Kirjoitettu kirkonkellojen soidessa.

Puoluejohtajien tyyleistä voisi sanoa paljonkin. Jos pannaan rinnakkain Katainen, Urpilainen, Sipilä, ehkä Niinistökin, niin parhaiten minua tällä hetkellä – korostan tällä hetkellä – puhuttelee Sipilä. Ei höpö höpö hehkutusta, ei korvat ohittavaa fraseologiaa, vaan aidosti nöyräntuntuista, asioita myös muiden näkökulmista pohtivaa puhetta.

Kataisella ydinsanoma peittyy sivulauseeseen: ”me korostamme palveluita, emme tulonsiirtoja”. Voihan sen noinkin sanoa. ”Suomi on uudistettava, kannamme vastuun, pelastamme hyvinvointivaltion” – ärsyttävän abstraktia, sisällöllisesti mitä tahansa tarkoittavaa puhetta. Parhaiten puheen vakuuttavuudesta kertoo kuulijoiden ilmeet, ruumiin kieli.

Ville Niinistö intoutui eduskunnan kyselytunnilla 14.6. pitämään liturgisen puheen – ennalta valmiiksi mietittyä loputonta sanavirtaa josta kuulija ei saanut mitään otetta, mitä hän sanoi? Mieleen tuli tyhjää pulputtava sanakone Esko Aho, osin Matti Vanhanen, ja tietenkin Henna Virkkunen sekä Katainen, nyttemmin jo Urpilainenkin.

Vihreiden, sitäkin enemmän demareiden ja kokoomuksen puoluekokousten ja kiitospuheiden hurmoshenkisyys on karkottava. Nykypolitiikassa ylistetään voittajia. ”Suomi on nostettava voittajaksi” – hokevat hallitus, EK, ministerit ja kansanedustajat. Ketä vastaan ja kenen tappioksi. Eikö olisi impivaaran sijasta kauniimpaa kysyä ihmiskuntanäkökulmaa, yhteisiä periaatteita, perustoja, perus- ja ihmisoikeuksia, toimintamahdollisuuksien ja luonnonvarojen tasapuolisia jakaumia, kulttuurin globaalia innostavuutta.

Maailmassa on voittajia ja häviäjiä, tämä on vihreiden naispoliitikkojen mielifraasi (tykkääkö naiset voittajista). Vihreät itse ovat voittajia, edelläkävijöitä, avantgarde, proletariaatin etujoukko. Mutta eikö valeissa, politiikassa ja elämässä kiinnostavia ole häviäjät. Tässä mielessä taide ja kirjallisuus on tärkeä, se lopullinen voittaja. Niinpä Juha Sipilän kiitospuheen maininta ”näin ovesta ulos käveleviä itkeviä ihmisiä” oli kaunis. Se oli poliittinen taideteos.

Silti: vaikka nyt kehaisen Sipilää tyyli- ja asennenäkökulmasta, niin voi hyvinkin olla, että vuoden kuluttua toiminnan sisällön tultua enemmän esiin, hyökkään häntä vastaan katkerasti !!

* * *

Yllä sanotun kirjoitin kommentiksi yksinkertaiselle maalaispojalle, kuten Esa Kärnä itseään kutsuu.  Mutta kuinka ollakaan, juuri kun olin kommenttia tallentamassa, Esa tai Uusi Suomi oli tyhjentänyt Esan blogin. Uusmodernia sananvapauspolitiikkaa a’ la Uusi Suomi?