Jutta Urpilainen opettaa alakoulun tyyliin, että eurokriisillä tai EU:lla ei olisi merkitystä kuntatalouteen (lainaan Pertti Ahokkaan blogia). Urpilaisen väittämä on epä-älyllinen, epäuskottava ja epätosi.

Läntisten talouksien häilyvyys eri muodoissaan, irtautuminen reaalimaailmasta ja kansalaistasolta on yhtä ja samaa prosessia. Yhtiöitymisestä ja yhtiöiden moraalikadosta se alkaa, finanssien karkaamisesta omiin sfääreihinsä, finanssimaailman ”innovaatioista”, jotka tylyllä tavalla kohdistuvat takaisin ihmisten arkeen. Se miten kunnat suhtautuvat tähän oman kunnan, Suomen ja maailman tasolla, on mitä tärkein kysymys. Kehitetäänkö terveyskeskusta vai annetaanko Attendolle? Kilpailutetaanko paikalliset ja ihmisläheiset toimijat kuoliaiksi? Heitelläänkö vanhuksia kylmästi sinne ja tänne? Näitä päätöksiä tehdään nimenomaan kunnissa. Nämä päätökset ovat osa ”EU-kriisiä”.

”Jokaisen kunnan pitää selvitä omilla (vero)tuloillaan”, sanovat Virkkuset ja Urpilaiset. Tämän lauseen sisältöä kannattaa miettiä kaksi kertaa. Erittäin yleisellä tasolla, unohtaen sen miten eriarvoistavasti kuntien ja alueiden oloja on vuosikymmenten mittaan kehitetty, tuohon periaatteeseen voisi jopa miltei yhtyä. Mutta käytännön tasolla, tässä ja nyt oloissa, periaatelausumaan kätkeytyy kovan tyylin oikeistohenkinen ’tarpeettomat yli laidan’ -politiikka.

Nykyinen kuntarakenne ja kuntien tasausjärjestelmä tuskin sekään on sellaisenaan hyvä saatikka paras malli. Eihän ylipäänsä mikään ole ikuista. Uudenlaisia ajattelullisia lähtökohtia pitää hakea. Yksi tapa on lähteä liikkeelle sosiaalisista, sivistyksellisistä ja taloudellisista perusoikeuksista ja ihmisoikeuksista. Millaisiin toimintamalleihin niistä käsin päädytään maailman, Euroopan, Suomen, kunnan ja kansalaisen tasolla.

Virkkusen, kokoomuksen, demareiden ja vihreiden ”fiksuilu” ei ole moraalinen vastaus näihin kysymyksiin. Asioiden taktinen pilkkominen tyyliin ”EU:lla ei le merkitystä kunnissa” on harhauttavaa ja epä-älyllistä.