marraskuu 2011


Millaiset olot suosivat ideointia? Millainen ympäristö virittää luovuutta? Tätä kysyy Steven Johnson kirjassaan Mistä hyvät ideat tulevat? Hän on käynyt läpi 200 tieteellistä ja muuta ideaa viimeisten 500 vuoden ajalta.

Löytyykö luova ympäristö Kiinasta, USAsta, Euroopasta, Intiasta, Suomesta, Brasiliasta, Afrikasta tai jostain muualta? Onko luova ympäristö yliopisto, markkinat, darwinismi, netti, politiikka, puolueet, ajatuspajat?

Johnson asettaa ristikkäin kaksi kysymystä: syntyvätkö ideat yksilöllisesti tai verkostomaisesti, virittääkö ideointia markkinainen vai ei-markkinainen ympäristö? Näin saadaan neljä vaihtoehtoista ympäristöä: 1) markkinainen yksilöllinen, 2) markkinainen verkottunut, 3) ei-markkinainen yksilöllinen ja 4) ei-markkinainen verkottunut. (kuva)

Mihin ruutuun sanotut 200 keksintöä sijoittuvat? Voiton vie kirkkaasti ei-markkinainen verkottunut ympäristö (kuva). Toiseksi nousee ei-markkinainen yksilöllinen keksiminen. Heikoiten ideoita on tuottanut markkinainen individuaalinen ympäristö (yksilö ja yritys).

Luovan ympäristön ominaisuuksia Johnsonin mukaan ovat:

  • satunnaisuus, törmäilyt, aivomyrsky (serendipisyys, kuva)
  • likvidit verkostot, ei liikaa järjestystä
  • lainailu ja analogioiden poiminta vierailta kentiltä (exaptation), mentaalinen ristiin hedelmöitys, naapuriyllätykset (keksintöjen historia on tällaista täynnään)
  • aavistelut, alustavat ajatelmat, muistikirjat, saarekkeisten käsitteiden välttely, dokumenttien assosiointi, oma intohimo ja tekeminen työelämässä
  • verkostoiva ja kierrättävä alusta, esim. netti, suurkaupunki, koralliriutta, puutarha, ehkä yliopisto
  • vierekkäisyys
  • rajojen yli hyppely

Ideoita ei pidä eristää eikä suojella vaan niiden tulee saada yhdistyä, fuusioitua, kombinoitua, ylittää käsitteellisiä rajoja. Ideoiden tulee täydentää toisiaan enemmän kuin päteä itsessään. Muureja rakentavat yhteisöt eivät tuota hyviä ideoita.

Entä stubbilainen darwinismi?

Johnsonin mukaan Stubbin yrityslähtöinen markkinaympäristö olisi heikoin ideoiden tuottaja. Ristiin hedelmöittämisen sijasta darwinismi tuhoaa kilpailijansa. Darwinismi pelaa rajoilla (yritys, yksilö), ei hyppele yli, ei kierrätä, ei verkostoi.

Darwinismin voi nähdä 1800-luvun alkeellisena ja mekaanisena tulkintana maailmasta.  Olisiko aika omaksua sivistyneempi evoluutio-käsite? Tuhoavan kilpailun tilalle nousee ylevämpi kysymys ideoiden synty-ympäristöistä ja syntytavoista. Yhteisöllisen luovuuden maailma on uusi kehityskuva, paradigma. Sellaisen maailman rakenteluun ei nykyhallituksen stubbilainen politiikka ole sovelias.

