syyskuu 2011


Kuuntelin Ville Niinistöä Kansalaisinfossa 27.9. Päätelmäni oli: ympäristöpolitiikassa on lukkiumia, jotka on avattava:

  • onko ympäristöpolitiikan valta legitiimi (oikeutettu)
  • valiokunnat ja valtion bulvaanit
  • tuulivoiman betonibrutalismi
  • reservaatti- ja kasarmipolitiikka (suojelualueet)
  • ekologinen verouudistus
  • kansalaisten mekanisointi ja syrjäytys

Onko ympäristöpolitiikan valta legitiimi?

Niinistön puhujat oli valittu niin huolella, että tilaisuus alkoi vaikuttaa lahkolaiskokoukselta: vallantäyteinen itsetyytyväisyys, usko omaan oikeellisuuteen ja tajuttomuus eroavia näkemyksiä kohtaan.

Onko vallantäyteys legitiimiä? Pieni piiri on ominut valtion ympäristöpolitiikan itselleen. Vihreät saivat vaaleissa 10 paikkaa (vähennystä 4). Eroavia näkemyksiä omanneet perussuomalaiset saivat 39 paikkaa (lisäystä 35). Jo näiden lukujen nojalla sekä riippumatta hallitusoppositio -asetelmasta on mahdoton pitää oikeutettuna tilannetta, jossa 5 % eduskunnan paikkaluvusta pitää ympäristöpolitiikan määrittelyä yksinoikeutenaan. Minun oikeus- ja demokratiatajuani tällainen loukkaa, en koe tilannetta legitiimiksi. Tämä ei liity siihen, kenen politiikka on hyvää ja kenen huonoa vaan pelkästään demokratian tasapuolisuuteen, jakaumiin ja lukuihin. Toki ärsytystä lisää se, että mainittu 5 % ei selvästikään kuuntele kansalaisten tai muutoin eroavia näkemyksiä. Menettely on ylimielinen ja diktatorinen. Tällainen ”demokratia” ei kestä eikä sen tarvitse kestää.


Valiokunnat ja valtion bulvaanit

Eduskunnan valiokunnat kuulevat ympäristöasioissa aina samoja järjestöjä: Luonnonsuojeluliitto, WWF, jopa Demos, kenties Kepa ja jokunen muu. Kansalaismielipiteen ajatellaan näin tulleen kuulluksi. Kiistän tämän. Mainitunlaiset järjestöt edustavat helsinkikeskeistä hyvinvointiporukkaa.

Luonnonsuojeluliitto nostettiin valtion avuin 1960-luvulla eriytetyn suojelualuepolitiikan imagoksi. Ohjelmaa ohjelman perään. Taustalla oli elinkeinojen etu: kansa pois jaloista, luonto tehokäyttöön, kuorrutetaan toimet ’luonnonsuojelulla’. Vastaavasti ay-liike nostettiin ’työmarkkinoiden’ imagoksi, teatteriksi: pelastettiin Metalliliitto, säädettiin jäsenmaksun verovähennys ja työnantajaperintä.

Ville Niinistön tilaisuudessa SLL:n Tapani Veistola kehui, kuinka hänen työnsä koostuu eduskunnan valiokuntien valistamisesta. Veistola hehkutti ekologista verouudistusta. Ville Niinistö kertoi, että järjestöjen valtionapu on turvattu ”talousarvion sisäisin järjestelyin”. Järjestöt hyrisivät tyytyväisyyttään myös politiikkaa kohtaan. Särähtääkö tässä peräti hienoinen korruption sävy? Vuosikymmenten ajan valtio on tukenut näitä konsensus-järjestöjä, tuskin suotta.

Jos me muut perustamme Impivaaran Suojeluliiton (ISL), saammeko mekin valtionapua? Toki mekin valistaisimme eduskunnan valiokuntia.

Tuulivoiman betonibrutalismi

Niinistön oikea käsi Johanna Karimäki kehui, kuinka ”hieno juttu tuulivoiman tukitariffit ovat, nyt on varmistettava tariffien ketteryys ja hankkeita eteenpäin puskevuus”. Rakenteelliset esteet tuulivoiman tieltä on raivattava, toistelivat Niinistö ja Karimäki yhteen ääneen. Mitä ovat nämä esteet, muuta kuin tutkaongelmia? Yksi este lienee kansalaisten vastarinta. Ihmisiltä viedään pahimmillaan maat, asuinpaikat, elinkeinot, maisemat, kiinteistöjen arvo alenee eikä mene enää kaupaksi. Lehdissä on tapauksia lähes päivittäin eri puolilta Suomea.

”Olen eduskunnan talousvaliokunnan jäsen, niinpä valiokunta ryhtyy selvittämään tuulivoiman esteiden poistamista” (Karimäki). Miksi valiokunta? Suomessahan valiokunnat ovat suljettuja. Ovien taakse katoavat ristiriidat, kansan purnaus, eurooppalainen maisemasopimus ja monta muuta. Onko tämä avointa hallintoa? Eikö ”esteiden” selvittely kuuluisi hallinnolle, tutkijoille, työryhmille ja kansalaisille sen sijaan että sitä ohjaillaan poliittisesti ja piiloisesti kabinetissa? (Muutoinkin vihreät näyttävät viime aikoina vetäytyneen politikoimaan piiloista käsin, kuntavälikysymyksestäkään ei ollut halua julkisesti keskustella, lie ollut liian rahvaanomaista.)

Saksassa tuulivoiman tuesta on tullut lypsylehmä suurbisnekselle. Joku siellä jo varoitti, että tuulivoiman kanssa tehdään samat virheet kuin ydinvoiman kanssa. Suomessa taaleritehtaat ovat liikkeellä. Entä mikä siis on vihreiden päähuoli: ”ketteryyttä ja eteenpäin puskevuutta”. Energiateollisuus ry kutsuu bisnesvetoisuutta kustannustehokkuudeksi (huomatkaa kielen hienostuneisuus).

