essee.net

Millaiset olot suosivat ideointia? Millainen ympäristö virittää luovuutta? Tätä kysyy Steven Johnson kirjassaan Mistä hyvät ideat tulevat? Hän on käynyt läpi 200 tieteellistä ja muuta ideaa viimeisten 500 vuoden ajalta.

Löytyykö luova ympäristö Kiinasta, USAsta, Euroopasta, Intiasta, Suomesta, Brasiliasta, Afrikasta tai jostain muualta? Onko luova ympäristö yliopisto, markkinat, darwinismi, netti, politiikka, puolueet, ajatuspajat?

Johnson asettaa ristikkäin kaksi kysymystä: syntyvätkö ideat yksilöllisesti tai verkostomaisesti, virittääkö ideointia markkinainen vai ei-markkinainen ympäristö? Näin saadaan neljä vaihtoehtoista ympäristöä: 1) markkinainen yksilöllinen, 2) markkinainen verkottunut, 3) ei-markkinainen yksilöllinen ja 4) ei-markkinainen verkottunut. (kuva)

Mihin ruutuun sanotut 200 keksintöä sijoittuvat? Voiton vie kirkkaasti ei-markkinainen verkottunut ympäristö (kuva). Toiseksi nousee ei-markkinainen yksilöllinen keksiminen. Heikoiten ideoita on tuottanut markkinainen individuaalinen ympäristö (yksilö ja yritys).

Luovan ympäristön ominaisuuksia Johnsonin mukaan ovat:

• satunnaisuus, törmäilyt, aivomyrsky (serendipisyys, kuva)
• likvidit verkostot, ei liikaa järjestystä
• lainailu ja analogioiden poiminta vierailta kentiltä (exaptation), mentaalinen ristiin hedelmöitys, naapuriyllätykset (keksintöjen historia on tällaista täynnään)
• aavistelut, alustavat ajatelmat, muistikirjat, saarekkeisten käsitteiden välttely, dokumenttien assosiointi, oma intohimo ja tekeminen työelämässä
• verkostoiva ja kierrättävä alusta, esim. netti, suurkaupunki, koralliriutta, puutarha, ehkä yliopisto
• vierekkäisyys
• rajojen yli hyppely

Ideoita ei pidä eristää eikä suojella vaan niiden tulee saada yhdistyä, fuusioitua, kombinoitua, ylittää käsitteellisiä rajoja. Ideoiden tulee täydentää toisiaan enemmän kuin päteä itsessään. Muureja rakentavat yhteisöt eivät tuota hyviä ideoita.

Entä stubbilainen darwinismi?

Johnsonin mukaan Stubbin yrityslähtöinen markkinaympäristö olisi heikoin ideoiden tuottaja. Ristiin hedelmöittämisen sijasta darwinismi tuhoaa kilpailijansa. Darwinismi pelaa rajoilla (yritys, yksilö), ei hyppele yli, ei kierrätä, ei verkostoi.

Darwinismin voi nähdä 1800-luvun alkeellisena ja mekaanisena tulkintana maailmasta.  Olisiko aika omaksua sivistyneempi evoluutio-käsite? Tuhoavan kilpailun tilalle nousee ylevämpi kysymys ideoiden synty-ympäristöistä ja syntytavoista. Yhteisöllisen luovuuden maailma on uusi kehityskuva, paradigma. Sellaisen maailman rakenteluun ei nykyhallituksen stubbilainen politiikka ole sovelias.

Suomen politiikasta, valtiolta ja yrityksistä voi luetella kymmenittäin asioita jotka eivät ole linjassa luovan ympäristön kanssa:

• yrityksen käsite jo sinänsä on siiloutunut, yksilölähtöistä kilpailua toisia vastaan
• valtio ja hallinto on siiloutunut, tulosohjaus on lineaarista, siilomaista ja sen takia epäluovaa
• tuloksellisuuden nostaminen johtavaksi käsitteeksi estää hyppelyn, rajojen ylityksen, lainaamisen, vierekkäisyyden, analogiat (pitää olla tehokas omassa karsinassaan)
• johtamis- ja palkkausjärjestelmillä (suorite, tulos, palkinta, rankaisu) estetään yksilöllinen ja verkottava omaperäisyys
• innovaation käsite Suomessa on kapea, mekaaninen, markkinainen
• valtion oma tutkimus aiotaan tilauspohjaistaa (vastavetona tutkimuslaitokset verkottuvat mikä juuri onkin oikein)
• taidekoulujen (amk) lakkauttaminen olisi luovien ympäristöjen tuhoamista
• poliittisen järjestelmän mahoutuminen, Seppo Oikkosen kirjoitus
• nuoriin kohdistuva uhittelu, pakot ja pakkourat, Jonna Purojärven kirjoitus, kuntoutus- ja työurasuunnitelmat, sopimuspakot, toimeentulotuen leikkaus
• stubbilainen markkinadarwinismi hallituspolitiikan syväjuonteena
• Aalto-yliopiston sosiaalinen irtautuneisuus, kuihduttava vaikutus muuhun yhteiskuntaan