Suomen politiikasta, valtiolta ja yrityksistä voi luetella kymmenittäin asioita jotka eivät ole linjassa luovan ympäristön kanssa:

  • yrityksen käsite jo sinänsä on siiloutunut, yksilölähtöistä kilpailua toisia vastaan
  • valtio ja hallinto on siiloutunut, tulosohjaus on lineaarista, siilomaista ja sen takia epäluovaa
  • tuloksellisuuden nostaminen johtavaksi käsitteeksi estää hyppelyn, rajojen ylityksen, lainaamisen, vierekkäisyyden, analogiat (pitää olla tehokas omassa karsinassaan)
  • johtamis- ja palkkausjärjestelmillä (suorite, tulos, palkinta, rankaisu) estetään yksilöllinen ja verkottava omaperäisyys
  • innovaation käsite Suomessa on kapea, mekaaninen, markkinainen
  • valtion oma tutkimus aiotaan tilauspohjaistaa (vastavetona tutkimuslaitokset verkottuvat mikä juuri onkin oikein)
  • taidekoulujen (amk) lakkauttaminen olisi luovien ympäristöjen tuhoamista
  • poliittisen järjestelmän mahoutuminen, Seppo Oikkosen kirjoitus
  • nuoriin kohdistuva uhittelu, pakot ja pakkourat, Jonna Purojärven kirjoitus, kuntoutus- ja työurasuunnitelmat, sopimuspakot, toimeentulotuen leikkaus
  • stubbilainen markkinadarwinismi hallituspolitiikan syväjuonteena
  • Aalto-yliopiston sosiaalinen irtautuneisuus, kuihduttava vaikutus muuhun yhteiskuntaan

Aalto-yliopisto nikkaroitiin valtiollisen luovuuspolitiikan lippulaivaksi. Kuitenkin Aallon toiminta on intressilähtöistä (elinkeinoelämä, suuryritykset) sekä annettuun käsitteistöön nojaavaa (yritys, start up). Irrallisuudellaan Aalto kuihduttaa laajemman yhteiskunta- ja kansalaisideoinnin.

Aallon suhteen vaihtoehtoinen toimintamalli olisi vaikkapa Battle of Ideas -tapahtuma. Tapahtumassa (2011) pohdittiin paljon kansalaisen mielen riippumattomuutta, itsemäärittelyä ja itseluottamusta. Autonominen yksilö ei ole darwinistinen, vaan myötätekevä. Persoonallisen autonomian estyminen tuhoaa yhteiskunnan vahvuutta, meidät alistetaan apinaihmisiksi, ape-like.

Steve Johnson: Where good ideas come from – the natural history of innovation.
Juhani Kahelin: Millainen ympäristö virittää luovuutta
Juhani Kahelin: Kohti älyllistä autonomiaa.
Battle of Ideas, Lontoo 2011.
Hannu Salmi: Serendipisyys – tieteen onnenkantamoiset, kirjassa Kaikki irti arjesta.
Sattuma tieteessä.

Mainokset

New York voisi olla esikuva Suomelle. Kymmenet miljoonat ihmiset maailman eri kulttuureista ovat virranneet New Yorkiin, osa on jäänyt, osa jatkanut sisemmälle. Onko kuultu maahanmuuton vastaisuudesta New Yorkissa? Tuskin paljoakaan, vai olenko väärässä?

Maahanmuutto alueelle alkoi nelisensataa vuotta sitten. Tänään New Yorkissa on alakulttuureja maailman kaikilta kolkilta: on kiinalaisia, italialaisia, irlantilaisia, suomalaisia, karibialaisia, Meksikosta jne.

Jos maahanmuutto ei ole ongelma New Yorkissa, miksi se olisi ongelma Suomessa? Miksi rasismista täällä tehdään hirvittävä ongelma?

Eikö pitäisi olla päinvastoin? Erilaisten kulttuurien edustajat maapallon eri puolilta otetaan riemusaatossa vastaan. On ainutlaatuinen visio olla maailman kaikkien kulttuurien kohtaamispaikka, kulttuurien kooste, risteymä ja sulauma. Kulttuurien kohtaamisista kehkeytyy uusi kehitysspiraali. Mitähän siitä syntyisikään?

