Hallituksen esitys vanhuspalvelulaiksi, pykälä 5: Kunnan on laadittava suunnitelma. Suunnittelussa on painotettava kotona asumista.

Onko valtiolla oikeus ajaa ihmiset kotiin? Sanottu pykälä ei ilmeisesti kohdistu suoraan yksilöön. Silti pykälän nojalla viranomaiset tosiasiassa pakottavat ihmisen kotiin. Miten tämä suhtautuu yksilön itsemääräämisoikeuteen, perustuslakiin tai kunnan itsehallintoon? Eikö kunnassa, kunnan asukkailla ja kansalaisilla ole oikeus vapaasti suunnitella sosiaaliset ja elinkeinolliset olonsa ilman että valtio niitä kädestä pitäen ja lain nojalla määrää?

Perustuslain mukaan kansalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta.

Jos henkilö kokee olevansa vapaa jossain yhteisössä (muussa kuin ns. kodissa) ja haluaa vapaasti liikkua ja valita sen asuinpaikakseen, eikö hänellä olekaan siihen oikeutta? Onko vanhuspalvelulakiesitys perustuslain vastainen?


Entä ihmisen (identiteetin) määrittely iän perusteella?

Perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan iän perusteella.  Onko valtiolla oikeus määritellä 1,1 miljoonaa kansalaista ikääntyneiksi? Eikö yksivuotiaskin ole ikääntynyt? Valtio määrittelee ikääntyneet tuen tarpeessa oleviksi. Entä jos ikääntynyt ei ole eikä koe olevansa tuen tarpeessa? Eikö siinä tapauksessa määrittely pelkän iän perusteella anna väärän kuvan ihmisestä, aseta hänet eri asemaan ja ole loukkaava?

Mitä ovat toimintakyky ja suoriutuminen? Valtio ja viranomainenko ne määrittelee yleisesti ja erikseen yksilön kohdalla? Vivahtaako tämä kommunismiin? Olihan Neuvostoliitossakin elinkelpoiset ja elinkelvottomat. Kiinassa suoriutuminen tarkoittaisi valtion arvojen ymmärtämistä. Itse asiassa näin on Suomen työelämässä tänään. Millä oikeudella yksi ihminen (olkoon esimies tai työnantaja) määrittelee toisen suoriutumisen. Menettely loukkaa ihmisarvoa ja ihmisarvoisen elämän turvaa (perustuslaki). Jos minä koen suoriutuvani loistavasti mutta joku toinen (viranomainen, esimies) väittää toisin, kumpi on oikeassa ja millä perusteella?


Eduskunta keskusteli vanhuspalvelulaista

Miellyin muutamaan puheenvuoroon. Näin Kristiina Salonen:
”Lain soveltamisessa voisimme ottaa mallia Hollannista. Siellä vanhustenhuollon kulttuuri on hyvin erilainen kuin nykyisin Suomessa. Iäkästä henkilöä kannustetaan voimakkaasti elämään mielekästä elämää mahdollisimman itsenäisesti. … Yhteisöllisyyden kulttuuri on myös voimakasta. Mielekkään tekemisen ja seuran lisääminen voi jo ratkaista joitakin vanhusten tarpeista ja elämässä ilmenevistä ongelmista. Joskus vanhus tarvitsee muiden ihmisten seuraa ja kuuntelijaa enemmän kuin varsinaista teknistä hoitosuoritetta.”

Risto E J Penttilä ja Alf Rehn näkevät Kristiinaakin pitemmälle: Suomi vanhenee, loistavaa, vapaaikäisten valtakunta, he huudahtavat (Suunnaton Suomi). Näin asia pitääkin nähdä. Elämä on syttymistä, riemun etsintää ja tuskan työstäntää.

Suomessa normaali aines käy kapeaksi. Sen sijaan heikompaa (tuettavaa) ainesta on joka puolella. Nuorille yhteiskuntatakuu, ikääntyneille vanhuspalvelulaki. Takuu ja tukee kuin tiku ja taku.  Elämä pätkitään, pilkotaan ja määritellään. On aktiivi-ikää, eläkeikää, työikäisiä, ikääntyneitä, eläkeläisiä, iäkkäitä, on myös ikäviä.

Menkää koteihinne nahistumaan, eläkää niukasti – tämä on valtion käsky ikääntyneille. Sitä hokevat hallitus, ministeri Guzenina, kokoomus, keskustan Rehula ja moni muu.

