksi. Siihen meillä on tieto ja tarvittava taito. Ellei ole, niin löydämme muilta.

Omasta takaa meillä on oppimisen himo ja oivaltamisen kyky. Vihreiltä löydämme taidon priorisoida (”kaikille ei kannata vastata”). Aalto-yliopistosta opimme organisoinnin: perustamme cycling tankin. Tekesiltä omaksumme ylevyyden: yhtiömme on oleva Intelligence Shok (ISHO), vakavarainen ja innovaatiotukikelpoinen. Sitra opettaa, miten valtion pääomalla ketteröidään piilopolitiikkaa.

Tästä kaikesta me laadimme synteesin ja kirjoitamme strategian. Avainsanojamme ovat yhteiskunnan laajapohjaistaminen, kaikkien mukaantulo (ei aktivoimalla vaan innostamalla) sekä kierrätys.

Kiertoon pannaan kaikki: ihmiset, sosiaaliluokat ja kerrostumat, työt ja työelämä, koulutus, yliopistot ja sivistys, miksei myös palkat ja tulot, verot sekä poliitikot. Vain yhden kierrätettävän jätämme muiden (vihreiden) huoleksi: jätteet. Vihreille siksi että eivät olisi tiellämme.

Turhaan he kirjoittavat hallitusohjelmaansa. Täältä löytyy jo.

Liittykää alennettuihin. Miten Jeesus sanoi: kohottakaa alimmainen ylimmäksi ja ylimmäinen alimmaksi.

Tervetuloa siis mukaan, kaikki lämminkätiset.

Sauli Niinistö ja Mari Kiviniemi tuomitsevat vaalikiihtymyksen. He eivät kysy, mistä ärtymys kumpuaa. Ihmiset kokevat itsensä poliittisesti syrjäytyneiksi. Miten käy vaalipettymyksen jälkeen, kun mikään ei muutu ja ”kestävyysvajetta” aletaan hoitaa? Tilanne on herkkä ja herkemmäksi käy.

Päättyneellä vaalikaudella on tehty röyhkeitä poliittisia temppuja, esimerkkeinä yliopistojen ryöstö ja nuorten toimeentulotuen leikkaus. Ne ovat röyhkeydessään ainutlaatuisia kautta aikain.

Yliopistolaista vaikeneminen, vastareaktio nousemassa

Eri puolueita edustava yliopistoväen ryhmittymä julkaisi 12.4. kannanoton ”Vapaan ja kriittisen yliopiston puolesta”. He kutsuvat uutta yliopistolakia itsenäisyyden ajan huonoimmaksi ja tiedevihamielisimmäksi yliopistolaiksi.

Mitä arvoa on ”vaalikeskustelulla”, jossa ei lausuta kertaakaan sanaa yliopisto? Päättäjät vain naureskelevat ja esiintyvät mainoksissaan taivaallisina leivosina. Raivostuttavaa

Vihreiden perustulopetos

Espoon markkinoilla sain Uudenmaan vihreiden vaalilehden ja henkilöesitteitä. Ville Niinistö ja Johanna Karimäki ylistävät vihreiden perustulomallia. Kuinka se työllistää, vapauttaa, tasapainottaa julkisen talouden, korjaa huoltosuhteen, on valtiolle ja kunnille kustannusneutraali ja kustannustehokas, vaikka mitä vaikka mitä.

Kun vihreiden mallia pöyhii, useimmat väitteet paljastuvat jotakuinkin höpö höpöksi. Vihreiden perustulomallissa jokainen – toimitusjohtaja Matti Alahuhdasta alkaen – saa 500 euroa kuukaudessa käteen ja tämä nimenomaan verottomana kaikille.

Perustulon päälle ansaittua tuloa verotetaan vihreiden ehdotelman mukaan 5000 euron kuukausituloon asti 39 % ja siitä ylöspäin 49 %.

