kesäkuu 2012


Raimo Myöhänen kertoo miksi erosi vihreistä. Yksi syy oli suhtautuminen metsään. Sitä ei saanut raivata missään vaiheessa.

Juhannuksena kävelin Kerimäen metsissä Itä-Savossa. Minua harmittaa holtittomasti pöhöttyneet metsät, joita ei mitenkään hoideta. Yleensä pöhikötkin ovat ns. talousmetsiä. Viidakkomaisesti kasvava puusto tukahduttaa toinen toisensa, lumi katkoo loput. JOS on tarkoitus ottaa metsästä jotain ihmisen käyttöön, niin mitä sellaisesta saa, kenties energiahaketta jos sitäkään?

Hoitamattomia pajukoita ja pusikoita ovat myös kaupunkien kaava-alueet, teiden ja ratojen varret sekä järvien ja jokien rannat täynnään. Kukaan ei niihin koske, eikä saa koskea. Tulee mieleen muinainen Itä-Saksa, jossa rakennukset murenivat käsiin kun kukaan ei saanut niihin koskea, ei edes maalata.

Hoidettu ja hyvin vaalittu metsä on mielestäni kaunis. Sellaista on ilo katsoa. En tarkoita niinkään aukkohakkuita. Metsää voi vaalia pääsääntöisesti toisin, harventaa, raivata, poimia, vaalia, pitää puustoa yllä ja muodoltaan kauniina.

Pohjois-Savossa olen seurannut 25 hehtaarin tilaa. Huomattava osa tilan metsistä on mennyt pilalle ja tuotto nollaan tai negatiiviseksi aukkohakkuiden ja pakkoistutusten takia. Tuhansista taimista, kymmenisen vuotta sitten viimeksi on jäljellä muutama vänkyrä. Mutta luonnontaimet tunkevat tilalle ja niistäkös metsää sikiäisi, ellei sikiäisi myös vesakkoa. Vesakko tuhoaa joka ikisen (havu)luonnontaimen. Ja vesakkoako ei saa raivata, niinkö vihreät?

Tunsin kerran kalabiologin. Hän kertoi miksi pitää Pohjanmaasta: ”täällä ihmisen kädenjälki näkyy niin voimakkaana”. Tässä syy miksi vierastan kansallispuistopolitiikkaa, ryteikköjä, joissa tapiolan rikkaat kivaihqut käyvät juomassa viiniä ja kirjoittavat fiinejä blogeja. Mieluummin kauniisti vaalittua metsää, käden jälkeä, luontoa sekin on.

Metsänhoitoyhdistysten pakkojäsenyyden ja pakkoveron lupaillaan poistuvan. Metsien haltijat voisivat vaalia metsiään vapaammin? EU saattaisi salakavalasti kieltää avohakkuut. Kuulostaa hyvältä, koittakoon metsille vapaus. Vapautuuhan Suomi metsäteollisuudestakin.

Puupeltopolitiikan tilalle tarvitaan kuitenkin uudenlaista kansalaislähtöistä metsien vaalintakulttuuria. Totaalinen metsien raivauskielto ei sellaista synnytä, päinvastoin estää. Tätä eivät nykyvihreät tajua.

Mainokset

Miksi Suomen VTV on hiljaa? Muissa maissa tilintarkastajat moittivat Euroopan vakausmekanismia läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden puutteesta.

Brittiläinen Open Europe on koonnut 10 syytä, miksi Suomen ei pitäisi kuulua EVM:ään. Tässä tiivistetysti, tarkemmin Taloussanomissa:

– EVM toimii laittomasti alusta alkaen.
– Saksalla, Ranskalla ja Italialla on hätätilanteessaveto-oikeus, ei muilla. Hätätilanteen määrittelevät komissio ja EKP.
– Hätätilanteen määrittelystä nousi Suomessa kohu, mutta se hiljennettiin.
– EVM:n hallintoneuvosto voi kasvattaa pääomaa ja lainanantovaltuutta. Hallintoneuvosto koostuu valtiovarainministereistä.
– Pääoman kasvattamiselle ei välttämättä tarvitse hakea hyväksyntää kansallisilta parlamenteilta.
– Usean maan tilintarkastuselimet ovat huolissaan EVM:n läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden puutteesta.