Aalto-yliopisto nikkaroitiin valtiollisen luovuuspolitiikan lippulaivaksi. Kuitenkin Aallon toiminta on intressilähtöistä (elinkeinoelämä, suuryritykset) sekä annettuun käsitteistöön nojaavaa (yritys, start up). Irrallisuudellaan Aalto kuihduttaa laajemman yhteiskunta- ja kansalaisideoinnin.

Aallon suhteen vaihtoehtoinen toimintamalli olisi vaikkapa Battle of Ideas -tapahtuma. Tapahtumassa (2011) pohdittiin paljon kansalaisen mielen riippumattomuutta, itsemäärittelyä ja itseluottamusta. Autonominen yksilö ei ole darwinistinen, vaan myötätekevä. Persoonallisen autonomian estyminen tuhoaa yhteiskunnan vahvuutta, meidät alistetaan apinaihmisiksi, ape-like.

Steve Johnson: Where good ideas come from – the natural history of innovation.
Juhani Kahelin: Millainen ympäristö virittää luovuutta
Juhani Kahelin: Kohti älyllistä autonomiaa.
Battle of Ideas, Lontoo 2011.
Hannu Salmi: Serendipisyys – tieteen onnenkantamoiset, kirjassa Kaikki irti arjesta.
Sattuma tieteessä.

Sotien jälkeen Suomen kansan demokraattinen liitto (mikä upea nimi) nousi suurimmaksi puolueeksi. SKDL oli rakentamassa tuon ajan kirkkaimpia luomuksia, lapsilisää ja kansaneläkettä. Puolitoista vuosikymmentä kestänyt rakennustyö kumpusi kulttuurisesta aallosta, joka oli sivistyksellistä, taiteellista ja kansanläheistä. Kulttuurinen ymmärrys ja kansansivistys loi innoituksen sotia seuranneille rakennustalkoille. Aiempi yläluokkainen sivistyneistö oli tuuliajolla.

Nykyhetkeä lähestyttäessä kulttuurinen ymmärrys on aste asteelta kadotettu, se on työnnetty reunalle ja siitä on tehty vainojen kohde. Tänään, juuri tänään tämä saa konkreettisen ilmentymän valtiovallan vainona vapaamuotoisia taidekouluja kohtaan.

Parasta mitä Suomessa on koskaan ollut, ovat spontaanisti ja luovien ihmisten toimesta syntyneet vapaat opinahjot: taidekoulu Kankaanpäässä, muotoilu Turussa, valokuvaus Lahdessa, monet kansanopistot, nämä vain esimerkkeinä. Mutta mitä tekee Kataisen hallitus, opetusministeriö ja Jukka Gustafsson? Aikoo lakkauttaa kaikki nämä, tuosta vaan yhdellä kädenheilautuksella. Tällaista kulttuuribarbarismia ei pidä sietää. Jos hallitus pysyy suunnitelmissaan, niin hallitus saa mennä.

Kuka on kulttuuriministeri? Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Edustaako Arhinmäki sotienjälkeistä vapaata kulttuurista ymmärrystä? Ei. Ei. Ei. Oletteko kuulleet Arhinmäen tai vasemmistoliiton tai vihreiden suusta ainoatakaan kritiikin sanaa taidekoulujen ja vastaavien lopettamista kohtaan? Minä en ole kuullut. Puoskareita kaikki.

Säästötarpeisiin vetoaminen ei tässä kelpaa. Kyse on (säästöjen) kohdennuksesta (esim. aloituspaikkojen sisällä). Millaista maailmaa halutaan tavoitella, millaisesta ymmärryksestä käsin maailma rakentuu. Se että jokaisesta tehdään metallin kipristäjä nykyammatteihin, on tuota pikaa kuollut maailma. On oltava vapaata ajattelua, vapaata ideointia, etsintää, löytämistä, innoitusta, ahaata. Juuri taidekoulut ja vastaavat ovat tätä edustaneet. Itse asiassa jokaisesta pitäisi tehdä ahaa-eläjä.