Nykyään ylin marginaalivero on 56 %. Matti Alahuhdan 2 miljoonan euron tuloilla nykyveroksi tulisi kai reilu miljoona, kenties 1,1 miljoonaa (riippuu veroportaikosta ja mikäli he ylipäänsä tuloveroa maksavat). Vihreiden perustulomallissa Alahuhdan tuloveroksi tulisi 974 000 euroa. Toimitusjohtajan verot laskisivat karkeasti 100 000 euroa vihreiden mallin ansiosta. Ja päälle 6 000 euroa verotonta perustuloa.

Sen sijaan tulottoman ihmisen bruttotulon lisäys olisi yhtä kuin perustulo eli 6000 euroa vuodessa, tosin siitä suurin osa kuluisi vihreiden ympäristöveroina pois. Alahuhdan nettolisäys olisi karkeasti 20-kertainen tulottoman (brutto)lisäykseen verrattuna.

– Toki olen voinut ymmärtää osittain väärin, vihreiden malli ei ole selkeä, mutta, arvoisat vihreät, kun kerran käytätte sitä vaaliaineistona, niin kirjoittakaa niin että kaikki ymmärtää. Perustulo -sanan kevyt heittely harhauttaa monta äänestäjää, mikä lieneekin tarkoitus.

Jatkatte: ”perustulolla korvataan kaikki sosiaaliturvan vähimmäisetuudet” ja kohta perään: usein tarvitaan asumistukea ja muita tukimuotoja tai sairauspäivärahaa. Mitä siis oikeasti tapahtuu? Eikö tämä ole sillisalaattia? Jos kaikki vähimmäisetuudet korvataan kaikille maksettavalla perustulolla, niin eikö erityistuen tarvitsijan asema suhteessa muihin heikkene radikaalisti?

Perustulo on keino jakaa yhteistä vaurautta, sanotte. Kenenkä yhteisestä vauraudesta te puhutte?

Miljardi euroa lisää ympäristöveroja

Vihreät asettavat perustulon ehdoksi miljardin euron uudet ympäristöverot. Näin perustulo kuulemma saadaan kustannusneutraaliksi valtiolle ja kunnille. – Tässä pelataan epäuskottavan karkeilla napeilla.

MTV3:n tentissä Anni Sinnemäki huusi, kuinka meidän on pakko, ”meidän on pakko” nostaa ympäristöveroja. – Ei ole mitään pakkoa. Maapallon ekologian hoitamiseksi on parempiakin toimia kuin ympäristöverot.

Jos perustulon ehtona on vihreiden ekologinen verouudistus, niin toteutukoon se vain minun ruumiini ylitse.

Huoltosuhteen vääristäjät, ikärasismi

”Yhteiskunnan suurimpia ongelmia on huoltosuhde”, sanotaan vihreiden perustulopaperissa.  Tällaista puhetta pidän loukkaavana ikärasismina. Yhdestä kansanryhmästä tehdään ongelma ja syyllinen. Koko huoltosuhteen käsite on mekaanista viisastelua. 100-vuotias mies Impivaarasta on parempi työntekijä ja huoltaja kuin Anni Sinnemäki tai Ville Niinistö.

Perustulolla työtä tarjoamaan

”Perustulon avulla työssäkäyvien määrää voitaisiin nostaa”. Hetemäen verotyöryhmä puolestaan kertoi, että tuloveroja alentamalla työn tarjonta kasvaa. Osa tutkijakuntaa tyrmäsi sen väitteen. Työkäyttäytyminen näyttää kelpaavan yhden jos toisenkin liberaalin vaalimössöksi.

Järjestelmien ja byrokraattien kieltä

Vihreiden perustulopaperi on järjestelmien kieltä, byrokraattien kieltä, yläviistoisten eliittien kieltä. – Eikö pitäisi lähteä yksittäisen ihmisen tasolta ja ihmisten keskinäisyydestä? Näin olen perustulon parhaimman puolen mieltänyt. Vihreiltä se on kadonnut.

Leikkaamalla aktivointi

”Tarvitaan aktivointilisiä jotta tavoitettaisiin syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ohjausresurssien piiriin” (vihreiden perustulopaperi).

– Pyhäkoulutädit ohjaavat meitä,  tavoittavat meidät, puuttuvat meihin, meidät aktivoidaan, hyväntahtoisesti he katsahtavat korkeuksista alas. Kiitos riittää. Riittää, kun aktivoitte itsenne.