Miksi VTV ei huolestu muiden maiden tavoin? Liittyykö huolettomuus valtion virastojen päällikkömalliin sekä siihen että VTV:n päällikön valitsee eduskunta? Eduskunta juuri päätti siirtää 1,44 miljardia EVM:n pääomaan, varalla on 11,14 miljardia. Pitäisikö VTV:n olla riippumaton eduskunnasta? Eikö maailmassa ole periaatteita jotka ylittävät hetkellisen politiikan?

Entä perustuslaki, Suomessahan sitäkin tulkitsee eduskunta itse. Eikö tilanne ole – yksinkertaisen enemmistöpäätännän aikana – nurinkurinen ja mielivaltainen?

Entä eduskunnan toinen suojavirasto Ulkopoliittinen instituutti UPI. Onko se havainnut demokratiaongelmia Euroopassa ja EVM:ssä? Ehkä on, ehkä ei, mutta Teija Tiilikainen kommentoi kärkkäästi ainakin Kreikan vaaleja (Kauppalehti 19.6.), tähän tyyliin:

… vaalitulos on helpotus koko Euroopalle … Kreikka saa demokraattisen hallituksen (miten oli Monti Italiassa) … Syrizan joukolle ei anneta kädenojennusta (kyse on siis Syrizan ’joukosta’) … sopimuksista ei tingitä (vaikka Kreikassa jo on itsemurha-aalto) … Hollanden puheet ovat reteää retoriikkaa…

Näin siis Suomen johtava Eurooppatutkija Teija Tiilikainen. Hän ei kanna huolta EVM:n tai Euroopan demokratiasta.

Kauppalehden päätoimittaja Hannu Leinonen 18.6. kysyi lehdessään: ”Puhumattomuuden aukko laajenee Euroopassa. Nyt olisi koko Euroopassa vakavan ja avoimen keskustelun paikka. Missä on eturivin ekonomistien ja valtio-oppineiden tulevaisuusryhmät? ”

Me tiedämme vastauksen Leinosen kysymykseen: Turun yliopiston eduskuntatutkimus laskee Ville Pernaan johdolla Ilkka Kanervan naisviestien frekvenssien megantin kulmakertoimia. Suomen tiede ja osaaminen on maailman huipulla, kuten pitikin.

Perussuomalaiset ja Keskusta jättivät EVM-mietintöön eriävän mielipiteen. Jotkut siis sentään ajattelevat.

Mitä muuten tarkoittaa sana vakausmekanismi? Mekanismi viittaa kojeeseen, jota erityisjoukko operoi. Vakaus viittaa seisovaan olotilaan. Vakaus on edistyksen ja dynamiikan vastakohta. Yleensä tällaista kutsutaan muutosvastarinnaksi, vertaa kuntauudistus tai johtamisopit ja palkkaerot valtiolla. Euroopan vakaudella vastustetaan Euroopan demokraattista uudistumista.

Suomi on keskitetyn eliittivallan maa. Suomessa vaiennetaan keskustelu perustuslain demokratialähtöisestä tulkinnasta. Toisin kuin muualla Euroopassa Suomessa perustuslakiin ujutetaan poliittisia sisältömääreitä (EU-jäsenyys, sosiaalinen markkinatalous, talouskasvu, linkki). Vaientaminen ja ujutus syövät luottamuksen sekä edustuselimiin että viranomaisiin.

EVM muistuttaa Häkämiehen luomaa Solidiumiaa. Kansakuntien varallisuuksien ohjailu on molemmissa siirretty pörssipelaajien käsiin. Kuka osaa sanoa keitä kuuluu Solidiumin hallitukseen tai kuka on johtaja?