Jos Suomea halutaan elvyttää, se ei lähde välimallin luomisesta asuntorakentamiseen ja tuotonmetsästykseen (Jan Vapaavuori ja valtio). Kansalaiselpyminen kumpuaa siitä mistä se kumpusi sotien jälkeenkin, laajasta ja syvällisestä kulttuurisesta ymmärryksestä, innoituksesta, tarpeellisuuden ja vapauden tunnosta ja yhteishengestä. Nyt nämä kaikki murskataan ja murretaan.

Vapaat taidekoulut ja muut ovat olleet viimeisiä vapauden saarekkeita Suomessa. ”Normaalista” työelämästä on vapaa toiminta riivitty viimeistä pisuraa myöten (ellet heittäydy itselliseksi). Suorituspistettä ja salakorruptiota koko työelämä.

Täällä blogimaailmassa törmää silloin tällöin kirjoittajiin, jotka kysyvät ihmisen vapauden perään. Maltanko taaskaan olla mainitsematta Li Anderssonin keppijuttua (oma jatkojuttuni). Näyttää olevan vasemmistonuorten puheenjohtaja. Arhinmäki, Lapintie, Martti Korhoset ja kaikki muut, kuunnelkaapa joskus nuorianne, unohtakaa yhteiskuntatakuunne, pajanne ja ilmaisharjoittelunne. Tiedä vaikka sotienjälkeinen henki syntyisi uudelleen.

Eduskunnassa äänestettiin tänään 18.11. työmarkkinatuen tarveharkinnan poistamisesta tai säilyttämisestä. Tarveharkinta tarkoittaa että jos työttömän puolisolla on tuloja noin 1800 euroa tai enemmän, työmarkkinatuki  alkaa nopeasti supistua ja lakkaa jossain 2700 euron tuntumassa.

Äänestyksestä pois oli (jos oikein ehdi nähdä) 38 edustajaa. Tarveharkinnan poistamisen puolesta taisi äänestää 64. Tarveharkinnan säilyttämisen puolesta äänesti (jos oikein muistan) 98. Näiden täytyi tietenkin olla hallituspuolueista. Tarveharkinta ei siis poistu.

Nettikuvassa ehdin tunnistaa ainakin kaksi poissaolijaa: vihreiden Jani Toivola ja Johanna Karimäki. Vihreiden poissaolo pisti silmään siksi, että vuosi sitten vihreät piiloutuivat kun äänestettiin nuorten toimeentulotuen leikkaamisesta (elleivät nuoret tottele työmarkkinoita).

Toimeentulotuen leikkausten poistaminen ei taida sisältyä myöskään Kataisen hallituksen ohjelmaan, vaikka hallituspuolueet ohjelmaa kehuvat, ehkä juuri tästä syystä.

Keskustelua US Puheenvuorossa (linkki):

Keskustelussa Marko Kivelä kysyi – sinänsä aiheellisesti – miksi toin vihreät esille.

Vastasin näin:

Sanoin jo yhden syyn: sosiaali- ja terveysvaliokunnan vihreiden jäsenten menettely vuosi sitten nuorten toimeentulotuen leikkausten yhteydessä. Sitä minä en pysty unohtamaan kuten jo silloin tuoreeltaan mm. US-blogissani sanoin.

Toinen syy periytyy eiliseltä päivältä (siis 17.11.): Minusta näyttää vahvasti siltä, että viime päivien ”rasismikohu” on tarkasti suunniteltu ja tarkoitushakuinen poliittinen manööveri, ei pelkästään puoluepoliittinen vaan laajemminkin ihmisten huomion suuntaaminen pois sosiaalisista kysymyksistä: toimeentulo, syrjäytyminen, leikkaukset, työmarkkinatuen tarveharkinta, Stubbin poliittinen darwinismi, pankkimafian vallankaappaukset Välimeren maissa ja muu tällainen.

