toukokuu 2012
Monthly Archive
30 toukokuun, 2012
Outi Alanko-Kahiluoto, Harri Jaskari, Johanna Karimäki – mikä heitä yhdistää? Taivaallinen puhe perustulosta, viimeksi tänään K-infossa (kuulemaan en uskaltanut mennä).
Mutta mikä muu heitä yhdistää? 6020 – 5120 – 5120 euroa, valtionyhtiöistä saadut palkkiot. Maksajana Jaskarilla ja Karimäellä on Itella, Alanko-Kahiluodolla Veikkaus ja VR (kertoo Iltalehti 30.5.).
Palkkiot tulevat peruspalkan päälle, ei sentään vielä perustulon päälle. Lisäksi ulkomaanpäivärahat, kulukorvaukset, lounaat, timo-potun siemenet, ilmaislennot ja piristeet. Täysistunnossa viivähdätte pari minuuttia, Jaskari joskus pitempään.
Tänä keväänä eduskunnassa on nähty outo ilmiö: yksi ja sama edustaja voi olla viikkokausia yhteen menoon poissa istunnoista merkinnällä ’e’ (eduskuntatehtävissä). Mikähän tehtävä on kyseessä? Eduskunnan nettisivuilta vastausta ei löydy. Voisiko kyseessä olla sarja ulkomaanmatkoja (tämä on arvaus)? Kertokaa te, Karimäet ja Jaskarit, kun olette avoimia.
Matkustaako eduskunta salaa? Onko jossain koottua tietoa eduskunnan matkoista? Entä matkojen sisällöt, vaikutelmat, oppimiset? Eikö olisi kiva muunkin kansan kuulla vaikutelmia ja jopa kommentoida, harrastaa yhteistä oppimista, elävöittää politiikkaa, nauttia maailmoista.
Muuten, te samaiset edustajat, kun Suomeen sattumoisin palaatte, alatte saarnata maakuntien lentokenttien sulkemista, lentojen lopettamista, Finnairin ja Destian myyntiä. Samaan aikaan Heidi Hautala vaatii Euroopan suorien lentojen turvaamista, tippukoon Finnairin kurssi ja kärsiköön piensijoittajat.
Puoluekokouksissa ja blogeissa te julistatte kohtuutaloutta, ensin vihreät ja demarit, kohta kokoomus. En usko perustulopuheisiinne niin kauan kuin itse nostatte palkkioina 10 000 euroa kuukaudessa. Palauttakaa yhtiöpalkkionne, puolittakaa edustajan palkkanne, luopukaa verottomista kulukorvauksista, sen jälkeen tulen kuuntelemaan perustulopuheitanne. ”Kohtuutalouden” mukainen edustajan palkka on 3000 – 4000 euroa, ei tippaakaan yli. Sellainen palkka meillä muillakin on. Jotkut armolliset (joista te pidätte huolta ja kovasti välitätte) elävät 500 eurolla kuukaudessa, vähemmällä kuin yksi lounainen kokouspalkkionne.
Puoluekokouksissa te laulatte hurmoslauluja, asettaudutte eturiviin ylityytyväisin ilmein, suuntaatte katseenne kohti aurinkoa. Minä ehdin jo luulla, että hurmosliikkeet loppuivat lauri leeviin tai viimeistään nyrnbergiin, mutta ei, ne ovat täällä tänään.
Perustulopuheenne ovat huijausta, huijausta ja huijausta. Teille, eteville, ei riitä edes kymppitonni kuukaudessa.
* * *
Politiikan hienohelmojen hurskastelu ei ole ainoa mikä sieppaa. Tutkailin Tekesin toimintaa. Talouden yläluokka seurustelee keskenään, luo keskinäisen aatelistalouden ja ryövää kansakunnan varallisuuden. Toinen hyväkäs on Suomen Akatemia. Luin läpi Valta-tutkimushankkeen loppupaperit. Täyttä soopaa, täyttä soopaa, pelkkää soopaa. Eliitti selittää toisilleen, miksi vallankäytön käytännöt ovat juuri ne mitä ovat ja että niin kuuluu ollakin. Kauppalehti vitsailee ja rehvastelee tästäkin aiheesta.