Britanniasta on tulossa Euroopan älyllinen esikuva. Open Europen ohella Lontoossa toimii Institute of Ideas. Toukokuussa se kutsui paneeliin Euroopan demokratiasta näin:

Arguably there was a problem with democracy in Europe before the current crisis – seen in a growing apathy and disengagement from politics – but certainly the crisis has made it much more acute. Popular reactions in Spain or Greece against the austerity packages are widely seen in political circles as a futile protest against unavoidable economic pain. But might allowing national publics to decide a nation’s best strategy for getting out of the recession be more successful than the fiscal compact advocated by the EU? Perhaps, as protestors chant and growing numbers of economic commentators note, the centralised austerity packages, designed to save the Euro rather than stimulate growth, are a barrier to any possibility of increasing national GDPs? So, did the EU kill democracy? Is it being reborn on the streets of Europe? What is happening to Europe under the EU today and how should democrats respond?

Eurooppa, demokratian kehto?

EVM:n myötä, siis tänään demokratia kaartaa takaisin kohti nollaa.

Ahaa, otsikon ajatus vilahtaa vielä yksittäisvihreällä (Simo Raittilan blogi). Mutta Kokoomus kulkee jo edellä, hyökkää tulonsiirtoja vastaan ylipäänsä, peittäen vaatimuksen palveluretoriikkaan.

Mitä ovat tulonsiirrot?

Onko 5000 euron kuukausieläke tulonsiirto? Onko 2 miljoonan euron vuotuispalkkio Matti Alahuhdalle tulonsiirto? Entä tuulivoiman megatuki? Tai tuotekehitystuki, bisnesenkelin tuki tai Tekesin jakamat 600 miljoonaa euroa vuodessa? Entä Aalto-yliopiston pääomaan roiskaistu 500 miljoonaa euroa? Mitä ovat Satolle, VVO:lle ja Taaleritehtaalle entistä vuolaampana jaettavat korkotuet?

Kuinka monimuotoinen onkaan tulonsiirto.

Olisiko syytä pohtia tulonsiirtojen luonnetta ja määrittelyä, rajausta, rakennetta sekä merkitystä eri ihmisille ja eri toiminnoille.

Palaan otsikon esimerkkiin: ansioturva vai perusturva. Eduskunnan vihreiden kanta kääntyi Kataisen hallituksen myötä. Alanko-Kahiluoto oli aiemmin puhunut kuilun supistamisesta (kytköksen purkamisesta). ”Historiallisen perusturvauudistuksen” myötä supistaminen kääntyi kuilun kasvattamiseksi. Tätä käännettä ovat ylistäneet Alanko-Kahiluoto, Karimäki ja Sinnemäki. Alanko-Kahiluoto selittää ja selittää eduskunnassa kuinka ”perusturvauudistus” vapauttaa ihmisiä toimeentulotuen riippuvuudesta. Lehtitietojen mukaan (HS) edes tämä ei toteudu, ainakaan tähän mennessä. Myöskään nuorten toimeentulotuen leikkaus ei toimi tai toimii tarkoituksensa vastaisesti. Kokoomuksen Arto Satonen työelämävaliokunnan puheenjohtajana puolusteli tätä laitonta pakkotointa vihreiden vienosti säestäessä.

Nyt kysyn kokoomukselta, kummasta päästä kuilua tai ylipäänsä mistä tulonsiirrosta te alatte uutta yhteiskuntaanne rakentaa? Matti Alahuhdan palkkiostako, ansioperusteisesta?

Yleisemmin kysyen: mistä tuki- tai organisaatiomuodosta käsin yhteiskuntaa kannattaa hahmottaa? Onko lähtökohtana tulonsiirrot vai palvelut vai ihmisten toiminnallinen aktiviteetti vai elämän monimuotoisuus ja kahleettomuus?