Kuinka aktivoitte päättyneellä vaalikaudella? Leikkasitte ei-aktivoituvien nuorten toimeentulotukea 20 – 40 %. Työelämävaliokunnassa asian päällä istui Johanna Karimäki, sosiaali-ja terveysvaliokunnassa Outi Alanko-Kahiluoto ja Johanna Karimäki. Ainoatakaan kriittistä sanaa ette lausuneet eduskunnassa ettekä muualla. Ryhmänne julisti tukeaan sinivihreälle hallitukselle. Nyt vaaliesitteenne ovat täynnä ”heikoimpien puolesta”, kas näin:

…heikoimpia ei saa unohtaa … perusturvaa on parannettava nostamalla pienimpiä etuuksia  … vähäosaisista huolehditaan … ekologista verouudistusta on jatkettava … heikoimmista huolehtiminen … kaiken kauniin säilyttäminen…

– Näin lupaa vaaliesitteessään henkilö, jolta pari kuukautta aiemmin ei eduskunnassa löytynyt yhtään moittivaa sanaa nuorten toimeentuloturvan leikkaamisesta (Karimäki).

Mistä vaaliärtymys siis johtuu

Vaaliärtymys ja kiihtymys johtuu (muun muassa) siitä että eduskuntaan mennään lirkuttelemalla. Jatkamaan yliopistojen ja tieteen ryöstöä, jatkamaan toimeentulon kiristyspolitiikkaa.

Ainoa mitä Helsingistä, Espoosta ja Turusta muuta maata kohtaan kuuluu on impivaarasyytökset, ylenkatse ja ivanauru.

Tilanne on herkkä ja herkemmäksi käy.

Vapaan ja kriittisen yliopiston puolesta (raportti 14 s), ryhmän blogi,  adressi
Vihreiden perustulomalli

AamuTV kutsui politiikan haastajat vaalitenttiin perjantaina 8.4. Tässä linkki  (tenttiosuus alkaa muotityttöjen jälkeen 10 minuutin kohdalta):

http://areena.yle.fi/video/1302258272128

Tentattavan piti olla ensikertainen. Mutta tuskin viimekertainen.

Surkuhupaisin tapahtuma eduskunnassa oli eläkekatto”keskustelu”. Eläketurvakeskuksen Mikko Kautto teki pikavauhtia ”tutkimuksen” saaden tulokseksi, että eläkekatto Suomessa on mahdoton (vaikka se muissa maissa on mahdollinen). Voi sitä Hyssälän hyssyttelyä, hallituspuolueiden hykerrystä, vihreillä ei mitään sanottavaa, ei löydy vaaliohjelmasta, hehän ovatkin liberaaleja. Demarit vaikenee, leikkautuisi siinä Lauri Ihalaisenkin eläke.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta kirjoitutti ”tutkimuksen” Tulevaisuuden voittajat. Siinä väitettiin että kansa ei kannata eläkekattoja. Taisi olla valhe, ainakin jos uskomme Johanna Kallion samanaikaista väitöskirjaa. Näin helppoa on valehtelu Suomessa, eduskunta tuottaa ja jakaa itselleen.

Eläkekaton ohella lääkkeiden ja terveydenhoidon erilliskatot on yhdistettävä. Se voisi olla esimerkiksi 600 euroa vuodessa. Nyt katto on erikseen terveydenhoidon maksuille ja lääkkeille, kumpainenkin yli 600 euroa. Yhdenvertaisuuden nimissä (perustuslaki) asiakasmaksut julkisesta perusterveydenhoidosta kuuluisi poistaa kokonaan, koska niitä ei ole työterveydessäkään.

Nämä kaksi, eläkekatto ja terveysmenojen katto ovat köyhyyspolitiikan majakoita. Eivät toki ainoat.

Johanna Kallio: Hyvinvointipalvelujen muutos ja kansalaisten mielipiteet (väitöskirja).