New York – realisteja ollaksemme – kasvoi edukkaista olosuhteista. Sijainti valtameren rannalla kohti Eurooppaa, hyvä paikka satamalle, vettä juotavaksi. Kenties tärkein oli Keski-Lännen suurille järville puhkaistu kanava. Kanava avasi valtaisat ainevarannot paronien liiketoiminnalle, metsiä, mineraaleja, vettä, energiaa, hiiltä ja muuta. Ainemassoja kuskattiin vesireittejä pitkin, Manhattanin salmien ja satamien läpi. Paronit ottivat siivunsa joka välissä, siitä sikisi öljypohattoja, rockefellereitä ja carnegeitä. Välistä vedetyt siivut kohosivat kohta torneina korkeuksiin, paronien uljautta julistaen. Tavallisempi väestö, ne maahanmuuttajat poimivat rippeitä ja murusia joenpenkoilta ja katuvarsilta.

Tänä päivänä New Yorkin Zuccotti-puistossa sadat telttailijat vastustavat rosvoparonien valtaa. NYCin Bloomberg tyhjentää puiston kuin Kiina Tiananmeren aukion, veri pulppuaa vähintäänkin mielissä. Ei siis pidä ihailla Amerikan onnelaa liikaa.

Kuitenkin nuo kaksi tekijää – onnekkaat olosuhteet ja eri kulttuureista tulleiden ihmisten virta – tuottivat sykkeen, kehitysspiraalin. Mihin spiraali päätyy tulevaisuudessa, se on avoin kysymys. Bloombergin toimet eivät lupaa hyvää. WTC:n tornien paikalla on tyhjää.

Suomi tuskin on oloiltaan yhtä onnekas kuin New York. Mutta onhan täälläkin monenlaista. Käsituntumassa maapalloa kiertävä Jäämeri. Itämeri avautuu kohti Atlantia. On metsää, vettä, ilmaa, valoa. Pitäisikö olla jotain enemmän? Ihmisiä, erilaisuutta, kulttuurien tajua, maailmalle avautumista.

Tervetuloa kaikki maahanmuuttajat. Mitä erilaisimmista kulttuureista tulette, sen parempi. Ei työvoimaksi nykykatsannossa, vaan erilaisten kulttuurien edustajia. Etelä-Amerikasta, Andeilta, Atacamasta, intiaaneja, Kuubasta, Meksikosta, Indonesiasta, Tasmaniasta, Siperiasta, mantuja tai hantuja.

Suomi maailmankulttuurien kohtaamispaikkana, kulttuurisen sulauman ja kypsynnän uutena maana (New Land).

Kuinka muut maat eivät ole tätä jo hoksanneet!

Aiemmin blogissani:
Maahanmuuttajat ovat maailman ihanimpia
Kommentteja US-Puheenvuorossa

Sotien jälkeen Suomen kansan demokraattinen liitto (mikä upea nimi) nousi suurimmaksi puolueeksi. SKDL oli rakentamassa tuon ajan kirkkaimpia luomuksia, lapsilisää ja kansaneläkettä. Puolitoista vuosikymmentä kestänyt rakennustyö kumpusi kulttuurisesta aallosta, joka oli sivistyksellistä, taiteellista ja kansanläheistä. Kulttuurinen ymmärrys ja kansansivistys loi innoituksen sotia seuranneille rakennustalkoille. Aiempi yläluokkainen sivistyneistö oli tuuliajolla.

Nykyhetkeä lähestyttäessä kulttuurinen ymmärrys on aste asteelta kadotettu, se on työnnetty reunalle ja siitä on tehty vainojen kohde. Tänään, juuri tänään tämä saa konkreettisen ilmentymän valtiovallan vainona vapaamuotoisia taidekouluja kohtaan.