Oma näkemykseni on, että rahalliset operaatiot – olkoot tulonsiirtoja, perustuloa tai jotain vastaavaa – eivät ole olennaisin perusta. Olennaisinta on ihmisen mahdollisuus olla aktiivinen toimija, oman elämänsä, ympäristönsä, luonnon ja maailman muokkaaja. Katse kääntyy maailman reaaliseen, fyysiseen rakentumiseen.

Kokoomuksen retoroimat palvelutkaan eivät ole aktiivinen toimijuuselementti, pikemminkin passivoiva ja yhdenmukaistava.

Mitä toimijuus olisi käytännössä? Haen esimerkin maailman toiselta äärilaidalta, Enson siirtomaavallan kohteiksi joutuneilta Uruguayn ja Kiinan ihmisiltä. Eivät he vaadi tulonsiirtoja eivätkä palveluja. He vaativat oikeutta fyysiseen maailmaan, oikeutta maahan, metsiin, veteen ja ympäristöön. Suomessakaan tämä vaatimus ei ole täysin vieras: pakotetaanko metsien avohakkuisiin vai hoidetaanko hellävaroen ja tuottavasti.

Mitä muuta me Suomessa vaatisimme? Vaadimme pääsyä vapaaseen sivistykseen, vapaata pääsyä yliopistoihin. Sivistys, kulttuuri, tieto ja toiminta on meidän palvelumme tälle maailmalle. Me emme vaadi palveluja, me palvelemme. Mutta meitä ei saa estää palvelemasta.

Jos kokoomus ja hallitus asettaa rajoja ja osoittaa meille uria, jos te alatte leikata tulonsiirtoja kuilun alapäästä, niin kaatukoon samana päivänä Tekes, loppukoon tuulivoiman megatuki, sammukoon Shokkinne, ajatustankkinne ja enkelinne, loppukoon VVOn ja Saton korkotuki ja loppukoon puoluetuki. Puhukoot vitsit ja syskovitsit mitä puhuvat.

Mikä oli Jungnerin motiivi sanoessaan että hallituksen suhteen on vaihtoehtoja. Jos näin on, niin toimeksi herra Mikael, eroon Rovaniemen sosiaalihurmoksesta.

Kirjoitettu kirkonkellojen soidessa.

Puoluejohtajien tyyleistä voisi sanoa paljonkin. Jos pannaan rinnakkain Katainen, Urpilainen, Sipilä, ehkä Niinistökin, niin parhaiten minua tällä hetkellä – korostan tällä hetkellä – puhuttelee Sipilä. Ei höpö höpö hehkutusta, ei korvat ohittavaa fraseologiaa, vaan aidosti nöyräntuntuista, asioita myös muiden näkökulmista pohtivaa puhetta.

Kataisella ydinsanoma peittyy sivulauseeseen: ”me korostamme palveluita, emme tulonsiirtoja”. Voihan sen noinkin sanoa. ”Suomi on uudistettava, kannamme vastuun, pelastamme hyvinvointivaltion” – ärsyttävän abstraktia, sisällöllisesti mitä tahansa tarkoittavaa puhetta. Parhaiten puheen vakuuttavuudesta kertoo kuulijoiden ilmeet, ruumiin kieli.

Ville Niinistö intoutui eduskunnan kyselytunnilla 14.6. pitämään liturgisen puheen – ennalta valmiiksi mietittyä loputonta sanavirtaa josta kuulija ei saanut mitään otetta, mitä hän sanoi? Mieleen tuli tyhjää pulputtava sanakone Esko Aho, osin Matti Vanhanen, ja tietenkin Henna Virkkunen sekä Katainen, nyttemmin jo Urpilainenkin.

