Onko populismi (antielitismi) myönteinen reaktio politiikan tyhjentymiseen ja luottamuskatoon? Onko populismi politiikan paluuta vai taantumuksen voittokulkua? Ovatko vasemmisto ja oikeisto korvautuneet populisteilla ja paternalisteilla? Onko populismi rakkaan Euroopan uusi aave? Pitääkö muukalaisvastaisuuden kasvusta huolestua?

Tällaisiin kysymyksiin etsittiin vastauksia Ideoiden taistelu -tapahtumassa (kuva).

Times-lehden kolumnisti Mick Hume sanoi moneen kertaan, että populismin kasvualustana on Euroopan Unionin antidemokratia, keskittyneisyys ja vanhoillisuus.

Unkarilaisen median ja taiteen professorin Ferrenc Hammerin mielestä populistit eivät ole pelkästään väärässä. Kansa ei ole saanut sanoa kantaansa. Analyysiä on tarkennettava, on erotettava populismin eri juonteet.

Nainen yleisöstä kysyi: Miten te määrittelette demokratian? Eikö demokratia tarkoita ihmisten kanssa puhumista? Populistithan tekevät juuri niin.

Nuori poika yleisöstä: on naurettavaa puhua populismista. Populismipuhe on median nostattamaa, ääriesimerkkinä Ruotsi.

Suomessa populismin tutkijoita on ripoteltu yliopistoihin. Laura Parkkinen Turussa, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissakin joku tutkii populismia työkseen. Yhteistä heille näyttää olevan yksiniittinen ennakkoasenne: populismi on paha.

– Toki populismi voi olla pahaakin, mutta se kuvastaa myös ihmisten syrjäytymistä,  ahdistusta, vaikeuksien kokemista, politiikan koskettamattomuutta. Tässä mielessä populismin voisi nähdä kajastuksena politiikan sisällön muutostarpeesta.

Jos tutkijat olisivat viisaita eivätkä eliittilähtöisiä syyllistäjiä, he tutkisivat populismia positiivisella asenteella, etsien demokratian uusia käytäntöjä. Tässäpä tuleekin mieleen Helena Erosen blogiehdotus, että kansalle on annettava oikeus äänestyksellä kumota eduskunnan päätös. Onko sekin populismia?

  klikkaa