Kotiinsa eristyneen eläke-eläjän maailma, tiedonlähteet ja kuvittelukyky ohenee nopeasti, syövyttää ja tuhoaa ihmisen. Koskaan ei pidä lähteä eläkkeelle eikä ikääntyä. Tunnen ysikymppisiä, jotka hakevat kuhan järvestä, rakentavat talon, istuttavat vatun ja keräävät marjan. Näin sen pitää olla, ei koskaan eläkkeelle. Nykyisen sivilisaation jyrkkä jako työelämään ja eläkeikään on murskattava. Ikärajoillaan ja laeillaan valtio vie tulen, elämän tulen.

Moniko kansanedustaja lähestyi puheissaan vanhusasiaa kulttuurisena kysymyksenä? Kristiinan ohella Jani Toivola hiukkasen, mutkien kautta Vesa-Matti Saarakkala.


Laitoskielto

Lakiesityksen mukaan laitoshoitoon otetaan vain lääketieteellisin perustein. Tämä on äärettömän voimakas linjaus. Onko se perustuslain mukainen? Voidaanko ihmisen asumis- ja elämismuoto määrätä lailla? Eikö tämä ole ennen kuulumatonta? Jos kunta (tai ehkä ihmiset keskenään) itsehallintonsa puitteissa rakentaa laitoksen ja kuntalainen haluaa valita sen asuinpaikakseen, niin estetäänkö se valtion säätämän lain nojalla? Onko eduskunnalla oikeus säätää tällaisia lakeja? Onko tämä yhteiskuntasopimus?

Laitoskiellon taustalla on pyrkimys ohjailla markkinoita piilotetusti. Laitokset on hävitettävä, jotta iäkkäät reppanat räpsähtävät palvelufirmojen asiakkaiksi. Kenen valtio tämä on? Missä on valtion oikeuksien raja?

Laitoksethan voivat myös olla mitä moninaisimpia kansalaisten omia luomuksia. Joko nekin kielletään?

Rakel Hiltunen: Me panemme ihmiset elämään meidän hallintojemme ja järjestelmiemme mukaisesti. Onko unohtunut se, että katsomme asioita ihmisten omista lähtökohdista (vertaa lastensuojelu). Elinaikaerot hyvinvoivien ja heikompien välillä ovat 12,5 vuotta. – Eivätkö tällaiset pohdinnat kuulu vanhuspalvelulakiin?

Pia Kauma: Pitää muistaa, että jokaisella vanhuksella on myös itsemääräämisoikeus. Toisen elämään puuttuminen ei saa olla mielivaltaista. Palvelutarpeesta ilmoittamisen tulee olla selkeästi perusteltu, ettemme sentään mene orwellilaiseen yhteiskuntaan, jossa pakotamme ihmisen tekemään jotakin, jota hän ei itse halua tai koe tarvitsevansa.


Laitosten puolustaja eduskunnassa – Vesa-Matti Saarakkala

(tiivistäen): ”Laitoshoito puoltaa myös paikkaansa eli sitä tarvitaan. Sitä ei pidä määrällisesti vähentää, päinvastoin ehkä lisätä. Kuntien ei pidä panna toimeen sitä tämän hetken vanhustenhuollon laatusuosituksia, että vain 3 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä voi olla ympärivuorokautisessa laitoshoidossa. Niitä paikkoja ei pidä nyt lähteä karsimaan, sillä sitten ne joudutaan ostamaan ulkoa erilaisin maksusitoumuksin. Kun joillekin maksusitoumuksia ei kunnissa anneta, niin yritetään epätoivoisesti itse maksaa jotain 3 000 euron kuukausittaista hoivapaikkaa, mikä on ihan kohtuuton tilanne. … Pidän pahana sitä, että laitoshoitoa on demonisoitu. Siellä on paljon hyviäkin hoito- ja hoivapaikkoja. Ne ovat lähellä kodinomaista ympäristöä, jos on vaikkapa oma huone jokaiselle ja on erilaista virikettä. Ihmisiä on ympärillä.”


Ensin sairaanhoitopiirit, nyt hoivalaitokset

Hallitus, erityisesti kokoomus haluaa lakkauttaa sairaanhoitopiirit. Tehtävät annettaisiin vahvoille peruskunnille ja niistä pikku hiljaa firmoille. Nyt ajetaan alas julkista vanhushoivaa, verhojen takana, palasina, puettuna palveluretoriikkaan.