Vihreiden, sitäkin enemmän demareiden ja kokoomuksen puoluekokousten ja kiitospuheiden hurmoshenkisyys on karkottava. Nykypolitiikassa ylistetään voittajia. ”Suomi on nostettava voittajaksi” – hokevat hallitus, EK, ministerit ja kansanedustajat. Ketä vastaan ja kenen tappioksi. Eikö olisi impivaaran sijasta kauniimpaa kysyä ihmiskuntanäkökulmaa, yhteisiä periaatteita, perustoja, perus- ja ihmisoikeuksia, toimintamahdollisuuksien ja luonnonvarojen tasapuolisia jakaumia, kulttuurin globaalia innostavuutta.

Maailmassa on voittajia ja häviäjiä, tämä on vihreiden naispoliitikkojen mielifraasi (tykkääkö naiset voittajista). Vihreät itse ovat voittajia, edelläkävijöitä, avantgarde, proletariaatin etujoukko. Mutta eikö valeissa, politiikassa ja elämässä kiinnostavia ole häviäjät. Tässä mielessä taide ja kirjallisuus on tärkeä, se lopullinen voittaja. Niinpä Juha Sipilän kiitospuheen maininta ”näin ovesta ulos käveleviä itkeviä ihmisiä” oli kaunis. Se oli poliittinen taideteos.

Silti: vaikka nyt kehaisen Sipilää tyyli- ja asennenäkökulmasta, niin voi hyvinkin olla, että vuoden kuluttua toiminnan sisällön tultua enemmän esiin, hyökkään häntä vastaan katkerasti !!

* * *

Yllä sanotun kirjoitin kommentiksi yksinkertaiselle maalaispojalle, kuten Esa Kärnä itseään kutsuu.  Mutta kuinka ollakaan, juuri kun olin kommenttia tallentamassa, Esa tai Uusi Suomi oli tyhjentänyt Esan blogin. Uusmodernia sananvapauspolitiikkaa a’ la Uusi Suomi?

Wille Rydmanin puheenjohtajakaudella totuttiin Kokoomusnuorten ylielitistisiin kantoihin. Uusi pj Antti Häkkänen loi kuntauudistuskirjoituksellaan älyllisen kuvan itsestään. Rovaniemellä kuva osoittautuu pelisiirroksi kokoomuksen henkilöpeleissä, siinä mielessä falskiudeksi.

Häkkäsen johdolla kokoomusnuoret vaativat Rovaniemellä puolueen rajua siirtymistä oikealle. Vapauden mallin he löytävät Virosta. Yhteisöveroa ei tule alentaa 20 prosenttiin (kuten EK vaatii) vaan poistaa kokonaan. Tuloeroja ei pidä säädellä eikä varsinkaan pienentää. Sentään joku varoitti Sarkozyn kohtalosta. Ehkäpä kokoomusnuoret tekevätkin puolueelleen palveluksen, kadottamistempun. Siinäpä palvelus myös Suomelle.

Isommatkin miehet intoutuivat kuorossa vaatimaan ja ylistämään tuloeroja. Heitä olivat Vapaavuori, Zyskowicz ja muitakin. Tällä ylistämisellä kokoomus paljastaa olemuksensa. Kokoomuspolitiikka on itsekeskeistä, raadollista, eläimellistä.

– Mutta mehän emme masennu, Vapaavuorta siteeraten.

Politiikassa pintavaikutelma ei useinkaan kerro syntyjä (syntiä) syviä. US Puheenvuorossa moni TV-katsoja ihmetteli Oras Tynkkysen PS-myönteistä puhetta eduskunnan välikysymyskeskustelussa. He arvelivat olisiko Tynkkynen saamassa tarpeekseen eduskuntaryhmänsä naisten kokoomusimuisesta politikoinnista, ties vaikka hyppää perussuomalaisiin. Nyt television välittämä kasvogalleria kokoomuksen Rovaniemen kokouksesta nostattaa samantyyppisiä kysymyksiä tai mielleyhtymiä. Vihreiden naisten harrastamasta hoivapolitiikasta kokoomuksen (miesten) suuntaan on vuoden parin aikana kertynyt kuvallista näyttöä. Hoivapolitiikalla selittynee melkoinen osa vihreiden ja kokoomuksen yhteishenkisyydestä, jopa nykyisestä hallituspolitiikasta. Vihreistä eduskuntanaisista on tullut kovin kovin isänmaallisia.