Kansalaismielipiteellä ei vaikutuksia kuntien päätöksiin. (Kunnallisalan kehittämisssäätiö)

Mihin tähtäsi valtion alueellistaminen ja miten siinä kävi? Entä mihin tähtää valtion digitaaliagenda?

Alueellistamishankkeiden osalta lainaamme eduskunnan tarkastusvaliokuntaa. Näin se lausui:

– Alueellistamishanke on kestänyt 10 vuotta.

– Alueellistaminen ei ole edennyt odotetusti ja tavoitteiden mukaisesti.

– Toiminnallisten hyötyjen ja säästöjen aikaansaaminen on epävarmaa.

– Valtiontaloudelliset vaikutukset on joissain tapauksissa arvioitu negatiivisiksi ja aluetaloudelliset vaikutukset vähäisiksi.

– Alueellistamisen kielteiset vaikutukset henkilöstölle ovat olleet merkittäviä. Henkilöt ovat kokeneet asiakas- ja sidosryhmätyön, oman toiminnan ja hyvinvointinsa heikentyneen.

– Alueellistamisen mahdollisuudet ratkaista aluepolitiikan kysymyksiä ovat vähäiset siksikin että valtion budjettitalouden henkilöstön määrä on vain noin 3,5 % työllisestä työvoimasta.

– Alueellistamishankkeen ja valtion tuottavuusohjelman samanaikaisuus on koettu vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Hankkeiden on todettu olevan ristiriidassa keskenään.

– Nykymuotoisen alueellistamisen keskeyttämistä on harkittava.

– Jos alueellistamista jatketaan, toteuttamistapana tulee olla työn ja tehtävien siirtäminen mm. tietotekniikkaa ja sähköisiä palveluja kehittämällä.

Entä mitä on valtion digitaaliagenda?

– Suuren nopeuden internet koko maahan mahdollistuu vain valokuitukaapeloinnilla, ei siis mobiiliyhteyksillä.

– Laajakaistan etujen saavuttamiseksi nopeiden yhteyksien kysyntä on saatava lisääntymään tarjonnan tahdissa.

– Tietoverkkoarkkitehtuurilla mahdollistetaan hajautettu ja kysyntäjoustava energiatuotanto.

– Älykkäiden teknologioiden käytöllä tavoitellaan päästövähennyksiä liikenteessä, rakentamisessa, energiassa, teollisuuden laitteissa ja etätyöskentelyssä.

– Ikääntyvien digitaalipalveluihin tavoitellaan uusia oivalluksia.

– Julkisen sektorin käytännöissä kiinnitetään huomiota osallistamiseen.

– Luodaan digitaalitalouden tietämystä edistävä Tietoakatemia.

– Digitaalisen palvelumarkkinan myötä Suomi integroituu avoimen globaalin talouden osaksi.

– Median sisältötarjonnassa ulkomaisten toimijoiden tarjonta lisääntyy. Kotimainen sisältötuotanto on riippuvainen kotimaisten toimijoiden ohjelmaostoista ja sanoma- ja aikakauslehtien menestyksestä. On luotava yhteistyötä alan toimijoiden (mediatalot) kanssa.

– EUn Eurooppa 2020:ssä digitaalinen agenda on yksi seitsemästä lippulaivahankkeesta.

– Suomi tukee digitaalisten sisämarkkinoiden ja nopeiden viestintäyhteyksien vahvistamista.

Miten tämä on ymmärrettävä?

Valtion kiinteisiin työpaikkoihin nojaava alueellistus on vanhahtavaa ja tuloksetonta, henkilöstöä piinaavaa.

Myös digitalisaatiossa on pakkolevittämisen piirteitä.

Digitalisaation tavoitteet ja vaikutukset ovat moneen suuntaan haarautuvia. Pääpyrkimykseksi kuitenkin osoittautuu sisämarkkinoiden, markkinatoimijoiden, mediatalojen ja verkkokaupan tukeminen. Valtio kartellisoituu mediafirmojen ja kauppatoimijoiden kanssa. Valtion toimien vaikutus on keskittävä vaikka pieniä akanvirtoja olisikin. Onko tämä yhtään hohdokkaampaa ja moraalisempaa kuin vanhakantainen alueellistaminen?

