http://www.essee.net

Tuskin koskaan on Suomessa ollut sellaista umpikujan tunnetta kuin tänään. Miljoona vähäosaista ja syrjittyä on vailla näköalaa. Virallinen Suomi suhtautuu heihin kustannuselättinä. Vaalien jälkeen on rakennettava uusi kansanrintama. Politiikka on jalkautettava ihmisen tasolle, rakennettava elämän sisällöistä käsin.

Vaalikeskustelu on lohduttomuuden evankeliumia. Nimikkeitä heillä riittää: kaikkein heikoimmat, pienituloiset, köyhät, tulottomat, aktivoitavat, työllistettävät, perusturvan varassa eläjät, köyhyysvajeiset, paperittomat, toimeentuloleikatut, masentuneet, työkyvyttömät, kansaneläkeläiset, kuritettavat, varhaispuututtavat, takuupalkatut, indeksittömät, kestävyysvaje, köyhyysloukku, työttömyysloukku, aktivointiaste, työllisyysaste.

Kaksi on ylitse muiden: Martti Hetemäen köyhyystutkimus (VM) ja THL:n perusturvaselvitys.

Perusturvaeläjät: uusi pysyvä luokka (THL)

150 000 ihmistä elää pelkällä perusturvalla. Määrä on kaksinkertaistunut 90-luvun alusta. Pääosin perusturvalla elää puoli miljoonaa. Suurin osa näistä ei yllä minimikulutukseen. THL on keksinyt hyvän sanan: köyhyysvajeiset.

Perusturvalla elävien tulot (asumismenojen jälkeen) ovat laskeneet kahden vuosikymmenen ajan. Samaan aikaan heidän verotustaan on peräti kiristetty: päivärahan vero on 16,5 % , samansuuruisen palkan vero 7,5 % (kuva). Ero on suorastaan revennyt. Tämä on kansanosan tietoista köyhdyttämistä, nykymuotoista orjayhteiskuntaa. Kansa ajetaan ”työmarkkinain käyttöön”, kansa ei ole oman maailmansa rakentaja.

Peruspäivärahan ja samansuuruisen palkkatulon verotuksen vertailu 1990-2011 (THL) Eri tulolajien veroaste tulojen mukaan 2011 (THL)

Ihminen on kolmoisloukussa, valtio tukiloukussa (Hetemäki)

Asumismenot vievät toimeentulotuesta puolet. Se on köyhyyden ydin Hetemäen ajattelussa. Ruokakunnan tulot ennen asumistukea olivat 737 euroa, siitä asumismenot vievät 68 % eli valtaosan. Asuminen on vähävaraisen ainoa elämäntehtävä, ihminen on kuin lintu, kesä kuluu pesää rakentaessa.

1960-luvulla alkoi ajanjakso, jolloin pesän rakentaminenkin riistettiin ihmisiltä. Rakentaminen on keskittynyt muutamalle firmalle, väestö on syrjäytetty kuluttajiksi ja maksajiksi. Firmat ja valtio pitävät yllä korkeita hintoja, vaikka (osin) muuta puhuvat. USAssa, Espanjassa ja Irlannissa asuntojen hinnat laskivat taantumassa puoleen tai alle. Suomessa elvytettiin ja luotiin ”välimalleja”, joiden turvin taaleritehtaat ja rakentajat pitivät hinnat ja tuottonsa yllä. Köyhyyden syyt eivät ole köyhissä, syyt löytyvät poliittisen eliitin päätöksistä. Köyhyys on politiikalla tuotettua.

Vähävaraisilla ihmisillä on kaksoisloukku (Hetemäki). Työttömyys(tuki)loukussa oleva ei voi mennä töihin. Työssä mutta köyhyysloukussa oleva pysyy köyhänä palkankin noustessa. Valtio itse on tukipolitiikan loukussa: asumistuki valuu vuokriin ja vuokranantajille, tukimenot kasvavat, vuokralainen lukittuu vuokraloukkuun. Lienee ollut kokoomus asialla, toivon tuoja.

Valtiokasarmit
Hetemäen ehdottama ratkaisu on valtiokasarmit. Asumistukea saavat pakataan valtion tukemiin halpataloihin (näinhän tehdään jo asunnottomille). Segregaation eli slummiutumisen Hetemäki kuittaa tutkimustiedolla: ”asuinalueiden monimuotoisuutta lisäävät toimet näyttävät vähentävän työllisyyttä ja hyvinvointia pienituloisimpien joukossa”.  – Kuulostaako erikoiselta?

Nettikommentit kuvastavat pelkoa: ”Tuloerojen kasvattamisen jälkeen seuraava vaihe on ghettojen rakennuttaminen ja seuraavaksi pakkotyö. Pakkosiirroiksi menee. Verohelpotukset rikkaille aiheuttavat köyhyyden. Takuueläke leikkautuu pois. Köyhyyden syitä on alettava pöyhiä tarkemmin.”

Vaalien jälkeen uusi sisältöpolitiikka kansanrintaman avulla

Umpikujayhteiskunnalle on haettava uusia avauksia. Perustuslain mukaiseen ihmisarvoiseen elämään kuuluu tunne siitä että aurinko nousee ja taivas punertuu. Kansaa ei saa mieltää elätiksi ja kustannuseräksi. Kansa on maailman kohottaja, ihminen on maailman rakentaja.