Suomi ei ole ollut koskaan niin elitistinen kuin on tänään. Katsoin eilen televisiota: kansanjoukot Madridin kaduilla huusivat: sota, sota, sota.
Lukemistoa:
Kansanedustajilla muhkeita sivutuloja, Iltalehti 30.5.2012.
Valta Suomessa -tutkimusohjelma (2007-2010).
Kauppalehti 28.5.2012: ”Tutkija, ota suunta kohti rahoitusmarkkinoita” (käsittelee Valta-tutkimushanketta elitistisestä näkökulmasta).
Aamulehti 21.5.2012: ”Hallituksen työ on jumissa, samaan aikaan kansanedustajat matkustavat”.
(Linkkejä koko teksteihin ei taida enää saada mihinkään, tämäkin on yhdenlaista elitisoitumista. Me tavalliset kirjoitamme vielä ilmaiseksi, joskus jopa öisin.)
30 toukokuun, 2012
SDP:n puoluekokous ei tuonut mitään uutta, kirjoittaa Rovaniemen hemmo.
Sama vaikutelma minullakin. SDP on entistä enemmän
– VVO-puolue
– SAK-puolue
– raamisopimuspuolue
– Ilmarisen ja Varman puolue.
Vanha suurituloisia hyysäävä ja instituutioihin kiinnittyvä politiikka jatkuu entistä raaempana. Höttöpuheet kohtuullisuudesta, välittämisestä tai oikeudenmukaisuudesta ovat sataprosenttista höttöä. Käytännössä noilla puheilla ei ole mitään merkitystä, ellei merkitykseksi lueta raa’an politiikan peittelyä.
Vihreät käyttivät puoluekokouksessaan täsmälleen samoja sanoja: kohtuutalous, välittäminen. Yhtä tyhjää puhetta molemmilla.
Politiikan tutkija Timo Tuikka kirjoitti otsikolla ’Puolueet ovat hukanneet itsensä’ HS 18.5.12:
”Onko pian käsillä aika, jolloin kansalaiset kysyvät, mihin he tarvitsevat arvonsa hukanneita puolueita ja ammattipoliitikkoja”.
Udmurdin mummot lauloivat juuri, impivaara Euroopan yllä.
(kirjoitettu Euroviisu- ja sdp:n puoluekokousyönä 26.5. klo 23)
(tunnustuksellista keskustelua US-Puheenvuorossa)
21 toukokuun, 2012
Keskittäminen, miten moninaisin tavoin se ilmeneekään:
– koulutuksen arviointikeskus
– taiteen edistämiskeskus ja -neuvosto
– alueellinen ympäristöhallinto lakkautettiin
– miljardikaupalla rahaa Aalto-yliopistolle muiden yliopistojen surkastuessa
– vaalipiirien keskittäminen
– suurkunnat
– valtiollinen elvytys, välimallit, muutaman suurrakentajan pelastaminen
– innovaatiorahat Tekesille ja Shokeille, me tavalliset olemme pelkkiä suorittajia
– ”kasvurahoitus” muutamalle startupille (mutta tavallinen kansa 77 miljardin pankkitalletuksineen vailla aktiivista roolia)
– Suomen talouden haavoittuvuus = muutama vientiyritys
– Euroopan Keskuspankki virtuaalirahoineen ja rahan kylvöineen pankeille
– impivaara-pilkanteko
Mutta missä ovat kansalaiset? Porttien avaaminen meidän aktiviteeteille? Meillä on Neuvostohallitus.
Tämä oli alunperin kommenttini Olli Makkosen hyvään kirjoitukseen Alexander Stubb ja politiikan jakolinjat. Olli sanoi muun muassa:
”En kuitenkaan ole sulkemassa Suomen rajoja, vaan päinvastoin haluaisin avoimempaa politiikkaa. Olen vaan sitä mieltä, että Stubbin ajamalla politiikalla sitä ei tulla saavuttamaan, vaan päinvastoin voimme odottaa yhä pahenevia ongelmia.”
Olen Ollin kanssa paljolti samaa mieltä. Tosin könttäkäsitteet ”EU”, ”Eurooppa”, ”markkinat” pitää tarkentaa, hajottaa, purkaa osiin, juonteisiin. Lähtökohdiksi ja välineiksi pitää muotoilla paremmin tarkentavia ja ihmistä (yksilöä) lähempänä olevia käsitteitä. Vaikkapa globaali kansalaisuus ”Suomen menestyksen” tai ”Euroopan menestyksen” vastakohtana.