Parasta mitä Suomessa on koskaan ollut, ovat spontaanisti ja luovien ihmisten toimesta syntyneet vapaat opinahjot: taidekoulu Kankaanpäässä, muotoilu Turussa, valokuvaus Lahdessa, monet kansanopistot, nämä vain esimerkkeinä. Mutta mitä tekee Kataisen hallitus, opetusministeriö ja Jukka Gustafsson? Aikoo lakkauttaa kaikki nämä, tuosta vaan yhdellä kädenheilautuksella. Tällaista kulttuuribarbarismia ei pidä sietää. Jos hallitus pysyy suunnitelmissaan, niin hallitus saa mennä.

Kuka on kulttuuriministeri? Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Edustaako Arhinmäki sotienjälkeistä vapaata kulttuurista ymmärrystä? Ei. Ei. Ei. Oletteko kuulleet Arhinmäen tai vasemmistoliiton tai vihreiden suusta ainoatakaan kritiikin sanaa taidekoulujen ja vastaavien lopettamista kohtaan? Minä en ole kuullut. Puoskareita kaikki.

Säästötarpeisiin vetoaminen ei tässä kelpaa. Kyse on (säästöjen) kohdennuksesta (esim. aloituspaikkojen sisällä). Millaista maailmaa halutaan tavoitella, millaisesta ymmärryksestä käsin maailma rakentuu. Se että jokaisesta tehdään metallin kipristäjä nykyammatteihin, on tuota pikaa kuollut maailma. On oltava vapaata ajattelua, vapaata ideointia, etsintää, löytämistä, innoitusta, ahaata. Juuri taidekoulut ja vastaavat ovat tätä edustaneet. Itse asiassa jokaisesta pitäisi tehdä ahaa-eläjä.

Jos Suomea halutaan elvyttää, se ei lähde välimallin luomisesta asuntorakentamiseen ja tuotonmetsästykseen (Jan Vapaavuori ja valtio). Kansalaiselpyminen kumpuaa siitä mistä se kumpusi sotien jälkeenkin, laajasta ja syvällisestä kulttuurisesta ymmärryksestä, innoituksesta, tarpeellisuuden ja vapauden tunnosta ja yhteishengestä. Nyt nämä kaikki murskataan ja murretaan.

Vapaat taidekoulut ja muut ovat olleet viimeisiä vapauden saarekkeita Suomessa. ”Normaalista” työelämästä on vapaa toiminta riivitty viimeistä pisuraa myöten (ellet heittäydy itselliseksi). Suorituspistettä ja salakorruptiota koko työelämä.

Täällä blogimaailmassa törmää silloin tällöin kirjoittajiin, jotka kysyvät ihmisen vapauden perään. Maltanko taaskaan olla mainitsematta Li Anderssonin keppijuttua (oma jatkojuttuni). Näyttää olevan vasemmistonuorten puheenjohtaja. Arhinmäki, Lapintie, Martti Korhoset ja kaikki muut, kuunnelkaapa joskus nuorianne, unohtakaa yhteiskuntatakuunne, pajanne ja ilmaisharjoittelunne. Tiedä vaikka sotienjälkeinen henki syntyisi uudelleen.

Eduskunnassa äänestettiin tänään 18.11. työmarkkinatuen tarveharkinnan poistamisesta tai säilyttämisestä. Tarveharkinta tarkoittaa että jos työttömän puolisolla on tuloja noin 1800 euroa tai enemmän, työmarkkinatuki  alkaa nopeasti supistua ja lakkaa jossain 2700 euron tuntumassa.

Äänestyksestä pois oli (jos oikein ehdi nähdä) 38 edustajaa. Tarveharkinnan poistamisen puolesta taisi äänestää 64. Tarveharkinnan säilyttämisen puolesta äänesti (jos oikein muistan) 98. Näiden täytyi tietenkin olla hallituspuolueista. Tarveharkinta ei siis poistu.

Nettikuvassa ehdin tunnistaa ainakin kaksi poissaolijaa: vihreiden Jani Toivola ja Johanna Karimäki. Vihreiden poissaolo pisti silmään siksi, että vuosi sitten vihreät piiloutuivat kun äänestettiin nuorten toimeentulotuen leikkaamisesta (elleivät nuoret tottele työmarkkinoita).

