Viikon sisällä sain kuulla Olli Rehniä, Suomen Pankin Tuomas Saarenheimoa, professori Kaarlo Tuoria, Sixten Korkmania, valtiovarainministeriön EU-virkamiehiä sekä kansanedustajien heille tekemiä kysymyksiä vastauksineen. Aiheena kaikilla oli EU:n visio ja nykykriisi. Suodatan heidän puheistaan kolme tai neljä kilpailevaa linjaa.

Markkina-uskoisuus – Tuomas Saarenheimo

Tuomas Saarenheimo osoittautui markkina- ja pankkiuskovaksi. EU:n tulevaisuus on yhtä kuin markkinakontrolli. Sitä varten on luotava rakenteet: pankkiunioni, eurooppatason pankkivalvonta ja talletussuoja sekä sijoittajavastuu. Näiden kautta syntyy markkinakuri joka ehkäisee uudet kriisit. Nämä mekanismit ovat automaattisia, virkamiestoimisia ja pankkirahoitteisia. Niihin ei käytetä valtioiden varoja eivätkä poliitikot niissä määräile. Markkinat hoitaa valvonnan EU:n puolesta. Saarenheimolle Eurooppa näyttäytyy markkina-auvolana. Samaa mallia tarjoili Sixten Korkman.

Bryssel-lähtöinen koordinaatio, kuri ja valvonta on Saarenheimon mielestä ongelma. Se on ongelma myös siksi, että kansalaisilta saattaa loppua sietokyky ja demokratia nyt on tällaista. Nykykriisin akuutti hoito on pankkiunionista erillinen asia.

Keskitetty poliittinen valta – Olli Rehn

Olli Rehn kuvaili, mitä hyvää Bryssel-kontrolli on jo saanut aikaan ja että tällä tiellä on edettävä. EU-komissio lopetti Belgian hallituskriisin 800 miljoonan euron uhkasakolla. Komission kirjelmästä tokeni Unkarikin, muutaman muun ohella. Sakon uhka ryhdistää kummasti. Nykykriisistä Eurooppa nousee entistä yhtenäisempänä. Vuoden 2012 lopun huippukokouksissa luodaan talousliitto ja pankkiunioni eli Eurooppa 2.0. Rehn oli kitkerä ja epäuskovainen markkinoille.

Valtiosääntöinen ja poliittinen kriisi – Kaarlo Tuori

Tuorin mukaan Euroopassa on valtiosääntöinen kriisi. Eurooppa ei ole edennyt demokratian suuntaan. EU:ssa politiikka puetaan epäpoliittiseksi, luodaan budjetti- ja valvontavirastoja demokraattisen legitimaation ulkopuolella. Parlamentti on syrjäytetty, sille annetaan vain ”infoa”. On ajauduttu huippukokouksiin ja hallitusten välisiin sopimuksiin, valta fragmentoituu, karkaa vapaamuotoisiin uusinstituutioihin. Niissä tehtyjä sopimuksia on vaikea hahmottaa. Kontrolli kansallisten parlamenttien ja kansalaisyhteiskunnan toimesta on vaikeaa. Euroopassa on poliittinen kriisi ja juridinen legitimaatiokriisi. Vastuut, joihin Suomi on sidottu, ovat valtavia. Suomessa suuri valiokunta ja Saksassa perustuslakituomioistuin ovat kiinnittäneet huomiota samoihin asioihin mutta kehitys on päässyt jatkumaan pitkin hampain. Nyt on palattava tai edettävä sosiologisiin ja kulttuurisiin näkökohtiin: kansalaisten kokeminen, julkisuus, identiteetti. Se että Euroopasta nyt käydään kädenvääntöä voi parhaimmillaan olla pieni ensi askel kulttuuriseen keskusteluun.

Mikä on rationaalista

Olli Rehn: ”Markkinat eivät sitä ole. En usko tehokkaiden rahoitusmarkkinoiden teoriaan, kukapa uskoisi. Jopa Greenspan myönsi saman, se on kuin paavi olisi Jumalan kieltänyt.”

Saarenheimo: ”Tehokkaat markkinat ja yksittäistoimijoiden rationaalisuus eivät ole sama asia. Jotkut sijoittajat lähtivät kriisistä rikkaina, se oli heille rationaalista. On luotava uskottavat rakenteet, sijoittajavastuu. Rahoitusmarkkinavero olisi menoa vaikeimman kautta, veropohjaksi mieluummin tase.”