Valtion digitaaliagenda ei edes mainitse kansalaislähtöistä ja kansalaisten keskeistä digitaalikulttuuria. Kuka siis omistaa valtion?

Tarkastusvaliokunnan lausunto valtion toimintojen alueellistamisesta.
Tuottava ja uudistuva Suomi. Digitaalinen agenda vuosille 2011-2020.

helppotulosteinen versio osoitteessa
http://www.essee.net

Opettajien ammattijärjestön (OAJ) hallitusohjelmatavoitteista löytyy helmi: ihmisten on voitava uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Tämän voi yleistää vaalien ja uuden eduskunnan tärkeimmäksi tehtäväksi. Meidän on saatava aikuistua. Nyt ihmisiltä on murentunut itsetunto.

Itsetunnon kohentumista voi yllättäen löytyä myös vaaleista. Vaalit käynnistävät ajatuksia. Hyvinkään opettajat kutsuivat ehdokkaita paneloimaan kasvatuksesta. – Voi ei, mitä on varhaiskasvatus, mitä siitä osaat sanoa?

Perehdytin itseni parin tunnin pikakurssilla. Ja kuinka sanottavaa löytyikään! Aloin uskoa itseeni.

Alkuun ihmetytti kasvatuksen loputon porrastus: koti, päivähoito, varhaiskasvatus, perusopetus, lukio, ammatillinen, korkeakoulu, aikuisopetus, vapaa sivistystyö. Kuin pyramidille kiipeäisi, tätäkö on elämä.

Päivähoito luotiin 1970-luvulla. Ideana oli ’vapauttaa’ naisia ja muita ’työmarkkinoiden käyttöön’. Hoitojärjestelmä pykättiin pystyyn ulkoisin perustein ja mekaanisesti. Puitteiltaan se on pysynyt samanluonteisena neljä vuosikymmentä. Päivähoitolaki on vuodelta 1973.

Nyttemmin on viritelty esiopetusta ja varhaiskasvatusta. Se nivottiin osaksi päivähoitoa. Poliitikot ovat alkaneet kinata koko päivähoitolain korvaavasta varhaiskasvatuslaista.

Kotihoidon, päivähoidon ja varhaiskasvatuksen kokonaisuus on aika miettiä tyhjältä pöydältä. Mikä on sisin olemus? Yhäkö se vain on työmarkkinaseikat tai ’oikeansorttiseksi’ kansalaiseksi ohjastaminen? Mielestäni lapsen itseksi tulemista ei pidä lähestyä ulkoisista seikoista vaan lapsen omasta olemuksesta käsin, sisälähtöisesti.

Perusopetuksen ongelmat tulevat esiin koulun ja luokkien rauhattomuutena, heikkona keskittymisenä ja häiriköiden syrjäytymisenä. Hyvinkään paneelissa ratkaisua haettiin ulkoisista tekijöistä, säännöistä, kurista, auktoriteetista. Esitin jyrkän vastalauseen. Ongelmien juuret ovat sisällöllisiä: tarpeettomuuden ja tyhjyyden tunne, sivullisuus, koulutyön sisältö ja menetelmät, rakenteet kuten luokkakoko. Perusopetuksen pedagogiikka kaipaa pohdintaa ja uusien virikkeiden etsintää muistakin pedagogiikoista.

Ammatillinen koulutus on matalamielisen valtion suosikki. Nuoret urautetaan ja putkitetaan satunnaisiin ammatteihin, ulkoisiksi suorittajiksi. Ennustan, että tämä painotus kostautuu Suomen nuivettumisena. Suomesta tulee pysähtynyt ja matalaotsainen yhteiskunta (ellei jo ole). Elämä on etsimis- ja löytämisprosessi. Ei pidä lukita ihmisiä kapeiksi suorittajiksi.

Ammattikoulutukseen on synnytetty väkisin 12 000 uutta koulutuspaikkaa. Opettajiapa ei olekaan lisätty vastaavasti. Miltä kuulostaa?