Toimeentulotuen leikkausten poistaminen ei taida sisältyä myöskään Kataisen hallituksen ohjelmaan, vaikka hallituspuolueet ohjelmaa kehuvat, ehkä juuri tästä syystä.


Keskustelua US Puheenvuorossa (linkki)
:

Keskustelussa Marko Kivelä kysyi – sinänsä aiheellisesti – miksi toin vihreät esille.

Vastasin näin:

Sanoin jo yhden syyn: sosiaali- ja terveysvaliokunnan vihreiden jäsenten menettely vuosi sitten nuorten toimeentulotuen leikkausten yhteydessä. Sitä minä en pysty unohtamaan kuten jo silloin tuoreeltaan mm. US-blogissani sanoin.

Toinen syy periytyy eiliseltä päivältä (siis 17.11.): Minusta näyttää vahvasti siltä, että viime päivien ”rasismikohu” on tarkasti suunniteltu ja tarkoitushakuinen poliittinen manööveri, ei pelkästään puoluepoliittinen vaan laajemminkin ihmisten huomion suuntaaminen pois sosiaalisista kysymyksistä: toimeentulo, syrjäytyminen, leikkaukset, työmarkkinatuen tarveharkinta, Stubbin poliittinen darwinismi, pankkimafian vallankaappaukset Välimeren maissa ja muu tällainen.

Ehkä reagoin liian tunnepitoisesti (tekisi mieli pahoitella tai anteeksi pyytää), mutta eilisen eduskunnan kyselytunnin kohdalla minua ärsytti suunnattomasti se, että vihreä eduskuntaryhmä varapuheenjohtajansa Johanna Karimäen suulla (suullinen kysymys) lähti mukaan tähän narripeliin, liitti vihreät mukaan tähän narrinäytelmään ja vielä selvästikin suurta omahyväisyyttä tuntien, valtaherroja ja -rouvia nuoleskellen ja heidän seuraansa selvästikin himoiten.

Kansan sosiaalisen yhteistunnon ja itsetunnon murtaminen kaikenlaisella rasismivouhkaamisella on itsessään samanveroista rasismia, vähintään yhtä tuomittavaa ellei enemmänkin. Olette vielä olevinanne enkeleitä, tukahdutte omahyväisyyteenne.

Li Andersson esitti harvinaisen mutta sitäkin paremman kysymyksen: Miten ja kuka saa määritellä, mitä nuoret tarvitsevat, puhumattakaan siitä, mitä he haluavat?

Kyseenalaistat yhteiskuntatakuun, ainakin sen lähtökohdan. Niin minäkin.

Ajateltakoon uuden ajan valtioteoriaa, demokratianäkemystä, USAn itsenäisyysjulistusta tai mitä tahansa vastaavaa, lähtökohtana niissä on ihminen, joka on itsessään vapaa, määrittelee itse itsensä. Vapaiden yksilöiden varaan ja heidän ehdoillaan rakentuu valtio, demokratia, instituutiot ja hallinto.

Tänään asetelma on käännetty ylösalaisin: yhteiskunta on (muka) ensin ja ensisijainen. Yhteiskunta takaa, yhteiskunta mahdollistaa, rajaa, kieltää, yhteiskunta tekee kaiken (tai kohta ei mitään).

Yhteiskuntatakuu on paternalismia, ulkoa päin määrittelevyyttä ja holhoavuutta. Ei kauaakaan sitten ihmisen tehtävä oli toteuttaa sosialismia. Nyt ihmisen tehtävä on tulla ulkoa taatuksi.

Eikö yhteiskuntatakaajille  juolahda mieleen kysyä Lin kysymystä? Millä oikeudella he määrittelevät toisten ihmisten tarpeita ja haluja? Ulkoa määrittelevyys on vastoin luonnollista ihmiskäsitystä, ihmisarvoa, ihmisoikeuksia, perustuslakia, mitä tahansa moraalia tai etiikkaa.