11 toukokuun, 2012
Vuokra-asuminen jumiuttaa ikuiseen varallisuusloukkoon. ARA-rahoitus ei sovi Helsingin seudulle. Elvytyksellä pelastettiin rakennusyhtiöt, ei muuta. Helsingin Hitas on tappioloukko.
Kansanedustaja Juha Väätäinen oli kutsunut K-infoon raahelaisen korjausrakentajan sekä Icecapitalin. Ihmisten on saatava aktivoitua toimijoiksi rakentamisessa ja asumisessa, tämän ymmärsin illan pääanniksi.
70-lukulaisen kerrostalon täysremontti, lisärakentaminen ja nolla-energiaksi muuttaminen maksaa 1700 euroa / neliö. Kaukolämmöstä irtautuminen on ennen pitkää myös Helsingin tulevaisuus.
Rakennuksen elinkaareen kuuluu korjaaminen aika ajoin, sitä on turha kauhistella. Mutta Helsingin seudulla korjautetaan kalliisti ja paljon turhaa.
Viikissä valtion tukema yhtiö (VVO) perii kalliimpaa vuokraa kuin vapaan rahan rakentaja. ARA-rahoitus ei sovi Helsingin seudulle.
Yleisön joukossa oltiin katkeria Helsingin hitakselle. ”Olemme kokeneet satojen tuhansien tappion suhteessa muihin.” Poliitikkojen vastaus aina on: ähäkutti, oma vika. Helsingin kaupunginvaltuustossa vallitsee rikkumaton hyvävelijärjestelmä hitaksen suhteen, näin yleisö väitti.
Ihmisiä kiihdyttää valtion lottovoitot aravien käyttörajoituksista vapauttamisessa sekä yhtiöiden peli. Ns. välimalli osana elvytystä oli superlotto muutamalle yhtiölle. Tukimuodon ideoi Jan Vapaavuori. Asumisoikeus- tai hitasasuntoihin tällainen lotto ei kuulu.
”Elvytyksellä” pelastettiin muutama rakennusfirma ja tuettiin virolaisrakentajia. Aiheesta on tekeillä viranomaisselvitys.
Juhana Vartiainen vaatii omistusasumiselle lisärasitteita, korkeampaa kiinteistöveroa ja muuta. Mutta samat rasitteet kiertyvät myös vuokrataloihin, ei ole ilmaista (vuokratalon) omistajaa.
Ruotsin asuntojärjestelmää on kehuttu, mutta se on piilevästi korruptoiva: jonoissa maksetaan sitä ja tätä.
Krista Kiurun puheet korkotuen lisäyksen vaikutuksesta vuokriin (2-3 euroa/neliö) ovat epäilyttäviä.
Krista Kiurun ohella Vantaan Antti Lindtman kehuu eduskunnassa, kuinka korkotuen lisäys rakennusyhtiöille on valtion budjetin tärkein asia. Entä jos asia on päinvastoin: korkotuki pitää lopettaa kokonaan.
Ketä julkisen tuen ylipäänsä pitäisi hyödyttää? Rahan syytäminen rakentajayhtiöille pitää lopettaa.
Perusidean pitäisi olla ihmisten oman aktivoitumisen mahdollistaminen ja avaaminen. Se voi tapahtua moninaisin tavoin. Asuntovarallisuuteen kiinnipääsy vaikka vähitellen on yksi tie. Omat asunnot pidetään kunnossa paremmin kuin vuokratalot. Omistajuus eriasteisena ja erimuotoisena on elämänsisältökysymys – ehkä juuri tämä onkin olennaisinta. Suomen asukkaat on totutettu orjakansaksi: työvoimaa, liikkuvuutta, loputonta vuokranmaksua, osattomuutta, tarkoituksettomuutta.
Tältä kannalta Krista Kiurumainen puhe ”kohtuuhintaisten asuntojen tarjoamisesta” on väärä tie. Se on toimettomuuteen ja osattomuuteen jumiuttamisen tie. Politiikassa on aika astua korkeammalle tasolle: johtotähdeksi ihmisten oma aktiivinen toimijuus. Sosialidemokratian ja vasemmiston pitkäaikaisen alamäen keskeinen syy on tässä: he pitävät meitä mekaanisina alistujina, asiakkaina, elämän vuokralaisina.