On haettava ratkaisua kahteen kysymykseen yhdessä: toimeentulo ja elämän sisällökkääksi kokeminen. Nämä kuuluvat yhteen. Ei riitä, että puhutaan vain perusturvasta, kompensaatiomuruista milloin millekin uudelle verolle, hinnannousulle tai herrojen optioille. Suurin ongelma on ihmisten syrjäytyminen omasta elämästään ja yhteiskunnasta. Heitä ei ole miljoona, heitä on kaksi.

Toimijuus, itsellisyys, omakätisyys, omamielisyys – toimeentulon on rakennuttava näistä käsin. Nämä kaksi on ratkaistava yhdessä. Ei riitä sekään, että ihmisille ”annetaan” työtä, työnantajuus on orjaisännän mentaliteetti. Ihmisen on voitava tuntea itsensä itselliseksi toimijaksi, ”työllistyä” itse, omin ehdoin, omin käsin, omin teoin, yhteistuumin.

Köyhyyden, syrjäytymisen ja toimeentulon ratkaisuja on lähdettävä etsimään nykyisistä ”sektoripolitiikoista”: koulutus ja sivistys, tieto, tietäminen ja luova toiminta, terveydenhoito, asumisrakentaminen, elinkeinojen rakenne, alue- ja yhdyskuntarakenne, elinkeinorakenne, maailman omistajuudet, kattosäännöt.


Puolueet, mitä tarjoatte?

Demareiden täky on 100 euroa perusturvaan. Tällainen rahatäky ei tunnista ”turhuuden” tuntoja, toimijuudesta syrjäytymistä, erikseen otettuna pikemminkin pahentaa näitä. Pikkukompensaatiot ovat myös haihtuvia. Isotuloisten maailma, ay-johtajista alkaen pakenee kaukana, kaukana, kaukana.

Vasemmisto(liito)n paketti: 750 euroa perusturvaksi, 10 euron minimipalkaksi, 10 000 euroa verottomaksi, 600 euron terveyskatoksi. Ihailtavan tasalukuinen paketti! Hyviä tavoitteita, sitä parempi mitä enemmän todeksi muuttuvat. Mutta vasemmistoliittoa vaivaa alistuneisuus ”työnantajuudelle”, heille riittää kun vikistään palkollisen roolissa, ollaan ay:tä. – Askel eteenpäin, hyvä vasemmisto, ihmisten itsellisen toimijuuden suuntaan, työmarkkinat on lyötävä hajalle, ei ihminen ole toisten työvoimaksi syntynyt.

Vihreiden perustulomallin seuraukset ovat vaikeasti hahmotettavia. Malli on tulonjaollisesti ja ihmisten toimijuuden kannalta epäilyttävä. Malli pitänee sisällään valtaisat verovähennykset suurituloisimmille (tasavero, maksimiprosentti, kaikille veroton perustulo), tätä vihreät piilevästi ajavatkin vaikka eivät suoraan sano. Malli kääntyy ihmisten hoputtamiseksi ”työmarkkinoille”. Heikko uskottavuus, eivät vihreät oikeasti siihen itsekään usko, kunhan vaalien alla höpöttävät. Vihreät ovat kovia ”aktivoimaan” ja leikkaamaan, laki perusturvan ehdollistamisesta (Soininvaara) oli kaikkea muuta kuin sattuma. Järvenpäässä Heikki Hiilamo kutsui lain kritiikkiä ”turhaksi poruksi” ja sanoi, että pitäähän ihmisiä heidän oman etunsa nimissä hoputtaa. Ja kun nykyvihreät eivät ole sopuisia impivaaralaisten kanssa, niin ei taida heistä olla kansanrintaman jäseniksi.

Keskustan anti. Ennen oli maaseutuköyhyys, nyt kaupunkiköyhyys. Helsingin seutu on vetokeskus: köyhyys, asunnottomuus, yksinäisyys, masennus, heitteillejätöt, ruuhkat, pöly, kaasut, uinuva elämä. Suomen asuttumista pitää katsoa köyhyysnäkökulmasta eikä osittaisesti ilmastosta. Miksi kaikki ajettaisiin köyhyyden sumppuun? Uutta ryhtiä on haettava Jukolan pojilta impivaaran takaa.

Perussuomalaiset. Eduskunnan tulonjakokeskustelussa Ruohonen-Lerner esitti köyhyysohjelman luomista vaalien jälkeen. Itse asiassa siinä se on, vaalien jälkeen ensimmäinen ja tärkein tehtävä.

Kattopolitiikka. Viime kauden surkuhupaisin tapahtuma eduskunnassa oli eläkekatto. Eläketurvakeskuksen Mikko Kautto teki kiiruusti ”tutkimuksen” saaden tulokseksi että eläkekatto on Suomessa mahdoton (vaikka se muissa maissa on mahdollinen). Voi sitä Hyssälän hyssyttelyä, hallituspuolueiden hykerrystä, vihreillä ei mitään sanottavaa, ei löydy vaaliohjelmasta, hehän ovatkin liberaaleja. Demarit vaikenee, leikkautuisi Ihalaisenkin eläke. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta kirjoitutti ”Tulevaisuuden voittajat”, siinä väitettiin että kansa ei kannata eläkekattoja. Taisi olla valhe, ainakin jos uskomme samanaikaista väitöskirjaa. Näin helppoa on valehtelu Suomessa, eduskunta tuottaa ja jakaa itselleen.

Eläkekaton ohella yhteiskatto lääkkeille ja terveydenhoidolle (esim. 600) sekä asiakasmaksujen poistaminen (koska niitä ei ole työterveydessäkään) ovat köyhyyspolitiikan majakoita.

Advertisements