Tuulivoimassa toistuu se mitä tapahtui Kemijoella ja Oulujoella 60 vuotta sitten. Yhtiöt kaappasivat jokien ja koskien veden ja jokivarret, karkottivat sadat tuhannet ekologisesti eläneet ihmiset tunturien kivenkoloihin tai asunnottomien kasarmeihin, Helsinkiin ja Espooseen, perussuomalaisten tuleviksi äänestäjiksi. Täällä me nyt olemme.

Tuuli on mitä hienointa energiaa, auringosta peräisin. Mutta sen käyttöönotossa tarvitaan hienosyistä ymmärrystä ja menettelyä. Virossa vilahti uusittu tuulimylly talon pihalla. Jotain tämänkaltaista, ihmisiä mukaan vetävää eikä pois työntävää. Bisnesvetoinen tuulitariffi on satojen miljoonien kohtuuton etuus. Sen voi lopettaa kertaheitolla ja tänään.

Ville Niinistö hehkutti, kuinka ympäristöministeriö on tulevaisuusministeriö, kuinka he luovat uuden talouden. Liioittelua. Menikö Switch konkurssiin (vai muille maille), Winwind melkein, entä se Jyväskylän yritys? (Firmanimissä epätarkkuutta.)

Vihreät hyökkäävät metsäbioenergian kimppuun, vaativat hiilitasetta ja elinkaarta. Miksei, kenties aiheellista. Miksette vaadi samaa tuulihärveleiltä? Mikä on maailman pahin päästäjä? Onko se betoni? Mistä rakennetaan nykyiset tuulivoimalat? Ne ovat uusmodernia betonibrutalismia kuten Tapiola ja Helsingin Makkaratalo aiemmin. Nyt nämä tapiolalaiset vaatimalla vaativat brutalismia ja vielä maksattavat sen meillä, satoja miljoonia vuodessa (tariffi). Olisiko aihetta sanoa: ei käy.

Tuulivoiman elinkaarilaskelmiin pitää ottaa mukaan vaihtoehtoiskustannus, maa- tai merialueen ja merenpohjan vaihtoehtoisen käytön estyminen sekä haitta luonnolle ja kalastolle ja vielä materian kulutus, ehkä myös henkinen kärsimys ja sairastumiset, tinnitykset ja muut.


Reservaatti- ja kasarmipolitiikka (”suojelualueet”)

Eriytettyjen suojelualueiden perustamista on 1960-luvulta alkaen käytetty verukkeena ihmisten ulkoistamiseen luonnonhoidosta, asuinkulttuureistaan ja elinkeinoistaan. Näin bisnestoimijoille on avattu vapaa kenttä toimia (talousmetsä, metsäteollisuus, kaupungit).

Amerikassa intiaanit, joita ei tavatessa tapettu, heitettiin reservaatteihin. Suomessa luonto rajataan reservaatteihin. Ihmiset ohjataan asunnottomien kasarmeihin. Tämä kaikki on yhden ja saman politiikan eri puolta. Mikä on seuraava vaihe? Ylijäämäihmiset ja ylijäämäkunnat heitetään yli laidan, kuolkoot yksikseen (Soininvaaran riviväleissä tämä henki jo huokuu). Vihreät ovat muutoinkin harrastaneet kummallista ihmisten ja alueiden luokittelua, arvottamista menestyjiin ja toivottomiin, voittajiin ja häviäjiin (esim. maaseutuohjelma, Karimäki).

Kymmenet miljoonat eurot, joilla suojelualueita nyt hankitaan (Niinistö röyhistää rintaansa) olisi ihmis- ja luontoläheisempää käyttää siihen, miten me pärjäämme pöheköityvien metsien, vesakoituvien niittyjen, limottuvien lähteiden ja purojen, sammaloituvien ja tummuvien järvien kanssa, miten selviämme avohakkuille ryöppyävistä vesakoista, harvennuksista, rakennusten ja teiden ylläpidosta. Tämä olisi sosiaalista ja inhimillistettyä luonnonsuojelua. Me osaamme suojella ja vaalia, toisin kuin citybulvaanit ja citytanssijat.

Tanssijat vievät ihmisiltä maat, muuttavat ne nuotiopaikoikseen, käyvät kerran vuodessa ilottelemassa, Finnairin siivin, tunturipuron viertä, punaviiniä juomassa. Saamatta nuotiota syttymään (Sinnemäki).

Ajatuskoe: entä jos kaikki suojelualueet lakkautetaan kertaheitolla, annetaan ne ihmisille vaalittaviksi, muutetaan ekosysteemipalveluiksi.


Ekologinen verouudistus

Eduskunnassa 28.6.2011 vihreiden Karimäki ehdotti energia- ja ympäristöverojen indeksitarkistuksia keinoksi supistaa valtion velkaa. Ville Niinistön tilaisuudessa 27.9. Luonnonsuojeluliiton Tapani Veistola ehdotti ekologisen verouudistuksen jatkamista, siis samaa. Maan linja-autoliikenne ja moni muu asia on jo nyt romahtamassa edellisten ”ekologisten” korotusten takia.

”Ekologinen verouudistus” on sosiaalisesti, alueellisesti, miksei myös liiketoiminnallisesti epäherkkä, perusteiltaan ja vaikutuksiltaan heikosti analysoitu. Se on ylhäältä sanelevaa könttäpolitiikkaa. Se ei lähde ihmisten omista aktiviteeteista, toimintojen sisältä ja mahdollisuuksien avaamisesta. Se on kurittamista. Tällaista politiikkaa he vaativat vallantäyteisesti.

 

Kansalaisten mekanisointi ja syrjäytys

Ihmisistä on tehty valvottavia ja mitattavia olijoita vailla omaa ymmärrystä, vailla omaa aktiviteettia. Sähköjänispolitiikan johtoon on astumassa EU.

Ympäristöministeriö asettaa asiantuntijapaneelin ilmastolakia valmistelemaan. ”Asiantuntijuus” on hienostunut ilmaisu eliittipolitiikalle.