Se, että (nuoreen) ihmiseen suhtaudutaan ulkoapäin taattavana, masentaa pahemmin kuin mikään muu. Se alentaa ihmisen, kohteistaa, välineistää, aliarvottaa. Se on ihmistä kutistavaa paternalismia.

Nykypolitiikka sokaisee toimijoidensa silmät, aivot ja mielen. He luulevat omistavansa maailman, ihmiset, voivansa määritellä heidät milloin miksikin, työmarkkinoiden ulkopuolisiksi, työmarkkinakyvyttömiksi, syrjäytyneiksi, taattaviksi. He hokevat eduskunnan pöntöstä ”meillä on varaa pitää huolta heikoimmista”. Keitä ”he” ovat, nämä varan pitäjät, nämä takaajat? Se on leuhkaa puhetta. Tuskin puhujat sitä itse sellaiseksi tajuavat.

 

Onko heillä oikeus estää haluamamme opinnot?

Ihmisten halujen ja tarpeiden ulkoa määrittely on perusteena ammattikorkeakoulujen leikkausten kohdentamisessa. Kulttuuriin, viestintään, muotoiluun, kuvaukseen, taiteeseen, kirjallisuuteen on nuorten taholta intoa ja tunkua. Eduskunnan paternalisteilla ei ole oikeutta estää ei edes moittia nuoria tästä. Nuorten halujen kautta rakentuu tuleva maailma juuri sellaiseksi kuin nuorten oma halu sanoo. Se ja vain se on maailman substanssi.

Nuorten oma kiinnostus on ainoa todellisuus. Se on tuhat kertaa tärkeämpi fakta kuin ”työmarkkinain kysyntä”. Työmarkkinakysyntä on paternalismia, nykymuotoista orjuutta. Työmarkkinakysyntä on historiaan haihtuvaa maailmaa. Sinne se kuuluu, sinne sen kuuluu mennä.

Li ja muut, jos haluatte opiskella muotoilua tai taiteilua, niin opiskelkaa, vaikka väkisin. Unohtakaa nämä gustafssonit, menkööt ministerit teiskoon. Älkää välittäkö opetusministeriön pakkopolitiikasta, älkää ministerin kukkoilusta, toimeentulotuen leikkauksista vähiten (lex Soininvaara).


Työelämävalmennus ja -harjoittelu – takuun muotojako?

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) tiedote 15.11.2011 kertoo:

”Erilaisten työllistämistoimien piirissä oli viime vuonna noin 126 000 suomalaista, joista järjestöt ja säätiöt työllistivät noin 30 000 ihmistä. … Palkkatuki on ollut yhdistyksille tärkeä työllistämisen muoto. Kuitenkin palkkatuella työllistettyjen määrä on yhdistyksissä kolmessa vuodessa vähentynyt 2000:lla. Samaan aikaan muilla työmarkkinatoimenpiteillä kuten työharjoittelussa ja työelämävalmennuksessa olleiden määrä on yhdistyksissä kasvanut 3000:lla.”

Mitä ovat työharjoittelu ja työelämävalmennus? Saako niistä palkkaa, vähän tai ei lainkaan? Miksi juuri tämä toiminto on kasvanut peräti 3000:lla? Tämäkö on yhteiskuntatakuuta käytännössä? Jos näin on, niin eikö takuu jouda historiaan jo ennen syntymistään?

Li Andersson: Me emme halua enää lisää keppejä teiltä, Viikkolehti 11.11.2011.

klikkaa

”Poliisi pidätti 70 puiston tyhjennystä vastustanutta”. Vain vuorokausi aiemmin olin katsonut heitä (nyt häädettyjä) silmästä silmään. Häätö on raukkamainen, kääntyköön se itseään vastaan, näin veikkaan ja toivon.