Kenen viisautta uskomme eli mikä on EU:n tulevaisuus

Yllä sanotusta kiteytyy kolme linjaa: Saarenheimon, Rehnin ja Tuorin linja. Heppoisimmaksi minä sanoisin Olli Rehnin linjaa, varsinkin teoreettisessa ja älyllisessä mielessä. Se ei löydä rationaalisuutta markkinoiden eikä demokratian suunnalta. Se ainoastaan haalii lisää valtaa johonkin yksittäispisteeseen: Bryssel, komissio, kurisopimukset, huippukokoukset. Vallan keskityksen kautta eteneminen ilman mielekkääksi koettavaa teoriaperustaa ja kansalaisten kokemaa legitimiteettiä ei ole vakaa eikä innostava tie. Sen tien päässä odottavat uudenlaiset yllättävät kriisit. Kreikassa puhutaan jo uudesta Weimarista.

Poliittisen vallan keskityksestä, kurista ja valvonnasta ei ole visioksi EU:lle. Yhtä vähän visioksi sopii Saarenheimon markkinausko. Sitä on länsimaille kaupiteltu sata tai pari sataa vuotta taloustieteen ja oikeistopoliitikkojen suulla. Ei ole viittä vuotta kauemmin siitä kun Katainen hehkutti eduskunnassa markkinauskoaan.

Vireän Euroopan visio löytyy ehkä sittenkin sieltä, mitä ekonomistit eniten ylenkatsovat, Kaarlo Tuorin tieltä: kulttuurisen ja sosiaalisen vireytymisen, demokratian elvyttämisen ja kansalaisosallisuuden suunnalta.

”Rakenteelliset uudistukset” – mitä ne ovat ja mitä ne voisivat olla

Ekonomistit ja poliitikot hokevat Euroopan rakenteellista uudistumista. Mitä se on? Anne Brunilan sivunmittainen juttu (HS 7.10.) jäi hokemaksi. Brunilassa manifestoituu talouslähtöisen Euroopan hauraus.

Valiokuntakuulemisessa kansanedustaja kysyi, sopisiko Brasilian malli Euroopalle: pankin johtajisto vastaa pankin menetyksistä koko omaisuudellaan. Vastauksena pienen pientä myöntelyä mutta ’ei sittenkään’.

Suomen Katainen ja Ranskan Hollande laativat yhteisen kirjelmän: ”Eurooppa tarvitsee uusia kasvun lähteitä. Digitaaliset sisämarkkinat ovat keskeinen tekijä. Ne kasvattavat Euroopan bkt:tä 4 prosenttia 2020 mennessä. Kyse on sadoista miljardeista euroista”

Euroopan vireytymisen alusta voisi toden totta ollakin digitalisaatio, verkot, kansalaisluovuus, sosiaalinen viestintä. Se voisi olla eurooppakansalaisuuden, vapaan työn, osallistumisen, vaikuttamisen, uudenlaisen demokratian alusta ja mahdollistaja. Mutta mitä tekevät Katainen ja Hollande? Alistavat tämänkin potentiaalin pelkän kaupankäynnin edistäjäksi, talouskasvunsa lähteeksi, yritysten markkinaväyläksi.

Eurooppaa johtavat matalamieliset kauppapuksut, siinä Suomen sixpack.

Eurooppa tarvitsee kulttuurisen keskustelun aallon. Joku valtiomies sanoi mikä hänen mielestään on Euroopan ’yhdentymisen’ suurin heikkous: se ei lähtenyt Euroopan kulttuurisesta olemuksesta.


Lähteet:

Eduskunnan suuren valiokunnan kuulemistilaisuus pankkiunionista ja EMU:sta 2.10.2012.
UPI: Talous- ja rahaliitosta poliittiseen unioniin. Syvenevän integraation askelmerkit.
Kataisen ja Hollanden kirjelmä Euroopan digitaalisista sisämarkkinoista.
Entisen eurokraatin synkkä yksinpuhelu (Anne Brunila). HS 7.10.2012.


Omia aiempia kirjoitelmia (kunniaksi tai ei):

Missä on kirjailijoiden Eurooppa?
Euroopan demokratian kuolinkellot soivat eduskunnassa (EVM)
Vesa Puttonen perää köliohjausta, Katainen torjuu …
Euroopan vaihtoehdot – mikä puuttuu
Mikä on EKP:n halvan rahan oikeutus, legitimaatio?
Tiedon muruja Euroopasta – uutta ymmärrystä etsimässä
Eurooppalaisen politiikan kilpailevat mallit
Kommenttini Risto Volasen kirjoitukseen ”Olli Rehn on nyt väärässä”