Hallituksen kuntaremontissa on sama meno päällä. Siellä sentään poreilee vastarintapesäkkeitä. Pitäisikö ilmastolakia varten muodostaa kansalaisten valvontapaneeli?

Pelottavinta on ympäristöpoliitikkojen tajuttomuus eroavia näkemyksiä kohtaan. He ovat omaan piiriinsä sulkeutuneita, tunnottomia, ylikäveleviä, kääntävät selän. Mikään kritiikki ei heitä tavoita eikä kosketa. He näkevät maailman Turun ja Tapiolan fossiililämmitteisten talojen ikkunasta. Hiilitasetta ei siinä tarvita. Metro ja ratikka tulkoon kotinurkan pieleen, kansa maksakoon.

Tarvitaan kansalaislähtöisempää, avaranäköisempää politiikan hahmottelua.

Mainokset

Mitä jos ihmiset tulisivat tänään (28.9.2011 klo 14) spontaanisti eduskuntatalon edustalle kuulemaan ERVV-äänestyksen tuloksen.

Sanaakaan sanomatta, hiljaa ja hartaina. Kuin Reijo Kelan hiljainen kansa Suomussalmella.

Tiedon saatuaan ja ihmeen nähtyään kukin kävelisi kotiinsa Juhani Ahon Matin ja Liisan lailla.

(Toinen tapa voisi olla nettikokoontuminen.)

Obama korottaa rikkaiden veroja. Espanja palauttaa varallisuusveron. Pankin tappioista Brasiliassa vastaa pankin johtajisto omaisuudellaan. Eläkekatto Suomessa on mahdoton.

Mikä on mahdotonta Suomessa on mahdollista muualla. Mikä on välttämätöntä Suomessa tehdään muualla päinvastoin.

Suomesta on tullut jankutuspolitiikan maa. Politiikan tietoperusta on epä-älyllinen.

Jankutuksen huippunäyte oli yliopistolaki. Ministerit Sarkomaa ja Virkkunen väittivät eduskunnan silmien edessä, että lahjoituksia tekevillä yrityksillä ei ole pyrkimystä vaikuttaa yliopistojen toimiin.

Kuluvan syksyn pääjankutus koskee kuntaremonttia ”palvelujen turvaamista kaikille”. Monisyisempi totuus löytyy sivulauseista, rivien väleistä ja lipsahtaneista sanoista. Yksi säie: kuntaremontti edesauttaa julkispalvelujen liukumista suursijoittajien käsiin, MedOne, Esperi ym (kilpailutus). Sekä yliopisto- että kuntajankutuksen takaa löytyy sama henkilö, Henna Virkkunen.

Perusturvan kohennukseksi alimmillaan kerrotaan 25 euroa. Entä mitä antaa Kataisen hallituksessa sovittu 3 %:n tuloveroalennus? 5000 euron palkalla 150 euroa, 10 000 euron palkalla 300 euroa, 15 000 euron palkalla 450 euroa, tämä kaikki jokaikinen kuukausi ilman anelua hamaan kuolemaan asti. Suurituloisten veroalennus on 10 – 30 -kertainen 25 euroon verrattuna. Onko tämä yhdenvertaista? Historialliseksi tätä kutsuvat vasurit, demarit, vihurit, kokulit, rekulit ja kristulit.

USAssa Obama tasapainottaa julkista taloutta lisäämällä rikkaiden veroja (rikkaat pyytävät sitä itsekin). Suomessa Kataisen hallitus tasapainottaa julkista taloutta laskemalla rikkaiden veroja. Pääministeri jankuttaa eduskunnassa hyvinvointivaltion pelastamista, työn tarjontaa ja kannustavuutta. Moni tieteellinen tutkimus ja oma tuntemus kertoo toista.

Jankuttajien mielisana on laatu. Se kelpaa palvelujen, hallinnon, kuntien, henkilöstön, yliopistojen ja tieteen poliittiseen alistamiseen. Tosiasiassa ”laatu” ei määrittele mitään, se voi olla mitä tahansa.

Jos laatu on autuaaksitekevä, niin miksemme vaadi laatua myös politiikan tietoperustalta! Ministereitä kielletään tekemästä esityksiä, elleivät ne täytä älyllisiä laatuvaatimuksia:

  • esitys ei saa sisältää valheita (vertaa yliopistolaki)
  • ristiriitainen tutkimustieto on tuotava esille (esim. asutuksen ja poliittisen vallan tiivistäminen)
  • on esitettävä vaihtoehtoisia kehityskulkuja (investointilaskelmien päävaade)
  • analyysiä yhteiskunnallisesta relevanssista
  • vertailuja poliittisten vaihtoehtojen välillä
  • asiayhteyksiä tieteellisesti jäsentäviä asetelmia
  • erilaisia lähtökohtia, vaihtoehtoja ja tavoitetiloja on ristiintaulukoitava
  • esitysteksti herättää ahaa-elämyksiä poliitikoissa ja kansalaisissa (luovuus)
  • on hahmotettava tulevaisuuden visioita
  • on suhteutettava historiaan ja ihmisten kokemuksiin
  • esityksen perusteena oleva tieteellinen tai muu tieto ei saa olla yksipuolisesti valikoitua
  • eri asioiden keskinäissuhde ja ristikkäisvaikutukset on tuotava esiin (perusturva / tuloveron alennukset)

Moni viimeaikainen esitys reputtaa tämän laatutestin. Reputtajia ovat esim. yliopistolaki, kuntaremontti, tuloveroalennukset, perusturvan ’historiallinen nostaminen’.


Miten politiikan tietoperustaa kohennetaan?

Jankutuspolitiikka on puolueiden kehittämää. Siksi niiden puoleen on turha kääntyä.