Ehkä reagoin liian tunnepitoisesti (tekisi mieli pahoitella tai anteeksi pyytää), mutta eilisen eduskunnan kyselytunnin kohdalla minua ärsytti suunnattomasti se, että vihreä eduskuntaryhmä varapuheenjohtajansa Johanna Karimäen suulla (suullinen kysymys) lähti mukaan tähän narripeliin, liitti vihreät mukaan tähän narrinäytelmään ja vielä selvästikin suurta omahyväisyyttä tuntien, valtaherroja ja -rouvia nuoleskellen ja heidän seuraansa selvästikin himoiten.

Kansan sosiaalisen yhteistunnon ja itsetunnon murtaminen kaikenlaisella rasismivouhkaamisella on itsessään samanveroista rasismia, vähintään yhtä tuomittavaa ellei enemmänkin. Olette vielä olevinanne enkeleitä, tukahdutte omahyväisyyteenne.

Kuopiolaispapista Kimmo Kivelästä on tullut Toivon Valo eduskunnassa. Vihdoin löytyi edustaja, joka lausuu totuuden. Näin lausui pappi:

”Tällainen ulkoistaminen on osa uusliberalistista ajattelua, joka on tullut tuhoisana ja rappeuttavana julkiselle sektorille. Virtaviivaistamista on se, että joukko-osastojen kaikki toiminnot ja henkilöstö ovat sen komentajan ja komentajaa palvelevan esikunnan johtamia. Tällä toimenpiteellä ei tulla saamaan säästöjä vaan lisämenoja, katkeruutta ja työpahoinvointia. On käsittämätöntä, että vasemmisto hallituksessa on ollut hampaaton tämän asian osalta. …On järjetöntä, että säästöjä haetaan tällä tavoin pieni-, matalapalkkaisen naistyövoiman kustannuksella. Tässä loukataan ihmisarvoa. … Puolustusvoimien kokoon nähden on suhteettoman paljon korkeita upseereita eversteistä kenraaleihin. Vähempikin riittäisi.”

Kerrankin oikeita sanoja: ihmisarvo, tuhoisa, rappeutus, katkeruus, työpahoinvointi.

Julkishallinnossa on toimittu juuri näin. Virastoissa on päällikköä kuin meren mutaa. He nostavat itse omia palkkojaan ilman rajaa niin että juurelta katsoen huimaa. He ajavat ulos ’reunaväkeä’ saadakseen tilaa omille palkoilleen. Useimmista päälliköistä on järkevälle ja luovalle työnteolle pelkkää haittaa. Siinä meidän valtio.

Jos julkishallinnossa pitää säästää, niin leikattakoon yläpään palkkoja 30 tai 50 %. Prosenttilinjalla ja progressiivisesti, pienempiä vähemmän tai ei lainkaan, isompia enemmän.

Markus Mustajärvi (vasryhmä) sanoi armeijan ruokahuollon yhtiöittämisestä näin:

”Ensinnäkin palkat alenevat vanhoilla työntekijöillä neljän vuoden kuluttua 200 euroa kuukaudessa ja uusilla heti. Vuosilomat lyhenevät, niiden vaikutus on 6 prosenttia vuodessa, ja lyhyemmän jakson työajan hyöty katoaa pidempien tasotusjaksojen vuoksi olemattomiin. Työaikakorvaukset alenevat, sen vaikutus on 8 prosenttia vuodessa. Sairausajan palkka, niiden vaikutus ja muiden tekijöitten vaikutus on vähintään 2 prosenttia. Kun tämän ynnää yhteen, niin ale yhteensä vanhoilla työntekijöillä on 3 500 euroa vuodessa ja uusilla työntekijöillä liki 6 000 euroa vuodessa. Eli järkyttävää kohtelua, jos tämä toteutuu.”

Hanna Mäntylä (ps) sanoi näin:

”Toisaalta ihmettelen myös sitä, että hallitus, joka kyllä moniin muihin asioihin vaatii hyvin kiivaasti ja kovaan ääneen tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua, kuitenkin tässä asiassa on valmis polkemaan näiden pienituloisten naisten asemaa.”

Kokoomuksen Sofia Vikman moitti Kivelää ja muita kokonaisnäkemyksen puutteesta. Aivan.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kirjoitti blogiin tekopyhän ylistyksen kuinka yhtiömuoto turvaa hyvän henkilöstöpolitiikan. Vihreiden puheet ovat suurpatruunoiden puhetta.

