helppotulosteinen versio osoitteessa
http://www.essee.net

Opettajien ammattijärjestön (OAJ) hallitusohjelmatavoitteista löytyy helmi: ihmisten on voitava uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Tämän voi yleistää vaalien ja uuden eduskunnan tärkeimmäksi tehtäväksi. Meidän on saatava aikuistua. Nyt ihmisiltä on murentunut itsetunto.

Itsetunnon kohentumista voi yllättäen löytyä myös vaaleista. Vaalit käynnistävät ajatuksia. Hyvinkään opettajat kutsuivat ehdokkaita paneloimaan kasvatuksesta. – Voi ei, mitä on varhaiskasvatus, mitä siitä osaat sanoa?

Perehdytin itseni parin tunnin pikakurssilla. Ja kuinka sanottavaa löytyikään! Aloin uskoa itseeni.

Alkuun ihmetytti kasvatuksen loputon porrastus: koti, päivähoito, varhaiskasvatus, perusopetus, lukio, ammatillinen, korkeakoulu, aikuisopetus, vapaa sivistystyö. Kuin pyramidille kiipeäisi, tätäkö on elämä.

Päivähoito luotiin 1970-luvulla. Ideana oli ’vapauttaa’ naisia ja muita ’työmarkkinoiden käyttöön’. Hoitojärjestelmä pykättiin pystyyn ulkoisin perustein ja mekaanisesti. Puitteiltaan se on pysynyt samanluonteisena neljä vuosikymmentä. Päivähoitolaki on vuodelta 1973.

Nyttemmin on viritelty esiopetusta ja varhaiskasvatusta. Se nivottiin osaksi päivähoitoa. Poliitikot ovat alkaneet kinata koko päivähoitolain korvaavasta varhaiskasvatuslaista.

Kotihoidon, päivähoidon ja varhaiskasvatuksen kokonaisuus on aika miettiä tyhjältä pöydältä. Mikä on sisin olemus? Yhäkö se vain on työmarkkinaseikat tai ’oikeansorttiseksi’ kansalaiseksi ohjastaminen? Mielestäni lapsen itseksi tulemista ei pidä lähestyä ulkoisista seikoista vaan lapsen omasta olemuksesta käsin, sisälähtöisesti.

Perusopetuksen ongelmat tulevat esiin koulun ja luokkien rauhattomuutena, heikkona keskittymisenä ja häiriköiden syrjäytymisenä. Hyvinkään paneelissa ratkaisua haettiin ulkoisista tekijöistä, säännöistä, kurista, auktoriteetista. Esitin jyrkän vastalauseen. Ongelmien juuret ovat sisällöllisiä: tarpeettomuuden ja tyhjyyden tunne, sivullisuus, koulutyön sisältö ja menetelmät, rakenteet kuten luokkakoko. Perusopetuksen pedagogiikka kaipaa pohdintaa ja uusien virikkeiden etsintää muistakin pedagogiikoista.

Ammatillinen koulutus on matalamielisen valtion suosikki. Nuoret urautetaan ja putkitetaan satunnaisiin ammatteihin, ulkoisiksi suorittajiksi. Ennustan, että tämä painotus kostautuu Suomen nuivettumisena. Suomesta tulee pysähtynyt ja matalaotsainen yhteiskunta (ellei jo ole). Elämä on etsimis- ja löytämisprosessi. Ei pidä lukita ihmisiä kapeiksi suorittajiksi.

Ammattikoulutukseen on synnytetty väkisin 12 000 uutta koulutuspaikkaa. Opettajiapa ei olekaan lisätty vastaavasti. Miltä kuulostaa?

Ammattikoulujen opettajien pätevyysvaatimukset muutetaan radikaalisti uudella lailla 1.8.2011. Pätevyydeksi riittää pelkkä ammattitutkinto ilman pedagogista koulutusta. Kasvatusaspekti opettajan kouluttautumisena ja opettajan työnä pyyhitään pois. Eikö tämä kuulosta tosi pahalta? Miksi sinivihreä hallitus ja eduskunta on tällaista tehnyt? Lienee olevinaan tehostamista ja säästämistä. Sitäkin enemmän se on madaltamista, ihmiskunnan kehittämän tiedon (opetusopit) mitätöintiä. Näinkö Suomi nostetaan? Seuraavassa vaiheessa kasvatusaspekti pyyhittäneen pois perusopetuksesta ja korkeakouluista. Kouluista tehdään putkitettuja tehtaita.

Tehdasmallia on viisi vuotta sovellettu ammattikoulujen rahoitukseen. Tuloksellisuusrahoituksen perusteena on työllistyminen, siirtyminen, läpäisy. Ammattikoulu on sellutehdas. Tällainen Suomi ja Eurooppa joutaa kadota maailmankartalta. Kokoomus ja ministeri Virkkunen ulottavat tuloksellisuusrahan yliopistoihin. – Suomen sivistyneistö, ajakaa kolikonheittäjät ja fariseukset ulos temppelistä.

Yliopistomaailma on yliopistolain jäljiltä sekasorrossa. Kansalaislähtöinen yliopisto on palautettava bisnesyliopiston tilalle. Siinä seuraavan opetusministerin tärkein tehtävä.


VETOOMUS puolueille koskien opetusministeriyttä

Pankaa sinivihreä koulutus- ja yliopistopolitiikka poikki.

Olkoon seuraava opetusministeri joku muu kuin sinivihreä.

Vasemmistoliiton vaalitentissa Paavo Arhinmäki halaji opetusministeriksi. Miksipä ei. Mutta muistakin puolueista löytynee kansalaislähtöisesti asennoituvaa kasvatus- ja tiedeymmärrystä.

Miksi opetusministeriksi ei etsittäisi henkilöä tiedemaailmasta, matalan politiikan ja fantasmin ulkopuolelta?

Olenko minä toisesta maailmasta?

Kuulunkohan minä politiikan sfääriin? Hyvinkään koulupaneelin viimeinen kysymys oli, miten pidentäisit työuria. Kaikki puolueet hokivat urien pidentämistä sieltä ja täältä. Mitä minä sanoin? Hylkään koko työuran käsitteen, ihminen ei ole uraolio, nykykieli on urauttavaa, jäykistävää ja liian jyrkkärajaista. Ei ihminen ole työssä tai eläkkeellä, vaan molemmissa. Ei ihminen ole pätevä tai epäpätevä. Nuoret, pitäkää välivuosia, pitäkää niitä paljon, kiertäkää maailmaa, tehkää taidetta, kirjoittakaa runoja, työelämään ei ole mitään kiirettä.

Eivät he ymmärtäneet. Elämme eri maailmoissa.