Entä yliopistot?  Ehkä, mutta. Politiikan tutkimuksen taso yliopistoissa on romahtanut. Ville Pernaan (peräti Kanava-lehden päätoimittaja) porukka tutki Turun yliopistossa vuosikausia Ilkka Kanervan tekstiviestejä naisille. Kevään 2011 vaalien jälkeen yliopistot on naisitettu populismitutkijoilla (Laura Parkkinen ym), joiden päätehtävä on syyllistää väärin äänestävää kansaa. Alemmaksi ei akateeminen tutkimus pääse.

Entä ajatuspajat? Niissä on ideaa. Tosin puolueet ovat padonneet tämänkin tien rajaamalla valtion tuen vain puolueiden omille pajoille. Eikö ole törkeää?

Entä sosiaalinen media? Se on kahlitsematon, luova, idearikas, voimautuva, sillä on edellytykset laadukkaamman politiikkatiedon tuottamiseen. Siksiköhän poliitikot sitä boikotoivat ja yrittävät estää?

Sopiva kombinaatio näistä kaikista? Avataan paja, perustetaan vapaa yliopisto, annetaan sosiaalisen median kukoistaa.

Tärkeintä on irtautua valtion tuloskriteereistä ja valtion vaatimista profiileista sekä Jyväskylän yliopiston ylipalkatusta hallituksesta.

Kombinaatiomme yhdeksi tehtäväksi luontuu ilmastolain laadun tutkinta. Pohditaanko lain valmistelussa yhteiskunnan rakennevaihtoehtoja? Tavoitellaanko kasarmeja vai hajautetumpaa? Edistetäänkö omaehtoisuutta vai pakotetaanko asentamaan asunnot täyteen mittareita? Luotetaanko kansalaisymmärrykseen vai valtiolliseen valvontaan?

Mikä pohjimmiltaan ruokkii ”vihaa”

Ymmärrystämme aliarvioiva, epä-älyllinen jankutus luo ilmapiiriä, joka jatkuessaan ärsyttää ja syövyttää luottamuksen yksittäisiin poliitikkoihin, tuota pikaa koko poliittiseen järjestelmään. Jankuttajat valituttavat itsensä suurella rahalla vaaleissa uudelleen ja uudelleen ja taas sama jatkuu.

He ovat ”päättäjiä”. Päättäkööt jankuttamisen.


Lukemistoa:

Veronkorotuksia USAn suurituloisille
Varallisuusvero Espanjaan.   Kauppalehden uutinen.
Maailman paras pankkijärjestelmä Brasiliassa?
Elälekatot  eräissä maissa
Populismin tutkintaa

Kirjoitin kommentin kansanedustaja Mirja Vehkaperän blogijuttuun koulutuspaikkojen leikkauksista. Lähes vuorokausi myöhemmin havaitsen, että kansanedustaja Vehkaperä ei ole hyväksynyt ainoatakaan kommenttia (vai onko muuten poissa koneen äärestä).

Harmikseni en löydä kommenttiani Uusi Suomi -sivustosta muullakaan konstilla. Jos löytäisin, laittaisin sen tähän.

Miksi kansanedustajat ja ”poliittinen eliitti” eristäytyy keskustelusta ja vuorovaikutuksesta? Onko tämä keskustelevaa demokratiaa (Habermas ym)?

Viime aikoina moni poliitikko näyttää lopettaneen julkisen kirjoittamisen. Monet eivät alennu keskustelemaan kommentoijien kanssa. Äkkiseltään tulee mieleen tulee Timo Soini ja Päivi Lipponen, Vehkaperä liittynee joukkoon. Onko poliitikoilla salaliitto meitä vastaan? Tällainen ei ruoki yhteishenkeä eikä innovatiivista Suomea. Tällainen luo kahtiajakoa, pahimmillaan sen voi kokea peräti piilovihana.

Kommenttini ydinajatus olisi ollut, että kulttuurin ja viestinnän koulutusta ei tule leikata ”työllisyyssyillä” vaan koulutuksen tulee saada ohjautua vapaasti nuorten omien toiveiden pohjalta. Viestintä ja vuorovaikutus on ollut ja on ihmiskunnan kehityksen perusvoima. Sitäkö te nykypoliitikot (Vehkaperä, Jukka Gustafsson ym) kahlitsette? Teette virheen.

Palaan tähän teemaan.

Ehdotus energiatehokkuusdirektiiviksi tuo mieleen Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelman: karkeita tavoitteita ylhäältä sekä yhdenmukaistettuja pakkotoimia. Suomessa käskytys johtaisi osin turhiin toimiin miljardikustannuksin. EU formalisoi Euroopan suureksi koneeksi.

EU kohtelee kansalaisia ohjeistuksensa toimeenpanijoina. Kaikkiin asuntoihin, vanhoihinkin pitäisi asentaa sähkön, kaasun, kaukolämmön ja -jäähdytyksen sekä lämpimän käyttöveden yksilölliset mittarit, lämpöpattereihin allokaattorit. Suomen kustannuksiksi on arvioitu miljardi euroa, se tulisi asukkaiden maksettavaksi.

Direktiivi ei lähde kansalaistietämyksen elävöittämisestä. Jopa energianeuvonnan osalta EU:n päähuoli on, miten neuvonnan tarjoajille varmistetaan maksavia asiakkaita eli EU markkinaistaa myös neuvonnan.

Eduskunnan K-infossa esitelmöinyt TEM:n Sirkka Vilkamo sanoi, että direktiivi ei tunne pyrkimystä energian tuottamisen hajautukseen, sitä ei nähdä oleellisena eikä siihen suuntaan pyritä. Direktiivi tavoittelee vain käytön tehostamista.

Direktiivi pakottaisi valtion ja kunnat korjaamaan kiinteistöjään kaavamaisesti, osin myös liikaa. Lisäkustannus tässäkin olisi miljardi euroa. Asunnon hoitovastikkeen ohella nousee siis myös kunnan veroprosentti.

