Kirjassaan Eurokriisin anatomia Heikki Patomäki nimeää Euroopalle kolme vaihtoehtoa:

  • Uusliberaalin politiikan jatkaminen.
  • Sosialidemokraattinen politiikka.
  • Globaali keynesiläisyys.

Uusliberaali Eurooppa on seikkailupolitiikkaa kuten on koettu: pidäkkeiden puute, moraalikato, kuplat, kriisit, taantumat ja lamat. Yhteiskunnat hajoavat sosiaalisesti, seurauksena poliittisia kriisejä, sotia ja sodanuhkia.

Entä mitä olisi sosialidemokraattinen Eurooppa? EKP:n katteetonta rahan luontia ja omavaltaista jakoa pankeille. Talouden valtiollista elvyttämistä ja velkaantumista. Euron devalvoitumista, bensiinin hinnassa se jo näkyy. Mutta Brasilia syyttää jo nyt Eurooppaa valuuttasodasta kehittyviä maita vastaan, eikä varmaan aiheetta. Sosialidemokraattinen Eurooppa olisi eturyhmien itsekästä politiikkaa Euroopan sisällä ja suhteessa muuhun maailmaan. Ei suositella.

Keynesiläisyys, kansallinen tai globaali on kysynnän ja kuluttamisen pakonomaista kasvattamista. Onko tavaroiden kasvava rahtaus järkevää maapallopolitiikkaa ja kenelle se olisi järkevää? Maan ystävät ry näkee ylikuluttavan luokan globaalina ongelmana. Tämä näkemys yritetään vaieta, totta kai.

Patomäen vaihtoehdoista puuttuu jotain. Joku kiiruhtaa tarjoamaan ekologiaa ja luonnonvarojen rajallisuutta. Kenties, mutta silti: tiede ja teknologia ovat kekseliäitä ja pystyvät yhä vain puhkomaan rajoja.

Patomäen vaihtoehdoista puuttuu sosiaalis-humanistinen, sivistyksellinen, kansalaislähtöinen, demokraattinen Eurooppa. Mitä tämä merkitsisi Suomelle, Euroopalle, ihmiskunnalle ja maapallolle?

Brasilia: rahan lapioiminen kannibalisoi meidät

Ekonomisti: EKP:n järjestelmässä on kauhea vinoutuma

Saksaa jo hirvittää, Suomi maksaa mukisematta

Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia

Kommentissani (tässä linkki) otan kantaa EKP:n rahanjakopolitiikkaan sekä suomalaispoliitikkojen ja -ekonomistien suhtautumiseen.