Viime vaalikaudella työministerinä oli vihreiden Anni Sinnemäki. Eduskunnan työelämävaliokunnassa vihreitä edusti Johanna Karimäki. Muutaman kerran yritin virittää heille keskustelua ihmisarvoa loukkaavasta henkilöstöpolitiikasta valtiolla. Ei pienintäkään vastakaikua, ei pienintäkään. Silloin tiesin, vihreiden puoleen on turha kääntyä.

Eduskunnan kyselytunnilla työministeri Sinnemäeltä kysyttiin THL:n irtisanomisista. Sinnemäen vastaus oli kylmä, siitä huokui henki ’valtion väki menköön minne tahansa’.

Onneksi eduskuntaan putkahti yksi ymmärtäjä, Kimmo Kivelä (ps). Kiitos.

Eduskunnan keskustelu puolustusvoimien ruokahuollon yhtiöittämisestä

Lontoossa järjestetään vuosittain Battle of Ideas. Tapahtuma on nimensä mukaisesti ideoiden kamppailu. Kysymyksiä lähestytään avoimesti eri tasoilta: ihmisyys, pahuus, empatia, yksilön asema yhteiskunnassa, katumellakat, pankkien ahneus, politiikan aatteet, teatterin poliittisuus, ovatko saksalaiset eurooppalaisia, Euroopan ja USAn tulevaisuus.

Tänä syksynä vastauksia etsittiin usein yhdeltä ja samalta suunnalta, yksilön autonomiasta.

Epäilyn kohteena oli David Cameronin Big Society. Britannian nykykonservatismi ohjailee yksilöiden käyttäytymistä. Valtio on laatinut peräti ohjekirjan (Mindspace) ihmisten säätelyksi sosiaalipsykologian ja taloustieteen keinoin. Kaukana ollaan uuden ajan alun Euroopasta, jolloin pohdittiin yksilön vapautta, yhteiskunnan sopimuksellista rakentumista sekä tiedon olemusta.

Sosialidemokratian tila on yhtä surkea. Lontoon panelistit puhuivat yläkäsitteiden kieltä, talouden kasvua ja työllisyyttä. Nainen yleisöstä sanoi: teidän puheenne eivät kosketa minua.

Britannian katumellakat ovat herättäneet kysymään, näkevätkö ihmiset itsensä sairaina, toivonsa menettäneinä, onko ajauduttu riippuvuuskulttuuriin? Cameronin Big Society yrittää omalla tavallaan tätä purkaa. Mutta Cameron kysyy, miten ihmisiä tehokkaimmin ohjaillaan. Pitäisi kysyä, onko ohjailu valtion toimesta ylipäänsä legitiimiä?

Legitiimisyyskysymys on ajankohtainen myös Suomessa: toimeentulotuen leikkaukset nuorilta, ulkoa määritelty koulutus, yksilölliset työllistämissuunnitelmat, paternalistinen sopimusmenettely muutoinkin, yhteiskuntatakuu, energian mittarointi.

Battle of Ideas -tapahtumassa kysyttiin, onko individualismi yhteiskunnalle paha? Tärkeintä on yksilön autonomia, mielen riippumattomuus, itsemäärittely ja itseluottamus? Tämä eli kaikkein tärkein puuttuu nykyiseltä Euroopalta. Voimakasta yksilöä luonnehtisi rohkeus, kuvittelukyky ja myötätekeminen. Tänään on päädytty näiden negaatioihin.

Yksilön autonomiaa nyky-yhteiskunnassa murentavat:

• paternalistinen politiikka
• ’valintapolitiikan’ arkkitehdit
• populistinen demagogia
• mainonta

Persoonallisen autonomian estyminen tuhoaa yhteiskunnan vahvuuden. J.S.Millin sanoin meidät alennetaan apinaihmisiksi, ape-like imitation. Individualismi voisi olla yhteiskunnalle hyvä, merkitä älykkyyttä, empatiaa ja yhteistuntoa. On siis kysyttävä yhteiskunnan sisältöä.
*****

Aiempi kirjoitukseni Kohti älyllistä autonomiaa ja siinä esitetyt  professori Schwarzin kuviot näyttäisivät istuvan hyvin Lontoon seminaarien teemoihin. Schwarzin kuviot jäsentävät politiikan vaihtoehtoisia kehityssuuntia.

Battle of Ideas
Mindspace – Influencing behavior through public policy

Klikkaa kuvaa suuremmaksi:

Onko populismi (antielitismi) myönteinen reaktio politiikan tyhjentymiseen ja luottamuskatoon? Onko populismi politiikan paluuta vai taantumuksen voittokulkua? Ovatko vasemmisto ja oikeisto korvautuneet populisteilla ja paternalisteilla? Onko populismi rakkaan Euroopan uusi aave? Pitääkö muukalaisvastaisuuden kasvusta huolestua?