Energian jakelijoille tulisi velvoite supistaa energian toimituksia 1,5 % vuosittain. Tässä voi olla mieltäkin mutta yksioikoinen se on. Rautaruukin edustaja piti velvoitetta mahdottomana. Valtiolta se vaatisi raskasta uushallintoa, velvoite- ja tietojärjestelmiä, suunnitelmia ja raportteja. Eikö Kreikassa, Britanniassa ja Suomessa pitänyt supistaa hallintoa, eikä paisuttaa?

Direktiivi velvoittaisi lauhdelämmön talteenottoon, mikä yleensä tarkoittaa sähkön ja lämmön yhteistuotantoa. Sirkka Vilkamo sanoi hauskasti, että Suomessa on ylimääräistä lämpöä (olisikin). Mitä liialle lämmölle tehdään, sulkeako yhteistuotantolaitos (CHP), ihmetteli Vilkamo.

Fortum lämmittää Loviisassa merenlahtea kesät talvet. Lämmön talteenoton kustannukset olisivat mahdottomat, sanoi Fortumin edustaja.

Kuinka kaukaa viisas EU onkaan! Loviisasta lämpöputki Helsinkiin, niin direktiivin velvoite on täytetty.

Energiatehokkuutta Suomessa on tavoiteltu sopimusmenettelyllä. Fortum ja Rautaruukki kehuvat sopimusten joustavuutta. Mitä tämä on suomeksi? Ilmeinen lumejärjestelmä. Onko tehokkuussopimusten merkitystä tutkittu ja onko tutkimukset julkaistu?

Luonnonsuojeluliitto ihmetteli K-infossa, onko kuluttajan rooli direktiivissä muka vähäinen ja mitä muuta sen pitäisi olla (paitsi tuijotella mittareita seinällään). Kovin on suojelijain ihmiskuva kapea. ”Suojelijat” vaikuttavat valtaeliitin bulvaaneilta. Sentään yleisössä oli yksi, joka sanoi että direktiivissä ei ole mitään järkeä, pelkkää mittareiden ja rojun pakkomarkkinointia.

Toissijaisuusperiaate – pidäke EU:ta ja eduskuntaa vastaan

Kansalliset parlamentit voivat lausua että energiansäästö onnistuu paremmin kansallisen, aluetason tai paikallistason päätöksillä kuin EU:n säätelyllä. Tällöin EU direktiivi rikkoisi toissijaisuusperiaatetta (katso lähteet) ja olisi tarpeeton. Tämän kortin käytössä Suomi on ollut harkittu nyhjäke.

Nyt seuraamme tarkasti, miten kukin edustaja, miten talous-, ympäristö- ja suuri valiokunta sekä eduskunta muotoilee sanansa. He ovat rahapussillamme ja vaalitkin ovat vuoden päästä.

Toissijaisuusperiaate olisi luonteva keino taistella EU-vallan formalisaatiota vastaan. Mutta jos ollaan lepsuja, niin avataan mielivallan portit. EUhan voi tarkoituksella asettaa ylivoimaisia tavoitteita ja kun tavoitteet eivät jäsenten toimesta toteudu, niin EU saa (näennäisen) perusteen ottaa valta itselle. Osin näin on nyt käymässä.
Toissijaisuusperiaate voidaan laajentaa koskemaan kansalaistason ja eduskunnan suhdetta. Jos asia hoituu paremmin kansalaisten ymmärryksen ja toiminnan tasolla, niin eduskunnalla ei ole oikeutta päättää asiasta. Tästä periaatteesta tuleekin suoran kansanvallan perustelu, tae ja nivel. Nykyisin eduskunnan valiokunnat nyhräävät toissijaisuuskantojaan salassa.

Heittäytykäämme siis toissijaisiksi.

Energiakysymystä voi lähestyä myös neitseellisesti. Energia on 500 miljoonan EU-kansalaisen ymmärryksestä ja keksinnästä rakentuvaa sen sijaan että meidät nähdään ohjeistettavina asiakkaina, kuluttajina, mittareina, sähköjäniksinä, rahastuskohteina.

Maantieteilijä Laurence C. Smith kertoo kirjassaan Uusi Pohjoinen, kuinka Kanadassa alkuperäkansat ovat saaneet poliittisen vallan takaisin alueillaan. Euroopassa käy päinvastoin, sanoo Smith. EU-valtabyrokratia kohtelee meitä käskytettävinä narreina.

EU ei ole tietämysgeneraattori

Teemme ajatuskokeen. Kuvittelemme Euroopalle ”tuotantofunktion” Y = I x P.

Ihmistyö I ja pääoma P luovat tuotannon Y.

Tänä päivänä yhtälö laajenee muotoon Y = I x P x E x L x F x T.

Ihmistyö, pääoma, energia E, luonto L (ekosysteemi, ilmakehä), rahapääoma F ja vielä tilankäyttö T luovat vuorovaikutuksellaan tuotannon.

EU:n energiatehokkuusdirektiivi poimii erilleen yhden tekijän, energian ja nikkaroi sen ympärille käskyvaltaa, byrokratiaa ja valvontaa. Tällainen on palikkatietämystä. Luovempi tietämys löytyy yhtälömme saumoista eli miten eri ”tuotannontekijät” kytkeytyvät toisiinsa. Miten ne korvaavat, täydentävät, edellyttävät tai estävät toinen toistaan.

Yhtälömme tarjoaa mitä parhaimpia kysymyksiä. Voisiko ihmistyö kompensoida energiaa? Millaista energia- ja työllisyyspolitiikkaa on tällöin harjoitettava? EU väistää tällaiset kysymykset.

Entä fyysinen pääoma P? Onko se kova-, kevyt- vai kansalaisteknologiaa. Onko se hajallaan vai pakassa? Esimerkiksi tuulivoimalat: sijoittajat ja suurfirmat haistavat tuottobisneksen vihreiden änkäämien suurtukiaisten myötä. Ihmiset karkotetaan alta pois. Pääoma P siis korvaa ihmisen I.

