Ranska asettaa kolmen prosentin veron yli 500 000 euroa vuodessa ansaitseville. Veroa kannetaan kunnes valtion alijäämä laskee kolmeen prosenttiin kansantuotteesta (linkki).

Ranskalainen liike-elämäryhmä vetoaa poliitikkoihin rikkaiden verotuksen kiristämiseksi (linkki): ”rahallinen panoksemme ei ole ratkaisu sinänsä: sen on oltava osa laajempaa maailmanlaajuista tulonlähteiden ja menojen uudistusta.”

Huomatkaa sanat ’osa laajempaa maailmanlaajuista tulonlähteiden ja menojen uudistusta’ – eivätkö ne olekin vallankumouksellisia. Euroopan ja maailman yllä liikkuu jälleen aave. Edellisen aaveen pani merkille Karl Marx.

Sijoittaja Warren Buffett ehdottaa lisäveroa amerikkalaisille, joiden tulot ylittävät miljoona dollaria vuodessa, lisäporras kymmenen miljoonan kohdalle (linkki). ”Useimmilla ihmisillä on vaikeuksia tulla toimeen, me upporikkaat saamme yhä hämmästyttäviä verohelpotuksia… 1980-1990-luvuilla verot olivat paljon korkeammat, silti niiden aikana luotiin 40 miljoonaa työpaikkaa.”

USAn talouskriisin syynä on pidetty Bushin verohelpotuksia suurituloisille. Obama on yrittänyt niitä perua. Suomen talouden kriisin syy ollaan löytävinään vain ulkomailta. VM, hallitus, puolueet ja talouden eliitti vaikenevat 2000-luvun prosenttiperusteisista miljardialennuksista suurituloisille. Kataisen hallitusohjelman piiloydin on alennusten häivyttäminen pois mielistä. Vihreät, vas, sd, kok, rkp ja kd ovat kaikki yhtä osallisia.

Nyt Ranskasta ja osin USAsta nousee uuden moraalin aikakausi, peräti liike-elämä vetoaa veronkorotusten puolesta. Sen sijaan Suomessa Katainen ja elinkeinoelämä ehdottelevat prosenttiperusteista tuloveroalennusta.

Ennemminkin Suomessa tarvitaan 5 – 10 vuoden projekti, jossa prosenttiperusteisilla tuloveron korotuksilla (ennallistamisella) hoidetaan kuntoon julkisen talouden kestävyysvajeet, alijäämät ja velat, yhteiskunta ja talous palautetaan terveelle pohjalle.

Veronkorotusten vaihtoehtona voi osin olla palkka- ja eläkekatto. Julkishallinnon palkkakatoksi ehdotan 5000 euroa kuukaudessa. Tämä koskee kaikkea henkilöstöä, myös kansanedustajia, ministereitä, ay-liikkeen johtajistoa ja henkilöstöä (toki muitakin). Kuka tahansa pärjää sillä erinomaisesti, missä siis moraali?

Eläketurvakeskuksen ja Liisa Hyssälän eduskunnalle antama todistus eläkekaton mahdottomuudesta joutaa jätteeksi. Eläkekatoksi kaikille 5000 euroa kuukaudessa, jos sitäkään.

Pörssikielellä tätä kutsutaan korjausliikkeeksi. Se kuuluu normaaliin elämänmenoon, kurssit tulevat välillä alas. Näin yhteiskunta vakautuu.

Korjausliike voi saman tien olla kansojen välinen veromoraalikilpailu. Suomeltakin löytynee kilpailukykyä, ellei myöhästy lähdössä. Kannattaa yrittää, onhan Suomi yrittäjyyden maa. Ehdotteliko Tuomioja tällaista?

Moraalikilpailun häviäjiksi Suomessa on veikattu vihreitä. Heidän pelinsä – jalkapallotermein – on pakannut pieneksi. Itämeren miljoona, kehytonni tai karhujen ammunta ovat heille megaongelmia samaan aikaan kun Ville Niinistö sivulauseessa ohimennen julistaa vihreiden tuen Kataisen prosentuaaliselle veroalennukselle (HS 25.8.). – Olisiko ”maailmanlaajuinen tulonlähteiden ja menojen uudistus” sittenkin visiokkaampaa kuin Heidi Hautalan iänikuinen kehytonni. Ei tartu ranskalaishenki Suomen vihreisiin.

Mitäpä heistä. Osoittautuuhan veromoraalikilpailu jopa EU:n pelastajaksi. Maailman katse kääntyy ranskalaisviritteiseen henkiseen johtajuuteen. EU:n rooli ilmastopolitiikankin edelläkävijänä saa vihdoin globaalin tunnustuksen.


Suunnittelukokous?

Miten veromoraalikilpailu saadaan liikkeelle Suomessa? Tarvittaisiinko suunnittelukokous? Tämän kirjoituksen kommenttiosiossa voi tehdä ehdotuksia ajankohdaksi ja paikaksi. Ilmoittautua voi myös sähköpostitse juhani.kahelin@essee.net

Lähteitä, lukemistoa.

Ranskan veropolitiikan uutisointeja: Uusi Suomi. Taloussanomat. Financial Times.
Warren Buffett’n ehdotus: MTV3.