Telttakylä pursusi toimintaa, satoja telttoja toisissaan kiinni, täynnä kannanottoja, useimpiin oli helppo yhtyä. Alueen reunalla herra vastailee telttaväen kysymyksiin. Alueelle oli ehtinyt moni muukin kuuluisuus, Jeffrey Sachsista alkaen.

Kulman takaa katsoo Vapauden patsas. Vain korttelin päässä ovat WTC:n tyhjä tontti ja pörssi. Edessä Ellis-saari, sieltä tulivat miljoonat vapautta ja vaurautta etsien. Nyt he palelevat puistikon teltoissa, kunnes ajetaan sieltäkin pois. Vapaa maailma, tämän saaren (Manhattan) kärjestä sen piti alkaa, tänne se päättyy.

Kotona avasin television. Mitä sanoo Sixten Korkman:

”…todella pahassa kriisissä säännöt ovat sellaisia, josta täytyy tehdä poikkeuksia. Juristit yleensä keksivät innovatiivisia perusteluja, miksi voidaan poiketa säännöistä tarvittaessa ja jos eivät keksi, niin sääntöjä voidaan rikkoa. Joku voi viedä asian Euroopan tuomioistuimeen, Court of Justice, joka vuosien jälkeen toteaa, että näin ei saa käyttäytyä, mutta siinä tilanteessa kriisi on kauan sitten ohi…”

Wall Streetillä sääntöä ei rikota: likainen väki ajetaan pois. Euroopassa säännöt ovat rikkomista varten, sanoo Korkman. Ovatko nämä toistensa peilikuvia: puiston puhtaus ja talouden epäpuhtaus.

Kansan ei annettu äänestää Kreikassa. Euroopan johtajat ja EKP ovat erottaneet jo kahden maan hallituksen. Korkman ylistää EKP:n salapakolla valituttamaa Mario Montia häikäiseväksi. Demokratian ylikävelyt saattavat olla eurokraattien pahin vikatikki, arvelee Jan Hurri. Euroopan kansat eivät tälläkään kerta alistu hallintokoneiston mielivaltaan vaan ennen pitkää demokratia ottaa vallan takaisin eurokratialta, sanoo analyytikko Gave Hurrin jutussa. Velkakriisin yhteiskunnalliset seuraukset ovat arvaamattomia. Rinta rinnan esiintyvät rikkaiden ja köyhien kansaosien vastakkainasettelut, kansojen väliset ristiriidat ja vielä sukupolvien väliset ristiriidat.

– Kun kaiken tämän ynnää, tulvii mieleen kuva historiasta. Wall Streetin häädöt, ovatko ne Ranskan vallankumouksen alkusoitto?

Eurokraattien vallankumous päättyy vielä kyyneliin. Jan Hurri, Taloussanomat 13.11.2011 (kannattaa lukea)

Korkman MOT-ohjelmassa 14.11.2011.

Korkman YLElle: Italian tuleva pääministeri häikäisevän taitava. Taloussanomat 13.11.2011.

Poliisi pidätti 70 puiston tyhjennystä vastustanutta New Yorkissa. YLE 15.11.2011.

Yhdysvaltalaisviranomaiset haluavat eroon mielenosoittajien leireistä. YLE 14.11.2011.

Mielenosoittajat yrittävät sulkea Wall Streetin torstaina. Arvopaperi 15.11.2011.

Viisi kuvaa, klikkaa:

Kuopiolaispapista Kimmo Kivelästä on tullut Toivon Valo eduskunnassa. Vihdoin löytyi edustaja, joka lausuu totuuden. Näin lausui pappi:

”Tällainen ulkoistaminen on osa uusliberalistista ajattelua, joka on tullut tuhoisana ja rappeuttavana julkiselle sektorille. Virtaviivaistamista on se, että joukko-osastojen kaikki toiminnot ja henkilöstö ovat sen komentajan ja komentajaa palvelevan esikunnan johtamia. Tällä toimenpiteellä ei tulla saamaan säästöjä vaan lisämenoja, katkeruutta ja työpahoinvointia. On käsittämätöntä, että vasemmisto hallituksessa on ollut hampaaton tämän asian osalta. …On järjetöntä, että säästöjä haetaan tällä tavoin pieni-, matalapalkkaisen naistyövoiman kustannuksella. Tässä loukataan ihmisarvoa. … Puolustusvoimien kokoon nähden on suhteettoman paljon korkeita upseereita eversteistä kenraaleihin. Vähempikin riittäisi.”

