Et saa hoitaa lapsiasi. Käy koulusi vikkelään, tule tarjolle. Tee mitä käsketään. Opinnoi työnantajan tai ely-keskuksen ehdoilla. Työ ja eläke ovat jyrkästi erilliset (paitsi ansioperiaate). He omistavat ihmisen.

Katainen, Urpilainen, Vartiainen, Sailas, Vihriälä, EK ja Ay hokevat työn tarjonnan kasvattamista. Onko ihmisen tehtävä olla tarjolla, kuin katuvarressa seisoisi? Onko oikeutettua puhua työn tarjonnasta? Talouden ja politiikan kieli on irtautunut elämän peruskysymyksistä.

Väittäisin, että länsimaisten talouksien kriisit johtuvat rakenteiden ja kielen etääntymisestä.  Kuvaava esimerkki on maailman ‘varjopankki’: sen arvo on suurempi kuin maailman tuotanto ja sitä pidetään osasyyllisenä finanssikriisiin (Talouselämä 19.11.). Varjopankit syöttävät kriisejä, joiden ’ratkaisuista’ poliitikot ottavat niinsanotun vastuun.

Elämämme on upotettu jyrkkiin käsite-erotteluihin. On rahatalous ja rahaton talous. On työ tai eläke. On työ tai työttömyys. On ansio- tai perusturva. Tällaiset jaottelut ja raja-aidat pitää saada pois. Yhteiskunta on jähmetetty kehikoiksi, jotka leikkelevät sinua milloin miltäkin suunnalta. Leikkelysten kautta meitä hallinnoidaan.

Ihminen tekee työtä 100-vuotiaanakin. Nykymuotoisella eläkkeellä olet sivussa ja ulkona.

Ruotsin hallitus teetättää selvitystä työurien loppupäästä. (HS 25.11. sivu E 2)

Selvitys ei voine täysin välttää liturgiaa huoltosuhteesta tai kestävyysvajeesta. Mutta Eriksson puhuu myös onnellisuudesta, elämäntavoista ja henkisestä vireydestä. Mitä pitempään teet töitä, sen pitempään elät. Työ tekee elämästä merkityksellistä. Työ haastaa, innostaa ja palkitsee henkisesti. Työn ympärille syntyy ihmissuhteita.

Eläkkeellä ei ole onnellista, sanoo Erikssonin käyttämä tutkimus. Aikainen eläköityminen heikentää ihmisen terveyttä. Työssä aivot saavat enemmän virikkeitä kuin kotona. Varhainen eläkkeelle jääminen heikentää kognitiivisia taitoja, työssäolo pitää niitä yllä. Työ tekee hyvää.

Juuri näin, sanon minä. Kuinka muuten voisi ollakaan. Työ = elämä. Elämä = työ. Olipa ikä mikä tahansa. Teen ‘työtä’ tätäkin juttua kirjoittaessani sunnuntaiaamuna.

Suomessa työura- ja eläkekeskustelu on typerästi pökkelöitynyt. Keskustelu pitää ottaa pois työmarkkinajärjestöiltä, ne ovat syyllisiä pökkelöitymiseen. Järjestöjen sekä valtion ja nykyeliitin maailmankuva, tietämys ja tuntemus on puiseva, mekaaninen, vieraannuttava. Uusiksi, uusiksi kaikki, koko pakka ja mylly, kiehumaan ja porisemaan, sakat pois.

Ihminen on työntekijä satavuotiaanakin. Elämä on työ ja työ on elämä. Muuta ei ole. Toimeentulon voisi järjestää samantapaisesti kuin nykyinen lapsilisä. Sen saa automaattisesti, sen suuruus ei riipu muista seikoista, ei edes ‘ansioista’. Kai sitä voisi kutsua kansaneläkkeeksikin jos niin haluaa. Lapsilisäeläkkeen turvin vanha, olkoon kasikymppinen tekee ja puuhaa, rakentaa talon.

Nykymuotoiset työeläkeyhtiöt joutavat historiaan. Sijoitustoiminnassaan ne ovat lähinnä pahantekijöitä kuten Saton (= eläkeyhtiöt) vuokrankorotukset kertovat.

Nykyinen työurakeskustelu on vieraantunutta ja vieraannuttavaa. Jos ihminen haluaa olla työssä (olipa työ mitä tahansa) seitsemänkymppisenä tai kasikymppisenä, millä oikeudella te sen kiellätte.

Nykyeliitin tekopyhät puheet työelämän laadun kehittämisestä ovat sisällötön fraasi. Fraasi ei merkitse yhtään mitään niin kauan kuin laatua ei yhdistetä työelämän valta- ja palkkarakenteiden tasaamiseen.

Lukemistoa:

Helena Eronen: Ja nyt kaikki johonkin töihin
Timo Kalliokoski: Yksiulotteisesta työurakäsityksestä kaksiulotteiseen, vähintään
Antti Koskela: Onko Sato enää yleishyödyllinen rakennusyhtiö?
oma: Pekka Himasen Sininen kirja – viisaiden kartelli ja osattomien huntu

Antiviisaiden vastakartelliajatus (Himasjutussa) on alkanut elää. Katsotaan.