Vaalien alla demarit porusivat yksityistämistä vastaan. Nyt vanhukset viskataan kotiin, saalistajien armoille, attendojen markkinoiksi. Me teimme sen, kehuu Guzenina eduskunnassa jo ennakkoon. Ei, ei, ei ja ei. Sinä siellä sohvan kulmalla yksin, toiveesi kirjataan ja mapitetaan kunnan toimiston ylimmälle hyllylle, hoitaja nakkaa voinokareen, siellä kidut ja kadut, miksi maailmaan synnyit. Hajota ja hallitse, sitäkin se kotiin eristäminen on.

Miksemme tekisi laitoksista yhteisökulttuurin keskuksia, tekemisen ja kumouksen paikkoja. Tämä vaatisi luovempaa otetta kuin vanhuspalvelulaki. Tulkoon laitoksista Suomen talouden ja kulttuurin uusi selkäranka, uusi nokia, Luova Eurooppa.

Hallituksen esityksestä puuttuu vertaileva ymmärrys siitä miten ikäpolvet eri kulttuureissa ymmärretään (vain yksi edustaja hoksasi valottaa). Siitä puuttuu kulttuurinen maailman taju. Se on pikkuvirkamiehen maailma. Kunpa se olisikin lähihoitajien maailma, sellaisena kuin he sen näkevät, lämpimin käsin.

Vanhuslakiesitys vaikenee yksilölähtöisestä ”vanhustaloudesta”.  Sijoittaja Soros, liekö ysikymppinen, pitää kokemuksillaan maailmaa pystyssä ja varoittaa Kreikasta. Entä jos eläkkeesi on 700 euroa, mitä syöt, ryynitkin lopussa, istut vaan? Eikö tullut mieleen pohtia näitä kysymyksiä, kun pykäliä kirjoititte, olihan siellä oikein kutsuttuna Elinkeinoelämän Keskusliittokin. Niin, EK mukana, miksi ihmeessä, millä oikeudella, Guzenina?

Tästähän se syy laitoskieltoon löytyykin. Sen saneli Elinkeinoelämän Keskusliitto. Roskiin, roskiin ja roskiin EK:n monopolipykälät.


Vanhus ja kunta – miten he kohtaavat (Hemingway: vanhus ja meri)

Kunta arvioi, kunta suunnittelee, soita kuntaan, siellä on suunnitelma, vastuu, arvio ja tarve, vanhusneuvostokin. Mutta hei, eihän kuntia kohta edes ole, tai missä ne ovat, mistä löydät kunnan, ehkä joku jossain kumman paikassa. Tämä on valtion saatanallista hämäystä. Puhuvat sitä ja tekevät tuota. Kunnastako ilo löytyy, taivaan ja taipaleen takaa? Vanhusneuvostossa pari suulasta räplättää keskenään. Vanhusasiat eristetään kunnassa neuvostolle niin kuin politiikka kerran eristettiin eduskunnalle.

Lailla säädetään liuta uusia vanhustehtäviä kunnalle, tilkka rahaa perään. Yksi tapa nöyryyttää kuntia, tippuvat kuin kävyt oksalta.

Edustaja Pauli Kiuru oli laskenut, kuinka usein sanat esiintyvät lakiesityksessä: hyvinvointi 78 kertaa, omavalvonta 27 kertaa, liikunta 4 kertaa, ulkoilu 2 kertaa ja kuntoilu 0 kertaa. Mihin päin laki on kallellaan, kysyy Kiuru ja vastaa: byrokratian suuntaan. Minä jatkaisin: ei luoda vain byrokratiaa vaan byrokratian toimesta valmiiksi kirkastettu asiakaskunta palvelufirmoille, katettu pöytä.


Vanhukset Suomen ja EU:n kansallisvarallisuutena

Vanhukset ovat voimavara, toteaa toveri Kiljunen. Vanhukset ovat siis varallisuutta, kansallista hyvää. Eikö tämä uusi varallisuuserä kelpaisi peräti EU:n jäsenmaksun perusteeksi? Nythän aiempi alv oikeasti korvataan varallisuudella. Onneksi Suomella on tätä varallisuutta.

Kristiina Salosen, E J Penttilän ja Alf Rehnin sanoma on otettava työn alle. Suomesta voisi tulla ikäkulttuurien ja ikätalouksien keidas kriisien maailmassa. Toki hoivaakin täytyy olla. Mutta voihan siihenkin liittyä riemu.

* * *
Hallituksen esitys vanhuspalvelulaiksi
Eduskunnan keskustelu vanhuspalvelulaista, pöytäkirja 14.11.2012.

Kirjoitusta täydentävä kommentti US-Puheenvuorossa