Entä sähkön ja lämmön yhteistuotanto? Sillä ja vain sillä perustellaan asutuksen keskittämistä. Silti Suomessakin on vilahdellut tutkimuksia, joiden mukaan kyseinen ”rationaliteetti” ja ”kausaliteetti” saattaa olla tasan päinvastainen.

Tilankäyttö (funktiomme tekijä T) on poliittisen jankutuksen uhri a’ la Vapaavuori ja vihreät. Jankuttajien kannattaisi vilkaista Pariisin professorin Bachelardin teosta Tilan poetiikka. Eurooppaa rakennetaan ahtaaksi kasarmiksi. Maankolkkamme ansaitsee myös poetiikan. Neuvostoliitto hajosi sisältäpäin, käykö EU:lle samoin.

Entä yhtälömme F eli rahavarannot, finanssit, rahallistuminen, velallistuminen? Tämäkin alue on EU:ssa reväisty erillisen säätely-yrityksen kohteeksi. Kansalaisläheisempi, osin pehmeämpi ja vähäenergisempi talous voisi poistaa koko velallistumisongelman.

”Tuotantofunktiomme” tarjoaa siis mitä erilaisimpia kysymyksiä ja politiikkavaihtoehtoja. EU:sta ei ole tällaiseksi tietämysgeneraattoriksi.

EU ei ole älyorganisaatio. EU on palikoidun, erillistetyn tietämisen tuottaja ja itsekin sen uhri. EU on kuin keskitysleiri, joka turvautuu käskytykseen asiassa ja toisessa.

Tällaisesta Euroopasta ei ole esikuvaksi maailmalle. Eurooppa on itseensä käpertyvä kuiva kääpä.

Entä se eduskunnan kanta?

Eduskunta muotoilee parhaillaan Suomen kantaa direktiiviehdotukseen. Keitä eduskunta kuulee ja kuuntelee: elinkeinoelämän suuria liittoja sekä viranomaisia (kuvat). Näkemys jonka yleisökommentoija esitti K-infon tilaisuudessa (järjetön, pakkomarkkinointia) tuskin eduskunnan korviin yltää. Ei sellainen välity myöskään nykypuolueiden kautta. Onko toivoa Perussuomalaisissa?

Jos ja kun eduskunta antaa ympäripyöreän lässynlässyn lausuman EU:n energiadirektiivistä niin mitä teemme? Mitä teemme eduskunnalle? Onko uskominen Irwiniä? Tai pitääkö vallata valiokunta? Ryhtyisivät edes avoimiksi, turha toivo, vaikka sitä jo Kasvikin ehdotteli.

EU uusiksi. Euroopasta luovan tietämyksen kehto, ei käskyvallan käsikassara.

Lähteitä ja lukemistoa:

EU:n ehdotus energiatehokkuusdirektiiviksi

TEM:n tiedote 11.8.2011

Energiatehokkuussopimukset

Toissijaisuusperiaate:
http://europa.eu/legislation_summaries/institutional_affairs/treaties/lisbon_treaty/ai0017_fi.htm

http://circa.europa.eu/irc/opoce/fact_sheets/info/data/how/characteristics/article_7148_fi.htm

Eduskunnan toissijaisuuspolitiikka:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/suvl_12_2010_p.shtml

Talousvaliokunta ja ympäristövaliokunta kuulivat seuraavia:

 KLIKKAA suuremmaksi
Kuvien lähde: eduskunnan julkinen nettisivu.

Elämä Narvassa on tylsää, tosi tylsää, kenties muutamme Englantiin, sanoi nuori narvalaistyttö. – Tätäkö on hyvinvointi EU:ssa, tylsyyttä?

Parikymmentä suomalaistoimittajaa kiersi koillista Viroa, historiaa, nykypäivää, luontoa, Lahemaata, kalkkikiveä, palavaa kiveä, tuulivoimaa, Narvajoen kuivaa uomaa.

Oppaalta kuulimme sisäpiiritarinoita:

”Kun Viro itsenäistyi, Lennart Meri sattui olemaan Helsingissä. Meri vaati käyttöönsä avoauton. Viron lippua ei löydetty, mutta konsulin (oppaamme) nurkasta löytyi viiri, se teipattiin auton nokkaan, ajettiin liehuen ympäri Helsinkiä, Lennart Meri vilkutti pollevana. Puhelinlasku siltä päivältä oli 46 000 markkaa, pitihän presidenttikollegoille soitella.”

– Rahvaan tylsyys ja eliitin rehvakkuus. Siinä nykyinen Viro ja Viron historia. Se on myös nykymaailman, Euroopan ja Suomen kuva.

Kulle Raig (naisoppaamme) julkaisee syksyllä muistelmakirjan. Hänen tarinoitaan kuunnellessa mietin, kuinka Viron kansa on antanut alistaa itsensä yhä uudelleen, kartanoiden maaorjiksi, Venäjän ja Saksan armeijoille, Stalinin orjatöille, pakkokolhooseille, Lasnamäen tylsyydelle. Piikkilangat meren ympärillä, Narvan venäläistys, Kundan hautaus kalkkipölyyn, öljyinen ja fosforinen pohjavesi.

Jälleen tänään: Viro on maailman uusliberaalein maa. Paronit ovat palanneet. Heitä peesaavat Suomen paronit, Stubb, Penttilä ja Jakobsson. Rahvaan elämä on tylsää ja tyhjää.

Narvan nuoret, mikä on näköalanne? Jos minä olisin sinä, muuttaisin minäkin pois. Kaupunki on alakuloinen. Neuvostoliitto pommitti kaupungin raunioiksi. Sodan jälkeen aiempia asukkaita ei päästettykään takaisin, vaan uusi väestö haalittiin ympäri Neuvostoliittoa. Nyt virolaisia on 3 %. Huonosti muurattua valkotiilikerrostaloa koko kaupunki.