Ammattikoulujen opettajien pätevyysvaatimukset muutetaan radikaalisti uudella lailla 1.8.2011. Pätevyydeksi riittää pelkkä ammattitutkinto ilman pedagogista koulutusta. Kasvatusaspekti opettajan kouluttautumisena ja opettajan työnä pyyhitään pois. Eikö tämä kuulosta tosi pahalta? Miksi sinivihreä hallitus ja eduskunta on tällaista tehnyt? Lienee olevinaan tehostamista ja säästämistä. Sitäkin enemmän se on madaltamista, ihmiskunnan kehittämän tiedon (opetusopit) mitätöintiä. Näinkö Suomi nostetaan? Seuraavassa vaiheessa kasvatusaspekti pyyhittäneen pois perusopetuksesta ja korkeakouluista. Kouluista tehdään putkitettuja tehtaita.

Tehdasmallia on viisi vuotta sovellettu ammattikoulujen rahoitukseen. Tuloksellisuusrahoituksen perusteena on työllistyminen, siirtyminen, läpäisy. Ammattikoulu on sellutehdas. Tällainen Suomi ja Eurooppa joutaa kadota maailmankartalta. Kokoomus ja ministeri Virkkunen ulottavat tuloksellisuusrahan yliopistoihin. – Suomen sivistyneistö, ajakaa kolikonheittäjät ja fariseukset ulos temppelistä.

Yliopistomaailma on yliopistolain jäljiltä sekasorrossa. Kansalaislähtöinen yliopisto on palautettava bisnesyliopiston tilalle. Siinä seuraavan opetusministerin tärkein tehtävä.

VETOOMUS puolueille koskien opetusministeriyttä

Pankaa sinivihreä koulutus- ja yliopistopolitiikka poikki.

Olkoon seuraava opetusministeri joku muu kuin sinivihreä.

Vasemmistoliiton vaalitentissa Paavo Arhinmäki halaji opetusministeriksi. Miksipä ei. Mutta muistakin puolueista löytynee kansalaislähtöisesti asennoituvaa kasvatus- ja tiedeymmärrystä.

Miksi opetusministeriksi ei etsittäisi henkilöä tiedemaailmasta, matalan politiikan ja fantasmin ulkopuolelta?

Olenko minä toisesta maailmasta?

Kuulunkohan minä politiikan sfääriin? Hyvinkään koulupaneelin viimeinen kysymys oli, miten pidentäisit työuria. Kaikki puolueet hokivat urien pidentämistä sieltä ja täältä. Mitä minä sanoin? Hylkään koko työuran käsitteen, ihminen ei ole uraolio, nykykieli on urauttavaa, jäykistävää ja liian jyrkkärajaista. Ei ihminen ole työssä tai eläkkeellä, vaan molemmissa. Ei ihminen ole pätevä tai epäpätevä. Nuoret, pitäkää välivuosia, pitäkää niitä paljon, kiertäkää maailmaa, tehkää taidetta, kirjoittakaa runoja, työelämään ei ole mitään kiirettä.

Eivät he ymmärtäneet. Elämme eri maailmoissa.

Jyrki Katainen kirjoittaa: ”Kokoomus esittää työllistävää verouudistusta… Keventäisimme palkkaveroa ja yritysveroa. Kiristäisimme työllisyyden ja kasvun kannalta vähemmän haitallisia veroja, kuten pääomaveroa, arvonlisäveroa sekä ympäristöä ja terveyttä koskevia veroja.” (HS 5.4.)

Ville Niinistö kirjoittaa: ”Vihreät ovat valmiita nostamaan arvonlisäveroa yhdellä prosenttiyksiköllä.. Kahdesta keskeisestä suuresta verosta, työtulojen verosta ja arvonlisäverosta, valitsemme mieluummin alv:n korottamisen.” (Iltalehti 4.4.)

Ehdotan, että vaaleissa ja vaalien jälkeen kootaan rintama torjumaan kokoomuksen ja vihreiden samanhenkinen veropolitiikka. Pienistä näennäiseroista huolimatta nämä kaksi ajavat yhteiskuntaa, jossa yritykset ja palkkatyö karkaavat omaan maailmaansa ja muu kansa, pienipalkkaiset, palkattomat, tulottomat ja vähävaraiset jäävät yhä enemmän sivuun ja herrojen elämän maksumiehiksi.