Vihreän kokoomusimun rinnalla Juha Sipilän vakaumuksellisuus on kuin raikas tuulahdus herättäen luottamusta ja vetovoimaa, kuin kotiin palaisi.

Keskustalaiset ovat jättäneet vastalauseen EVM-mietintöön (katso alla). Vaikuttaa varsin hyvältä tekstiltä. Tuontapaista analyysiä ja politiikkaa nyt tarvitaan.

Jos näitä vertaa Soininvaaran, Kataisen ja muiden roiskimiseen (”Espanjan tuki on Suomelle vain miljardikustannus kun vaihtoehtona olisi koko Euroopan lama ja 100 miljardin kustannus”), niin luojan kiitos meillä on Keskusta ja Perussuomalaiset. Toivotan teille molemmille menestystä.

Juha Sipilä puhui televisiossa 13.6. samansisältöisesti kuin vastalauseessa alla. Todella kiinnostava ja myönteinen alku Sipilältä. Myös Mauri Pekkarinen taisi puhua eduskunnassa samansisältöisesti.

 

Keskustan VASTALAUSE

Perustelut

Euro, valuuttaunioni, oli alun alkaen valuvikainen. Se koostuu maista, joiden talouden rakenne ja tuottavuus on tavattoman erilainen, joiden julkisen hallinnon toimivuus ja jopa kansalaisten mentaliteetti poikkeavat nekin paljon toisistaan. Euroalue ei ole ollut koskaan optimaalinen.

Suomen keskusta vastusti maamme liittämistä ilman muita pohjoismaita ja Englantia valuuttaunioniin. Pääministeri Lipposen ja valtiovarainministeri Niinistön johdolla ja sinipunahallituksen tuella Suomi kuitenkin vietiin euroon ilman kansanäänestystä.

Valuuttaunioniin osallistuvat maat sitoutuivat noudattamaan finanssipolitiikassaan yhteisiä pelisääntöjä. Julkisen velan määrä ei saanut nousta yli 60 %:n kansantuotteesta (BKT). Julkisen talouden vuosittainen alijäämä ei vastaavasti saanut ylittää 3 %/BKT. Pyrkimys oli näin estää hallitsematon velkaantuminen. Yhteisiä pelisääntöjä euromaista ovat yhteisvaluutan lyhyen historian aikana noudattaneet vain Suomi ja Luxemburg. Monet muut maat sitä vastoin lisäsivät julkista velkaa valtavasti. Eurojäsenyys laski näet velkapapereiden hinnan niillekin maille, jotka omassa valuutassaan olivat joutuneet maksamaan velkarahasta jopa moninkertaisen hinnan.

Löysä ja halpa velkaraha meni monissa maissa enemmän kulutukseen kuin kestävää kasvua tukeviin aineellisiin ja aineettomiin investointeihin. Kuilu pohjoisen euroalueen ylijäämätalouksien ja etelän alijäämätalouksien välillä kasvoi nopeasti.

Yhdysvalloista lähteneen finanssikriisin seurauksena rahoitusmarkkinoiden epäluulo iski myös pahiten velkaantuneisiin euromaihin, ensin Kreikkaan, sitten Irlantiin ja Portugaliin.

Näiden pienten euromaiden selviytymisen ensiapuun Suomikin päätti osallistua lainoittamalla ensin edellisen hallituksen aikana suoraan Kreikkaa ja sitten väliaikaiselle kriisirahastolle (ERVV) myönnettyjen takausten avulla Irlantia. Sittemmin Kataisen hallituksen esityksestä Suomi päätti vastaavasta tukipaketista myös Portugalille.