Viron väestö ajettiin mureneviin kerrostaloihin. Mitä siellä voi tehdä paitsi tuijottaa ikkunasta. Tallinnan keskustassa tornitalot viistoavat sinne ja tänne. Jalankulkija harhailee hetken ja haluaa pois, ei paikkaa mihin istua. Lasnamäen ruosteisella parvekkeella yksinäinen tuijaa alla lipuvaa moottoritien autovirtaa. EU – mikäpä muu – rahoittaa moottoritietä Tallinnasta Narvaan ja Pietariin. Niin myös uudella mantereella, USA rakennutti Meksikossa hulppeat moottoritiet pääkaupungista Tyynelle merelle amerikkalaisrekkojen ajettaviksi. Samaa uusimperialismia Euroopassa ja Amerikassa. Oikeassa olit Narvan tyttö, maailma on tylsä. Mihin pakenemme? Sorakenttä moottoritien varressa, kyltissä lukee Skanska. Arkkitehtimme kävi katsomassa kaivutöitä Narvan torin laidalla, taisi kutsua YIT:tä roistofirmaksi, rekkojen kuormissa menevät kaatopaikoille Narvan muinaismuistot.

Viro on ollut ja on ylimysten ja patriarkaattien maa. Katsokaa Ilveksen ilmettä, rusettia ja solmuketta.  Suomen Stubb ylistää CIAn käytävillä koulutettua paronia.

Narvalla oli – ennen sotaa ja sodan jälkeen – kolme kivijalkaa: Grönholmin tekstiilitehdas, konepaja (Hiab) sekä palavan kiven energia. Grönholmista on seinät jäljellä, konepajaa ei ole. Intia ja Pakistan tekevät tekstiilit ja koneet halvemmalla. – Miksi muuten Suomen konepajat ja metalliverstaat pärjäävät, vielä toistaiseksi?

Narvan kivijaloista ainoa jäljellä oleva on palava kivi. Piipuista tupruaa taivaalle hiili, yltää Suomeenkin, jätekasat paisuvat. Mutta, onko kiven poltto samaa auringonlaskua kuin paperitehtaat Suomessa? EU yrittää komennella kohti uusiutuvia ja säästäviä energioita.

Läntinen maailma, EU ja Eurooppa on tylsistymisen, lakastumisen ja tuhon tiellä, mahdottomuuksien edessä. Saa kataiset, urpilaiset ja ilvekset selitellä, tämä työllisyyden hallitus. Yksin istun parvekkeella.

Ilkkuen kohoavat tuulimyllyt harmaiden talonyhjösten, pajukoituvien peltojen ja pihapiirien, katajaisten tannerten sekä luhistuvien kolhoosijätösten ylle. Kolmisenkymmentä siivekästä laskin Narvan länsipuolella, eihän se ole edes kunnon puisto. Erotin kyltin WinWind 3 MW – ahaa, intialaista, suomalaisavituksin, joko yt-neuvottelut päättyivät. Suurin osa siivekkäistä seisoi, eikö tuuli käynyt. Myllyt on rakennettu meritöyrään takaiselle alavalle pellolle, miksi? Olisivatpa Suomen tuuliatlastajat olleet neuvoja jakamassa mittavine tukiaisineen.

Kartanoita katsellessa mietin, millä mahdilla Saksasta tai Tanskasta tulleet siirtolaiset onnistuivat alistamaan virolaiset orjikseen? Eihän kartanoita alun perin edes ollut. Nössöä kansaa nuo virolaiset. Suomessa sentään käytiin nuijasota ja vielä torpparisota. Ei meille mitä tahansa tehdä. Vai tehdäänkö sittenkin? Tuskin meitä siirtolaiset alistavat, mutta entä nämä stubbit ja ilvekset? Vai ovatko hekin siirtolaisia?

Viro on ollut lastu suurpolitiikan laineilla. Välillä saivat osansa paronitkin. Ribbentrop-sopimus kilpenään Saksa pakotutti Viron paronit takaisin Saksaan, mahtoivatko eloon jäädä. Viroon jäivät kartanot ja salarakkaat, montako itkua itkettiin.

Sodassa Viro oli kahden tulen välissä, aina olit väärällä puolella. Sillamäen taistelussa kuoli 50 000 neuvostoarmeijaan kuulunutta (50 000!). Sodan jälkeen Virosta tuli jotakuinkin orjatyöleiri. Stalin rakennutti vangeilla Sillamäen suljetun uraanirikastamon. Pääkatu ihastuttaa tänäkin päivänä, toisin kuin kolhoosien tai Narvan valkotiilikyhätykset tai Lasnamäen kolossit.

Teollinen perinne jo ennen kommunismiakin ja nykyisiä tuulimyllyjä oli patriarkaattinen, kenties myös hyvässä. Grönholmin tehtaalla oli talonsa, huvilansa ja kirkkonsa, Viron suurin. Nyt johtajan huvila ei kelpaa kenellekään edes eurolla. Ylimmillään tehtaassa oli töissä 16 000.


Rock-konsertin indignatos

Mistä käynnistyi Viron itsenäistyminen 1990 paikkeilla? Oppaamme kertoo: nuorille oli luvattu rock-konsertti, mutta heitä saapui aivan liikaa, minkä takia konsertti peruttiin. Siitä repesi suuttumus (nykykielellä indignatos, Madrid). Koululaiset marssivat halki Tallinnan. Silloin kansa tajusi: vallanpitäjien ote on murtunut, pelko ei enää toiminut. Pian ilmestyi maltillinen 40:n kirje, sitä jaettiin takseissa ja joka paikassa. Kirjoittajia ei enää rohjettu sulkea vankilaan tai lähettää Siperiaan, vaikka työpaikkoja menikin.

Suomessa oli siis nuijasota ja torpparisota, Virossa koululaisten indignatos.

Noina aikoina Suomi vänkyröi. Ulkoministeri Väyrysellä ei ollut aikaa tavata itsenäistyneen naapurin johtoa, presidentti Koivisto kierteli ja kaarteli. Pääministeri Holkeri ei tuntenut lainkaan Viron kumouksen taustoja eikä henkistä ilmapiiriä, laverteli niitä näitä.