Kerrankin oikeita sanoja: ihmisarvo, tuhoisa, rappeutus, katkeruus, työpahoinvointi.

Julkishallinnossa on toimittu juuri näin. Virastoissa on päällikköä kuin meren mutaa. He nostavat itse omia palkkojaan ilman rajaa niin että juurelta katsoen huimaa. He ajavat ulos ’reunaväkeä’ saadakseen tilaa omille palkoilleen. Useimmista päälliköistä on järkevälle ja luovalle työnteolle pelkkää haittaa. Siinä meidän valtio.

Jos julkishallinnossa pitää säästää, niin leikattakoon yläpään palkkoja 30 tai 50 %. Prosenttilinjalla ja progressiivisesti, pienempiä vähemmän tai ei lainkaan, isompia enemmän.

Markus Mustajärvi (vasryhmä) sanoi armeijan ruokahuollon yhtiöittämisestä näin:

”Ensinnäkin palkat alenevat vanhoilla työntekijöillä neljän vuoden kuluttua 200 euroa kuukaudessa ja uusilla heti. Vuosilomat lyhenevät, niiden vaikutus on 6 prosenttia vuodessa, ja lyhyemmän jakson työajan hyöty katoaa pidempien tasotusjaksojen vuoksi olemattomiin. Työaikakorvaukset alenevat, sen vaikutus on 8 prosenttia vuodessa. Sairausajan palkka, niiden vaikutus ja muiden tekijöitten vaikutus on vähintään 2 prosenttia. Kun tämän ynnää yhteen, niin ale yhteensä vanhoilla työntekijöillä on 3 500 euroa vuodessa ja uusilla työntekijöillä liki 6 000 euroa vuodessa. Eli järkyttävää kohtelua, jos tämä toteutuu.”

Hanna Mäntylä (ps) sanoi näin:

”Toisaalta ihmettelen myös sitä, että hallitus, joka kyllä moniin muihin asioihin vaatii hyvin kiivaasti ja kovaan ääneen tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua, kuitenkin tässä asiassa on valmis polkemaan näiden pienituloisten naisten asemaa.”

Kokoomuksen Sofia Vikman moitti Kivelää ja muita kokonaisnäkemyksen puutteesta. Aivan.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kirjoitti blogiin tekopyhän ylistyksen kuinka yhtiömuoto turvaa hyvän henkilöstöpolitiikan. Vihreiden puheet ovat suurpatruunoiden puhetta.

Viime vaalikaudella työministerinä oli vihreiden Anni Sinnemäki. Eduskunnan työelämävaliokunnassa vihreitä edusti Johanna Karimäki. Muutaman kerran yritin virittää heille keskustelua ihmisarvoa loukkaavasta henkilöstöpolitiikasta valtiolla. Ei pienintäkään vastakaikua, ei pienintäkään. Silloin tiesin, vihreiden puoleen on turha kääntyä.

Eduskunnan kyselytunnilla työministeri Sinnemäeltä kysyttiin THL:n irtisanomisista. Sinnemäen vastaus oli kylmä, siitä huokui henki ’valtion väki menköön minne tahansa’.

Onneksi eduskuntaan putkahti yksi ymmärtäjä, Kimmo Kivelä (ps). Kiitos.

Eduskunnan keskustelu puolustusvoimien ruokahuollon yhtiöittämisestä

Seuraava sivu »