Edellisen hallituksen linjasta poiketen Kataisen hallitus on kuitenkin useilla eri päätöksillä sitoutunut Suomen vastuiden moninkertaistamiseen euromaiden finanssikriisin pelastustoimissa. ERVV:n takausvastuut on luvattu kaksinkertaistaa. Tuen muotoja on muutettu yhä riskialttiimmiksi ja pysyvän kriisirahaston (EVM) ”arkkitehtuuria” on päätetty muuttaa monilta osin aikaisemmin linjatusta.

Saksan johdolla Suomi on suostunut mukaan toimiin, joilla euromaat eivät varaudu enää vain pienten euromaiden akuuttien ongelmien hoitamiseen, vaan nyt myös suurten euromaiden velkakriisien torjumiseen euroalueen yhteisin toimin. Tästä esimerkkinä on juuri pysyvän kriisirahaston (EVM) ja väliaikaisen kriisirahaston (ERVV) yhteisen katon nostaminen ilman korkoja 700 miljardiin euroon. Eduskunnan aikaisemmin asettama katto oli 500 miljardia euroa.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä velkakriisin ensiapuluonteisten toimien laajentaminen yhä suuremmiksi ja suuremmiksi yhteisvastuullisiksi toimiksi on väärä tie ongelmien voittamiseksi. Emme voi hyväksyä sitä, että nyt varaudutaan tosiasiassa ainakin Espanjan, kenties Italiankin ja niitä rahoittaneiden pankkien tukemiseen.

Esimerkiksi Saksan ja Ranskan sijoittajat ovat tehneet velkamaihin satojen miljardien eurojen sijoitukset. Ne ovat saaneet jo tähän mennessä sijoituksistaan merkittävät tuotot. On täysin kohtuutonta, että nyt, kun ne ovat kriisimaiden velkojina menettäneet ja edelleen vaarassa menettää yhteensä pahimmillaan satoja miljardeja euroja, myös Suomen tapaiset maat, joiden sijoittajilla ei ole merkittävästi sanottuja riskisijoituksia, joutuisivat osallistumaan tappioiden kattamiseen.

Keskustan mielestä uusien yhteisvastuiden sijasta on velkamaihin sijoittaneiden pankkien ja muiden sijoittajien kannettava markkinatalouden pelisääntöjen mukaisesti vastuu mahdollisista tappioistaan. Mikäli ne eivät siihen pysty, on niiden kotimaiden hallitusten ja veronmaksajien pääomitettava pankkeja. Kohtuuttoman laskun osoittaminen euromaiden pelisääntöjen mukaisesti toimineille maille ja niiden veronmaksajille ei voi olla oikein.

Suurten velkamaiden kriisinhoidon lisäksi suhtaudumme kriittisesti myös niiden pienten euromaiden, erityisesti Kreikan, roikottamiseen eurossa kuukaudesta toiseen tukemalla maata ja sitä rahoittaneita pankkeja uusilla ja uusilla tukipaketeilla. Maan taloutta useimmiten kuvaavat tunnusluvut eivät ole kehittyneet edellytettyä vauhtia. Maa tarvitsee nykymenolla vielä monta uutta tukipakettia. Mitä pitemmälle perustavaa laatua oleva velkasaneeraus ja maan eurosta irrottautuminen jää, sitä vakavammat seuraukset siitä on euroalueelle.

Vaikka euroon soveltumattomien pitääkin keskustan mielestä irrottautua yhteisvaluutasta ja vaikka euromaiden hallitusten on vastattava omien pankkiensa pääomittamisesta, hyväksymme periaatteessa äkkinäisten kriisien torjuntaan toimivallaltaan, päätöksenteoltaan ja voimavaroiltaan tarkoin rajatun ja mitoitetun pysyvän kriisirahaston.

Euromaiden päämiesten sopima ja hallituksen nyt esittämä malli pysyväksi kriisirahastoksi (EVM) ei kuitenkaan täytä asettamiamme ehtoja. Se poikkeaa monessa merkittävässä kohdin Suomen eduskunnan aikaisemmin hyväksymistä linjauksista. Lisäksi se poikkeaa eräissä muissa mielestämme tärkeissä yksityiskohdissa hyväksyttävistä ratkaisuista.

