Kyykyttävää sosiaaliturvaa puretaan, kirjoittaa Outi Alanko-Kahiluoto blogissaan.

Minun päätelmäni on tasan päínvastainen.

Ihmisten elämistä ehdollistetaan entistä enemmän, muun muassa näin:

– Työttömyysturva vähenee 100 päivällä, jos kieltäytyy tarjotuista työllistämistoimista.

– Ansiosidonnainen työttömyysturva porrastetaan työssäoloajan mukaan. Jos työhistoriaa on yli kolme vuotta, saa ansiopäivärahaa 500 päivältä. Jos työhistoriaa on alle kolme vuotta, saa päivärahaa enintään 400 päivältä.

– Ansiodidonnaiselle pääsyä nopeutetaan. Eli yhteiskunta ja ihmisten elämä kiedotaan ”ansioperiaatteen” (= tuloerojen) ympärille vauvasta alkaen. Tästä kietomisesta vihreät vaikenevat visusti, päinvastoin Kataisen hallituksen aikana ovat ylistäneet ansioperiaatetta historialliseksi (Alanko-Kahiluoto, Karimäki, Sinnemäki jne). Siinä heidän tulonjakonsa.

– Terveydenhuolto suunnataan yhä enemmän työterveyden kehittämiseen, vaikka nimenomaan yleinen kansanterveystyö (lisääntyvä eläkeläisväestö ym) on kovaa vauhtia tuhoutumassa. Meidän ihmisten elämä terveyttä myöten ehdollistetaan ”työlle” ja ”työelämälle”. Muut heitetään yli laidan, suoraan sanoen kuolemaan.

Tällainen ehdollistaminen tuo minulle mieleen inkojen ja atsteekkien lapsiuhrit. Ellet kumarra nykyeliiteille (”työmarkkinoille”), veresi valuu alttarille.

Minun perustuslakinäkemyksen ja maailmankuvani mukaan tällaiseen ehdollistamiseen ei ole oikeutta. Oikeutta ei ole eduskunnalla (ilman perustuslain muutosta), ei hallituksella, ei kolmikannalla, ei työmarkkinajärjestöillä, ei puolueilla, ei yhdelläkään kansanedustajalla.

Julkisuudessa on viime päivinä kerrottu henkilöistä, jotka syvästi harkittuaan kieltäytyvät nykyisenlaisesta työelämästä (ei työstä sinänsä omaehtoisena). Juuri näin, juuri näin on tehtävä. Mitä enemmän tällaisia kieltäytyjiä löytyy, sen parempi. Laskekoon ”työllisyysaste” mahdollisimman matalaksi. Tulkoon kieltäytymisestä kansanliike. Se olisi kulttuurin ja sivilisaation elinvoiman merkki.

Sidonnaisuus ulkoa annettuun työhön ja työhön ehdollistaminen on historiassa tai joissain valtioissa asetettu aika ajoin kaiken perustaksi. 1930-luvulla kansallissosialistisen Saksan iskusanana oli suoritusyhteiskunta. Neuvostoliittoa rakennettiin työn sankaruudelle. Samalla tiellä on tänään Suomi, työmarkkinajärjestöt ja Kataisen hallitus. Ennemmin tai myöhemmin, tulos on sama kuin Saksassa tai Neuvostoliitossa. Ne maat tulivat ja menivät.

Läntisen maailman perusjuonteeksi on sanottu vapautta aina Millin ajoista alkaen. Jo aiempinakin aikoina kulttuurien kukoistushetket kumpusivat vapaudesta (edes joidenkin tai lähes kaikkien). Ateenan kukoistus antiikin aikana lienee rakentunut vapaiden kansalaisten vapaille toimille. Samoin renessanssin tieteet, taiteet, kauppa ja kaupungit.

Tänään vapaus on jälleen kerran uhattuna. Uhka tulee työelämään ehdollistamisesta.

Ihminen ei voi itselleen tärkeämpää tehtävää kuvitella tai löytää kuin on taistelu Kataisen hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen vapaudenriistopolitiikkaa vastaan. Meitä ette kyykytä.