Suomen, Euroopan ja läntisen maailman poliittinen ilmasto näyttäytyy harvinaisen sotkuisena. Suomessa hallitus nitisee. Talouden yleismittarit luisuvat alamäkeä. Kriisitunnelmaa lietsotaan. Valmistellaan suurimittaista voimavarain siirtoa viennin hyväksi. Muu yhteiskunta vajoaa toivottomuuteen. Tämä ei ole kantava tie. Tämä on askel kohti Kreikan tietä.

European Grassroots Antiracist Movementin johtaja Benjamin Abtan kuvasi tilannetta Kreikassa seuraavilla ilmaisuilla: yhteiskunnallinen räjähdys, muun Euroopan häpeällinen välinpitämättömyys, torakat, ali-ihmiset, hyökkäykset, katuväkivalta, kaikkivoipuus, tiukka talouskuri, ahdinko, troikka, maahanmuuton torjunta, romahdus, väkivaltainen räjähdys, rasismi.  (HS 30.11.)

Tavoitteeksi on otettava aidosti demokraattinen Eurooppa, lopetti Abtan kirjoituksensa.

Millaisilla menettelyillä syntyy aidosti demokraattinen Eurooppa?

Kesällä 2012 eduskunnan Ulkopoliittinen instituutti (UPI) syötti lehdistölle kirjoituksia, joissa huomio suunnattiin pieniin osittaiskysymyksiin: toissijaisuusperiaate, kansallisten parlamenttien ja EU-parlamenttien vuoropuhelu. Miksei näissäkin jotain ole, mutta eivätköhän ne silti ole enemmän kosmetiikkaa, peiteverhoa ja harhautustakin.

Suomessa EU-asioiden poliittisen käsittelyn sanotaan olevan muita EU-maita demokraattisempaa. Eduskunnan suuri valiokunta käsittelee huippukokousnäytelmiä osin ennen osin jälkeen näytelmän. Valiokuntakin on silti vain valiokunta ja vielä salainen. Koko eduskunnalle EU-kirjelmiä tuodaan usein vain tiedoksi, keskusteltavaksi viime tipassa ilman päätöstä. Entä kansalaisjärjestöt, kansalaiset, kansa, demos?

EU:n perustuslakiin otettu eurooppalainen kansalaisaloite lienee merkitykseltään nolla.

EU-vaalit ja EU-parlamentti? Eikö vaalitouhua ole alettu pitää kelottuneena muodollisuutena ja historian reliikkinä? Elävä elämä hakee menettelyjä arjesta, päivittäisyydestä, sosiaalisesta mediasta ja muusta.

Talouden kriiseihin haetaan ratkaisuja ylätasolta, taivaalta: pankkivalvonta, keskitetty kuri Brysselistä, rahoitusmarkkinavero jne. Millainen maailma näistä syntyy? Korkean tason johtajien ja asiantuntijuuden maailma. Muu kansa elää ja kuolee hiljaisuudessa. Onko tämä tavoiteltava maailma? Voisiko Euroopan kulttuuri olla jotain muuta? Jotain säkenöivää, arjen yhteisöllisyyttä, iloisempaa,  taiteellisempaa ja syvempää luovuutta, demokratian uusien menettelyjen keksintää?

USA:n asuntokupla 2008, Irtannin ja Espanjan vastaavat kuplat, Kreikan hulluttelu halvalla EU-rahalla, Suomen talouden haavoittuvuus muutaman vientiyrityksen varassa – kaikki nämä ovat pohjimmiltaan yhtä ja samaa. Mikä olisi johtopäätös?

Demokratiaa Euroopan, Suomen ja maailman tasolla on haettava alempaa, lähempää yhteiskunnan perustaa ja ihmiselon arkea kuin jostain EU:n huippukokouksista, ‘pilvipalvelujen’ uusjärjestelyistä.

Herätettäköön henkiin vanhat hyvät sanat: kouludemokratia, työelämädemokratia, yritysdemokratia, yliopistodemokratia, mediademokratia, sosiaalinen media, osallisuus, liukuvat kansanäänestykset.

Siitä lähtee tie kohti aidosti demokraattista Eurooppaa.