Tänä päivänä Viron Ilves on ulkoa tuotu ja päälle liimattu epäjohtaja, jota Suomen Stubb koivistolaiseen ja lipposlaiseen tyyliin ylistää. Oppaamme mielestä vastaehdokas Indrek Tarand oli nuorekkaampi ja kansanläheisempi, ehdotti suoraa kansanvaalia. Nyt Ilves valittiin kuin Kekkonen 1970-luvulla, puolueiden konjakkikabinetissa. Savisaarta on mollattu hirveästi, turhaan ja väärin, kuinka hän kestää, silti olisi nyt voinut luopua puolueensa johdosta.

 

Kehityksen ja vapauden tuulet

Eivät Viron kartanot pelkkää orjuutta olleet. Monet olivat aikansa teknisiä ja biologisia uudistajia, hankittiin sähköt, leikkurit, meijerit ja muut. Silti, mihin perustui kartanoiden kukoistus? Viinan polttoon Venäjän armeijalle. Tämä on tuttua Suomestakin: Aulanko rakennettiin aseiden myynnillä Venäjän armeijalle.

Suomi on rehvastellut metsäinnovaattorina inventoineen ja muineen. Mitä tehtiin Palmsessa jo aiemmin? Tuhansien hehtaarien metsät ruudutettiin 400 x 900 metrin lohkoiksi. Ruututeistä osa on ajokelpoisia yhä tänään, maantien varresta niitä suikahtelee. Alustalaiset oli helppo käskeä ajamaan kauriit oikeaan tieaukkoon. Ammutun saaliin myötä lämpeni paronin vaimokin. Palmsen kartanossa on yhä palmuhuone sekä perinnäislajeja ylläpitävä puutarha. Muissa kartanoissa oli mittavia metsätarhoja, niihin oli tuotu puulajeja eri puolilta maapalloa.

Tänään Viron maaseudulla näet viljelemättömiä ketoja, pusikkoa, luhistuvia kolhoosijätöksiä, vajoavia talonyhjöksiä, omistajat ovat kuolleet työleireillä tai kolhoosien nurkissa. Panin merkille laajan maissipellon, vaikutti koetilalta, tuli mieleen Harviala.

Tänään Euroopan innovaattoriksi halaa EU. Energian säästön nimissä se aikoo asennuttaa mittareita kymmenittäin joka ikiseen asuntoon miljardikustannuksin. Lahemaan kansallispuistossa (maata yli 40 000 ha) et voi olla huomaamatta biologista kasvuvimmaa, metsät kaatuvat päälle. Metsiin ei kosketa, sen sijaan poltetaan fossiilikiveä ja kohta asennellaan mittareita ympäri Euroopan. Ovatko politiikat – totaalisuojelu, fossiilipoltto, pakotettu näennäissäästö – synergiassa keskenään? Voisiko Lahemaa olla sekä luontonähtävyys että bioenergiaa? Cityjen viherpeipot, totaalisuojelulla te ajatte ihmiset Lasnamäen ruosteisten parvekkeiden tuijottajiksi.


Vapauden meri

Viron ties opettavin kokemus löytyy Käsmyn lahdelta. 1800-luvulla siellä opittiin rakentamaan purjelaivoja. Pian purjelaivat reissasivat ympäri maapallon. Merikapteeneja Käsmyssä oli kymmenittäin, oli oma merikoulukin. Purjelaivat rantautuivat talvehtimaan Käsmyn lahdelle sadoittain.

Entä mitä tapahtui sodan jälkeen? Ei lupaa lähestyä meren rantaa, piikkilangat, vartiotornit, luodit, ei purjelaivoja, ei edes kumivenettä.

Horisontissa siinsi Suomi. Suomi, älä anna tehdä itsellesi sitä mitä he tekivät ihmisille Virossa.

Äskettäin Käsmyn kylässä laskettiin vesille uusi viikinkivene. Se oli suuri kansanjuhla, meren vapauden koettiin palanneen.

Suomalaistoimittajat tapasivat joukon tulisieluja, jotka kesäisin järjestävät Käsmyssa tiedeseminaarin. Paikalle tarjoutuvat Viron johtavat tiedeajattelijat.

Viikinkivene sekä vapaa ajattelu ja vapaa tiede, mikä symboloisi ihmisten vapautta enemmän, Virossa tai muualla maailmassa?


Tämän me opimme:

Maailman käyttövoima nousee yksittäisistä ihmisistä, intomielestä, keksinnästä ja kokeilusta. EU:n kollektiivikäskyt eivät kanna. Tarvitaanko suomalaista yhteiskuntatakuuta, onko se aikamme piikkilanka, esto ajatella itse, kielto astua merelle.

Vapauden meri, maailmalle, merelle, tuulen tuivertaan. Me olemme viikinkejä, emme ilveksiä. Vapaa mieli ja vapaa kieli. Tulkaa te ja mennään me.

Elämä Narvassa on tylsää, englantiin.

Näyttämön Elisabet

Livahdin Palmsen teatterin yleisön joukkoon. En ymmärtänyt puhetta, mutta näyttämön Elisabet, sinua minä ymmärsin, sinä suloinen narvan tyttö. Etsit itseäsi, poukkoilit sulhasehdokkaiden välillä, huusit ja itkit, nauroit ja epäröit. Lopulta löysit tien joka avasi maailmaa, antauduit.

Viro, niin sinäkin harhailet, vääntelet ja tukahdut tylsyyteen, lopulta löydät Käsmyn lahden, vapauden meren.


Kuvien selitykset:

1. Kundan kalkki ja ”Pietikäisen suodattimet”.  2. Palava kivi ja hylätty keto. 3. Palmsen kartanon puutarha.  4. Suomi sulkee, Estonia avaa (Estonian Cell).  5. Onpa Suomenlahden vesi kirkasta.