Yhä enemmän on niitä, joilla on pieniä työtuloja tai ei tuloja lainkaan, on työttömiä, työpajalaisia, pätkätyöläisiä, kansaneläkeläisiä, työmarkkinatukilaisia, opiskelijoita ja vastaavia.

Kokoomuksen ja vihreiden kannustavaa logiikkaa soveltaen löydämme ratkaisun: lisätään työtulojen verotusta voimakkaasti ja sitä enemmän mitä ylemmästä tuloluokasta on kyse. Tämä kannustaa työssä pitkään olleita ja varsinkin suurituloisia vähentämään työn tarjontaa. Näin työpaikkoja vapautuu nyt sivussa oleville, siis nuorille, syrjäytyneille ja vähävaraisille.

Me työelämän tatit voimme välillä heittäytyä taiteilijoiksi tai kokopäiväisiksi blogisteiksi. Kulttuurielämä nousisi uuteen kukoistukseen samalla kun kokoomuksen työllistävä verouudistus muuttuu todeksi.

Tämä olisi myös vihreää kierrätystä sekä uutta innovaatiopolitiikkaa. Työn kierrätys tuottaa uusia ideoita, uusia näkökulmia ja toimintatapoja, työelämän dynamiikkaa ja sitä kautta Suomen menestystä. Pitäisiköhän eduskuntakin kierrättää?

Arvonlisäveron noston vihreät kuorruttaisivat vähennysten viilauksella. Tällaiset puheet ovat poliittista teatteria. Vähennyksistä eivät ylipäänsä kaikki pääse osallisiksi. Toiseksi ”kompensaatiot” ovat katoavia. Kolmanneksi ne ovat alentavaa köyhäinhoitoajattelua.

Työtulojen verotus ylös, arvonlisävero alas – siinä hallitusohjelman vero-osio tiivistetysti.

Kun on mukana piskuisimmassa, ei ole rekvisiittaa: ei telttaa, ei pöytää, ei teekeitintä. Tästäpä tuleekin ongelma. Kun tekisi mieli mennä kentälle, kansan joukkoon. Tänäänkin olisi ollut impivaaramarkkinat Espoossa ja Vantaalla. Miten teet itsesi tykö?

Saunassa sen keksin. Liimaan julisteemme pahvinpalalle, panen roikkumaan kaulasta etu-ja takapuolelle ja sitten kävelemään markkinaväen joukkoon. Liimasin jo pahvit, mutta siihen rohkeus petti. Ajattelin huvittuneita hymyjä, piileviä katseita, säälinsekaisia ilmeitä, puoli-ikeitä kysymyksiä joihin hädissään yrittäisi jotain sanoa. Yksin en rohjennut.

Asian myönteinen puoli? Vaalitouhu on itse asiassa hauskaa, se imee mukaansa. Jos tekee jotain, niin tekee mieli tehdä enemmän. Näinhän sen pitäisi olla muillakin, tuntea osalliseksi, tuntea tekevänsä jotain. Minä en kestäisi toimettomuutta, työttömyyttä, turhuutta. Ihminen on luotu toimimaan, ihminen on energiaristeymä.

Kokemuksesta tiedän, että kirjoitus (esim. blogiin) syntyy vain kun alkaa jostain nurkasta kirjoittaa. Samoin on elämässä, jostain täytyy alkaa. Harvoin tietää mihin se johtaa, mutta sepä juuri hauskaa onkin, yllätyksellisyys, keksiminen, laulun sanoin  ”maailmassa monta on ihmeellistä asiaa”. Eilen keksin ehdottaa, että vaalien jälkeen pannaan pystyyn kansanrintama. Kun astuu yhden polun päähän, niin kohta on jo rintamassa!

Moni asia ennen pitkää huvittaa, näin arvelen. Silti: meistä vielä kuulette.

Mutta se kenttä, miten sinne uskaltaa.