Vaalikeskustelun piristävintä antia löytyi Heikki Hyötyniemen blogin kommenteista (Suvaitsevaisten Pyrrhos). Tietääkseni Heikki on ollut Aalto-yliopiston professori, tekniikan tohtori. Hän arvioi vaalipuhetta fysiikan ja informaatioteorian käsitteistöjen kautta. Erittäin inspiroivaa.

Näin Heikki: 

”Asioista voisi vetää myös systeemisiä johtopäätöksiä. – Aiemmin vaalit mukailivat luonteeltaan ”kyberneettistä oppimista”, eli mitä useampi kannatti ajatuksiasi, sitä enemmän ääniä sait… Nyt kuitenkin tämä kaksivaiheinen vaalitapa ja nopeat kannatusgallupit ovat johtaneet taktikointiin, sisäiseen negatiivisen takaisinkytkennän silmukkaan: äänestetään ehdokkaita vastaan (tyypillisesti tästä kärsivät juuri ne, jotka esittävät provosoivia ajatuksia). Seurauksena on ”käänteisoppiminen”, rakenteiden häviäminen: kukapa pystyy sanomaan jotakin näiden finalistien mielipide-eroista?

..tarpeeksi ei ymmärretä sitä, millaisia vaikutuksia on yleensäkin tiedonvälityksen nopeutumisella. Se saattaa vapauttaa järjestelmän sisäisen pahanlaatuisen dynamiikan … eikä se ole kerta eikä kaksi kun teknisissä järjestelmissä silmukoiden nopeuttaminen on johtanut epästabiilisuuteen.”

Seppo Oikkonen kommentissaan Heikille:

”Normaalisti kai ihmiset kokevat olevansa ”oikeistolaisia” tai ”vasemmistolaisia”, kannattavansa ”sitä-ja-sitä puoluetta”, kuuluvansa ”siihen-ja-siihen ryhmään tai mielipiderintamaan”, jne. Kaikki tällaiset käsitteelliset verkonsilmät hujahtavat nyt läpi, ja lujempaa maaperää tunnen tapaavani vasta jossain niin pitkällä, ettei käsi enää ylety äänestyslippuun.”

Jani Jansson kommentissaan:

”..kumpi on poliittiselta painoarvoltaan suurempi mielenilmaus: se että omalta osaltaan alentaa äänestysprosenttia vai se että äänestää tyhjää. Tyhjän äänestäminen on mielestäni merkki siitä, että ei kritisoi itse vaalitapaa vaan ehdokkaita. Äänestämättä jättäminen taas on epäluottamuslause itse vaalitapahtumalle tai sen järjestelyille.”

* * * *

Mielestäni nämä huomiot ovat erittäin painavia: uusien ajatusten häviö, käänteisoppiminen, rakenteiden häviäminen, vaaliflirttailu, epästabiili kierre.

Voisiko Hyötyniemen kaltaisista ”oppineista” muovautua uudentyyppinen ”ajatuspaja”, joka toisi syvyyttä politiikan ja vaalien analyysiin? Nykyiset valtalehtien kommentaattorit (untohämäläiset) ja yliopistojen politiikan tutkimus ovat enimmäkseen pintafraseologisia ja vielä piilointresseihin kiinnittyneitä (”haavisto-ilmiö”).

Demareilla on identiteettikriisi, sanoo Liisa Jaakonsaari. A-studiossa vaalipäälliköt. kokoomuksen Taru Tujunen ja vihreiden Riikka Kämppi fiinistelivät puoli tuntia sanomatta juuri mitään, kiertelivät ja kaartelivat. Muiden tieteenalojen käsitteistöjen kautta poliitikkojen identiteettikriisit ja peittelevä vaaliflirttailu avautuisi paremmin, ties jopa heille itselleen.