EVM:n alkuperäisiin toimintamuotoihin ei kuulunut mahdollisuus ostaa velkamaiden velkapapereita jälkimarkkinoilta. Nyt se kuitenkin tehdään mahdolliseksi. Euromaiden veronmaksajien piikkiin EVM voisi siis ostaa nyt sijoittajien hallussa olevia sellaisia velkapapereita, joiden riskin vuoksi ne eivät ole kelvanneet millekään toiselle maalle. Keskusta ei voi hyväksyä menettelyä.

Nyt EVM:lle ehdotetaan myös mahdollisuutta ongelmapankkien suoraan rahoitukseen, muodollisesti ao. maan hallituksen kautta. Toiminta lisää riskejä, emmekä pidä menettelyä hyväksyttävänä. Pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen ovat vakuuttaneet monta kertaa, että väliaikaisen ja pysyvän kriisirahaston vastuiden yhteismitta ei voi ylittää 500 miljardia euroa. Nyt tuo katto ollaan kuitenkin nostamassa 700 miljardiin euroon, mikä nostaa Suomen vastuulupaukset kriisirahastoista korkoineen yli 20 miljardin euron. Keskusta ei voi hyväksyä ratkaisua.

Neljäs EVM-lakiin sisältyvä perustavaa laatua oleva virhe on sen päätöksentekojärjestelmä. Eduskunnan aikaisemmista yksimielisistä päätöksistä poiketen hallitus esittää nyt merkittävätkin EVM:n päätökset mahdollisiksi enemmistöpäätöksillä.

Ehdotus:  edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ei hyväksy hallituksen esityksessä tarkoitettua sopimusta, että lakiaehdotus hylätään ja että hyväksytään seuraava lausuma.

Vastalauseen lausumaehdotus

Eduskunta edellyttää, että mikäli hallitus eurokriisin käsittelyn myötä sitoutuu sellaisiin päätöksiin, jotka johtavat velkaunioniin ja liittovaltiokehitykseen, on asiasta aikanaan järjestettävä kansanäänestys.

Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012

Carl Haglund valitaan Rkp:n puheenjohtajaksi. Haglundin myötä Rkp leimautuu suuren rahan puolueeksi ja vain sellaiseksi. Haglund tuo mieleen viime EU-vaalit. Niissä Haglund ajettiin läpi valtaisalla rahankäytöllä. Uudenmaan lehdet olivat täynnä sivut täyttäviä Haglundin mainoksia. Mietin tuolloin, mikä on Haglundin tausta, mistä nuo rahat tulevat, onko EU-vaali aito jos Haglund läpi menee.

Mainontansa avulla Haglund meni läpi tipauttaen Vasemmistoliiton kokonaan pois EU-parlamentista. Ajattelin tuolloin ja ajattelen yhä, että EU-vaalitulos ei ole moraalisesti legitiimi. Aina Haglundin ilmestyessä televisioruutuun koen, että siinä puhuu yläluokkainen suuren rahan ”EU-poliitikko”. Tänään jokainen hänen sanansa ja kannanottonsa todistaa samaa.

Stefan Wallin kaatui arroganttiuteen, ylimieleen. Ruumiinkieli, eleet, olemus ja teot huokuivat ylimieltä. Koko Kataisen hallitus saattaa ennen pitkää kaatua samaan. Valitkaa vain Haglundeja puheenjohtajiksi ja ministereiksi.

Myötätunnolla ajattelen rannikkoalueen ruotsinkielisiä puutarhureita, kalastajia ja muita. On teillä edusmiehet.

Espoota vastaan minulla ei mitään olisi, mutta hagalundeineen ja haglundeineen Espoo ruokkii pyhäkouluasuun verhoutunutta suuren rahan valtaa ja arroganttiutta.