Olavi Syrjänen kerrottiin asetetun selvitysmieheksi ARAn suhteen. Tuskinpa Syrjäseltä, entinen aravavirkamies ja vielä demari, lennokasta ideointia voi odottaa. Eikö koko ARA joutaisi vihdoin lopettaa, vähintään myllätä uusiksi, K-infossa kysyttiin.
8 toukokuun, 2012
Eduskunnassa on 8.5. lähetekeskustelu hallituksen esityksestä laiksi tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksestä. ’Viitekehyksessä’ ihmiset ymmärretään hyödynnettäväksi massaksi, heidät luokitellaan, arvotetaan ja pahimmissa tapauksissa häpäistään. Tässä poimintoja hallituksen esityksestä, siitä miten he osaamistamme arvottavat:
”Hallitsee yleistiedot ja perustaidot, joita vaaditaan.. yksinkertaisten tehtävien suorittamiseksi selkeässä toimintaympäristössä suoran valvonnan alaisena.”
”Noudattaa yksinkertaisia sääntöjä ja käyttää tavanomaisia välineitä ja työkaluja jonkin verran itsenäisyyttä vaativassa valvotussa toimintaympäristössä.”
”Ymmärtää työelämän ja yritystoiminnan merkityksen yksilölle ja yhteiskunnalle.”
”Vastaa omien tehtäviensä loppuun suorittamisesta sekä toimii turvallisesti ja vastuullisesti työyhteisössä. Kykenee taloudelliseen, tulokselliseen ja suunnitelmalliseen toimintaan ja töiden järjestelyyn.”
Valtioneuvoston asetuksella tutkinnot ”sijoitetaan sille tasolle, johon se kokonaisuutena parhaiten sopii”.
”Ylioppilastutkinto ja lukion oppimäärä sijoittuisivat samalle tasolle kuin ammatilliset perustutkinnot (taso 4).”
”Pääsääntöisesti osaaminen kasvaisi alemmalta tasolta ylemmälle siirryttäessä.”
”Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaisi viitekehyksen kehittämisestä..”
”Tutkintojen ja muun osaamisen selkeällä asemoinnilla on myös työelämän kannalta suuri merkitys esimerkiksi vertailtaessa työnhakijoiden osaamista ja pätevyyttä.”
”Tasokuvauksilla kuvattaisiin, mitä tutkinnon suorittanut henkilö tietää, ymmärtää ja pystyy tekemään oppimisprosessin päätyttyä.” (siis: ”mitä henkilö ymmärtää”. Nyt he siis määrittelevät, mittaavat ja kertovat meidän ymmärryksemmekin. Voisiko valtio totalitaarisempi olla?)
* * *
Setämäistä holhontaa, ihmisten arvottamista ja alentamista on viime viikkoina tullut esille muutoinkin. Lauri Ihalaisen kirjoitus yhteiskuntatakuusta Helsingin Sanomissa oli äärimmilleen vietyä paternalismia, holhoava ja alentava näkemys ihmisestä.
Lauri Ihalaisen ja Alexander Stubbin HS-kirjoitus Euroopan digitaalisista sisämarkkinoista typisti ihmiset nettiostajiksi. Tänään (8.5. onko peräti Eurooppa-päivä) eduskuntaan yltävä viitekehys-ajattelu tulee EU:sta. Komissio ja Jukka Gustafsson määrittävät elämämme viitteet ja viitat. On meillä osaavat ministerit.
On kerta kaikkiaan menty liian pitkälle.
Yliampuva holhonta ansaitsee tarkemman pohdinnan kunhan ensin nähdään ja kuullaan eduskunnan viitekehys-keskustelu, siis tänään 8.5.2012.
linkki hallituksen esitykseen: http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+38/2012&base=erhe&p…
eduskunnan päiväjärjestys 8.5.: http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/organisaatio/taysistunto/…
Tekstini jatkuu US-Puheenvuoron omassa kommentissani
Kommenttini myös Hemmo Koskiniemen blogissa