Tällaisiin kysymyksiin etsittiin vastauksia Ideoiden taistelu -tapahtumassa (kuva).

Times-lehden kolumnisti Mick Hume sanoi moneen kertaan, että populismin kasvualustana on Euroopan Unionin antidemokratia, keskittyneisyys ja vanhoillisuus.

Unkarilaisen median ja taiteen professorin Ferrenc Hammerin mielestä populistit eivät ole pelkästään väärässä. Kansa ei ole saanut sanoa kantaansa. Analyysiä on tarkennettava, on erotettava populismin eri juonteet.

Nainen yleisöstä kysyi: Miten te määrittelette demokratian? Eikö demokratia tarkoita ihmisten kanssa puhumista? Populistithan tekevät juuri niin.

Nuori poika yleisöstä: on naurettavaa puhua populismista. Populismipuhe on median nostattamaa, ääriesimerkkinä Ruotsi.

Suomessa populismin tutkijoita on ripoteltu yliopistoihin. Laura Parkkinen Turussa, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissakin joku tutkii populismia työkseen. Yhteistä heille näyttää olevan yksiniittinen ennakkoasenne: populismi on paha.

– Toki populismi voi olla pahaakin, mutta se kuvastaa myös ihmisten syrjäytymistä,  ahdistusta, vaikeuksien kokemista, politiikan koskettamattomuutta. Tässä mielessä populismin voisi nähdä kajastuksena politiikan sisällön muutostarpeesta.

Jos tutkijat olisivat viisaita eivätkä eliittilähtöisiä syyllistäjiä, he tutkisivat populismia positiivisella asenteella, etsien demokratian uusia käytäntöjä. Tässäpä tuleekin mieleen Helena Erosen blogiehdotus, että kansalle on annettava oikeus äänestyksellä kumota eduskunnan päätös. Onko sekin populismia?

  klikkaa

Katsoin pätkiä eduskunnan keskusteluista. Puistatti. Ensin Timo Heinosen lausumat perussuomalaisten vaihtoehtobudjetista (2.11.). Toiseksi Maria Guzenina-Richardsonin vastaukset kyselytunnilla; omaishoitajuutta koskevan asiasisällön puute peittyi puoluekinasteluun. Vaikutelmaa pahensi kollegoiden myhäily vieressä, Henna Virkkusesta alkaen.

Poimintoja Timo Heinosen lausumista:

– jos kaikki puhuisivat niin kuin perussuomalaiset, höttöä ja tyhjää, niin ei tässä maassa mitään tapahtuisi. Itse asiassa nämä tyhjät lupauksenne ovat epärehellisintä, mitä voi suomalaisille tarjota.
– teidän veroratkaisunne ovat sellaisia, että ne rapauttavat kasvua, ja on hyvin hötön päälle rakennettu tuo teidän varjobudjettinne.
– tuo teidän paperinne on sellainen, että on onni, että te ette lähteneet hallitukseen. Te halusitte jäädä oppositioon huutelemaan puskista, ja se sopii teidän puolueellenne hyvin.

Kyselytunnilla 3.11. keskustan edustajat kimpaantuivat Guzenina-Richardsonille. Tähän tyyliin:

– teidän vastauksenne on aivan liirumlaarumia alusta loppuun. (Anu Vehviläinen)
– Jestas, mitä höpöhöpöä. Minä hämmästelen, ministeri Guzenina-Richardson, että en saanut vastausta siihen kysymykseen, mitä te lupaatte omaishoitajille, muuta kuin näitä iänikuisia kehittämis- ja selvittämisohjelmia. (Annika Saarikko)

Tällaisia keskusteluja kuunnellessa alkaa pohtia, eikö eduskunta voisi keskustella tiedeyhteisön lailla. Syventyä asiasisältöön, nostaa esiin eri puolia valaisevia aineistoja ja näkökulmia, keskustella toisiaan kunnioittaen, kuunnellen ja hiljentyen, myöntäen ja ymmärtäen että ainoaa oikeaa näkemystä ei välttämättä ole.

Voisiko politiikka olla älyllistä? Sellaista mistä sivullinenkin (kansa) nauttisi ja saisi virikkeitä.